Kirja-arvio: The Climax of Prophecy – Studies on the Book of Revelation

Bauckham, Richard,
The Climax of Prophecy: Studies on the Book of Revelation
(T&T Clark, 1993).

Yhdeksänkymmentäluvun jälkipuoliskolla tutustuin Saalem-seurakunnan leirillä tyttöön, joka ensimmäistä kertaa elämässäni selitti minulle auki ilmestyskirjan salaisuuksia. 80-luvun lapsena akateemis-helluntailaisessa perheessä kasvaneena olin jäänyt monista takavuosien helluntailiikkeen hehkuttamista ilmestyskirjan mielikuvista paitsi. Tyttö kertoi, kuinka sotaan varustetut heinäsirkat pitkine tukkineen olivat hävittäjiä pitkine savujuovineen, ja kuinka aurinko pimeni ydinpommin nostattaman savun noustua.

Ilmestyskirjan nykykäsittelyissä Richard Bauckhamin kontribuutiota ohitetaan harvoin. Climax of Prophecy pureutuu ohuemman Theology of the book of Revelation -teoksen muutamiin teemoihin journal-tason tarkastelutarkkuudella. Siksi teos oli johdantotason opiskelijalle raskasta matskua. Nostan tässä mielenkiintoni mukaan joitakin mannalappuja kirjasta.


Apokalyptiset traditiot ja VT

Klassinen virhe monilla nykypäivän lopunajan ennustajilla on Ilmestyskirjan (IK) apokalyptisen kirjallisuuslajin sääntöjen ohittaminen. Vakavasti otettavien tutkijoiden klassinen virhe taas näyttää olleen käsitys, että IK käyttää VT:n kieltä ja kuvauksia ilman varsinaista tulkintaa tai referenssiä VT:n teksteihin. RB kuitenkin katsoo IK:n alluusioiden olevan erittäin huolellisia: IK:ssa ei ole juurikaan sattumia. Kirja on tarkoitettu luettavaksi tiukassa yhteydessä VT:iin.

Johannes tiivistää VT:n profetioiden merkityksen omaan teokseensa, jonka todennäköisesti katsoo edustavan lopun ajalla profetioiden lopullista kliimaksia ja täyttymistä. Johannes tarjoaa kommentaaria VT:n teksteihin ja osoittaa eskatologisten odotusten toteutuvan. Hän mm. osoittaa Abrahamille annetun lupauksen lukemattomista jälkeläisistä täyttyvän uudessa Israelissa (uskovat) ja perustelee sotaisan Messiaan odotuksen toteutuvan Kristuksen kuolemassa. Juutalaisesta eksegetiikasta Johannes käyttää erityisesti gezera sawa -metodia. Metodin mukaan kaksi eri tekstiä, joilla on yhteisiä termejä, tulkitaan suhteessa toisiinsa. Tämä metodi on avain moniin IK:n vaikeisiin kohtiin.

IK:n suhde ei-kanonisiin apokalypseihin on epäselvä. Monet IK:n kuvat löytyvät myös muista apokalypseistä: Hevosten kuolaimiin asti ulottuva veri (14:20b kuva lopunajallisesta pakanain välisestä taistelusta), marttyyrien määrän täyttyminen (6:9-11 eskatologinen tuomion viivyttämisen syy), "kuolleiden antaminen" (20:13) ja puolen tunnin/hetken hiljaisuus taivaassa (8:1 enkelit pitää suunsa kiinni ylistyksestä jotta hurskaitten rukoukset kuultaisiin).

RB ei kuitenkaan näe juuri kirjallista yhteyttä eri teksteihin. Hän painottaa suullisia traditioita, joita Johannes käyttää hyvin luovasti. Johanneksen yhteisö ja näiden traditioiden välittämiskonteksti on seitsemän Aasian seurakuntaa ja niiden profeetat. Papiaan ja Polykrateen mukaan Filippoksen neljä profetoivaa tytärtä (Ap.t. 21:8-9) muuttivat iskän kanssa Aasiaan (ilmeisesti Jerusalemista). Ehkä he toivat palestiinalaisia apo-traditioita mukanaan (sana "traditioita" on muuten erityisen hankala kirjoittaa koneella nopeasti, kokeile!). Seurakuntien välisten yhteisten salibandyturnausten lisäksi eritoten Aasiassa näytti olleen profeettaveljespiirejä VT:n profeettakoulujen malliin. Johannes lähetti IK:n profeettakavereilleen, jotka lukivat sen seurakunnilleen.

