tiistai 5. toukokuuta 2009

Kuukauden kirja: A.D. 30

Holmén, Tom ja Kankaanniemi, Matti (toim.),
A.D. 30: Kirja Jeesuksen kuolemaan liittyvistä tapahtumista
(Helsinki: Art House, 2009), 315 sivua.


Kirja koostuu neljän Åbo Akademin historian Jeesuksen tutkimusryhmän jäsenen kirjoituksista, jotka käsittelevät Jeesuksen elämän viimeisiä tunteja sekä hänen ylösnousemustaan ja sen seurauksia. Kuten jo tekijöiden taustasta saattaa arvata, kyseessä ei ole mikään hartauskirja vaan tavoitteena on ollut tieteellisen Jeesus-tutkimuksen menetelmien ja tulosten popularisointi. Tämä tehdään selväksi myös 16-sivuisessa johdannossa, josta kirjan oikeutus ja lähestymistapa käyvät ilmi niillekin, joille tällainen perspektiivi Jeesukseen on uusi.

Varsinaisia lukuja on yhdeksän, lyhyin hieman yli 12 sivua ja pisin 40 sivua - yhteensä 241 sivua ilman loppuviitteitä. (Tuotteliaimman kynäilijän palkinto menee Matti Kankaanniemelle, joka on kirjoittanut varsinaisista luvuista kolme, yhteensä 103 sivua eli lähes puolet.) Luvut etenevät loogis-kronologisesti, alkaen Jeesus-tutkimuksen metodien ja peruslähtökohtien esittelystä ja päättyen ylösnousemuksen merkityksen arviointiin Ut:n kirjoitusten valossa.

Ensimmäisessä luvussa ("Miten A.D. 30 -tapahtumista voidaan tietää?") Ville Auvinen tutustuttaa lukijan historiallisen tutkimuksen perusteisiin ja lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä ovat luonnollisesti evankeliumit, joiden syntytapaa ja luonnetta koskevia oletuksia ja päätelmiä Auvinen valottaa. Luvun lopussa hän havainnollistaa esittelemiään metodeja ja näyttää, mitä niiden pohjalta voidaan Juudas Iskariotista kriittisessä historiantutkimuksessa sanoa.

Auvinen vastaa otsikossaan asettamaansa kysymykseen melko hyvin. Tutkijana kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että ns. aitouskriteerien esittely jäi hieman puutteelliseksi. On totta, että niiden positiivinen soveltaminen voi auttaa löytämään evankeliumeista sellaista ainesta, jota voidaan kriittisessäkin analyysissa pitää todennäköisesti aitona. Mutta kolikon toinen puoli on se, että aitouskriteereihin nojaava rehellinen tutkija joutuu toteamaan, että vastaavasti on paljon materiaalia, jota näillä kriteereillä ei voida pitää autenttisena. Määritelmän mukaan kyseenalaista on tällöin mm. kaikki sellainen aines, jota löytyy muualtakin varhaiskristillisestä tuotannosta tai joka löytyy vain yhdestä lähteestä (ja synoptiset evankeliumit voidaan tietyissä tilanteissa laskea vain yhdeksi lähteeksi).

Luvussa kaksi ("Tutkimuksen taustavirtoja") Kankaanniemi osoittaa sen, miten tutkijan oma tausta ja erilaiset ideologiat voivat vaikuttaa tieteellisen tutkimuksen tekoon ja sen tuloksiin. Lukijalle selviää muiden muassa, että harraskin kristitty saattaa olla tutkijana erittäin "liberaali", ja että tutkijan itsesensuuri - "akateeminen itsesuojeluvaisto" - on voima, joka voi aiheuttaa yllättävänkin suuria vääristymiä aineiston tulkintoihin. Vaikka kirjoittajan esimerkkeihin nojautuva argumentointi ei ihan joka kohdassa täysin vakuutakaan, on luku kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Kriittinen raamatuntutkimus on usein kovin inhimillistä puuhaa, vaikka sen harjoittajat "tieteelliseen objektiivisuuteen" haluaisivatkin pyrkiä.

