tiistai 4. kesäkuuta 2013

Viimeiseen veritippaan asti - Jungner, Jeesus ja homoliitot



1.0. JOHDANTO

 
Mikael Jungner rysäytti Kuopion kirkkopäivillä mielenkiintoisen teologisen jytkyn väittäessään, että Jeesus olisi taistellut viimeiseen veritippaan asti homoliittojen puolesta. Savon Sanomat siteerasi Jungneria muodossa:


Jos Jeesus tänään eläisi, hän olisi taatusti viimeiseen veritippaan asti taistelemassa samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta. Jos tässä kylmässä ja kovassa maailmassa aikuinen ihminen rakastuu toiseen niin syvästi ja vapaaehtoisesti, että on valmis menemään tämän kanssa naimisiin, sitä pitäisi juhlistaa, ei kampittaa.

Kommenttiin on ymmärrettävästi reagoitu vahvasti. Onhan uskontokeskustelu maassamme tällä hetkellä valtaosin keskittynyt seksikysymysten äärelle. Monet selitysvoimaltaan heikot ja jopa hilpeät ilmaisut kuten "kirjaimellisesti Raamattua tulkitseva" tai oma suosikkini "äärikristitty" nivoutuvat välittömästi homokysymykseen. Vastaavasti konservatiiviseksi kutsutun rintaman argumentoinnista paistaa siitäkin läpi homokysymyksen valtava latausarvo. Osa naispappeuden vastustajista toteaa, ettei naispappeus sinänsä ole kovin vakava asia, mutta se johtaa kaltevalla pinnalla vääjäämättä liberalisoitumiseen ja lopulta homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymiseen. Tässä en nyt lähde erittelemään tai arvioimaan taistelevien puolien argumentteja, vaan lähinnä pyrin näillä esimerkeillä valaisemaan kysymykseen räjähdysherkkyyttä.

Jungnerin kommentissa on lähtökohtaista mielekkyyttä. Onhan evankelisluterilaisen kirkon kirkkopäivillä perin luonnollista tukeutua Jeesus Nasaretilaiseen ja argumentoida "näin Jeesuskin tekisi". Teologisesti ollaan siis vahvalla pohjalla. Koska kristinusko on uskomusjärjestelmä, jolla on tietty pyrkimys jonkinlaiseen sisäiseen loogisuuteen, voidaan sen sisällä argumentoida näin, vaikka ei edes jaettaisi sen todellisuuskäsitystä. Olennaista ei siis ole se, mitä Jungner itse uskoo. Pienen freudilaisen uteliaisuushenkisen aamuhartauden saa kyllä aikaan pohtimalla Jungnerin ilmausta "jos Jeesus tänään eläisi", koska lutherilaisten uskonkappaleiden mukaan Jeesus nimenomaan tänään elää ylösnousseena Kristuksena. Ehkä tämä on saivartelua eikä siitä sinänsä voida vetää johtopäätöksiä Jungnerin henkilökohtaisista vakaumuksista. Syvä on kuitenkin varmuuteni siitä, että teologisen homorotkon toisella reunalla tähyilevistä kukaan ei koskaan käyttäisi tällaista toteamusta. Herätyskristillinen versio Jungnerin toteamuksesta on: "Jos Jeesus tulisi nyt tähän".

Mielenkiintoista on se, että Jungnerin kommentissa voidaan nähdä pieni kurotus evankeliumien tekstien taakse historian Jeesukseen. Evankeliumien Jeesus on kirjallisen teoksen kuvauksesta luotu hahmo, joka tekee juuri ne asiat, jotka hänen kerrotaan tekevän. Tämä Jeesus-kuva on tietysti suhteessa historialliseen Jeesus Nasaretilaiseen, mutta samalla se on varhaiskristillisten havaintojen, muistojen, kerronnan ja tulkinnan tulos. Kun esitetään väite "näin Jeesus olisi tehnyt", astutaan helposti evankeliumikuvauksesta ainakin hieman syrjään. Tekstien pohjalta rakennettuun Jeesus-rekonstruktioon ikään kuin laitetaan virta päälle ja katsotaan, miten tämä olio käyttäytyisi uusissa ja erilaisissa tilanteissa.


2.0. ONKO TÄLLAINEN WWJD-PERIAATE MAHDOLLINEN?

 
Charles Sheldonin kirjasta In His Steps: What Would Jesus Do tuli ilmestymisensä jälkeen vuonna 1896 merkittävä paradigman luoja eettisten ratkaisujen yhdistämisessä Jeesuksen esimerkkiin. Kongregationalistipastori Sheldon edusti kristillistä sosialismia ja painotus oli vahvasti köyhien ja puutteenalaisten auttamisessa. Lyhennämme tämän termin jatkossa termillä WWJD, joka siis on lyhenne lauseesta What Would Jesus Do eli mitä Jeesus tekisi. Uskontopsykologisesti ja -pedagogisesti tarkasteltuna varsin vaikutusvaltaisen pyhäkoulu- ja lastenleiriopetuksen tukijalkana ovat ainakin omassa taustalahkossani olleet kertomukset Jeesuksesta ja tämän vertauksista. Flannellotaulujen ja saunatakkinäytelmien maalamat skenaariot päättyivät säännöllisesti käyttäytymisskriptiä muokkaavaan toteamukseen "näin myös meidän tulee…" Evankeliumien kuvaamia Jeesuksen elämäepisodeja ja opetuksia toistamalla päädytään vääjäämättä jonkinlaiseen käyttäytymistä ohjaavaan standardiin tai auktoriteettiin. Käytännössä siis ainakin evankeliumien Jeesus on WWJD-henkinen auktoriteetti lukuisille kristillisen indoktrinaatioprosessin läpikäyneille.

Erityisesti suomalaisessa yliopistoeksegetiikassa WWJD-periaate on kuitenkin ollut pitkään ivallisen tuhahtelun kohteena. Karkeasti yksinkertaistettuna suhtautumistapa voidaan purkaa kolmeen osa-alueeseen. Ensiksikin muoto- ja redaktiokritiittinen tutkimus on silpunnut evankeliumit tähän tarkoitukseen käyttökelvottomaksi. Ensin ne muuttuivat saksalaisen muotokritiikin myllyssä kokoelmiksi hajanaisia ja pitkälti myöhemmin keksittyjä kuvauksia Jeesuksesta ja sitten redaktio- ja kirjallisuuskritiikin sulattamossa teologisia tarkoitusperiä toteuttaviksi fiktioiksi Kristus-hahmosta. Näin WWJD:n mielekkyyttä vastustava näkemys on sinällään looginen johtopäätös näistä metodologisista ja lähteitä koskevista käsityksistä. Toiseksi tällaisten kysymysten esittämistä on pidetty anakronistisena eli väärään ajankohtaan sijoittuvana historiallisena kuokkavierailuna. On siis oikein kysyä, millaisia ikeitä Jeesus askarteli, vaikka tätä ei suoraan lähteissä kerrota, mutta turhaa ja anakronistista pohtia, millaisia ilmalämpöpumppuja Jeesus olisi asentanut. Kolmas osa-alue on yhteydessä kahteen ensimmäiseen, mutta sisältää pensaaseen päätään tunkevaa säikkyrusakkomaista teologista puolipiiloutumista. Näkemyksen mukaan uskonnollinen Jeesus Kristus on rauhoitettu otus, jonka elinreviiri on aidattu piikkilankaisilla tunnustuskirjoilla ja jonne tieteellä, politiikalla tai arkielämällä ei juuri ole asiaa. Seuraavaksi hiukan pohdintaan näistä kolmesta linjauksesta.


2.1. Riittäkö lähteiden tarkkuus?

 
Ääriskeptinen suhde evankeliumien historiallisuuteen on kyseenalaistettu laajasti historian Jeesus tutkimuksessa nk. kolmannen etsinnän yhteydessä. Toki skeptisellä koulukunnalla on edelleen omat tuotteliaat edustajansa, mutta muotokritiikin perusoletuksien päällä hypitään sellaista raivopolkkaa, että herkempi ahdistuisi. Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistu kirja Jesus, Criteria, and the Demise of Authenticity (toim. Anthony Le Donne & Chris Keith), jossa kahdeksan Jeesus-tutkijaa pohtii kriittisesti aitouskriteereihin tukeutuvaa Jeesus-tutkimusta, viestii vahvasti paradigman muuttuneen jo kauan sitten. Jos tämän kahdeksikon näkökulmat otetaan vakavasti, ja lukuisien muiden tutkijoiden, ei evankeliumeissa olekaan kysymys pääasiallisesti varhaiskristillisten yhteisöjen sosiaalisiin haasteisiin muovattujen traditioiden kokoelmasta. Sen sijaan niistä luettaisiinkin havaitusta, tulkitusta, muistetusta, osin unohdetusta, uustulkitusta jne. Jeesuksesta. James Dunnin kirjan Jesus Remembered nimi kertoo paljon tämän uuden Jeesus-tutkimuksen painotuksesta samoin kuin tätä vähän aiemmin ilmestyneen Samuel Byrskogin kirjan Story as History – History as Story nimi.