Lisäksi touhulla näyttäisi olevan hyvin juutalaiskristillinen leima. Hyvin todennäköisesti juutalaisen profeettatradition edustajat käännyttyään julistivat IK:n ja Jesajan taivaaseenastuminen -teoksen tyyppistä apokalyptiikkaa. "Alkuseurakunnan" profetointi ei siis ollut pelkkää korinttilaisten pakanaperinteeseen sotkeutunutta hurmosta. Ja jos Aasian seurakuntia voidaan pitää "alkuseurakunnan" mallina, IK kyseenalaistaa perinteistä oletusta seurakunnan kirkollistumisesta ja teologisen luovuuden laantumisesta vuosisadan loppua kohden (samoin tekee Johanneksen evankeliumi).


Uuden testamentin Jeesus-traditio suhteessa Ilmestyskirjan Jeesuksen sanoihin

"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo"

"Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen."

"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani."

"Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi!"


Evankeliumeiden Jeesuksen sanoihin väitetään usein sotkeutuneen myös alkuseurakunnan profetiaa (kuuluisimpia esimerkkejä "missä kaksi tai kolme on koolla, siellä minä olen" sekä "tulkaa minun tyköni te työn ja kuormien raskauttamat", jonka jopa myös evankelinen John Nolland Matteus-kommentaarissaan katsoo nousevan kristittyjen kokemuksesta). Teoriaa on myös kumottu hyvin argumentein, esim. Paavalin varoituksilla kritiikkittömästä profetioiden hyväksymisestä. Sivumennen sanoen tästä pitäisi mielestäni tehdä analoginen tutkimus: ymmärretäänkö missään nykypäivän seurakunnissa, että profetiassa "Jeesus puhuu"? Oman kokemukseni mukaan Suomen helluntaissa Jumala tai Pyhä Henki määritellään profetian lähteeksi, ei Jeesus.

Kuitenkin IK:ssa puhuu Jeesus, "minä tulen pian", profeetan kautta. Tämä on antanut pontta "profetiaa Jeesus-traditiossa" -teorialle. RB vertaa IK:n paruusiaan liittyviä logioneita evankeliumeissa sekä Jeesus-tradition vaikuttamiin UT:n kirjeissä esiintyviin paruusiakuvauksiin. RB toteaa "minä"-muodon olevan IK:n ainoa persoonallinen elementti - muuten tavara on tuttua alkukristillistä kehotusta. Verrattuna Johanneksen luovaan ja tuoreeseen tapaan käyttää VT:n ja apokalyptiikan termistöä ja kuvia hänen Jeesus-jutuissaan ei sama luovuus näy:

"John's prophetic consciousness apparently allows him a no less conservative treatment of the existing tradition of Jesus' teaching than that by Matthew or the author of Didache 16."

Jos IK kertoo mitään kristitystä profeetoista, se on se, ettei heidän Jeesus-juttunsa olleet yhtään villimpiä tai kovin erilaisia kuin muiden alkukristillisten opettajien. IK:n Jeesus puhuu muun UT:n Jeesus-tradition mukaisia juttuja.


Eskatologinen odotus: valloittajamessias ja pahan voittaminen

"Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu"

Missä se Johanneksen innovatiivisuus sitten näkyy? Siinä missä uhrikaritsa oli kyllä tuttu käsite kristityille ja juutalaisille, Johannes esittää VT:n militanttisen valloittajamessiaan odotusta synnyttäneiden "Juudan leijona" -ennustusten toteutuvan Jeesuksen uhrikuolemassa. Karitsan voitto takaa vapauden Israelin kansalle, uuden exoduksen, jonka kautta uusi Israel (seurakunta) pääsee vapauteen. Myös uskovat tulevat voittamaan pedon todistamalla Kristuksesta seuraamalla tätä kärsimyksissä kuolemaan saakka. Kuolema on voitto.

"Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa."

