Korvausteologiaa käsittelevän trilogian (ks. osat I ja II) on aika saada päätöksensä. Tässä pieni yhteenveto aiheesta:
Sivustolla on aiheen käsittelyn aikana tilastojen mukaan vieraillut yli tuhat uniikkia kävijää. Kaikkia ei välttämättä ole kiinnostanut korvausteologia, mutta toisaalta monet ovat käyneet sivustolla jopa satoja kertoja. Olin esittänyt usealle aihetta RV-lehdessä kommentoineelle henkilölle henkilökohtaisen kutsun saapua keskustelemaan aiheesta avoimesti ja perustelemaan, miksi näkemykseni ovat heidän mielestään väärässä. Lisäksi lehden numerossa 8/2009 esitettiin yleinen kutsu (sivuston osoitteen kera) kaikille halukkaille osallistua keskusteluun.
Tämän kaiken valossa pidän sekä ihmeellisenä että merkittävänä, että vain Juhani Kuosmanen uskaltautui keskustelemaan aiheesta ja vieläpä omalla nimellään. Nostan Juhanille hattua siitä, että hän ei tyytynyt vain leimakirveen heilutteluun vaan esitti perusteluja ja tulkintoja, joiden pohjalta hänen oma ajattelunsa nousee. Kumpikaan meistä ei odottanut käännyttävänsä toista, mutta ainakin oma ymmärrykseni ja kunnioitukseni Juhania kohtaan lisääntyi. Vaikka olimmekin eri mieltä monesta asiasta, näen nyt selkeämmin, millaisesta kokonaispaketista perinteisen dispensationalistisen näkemyksen kohdalla on kyse. Toivottavasti muutkin keskustelua seuranneet saivat lisää ajateltavaa puolin ja toisin.
Yleisesti ottaen iso osa keskustelusta liikkui muualla kuin osassa II esittämissäni varsinaisissa teeseissä. Niitä yritti haastaa lähinnä N.N. (joka ei siis ole lyhennys kenenkään nimikirjaimista vaan nomen nescio, "tuntematon henkilö"), mutta mielestäni sangen epäonnistuneesti. Ilmeisesti suurin hätä alkuperäisiin artikkeleihini reagoineilla ihmisillä olikin tämän päivän Israelin valtiosta. Ehkäpä he älysivät itsekin, että en artikkeleissani enkä teeseissäni ottanut siihen kantaa millään tavalla, eivätkä siksi vaivautuneet keskustelemaan?
Toinen mahdollinen (ja varmaankin se todennäköisempi, ikävä kyllä) syy teologisten haastajien vähyydelle löytyy viimeisimmän RV-lehden pääkirjoituksesta (lihavointi minun):
Vain harva asia on synnyttänyt uskovien parissa niin paljon ahtaita asenteita kuin suhde Israeliin. Juutalaistyötä on leimannut perinteisesti vahva tunne, ahkera käytännön toiminta ja heikosti muotoiltu teologia. Tästä maaperästä on versonut ahdasmielisyyttä, joka on häirinnyt ihmissuhteita ja rakentavaa yhteistyötä jopa juutalaistyötä tekevien omassa keskuudessa.
Tähän voi vain todeta, että quod erat demonstrandum eli suomeksi M.O.T.
Lopuksi: mitä tulee juutalaisiin, niin heitä voi - ja pitää - evankelioida ilman dispensationalismiakin. Valitettavan usein näennäinen Israel-into ja -ystävyys on nimittäin johtanut tilanteeseen, jossa juutalaisia ei syystä tai toisesta evankelioida lainkaan. Tämä on sellaista antisemitismiä, johon todellisten Israelin ystävien tulisi puuttua - "korvausteologia"-leimakirveellä heilumisen sijaan.