Johtaviin Jeesus-tutkijoihin lukeutuva Craig A. Evans kiteyttää mielestäni hyvin ja tutkimukseen nähden kestävästi evankeliumien historiallisen lähdearvon: "In my judgment, the most prudent position to take is that, on principle, most material ultimately derives from Jesus, but that most material has been edited and recontextualized." ("Life of Jesus," in Handbook to Exegesis of the New Testament [ed. S.E. Porter; Boston 2002] 434). Olen yrittänyt selvittää enemmän tai vähemmän kansantajuisesti syitä siihen, miksi jaan tämän Evansin näkemyksen kirjassani Uusi testamentti (Perussanoma, 2010). En ajaudu siis tässä nyt pitempiin selvityksiin evankeliumien arvosta historiallisena lähdeaineistona vaan mainostan estoitta kirjaani.


2.2. Anakronismin harmaa raja

 
Jeesuksen toiminnassa voidaan havaita tiettyjä käyttäytymisskriptejä eli vakiintuneita reagointi- ja toimintamalleja. Hän esimerkiksi rikkoo uskonnollisen hierarkian rajoja aterioimalla marginalisoidun ja halveksitun kansanosan kanssa. Tästä toimintamallista on hämmästyttävän suuri yksimielisyys hyvinkin erilaisten tutkijoiden kokoontumisajoissa. Tällainen rajoja rikkova käyttäytymisskripti on helppo copypastata maantieteellisesti, kulttuurillisesti ja ajallisestikin erilaisiin yhteyksiin. Lieneehän uskottavaa ajatella, että Intiassa Jeesus olisi uhmannut kastirajoja ja viktoriaanisessa Englannissa luokkaeroja. Uhmakkuus uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan taas voisi taipua sosiaalipsykologisena ilmiönä vaikkapa siten, että Jeesus ei olisi 1800-luvun lutherilaisessa Suomessa paljon kysellyt saarnalupia kirkkoherroilta. Liberaali armahtava suhtautuminen aikansa "seksirikollisiin" eli syntisiin naisiin taas voisi jäsentyä vaikkapa kurdikulttuurissa siten, että morsianten neitsyysvaatimuksista lipsuttaisiin. Hääyön jälkeisenä aamuna voisi ehkä kuulla Jeesuksen sanovan: "Joka teistä on synnitön niin ripustakoon ensimmäisen verisen lakanan!" (Tässä viittaan Jari Tervon kirjaan Layla, jonka valitsin parhaaksi viime vuonna lukemistani romaaneista.)

Ajattelen ja uskon, että evankeliumien kuvaaman Jeesuksen toiminta voidaan mielekkäästi ja uskottavasti kiteyttää tiettyihin periaatteellisiin käyttäytymisskripteihin, joita taas pystytään soveltamaan myös nykyajassa. Mutta luonnollisesti sovellettavuuden raja tulee jossakin vastaan. Vaikka Jeesus mitä ilmeisimmin puolusti köyhien ja puutteenalaisten oikeuksia rikkaita kapitalisteja vastaan ja tästä voidaan muovailla päteviä näkökulmia 1800-luvulle Venäjän maaorjuusjärjestelmään, ei rinnastus kanna enää Paperityöväenliiton lakkouhkaan, jossa joku yötyöläinen ei voi millään taipua 120 euron tuntipalkalla juhlapäiväylitöihin. Vaikka ilmiö on kaukaista ja hämärää sukua "aidoille" työläisen ja kapitalistin kiistalle, ovat olosuhteet ja asetelmat muuttuneet ratkaisevasti.

Joissakin sovellustilanteissa rinnasteista ilmiötä on Jeesuksen elämästä vaikea löytää. Mitä Jeesus esimerkiksi olisi tehnyt, jos hänet olisi komennettu komppanianpäälliköksi Suomussalmelle marraskuussa 1939? Nyt analogian tekeminen siis vaikeutuu, koska evankeliumikertomuksessa ei ole tilanteita, joissa kansallisvaltion itsemääräämisoikeuden puolustaminen väkivalloin olisi noussut esille. Kuvaukset Jeesuksen omasta toiminnasta väkivallan kohteeksi joutuneena ovat viimeisen pääsiäisen ajalta ja tällöin Jeesus oli jo omaehtoisesti päättänyt tapattaa itsensä. Edelleenkin on kuitenkin mahdollista tehdä jonkinlaisia linjauksia Jeesuksen suhteesta väkivaltaan. Yhtäältä se, ettei Jeesus kerännyt minkäänlaista aseistettua ryhmittymää näyttää tukevan pasifistispainotteista WWJD-linjaa. Tätä tukee myös opetus vihollisten rakastamisesta, anteeksiantamisesta ja toisen posken kääntämisestä. Vaikka viimeksi mainittu ei liittynyt niinkään suoranaiseen fyysiseen väkivaltaan vaan loukkaukseen, se kuitenkin heijastelee rauhanomaista suhtautumista provokaatioihin. Toisaalta opetuslapsijoukkiolla oli aseita mukanaan ja Pietari ilmeisestikin useita vuosia Jeesusta seuranneena on välittömästi valmis käyttämään miekkaa uhkaavassa tilanteessa. Opetuslapsiryhmän johtaja kulki siis vielä viimeiseen asti miekan kanssa, mikä tuntuisi ehkä hieman erikoiselta, jos ryhmän keskeinen ideologia olisi ollut totaalinen pasifismi. Mutta voiko maantierosvoja vastaan puolustautumisesta vetää analogia esimerkiksi talvisotaan? Jyrkkä ehkä.

Edelleen on paljon tilanteita, joissa rinnasteisuuden etsiminen nykyhetkestä ja Jeesuksen elämästä on lähes toivotonta. Muistan kerran hiipiessäni kotiseurakunnan saarnapöntön taakse, kuinka jykevän pöntön pöytäpinnalle oli ujutettu nimiadressi-ilmoitus. Ideana oli kerätä nimiä vastustamaan televisiosta näytettävää väkivaltaa, seksiä ja ties mitä pahuutta. Huolimatta kaupallisesta taustakoulutuksesta minunkin tekopyhyydelläni on (vielä) jossain horjuva ja hatara raja, jonka tämä nimiadressi ylitti. En siis edes mainostanut adressia puhumattakaan, että olisin laittanut siihen nimeni. Lempielokuvissani Rakkautta vain, Braveheart ja Tanssii susien kanssa on väkivaltaa ja seksiä. Mutta olisiko Jeesus kirjoittanut nimensä tähän adressiin? Mitä elokuvia Jeesus olisi katsonut? Tällaisten kysymysten käsittely ylittänee useimpien Jeesus-tutkijoiden mielestä uskottavuuden rajat. Ehkä Jeesus hurskaasta juutalaisperheestä tulevana ja primäärisosialisaationsa myötä kosher-elämäntavan oppineena ei esimerkiksi hyväksynyt kreikkalaista teatteritaidetta ja kulttuuria, joita Galilean hellenisoituneissa "suurkaupungeissa" harjoitettiin. Toisaalta, emme tiedä tätä, koska Jeesuksen asenneskaalaan kuului myös indifference eli välinpitämättömyys monia muiden tärkeinä pitämiä puhtaussäädöksiä kohtaan. Jeesus näyttää olleen aika nihkeä ylettömän väkivallan harjoittamiseen mutta toisaalta Kirjoitukset olivat täynnä väkivaltaa, seksiä ja jopa pornograafiseksi väitettyä kuvausta (Hes 16). Tanssii susien kanssa elokuvan seksikohtaus (paras lajissaan in my opinion) ja Laulujen laulu voidaan nähdä harmonisiksi ja monella tapaa samanlaisiksi eroottisen taiteen tuotoksiksi. Televisiota ei ollut keksitty ja Hollywood oli vielä Tongva-heimon metsästysmaita mutta ehkä elokuvia voi verrata iltanuotiotarinointiin. Edelleen tilannetta monimutkaistaa elokuvateollisuuden taloudelliset kytkökset ja kulttuuria muokkaavat vaikutukset. Vastauksena on siis jyrkkä "ehkä ei".