Seuraavassa luvussa ("Meno vai meno-paluu Jerusalemiin - junailiko Jeesus kuolemansa?") Tom Holmén pohtii, tiesikö Jeesus kuolevansa Jerusalemissa ja minkä merkityksen hän kuolemallaan ajatteli olevan. Holmén listaa lukuisia seikkoja, joiden perusteella profeetan saappaisiin astuneella Jeesuksella oli hyvä syy odottaa kokevansa väkivaltainen loppu niiden toimesta, jotka pitivät häntä liian vaarallisena. Eri tekstien ja traditioiden pohjalta hän esittää, että Jeesus todennäköisesti ajatteli itsensä sijaiskärsijänä, jonka välttämätön kuolema koituu muiden eduksi. Holménin esittämät näkökulmat voivat tuntua Jeesuksen jumaluutta korostavien, perinteisten tulkintojen valossa oudolta, mutta ovat historian Jeesus -tutkimuksen raameissa hyvin perusteltuja. Toisaalta jollekin lukijalle teksti voi herättää kysymyksen siitä, miten ja ennen kaikkea miksi Jeesus ajatteli roolinsa poikkeavan muiden profeettojen ja sijaiskärsijöiden roolista.

Neljäs luku ("Jeesuksen viimeiset tunnit") keskittyy otsikkonsa mukaan Jeesuksen kärsimysnäytelmän (anti)kliimaksiin, alkaen ristin kantamisesta ja päättyen hänen kuolemaansa. Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen viimeisistä vaiheista voivat herättää kriittisessä lukijassa erilaisia historiallisia kysymyksiä, joihin Auvinen pyrkii lyhyesti vastaamaan. Varmuutta kaikkiin yksityiskohtiin ei välttämättä saada, mutta toisaalta ei ole myöskään syytä epäillä, etteivätkö evankeliumit välittäisi suurin piirtein oikean kuvan siitä, mitä Jeesuksen viimeisten tuntien aikana tapahtui.

Luvussa viisi ("Mitä tapahtui Jeesuksen haudalla?") liikutaan Kankaanniemen omimmalla alueella eli tyhjän haudan ja siihen liittyvien kysymysten parissa. Hän käy asiantuntijan ottein läpi Jeesuksen hautausta ja tyhjää hautaa käsittelevät erilaiset teoriat niiden hyvine ja huonoine puolineen. Lopputulos on se, että asiaa käsittelevillä primäärilähteiteillä on vankka historiallinen ydin ja ettei oikeastaan mikään tieteellisen historiatutkimuksen piiriin kuuluva teoria pysty täysin selittämään sitä, miksi hauta oli tyhjä.

Kuudennessa luvussa ("Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma") Holmén esittää, että Jeesuksen ylösnousemus ei itse asiassa ollut hänen seuraajilleen niinkään ratkaisu kuin ongelma, joka "pisti pakan täysin sekaisin" ja vaati aika paljon selittelyä. Koska ristiinnaulittu miellettiin juutalaisuudessa Jumalan kiroamaksi, täytyi opetuslapsilla siis olla joku erittäin painava syy väittää Jeesuksen nousseen kuolleista.

Holménin valitsema näkökulma on monin tavoin antoisa, mutta samalla siihen sisälle pääseminen on (ainakin tutkijalle) ehkä haastavampaa kuin mikään muu asia koko kirjassa. Haaste kulminoituu seuraaviin väitteisiin: Koska Jeesus oli vanhurskas, hän koki ylösnousemuksen, mutta hänen ylösnousemuksensa ei osoita hänen olleen vanhurskas. Toisin sanoen, kenelläkään ei ole mitään ongelmaa siinä, että Jeesus täydellisen vanhurskaan elämän jälkeen nousi kuolleista; sen sijaan kuolleista nouseminen oli ongelmallinen, koska siitä ei välttämättä seuraa, että Jeesus olisi ollut samalla puolella Jumalan kanssa. Teesi, jonka artikuloinnissa - ja puolustamisessa - Holmén ei mielestäni täysin onnistu, on siis tämä: ristiinnaulitsemiseen liittyi niin vahvasti ajatus Jumalan kirouksesta, että edes ristiinnaulitun nouseminen kuolleista - jonka voidaan olettaa tapahtuvaksi vanhurskaan elämän seurauksena - ei pakota havainnoijaa muuttamaan kantaansa, vaan pikemminkin synnyttää kysymyksen epäoikeudenmukaisesta Jumalasta. Ut:a lukiessa kuitenkin syntyy sellainen vaikutelma, että vaikka ristiinnaulittu messias on hankala yhdistelmä, juuri ylösnousemus ratkaisee pelin. Myös Vesa Ollilainen tuntuu olevan samoilla linjoilla, sillä viimeisessä luvussa (s. 252) hän antaa muitta mutkitta ymmärtää, että ylösnousemus oli se Jeesuksen elämälle annettu divine stamp of approval, jonka Holmén haluaa kyseenalaistaa.

