tiistai 4. maaliskuuta 2008
Raamattunäkemys ja Raamatun syntytapa
Olen päättänyt työstää tietoisesti omaa raamattunäkemystäni. Aikoinaan ensimmäinen, teologinen lukukokemus aiheesta oli Juhani Kuosmasen Raamatun opetuksia (RV-kirjat 1993), jossa yksi luku määritti tätä aihetta (ss. 16-31). On luonnollista, että operoin näkemystäni suhteessa siihen, mitä olen lukenut ja oppinut.
Kuosmasen määritelmä Raamatun syntytavasta, eli siitä kuinka Raamattu on meille annettu, on mielestäni ongelmallinen. Hänen mielestään Raamatun itseilmoitus vaatii, että Raamattu on profeettojen kirjoittama kokonaisuudessaan (1993:18). Jos tämän määritelmä sovelletaan Raamatun eri kirjoihin loogisen systemaattisesti, moni sen teksteistä pitäisi Kuosmasen määritelmän mukaan poistaa sieltä pois. Tätä Kuosmanen ei kuitenkaan käytännössä tee, mutta hänen ajattelunsa ei perustu kaikkeen, mitä Raamattu antaa itsestään ymmärtää (mikäli näin voidaan sanoa). Mitä Raamattuun sisältävä tieto siitä itsestään antaa ymmärtää meille sen syntytavasta?
1) Pyhä teksti on Jumalan suoraa antama joko puhetta kuten Toora Moosekselle tai esine kuten kymmenen käskyn taulut Moosekselle.
2) Pyhä kirja on Jumalan inspiroima vastaanottajien mielissä, kuten profeetat ja osat UT:n kirjeenvaihtoa.
3) Pyhät kirjat perustuvat pyhien ihmisten oivalluksiin ja kokemuksiin Jumalasta, ihmisestä etc. kuten viisauskirjallisuus, osa Psalmeista, ehkä Laulujen laulua, ehkä Job. (Viisauskirjallisuus ja runokirjat eivät missään tavoin täytä Kuosmasen määritelmää).
4) Pyhät kirjat saattavat olla ihmisten keräämiä todisteita Jumalan tai jonkin pyhän toiminnasta historiassa. Tästä todistavat Luukkaan evankeliumi (1:1-4) tai Johanneksen evankeliumin jälkisanat (21:24-25). En tiedä sopivatko Vanhan testamentin historialliset osuudet ja Apostolien teot tähän kategoriaan. Tarkkaan ottaen yksikään evankeliumi ei täytä Kuosmasen määritelmää, vaan ne ovat silmännäkijöiden tai heille läheisten ihmisten keräämiä kokoelmia.
5) Pyhät kirjat saattavat olla mystisen näyn tallentamista kuten osa Hesekieltä, Daniel ja Ilmestyskirja sekä osia Paavalin kirjeistä.
Tätä viisikohtaista kategoriasarjaa (osin puutteellinen uskoisin) on myös vaikea sovittaa useimpaan tunnettuihin määritelmiin inspiraatiosta. Toki uskon inspiraatioon, mutta kuinka se määritellään, esillä olevan evidenssin valossa, on vaikeampi juttu. Jotkin osat Raamatun teksteistä ovat suoraa Jumalan puhetta (kuten Toora) ja osasta saa Jumalaa etsiä suurennuslasin kanssa (kuten Laulujen laulu). Toisissa teksteissä jumalallinen ja inhimillinen ovat luovasti rinnakkain. Mutta onko nämä kategoriat oikeutettuja ja kuinka ne vaikuttavat meidän inspiraatioajatteluun?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
18 kommenttia:
Mielestäni Kuosmasen (ja monen muun,hänhän edustaa tiettyä fundamentalistisherätyskristillistä suuntausta) edustama inspiraatio-oppi muistuttaa enemmän Islamin käsitystä koraanista kuin Raamatun "itse-todistusta" omasta synnystään...kuten Esa jo totesikin.