2.3. Teologinen piiloutuminen

 
Vaikka käytän näin leimaavaa ja asenteita tihkuvaa ilmausta kuin piiloutuminen, on tämä malli monella tapaa hyvin ymmärrettävä. Tieteellisen tutkimuksen tulokset vaihtuvat usein ja ne on lähtökohtaisesti esitetty kumottaviksi. Näin uskonnollisten totuuksien kiinnittäminen tieteeseen koetaan epävarmaksi ja tieteenfilosofisestikin ongelmalliseksi. Tämän "koulukunnan" edustajista Jeesus-tutkimuksessa on tunnetuin Martin Kähler, mutta hänellä on seuraajansa myös nykyisten huippututkijoiden joukossa. Esimerkiksi Luke Timothy Johnson ja Scot McKnight ovat suorasanaisesti todenneet kirkon palvoman todellisen Jeesuksen (real Jesus) olevan eri asia kuin tutkimuksen Jeesuksen ja antaneet ymmärtää tämän "reaalijeesuksen" olevan myös tutkimuksen tavoittamattomissa. Kristillinen "tunnustusten Kristus" toimii harmoniassa kanonisen yleistulkinnan kanssa, mitä tämä sitten ikinä onkaan. Näin ollen tämä tunnustusten Kristus paljastaa vain osan itsestään evankeliumien Jeesuksen toiminnassa ja vaikuttaa jumalallisen inspiraation myötä myös esimerkiksi Paavalin lausunnoissa ja opetuksissa. Kun kysytään, mitä "tunnustusten Kristus" tekisi, tarkoitetaan siis koko kanonisen ilmoituksen näkökulmaa johonkin asiaan. Esimerkiksi, maltalainen orja on juuri saamassa manumissionia eli vapautusdokumenttia ja joku esittää kysymyksen "mitä tunnustusten Kristus" tässä tekisi. Vastaus voidaan juontaa Paavalilta (1. Kor 7), joka käskee käyttää tilanteen hyväkseen. Jungner ei kuitenkaan kommentissaan tavoittele tämän tunnustusten Kristuksen ääntä, mikä käy ilmi ilmaisumuodosta "jos Jeesus tänään eläisi". Onhan tunnustusten Kristus määritelmällisesti ylösnoussut Jumalan Poika, joka elää.

Historian Jeesus ja myös evankeliumien Jeesus eroaa siis käsitteenä jonkin verran tästä tunnustusten Kristuksesta. Voimme pyrkiä rakentamaan Jeesuksesta, aivan kuin muistakin historian henkilöistä, psykologisen profiilin, jossa arvioidaan tiettyjen reagointi ja käyttäytymismallien todennäköisyyksiä. Tähän jo yllä viittasinkin. Vaikka kysymys uskonnollisesti ahdistaisi ja tömähtäisi eri regimentille, voi Jeesus-tutkija pohtia käyttäytymisskriptien ekstrapolointimenetelmällä WWJD-kysymystä – siis historian Jeesuksen osalta. Kysymyksen voisi muotoilla vaikka seuraavasti: "Mitä henkilö, joka on toiminut aiemmin tavoilla A, B ja C todennäköisimmin tekisi kohdatessaan tilanteen X?" Tämä ekstrapolointi ei ole millään tavalla absoluuttista. Poikani Manu 7 v elää maailmaa jalkapallon välityksellä. Mm. viime viikolla hän oli ensin kaksi ikäluokkaa vanhempien tyttöjen harjoituksissa, sitten omissa, sitten yhtä ikäluokkaa vanhempien harjoituksissa ja väliajoille kuuluu loputtomia tekniikka- ja potkutreenejä uskonveljensä Aarni 7 v kanssa. Päiväohjelmaan kuuluu myös 1-2 Barcan tai Realin peliä tv:stä ja yksi ottelusimulointi tinasotilailla tai shakkinappuloilla. Kuitenkin olen kerran kokenut tilanteen, jossa kysyin Manulta, lähdettäisiinkö futiskentälle treenaamaan ja vastauksena oli kaikkia maailman käyttäytymistieteellisiä todennäköisyyksiä uhmaten ei, ei lähdetä. Tällaisten kvanttipsykologisten tilastopoikkeamien vuoksi historian tutkimus on aina jossakin määrin spekulatiivista.

Monille kristityille historian Jeesus on kuitenkin tärkeä myös uskonnollisesti. Usko painottuu Jeesuksen persoonaan, josta evankeliumien uskotaan tarjoavan ainakin riittävän likiarvoisen kuvauksen mielekkään uskomusjärjestelmän pohjaksi. Tällöin ei välttämättä aina edes uskota erityiseen Raamatun inspiraatio-oppiin tai kanonisen kokonaisuuden jumalallisuuteen. Ainakaan virheettömyysoppeja ei pidetä mielekkäinä. Raamattua arvostetaan, koska se (tai monikossa ne, koska kyseinen teos mielletään ensisijaisesti kirjakokoelmaksi) kertoo Jeesuksesta, ei niin, että Jeesukseen uskottaisiin ensisijaisesti siksi, että Pyhä Kirja – Raamattu – kertoisi hänestä. Tom Wrightin seuraajajoukko, joka ainakin Suomen neo-Siionissa on vahva ja kasvava, edustaa ehkä jossakin määrin tätä ajattelua. Tälle ryhmälle Jungnerin saarna osuu erinomaisesti ainakin argumentoinnin peruslogiikan osalta: tehkää näin, koska Jeesuskin olisi tehnyt näin. Eli, hyvä pointti Jungner!

[Alaviitekeskusteluja ei tässä mietelmätekstissä juuri käydä, mutta suosittelen jokaiselle teologille tutustumista teossarjaan Handbook for the Study of the Historical Jesus ja jos aika ja energia riittää vain yhden artikkelin lukemiseen, niin lukekaa Sven-Olav Backin teksti "Jesus of Nazareth and the Christ of Faith: Approaches to the Question in Historical Jesus Research", Handbook for the Study of the Historical Jesus, Vol. 2, (ed. Tom Holmén & Stanely E. Porter; Leiden: Brill) 201 1021–1055. Sven-Olavin tekstit kannattaa ylipäätäänkin lukea mutta tämä erityisesti, jos uskon Kristuksen ja historian Jeesuksen välinen problematiikka kiinnostaa.]


3.0. OLISIKO JEESUS TAISTELLUT VIIMEISEEN VERIPISARAAN HOMOLIITTOJEN PUOLESTA?

 
Nyt kun Jungnerin metodi on vahvistettu, on mielekästä pohtia hänen varsinaista argumenttiaan. Taustallahan tässä on kysymys homoparien avioliitto-oikeuksien laajuudesta tai näiden liittojen yhdenvertaisuudesta lain edessä suhteessa heteroavioliittoihin. Jungner katsoo, että Jeesuksen käyttäytymisskriptien ekstrapolointi ulottuu homojen oikeuksien puolesta taistelemiseen. Nähdäkseni tämä osio on mielekästä jakaa häilyvästi kahteen osioon: kysymykseen homoseksistä ja tämän jälkeen kysymykseen yhteiskunnallisten oikeuksien rooliin Jeesuksen toiminnassa.

Jeesus ei evankeliumien mukaan puhunut kertaakaan homoseksuaalisuudesta, homoista eikä kohdannut yhtään homoa niin, että tästä olisi jollakin tapaa edes vihjaamalla kerrottu. Juutalaisuudessa yleisesti ottaen suhtauduttiin kielteisesti homoseksiin, mikä Tooran seksuaalieettisten koodien valossa on ymmärrettävää. "Miehen ei tullut maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan." Voidaanko Jungnerin argumentti tyrmätä toteamalla, että Jeesus oli aikansa juutalainen ja näin automaattisesti tuomitsi homoseksin? Ihan näin yksinkertainen asia ei mielestäni kuitenkaan ole. Jeesushan ei ihan loppuun asti näytä toteuttavan Tooran lakipakettia seksisyntisten kohdalla. Voidaanko esimerkiksi ajatella, että Jeesus olisi kohdellut homoa samalla tavoin kuin ns. syntisiä naisia? Tämä tuntuisi loogiselta.


