Christopher Wright on tunnettu Vanhan testamentin tutkija, joka on julkaissut mm. erinomaisia kommentaareja Jeremian ja Hesekielin kirjoista. Hänet tunnetaan yleisesti (ainakin minun piireissäni) nimenomaan ”Old Testament Wrightina” erotuksena ”New Testament Wrightista” eli Tompasta. Mielenkiintoista kyllä, sukunimen lisäksi miehet jakavat myös hyvin samantapaisen teologisen ymmärryksen Raamatun tekstien tulkinnasta, koska Wright myöntää Jeesusta käsittelevässä kirjassaan (s. 10) seuranneensa tarkoituksella erityisesti N. T. Wrightin tuotantoa.
Vajaa 300-sivuisessa teoksessaan Knowing Jesus Through the Old Testament (Jeesuksen tunteminen Vanhan testamentin kautta) Wrightin pääajatus on väittää, että me voimme ymmärtää Jeesuksen toimintaa Uuden testamentin sivuilla ainoastaan Vanhan testamentin kertomuksen valossa. Näin ollen Vanhan testamentin tutkija voi nähdä evankeliumeissa asioita, jotka saattavat mennä ohi niiltä, jotka ovat käyttäneet aikaansa (Markionin hengessä) lukien ainoastaan Uuden testamentin Kirjoituksia. Kirjassa on kuusi lukua ja jokaisen otsikko alkaa sanoilla ”Jeesus ja…”. Tässä kohtuu kattava rullaus kirjan sisällöstä.
Luku 1: Jeesus ja Vanhan testamentin kertomus
Luvun loppupuolisko käsittelee liitto-käsitettä. Wrightin mukaan meidän ei tulisi puhua Raamatun kahdesta testamentista, vaan liitosta. Raamatun liitoissa (1) Jumala tekee aina aloitteen, (2) Jumala antaa jonkin lupauksen ja (3) Hän odottaa vastapuolelta vastausta/kuuliaisuutta. Vanhassa testamentissa liittoja kuvataan viisi: Nooan kanssa, Aabrahamin kanssa, Siinailla Israelin kanssa, Daavidin kanssa ja lupaus tulevasta uudesta liitosta. Jokainen osuus saa melko kattavan käsittelyn osakseen.
Luvun lopussa Wright muistuttaa kätevästi, että on olemassa kolme erillistä tilkintahorisonttia tekstien toteutumiselle:
Luku 3: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin identiteetti
Jeesus siis syntyi Vanhan testamentin kertomuksen jatkoksi ja täyttymykseksi, mutta kuka hän oli? Monia asioita!
Ensinnäkin Jeesus oli Jumalan Poika. Tämä identiteetti vahvistetaan Jumalan suulla Jeesuksen kasteessa:
Näiden sanojen taustalla huokuu kaksi ja ehkä jopa kolme eri Vanhan testamentin tekstiä:
Psalmissa 2 kuvataan Siionin vuorella hallitsevaa Israelin Kuningasta, Kristusta. Jesajan kirjassa kuvataan tulevaa Herran Palvelijaa, joka tekisi sen mihin Israel oli kutsuttu, mutta tämä tapahtuisi kärsimällä ja kuolemalla, kuten seuraavat Palvelija-laulut osoittavat (erit. 52:13-53:12). Nämä tekstit ovat varmuudella kastesanojen taustalla. Kolmantena kaikuna saattaa olla Iisakin uhraamistilanne, kun Aabraham on uhraamassa rakkaan poikansa (teksti, jota Paavali näyttää miettivän Roomalaiskirjeen jakeessa 8:32). Näin ollen kastesanoissa huokuu kolme teemaa: kuninkuus (Ps. 2), palvelijuus (Jes. 42) ja uhri (1. Moos. 22).
Jeesus Jumalan Poikana voi kuitenkin tarkoittaa kahta eri asiaa ja molemmat aspektit ovat läsnä evankeliumeissa. Ensinnäkin Israelia kansana saatettiin kutsua Jumalan pojaksi (2. Moos. 4:22-23; 5. Moos. 1:31; 8:5; 32:6, 18; Jes. 1:2-4; 63:15-16; 64:18; Jer. 3:19; Hoos. 11:1) ja tätä teemaa Wright käsittelee miltei koko luvun. Jumala on Israelin Isä, koska kansa on olemassa Jumalan tahdosta. Samaan teemaan liittyy läheisesti perintö-teema: Israel Jumalan Poikana saa perinnökseen luvatun maan. Jeesus Jumalan Poikana ottaakin nyt Israelin roolin. Johanneksen evankeliumissa Jeesus on ”tosi viinipuu” (15:1-8), joka on vanhatestamentillinen kuva Israelista ja Jeesus on todellinen ”perijä” (Mark. 12:7, vrt. Hepr. 1:2). Tähän kaikkeen liittyy myös ajatus muiden kansojen siunauksesta. Tiivistettynä:
Ei ole siten yllättävää, että Paholainen pyrki kaatamaan Jeesuksen erämaassa. Hänen uskollisuutensa toisi valtavan lopputuloksen ja toisin kuin Vanhan testamentin Israel, Jeesus ei kaadu erämaahan epäjumalanpalvojana. Ei ole siten yllättävää, että Uudessa testamentissa lähetystyö on niin suuressa roolissa, varsinkin Paavalin teologiassa. Missionaalinen teologia ja Jeesuksen identiteetti kulkevat käsi kädessä (s. 140).
Luku 4: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin tehtävänsä
Jeesuksella oli selvästikin jotain, joka hänen oli tehtävä. Hän ei ainoastaan syntynyt, vaan hänet lähetettiin maailmaan. Tekemään mitä? Kun luemme tuon ajan kirjallisuutta, niin me huomaamme, että juutalaiset odottivat Israelin uudistusta. Wright seuraakin N. T. Wrightin tunnettua pääteesiä sanoessaan, että juutalaiset näkivät itsensä edelleen pakkosiirtolaisuudessa. Kansa saattoi elää omassa maassaan, mutta vieraat vallat hallitsivat sitä. Israel siis odotti uudistusta, vapautusta. Toiseksi Israel odotti sitä, että muut kansat tulisivat osaksi Israelia. Tällä odotuksella oli vankka Vanhan testamentin tausta, kuten Jeremian (30-33), Hesekielin (40-48) ja Jesajan (40-55) lupaukset osoittavat. Kun luvattu kuningas saapuisi Jerusalemiin, sitä seuraisi universaali rauha ja pakanakansojen osallisuus (Sak. 9:9-13, ks. myös Ps. 102:13-22). Toisin sanoen: kansojen kohtalo oli sidottu Israelin uudistamiseen. Mutta tapahtumajärjestyksen tuli olla oikea: 1) Israelin uudistus —> 2) kansojen osallisuus.