Juutalaiseen eskatologiseen odotukseen kuului myös Saatanan voittaminen. Johannes osoittaa Perkeleen tappion taivaassa osuvan ajallisesti voiton hetkeen: Jeesuksen kuolemaanja ylösnousemukseen. Johanneksen lohikäärme-idea hyödyntää yhtäältä VT:n Leviathaniin ja Jumalan voittoon siitä viittaavia tekstejä (varkkarikerhossa 90-luvulla pastori kertoi, että Leviathan on dinosaurus). Toisaalta myös pakanamyyteissä käärme symboloi vihollista, jonka joku jumala tai sankari tappoi. Esimerkiksi kertomus Apollon syntymä ja hänen voittonsa Python -lohikäärmeestä esiintyy Aasian kolikoissa tuolta ajalta. Vaikka RB katsoo monet mytologiset yhtymäkohdat huonosti perustelluiksi, Johannes näyttää käyttävän Apollo-myyttiä artistisena välineenä tekstissään. Ilmiö lienee verrattavissa kristillisiin hevibändeihin.


Eskatologinen odotus: Pyhä sota

Pyhä sota on juutalaisen eskatologian ytimessä. Jumalallinen soturi vie kansansa voittoon vihollistensa yli. VT:ssa ei korostu ihmisten rooli, vaan Jumala lähinnä sotii kansansa puolesta usein enkeliarmeijan tai arkkienkeli Mikaelin avustuksella. VT:a myöhäisemmissä juutalaisissa apokalypseissä kehittyy sotivan Messiaan idea ja hänellä näyttää olevan armeija (makkabealaissodan vaikutusta kenties). Kuten Qumranin sotakäärö, myös IK korostaa tosiuskovien ihmisten osallistumista eskatologiseen sotaan. Tosin metaforana.

"Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä". Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu"

Kuten edellä tuli ilmi, ensin esitetty militanttisena Messiaana ymmärretty symboli Juudaan leijonasta yhdistetään toiselaiseen kuvaan: Karitsaan. Tämä on Johanneksen kristillistä tulkintaa eskatologisen odotuksen täyttymisestä: "Daavidin juurivesa", Jeesus, on uusi Daavid, joka voittaa uuden Israelin viholliset uhrikuolemansa kautta. Entäs sitten hänen armeijansa?

"Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista."

Se on tässä. Tätä jaetta seuraava armeijan vahvuuden laskeminen kertoo sotaan lähdöstä. Tämä armeijakuvaus kuuluu yhteen Juudan jalopeura -soturimessiaan kanssa.

"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään"

Seuraava kuvaus kuuluu yhteen teurastettu karitsa -kuvauksen kanssa. Niinpä 144 000 ovat israelilaisarmeija joka seuraa daavidilaista soturimessiasta, kun kansainvälinen joukko on teurastetun Karitsan seuraajia. Nämä ovat saman asian kaksi eri kuvausta: yksi kansa ja yksi Messias, jotka yhdessä kuolemalla voittavat vihollisensa.

Keskustelin tästä kohdasta erään tunnetun evankelistan kanssa eduskunnan Israel-ystävyystoimikunnan järjestämän tiedostustilaisuuden jälkeen eduskuntatalon pihalla. Hän selitti, että 144 000 ovat pelastettuja nykyjuutalaisia, ja "suuri joukko" pakanauskovia muista kansoista. Tämä huono perushelluntailainen tulkinta on ongelmallinen kaiken muun lisäksi myös siinä mielessä, että loppuun asti kirjaimellisesti seurattuna 144 000 pelastettua juutalaista voivat olla vain aikuisia juutalaismiehiä. Naiset ja lapset eivät siis mahtuisi mukaan. "Suuri joukko jota kukaan ei voinut laskea" sitäpaitsi viittaa Aabrahamille annettuun lupaukseen lukemattomasta määrästä jälkeläisistä, ja niin Israel-viittaukset koskevat myös "suurta joukkoa". Entäs miten sota sitten käydään?

"Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.  Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.  Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.  Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,  eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat."