3.1. Jeesus ja "seksirikolliset"

 
Luuk 7:36–50 kertoo tapauksesta, jossa ilmeisesti kylässä tunnettu prostituoitu voitelee Jeesuksen jalat öljyllä ja kuivaa niitä kyynelillä. Antiikin ruukkumaalausten perusteella tämä toimitus voidaan tulkita perin hämmentäväksi, koska prostituoiduilla oli tapana voidella öljyllä samalla metodilla yhtä ja toista (K18). Jeesus ohittaa kertomuksessa kuitenkin täysin toimituksen seksuaaliset mielleyhtymät ja viestit todeten, että "joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon". Homon sijoittaminen naisen paikalle tuntuu oikeutetulta ja mielekkäältä ekstrapolaatiolta. Toinen esimerkki on aviorikoksesta tavattu nainen, joka esiintyy alun perin itsenäisessä traditiossa, joka kaanonissa on löytänyt tiensä Johanneksen evankeliumiin. Mitä jos kyseessä olisi ollut mies, joka tavattiin yhdynnästä toisen miehen kanssa? Toteaisiko Jeesus miehelle "en minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä vastedes syntiä tee"? Tuntuisi loogiselta.

Näissä esimerkeissä heijastuu kuitenkin harjoitetun seksin tuomitseminen vääräksi. Armahtamiseenhan liittyy ajatus jonkin väärän asian tekemisestä. Ylettömänkään anteeksiantavaa asennetta ei voida rinnastaa suoraan hyväksymiseen. Jos rinnastus tehdään Jeesuksen tapaan aterioida publikaanien kanssa, voidaan ajatella, että Jeesus ei kuitenkaan nähtävästi hyväksynyt korruptiota ja äärimmäistä itsekkyyttä, jota kyseinen ammattiryhmä harjoitti.


3.2. Jeesus ja inhoamisen psykologia

 
Ruotsalainen Jeesus-tutkija Thomas Kazen piti muutama viikko sitten Body, Brain and Behaviourworkshopissa mielenkiintoisen esitelmän inhoamisen psykologiasta suhteessa Tooran puhtaussäädöksiin. Inhoamisen psykologia on perin tähdellistä myös tässä artikkelissa käsitellyn aiheen suhteen. Seksi ja seksuaalisesti viestivä ulkoasu saavat normaalissa ihmisessä aikaan monenlaisia reaktioita dopamiinia puskevasta kiihottumistilasta shokeeraavan vastenmielisyyden ja inhon tuntemiseen. Nämä inho- tai kiihottumisreaktiot eivät moneltakaan osin ole tahdonalaisia. Heteromiehen näkökulmasta (mää ja mun kaverit) lesboseksin näkeminen ei pääsääntöisesti ole inhottavaa (ehkä pikemminkin päinvastoin) riippumatta siitä, miten kyseinen touhu luokitellaan eettisillä skaaloilla. Vastaavasti transsukupuolisen (ja sori, en vielä hallitse tätä trans-retoriikkaa) pojan-nimeltä-päivi näkeminen aiheuttaa tahdosta riippumattoman inhoreaktion. Haluan tarkentaa että, lahkopastorina omasta puolestani kastan pojan-nimeltä-päivi siinä sukupuoli-identiteetissä, jossa hän kokee olevansa laulamalla landola-säestyksellä biisiä "Sellaisenaan, saat tulla luokse Herran". Mutta samalla saatan joutua kamppailemaan näiden "inhon" tunteiden tukahduttamiseksi. Samalla tavoin minua ärsyttävät suu täynnä ruokaa puhuvat ihmiset, haarukan kilisyttäminen hampaisiin ja aikidoukkojen tapa tehdä juji-gatame väärin (sen peukalon vain kuuluisi sojottaa ylös!).

Kokivatko esimerkiksi fariseukset ja kirjanoppineet vastaavankaltaisia inhoreaktioita syntisiä ja publikaaneja kohtaan. Oliko publikaani Sakkeuksen bileet fariseus Simonille kiihottavaa mutta tuomittavaa lesboseksiä vai syväaitoa vastenmielisyyttä, jota tällainen tylsä tyrvääläishetero kokee nähdessään kaiken maailman nahka-asuisia kikkeleistään koukuissa riippuvia hahmoja? Elisabeth Olsonin vuonna 1998 kokoama Ecce Homo näyttely, jossa Jeesus on kuvattu hengailemaan erinäisten seksuaalivähemmistöjen kanssa, herätti suuressa joukossa kristittyjä yhdistelmän aitoja inhokokemuksia ja moraalista paheksuntaa. (Ja tunnustan, herätti ja herättää näitä reaktiivisia vastenmielisyyden tunteita myös minussa) Onko siis mahdollista, että Jeesus syntisten kanssa synnytti fariseuksissa tähän rinnasteisia tunteita ja sisäisiä olotiloja? Jeesuksen tapa kosketella spitaalisia ja muita sairaita sekä hänen tapansa olla läheisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä syntisten kanssa antaa ymmärtää, ettei hänen psykososiaalinen oksennusrefleksinsä ollut kaikkein herkimpiä. WWJD:tä mukaillen joudun varmaankin toteamaan, että Jeesus ei jakanut kaikkia Matti Kankaanniemen kokemia inhoreaktioita.


3.3. Tiesikö Jeesus mitä homous on?

3.3.1. Galilealainen homokäsitys

 
Klassiseksi muodostunut argumentti sateenkaariteologiassa on, etteivät Uuden testamentin aikalaiset tunteneet nykymuotoista homoavioliittokäsitettä. Näin ollen he puhuivat lähtökohtaisesti eri asiasta. Paavalin osalta en pidä tätä argumenttia täysin vakuuttavana. Väitetäänhän esimerkiksi keisari Neron naineen miehen ja kristitty keisari Konstantinus II tuskin olisi eksplisiittisesti kieltänyt homoliittoja, ellei niitä olisi ollut olemassa. Käyttäessään siis ilmaisuja arsenokotees ja malakos (1. Kor. 6:9) tai puhuessaan toisiinsa syttyvistä miehistä ja naisista (Room. 1) Paavali siis saattoi hyvinkin olla tietoinen rakkauspohjaisista homoavioliitoista ja joka tapauksessa homoseksuaalisista rakkaussuhteista. Mutta Paavali on historian Jeesus –tutkimusparadigmassa eri asia kuin Jeesus. Galilean kulttuurillinen olemus Jeesuksen aikana on jossakin määrin kiistelty kysymys, joskin minut on vakuuttanut näkemys, jonka mukaan alueen juutalaiset näyttävät olleen melko vahvasti identiteetiltään juutalaisia. Tukeudun tässä pitkälti Mark Chancheyn kirjaan Myth of a Gentile Galilee: The Population of Galilee and New Testament Studies. Galilean juutalaisalueilla ei siis ilmeisestikään ollut edes mitään erotees-eromenos suhteisiin rinnastettavia ilmiöitä. Tämä suhde on antiikin Kreikassa melko yleinen ilmiö, jossa vanhemmalla miehellä (erotees) on teinipoikarakastaja (eromenos). Tässä tulkintaviitekehyksessä voidaan ehkä olettaa, että Jeesus Nasaretilainen mielsi homoseksuaaliset suhteet pakanoiden rappeutuneeseen epäjumalanpalvelukseen kuuluvana syntinä a lá Paavali roomalaiskirjeessä.

Tähän asti olen käsitellyt homoseksiä nimenomaan seksuaalisena toimintana mutta myöhäisantiikin aikaiselle juutalaiselle se ei välttämättä jäsentynyt ensisijaisesti, tai ainakaan pelkästään, seksiksi vaan epäjumalanpalvelukseksi. Juutalaiselle identiteetille monoteismi tai monolatria (yhden Jumalan palvominen) oli keskeistä. Juutalainen Ut-tutkija Pamela Eisenbaum korostaa kirjassaan Paul Was Not a Christian, kuinka homoseksi nivoutuu nimenomaan epäjumalanpalvontaan esimerkiksi Paavalin kuuluisassa roomalaiskirjeen kohdassa. Tietysti Leviticuksen homoseksikiellossa on vahva seksuaalinen sävy mutta on ehkä hyvä tiedostaa, ettei juutalaisten tapa mieltää seksiä ollut ihan samanlainen kuin mtv3:n helmi-sivuston seksishamaanien. Toorassa ei esimerkiksi kielletä naisten välistä seksiä, koska ilmeisesti juutalainen seksikäsitys oli varsin penetraatiokeskeinen. Näin naisten välisen seksin ei katsottu välttämättä olleen oikein kunnolla seksiä. Kuuluisa juutalaisoppinut Maimonides (1135–1204 jKr.) toteaa suurin piirtein niin, ettei naisten välinen sekstailu on pahaa mutta ei kuitenkaan kunnon seksiä ja että miehen pitäisi lähinnä katsoa, ettei oma vaimo harrasta tällaista muiden naisten kanssa. Toisaalta juutalainen Paavali rinnastaa miesten ja naisten homoseksin varsin yksiselitteisesti roomalaiskirjeessä. Jos Pietari, tuo evankeliumien ekstrovertti, olisi kysynyt Jeesukselta, että mitä mieltä tämä on homoavioliitoista, olettaisin, että Jeesuksen mieleen olisi tullut, kuten yllä jo totesin, juutalaisille ominainen kuva pakanoiden epäjumalanpalvelusorgioista. Täysin varma tästä en ole, kuten jatkossa esittämäni spekuloinnit osoittavat.