Loppu luvun verran Wright kuvaa Jeesusta Messiaana, Ihmisen Poikana ja Herran Palvelijana, joskin viimeinen termi saa eniten huomiota osakseen. Hän nostaa esiin sen tavanomaisen huomion, jonka mukaan Jeesus vältteli Messias-titteliä, koska siihen liittyi liian paljon (vääriä) ennakko-oletuksia. Messias-termin sijaan Jeesus suosikin Ihmisen Poika -termiä, jota hän oli vapaa määrittelemään haluamallaan tavalla, koska siihen ei tänä aikana kohdistunut samanlaisia odotuksia kuin Kristus-sanaan. Jeesus ja muut juutalaiset olivat samaa mieltä siitä, että Israelin suurin tarve on uudistus ja vapautus, mutta he olivat eri mieltä siitä millä tavalla tämä toteutuisi.
Kaikkien yllätykseksi Jumala teki Jeesukselle sen mitä Hänen odotettiin tekevän Israelille. Hän otti Israelin tuomion ja rangaistuksen itseensä ja kärsi siitä kuoleman. Jumala kuitenkin herätti Jeesuksen kuolleista ja hän koki uudenlaisen uudistuksen ja heräämisen. Tätä Jeesus pyrki selittämään Emmauksen tien kulkijoille (Luuk. 24:26). Vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset kykenivät ymmärtämään mitä Messiaana oleminen todella tarkoittaa. Mitä tulee Ihmisen Poika -titteliin, joka oli Jeesuksen yleisin tapa puhua itsestään (evankeliumeissa noin 80x), lausumat voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan:
Erityisesti 3-kategorian taustalla huokuu Danielin kirjan luku 7, jossa Jumala korottaa Ihmisen Pojan petomaisten valtakuntien keskeltä ja antaa hänelle kaiken vallan ja hallinnan. Tekstiä voidaan lukea kahdella eri tasolla. Yhtäältä Ihmisen Poika edustaa Israelin uskollista kansaa kollektiivisesti (7:14, 18, 22, 27). Toisaalta Ihmisen Poika on jumalallinen olento, koska hän ”tulee pilvellä” ja saa kaiken kunnian ja vallan ja kaikki kansat palvovat häntä. Onko sattumaa, että yksi Septuagintan käsikirjoitus kääntää jakeen 7:13 siten, että Ihmisen Poika on yhtä kuin Vanhaikäinen?! Tämä kuulostaa samalta mitä Johannes tekee Ilmestyskirjassa, kun hän kuvaa Jeesusta sekä Ihmisen Pojan että Vanhaikäisen kuvilla (Ilm. 1:7, 12-16). Toisin sanoen Ihmisen Poika -tittelin kautta Jeesus saattoi identifioitua Israelin kansaksi, mutta toisaalta siinä oli koko ajan läsnä jumalallinen identiteetti. Joka tapauksessa Daniel 7 -kertomus selittää paljon sitä mitä tapahtui Jeesuksen ja sanhedrinin kohtaamisessa. Jos Jeesus, joka seisoo kansan johtomiesten tuomittavana on todella Danielin kirjan Ihmisen Poika, mikä rooli mahtaa jäädä Kaifakselle, joka seisoo hänen edessään..? Vastaus ei ole Wrightin niin kovin vaikea. Ylipapista olikin tullut ”ylipeto”.
Mutta mistä kärsimys astuu niin suuresti kuvaan Jeesuksen toiminnassa? Tämä teema pursuaa ennenkaikkea Herran Palvelija -teksteistä Jesajan kirjasta. Herran Palvelija -tekstejä luettiin messiaanisesti jo Jeesuksen aikana, mutta Jeesus oli ensimmäinen, joka liitti tämän yhteen Ihmisen Poika -tekstien kanssa. Ne sulautuvat mielenkiintoisesti yhteen kuuluisassa Markuksen evankeliumin jakeessa 10:45:
Myös Luukkaan evankeliumissa Jeesus identifioituu Kärsivään Palvelijaan:
Jeesuksen ehtoollisasetussanojen taustalla on puolestaan nähtävissä ainakin kolme Vanhan testamentin tekstiä:
”Liiton veri” heijastelee 2. Mooseksen kirjan lukua 24. ”Uusi liitto” viittaa Jeremian kirjan luvun 31 lupaukseen uudesta liitosta. ”Vuodatetaan monien edestä” on puolestaan viittaus Jesajan kärsivään Palvelijaan (Jes. 53:12). (Huomaa Palvelija-viittaus Apostolien tekojen jakeissa 3:13, 26; 4:27, 30.) Wrightin rullaus Jesajan kirjan Palvelija-teksteistä on tärkeä. Vaikka Palvelija identifioituu Israelin kansan kanssa, hän on selvästi erillinen yksilö, jonka tehtävä on ennallistaa poispoikennut Israel. Kuitenkin hänen tehtävänsä tulisi olemaan myös muiden kansojen hyväksi:
Luku 5: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin arvonsa
Tässä pitkässä luvussa Wright käsittelee lyhyesti Jeesuksen erämaakiusauksen merkitystä, pitkästi Jeesuksen eettisen opetuksen perustaa Vanhassa testamentissa (”Jeesus ja laki”), Jeesusta Vanhan testamentin profeettojen jatkeena, ja hänen Jumalan valtakunta -julistuksen perustaa Vanhan testamentin teksteissä.
Kun Jeesus ajautuu ”Jumalan Poikana” erämaahan 40 päiväksi testattavaksi, jokaisen pitäisi nähdä miten Jeesus ikään kuin ottaa Israelin kansallisen identiteetin ja käy läpi saman polun kuin Israel erämaassa, tosin tällä kertaa onnistuen. Tätä kaikkea tukee se, että Jeesuksen kolme vastausta Paholaisen kiusauksiin tulee 5. Mooseksen kirjan luvuista 6 ja 8 (8:3; 6:13, 16). Koska Jeesus on nyt the Jumalan Poika, hänen tulee elää kuten todellinen Israel elää — ja tämä asia laitetaan todelliseen testiin erämaassa (5. Moos. 8:2-5 on hyvä lukea taustaksi). Wrightin mukaan Jeesus meditoi erämaassa erityisesti 5. Mooseksen kirjan lukuja 4-11, jossa painotetaan vahvasti sitä miten Israelin tulee palvoa kaikesta sydämestään Jumalaa.
Mitä tulee Mooseksen lakiin, Wright nostaa esiin neljä isoa teemaa alaotsikkoineen.
Ensinnäkin lain noudattaminen on vastaus jo koettuun armoon (kyllä, tämä kuulostaa E. P. Sandersin pointilta, mutta se löytyy tietenkin jo 2. Mooseksen kirjasta!). Toisin sanoen Jumala ei antanut Egyptissä olleelle Israelille 10 käskyä ja katsonut, pystyykö se lakia noudattamalla ansaita pelastuksensa, vaan Hän ensin pelasti kansan Egyptistä, jonka jälkeen Hän kertoi heille miten nyt tulee elää ja miksi. Tätä painottaa myös Jumalan ensimmäiset sanat 2. Moos. 19:4-5:ssa. Kyseessä ei ole pelastuksen ansaitseminen, vaan pelastukseen vastaaminen.