Luvussa seitsemän ("'Ja hän ilmestyi heille...': ylösnousemusilmestykset Uudessa testamentissa") Ollilainen analysoi lähteistä löytyviä viittauksia Jeesuksen ilmestymisiin. Hänen mukaansa näiden traditioiden ytimessä ovat Jeesusten seuraajien todelliset kokemukset, sillä kertomukset sisältävät liian monta hankalaa tai jopa kiusallista yksityiskohtaa ollakseen sepitettyjä.

Seuraavassa luvussa ("Aaveita, enkeleitä ja ylösnousseita: sosiaalitieteellisiä näkökulmia ylösnousemusilmestyksiin") Kankaanniemi jatkaa siitä mihin Ollilainen jäi, soveltaen erilaisia sosiaalitieteellisiä tulkintamalleja opetuslasten ilmestyskokemuksiin. Tulokset ovat pitkälti samanlaisia kuin luvussa viisi, eli vaikka sosiaalitieteelliset lähestymistavat voivatkin tarjota hyödyllistä tietoa ilmiöstä, jää varhaiskristillisten ylösnousemuskokemusten luonne lopulta ainakin osittain mysteeriksi. Tästä huolimatta Kankaanniemen tarjoama tutustumiskierros sosiaalitieteelliseen pohdintaan on hyödyllinen, sillä edes kaikki raamatuntutkijatkaan eivät välttämättä ole perehtyneet näihin näkökulmiin.

Viimeisessä eli yhdeksännessä luvussa ("Ylösnousemus ja varhaiskirkko") Ollilainen esittelee ylösnousemuksen vaikutuksia ja tulkintoja Uudessa testamentissa. Samalla kirjaa tähän asti leimannut akateeminen kieli ja tietynlainen pidättyvyys alkavat väistyä ja teksti rupeaa saamaan teologisempia - jopa luterilaisia - sävyjä. Tämä lienee tarkoituksellista ja itse asiassa sopiikin hyvin, sillä pääsiäisen tapahtumat A.D. 30 muodostavat edelleen sen "teologisen kulmakiven", jolla yli kahden miljardin ihmisen usko(nto) tänä päivänä lepää.

Jeesus-tutkimuksen pintaa hieman rapsuttaneena tutkijana minun on helppo suitsuttaa A.D. 30-kirjan sisältöä. Se tuo parhaan ja uusimman tutkimuksen laadukkaimpia hedelmiä tavallisen suomalaisen ulottuville tavalla, joka on sekä informatiivinen että älyllisesti kestävä - ja ajoittain jopa viihdyttävä. Tämä kirja täyttää selkeän aukon maassa, jossa kansalle on samasta aihepiiristä tarjoiltu pääosin hyvin toisenlaisia tulkintoja, mutta yleensä paljon suuremmalla vakaumuksella (ja vastaavasti vähemmällä akateemisella pidättyvyydellä). Kirkolliset piirit voivatkin vaihteeksi huokaista helpotuksesta: tieteellisen tutkimuksen perusteella voidaan perustellusti todeta, että Raamatun antama kuva maailmanhistorian merkityksellisimmästä pääsiäisestä pohjautuu vankasti historiallisiin tosiasioihin.

Kirjan suurimmat puutteet - jotka nekin ovat aika pieniä - menevät osittain kustantajan ja kustannustoimittajan piikkiin. Esimerkiksi päätös käyttää loppuviitteitä on lähinnä pain in the butt silloin, kun niitä on lähes kolmekymmentä sivua. Liekö tässä ajateltu, että ne eivät keskivertolukijaa kiinnosta? Lisäksi tekstin ulkoasun tarkastajalta on jäänyt huomaamatta muutamia kirjoitusvirheitä ja saman erisnimen erilaisia kirjoitusasuja. Kaikki toimittajat eivät myöskään olisi katsoneet hyvällä kolmannesta luvusta löytyvää 11-rivistä virkettä (s. 90-91), jollaisiin yleensä törmää vain vanhoissa saksankielisissä kirjoissa. Oma rajatapauksensa lienee vielä Kankaanniemen heitto siitä, että rabbiinisten kirjoitusten kuvaukset naisten asemasta luovat "väistämättömiä mielleyhtymiä... Taleban-hallinnon sortopolitiikkaan" (s. 147). Kirjoittajan värikäs kieli on pääsääntöisesti onnistunutta ja tuo kirjaan oman pikantin lisänsä, mutta tämä nimenomainen vertailu ei välttämättä täytä kaikkia poliittisen korrektiuden kriteerejä, vaikka kustantaja onkin sen hyväksynyt.