3.3.2. Ruokalakeja vai haureutta?

 
Henry Tajfelin ja John Turnerin nikkaroimaa Sosiaalisen identiteetin teoriaa mukaillen on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon se, että ulkoryhmistä muodostettu kuva on hyvin usein karikatyyrinen, liioitteleva ja ajoittain vain löyhästi todellisuuteen perustuva. Mitäpä siis tilanne, jossa keisarin hovin orgioista, joissa sekstailu oli nähtävästi melko vallatonta, siirryttäisiin tapaukseen, jossa naispari eläisi avioliitonomaisessa suhteessa jossakin Etelä-Syyrian erämaakylässä kebabeja viljellen? Olisiko Jeesus mieltänyt heidät eunukeiksi, jotka ovat syntymästään asti "kelvottomia" heteroseksuaaliseen suhteeseen ja hyväksynyt "liiton"? Ruokalakien kohdalla Jeesus näyttää tehneen aika rajunkin uudelleentulkinnan, jolla "hän julisti puhtaaksi kaikki ruuat" (Mk 7:19b). Tärkeää ei ollut se, mitä suusta menee sisään vaan se, mitä sieltä tulee ulos. Tässä mallissa Jeesus olisi todennut, ettei ole olennaista, ketä avioliitossa on, vaan se, että he rakastavat ja kunnioittavat syvästi toisiansa. Tooran henki olisi siis pyritty tavoittamaan tarkka pykälä ohittaen. Sisarukset Maria ja Martta elivät ilmeisesti yhteistaloudessa, eikä kummankaan miehestä ole mitään mainintaa. Näin ollen naisten yhteistalous oli kulttuurillisesti ilmeisestikin kosher eli ok. Avioliitoksi sitä ei tietenkään mielletty eikä naisten yhteistalouksiin todennäköisesti suurimmalta osalta sisältynyt minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä. Käsittelemämme kysymyksen suhteen tällaisten yhteistalouksien esiintyminen voi kuitenkin olla merkityksellistä. Nimittäin, ehkä lähimmäksi ajatusta, jossa WWJD näyttäisi vihreää valoa homosuhteille, tullaan silloin, kun ruokalakiperestroikka ekstrapoloidaan seksisuhteeseen muuten jo kulttuurillisesti vakiintuneen ja hyväksytyn suhteen kohdalla. Samalla on otettava huomioon, että sekä Markus että Matteus luettelevat sydämestä lähteviä "pahuuksia" ja molempien luettelossa ovat moikheia ja porneia eli aviorikos ja haureus. Näin ollen mitään "näin hän julisti kaiken seksin puhtaaksi" ekstrapolointia kohdasta ei voida tehdä. Emme tiedä Jeesuksen alkuperäisiä sanoja (ipsissima verba Jesu) tässä tilanteessa mutta listat tavoittanevat Jeesuksen tarkoituksen varsin hyvin (ipsissima vox Jesu). Pohdittavaksi siis jää, sijoittuisiko tämä eteläsyyrialainen lesboparimme ruokalakiosastolle vai moikheiaporneia-osastolle.


3.3.3. Jeesus ja etninen ylemmyys

 
Pieni varaus Jeesuksen yhdistämisessä Roomalaiskirjeen asenteisiin on lisäksi vielä tehtävä. Taustana tässä on juutalaisuuteen vahvasti kuulunut etninen ylemmyyden ja paremmuuden tunne. Jeesus ei ota missään kantaa epäjumalanpalvelukseen, mikä on ymmärrettävää, koska hän eli ja toimi juutalaisseuduilla, jossa sitä ei käytännössä esiintynyt (tätä voisi kyllä monimutkaistaa tuomalla Seforiksen touhut kuvaan mukaan, myönnän). Pakanoihin Jeesus ei kuitenkaan suhtaudu juutalaisrasismille ominaisella tavalla. Kertomus pakananaisen tyttären parantamisesta (Mk 7:24–27) kuvaa Jumalan valtakunnan ulottumista myös pakanoiden pariin. Sen verran tästä kertomuksesta, että a) uskon sen olevan historiallinen ja b) tulkitsen Jeesuksen puheet koirista ironispedagogiseksi eli yleisön ajatuksia kiteyttäviksi, enkä merkiksi Jeesuksen etnisestä ylemmyyden tunteesta. "Yhteistyö" samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla (Joh 4) on vielä vahvempi esimerkki siitä, miten Jeesus rikkoo perusjuutalaisia sisäryhmä-ulkoryhmä –jaottelun rajoja. Tästä johtuen WWJD:n ekstrapolointi perusjuutalaisen reagointitavan pohjalta ei välttämättä läheskään aina toimi. Tällaisen ekstrapoloinnin mukaanhan Jeesuksen olisi pitänyt saada jonkinlainen moraalispsykologinen sätky kaivolla, mutta sen sijaan hän käyttäytyy tavalla, joka saa juutalaiset opetuslapset hämmentymään.


3.3.4. Jeesus ja juutalaiset seksikäsitykset

 
Juutalaisuudessa aviorikos oli selkeästi rikos ja se nähtiin aitopatriarkaaliseen tyyliin ennen kaikkea toisen miehen omaisuuteen – naiseen – kajoamisena. Toisaalta näkemykset esimerkiksi esiaviollisen seksin harjoittamisesta Jeesuksen ajan Israelissa vaihtelevat. Monet Tooran linjauksia ja rabbiinisen kirjallisuuden ajoittain ehkä historiaa (talebanistisesti) idealisoivia kuvauksia mukailevat tutkijat äänestävät tiukan seksuaalimoraalin puolesta. Mutta muitakin ääniä kuuluu. Bruce Chilton, yksi johtavista toisen temppelin ajan juutalaisuuden olemukseen keskittyneistä Jeesus-tutkijoista, esittää kirjassaan Rabbi Jesus: An Intimate Biography näkemyksen, jonka mukaan suhtautuminen esiaviolliseen seksiin oli verrattain liberaalia. Tätä vastaan taas voidaan esittää nuoren naisen neitseyden sosiaalinen hinta ja tämän nivoutuminen monimutkaiseen häpeä-kunnia-kulttuuriin. Ajatus, jonka mukaan nuoret naimattomat naiset olisivat voineet "suvaitsevuuden ilmapiirissä" antautua seksisuhteisiin, tuntuu monista epäuskottavalta. Toisaalta, kuten nykyäänkin monissa patriarkaalisissa kulttuureissa, nuoret miehet voivat kerryttää seksihistoriaansa esim. leskien ja prostituoitujen kanssa tämän uhkaamatta nuorten naimaikäisten naisten neitseysideaalia. Joka tapauksessa tulkintamalli, jossa Jeesuksen oletetaan edustaneen aikansa tyypillisiä arvoja ja asenteita, ei ole taaskaan täysin haasteeton. Jeesushan oli monelta osin a marginal Jew, erilainen juutalainen, ja toisaalta emme siis ihan tarkkaan läheskään aina tiedä, mikä tuo perusjuutalainen asenne oli.