Toiseksi laissa painottuu motivaatio sille miksi lakia tulee noudattaa. Esiin nousee erityisesti seuraavat syyt. (A) Kiitollisuus siitä mitä Jumala on tehnyt (esim. 2. Moos. 22:21; 3. Moos. 19:33-36; 25:35, 37-38; 25:42; 5. Moos. 15:7-8, 13-15). (B) Jumalan luonteen matkiminen; Israel oli kutsuttu kävelemään ”Herran tietä” (1. Moos. 18:19; 2. Kun. 17:15; Ps. 1:1 jne.). Klassinen ”olkaa pyhät, koska Minä olen pyhä” tiivistää asian melko hyvin (3. Moos. 19:2) ja koko loppuluku painottaakin sitten sosiaalietiikkaa/ihmisoikeuksia. (C) Erilaisena eläminen: tätä sana ”pyhä” oikeastaan tarkoittaa (ks. 3. Moos. 18:3; 20:26; 4. Moos. 23:9, erityisesti 5. Moos. 4:6-8). (D) laki on annettu meidän omaksi parhaaksemme. Lakia ei ole annettu huvin vuoksi, vaan sen tarkoitus on saada elämä kukoistamaan (5. Moos. 4:40; 5:33; 6:24; 30:15-20). Kaikki nämä aspektit näkyvät Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa monin eri tavoin.
Kolmanneksi laki asettaa erilaiset arvot oikeaan järjestykseen. 10 käskyn analysoiminen osoittaa hyvin millaisessa suhteessa asioihin tulee suhtautua: Jumalan kunnioittaminen tulee ensin. Lisäksi laki asettaa ihmiset asioiden edelle.
Neljäs huomio liittyy Jeesuksen ja lain väliseen suhteeseen. Jeesus nimittäin asetti itsensä seuraamisen jopa lain edelle ja tämä vei hänet hankaluuksiin. Vuorisaarnan loppuosa osoittaa tämän varsin hyvin, koska puhuessaan kahdesta rakentajasta (joista ensimmäinen rakensi kalliolle, toinen hiekalle) Jeesus vertaa kahta erilaista tapaa suhtautua (ei lakiin), vaan hänen omaan sanomaansa (Matt. 7:24-27). Erityisesti Jeesuksen käytös nostaa itsensä sapatin yläpuolelle ja syntien anteeksiantaminen olivat asioita, joita oppineet eivät sulattaneet.
Wright käsittelee Jeesusta myös profeettana, joka jakoi samat huolenaiheet kuin Vanhan testamentin profeetat. Lojaalius Jumalaa kohtaan tuli olla ensisijalla ihmisen elämässä ja muita ihmisiä tuli kohdalle oikeudenmukaisesti. Tämä oli tunnetusti profeettojen pääkritiikki epäonnistunutta kansaa kohtaan. Jeesuksen temppelikritiikki vei hänet kuitenkin liian heikoille jäille ja se kävi hänen kohtalokseen. (Evankeliumeissa ja Apostolien teoissa on kokonaista kahdeksan varoitusta/mainintaa temppelin tuhosta: Matt. 23:37-39; Mark. 13:2; 14:58; 15:29; Luuk. 13:34-35; 19:42-44; 21:20-24; Joh. 2:19; Ap.t. 6:14.)
Loppuluku kuvaa sitä miten Jeesuksen pääsanomalla — Jumalan valtakunnan saapumisella — on vankka vanhatestamentillinen tuki. Wright itse asiassa jopa toteaa, että Jeesuksen opetuksessa ei niinkään painottunut se mitä Jumalan valtakunta tarkoittaa, vaan se, että se on itse asiassa nyt saapunut.
Luku 6: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin Jumalansa
Kirjan viimeinen luku käsittelee Jeesuksen suhdetta Vanhan testamentin Jumalaan. Monilla on edelleen Jeesuksesta käsitys, jonka mukaan hän oli vain hyvä ihminen ja taitava opettaja, mutta vuosisatoja myöhemmin kirkko korotti hänet jumalalliseen asemaan. Tällainen käsitys ei kuitenkaan sovi olemassaoleviin faktoihin. Uudessa testamentissa Jeesukseen nimittäin liitetään sanoja ja termejä, jotka Vanhassa testamentissa liitetään Jumalaan ja Jeesuksen kuvataan monesti toimivan samoilla osa-alueilla, jotka Vanhassa testamentissa kuuluvat Jumalan toimintaan.
Wright lähtee liikkeelle siitä tekstistä, joka on tunnetusti esillä kaikissa evankeliumeissa (Matt. 3:3; Mark. 1:3; Luuk. 3:4; Joh. 1:23) — Jesaja 40! Juutalaiset odottivat Jumalan itsensä paluuta takaisin kansan keskuuteen ja moni Vanhan testamentin teksti puhui tästä. Kirjoittaessaan Johannes Kastajan saapumisesta Matteus selittää hänen toimintaansa Jesajan kirjan luvun 40 lupauksella:
Jos otamme Vanhan testamentin tekstin tosissamme — ja meidän pitäisi! — Johannes ei valmistanut tietä Jeesukselle, vaan Jahvelle. Tähän liittyy Jeesuksen vastaus vankeudessa olevalle Johannes Kastajalle, joka kyselee ”onko Jeesus se luvattu?”. Jeesuksen vastaus liittyen meneillään oleviin parantumisihmeisiin viittaa Jesajan kirjan luvun 35 ennustukseen, jossa kuvataan ihmeellisiä parantumisia Jumalan paluun hetkellä (Matt. 11:4-5, vrt. Jes. 35:3-6). Lisäksi Jeesus itse vahvistaa Johanneksen olleen Malakian lupaama viimeinen sanansaattaja (Matt. 11:10 = Mal. 3:1).
Wright näkee Jumala-viittauksen Jeesukseen myös Matteuksen lähetyskäskyssä, jossa opetuslapset palvovat Jeesusta ja Jeesus väittää omaavansa kaiken vallan sekä taivaassa että maan päällä (Matt. 28:16-20, vrt. 5. Moos. 4:39). Varhainen juutalainen seurakunta myös rukoili kuuluisaa Marana tha -rukousta osoitettuna Jeesukselle, johon Paavali viittaa 1. Korinttilaiskirjeessä (16:22). Mar tai Maran oli aramenkielen sana ”Herralle” eli Jumalalle. Paavali puolestaan kutsuu Jeesusta jatkuvasti Herraksi (kreik. Kyrios), sana, joka Septuagintassa toimi käännösvastineena heprean kielen tetragrammille (JHVH). On kiistämätöntä, että monissa kohdissa Paavali soveltaa Vanhan testamentin Jahve-tekstin Jeesukseen (Fil. 2:10-11 = Jes. 45:23; Room. 10:13=Joel 2:32 jne.).