N. T. Wright on kirjoittanut hyvän artikkelin aiheesta
(http://www.ntwrightpage.com/Wright_Bible_Authoritative.htm)
Tässä Wright moittii fundamentalisteja siitä, että nämä tekevät Raamatusta jotakin sellaista, jota se ei ole.
http://www.ntwrightpage.com/Wright_Bible_Authoritative.htm
Oli mielenkiintoista lukea Esan näkemyksestä. Tulee meinaan aika liki omaani, jonka pullautin ulos itsestäni systemaattisen teologian projektiin.
1. Raamattu
Tutkijana uskon, että Raamattu…
- on 66 eri kirjaa käsittävä kokonaisuus, jonka ovat kirjoittaneet useat eri kirjoittajat n.1400 vuoden aikana ainakin kolmella eri kielellä.
- sisältää Vanhan testamentin osalta juutalaisten pyhiksi kokemia kirjoituksia, joiden lopullisen kokoonpanon muotoilivat juutalaiset oppineet n. vuonna 100 jKr..
- sisältää Uuden testamentin osalta Jeesukseen messiaana uskovien pyhiksi kokemia kirjoituksia, joiden lopullisen kokoonpanon muotoilivat kristityt oppineet n. vuoteen 400 jKr. mennessä.
- ei sisällä puolustusta omalle olemassaololleen nykyisenlaisena kokonaisuutena.
- ei määritä Jumalan sanaa miksikään tietyiksi kirjoituksiksi puhuessaan sen luotettavuudesta ja pysyvyydestä ja siitä, ettei siihen saa lisätä mitään (esim. San. 30:5, 6), vaan esittää, että aina kun Jumala on jotakin sanonut tai sanoo – lukeepa se Raamatussa tai ei – se on luotettavaa, pysyvää, eikä siihen saa lisätä mitään.
- ei ole eikä väitä olevansa kokonaisuutena erehtymätöntä Jumalan ilmoitusta, vaan esittää sisältönsä alkuperäksi myös kirjallisen ja suullisen perimätiedon (Luuk. 1:1-4), ihmisten kokemukset (Apt. 22:6-16), empiirisen tutkimuksen (Saarn. 1:12-18), ilmestykset (Ilm. 1:1), profeettojen julistuksen (Hepr. 1:1) sekä ihmisten omat mielipiteet ( 1. Kor. 7:40). Kaikki nämä Raamattu itse esittää rajallisena (1. Kor. 13:12), erehtyväisenä (Jaak. 3:1, 2) ja koeteltavana informaationa (1. Kor. 14:29; 1. Tess. 5:21; 1. Joh. 4:1). Raamattu ei kerro, millä ne tulee koetella.
- sisältää ristiriitoja, joita ei kyetä selittämään pois niin, etteivät ne asettaisi Raamatun erehtymättömyyttä asiatiedoissa – ei opissa, joka kuuluu Jumalan arviointivallan piiriin – kyseenalaiseksi (esim. Jerikon sokeat: Matt. 20:29-34; Mark. 10:46-52; Luuk. 18:35-43).
- voi saavuttaa jumalallisen auktoriteettiaseman ihmisen elämässä oikeutetusti vasta ihmisen koettua Raamatun yliluonnolliseksi/jumalalliseksi. Raamatun yliluonnollisuus / jumalallisuus voidaan kokea tuntemalla Raamatun kuvaus todellisuudesta (esim. ihmisen syntisyys Room. 7:14-23) yliluonnollisen paikkansapitäväksi, salatulla tavalla Raamatun lukemisen tai kuulemisen kautta (Room. 10:17), taikka kun koetaan Raamatussa kuvatut synnintunto, pelastuminen kadotuksen hädästä Jeesukseen turvaamalla ja uudestisyntyminen.
Tällöin Raamattu havaitaan tahoksi, joka on tiennyt koko ajan enemmän ihmisen omasta olemassa olosta ja sieluntilasta kuin mitä ihminen itse on tiennyt. Raamatun kuvaaman pelastumisen kokeneella ihmisellä ei siis ole enää perusteita tai mahdollisuutta kyseenalaistaa Raamatun opetuksia koskien ihmisen ja Jumalan olemuksia ja suhdetta.