3.3.5. Ja mitä homous lopulta on?

 
Mutta mitä Jungner ja me nykyaikana tarkalleen ottaen kysyisimme Jeesukselta homouden suhteen? Tiedämmekö nykyäänkään tarkasti, mitä homous on? Nykyinen oppikirjanäkemys painottaa homoseksuaalisuuden synnynnäisyyttä. Konservatiiviuskonnollisiksi kutsutut sekä muinaisemmat psykoterapeutit painottavat usein vahvemmin ympäristövaikutteisuutta, oidipuskompleksia, traumoja jne. Kaksostutkimukset näyttäisivät horjuttavan hieman molempien näkökulmien aukottomuutta. Identtisillä kaksosilla todennäköisyys molempien homouteen on ilmeisesti noin 50 %:n luokkaa. Erästä keskisuomalaista ajattelijaa lainaten taitavat mennä nämä synnyt syvät vähän fifty-sixty. Koska en ole tässä ratkaisemassa homoseksuaalisuuden psykobiologista mysteeriä, jätän alaviitesulkutulet muille tantereille. Pointtina on, että asia on tieteellisen tutkimuksen valossa perin haastava ja ainakin omalla kohdallani Jury is still out.


3.3.6. Eunukki-tekijä

 
Tässä voidaan turvautua psykologiseen ekstrapolointiin. Kuinka vahvasti Jeesus korosti "jos on lusikalla annettu ei voida kauhalla vaatia –periaatetta"? Eli vaikuttiko jonkin ominaisuuden synnynnäisyys Jeesuksen mielestä siihen, miten tuomittavaksi ominaisuuden synnyttämä toiminta mielletään? Lesken ropo- vertaus ja kertomus palvelijoiden talenteista näyttäisivät viittaavan tähän suuntaan. Lisäksi Jeesus osoitti ajatuksen joustavuutta (vs. dogmaattinen jäykkyys) esimerkiksi siinä vähässä, mitä hän seksiin liittyen opetti. Hän nimittäin tunnusti eunukkien eli syntymästään avioon kelpaamattomien erityisen aseman. Anakronistisuuden varjosta tietoisena uskaltaisin ehdottaa, että seksuaalisuuden synnynnäisyys ei käsitteenä ollut siis täysin vieras 20-luvun lopulla tälle Galilean maaseudulla opettaneelle parantajarabbille. Samalla kun Jeesus totesi Luojan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi, hän tiedostaa, että poikkeuksiakin on "äidin kohdusta asti". Voisiko Jungner kysyä Jeesukselta: "Kun meillä nyt sitten on pari tällaista kohdusta asti avioon kelpaamatonta, niin voisitko ajatella, että ne laitettaisiin keskenään avioliittoon?" ja loput taatelista nieltyään tiedustella vielä: "Menisikö se Luojan alkusuunnitelmasetti sekaisin tästä järjestelystä?"


3.3.7. Urheiluanalogia

 
Jeesuksen ajan hurskaat juutalaiset Israelissa suhtautuivat kielteisesti kilpaurheiluun. Näin ollen voidaan periaatteessa olettaa, että myös Jeesus paheksui kiekkoa viskovia ja toisiaan takovia urheilijoita, jotka kokoontuvat viiden vuoden välein Herodeksen järjestämiin kansainvälisiin mittelöihin. Kaikki nykyajan olennaisimmat urheilulajit eli yleisurheilu, vapaaottelu ja paini yhdistyvät vahvasti näihin antiikin urheilutapahtumiin ja niiden lajikirjoon. Voidaan kuitenkin perustellusti todeta, että antiikin aikoihin kysymys oli juutalaisten näkökulmasta katsoen uskonnollisesti ja sosiologisesti melko eri asioista kuin nykyajan kilpaurheilussa. Tätä ongelmaa voidaan valottaa vielä yhdellä lisänäkökohdalla. Pelkästään rabbiinisia tekstejä tarkastelemalla päädytään käsitykseen, jonka mukaan hurskas juutalainen kammoksui urheilua. Toisaalta kuitenkin Paavali, hurskauden musta vyö, selkeästi ihaili urheilijoita ja käytti urheilumetaforia kirjeissään. Tämä on osaltaan hyvä muistutus toisen temppelin ajan juutalaisuuden heterogeenisyydestä ja WWJD-ajattelun sisältämistä haasteista. Onko homoseksuaalisuudessa kysymys rinnasteisesta ilmiöstä tämän juutalaiset ja kilpaurheilu –kuvion kanssa?


3.4. Avioliitto-oikeus

3.4.1. Viimeinen veritippa

 
Minkä asian puolesta Jeesus taisteli viimeiseen veritippaan? Jungnerille on suotava mahdollisuus retorisen hyperbolan eli liioittelumuodon käyttöön. Olisi mautonta ottaa jokainen tämänkaltainen ilmaus ns. kirjaimellisesti. Ilmauksella Jungner mitä ilmeisimmin tarkoitti, että Jeesukselle asia olisi ensiarvoisen tärkeä. Tämä johtaa tutkijan mielenkiintoisen kysymyksen pariin – mitä Jeesus oikeastaan piti ensiarvoisen tärkeänä? Mitä ilmeisimmin tärkeää oli, kirjaimellisesti viimeiseen veritippaan asti, kuolla "monien puolesta" (Mk 10:45), mikä näkyy oman tulkintani mukaan siinä, että Jeesus menee vapaaehtoisesti Jerusalemiin kuolemaan ja asettaa kuoleman merkitystä symboloivan ja siitä muistuttavan yhteysaterian eli ns. ehtoollisen. Varhaiskristillisen tulkinnan mukaan tämä kuolema tapahtui "meidän syntiemme tähden" eli oli luonteeltaan Jumalan ja ihmisen välejä sovittava. Ajatus yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta sukupuolineutraalin avioliiton legitimoinnin muodossa vaikuttaisi olevan melko kaukana tästä ihmisen syvimmän eksistenssin olemusta käsittävästä tapahtumasta ja sen tulkinnasta. Toisaalta Jeesus opetti myös seurattavaa ja noudatettavaa halakhaa eli elämäntapaa. Esimerkiksi Vuorisaarna on kokoelma Jeesuksen opetuksia, joista on toimitettu yhtä saarnaa muistuttava kokonaisuus ja joka on ymmärrettävissä nimenomaan viisausgenremäiseksi halakha-ohjeeksi. Seuraavaksi nostan esille joitakin huomioita, jotka mielestäni liittyvät käsiteltävään kysymykseen.


3.4.2. Halakhan kiinnekohta arkielämässä

 
Jeesus näyttää toistuvasti etsivän ja korostavan eri asioiden sisältöä niiden ulkoisen muodon sijasta. Profeetta Hoosean kiteytys "laupeutta minä tahdon enkä uhria" kuvaa erinomaisesti Jeesuksen agendaa. Muodollisen uskonnonharjoittamisen sijasta pääpaino on tilannekohtaisella soveltamisella, joka lähtee lähimmäisen rakkauden ja vastavuoroisuuden periaatteesta. "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" kuvaa eräänlaista humanismia, joka leimaa Jeesuksen toimintaa. Jotkut tutkijat ovat tehneet Jeesuksesta hyvinkin radikaalin ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta irti rimpuilevan hahmon. Ehkä kuitenkin perustellumpaa on lukea Jeesuksen antiteesejä retorisina hyperbolina, joiden tarkoitus ei ollut kategorisesti hylätä esimerkiksi uhria, vaan ainoastaan korostaa laupeuden tärkeyttä. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että formaalilla ja järjestäytyneellä yhteiskunnalla "riitteineen" oli tietty merkitys myös Jeesuksen valtakunta-ajattelussa. ’(En siis oikein syty Gerd Theissenin "wandering radical" –ajatukselle" tai Burton Mackin kyynikkojeesukselle.) Ei ole siis mielekästä nostaa Jeesusta täysin yhteiskunnallisten arkipäiväisyyksien yläpuolelle. Samalla hänen painotuksensa kärki on solidaarisuuden ja empatian "psykologiassa", josta oikeudenmukainen ja vanhurskas käytös kumpuaa. Uskon "minun kuormani on kevyt ja ikeeni sovelias" sanonnan heijastelevan aitoa Jeesuksen ääntä. Koska Jeesus saarnasi ilmeisen menestyksekkäästi kansanjoukoille ja hänellä oli opetuslapsia, jotka eivät seuranneet häntä fyysisesti, Jeesuksen halakhan täytyi olla normaaligalilealaisen elettävissä. Tämä luo jonkinlaisen viitekehyksen WWJD-ajattelulle. Solidaarisuus ja elettävyys näyttäisivät olevan jonkinlaisia kriteerejä. Kuinka pragmaattiseksi tämä ajattelu sitten pitäisi viedä? Onko homoavioliitto sellainen instituutio, johon yleinen solidaarisuus ja elettävyys vääjäämättä johtaisivat?