Kirjoittajille on ajoittanut sattunut myös sellaisia pienehköjä lipsahduksia, joita kustannustoimittaja ei välttämättä havaitse. Vaikka teksti on kauttaaltaan helppolukuista ja vaikka vieraat termit ja käsitteet on melkein poikkeuksetta hienosti selitetty, tulee lukijalle kolmannessa luvussa (s. 94) yllättäen vastaan sellaiset hirviöt kuin "1QS", "CD" ja "LAB", jotka varmaankin jäävät tavalliselle tallaajalle mysteeriksi. "Nicholas T. Wright" on puolestaan ihan oikea nimi, mutta etunimestä käytetään joko muotoa "N.T." tai "Tom", ei suinkaan "Nicholas T." (vrt. presidenttimme, jonka etunimi on yleensä muodossa "Tarja" eikä esim. "T. Kaarina"). Sama kirjoittaja myös kutsuu Paavalia "tarsiilaiseksi", vaikka apostoli oli kotoisin Tarsoksesta (eikä Tarsisista) eli oli siis tarsolainen.

Kirjasta löytyy siis moitittavaa oikeastaan vain suurennuslasin kanssa, kun taas sen ansiot ovat kiistattomia. Siksi sitä voikin varauksetta suositella jokaiselle, jota historiantutkimuksen keinoin tavoitettava Jeesus syystä tai toisesta kiinnostaa.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan pikku pointti tuosta esittelyssä selostetusta Holmenin tulkinnasta, jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemus oli ongelmallinen juttu, koska hänet katsottiin kuolleen Jumalan kiroamana.

Ite ymmärsin Holmenin tekstin duktuksen vähän toisin: että tuo ajatus ristiinnaulitun kirottunaolemisen statuksesta vähensi oppilaiden ja ulkopuolisten silmissä todennäköisyyttä olettaa, että Jla herättäisi hänet kuolleista. Tämä taas puhuu sen puolesta, että ylösnousemususko perustuu enempi ihan oikeisiin ilmestyskokemuksiin kuin sellaiseen päättelyyn että "kyllähän Jumala messiaansa herättää". Holmen ei siis kyseenalaista ylösnousemusta tuon "kirottu on ristiinnaulittu" -idean kautta. Pikemminkin Holmenin pointti toimii ihan hyvänä ajatuksena apologeettisestikin: ylösnousemususkolle ei ollut etukäteistilausta, joten se todellakin syntyi ylhäältä.

Tai sitten en ymmärtänyt oikkein Holmenin pointtia.
Terveisin KariKuula

DrMark kirjoitti...

Kiitos Kari kommentistasi! Olin itsekin löytävinäni tekstistä nuo mainitsemasi seikat, joten siksi pidin kirjoitusta "antoisana".

Jouduin kuitenkin pitkään tankkaamaan sitä, mitä kaikkea Holmén tarkkaan ottaen yrittää sanoa. Nimenomaan tämä vaikeus ymmärtää hänen teesinsä kaikkia ulottuvuuksia sai minut toteamaan, että hän ei ole täysin onnistunut artikuloinnissaan. Edes tutkijana en ollut lopultakaan varma, että olin ymmärtänyt hänet oikein.

Ehkä ratkaisevinta oli kohta, jossa todetaan, että "Jeesus koki ylösnousemuksen, koska hän oli vanhurskas" (s. 176), ja sitten heti perään viitteessä: "Ei siis näin: koska Jeesus koki ylösnousemuksen, hän oli vanhurskas." Minusta tämä vastakkainasettelu luo sellaisen vaikutelman, että ylösnousemus ei välttämättä kerro ylösnousseen jumalasuhteesta mitään. Itse kuitenkin ajattelisin, että juuri ylösnousemus todistaa jumalasuhteen olleen oikealla tolalla (ja pakottaa Jeesuksen kohdalla samalla myös arvioimaan uudestaan kuolemaan liittyneen tulkinnan).

Vaan ehkäpä tosiaan lopultakin ymmärsin hänen pointtinsa väärin?

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavan vaikeasti ilmaistu tuo siteeraamasi kohta. Itse en pitkän pähkäilyn jälkeen eksegetisoinut ristiriitaa corpustekstin ja viitteen kanssa. Korpusteksti sanoo: Ut:n teologit argumentoivat joskus, että koska Jeesus oli ensin vanhurskas, Jumala herätti hänet kuolleista. Lyhyesti: vanhurskautensa takia hänet herätettiin.

Alaviite selventää (?): "ei siis näin, koska Jeesus koki ylösnousemuksen, hän oli vanhurskas". Parafraasi: "ei siis näin: sillä perusteella, että Jeesus ensin koki ylösnousemuksen, voimme päätellä hänen olleen vanhurskaan. Lyhyesti, ei näin, ylösnousemus todistaa hänen olleen vanhurskas.