Totuutta rakastavan ihmisen ainoaksi mahdollisuudeksi jää elää Raamatun opetusten mukaan ja odottaa iankaikkisuutta todetakseen, kuinka totta Raamattu lopulta oli.
Pelastuksen kokeneena uskon, että Raamattu…
- on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi (2. Tim. 3:16).
- sisältää luotettavimman tiedon mitä maan päällä tunnetaan maailmankaikkeuden ja ihmiskunnan alkuperästä sekä Jumalan ja ihmisen olemuksesta ja suhteesta (1. Moos. 1-3; Joh.1:1-5).
- sisältää Jumalan sanomaa totuutta, jonka uskominen muuttaa ihmisen elämän suunnan kadotuksesta iankaikkisuuteen (Room. 10:9, 10, 17), sairaudesta terveyteen (Matt. 8:13), kuolemasta elämään (Joh. 6:63; 11:25, 26) ja tarkoituksettomuudesta tehtävän toteuttamiseen (Matt. 28:18-20; Ef. 2:1-10).
Helluntaiturvallisuuspoliisi (HePo) herää ;) Eihän tämä keskustelu ole saamassa sävyjä, jossa alkavat korostumaan eri kirkkokuntien traditioiden merkitys Raamatun rinnalla?
Niidenhän voi väittää (on väitetty) olevan Jumalan progressiivista ilmoitusta ja puhetta eri ajoissa ja sukupolville.
Lainaan tähän erään huomion, jossa on vertailtu islamin suhdetta Koraaniin ja kristittyjen suhdetta Raamattuun:
Raamattua ei siis normaalisti ymmärretä taivaallisen arkkityypin kopioksi (kuten islamissa). Niinpä on usein huomautettu, että Koraani ja Raamattu eivät ole asianmukainen aisapari. Sellaista asemaa kuin islamissa on Koraanilla, ei kristinuskossa ole Raamatulla, vaan Kristuksella. Raamatun lähin vastine islamissa olisivat profeetan elämästä kertovat traditiot. Kun islamin Koraani ja juutalaisuuden Toora ovat olleet ennen aikojen alkua, kristinuskossa tämä asema on pre-eksistentillä Logoksella.
Edellä vertaileva katkelma on erään suomalaisen teologin kynäilemä. (Vitonen sille joka arvaa kenen). Kirjoituksen pointti on, että kristinuskon määrittää Kristus, eikä Raamatun teksti itsessään. Raamattu todistaa Kristuksesta ja tämä todistus on meidän tutkittava tarkoin pitääkö se paikkansa.
Kerran Kristus asetetaan uskon korkeimmaksi auktoriteetiksi, siitä seuraa myös se, että emme elä oman tahdon mukaan tai eettisesti liberaalisti. Kristus esimerkiksi opetti korkeita eettisiä ihanteita totuudesta, oikeasta käytöksestä, ihmisen seksuaalisuudesta, Jumalan tuntemisesta jne. Tällöin perinteisen bibliologian vaatima auktoriteetti siirretään kristologiaan.
Koska Kristuksen seuraajilta odotetaan uutta elämää ja Kristuksen elämän tapaan samaistumista, kristityn vaellus arvioidaan tällöin tästä ihannekuvasta käsin eikä kyvystämme ymmärtää Raamatun kirjoitus joka ikisessä kirjaimessa. Jos joku väittää tuntevansa Raamatun oikean tulkinnan, minulla ainakin nousee pelonsekainen hiki otsalle.
Kristus on uskomme ylin auktoriteetti, josta Raamattu todistaa. Tällöin muun muassa näennäisesti vaikeat, ehkäpä ristiriitaiset, Raamatun paikat eivät voi olla syy uskon murentamiselle. Jumalan Sanan auktoriteetti on Kristuksen auktoriteettia, jolle annettiin valta taivaassa ja maan päällä. Tätä on opetettu läpi kristillisen historian.