3.4.3. Inklusiivinen valtakunta

 
Arkirelevanssista huolimatta Jumalan valtakunta oli kuitenkin oma hallintajärjestelmänsä, joka erosi Galilean vasallivaltiosta tai Juudeasta Rooman provinssina. Jeesus laajensi käsitystä "oikeasta Israelista" sisällyttämällä tähän valtakuntaansa rituaalisesti epäpuhtaita, stigmatisoituja syntisiä ja vihamielisen ulkoryhmän (samarialaiset) jäseniä. On siis mielekästä puhua Jeesuksen vahvasti tasa-arvoistavasta agendasta silläkin uhalla, että tätä pidettäisiin modernin demokratian anakronisesta lukemisesta evankeliumiteksteihin. Joh 4:ssä Jeesus puhuu ilmeisen villin seksielämän vuoksi yhteisönsä halveksimalle samarialaisnaiselle "teologiaa" kahdestaan kaivolla keskellä päivää. Suosittelen Jerome Neyreyn artikkelia "What's Wrong With This Picture? John 4, Cultural Stereotypes of Women, and Public and Private Space," Biblical Theology Bulletin 24 (1994) 77–91. Mutta kuinka vastoin yleisjuutalaista moraalia ihminen saattoi elää ja toimia voidakseen vielä kelvata Jeesuksen valtakunnan kansalaiseksi? Tässä tullaan vielä siihen jo käsiteltyyn kysymykseen, legitimoiko Jeesus näitä juutalaisen moraalin vastaisia käytäntöjä vai mitätöikö hän vain rangaistuksen? Todetessaan Sykarin naiselle, että "viisi miestä sinulla on ollut ja se, joka sinulla on nyt, ei ole miehesi" Jeesus tuskin legitimoi naisen touhuja sinänsä vaan ikään kuin katsoi sormien läpi. Sormien läpi katsomisesta on pitkä matka suoraan legitimointiin.


3.4.4. Jeesus ja avioerosanonta

 
Jeesuksen avioerolausahduksista kohoaa mielenkiintoisia johdannaisia WWJD-problematiikkaan. Kysymys "onko miehen lupa erota vaimostaan mistä syystä tahansa?" viittaa ajalle ominaiseen ilmiöön, jossa miehet erottivat vaimojaan hyvinkin mitättömistä syistä. Jeesus näyttää omaksuneen rabbi Shammain näkemystä muistuttavan tiukan linjan. Matteus on lisännyt Markuksen versioon selittävän lauseen "muun kuin haureuden tähden", mikä ilmeisestikin selittää tarkentaen sitä, mitä Markuksen versioonkin implisiittisesti sisältyy. Juutalaisessa ajattelussa avioliitto mitätöityi esimerkiksi aviorikoksen myötä. Näin ollen avioliitto ei näytä olleen siinä mielessä peruuttamaton sakramentti kuin miksi se on kristinuskon historiassa usein mielletty. Kohta voidaan nähdä vahvana kannanottona naisten aseman ja perusturvallisuuden puolesta. Rabbiinisen kirjallisuuden valossa kohtaa on toistuvasti käsitelty nimenomaan Hillelin ja Shammain koulukuntien käymän kiistan taustaa vasten. Näin kohtaa tulkittaessa ilmaus "mieheksi ja naiseksi Luoja loi heidät alussa" ei ole kannanotto ajatusta "mieheksi ja mieheksi" vastaan. Tällaistahan ei kyseisen kiistan kontekstissa varmasti kukaan ajatellut. Enemmänkin Jeesuksen painotus näyttäisi olevan yhdeksi mieheksi ja juuri tietyksi naiseksi Luoja loi heidät alussa. Näin ollen alati vaihtuva nainen ei sovi Jeesuksen tulkintamallissa tuohon "alkuperäistarkoitukseen". Samalla tavalla kuin Timoteuskirjeen "yhden vaimon mies" ei ota kantaa sukupuoleen vaan sukupuolimoraaliin on tässäkin painotus jossakin muussa kuin avioliiton jäsenten sukupuolessa. Taustaoletuksena silti on selvästi heteroseksuaalinen avioliitto.

Epäilemättä yksi suuri syy avioeroihin oli ihastuminen omaa vaimoa kauniimpaan naiseen. Itse asiassa Babylonian Talmudin Gittin traktaatin mukaan rabbi Akiba sanoi, että miehellä on oikeus erota, jos hän löytää kauniimman naisen. Jeesus siis asettuu "bejt Shammain" kannalle ja kieltää tämän jyrkästi. Uskaltaisin vetää tästä melko vahvan WWJD-analogian erääseen homoavioliittoon liittyvään kysymykseen nykytilanteessa. Tilanne, jossa heteroliitossa oleva henkilö "herää" omaan homoseksuaaliseen taipumukseensa, ottaa avioeron ja avioituu samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa näyttäisi olevan tällainen "akibalainen" ratkaisu, jonka sekä Shammai että Jeesus tuomitsevat. Pelkkä pyrkimys suurempaan seksin tuottamaan dopamiinivasteeseen ei siis näyttäisi jäsentyvän perustelluksi syyksi purkaa ja solmia parisuhteita. Jeesuksen halakhassa oletetaan siis, että seksuaalista halua tulee ohjata, hallita ja osin jopa hillitä. En siis usko, että Jeesus olisi taistellut viimeiseen veritippaan asti ainakaan tällaisen homoutensa tai naapurintätiin kohdistuvan uusheteroutensa löytäneen henkilön avioliitto-oikeuden puolesta.


3.4.5. Lähimmäisen rakkauden periaate

 
Jeesus kiteytti lain käskyihin rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä ja lähimmäistä niin kuin itseä. Homoliittoja kannattavat kristityt painottavat nimenomaan tätä lähimmäisenrakkauskäskyä, kun taas niitä vastustavat katsovat rakkauskäskyn olevan joka tapauksessa ehdollinen ja vain yleinen periaate. Kumpaakaan lähestymistapaa ei voida suoraan hylätä. Kyseessä todella on koko Jeesuksen eettisen opetuksen ydin ja mitä moninaisimpiin tilanteisiin sovellettava periaate. Toisaalta Jeesuksen toiminnassa nähdään myös tämän periaatteen ehdollinen luonne ja moni joutui Jeesuksenkin taholta sellaisen toiminnan kohteeksi, jota kukaan tuskin itselleen toivoisi. Kumpaan sitten kysymys homoavioliittojen yhteiskunnallisesta tunnustamisesta kuuluu? Seksuaalietiikan osalta tämä lähimmäisen rakkauden vastavuoroisuusperiaate näyttää Jeesuksen opetuksessa olevan ehdollisempaa kuin vaikkapa taloudellisissa kysymyksissä. En siis ainakaan tämän periaatteen pohjalta vielä uskoisi Jeesuksen taistelevan viimeiseen veritippaan homoavioliittojen täysivaltaisuuden puolesta.


4.0. NO MITÄ JEESUS TEKISI?

 
Edellä esitettyjen huomioiden pohjalta uskottavimmalta vaihtoehdolta tuntuisi se, ettei Jeesus Nasaretilainen sen paremmin taistelisi viimeiseen veritippaan yhteiskunnallisen systeemin muotoseikaksi luettavan homoliittopykälän puolesta kuin osoittaisi Pariisissa mieltään homoliittoja vastaan. Jos hellenisoituneen Seforiksen homot olisivat päättäneet nyt virallistaa Herodeksen oikeusjärjestelmän puitteissa oman suhteensa, Jeesus tuskin olisi pitänyt sitä sen paremmin ojana kuin allikkonakaan. Jos taas Jeesus olisi hyväksynyt heteroliittoon kohdusta asti kelpaamattomien "eunukkien" välisen rakkaussuhteen, hän olisi varmaankin todennut "mitä te niistä pykälistä huolehditte, teidän Isänne taivaassa näkee liittonne". Näkisin siis, että Jeesuksen veritipat kuluivat muissa projekteissa.