Luvun jälkipuoliskolla Wright kuvaa neljää asiaa, joita Jeesus tekee tai joita hänestä sanotaan, vaikka Vanha testamentti liittää ne Jumalan omaan toimintaan.
Luku 1: Jeesus ja Vanhan testamentin kertomus
Vaikka Matteuksen evankeliumin alun sukuluettelo ei kuulu kaikkien lukijoiden lempi raamatunkohtiin, tämä kirja alkaa nimenomaan tämän outoja nimiä pursuavan tekstin analysoimisella. Matteus oli nimittäin selvästikin sitä mieltä, että voidaksemme ymmärtää Jeesuksen toimintaa, on ensin lueteltava pari tusinaa nimeä Vanhasta testamentista. Kuulijoiden on toisin sanoen ymmärrettävä Israel-kertomuksen punainen lanka, koska muuten Jeesus Nasaretilaisen toiminta ei yksinkertaisesti avaudu, sitä ei tajua. Matteuksen mukaan Israel-kertomus voidaan jakaa kolmeen isoon siivuun seuraavasti:
Vanha testamentti siis aloittaa kertomuksen, jonka Jeesus tulee viemään huipennukseen. Wright painottaa Matteuksen huomioiden pohjalta sitä, että Jeesus oli (1) todellinen juutalainen, (2) todellinen ihminen, (3) Daavidin poika, (4) pitkän odotuksen täyttymys (huomaa numerot 3&7) ja (5) uusi fressi alku (jakeen 1:1 βίβλος γενέσεως viittaa jakeisiin 1. Moos. 2:4 ja 5:1).
Wright käyttää sivut 22-44 selittämään auki Matteuksen kolmiosaisen tiivistelmän käymällä läpi Vanhan testamentin perus-narratiivin. Hän huomauttaa, että Jumala kutsui Aabrahamin 1. Mooseksen kirjan 12. luvussa nimenomaan siksi, että hän voisi toimia vastauksena maailman synti/kirousongelmaan, joka on esitelty luvuissa 1-11. Sitten seuraa eri vuosisatojen tiivistäminen Kuningasten kirjojen saadessa melkoisesti huomiota.
Aika Daavidista pakkosiirtolaisuuteen opettaa ainakin seuraavat perustotuudet: (A) Jumala hallitsee historian tapahtumia suvereenisti, (B) Hänen moraalinen luonteensa vaatii moraalista kuuliaisuutta, eikä (C) kulttitoimitus ei saa astua kunnollisen käytöksen varpailla. Meidän ei tule yllättyä, kun huomaamme samojen teemojen löytyvän Jeesuksen opetuksesta.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kansa tarvitsi uudenlaista rohkaisua ja tähän vastasi erityisesi profeetta Jesaja kirjansa luvuilla 40-55. Lukujen mukaan Israelin kansasta tulisi lopulta nousemaan esiin yksi erityinen Palvelija, joka tekisi sen mihin Israel ei kansakuntana kyennyt. Pian lukija johdatellaan Persian ja Kreikan valtakuntien kautta 100-luvun eKr. kriiseihin, jonka aikana Israelin kansa alkaa keskittyä entistä enemmän lain kirjaimen noudattamiseen ja messiaaninen odotus alkaa saada uudenlaisia mittasuhteita. Matteus tietää kaiken tämän ja olettaa lukijoidenkin tietävän, ennen kuin hän alkaa selittää Jeesuksen toimintaa. Wrightin mukaan kristittyjen olisi tärkeä ymmärtää seuraava tosiasia:
Esimerkiksi exodus-kertomuksen ymmärtäminen antaa meille oikeanlaiset linssit, jotta voimme ymmärtää miten Jeesus tuli tuomaan uuden ja syvällisemmän exoduksen, vapautuksen synnistä ja kuolemasta (ks. mm. Luuk. 9:31, jossa Jeesus käyttää alkukielellä nimenomaan exodus-sanaa). Israel kansa tuli vapauttaa ensin, mutta kaiken tarkoitus oli alusta saakka toimia kaikkien kansojen hyväksi (1. Moos. 12:3; 2. Moos. 19:5; Jer. 2:3; 4:2 jne.). Olennaisina termeinä tässä kertomuksessa toimivat (A) valinta, (B) lunastus, (C) liitto ja (D) perintö (ja kaikki löytyvät mm. 5. Moos. 4:32-38), termit, joihin törmäämme myös Uuden testamentin sivuilla.
Koko tämä moniulotteinen kertomus oli menossa sitä kohti, että yksi henkilö tulisi nousemaan esiin edustamaan koko Israelia (Jes. 49:6). Ja pointti: sen mitä Jumala oli tekemässä Israelin kansan kautta, Hän tekikin lopulta Jeesuksen Kristuksen kautta, koska hän otti Israelin (kansallisen) kutsumuksen harteilleen. Uusi testamentti antaa lopullisen vastauksen siihen millä tavalla pakanat pääsevät osalliseksi Jumalan Israelista, kuten Vanha testamentti oli ennakoinut (Gal. 3; Ef. 2-3). Se tapahtuisi uskon kautta Israelin Messiaaseen, Jeesukseen.
- Aabrahamista Daavidiin
- Daavidista pakkosiirtolaisuuteen
- Pakkosiirtolaisuudesta Kristukseen
Vanha testamentti siis aloittaa kertomuksen, jonka Jeesus tulee viemään huipennukseen. Wright painottaa Matteuksen huomioiden pohjalta sitä, että Jeesus oli (1) todellinen juutalainen, (2) todellinen ihminen, (3) Daavidin poika, (4) pitkän odotuksen täyttymys (huomaa numerot 3&7) ja (5) uusi fressi alku (jakeen 1:1 βίβλος γενέσεως viittaa jakeisiin 1. Moos. 2:4 ja 5:1).
Wright käyttää sivut 22-44 selittämään auki Matteuksen kolmiosaisen tiivistelmän käymällä läpi Vanhan testamentin perus-narratiivin. Hän huomauttaa, että Jumala kutsui Aabrahamin 1. Mooseksen kirjan 12. luvussa nimenomaan siksi, että hän voisi toimia vastauksena maailman synti/kirousongelmaan, joka on esitelty luvuissa 1-11. Sitten seuraa eri vuosisatojen tiivistäminen Kuningasten kirjojen saadessa melkoisesti huomiota.