144 000 on eskatologinen sotajoukko, ja se on sitä myös tässä myöhemmässä jakeessa. "Eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa" liittyy sotaan lähtöön, Mooseksen lain mukaan piti pidättäytyä lemmiskelystä ennen sotaa. Sotajoukko on metaforisesti kokoontunut Siionille taistelemaan petoa - Rooman kristittyjä vainoavaa esivaltaa - vastaan. Kuten sotaisa leijona onkin karitsa, joka on voittanut kuolemallaan, tämän sotajoukon sankarit "seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee" - siis kuolemaan asti. Kristittyjen kuolemaan vievä todistus Jeesuksesta on heidän voittonsa. Kuten RB toteaa, Ilmestyskirja toisinaan jopa olettaa kaikkien uskovien olevan marttyyreja.


Eskatologinen odotus: Kansojen kääntyminen

Johanneksen sanavalinnat ja VT:n eksegeesit osoittavat hänen odottavan seurakunnan todistuksen saavan aikaan myös toisen VT:n eskatologisen odotuksen: kaikkien kansojen kääntymisen. Tästä esimerkkinä toimii esimerkiksi kahden säkkipukuisen profeetan tarina. Kaksi profeettaa edustavat koko seurakuntaa ja sen todistusta Jeesuksesta ("todistukseen" tarvitaan aina vähintään kaksi!). Kahden todistajan todistettua julistuksellaan ja Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osallistuttuaan lopussa "jäljelle jääneet pelästyivtä ja antoivat kunnian taivaan Jumalalle". Muun muassa tämä osoittaa todistuksen tuottavan käännynnäisiä. RB:n perustelut eivät toki jää tähän. Hänen väitteensä Johanneksen gezera sawa -metodin käytöstä ja VT:n tulkinnasta ovat tarkkoja ja uskottavia: kansoja kohtaavan tuomion lisäksi VT:sta nouseva universalismin toivo toteutuu.


Rooman ekonominen kritiikki

Johannes käy myös huomattavaan ekonomiseen kritiikkiin. RB on tutkinut tarkasti, minkälaisia tuotteita olivat kulta, hopea, jalokivet, helmet, pellavakangas, purppura, silkki, helakanpuna, kaikkinaista hajupuuta, norsunluu-esineet, kaikenlaiset kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehdyt esineet, kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja. Näitä tuotiin pitkien matkojen päästä. Jos se ketään kiinnostaa, minusta mielenkiintoisin oli purppura: äyriäisistä saatava väriaine oli kalliimpaa kuin mikään mitä Sinkkuelämää-naisilla on koskaan ollut päällään.

Pedolla ratsastava portto edustaa Rooman taloudellista riistomahtia. Rooman kaupankäynti oli todellisuudessa riistoa muilta, ja kristittyjen kohdalla Rooman hyvinvointi oli yhteydessä heidän vainoonsa. Johannes kutsuu uskovaiset pois bisnesmaailmasta ja jopa kaupunkielämän hyvinkin normaalista sosiaalisesta tavaranvaihdosta. Aktiivinen osallistuminen siihen velvoitti epäjumalanpalvelusmenoihin ja valtionuskonnon harjoittamiseen.

UT:n eksegetiikan professori Ismo Dunderberg piti Helsingin teologisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelijoille raamattuntunnin tästä aiheesta yhdistäen ekonomista kritiikkiä nykyiseen kehitysmaiden riistomentaliteettiin.


Neron luku ja pythagorealainen aritmetiikka

"Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Gematria oli tuttua huttua sekä juutalaisille että kreikkalaisille sivistyneille. Pompeiista löytynyt graffiti sanoo: "Rakastan tyttöä jonka numero on 545" (filoo hees arithmos fme).

RB kiinnittää huomion metodiin nimeltä isofefismi. Metodi viittaa kahden eri sanan yhtäläiseen numeroarvoon. Tutkijoiden parissa on varsin yleisesti hyväksytty teoria, jonka mukaan 666 tulee sanojen "KEISARI NERO" hepreaksi translitteroitujen kirjainten numeroarvosta. Teoria vahvistuu sillä, että myös sana "peto" (theerion) hepreaksi translitteroituna on 666. Siksi 666 on sekä "pedon luku" että "ihmisen luku".