Leivolle:
Kirjoitit seuraavasti - sisältää Vanhan testamentin osalta juutalaisten pyhiksi kokemia kirjoituksia, joiden lopullisen kokoonpanon muotoilivat juutalaiset oppineet n. vuonna 100 jKr..
Uusi testamentti sekä aikaiset kirkolliskokoukset pitivät Septuagintaa omana Raamattunaan. Vasta protestantit Lutherin johdolla karsivat VT:n nykyisenlaiseen tekstiasuun. Vanhan testamentin asema kristinuskossa on edelleen kiistelty, jota ei ole edes ekumenisesti ratkaistu. Suomessa vasta vuoden 1992 käännös teki lopullisen pesäeron ns. apogryfikirjoihin.
Jos muistatte jokin aika sitten muun muassa meidän rakkaassa Ristin Voitossa Esko Halme perusti 1. Moos 6:1 ff. tulkinnan Henokin kirjan varaan (valitettavasti en pysty tätä viitettä tarkistamaan). Helluntailaisetkin osaltaan eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa. Olen nähnyt tämän asian usein käytännössä muun muassa 1. Moos 6:1ff. kohdalla. Kun Raamattu ei selitäkään itse itseään, tätä tulkinnan mittaa ollaan valmiita rikkomaan. Tätähän tapahtuu useasti ja monet kohdat selitetään perinteen valaisemana.
HAASTE:
Olisiko tämä foorumi valmis tutkimaan sitä mahdollisuutta, mitä Kristus keskeinen Raamattunäkemys tarkoittaisi?
Esalle ja Pekalle:
Muistelisin joskus törmänneeni alan lehdissä ja tutkimuksessa useampaankin sellaiseen kirjoitukseen, jossa asetetaan hieman kyseenalaiseksi tuo usein toistettu mantra siitä, että VT:n kaanon muotoiltiin vasta 100 jKr. Jäipä itselleni peräti sellainen mielikuva, että jos tuo "kaanoninperustamiskokous" pidettiin, niin siellä olisi keskusteltu lähinnä siitä, jääkö muutama "kaanonissa" jo oleva dokumentti sinne muiden kanssa, vai pitäisikö ne ottaa pois tms. Näin ei muistaakseni käynyt, eli vaikka tavallaan voitaisiinkin sanoa, että "kaanon päätettiin 100 jKr.", niin käytännössä tuo päätös ei mitenkään muuttanut vallitsevaa tilannetta.
Joku asian yksityiskohdat paremmin muistava tai tietävä korjannee esittämäni näkemyksen :-)
Mitä tulee eri tekstityyppeihin yms. kysymyksiin, mieleen jäi erityisesti A. S. Van der Woude, "Pluriformity and Uniformity: Reflections on the Transmission of the Text of the Old Testament" (in Sacred History and Sacred Texts in Early Judaism: A Symposium in Honour of A. S. van der Woude [ed. J. N.Bremmer and F. G. Martínez; Kampen: Kok Pharos Publishing House, 1992], 151–69) ja A. Van der Kooij, "The Textual Criticism of the Hebrew Bible before and after the Qumran Discoveries" (in The Bible as Book: The Hebrew Bible and the Judean Desert Discoveries [ed. E. E. Herbert and E. Tov; London: The British Library; New Castle, DE: Oak Knoll, 2002], 167–77).
Dr Markia mukaillen minulla on myös takaraivossa jonkinlainen tuntemus siitä, että ajatus Jamnian konsiilin kaanonin muodustumisesta olisi kiistelty kysymys. Jack Lewis kirjoitti aiheesta ainakin yhden artikkelin (Jamnia after forty years
Source: Hebrew Union College Annual 70-71 1999-2000, p 233-259.), joskin pöyhin artikkelia aikoinaan Birkat-Ha -MInim kirousta tutkiessani. Hyvä artikkeli joka tapauksessa ja ne, joilla on access esim. ATLA tietokantaan (eli olet kirjoilla Wales Online Libararyyn tai johonkin Suomen teologisista tiedekuntakirjastoista) pääsevät kätevästi netissä lukemaan artikkelia.