Aika Daavidista pakkosiirtolaisuuteen opettaa ainakin seuraavat perustotuudet: (A) Jumala hallitsee historian tapahtumia suvereenisti, (B) Hänen moraalinen luonteensa vaatii moraalista kuuliaisuutta, eikä (C) kulttitoimitus ei saa astua kunnollisen käytöksen varpailla. Meidän ei tule yllättyä, kun huomaamme samojen teemojen löytyvän Jeesuksen opetuksesta.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kansa tarvitsi uudenlaista rohkaisua ja tähän vastasi erityisesi profeetta Jesaja kirjansa luvuilla 40-55. Lukujen mukaan Israelin kansasta tulisi lopulta nousemaan esiin yksi erityinen Palvelija, joka tekisi sen mihin Israel ei kansakuntana kyennyt. Pian lukija johdatellaan Persian ja Kreikan valtakuntien kautta 100-luvun eKr. kriiseihin, jonka aikana Israelin kansa alkaa keskittyä entistä enemmän lain kirjaimen noudattamiseen ja messiaaninen odotus alkaa saada uudenlaisia mittasuhteita. Matteus tietää kaiken tämän ja olettaa lukijoidenkin tietävän, ennen kuin hän alkaa selittää Jeesuksen toimintaa. Wrightin mukaan kristittyjen olisi tärkeä ymmärtää seuraava tosiasia:
Vanha testamentti on paljon enemmän kuin vain lupaus-laatikko täynnä siunattuja ennustuksia Jeesuksesta. Se on ennenkaikkea kertomus — kertomus Jumalan toiminnasta ihmiskunnan historiassa, josta kaikki lupaukset nousevat. (s. 38)
Esimerkiksi exodus-kertomuksen ymmärtäminen antaa meille oikeanlaiset linssit, jotta voimme ymmärtää miten Jeesus tuli tuomaan uuden ja syvällisemmän exoduksen, vapautuksen synnistä ja kuolemasta (ks. mm. Luuk. 9:31, jossa Jeesus käyttää alkukielellä nimenomaan exodus-sanaa). Israel kansa tuli vapauttaa ensin, mutta kaiken tarkoitus oli alusta saakka toimia kaikkien kansojen hyväksi (1. Moos. 12:3; 2. Moos. 19:5; Jer. 2:3; 4:2 jne.). Olennaisina termeinä tässä kertomuksessa toimivat (A) valinta, (B) lunastus, (C) liitto ja (D) perintö (ja kaikki löytyvät mm. 5. Moos. 4:32-38), termit, joihin törmäämme myös Uuden testamentin sivuilla.
Koko tämä moniulotteinen kertomus oli menossa sitä kohti, että yksi henkilö tulisi nousemaan esiin edustamaan koko Israelia (Jes. 49:6). Ja pointti: sen mitä Jumala oli tekemässä Israelin kansan kautta, Hän tekikin lopulta Jeesuksen Kristuksen kautta, koska hän otti Israelin (kansallisen) kutsumuksen harteilleen. Uusi testamentti antaa lopullisen vastauksen siihen millä tavalla pakanat pääsevät osalliseksi Jumalan Israelista, kuten Vanha testamentti oli ennakoinut (Gal. 3; Ef. 2-3). Se tapahtuisi uskon kautta Israelin Messiaaseen, Jeesukseen.
Luku 2: Jeesus ja Vanhan testamentin lupaus
Matteus esittelee evankeliuminsa luvuissa 1-2 viisi tapahtumaa Jeesus-lapsen elämästä, joita kaikkia seuraa Vanhan testamentin tekstin lainaaminen:
On olemassa monia tutkijoita, joiden mukaan Matteus keksii historiaa Vanhan testamentin tekstien pohjalta. Wrightin mukaan on kuitenkin olemassa monia hyviä syitä heittää tälläiset väitteet romukoppaan. Miksi? Ensinnäkin Matteus lainaa monia ”hämäriä” tekstejä, vaikka hän olisi voinut käyttää monia muita selkeämpiä Messias-tekstejä, jos hän olisi halunnut selkeästi osoittaa Jeesuksen messiaanisuuden. Toiseksi monet käytetyt tekstit eivät todellisuudessa ole ennustuksia lainkaan (itse asiassa ainoastaan Miika 5:2 toimii näin). Ei siis ole uskottavaa, että Matteus keksii kertomuksia osoittaakseen miten tietyt Messias-tekstit toteutuvat. Paljon parempi tulkinta onkin päätellä, että Matteus etsii tekstejä sen valossa, että hän tietää mitä on tapahtunut. Jeesuksen tehtävä on kyllä toimia Israelin Messiaana, mutta tällä on alusta saakka paljon laajempikin tarkoitus, kuten idästä tulleet tietäjät ja länteen päätynyt pakomatka (Egyptiin) osaltaan osoittavat. Wright myös antaa valaisevia kommentteja siihen miksi Matteus lainaa Hooseaa (11:1) ja Jeremiaa (31:15): ensimmäinen teksti on viittaus exodukseen ja toinen pakkosiirtolaisuuteen, eli kahteen Vanhan testamentin avaintapahtumaan. Matteus on selkeästi rakentamassa Jeesus=Israel-teemaa.
Matteus esittelee evankeliuminsa luvuissa 1-2 viisi tapahtumaa Jeesus-lapsen elämästä, joita kaikkia seuraa Vanhan testamentin tekstin lainaaminen:
- 1:18-25 = Jes. 7:14
- 2:1-12 = Miika 5:2
- 2:13-15 = Hoos. 11:1
- 2:16-18 = Jer. 31:15
- 2:19-23 = ”profeetat”(?)
On olemassa monia tutkijoita, joiden mukaan Matteus keksii historiaa Vanhan testamentin tekstien pohjalta. Wrightin mukaan on kuitenkin olemassa monia hyviä syitä heittää tälläiset väitteet romukoppaan. Miksi? Ensinnäkin Matteus lainaa monia ”hämäriä” tekstejä, vaikka hän olisi voinut käyttää monia muita selkeämpiä Messias-tekstejä, jos hän olisi halunnut selkeästi osoittaa Jeesuksen messiaanisuuden. Toiseksi monet käytetyt tekstit eivät todellisuudessa ole ennustuksia lainkaan (itse asiassa ainoastaan Miika 5:2 toimii näin). Ei siis ole uskottavaa, että Matteus keksii kertomuksia osoittaakseen miten tietyt Messias-tekstit toteutuvat. Paljon parempi tulkinta onkin päätellä, että Matteus etsii tekstejä sen valossa, että hän tietää mitä on tapahtunut. Jeesuksen tehtävä on kyllä toimia Israelin Messiaana, mutta tällä on alusta saakka paljon laajempikin tarkoitus, kuten idästä tulleet tietäjät ja länteen päätynyt pakomatka (Egyptiin) osaltaan osoittavat. Wright myös antaa valaisevia kommentteja siihen miksi Matteus lainaa Hooseaa (11:1) ja Jeremiaa (31:15): ensimmäinen teksti on viittaus exodukseen ja toinen pakkosiirtolaisuuteen, eli kahteen Vanhan testamentin avaintapahtumaan. Matteus on selkeästi rakentamassa Jeesus=Israel-teemaa.
