tiistai 12. elokuuta 2008
Porfyry ja Julias Africanus profetiasta
Esitän tässä kysymyksen drMarkille ja Jullelle koskien Porfyryn ja Julias Africanuksen käsitystä "70 vuosiviikosta" (Dan 9:24). Mitä he argumentoivat tästä jakeesta ja missä antiikin lähteessä nämä argumentit ovat säilyneet?
Oletan, että Ilmestyskirja spesialisteina tiedätte jotain tästä. Näiden kahden 400-luvun kristinuskonkriitikkojen näkemystänsä referoitiin kirjassa Apologetic Discourse and the Scribal Tradition: Evidence of the Influence of Apologetic Interests on the Text of the Canonical Gospels. Ko. kirjassa Wayne C. Kannaday kertoi, että Porfyry ajoitti Danielin kirjan makkabealaisajalle. Tähän saakka luulin, että tämän olivat tehneet 1800-luvun raamattukriitikot.
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Päivitys BibleWorks 7
Ehdottomasti paras tietokonepohjainen eksegeetin apuväline on Bibleworks -ohjelmisto, jota olen käyttänyt versiosta 4. saakka. Tänään sain uuden päivityksen kuutosesta seiskaan. Miksi suosittelen Bibleworks 7 muille? Se on yksinkertaisesti paras ja sen mainisotsake Software for Biblical Exegesis and Research kertoo kaiken. Lähemmin voit tutustua Bibleworksiin täällä. Mitä sähköisiä raamattu/tutkimusohjelmia sinä käytät? Ja mikä niissä on hyödyllistä?
Bibleworksin etuja:
1) Kertamaksuinen lisenssi. Uuden version saa vain päivityshinnalla.
2) Laajat tietokannat antiikin teksteille, kieliopeille, sanakirjoille, leksikoneille ja tekstikriittisille aparatuksille.
3) Kasvava määrä eksegeettistä ja teologista kirjallisuutta digimuodoissa.
4) Useat mooduulit voi ostaa tarpeen mukaan. Tämä pitää hinnan alhaisena ja tarpeellisina.
5) Esimerkkejä ilmaisista tietokannoista:
Lust-Eynikel-Hauspien Septuagintan sanakirja (olin sen kirjallisessa julkaisemistilaisuudessa Katolieke Universiteit Leuvenissa noin neljä vuotta sitten)
Charles, Old Testament Pseudipigrapha
Filon teokset (kreikka/englanti)
Josefuksen teokset (kreikka/englanti)
Septuanginta (kreikka/englanti)
Tischendorf 8. editio + tekstikriittinen aparaatti
Uuden testamentin apogryfikirjoja (kreikka/latina/kopti/englanti)
Erikieliset Raamattuversiot + alkutekstit
lauantai 2. elokuuta 2008
Helluntailaisuus, ehtoollinen ja kaste
Vastaan tässä Johnin esittämiin kysymyksiin, koska ne eivät suoranaisesti liity Codex Sinaiticukseen:-) Hyviä kysymyksiä joka tapauksessa ja mielekäs keskustelun avaus.
Ehtoollisesta: Helluntailainen ehtoolliskäsitys on varsinaiselta sisällölliseltä teologialtaan ollut perinteisesti varsin pragmaattinen. Ehtoollista vietetään, koska Jeesus käski. Koska osa Suomen helluntalaisuuden juurista (mutta vain osa) tulee reformoidusta protestanttisuudesta, on kalvinistinen muistoateriaidea esiintynyt säännöllisesti ehtoollisen teologisessa työstössä. Kuitenkin ehtoollisteologiassa hyvin tärkeässä roolissa on nähdäkseni ollut sosiologinen protesti luterilaista kirkkoa vastaan ja ”viinit ovat valuneet kastevesien mukana”. Kastekiistat ja ehtoollisen nivoutuminen niihin sakramentti-nimityksen tähden ovat niputtaneet luterilaisen ehtoollisen (virheellisesti) erottamattomaksi osaksi ”lapsikasteharhaa”.
Helluntailainen ehtoolliskäsitys ei kuitenkaan mielestäni todellisuudessa ole kalvinistinen ”pelkkä muistoateria”. Helluntaiherätyksen uskontunnustuksessa todetaan ”Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.” jossa läsnäolo on haluttu ottaa muisto-funktion rinnalle. Luterilaiset pitävät helluntailaista ehtoolliskäsitystä usein reformoituna ”muistoateriana”, mikä on varsin ymmärrettävää, koska helluntailaiset ovat teologisissa keskusteluissa usein napanneet käyttöönsä reformoitujen argumentteja. Ongelmana tässä on se, että reformoitujen protestanttien ehtoolliskäsitys ei vastaa lähimainkaan sitä mitä helluntailaiset uskovat ja opettavat ei-poleemisissa tilanteissa ehtoollisesta.