Onko tässä kysymys vain oman humanistisen ja laiskan keski-ikäisyyden psykologisesta heijastumisesta Jeesus-tulkintaan? Syvästä intuitiivisesta ennakkokäsityksestä, jota sitten lähdetään perustelemaan poimimalla omaa ajattelua tukevia tekstejä ja tulkintoja näennäispuolitieteelliseen kokonaisesitykseen. Varmasti mukana on tätäkin, mutta tieteellisen metodin avulla pitäisi periaatteessa olla mahdollista asettaa ulkoisen ilmiöt ja sisäiset tunnelmat hedelmälliseen dialogiin. Kuvittelen vilpittömästi olevani erityisen kiinnostunut WWJD-periaatteesta eksegeettisenä, psykologisena, sosiaalipsykologisena, hermeneuttisena, teologisena ja tiesmikälogisena käsitteenä. Homous sinänsä ei aiheuta minussa vahvoja väristyksiä puoleen eikä toiseen, mutta se, että tunnettu poliittinen vaikuttaja nostaa WWJD-periaatteen esiin julkisuudessa, on äärimmäisen mielenkiintoista ja sävähdyttävää. Mikael Jungner teki aivan oikein ja ansiokkaasti nostaessaan WWJD-periaatteen argumentiksi Kirkkopäivillä. Jeesus-tutkijoille tämä luo haasteen pohtia lähdemateriaalin ja nykyanalogioiden suhdetta, teologeille taas historian Jeesuksen suhdetta kirkon nykyteologiaan, sosiaalipsykologeille ja monelle muulle logille Jeesus-hahmon merkittävyyttä auktoriteettivaateessa jälkijälkisessä kulttuurikontekstissa. Jungnerin päättelyketjussa eroan kuitenkin kunnioittavan erimielisyyden vallassa vuoksi siinä vaiheessa, kun Jeesus vuodattaa veritippoja nimenomaan homoliiton yhteiskunnallisen täyslegitimoinnin kohdalla.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten jollain ihmisellä voi olla niin paljon ylimääräistä vapaa-aikaa, että hän kirjoittaa näin pitkän ja vakavaa pohdintaa vaativan kirjoituksen... Ja vielä tällaisena hellepäivänä??? Voisko joku tiivistää ja suomentaa tämän arvokkaan pohdinnan yhdelle A4:lle ja lähettää se Jungerille ja Kari Mäkiselle? :-p Sinänsä mielenkiintoinen kirjoitus, joka avaa tyrvääläis-turkulaista eksegetiikan gnoosista rahvaalle... onko tää sitä post-liberaalia helluntailaisuutta, jota joku fundamentalisti niputtaa räisäsläiseen liberaalisuuteen? :-) Ilmeisesti lähikontaktista miesten kanssa painimatolla on hyöytyä myös jumalisuuteen jos se vapauttaa helluntailaisen eksegetiikan homofobisuudesta... hienoa kuitenkin, että ei ole vapaus menny ihan överiksi kuten monella muulla fundamentalismista vapautuneella hellarilla vaan on pitäydytty vielä Sanassa :-) Oli ilo lukea tekstiäsi Matti! Terveisin Ari Puonti

Anonyymi kirjoitti...

David Instone-Breweriltä tuli vuonna 2012 kirja ”The Jesus Scandals” (kirja-arvostelu löytyy samalta safarilta). Luvussa ”Child Abuse” hän käsittelee jakeita Matt. 18:6 & Mark. 9:42:

”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”

Matteuksella kontekstina toimii opetuslasten kysymys ”kuka on suurin” ja Jeesus opettaa opetuslapsiaan lapsen kautta, joka istuu hänen sylissään.

Kuka on Jeesuksen sanojen raivon kohteena? Jakeessa käytetään kreikan kielen sanaa σκανδαλίζω . DIB:n mukaan sana viittaa evankeliumeissa (mm. Matt. 5:28-30) ja juutalaiskreikkalaisessa kirjallisuudessa seksuaaliseen syntiin (Siirak. 9:5; Salomon psalmit 32:15). Jeesus puhuu tässä todennäköisesti lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseinen toiminta oli yleistä Rooman valtakunnassa ja roomalaiset sotilaat toivat kyseisen toiminnan mukanaan Palestiinaan.

Plautus -niminen henkilö kirjoitti noin 200 jKr. roomalaisten seksuaalimoraalista: ”Voit harrastaa seksiä minkä kanssa tahansa, kunhan et koske toisen vaimoon, leskiin, neitsyihin, nuoriin miehiin, etkä vapaana syntyneisiin poikiin”. Ne, joita ei mainittu, kuten huorat, orja tytöt ja orja pojat ym. olivat vapaata riistaa. Hyvännäköiset poikaorjat myytiin hyvään hintaan ja heitä käytettiin mm. alaston tanssijoina. Filon mukaan yläluokkalaiset juutalaiset omaksuivat kyseisisiä tapoja (Philo, Contemplative Life 6, 48-52).

10 jKr. ajoitettuun hopeiseen viinikuppiin, joka löydettiin läheltä Beetlehemiä, on kuvattu edellämainittujen juhlien sisältöä. Kuvassa vanha mies on homoeroottisessa kontaktissa nuoriin poikiin. Kuvassa näkyy myös pieni orjapoika kurkkimassa oven raosta meneillään olevaa touhua. Luultavammin hänet on juuri kutsuttu ”palvelemaan vieraita”.

Myös juutalaiset näyttivät tiedostivan, että joillain miehillä oli pahoja taipumuksia suhteessa lapsiin. Mishna Qiddushin 4.13 mukaan sinkkumies ei saanut opettaa lapsia yksinään.

Eli: Jos DIB:n tulkinta on lähelläkään, Jeesus ottaa kantaa ainakin sinunkin mainitsemaasi erotees eromenos ”harrastukseen”. Mitä kertoo se, että edellä mainittu viinikuppi löydettiin läheltä Beetlehemiä, on eri asia.

μαθητὴς τοῦ pohojammaa

Janne Kärkinen kirjoitti...

Kiitoksia Matti Kankaanniemelle asiantuntevasta kirjoituksesta!

Minua häiritsee näissä sateenkaaripuolueen kannanotoissa eniten se, miten oikeutta parisuhteeseen, seksiin tai avioliittoon hehkutetaan jonkinlaisena jokaisen ihmisen perusoikeutena. Toinen mikä saa karvat pystyyn on juuri tuo "rakkauteen" vetoaminen.

Johtunee saamistani katolisista vaikutteista (tai sitten alitajuisesti puran omaa katkeruuttani epäonnestani naisrintamalla), mutta en pidä parisuhdetta ( =avioliittoa) minkäänlaisena ihmisen "perusoikeutena" tai "hyvän elämän edellytyksenä". Naimattomuus on vanha kristillinen hyve, johon Paavali ja itse Jeesuskin kannustavat kaikkia kykeneviä (sekä sanoillaan että omalla esimerkillään). Ilmeisesti lukeudun Kankaanniemen jaottelun perusteella siis "tunnustusten Kristus" -koulukuntaan.

Jotenkin ajattelen että ainoa jumalinen parisuhteen muoto on pitkällä tähtäimellä avioliitto, ja vielä että sen tulee aina palvella perimmäistä tarkoitustaan eli "lisääntymistä ja maailman täyttämistä". (Nyt muuten alkaa itseänikin hirvittämään että miten vahvasti koko ajan Roomasta kaikuu...) mutta pidän mahdollisena että avioliitto jossain määrin välittää Jumalan armoa ihmisille. Sehän on itse Jumalan säätämä ja lopulta Kristuksen ja seurakunnan kuva (vrt. Laulujen laulu, Efesolaiskirje). Siis kuva, ei pelkkä vertauskuva. Tällaisen puolisakramentaalisen käsityksen valossa kaikenlainen aviojärjestyksen muuttaminen luonnollisesti tuntuu jumalanpilkalta.

Jungnerin ja hänen hengenheimolaistensa edessä tuntuu kuitenkin toivottomalta alkaa selostamaan tällaisia kantoja, matka nykyisen parisuhde-etiikan ja oman katolissävytteisen versioni välillä on valovuosien mittainen.

Michael Andrew kirjoitti...

Asiallista tekstiä. Minun huomioni kiinnittyi pasifismikysymykseen v.s. Jeesuksen väliinpitämättömyys.

luukas 3:14: "Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne."

Jeesus ei siis sanonut, että pitäisi lakata taistelemasta geopoliittisten kamppailujen osana, vaan että yksilötasolla ei tekisi itsekkyydestä lähteviä syntejä (ryöstäminen, kiristäminen).

Janne Kärkinen kirjoitti...

...eikös tuo ole Johannes Kastajan ohje...??

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Hieman hämäräksi jäi kuitenkin nyt kirjoittajan oma suhtautuminen homoliittoihin - ja ilmeisesti kielteisen suhtautumisen perustelut?