Oli miten oli, luvattoman huonoa kirjoittamista, kun emme kumpikaan saa selvää selvästä suomesta.

Kun täytyy yrittää, niin sanoisin nyt muisti- ja silmäilytuntumalla Holmenin teodikeateesistä, että hän varmaan sanoo näin: Ylösnousemus ei ollut teodikeaongelman - miksi hurskas kuoli - ratkaisu, vaan se itse johti teodikean ongelmaan: miten Jumala saattoi herättää kirotun miehen? Hurskaan voisi kyllä herättää, mutta että ristiinnaulitun...

Tässä on minusta yksi hyvä apologeettinen pointti, jolla voidaan torjua sitä ajatusta, että ristinkuoleman jälkeen oppilaat jo osasivat odottaa ylösnousemusta, koska ajattelivat Jumalan kyllä korottavan palvelijansa.

ps. Tää on kait toisen kertaluokan eksegetiikkaa. 1. kertaluokka=tekstien tulkintaa. 2. kertaluokka = tulkitsijoden tekstien tulkintaa. Kolmas kertaluokka olisi sitä kun joku kommentoisi tätä keskustelua eteenpäin.

Kiitos inspiroivasta ajatustenvaihdosta, ken lienetkin.

Kari taas

Valde kirjoitti...

Hyvä kirja-arvostelu. Seuraava kommentti kuitenkin jäi hampaankoloon:

"Tutkijana kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että ns. aitouskriteerien esittely jäi hieman puutteelliseksi. On totta, että niiden positiivinen soveltaminen voi auttaa löytämään evankeliumeista sellaista ainesta, jota voidaan kriittisessäkin analyysissa pitää todennäköisesti aitona. Mutta kolikon toinen puoli on se, että aitouskriteereihin nojaava rehellinen tutkija joutuu toteamaan, että vastaavasti on paljon materiaalia, jota näillä kriteereillä ei voida pitää autenttisena. Määritelmän mukaan kyseenalaista on tällöin mm. kaikki sellainen aines, jota löytyy muualtakin varhaiskristillisestä tuotannosta tai joka löytyy vain yhdestä lähteestä (ja synoptiset evankeliumit voidaan tietyissä tilanteissa laskea vain yhdeksi lähteeksi)."

Niin sanottuihin autenttisuuskriteereihiun ei ole mitenkään sisäänrakennettuna oletusta siitä, että ne kohdat eivät olisi autenttisia joille jokin tietty kriteeri ei antaisi erityistä lisätukea. Esimerkiksi erilaisuuden kriteeri osoittaa, että alkukristityille vieras tai hankala painotus todennäköisesti ei ollut alkukristittyjen keksimä. Kyseinen kriteeri ei kuitenkaan loogisesti johda käänteiseen lopputulokseen jonka mukaan alkukristityille mieleiset Jeesuksen sanat tai teot olisivat olleet epäaitoja. Alkukristityille mieleiset Jeesus-traditiot voivat olla aitoja, vaikka erilaisuuden kriteeriä ei voisi käyttää niiden todistamiseen.

Evankeliumitraditioiden epäautenttisuuden kriteerit ovat oma lukunsa. Sinänsä jännä asia on, että näistä kriteereistä ei käsittääkseni käydä yhtä eksplisiittistä keskustelua. Yhtenä epäautenttisuuskriteerinä voisi käyttää sitä, että jokin Jeesusken sana tai teko on ristiriidassa vankemmin perustellun Jeesus-tradition kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Holmen on kirjoittanut "ylösnousemuksen ongelmasta" aiemmin muuallakin:

“Miksi Jeesuksen seuraajat päättivät ryhtyä kertomaan Jeesuksesta tämän kuoleman jälkeen? Vastaus tuntuisi ensi alkuun ilmeiseltä: he uskoivat Jeesukseen ja nimenomaan uskoivat Jeesuksesta kertomisen olevan välttämätöntä sekä vaivan arvoista. Näin yksinkertainen selitys ei kuitenkaan anna tilanteesta täyttä ja todenmukaista kuvaa. Luonnollisesti Jeesuksen julistustoiminnan aikana ne, jotka seurasivat häntä, uskoivat häneen. Ristiinnaulitsemisen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui olennaisesti. Oli käynyt vastaansanomattomasti ilmi, ettei Jumala lopulta tukenutkaan Jeesusta, vaan oli kääntynyt tätä vastaan. Jos Jumala oli vanhurskas ja ihmiset erehtyväisiä, tapahtuman saattoi tulkita vain yhdellä tavalla: opetuslapset olivat olleet Jeesuksen suhteen väärässä. Tämän tunnustaminen oli ikävä mutta sinänsä kunniakas ja hurskas ratkaisu, ja siihen aluksi päädyttiinkin (vrt. Lk. 24.21), mikä on hyvin ymmärrettävää. Sillä mikä olisi voinut antaa aihetta edes harkita muuta. Toisenlaiseen ratkaisuun kehottavat, meille Uudesta testamentista tutut argumentithan eivät tuolloin vielä olleet olemassa (vrt. esim. Room. 1.16; 1. Kor. 1.18-25; 2. Kor. 5.19; Gal. 2.19-21; Hebr. 2.10-18; 1. Piet. 3.18-22). Ei ollut mitään välttämättömyyttä uskoa Jeesukseen, ei mitään väkipakkoa pitää kiinni Jeesuksesta, kun taas vastaavasti verrattain helppo ja myös hyväksyttävä, ilmeisin syin oikeaksi perusteltavissa oleva perääntymistie oli selkeästi tarjolla.