Kuten HePo havaitsi, ilmeisesti tässä on pakko käynnistää irtiottoa
reformaation aikaisista dikotomioista... ja nostaa jonkinlainen traditiokokonaisuus Raamatun rinnalle tai ympärille tms. Käytännössähän tällainen on aina ollut mukana mutta sen nimeäminen ja analysoiminen voisi olla virvoittava ja kasvattava kokemus.
Isä Leivon teesit vaikuttivat varsin mielekkäiltä. Samankaltaista innovatiivisuutta odottaisi nykyisiltäkin oppilastöiltä...
Esalle:
Kun sanoin "sisältää Vanhan testamentin osalta juutalaisten pyhiksi kokemia kirjoituksia, joiden lopullisen kokoonpanon muotoilivat juutalaiset oppineet n. vuonna 100 jKr.." tarkoitin sitä Raamattua, jota meillä helluntaiherätyksessä on luettu. En siis esimerkiksi sitä EOB kreikkalais-ortodoksista versiota, jota itse odotan kuin kuuta nousevaa ja jossa kyllä on septuaginta apokryfikirjoineen.
Ja sitten siitä Jamnian kokouksesta. Olen kyllä tietoinen siitä, että Septuaginta oli ilmeisesti ehkä jopa joskus 100 eKr. suunnilleen paketissa ja että koko Jamnian kokouksen olemassaoloon uskomistakin ovat jotkut dissanneet. Sillä ei ole väliä päätettiinkö siellä jättää jokin pois vai pitää kaikki ennallaan (luulisin itse, että siellä tehtiin ainakin laadullista pesäeroa noihin Alexandrian hereetikkojuutalaisten apokryfiteksteihin), siellä kuitenkin päätettiin mikä on kaanon, suljettu paketti.
Samanhan tekivät sitten kristityt älypäät sitten 300-luvulla kun määrittelivät kaanonin. Hehän usein toistetun mantran mukaan vain vahvistivat jo aiemmin tunnistetut kirjoitukset. Kuitenkin on selvää, että jotkin useiden tunnistamat kirjoitukset jätettiin pois.
Mielestäni tekstini olivat maltillisen ruodussa pysyviä.
Minusta on mielenkiintoista, että veljet pidätte varmana koko Jamnian tapahtumaa tai Vt:n kaanonin ääriviivoja tuohon aikaan. Tästä ei ole olemassa yhtään todistettavaa historiallista viitettä. Se on hypoteesi, jota on vaikea argumentoida. Esitän tässä teille kertauksen vuoksi sen, mitä historialliset lähteet meille varmasti kertovat.
1) Talmudin traktaatti Baba Bathra 14b-15a on ensimmäinen, nykyistä Biblia hebraicaa muistuttava listaus. Koska se on osa Babylonian Talmudia, aikaisin ikä tälle on 200 ja 300-lukujen vaihde.
2) Apogryfinen 2 Esdra 14:44-48 (90-100 jKr.) listaa 24 pyhää kirjaa. Samalla se mainitsee 70 muusta inspiroidusta ja auktoritäärisestä kirjasta. On vaikea määrittää, mitä nämä kaksi listausta sisälsivät.
3) Aikaisin listaus nykymuotoisesta Vanhasta testamentista ilman lisäyksiä tulee Hieronymukselta. Siitäkin huolimatta hänen kääntämänsä Vulgata sisältää apogryfikirjat.
4) Jeesuksen kaanon on arvailujen varassa. Hän ei opetuksissaan kertaakaan viittaa Tuomarien kirjaan, Laulujen lauluun ja Esteriin. Jos Jeesuksen viitteitä Vanhaan testamenttiin pidetään kaanonin mittana, meidän pitäisi heittää nämä kolme kirjaa kaanonista pois. Lisäksi Ut:ssa on myös viitteitä muihinkin pyhiin kirjoituksiin kuin protestanttiseen Vt:iin.