666 -numerosarjalla on myös matemaattisesti erittäin harvinainen rooli. RB selittää sivukaupalla pythagorealaista aritmetiikkaa. Kun numeroita järjestetään kolmioiksi, neliöiksi tai suorakulmioiksi niin, että kaikki muodostelmiin valitut numerot ovat määritellyissä matemaattisissa suhteissa toisiinsa, selittyy pedon luvun lisäksi uuden Jerusalemin mitat sekä se, että kolmio kun on peto, neliö on Jumalan kansa. Kaikki kirjan luvut ovat tarkasti mietittyjä. Niin, ja 144 on muuten aggelos (enkeli) hepreaksi translitteroituna.

"Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa"

Johannes käyttää hyväkseen antiikin myyttiä, jonka mukaan maanpakoon lähtenyt ja itsemurhan tehnyt (tikarilla - josta pedon "kuolinhaava") keisari Nero (siis tämä tapahtui oikeasti) jälleen palaisi eloon. RB tarkentaa, että enemminkin ei uskottu Neron tehneen itsemurhaa vaan piileskelevän jossain. RB osoittaa, että Johannes käyttää hyväkseen kahta eri versiota suositusta myytistä. Sen avulla Johannes rakentaa "kristologisen parodian" jumalallista roolia havittelevasta Nerosta antikristuksena - Kristuksen kilpailijana. Nero on narri-Kristus, jolla on oma kuolemansa, ylösnousemuksensa sekä paruusiansa. Nero edustaa Rooman vallan tapaa jumalallistaa itsensä mahdiksi, jota kansa palvoo. Tämän mahdin murskatessa ja näennäisesti voittaessa kristityt se vain jouduttaa omaa tuhoaan, joka sitä kohtaa Jeesuksen tullessa takaisin perustamaan valtakuntansa lopullisesti.


Summa Summarum

Kaikenkaikkiaan RB ei näe ilmestyskirjassa juurikaan sattumia. Jokainen numero ja symboli ja kuva on huolella valittu. Normaalilukijasta monet havainnot helposti tuntuvat ylitulkinnalta, johon raamatuntutkijat usein syyllistyvät halutessaan löytää sataan kertaan kalutuista luista vielä hieman jotain uutta. Mutta kuten evankeliumitradition välittämiseen liittyvissä teeseissään, RB on valmis kaivamaan syvälle löytääkseen uutta evidenssiä, ja sitä löytyy.


Epilogi

Nykyisen helluntailiikkeen suhde Ilmestyskirjaan on vammautunut. Näin on käynyt kirkkohistorian varrella muillekin entusianistis-apokalyptisille liikkeille, jotka tarpeeksi villejä ideoita tarpeeksi pitkään kuultuaan ovat heresioita kitkiessään sysänneet myös Ilmestyskirjan syrjään epäterveiden oppien lähteenä. Ison Kirjan kolmen vuoden opinnoista eskatologiaa on kolme päivää, eikä Ilmestyskirjaa niillä juurikaan käsitelty. Samoin Uuden testamentin johdantokurssilla edes GU:n oppikirjan Ilmestyskirjaa käsittelevää muutaman sivun lukua ei käsitelty.

Ilmestyskirjan helluntaitulkintaperinne on täynnä nolouksia ja turhia pelotteluja, kuten suosikkikirjailija Juha Partasen teos Unohdettu näkökulma Ilmestyskirjaan osoittaa. IK:n äärellä spekuloivat ovat joutuneet marginaaliin (joskin silloin tällöin Aikamedia heitä julkaisee). Valtaväestö ei enää syty "missä luvussa ylöstempaus tapahtuu" -väittelyistä, heiluri on heilahtanut toiseen päähän.

Kukaan tuskin kaipaa paluuta Vilho Hartosen ja Tapio Nousiaisen aikoihin, mutta ilmestyskirjan sanoma olisi syytä jälleen tuoda tavallisen seurakuntalaisen ulottuville. Juha Partanen on pariinkin otteeseen yrittänyt tuoda järkevää raamatuntulkintaa helluntailiikkeeseen myös Ilmestyskirjan kohdalla. Toivoa sopii, että hänen tulevan bestsellerinsä ilmestyttyä yhä useampi saisi uudenlaista mielenkiintoa Ilmestyskirjan lukemiseen.