Eli vastaus pääkysymykseen. Syyt reformoidun ehtoollisnäkemyksen edustamiseen ovat hyvin pitkälle kirkkohistoriallisia eivätkä ole sopusoinnuss helluntailaisen kokonaisteologian (joka kaikessa kaoottisuudessaan on likiarvoperiaattein maalattavissa kuin impressionistinen akvarellityö). Viimeaikaisessa helluntailaisessa teologiassa Suomessa ehtoollisen määrittelyssä on otettu selvästi etäisyyttä reformoituun näkemykseen ja korostettu sen olevan enemmän kuin muistoateria. Henkilökohtaisesti yhdyn tähän ”enemmän kuin…” näkemykseen.
Kasteesta: Kasteteologiassa poleemisen teologian vaikutus on luonnollisesti myös varsin suuri mutta toisin kuin ehtoolliskysymys, tässä eksegeettinen ja hermeneuttinen työskentely on alusta asti ollut itsenäistä ja mielestäni myös melko huolellista. Lasten kohtalo nähdään joka tapauksessa kasteesta riippumattomaksi eli pidettiin heitä sitten pelastettuina tai ei, vesikasteen ei katsota voivan vaikuttaa tähän millään tapaa (Samoin uskoo tietysti suuri joukko luterilaisia aktiivikristittyjäkin). Osa helluntailaista edustaa näkemystä, jonka mukaan lapset pelastuvat Kristuksen perisynnin vaikutuksen eliminoineen ristinkuoleman tähden ilman kastetta ja ilman uskoa. Toiset taas uskovat, kuten monet kirkkoisät, että perisynti on ikäänkuin Windows Vista, joka on pakattu jokaiseen ihmiseen, mutta aktualisoituu vasta kun tehdään syntiä eli otettaan se käyttöön. Pakkauksen omistaminen ei ole kadottava synti, vasta lataaminen. Näin ollen lapset ovat pelastettuja, koska he eivät ole tehneet syntiä.
Vaikeutena lasten soteriologiassa on se, että Raamatusta on vaikea vetää kovin tarkkoja linjoja tähän kysymykseen. Pitkälti päättely perustuu lapsikasteen osalta helluntailaiseen käsitykseen, jonka mukaan Ut:n aikana ei kastettu lapsia. Oppi johdetaan siis käytännöstä.
"Kuuliaisuuden askel" on nähdäkseni pitkälti sosiologisten tekijöiden synnyttämä termi. Agraariyhteisön tiukoista sidoksista rimpuilevan lahkolaiskandidaatin tuli olla "kuuliainen sanalle" eli kestää yhteisön kritiikki, leimautuminen yms. ja seurata uskottua toimintamallia eli ottaa kaste. Helluntailainen käytäntö on pyrkinyt tavallaan imitoimaan Ut:sta kohoavia toimintamalleja useinkaan reflektoimatta niitä kovinkaan syvällisesti. Kuuliaisuus ei siis ehkä ole ihan niin teologinen kannanotto kuin miltä se vaikuttaa. Toisaalta kaste nähdään myös vastauksena julistetun evankeliumin haasteeseen mutta itse kastetta ei mielletä ihmisen teoksi siinä mielessä, että koko paketti olisi ihmisen teko. Kasteeseen liitetään koko joukko jumalallista toimintaa kuten usein lainatun metaforan Punaisen meren ylityksestä käyttö vihjaa.
Ehtoollisesta: Helluntailainen ehtoolliskäsitys on varsinaiselta sisällölliseltä teologialtaan ollut perinteisesti varsin pragmaattinen. Ehtoollista vietetään, koska Jeesus käski. Koska osa Suomen helluntalaisuuden juurista (mutta vain osa) tulee reformoidusta protestanttisuudesta, on kalvinistinen muistoateriaidea esiintynyt säännöllisesti ehtoollisen teologisessa työstössä. Kuitenkin ehtoollisteologiassa hyvin tärkeässä roolissa on nähdäkseni ollut sosiologinen protesti luterilaista kirkkoa vastaan ja ”viinit ovat valuneet kastevesien mukana”. Kastekiistat ja ehtoollisen nivoutuminen niihin sakramentti-nimityksen tähden ovat niputtaneet luterilaisen ehtoollisen (virheellisesti) erottamattomaksi osaksi ”lapsikasteharhaa”.