Sen selittäminen, miksi Jeesuksen seuraajat tämän kuoltua lopulta päätyivätkin varovasti ilmaistuna hyvin epätodennäköiseen johtopäätökseen tapahtuneesta, onkin ollut tutkimukselle haasteellista. Usein puhutaan ylösnousemuskokemuksesta. Määrittelemättä tarkemmin mitä tapahtui (vai tapahtuiko suoranaisesti mitään) todetaan Jeesuksen oppilaiden tulleen vakuuttuneeksi siitä, että Jumala olikin herättänyt Jeesuksen kuolleista. Tämä kokemus oli ollut niin voimakas, että se oli pakottanut oppilaat hyväksymään absurdin ja pahennusta herättävän ajatuksen Jumalan kiroamasta mutta siitä huolimatta voitokkaasta Messiaasta. Se olisi myös antanut riittävän sysäyksen ajamaan oppilaat raskaaseen kamppailuun siitä, miten tällaista ajatusta puolustaisi, miten sitä selittäisi ja argumentoisi. Kamppailua ei syntynyt vain kun Jeesuksesta kerrottiin muille, vaan myös Jeesuksen seuraajien oma ymmärrys tilanteesta oli koetuksella. Heidän oli ponnisteltava jo selittääkseen tilanteen itselleen, ajatus kun oli kahdesta syystä juutalaisittain mahdoton: Messias ei voinut tulla Jumalan kiroamaksi; ristiinnaulittu taas ei voinut Jumalan avulla saavuttaa voittoa kuolemasta.

Luonnollista onkin, että sanomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta reagoitiin monella tavalla. Muualla kuin siinä kristillisyydessä, jonka tunnemme Uuden testamentin kirjoitusten perusteella (ja jota tässä tarkoitetaan varhaiskristillisyydellä), Jeesuksen kuolema pyrittiin usein tulkitsemaan näennäiseksi. Johanneksen teoissa Johannes kohtaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen hetkellä jossain aivan muualla (Johanneksen teot 97; ks. 109). Pietarin ilmestyksessä elävä ja todellinen Jeesus ilakoi ja nauraa ristinpuun vierellä, kun hänen sijaansa hänen ruumiillinen kuvajaisensa nimeltä “lunnaat” joutuu ristiinnaulittavaksi (Pietarin ilmestys 81). Suuren Setin toisen opetuksen mukaan taas oikean Jeesuksen sijasta ristiinnaulittavaksi joutuikin erehdyksessä Jeesukseksi luultu Simon, joka oli auttanut Jeesusta ristin kantamisessa (Suuren Setin toinen opetus 55-56; ks. "Simon kyreneläinen" Mk 15.21). Näitä erilaisista tulkinnoista kertovia kirjoituksia ajatellen Uuden testamentin kristillisyyden (eli varhaiskristillisyyden) voidaan tavallaan sanoa valinneen vaikeamman tien peräti kahdesti. Ensin kun se ei pitäytynyt jo tehdyssä ratkaisussa luopua Jeesukseen pannusta toivosta. Sitten kun se ei joidenkin myöhempien kirjoitusten tyyliin ryhtynyt näennäistämään Jeesuksen kuolemaa ja/tai kuolintapaa. Niinpä vain Uuden testamentin edustamalla tulkintalinjalla Jeesus kuolee muiden sijasta, eivät muut (Simon kyreneläinen tai “lunnaat”) hänen sijastaan. Juuri tämä tulkinta teki Jeesuksesta henkilön, jonka vaikutus sekä maailman historiaan että nykypäivään on ollut suurempi ja syvällekäyvempi kuin kenenkään ennen häntä tai hänen jälkeensä.