Luvun loppupuolisko käsittelee liitto-käsitettä. Wrightin mukaan meidän ei tulisi puhua Raamatun kahdesta testamentista, vaan liitosta. Raamatun liitoissa (1) Jumala tekee aina aloitteen, (2) Jumala antaa jonkin lupauksen ja (3) Hän odottaa vastapuolelta vastausta/kuuliaisuutta. Vanhassa testamentissa liittoja kuvataan viisi: Nooan kanssa, Aabrahamin kanssa, Siinailla Israelin kanssa, Daavidin kanssa ja lupaus tulevasta uudesta liitosta. Jokainen osuus saa melko kattavan käsittelyn osakseen.
Luvun lopussa Wright muistuttaa kätevästi, että on olemassa kolme erillistä tilkintahorisonttia tekstien toteutumiselle:
- Horisontti 1 = Vanhan testamentin aikajakso. Tietyllä tavalla jotkut lupaukset täyttyivät jo Vanhan testamentin aikana. Esimerkiksi, kun Persian kuningas Kyyros antoi juutalaisille luvan palata kotimaahansa 539 eKr. (ks. Esra 1:1-4), osa Juudassa asuneista kahdesta heimosta todella palasi takaisin maahan. Tietenlainen pakkosiirtolaisuuden ”päättyminen” siis koettiin, vaikka se ei missään mielessä ollut lopullinen täyttymys (kuten myöhemmät juutalaiset tekstit osoittavat).
- Horisontti 2: Uuden testamentin aikajakso. Monet lupaukset täyttyvät Jeesuksen toiminnassa, selvänä esimerkkinä uuden liiton saapuminen.
- Horisontti 3: Jeesuksen paluu & uudistettu luomakunta. Tietyt lupaukset ovat niin radikaaleja, että niiden toteutuminen odottaa aina siihen saakka, kunnes Jeesus palaa takaisin ja luomakunta asetetaan ennalleen. Jumalan uudistettu kansa tulee elämään uudessa taivaassa ja uudessa maassa ikuisesti.
Luku 3: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin identiteetti
Jeesus siis syntyi Vanhan testamentin kertomuksen jatkoksi ja täyttymykseksi, mutta kuka hän oli? Monia asioita!
Ensinnäkin Jeesus oli Jumalan Poika. Tämä identiteetti vahvistetaan Jumalan suulla Jeesuksen kasteessa:
Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". (Matt. 3:17)
Näiden sanojen taustalla huokuu kaksi ja ehkä jopa kolme eri Vanhan testamentin tekstiä:
Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. (Ps. 2:7)
Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden. (Jes. 42:1)
Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon. (1. Moos. 22:2)
Psalmissa 2 kuvataan Siionin vuorella hallitsevaa Israelin Kuningasta, Kristusta. Jesajan kirjassa kuvataan tulevaa Herran Palvelijaa, joka tekisi sen mihin Israel oli kutsuttu, mutta tämä tapahtuisi kärsimällä ja kuolemalla, kuten seuraavat Palvelija-laulut osoittavat (erit. 52:13-53:12). Nämä tekstit ovat varmuudella kastesanojen taustalla. Kolmantena kaikuna saattaa olla Iisakin uhraamistilanne, kun Aabraham on uhraamassa rakkaan poikansa (teksti, jota Paavali näyttää miettivän Roomalaiskirjeen jakeessa 8:32). Näin ollen kastesanoissa huokuu kolme teemaa: kuninkuus (Ps. 2), palvelijuus (Jes. 42) ja uhri (1. Moos. 22).
Jeesus Jumalan Poikana voi kuitenkin tarkoittaa kahta eri asiaa ja molemmat aspektit ovat läsnä evankeliumeissa. Ensinnäkin Israelia kansana saatettiin kutsua Jumalan pojaksi (2. Moos. 4:22-23; 5. Moos. 1:31; 8:5; 32:6, 18; Jes. 1:2-4; 63:15-16; 64:18; Jer. 3:19; Hoos. 11:1) ja tätä teemaa Wright käsittelee miltei koko luvun. Jumala on Israelin Isä, koska kansa on olemassa Jumalan tahdosta. Samaan teemaan liittyy läheisesti perintö-teema: Israel Jumalan Poikana saa perinnökseen luvatun maan. Jeesus Jumalan Poikana ottaakin nyt Israelin roolin. Johanneksen evankeliumissa Jeesus on ”tosi viinipuu” (15:1-8), joka on vanhatestamentillinen kuva Israelista ja Jeesus on todellinen ”perijä” (Mark. 12:7, vrt. Hepr. 1:2). Tähän kaikkeen liittyy myös ajatus muiden kansojen siunauksesta. Tiivistettynä:
Jos Israel Jahven esikoispoikana eläisi Jumalan standardien mukaisesti ja tottelisi Hänen lakiaan, silloin Jumala vuodattaisi lupaamansa siunauksen kansojen ylle ”tuoden monia poikia kirkkauteen”, kuten Heprealaiskirje toteaa. Jos Israel, Jumalan Poika, kääntyisi ja alkaisi elää kuten Jumala haluaisi heidän elävän, silloin seuraus olisi laajempi kuin vain Israelin anteeksiantamus. Jumala voisi tehdä sen mitä Hän on koko ajan aikonutkin eli tuoda siunauksen kaikille kansoille. (S. 135, 136-37. Ks. mm. Jer. 4:1-2; Jes. 43:6-7; 48:1, 18-19)
Ei ole siten yllättävää, että Paholainen pyrki kaatamaan Jeesuksen erämaassa. Hänen uskollisuutensa toisi valtavan lopputuloksen ja toisin kuin Vanhan testamentin Israel, Jeesus ei kaadu erämaahan epäjumalanpalvojana. Ei ole siten yllättävää, että Uudessa testamentissa lähetystyö on niin suuressa roolissa, varsinkin Paavalin teologiassa. Missionaalinen teologia ja Jeesuksen identiteetti kulkevat käsi kädessä (s. 140).
Luku 4: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin tehtävänsä
Jeesuksella oli selvästikin jotain, joka hänen oli tehtävä. Hän ei ainoastaan syntynyt, vaan hänet lähetettiin maailmaan. Tekemään mitä? Kun luemme tuon ajan kirjallisuutta, niin me huomaamme, että juutalaiset odottivat Israelin uudistusta. Wright seuraakin N. T. Wrightin tunnettua pääteesiä sanoessaan, että juutalaiset näkivät itsensä edelleen pakkosiirtolaisuudessa. Kansa saattoi elää omassa maassaan, mutta vieraat vallat hallitsivat sitä. Israel siis odotti uudistusta, vapautusta. Toiseksi Israel odotti sitä, että muut kansat tulisivat osaksi Israelia. Tällä odotuksella oli vankka Vanhan testamentin tausta, kuten Jeremian (30-33), Hesekielin (40-48) ja Jesajan (40-55) lupaukset osoittavat. Kun luvattu kuningas saapuisi Jerusalemiin, sitä seuraisi universaali rauha ja pakanakansojen osallisuus (Sak. 9:9-13, ks. myös Ps. 102:13-22). Toisin sanoen: kansojen kohtalo oli sidottu Israelin uudistamiseen. Mutta tapahtumajärjestyksen tuli olla oikea: 1) Israelin uudistus —> 2) kansojen osallisuus.