Helluntailainen ehtoolliskäsitys ei kuitenkaan mielestäni todellisuudessa ole kalvinistinen ”pelkkä muistoateria”. Helluntaiherätyksen uskontunnustuksessa todetaan ”Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.” jossa läsnäolo on haluttu ottaa muisto-funktion rinnalle. Luterilaiset pitävät helluntailaista ehtoolliskäsitystä usein reformoituna ”muistoateriana”, mikä on varsin ymmärrettävää, koska helluntailaiset ovat teologisissa keskusteluissa usein napanneet käyttöönsä reformoitujen argumentteja. Ongelmana tässä on se, että reformoitujen protestanttien ehtoolliskäsitys ei vastaa lähimainkaan sitä mitä helluntailaiset uskovat ja opettavat ei-poleemisissa tilanteissa ehtoollisesta.
Eli vastaus pääkysymykseen. Syyt reformoidun ehtoollisnäkemyksen edustamiseen ovat hyvin pitkälle kirkkohistoriallisia eivätkä ole sopusoinnuss helluntailaisen kokonaisteologian (joka kaikessa kaoottisuudessaan on likiarvoperiaattein maalattavissa kuin impressionistinen akvarellityö). Viimeaikaisessa helluntailaisessa teologiassa Suomessa ehtoollisen määrittelyssä on otettu selvästi etäisyyttä reformoituun näkemykseen ja korostettu sen olevan enemmän kuin muistoateria. Henkilökohtaisesti yhdyn tähän ”enemmän kuin…” näkemykseen.
Kasteesta: Kasteteologiassa poleemisen teologian vaikutus on luonnollisesti myös varsin suuri mutta toisin kuin ehtoolliskysymys, tässä eksegeettinen ja hermeneuttinen työskentely on alusta asti ollut itsenäistä ja mielestäni myös melko huolellista. Lasten kohtalo nähdään joka tapauksessa kasteesta riippumattomaksi eli pidettiin heitä sitten pelastettuina tai ei, vesikasteen ei katsota voivan vaikuttaa tähän millään tapaa (Samoin uskoo tietysti suuri joukko luterilaisia aktiivikristittyjäkin). Osa helluntailaista edustaa näkemystä, jonka mukaan lapset pelastuvat Kristuksen perisynnin vaikutuksen eliminoineen ristinkuoleman tähden ilman kastetta ja ilman uskoa. Toiset taas uskovat, kuten monet kirkkoisät, että perisynti on ikäänkuin Windows Vista, joka on pakattu jokaiseen ihmiseen, mutta aktualisoituu vasta kun tehdään syntiä eli otettaan se käyttöön. Pakkauksen omistaminen ei ole kadottava synti, vasta lataaminen. Näin ollen lapset ovat pelastettuja, koska he eivät ole tehneet syntiä.
Vaikeutena lasten soteriologiassa on se, että Raamatusta on vaikea vetää kovin tarkkoja linjoja tähän kysymykseen. Pitkälti päättely perustuu lapsikasteen osalta helluntailaiseen käsitykseen, jonka mukaan Ut:n aikana ei kastettu lapsia. Oppi johdetaan siis käytännöstä.
"Kuuliaisuuden askel" on nähdäkseni pitkälti sosiologisten tekijöiden synnyttämä termi. Agraariyhteisön tiukoista sidoksista rimpuilevan lahkolaiskandidaatin tuli olla "kuuliainen sanalle" eli kestää yhteisön kritiikki, leimautuminen yms. ja seurata uskottua toimintamallia eli ottaa kaste. Helluntailainen käytäntö on pyrkinyt tavallaan imitoimaan Ut:sta kohoavia toimintamalleja useinkaan reflektoimatta niitä kovinkaan syvällisesti. Kuuliaisuus ei siis ehkä ole ihan niin teologinen kannanotto kuin miltä se vaikuttaa. Toisaalta kaste nähdään myös vastauksena julistetun evankeliumin haasteeseen mutta itse kastetta ei mielletä ihmisen teoksi siinä mielessä, että koko paketti olisi ihmisen teko. Kasteeseen liitetään koko joukko jumalallista toimintaa kuten usein lainatun metaforan Punaisen meren ylityksestä käyttö vihjaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)