5) Misnassa väitellään vielä 300-luvulla jKr. onko Laulujen laulu, Esterin kirja, Hesekiel, Valitusvirret ja Sananlaskut osa Hagiografaa. Tämä sama väittely on tallennettu Eusebiuksen toimesta suhteessa juutalaiseen Melitokseen (Hist. eccl. 4.26.13-14). Nämä väittelyt todistavat pikemminkin sen puolesta, että Vanhan testamentin Hagiografaa ei osattu määritellä juutalaisten eikä kristittyjen parissa tuolloin.
6) Miksi Lutherin tarvitsi määrittää Vanha testamentti 1500-luvulla?
Nämä huomiot vaativat mielestäni tarkempaa tulkitsemista, mitä tässä keskusteluketjussa on sallittu.
Näin mm. ABD:
Despite the absence of significant support in ancient Jewish, Christian, or classical texts, the hypothesis enjoyed vogue in the 20th century by repetition rather than by proof. Various degrees of dogmatism are encountered in assertions about actions of the council such as the closing of the canon with one stroke and the exclusion of the Apocrypha.
In short, the Council of Jamnia and its alleged date of about a.d. 90 is, in the absence of attestation in specific texts, used in scholarship as a convenient symbol for the culmination of long processes in early Judaism. Sometimes used for any development between a.d. 70 and 135, the terminology has the disadvantage of inviting the uninformed to assume official action taken at specific meetings on specific dates.
As Lewis (1964) and Leiman (1976) pointed out, m. Yad. 3:5 speaks only of a discussion of the Song of Songs and of Ecclesiastes which discussion is continued after Yavneh times, furnishing no basis for the assertion that the canon was closed at Yavneh. To the contrary, the sources report later debate about these and also other books. No text speaks of the discussion and exclusion of apocryphal books at Yavneh.
Jne. Olen huomenna lähdössä viiden päivän visiitille lähimpään kunnon kirjastoon - pitänee kysyä paikalla olevilta hutkijoilta mikä on päivän konsensus tässä kysymyksessä.
Kuten olen tuonut esille historialliset todisteet voivat olla vaikeita löytää. Tärkeintä tässä olisi hahmottaa ne periaatteet, kuinka lopulta olipa historiallinen päivämäärä mikä tahansa, nykyiset protestantit tunnustuvat Raamatun, jollainen meillä on. Raamatun itsetodistus ei ole tämä käsite, vaan kuinka tietyt tekstit tulivat tietyissä uskon yhteisöissä nähdyksi inspiroituina ja pyhinä kirjoina. Olen kauan halunnut lukea Raymond E. Brownin väitöskirjan The Sensus Plenior of Sacred Scripture (Baltimore: St. Mary's University, 1955), koska se löytyy raamattunäkemystä koskevien keskustelujen nooteista usein.
Olen joskus miettinyt sitä, mikä tekee jonkun tutkijan/tutkijaklikin töistä niin paljon muita vakuuttavampia, että ne nostetaan auktoriteeteiksi.
Onko se "fiilis", fiksu argumentointi vai koulutausta?
Jotenkin tuntuu siltä, että harva on pystynyt viime vuosisadalla -tai tälläkään- oikeasti mitään uutta esittämään.
Näyttää lähinnä siltä, joku referoi aina jotain jo olemassa olevaa "diggaamansa" kaverin kommentaaria tai artikkelia vielä vanhemmista "löydöistä".
Hyvä esimerkki on Veli-Matti Kärkkäinen, hänen teksteistään on alaviitteiltä vaikea omia lauseitaomaa löytää ;)
Vanhat painotukset sitten näyttävät uusilta foorumeilla, jossa ne ovat joko painuneet työpöydän teksteistä alimmiksi tai niitä ei ole vielä ehditty lukea.
Eli ylös alas käynevät tulkinnat megatrendeissä. Ympäristö ja aika lienee vaikuttavan tulkintaan enemmän kuin perimmäiset perustotuudet.
Nimim. omakohtaisia kokemuksia
kannatan hepo:n ja maisteri kankaanniemen ehdotusta traditiokokonaisuuden määrittelystä. käykäämme määrittelemään helluntailaisuuden paikka protestantti/katolinen akselilla suhteessa. Mainittu V-M Kärkkäinenhän on alaviitteiden keräilynsä ohessa käynyt keskusteluja katolisten kanssa... löytyisköhän sieltä apuja?