Tässä kaikessa Johannes Kastajalla oli merkittävä rooli. Lyhyesti sanottuna Johanneksen tehtävä oli kerätä parannuksen ja kasteen sanomalla Israelin jäännös, joka tulisi toimimaan eskatologisena, todellisena Jumalan kansana. Jeesus itse identifioitui tähän porukkaan ottamalla kasteen Johannekselta.
Loppu luvun verran Wright kuvaa Jeesusta Messiaana, Ihmisen Poikana ja Herran Palvelijana, joskin viimeinen termi saa eniten huomiota osakseen. Hän nostaa esiin sen tavanomaisen huomion, jonka mukaan Jeesus vältteli Messias-titteliä, koska siihen liittyi liian paljon (vääriä) ennakko-oletuksia. Messias-termin sijaan Jeesus suosikin Ihmisen Poika -termiä, jota hän oli vapaa määrittelemään haluamallaan tavalla, koska siihen ei tänä aikana kohdistunut samanlaisia odotuksia kuin Kristus-sanaan. Jeesus ja muut juutalaiset olivat samaa mieltä siitä, että Israelin suurin tarve on uudistus ja vapautus, mutta he olivat eri mieltä siitä millä tavalla tämä toteutuisi.
Kaikkien yllätykseksi Jumala teki Jeesukselle sen mitä Hänen odotettiin tekevän Israelille. Hän otti Israelin tuomion ja rangaistuksen itseensä ja kärsi siitä kuoleman. Jumala kuitenkin herätti Jeesuksen kuolleista ja hän koki uudenlaisen uudistuksen ja heräämisen. Tätä Jeesus pyrki selittämään Emmauksen tien kulkijoille (Luuk. 24:26). Vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset kykenivät ymmärtämään mitä Messiaana oleminen todella tarkoittaa. Mitä tulee Ihmisen Poika -titteliin, joka oli Jeesuksen yleisin tapa puhua itsestään (evankeliumeissa noin 80x), lausumat voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan:
- Jeesuksen ennenäkemätön auktoriteetti hänen julkisessa toiminnassaan antaa anteeksi syntejä, parantaa sairaita ja hallita luonnonvoimia (mm. Mark. 2:10, 28).
- Ihmisen Pojan kärsimys, hylkääminen, kuolema ja ylösnousemus — painotus alkaa juuri ennen kuin Jeesus alkaa kulkea kohti Jerusalemia (mm. Mark. 8:31; 9:31).
- Ihmisen Pojan eskatologinen valta ja ”tuleminen” taivaan pilvissä sekä hänen valtansa tuomita ihmiskunta (mm. Mark. 14:62; Matt. 13:41-42; 19:28).
Mutta mistä kärsimys astuu niin suuresti kuvaan Jeesuksen toiminnassa? Tämä teema pursuaa ennenkaikkea Herran Palvelija -teksteistä Jesajan kirjasta. Herran Palvelija -tekstejä luettiin messiaanisesti jo Jeesuksen aikana, mutta Jeesus oli ensimmäinen, joka liitti tämän yhteen Ihmisen Poika -tekstien kanssa. Ne sulautuvat mielenkiintoisesti yhteen kuuluisassa Markuksen evankeliumin jakeessa 10:45:
Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.
Myös Luukkaan evankeliumissa Jeesus identifioituu Kärsivään Palvelijaan:
Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: 'Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon'. Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.” (Luuk. 22:37 = Jes. 53:12)
Jeesuksen ehtoollisasetussanojen taustalla on puolestaan nähtävissä ainakin kolme Vanhan testamentin tekstiä:
Sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Matt. 26:28)
Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti. (Jes. 49:6)
Koska Israel on epäonnistunut tehtävässään, jonkun muun on noustava Israelista esiin edustamaan sitä ja täyttämään tämä tehtävä. Juuri näihin saappaisiin Jeesus astuu. Tästä syystä Jeesuksen sanat ”te tulette olemaan minun todistajiani” (Ap.t. 1:8) heijastelevat Jesajan kirjan lukua 43 (ks. j. 10, 12). Israelin tuli toimia maailmalle todistajina Jumalan teoista.
Luku 5: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin arvonsa
Tässä pitkässä luvussa Wright käsittelee lyhyesti Jeesuksen erämaakiusauksen merkitystä, pitkästi Jeesuksen eettisen opetuksen perustaa Vanhassa testamentissa (”Jeesus ja laki”), Jeesusta Vanhan testamentin profeettojen jatkeena, ja hänen Jumalan valtakunta -julistuksen perustaa Vanhan testamentin teksteissä.
Kun Jeesus ajautuu ”Jumalan Poikana” erämaahan 40 päiväksi testattavaksi, jokaisen pitäisi nähdä miten Jeesus ikään kuin ottaa Israelin kansallisen identiteetin ja käy läpi saman polun kuin Israel erämaassa, tosin tällä kertaa onnistuen. Tätä kaikkea tukee se, että Jeesuksen kolme vastausta Paholaisen kiusauksiin tulee 5. Mooseksen kirjan luvuista 6 ja 8 (8:3; 6:13, 16). Koska Jeesus on nyt the Jumalan Poika, hänen tulee elää kuten todellinen Israel elää — ja tämä asia laitetaan todelliseen testiin erämaassa (5. Moos. 8:2-5 on hyvä lukea taustaksi). Wrightin mukaan Jeesus meditoi erämaassa erityisesti 5. Mooseksen kirjan lukuja 4-11, jossa painotetaan vahvasti sitä miten Israelin tulee palvoa kaikesta sydämestään Jumalaa.
Mitä tulee Mooseksen lakiin, Wright nostaa esiin neljä isoa teemaa alaotsikkoineen.
Ensinnäkin lain noudattaminen on vastaus jo koettuun armoon (kyllä, tämä kuulostaa E. P. Sandersin pointilta, mutta se löytyy tietenkin jo 2. Mooseksen kirjasta!). Toisin sanoen Jumala ei antanut Egyptissä olleelle Israelille 10 käskyä ja katsonut, pystyykö se lakia noudattamalla ansaita pelastuksensa, vaan Hän ensin pelasti kansan Egyptistä, jonka jälkeen Hän kertoi heille miten nyt tulee elää ja miksi. Tätä painottaa myös Jumalan ensimmäiset sanat 2. Moos. 19:4-5:ssa. Kyseessä ei ole pelastuksen ansaitseminen, vaan pelastukseen vastaaminen.