Ylösnousemuskokemuksesta johtuen varhaiskristittyjen tulkinta Jeesuksen elämästä ja nimenomaan kuolemasta muodostui toisenlaiseksi kuin mihin tutkimuksen keinoin saatetaan päätyä. Ylösnousemuksesta vakuuttuneiden mielestä Jeesuksen suunnitelmat myös hänen kuolemansa suhteen olivat toteutuneet. Opetuslapsien tehtävä Jeesuksen julistustyön jatkajina pysyi siten voimassa.”

T. Holmen: Jeesus (WSOY, 2007), ss. 229-231.

Vaikkei olekaan tutkija, on Kirkko ja Kaupunki lehden toimittaja Tommi Sarlin selvästi ymmärtänyt Holmenin pointin. Katsokaa:

http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=6437&deptid=134&languageid=3&NEWS=1&print=1

nimim. "maallikko"

DrMark kirjoitti...

Valdelle:

Olen samaa mieltä kanssasi noiden kriteerien käytettävyydestä, eli niitä voidaan - tai pitäisi - käyttää aitouden osoittamiseen. Tästä kuitenkin välillä vedetään sellaisia johtopäätöksiä, että ne tekstit, joiden todennäköistä aitoutta ei voi näin perustella, ovat vähemmän todennäköisesti aitoja.

Tähän konservatiivi voi tietenkin todeta, että kriteerejä käytetään väärin, ja vähemmän konservatiivi voi sen jälkeen kysyä, että miksi vain sellaiset työkalut kelpaavat, joita voidaan käyttää ainoastaan evankeliumien aitouden ja luotettavuuden pönkittämiseen. Näistä erilaisista aitous- ja epäaitouskriteereistä ja niiden tehosta ja oikeista soveltamistavoista on aina välillä keskusteltu, ja mielestäni ihan aiheesta.

DrMark kirjoitti...

Matille (ja muillekin A.D. 30 -kirjan lukeneille) muuten tiedoksi, että viimeisimmässä Tyndale Bulletinin numerossa (60.1) oli Jeesuksen ylösnousemusilmestymisiin liittyvä, potentiaalisesti mielenkiintoinen artikkeli: "Jesus' Resurrection and Collective Hallucinations" (Jake H. O'Connell), s. 69-105.

DrMark kirjoitti...

Karille (ja "maallikolle") vielä:

Olisiko (näennäisen?) ongelman ratkaisu jotenkin näin:
1) Jeesuksen kuolema oli opetuslapsille pettymys, ylösnousemusta ei odotettu ja kaikki olivat valmiita jatkamaan matkaa...
2) ... Mutta Jeesus nousikin kuolleista, mikä oli odottamatonta ja ongelmallistakin sen valossa, että hänet oli ristiinnaulittu.
3) Tästä kuitenkin aika nopeasti vedettiin se johtopäätös, että Jeesus oli kuin olikin ollut oikeassa, ja ylösnousemus todisti sen.

Minusta Holmén esittää tuon ensimmäisen pointin selvästi ja toisenkin riittävän selvästi, mutta tulkitsin hänen jollain tavalla kieltävän tuon kolmannen ("ylösnousemus ei todista Jeesuksen olleen oikeassa"). Osa hänen argumentistaan siis ikään kuin näyttäisi jäävän tuonne 2:n ja 3:n väliin, vaikka pitäisin todennäköisempänä, että Jeesuksen seuraajat päätyivät aika äkkiä ja vähällä vaivalla tuohon 3:een (olkoonkin, että sen teologiset perustelut sorvautuivat mahdollisesti vasta pienellä viiveellä).

Eli hyviä pointteja Holménilla kirjoituksessaan oli, vaikka syystä tai toisesta tipahdinkin kyydistä jossain mutkassa :-)

maallikkoeksegeetikko kirjoitti...

Tämä kommentti ei liity suoraan tuohon blogauksessa viitattuun suomalaiseen kirjaan, mutta kysyisin, tunteeko kukaan teistä Richard Bauckhamin kirjaa "Jesus and the Eyewitnesses: The Gospels as Eyewitness Testimony"? Kuulin siitä hiljattain kehuja, mutta en tiedä, miten kirjaan pitäisi suhtautua. Myös kirjan kirjoittajasta olen kuullut useita kehuja: henkilö, jolta hänestä ensiksi kuulin kertoi itse pitävänsä Bauckhamia tällä hetkellä yhtenä kovimmista Uuden Testamentin professoreista maailmassa. Kirja kuulemma pitää sisällään vähän toisenlaisen näkökulman kuin "historiallisesta Jeesuksesta" puhuva kirjallisuuden perinne, jota A.D. 30:kin kai edustaa. Tässä hieman tietoja kirjasta (joka löytyy mm. Amazonilta):