Julle on ihan oikeassa siinä, että aika vähän aidosti täysin uutta tulee esille. Toisaalta kovin paljoa ei voi odottaakaan alalla, joka on 2000+ vuotta vanha. Niinpä tutkimus koostuu pitkälti vanhojen (osa)perspektiivien uusista kombinaatioista, joiden höysteenä on usein joku ajankohtainen lähestymistapa tai kysymys.
Yritin alkuviikolla tutkimusmatkani yhteydessä haastatella raskassarjalaisia auktoriteetteja, mutta ketään sopivaa ei ollut paikalla. Niinpä haastattelin "tavallisia" senior scholar -tyyppejä tuon VT/Jamnia-kysymyksen suhteen. Tässä esille tulleet ydinajatukset tiivistetysti:
- Varmuutta Jamniasta tai VT:n kaanonista ei voida saada, mutta - kuten yleensäkin tutkimuksessa - toiset teoriat ovat uskottavampia kuin toiset. Lisäksi on eri asia puhua yleisellä tasolla (esim. "oliko kaanon olemassa?") kuin käsitellä ongelmakohtia tapaus tapaukselta ("mitkä ovat todisteet sen puolesta [tai sitä vastaan], että kirja X kuului VT:n 'kaanoniin' Jeesuksen aikana?").
- Jeesukselle ja UT:n kirjoittajille tuntui jonkinlainen kaanonin käsite olevan tuttu. Se saattoi jopa olla hyvinkin selkeä ja rajattu, mutta meidän ongelmamme on se, että emme voi todistaa, missä tuo raja meni.
Dr Mark totesi, että vanhasta ei paljon pysty oikeasti uusia tehoja repimään.
Tutkimuksessa on tietysti tavoitteena löytää jotain uutta; joskus "uusi" saattaa olla jopa tutkimuksen jatkuvuuden ja rahoituksen kannalta välttämätöntä.
Kiusaus nyhjätä tyhjästä dramaattisia visioita ja akateemisia arvauksia saattaa siis olla suuri- ja julkaisukynnys ylittyy.
Hermeneutiikassa Raamatun tekstit on tapana luokitella mm. genren perusteella. Tietysti genren tarkka määrittely on ajoittain varsin hankalaa mutta pääpiirteissään käsite on hyödyllinen ja käyttökelpoinen. Raamattunäkemykseen vaikuttaa olennaisesti genren funktion ymmärtäminen. Esimerkiksi suhtautuminen Mooseksen lakiin on hyvä esimerkki vaihtelevista funktiomäärityksistä.
Jollekin Shofar-torvea soittavalle ja Jashua HaMashian nimen oikeaan fonetiikkaan tähtäävälle Suomi-Jiisrael-kristitylle koko Mooseksen laki on subjektiivisella randompriorisaatiolla valittuna normatiivista. Toisaalta Fee-Stuartstrassenia tallaaville mikään Mooseksen laissa ei päde, ellei UT kohtaa vahvista. Näin ollen koko kirjan funktio on mennyttä aikaa. Jälkimmäisessä mallissa voidaan pohtia mikä on Mooseksen lain syntyteoriaa koskevan historiallisen näkemyksen merkitys Raamattunäkemykselle. Jos moderni Urpo ei ole sidottu kyseiseen lakiin, onko sillä merkitystä, onko kyseessä Joosian reformissa riehuneen deuteronomistin ideaalikuvaus Jahven palvonnasta vai taivaalta Moosekselle tullut lakisetti?
voi kökkäre. tulin safarille pitkän tauon jälkeen, innostuin lukemistani keskusteluista, vuodatin oman tuskani - ja tein sen vahingossa VÄÄRÄN keskustelun loppuun. eli se, mitä kirjoitin Dan Wallace -keskustelun hännille, kuuluu tähän. jos nyt ketä kiinnostaa.
Lähetä kommentti