Product Description
This new book argues that the four Gospels are closely based on eyewitness testimony of those who knew Jesus. Noted New Testament scholar Richard Bauckham challenges the prevailing assumption that the accounts of Jesus circulated as "anonymous community traditions," asserting instead that they were transmitted in the name of the original eyewitnesses. To drive home this controversial point, Bauckham draws on internal literary evidence, study of personal names in the first century, and recent developments in the understanding of oral traditions.
Jesus and the Eyewitnesses also taps into the rich resources of modern study of memory and cognitive psychology, refuting the conclusions of the form critics and calling New Testament scholarship to make a clean break with this long-dominant tradition. Finally, Bauckham challenges readers to end the classic division between the "historical Jesus" and the "Christ of faith," proposing instead the "Jesus of testimony." Sure to ignite heated debate on the precise character of the testimony about Jesus, Jesus and the Eyewitnesses will be valued by scholars, students, and all who seek to understand the origins of the Gospels.

About the Author
Richard Bauckham is professor of New Testament studies and Bishop Wardlaw Professor at the University of St. Andrews, Scotland. A fellow of both the British Academy and the Royal Society of Edinburgh, he has also written Bible and Mission: Christian Witness in a Postmodern World.

DrMark kirjoitti...

Matti osannee kertoa kirjan sisällöstä tarkemmin (itse en ole sitä vielä raaskinut ostaa, vaikka onkin ollut Amazonin toivomuslistallani jo puolitoista vuotta :), mutta muutama sana Bauckhamista:

Kaveri on erittäin terävä ja työteliäs, ja kuuluu todellakin tuohon tutkijoiden terävimpään kärkeen. Hän on nykyisin eläkkeellä (asustelee Cambridgessa), mutta jatkaa edelleen kirjoittelua ja tutkimuksen tekoa. Riippumatta siitä, mitä ajattelee hänen teeseistään, häntä ei voi ohittaa akateemisissa ympyröissä. Pidän mm. hänen kirjaansa The Climax of Prophecy toistaiseksi parhaimpana monografiana Ilmestyskirjan tutkimuksessa (enkä usko että yhtä merkittävää teosta on vähään aikaan odotettavissa).

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Richard Bauckham on eittämättä yksi aikamme merkittävimpiä ja terävimpiä Uuden testamentin tutkijoita. Tämä nimenomainen kirja on erittäin tärkeä kontribuutio traditiohistoriallisessa tutkimuksessa. Journal for the Study of the Historical Jesus omisti tässä hiljattain yhden numeron Bauckhamin eepoksen arvioille. Luettuani ensin kirjan, sitten nuo arvioartikkelit ja sen jälkeen vielä Bauckhamin vastauksen syvä arvostukseni hänen esitystään kohtaan syveni entisestään.

Myös evankeliumien sosiologisen ylitulkinnan koulukunnan höyryilyjä Bauckham on kylmästi tyynnytellyt kirjallaan Gospel for All People, jonka arvioartikkelien lukeminen osoitti kirjan tarpeellisuuden.

Asemoituna tutkimuskenttään Jesus and the Eyewitnesses sijoittuu Riesenfeldin ja Gerhardssonin aloittamaan viitekehykseen, jota myöhemmin ovat kehitelleet ansiokkaasti mm. Rainer Riesner ja ennen kaikkea Samuel Byrskog.

...eli yhdyn anonyymin hahmon esittämään arvioon Bauckhamin asemasta UT:n tutkijoiden topten-listalla.

DrMark kirjoitti...

Niistä autenttisuuskriteereistä vielä... Tällainen nimittäin osui juuri silmään viimeisimmässä JSHJ:n numerossa (Vol. 7 Issue 2, s. 152-67):

"Authenticating Criteria: The Use and Misuse of a Critical Method" (Rodríguez, Rafael). Ja tässä kirjoittajan oma abstrakti:

In this essay I analyse the usual (mis)use(s) of the criteria of historical authenticity in historical Jesus research. Whereas the general appeal to the criteria has pursued at least a semblance of objectivity in historical-critical research, in practice the criteria have provided useful and clearly identifiable windows into how scholars have conceived the task(s) of historical reconstruction (i.e., their particular subjectivity). After surveying the relevant literature, I question the analytical concepts authentic and inauthentic as schemata orientating historical reconstruction. We should recognize and employ the criteria as tools that facilitate and affect the interpretation of historical traditions rather than (merely) their authenticity.

En valitettavasti saanut käsiini varsinaista artikkelia, joten en osaa sanoa sen sisällöstä tarkemmin.