Toiseksi laissa painottuu motivaatio sille miksi lakia tulee noudattaa. Esiin nousee erityisesti seuraavat syyt. (A) Kiitollisuus siitä mitä Jumala on tehnyt (esim. 2. Moos. 22:21; 3. Moos. 19:33-36; 25:35, 37-38; 25:42; 5. Moos. 15:7-8, 13-15). (B) Jumalan luonteen matkiminen; Israel oli kutsuttu kävelemään ”Herran tietä” (1. Moos. 18:19; 2. Kun. 17:15; Ps. 1:1 jne.). Klassinen ”olkaa pyhät, koska Minä olen pyhä” tiivistää asian melko hyvin (3. Moos. 19:2) ja koko loppuluku painottaakin sitten sosiaalietiikkaa/ihmisoikeuksia. (C) Erilaisena eläminen: tätä sana ”pyhä” oikeastaan tarkoittaa (ks. 3. Moos. 18:3; 20:26; 4. Moos. 23:9, erityisesti 5. Moos. 4:6-8). (D) laki on annettu meidän omaksi parhaaksemme. Lakia ei ole annettu huvin vuoksi, vaan sen tarkoitus on saada elämä kukoistamaan (5. Moos. 4:40; 5:33; 6:24; 30:15-20). Kaikki nämä aspektit näkyvät Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa monin eri tavoin.
Kolmanneksi laki asettaa erilaiset arvot oikeaan järjestykseen. 10 käskyn analysoiminen osoittaa hyvin millaisessa suhteessa asioihin tulee suhtautua: Jumalan kunnioittaminen tulee ensin. Lisäksi laki asettaa ihmiset asioiden edelle.
Neljäs huomio liittyy Jeesuksen ja lain väliseen suhteeseen. Jeesus nimittäin asetti itsensä seuraamisen jopa lain edelle ja tämä vei hänet hankaluuksiin. Vuorisaarnan loppuosa osoittaa tämän varsin hyvin, koska puhuessaan kahdesta rakentajasta (joista ensimmäinen rakensi kalliolle, toinen hiekalle) Jeesus vertaa kahta erilaista tapaa suhtautua (ei lakiin), vaan hänen omaan sanomaansa (Matt. 7:24-27). Erityisesti Jeesuksen käytös nostaa itsensä sapatin yläpuolelle ja syntien anteeksiantaminen olivat asioita, joita oppineet eivät sulattaneet.
Wright käsittelee Jeesusta myös profeettana, joka jakoi samat huolenaiheet kuin Vanhan testamentin profeetat. Lojaalius Jumalaa kohtaan tuli olla ensisijalla ihmisen elämässä ja muita ihmisiä tuli kohdalle oikeudenmukaisesti. Tämä oli tunnetusti profeettojen pääkritiikki epäonnistunutta kansaa kohtaan. Jeesuksen temppelikritiikki vei hänet kuitenkin liian heikoille jäille ja se kävi hänen kohtalokseen. (Evankeliumeissa ja Apostolien teoissa on kokonaista kahdeksan varoitusta/mainintaa temppelin tuhosta: Matt. 23:37-39; Mark. 13:2; 14:58; 15:29; Luuk. 13:34-35; 19:42-44; 21:20-24; Joh. 2:19; Ap.t. 6:14.)
Loppuluku kuvaa sitä miten Jeesuksen pääsanomalla — Jumalan valtakunnan saapumisella — on vankka vanhatestamentillinen tuki. Wright itse asiassa jopa toteaa, että Jeesuksen opetuksessa ei niinkään painottunut se mitä Jumalan valtakunta tarkoittaa, vaan se, että se on itse asiassa nyt saapunut.
Luku 6: Jeesus ja hänen Vanhan testamentin Jumalansa
Kirjan viimeinen luku käsittelee Jeesuksen suhdetta Vanhan testamentin Jumalaan. Monilla on edelleen Jeesuksesta käsitys, jonka mukaan hän oli vain hyvä ihminen ja taitava opettaja, mutta vuosisatoja myöhemmin kirkko korotti hänet jumalalliseen asemaan. Tällainen käsitys ei kuitenkaan sovi olemassaoleviin faktoihin. Uudessa testamentissa Jeesukseen nimittäin liitetään sanoja ja termejä, jotka Vanhassa testamentissa liitetään Jumalaan ja Jeesuksen kuvataan monesti toimivan samoilla osa-alueilla, jotka Vanhassa testamentissa kuuluvat Jumalan toimintaan.
Wright lähtee liikkeelle siitä tekstistä, joka on tunnetusti esillä kaikissa evankeliumeissa (Matt. 3:3; Mark. 1:3; Luuk. 3:4; Joh. 1:23) — Jesaja 40! Juutalaiset odottivat Jumalan itsensä paluuta takaisin kansan keskuuteen ja moni Vanhan testamentin teksti puhui tästä. Kirjoittaessaan Johannes Kastajan saapumisesta Matteus selittää hänen toimintaansa Jesajan kirjan luvun 40 lupauksella:
Sillä hän on se, josta profeetta Jesaja puhuu sanoen: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’." (Matt. 3:3 = Jes. 40:3)
Jos otamme Vanhan testamentin tekstin tosissamme — ja meidän pitäisi! — Johannes ei valmistanut tietä Jeesukselle, vaan Jahvelle. Tähän liittyy Jeesuksen vastaus vankeudessa olevalle Johannes Kastajalle, joka kyselee ”onko Jeesus se luvattu?”. Jeesuksen vastaus liittyen meneillään oleviin parantumisihmeisiin viittaa Jesajan kirjan luvun 35 ennustukseen, jossa kuvataan ihmeellisiä parantumisia Jumalan paluun hetkellä (Matt. 11:4-5, vrt. Jes. 35:3-6). Lisäksi Jeesus itse vahvistaa Johanneksen olleen Malakian lupaama viimeinen sanansaattaja (Matt. 11:10 = Mal. 3:1).
Wright näkee Jumala-viittauksen Jeesukseen myös Matteuksen lähetyskäskyssä, jossa opetuslapset palvovat Jeesusta ja Jeesus väittää omaavansa kaiken vallan sekä taivaassa että maan päällä (Matt. 28:16-20, vrt. 5. Moos. 4:39). Varhainen juutalainen seurakunta myös rukoili kuuluisaa Marana tha -rukousta osoitettuna Jeesukselle, johon Paavali viittaa 1. Korinttilaiskirjeessä (16:22). Mar tai Maran oli aramenkielen sana ”Herralle” eli Jumalalle. Paavali puolestaan kutsuu Jeesusta jatkuvasti Herraksi (kreik. Kyrios), sana, joka Septuagintassa toimi käännösvastineena heprean kielen tetragrammille (JHVH). On kiistämätöntä, että monissa kohdissa Paavali soveltaa Vanhan testamentin Jahve-tekstin Jeesukseen (Fil. 2:10-11 = Jes. 45:23; Room. 10:13=Joel 2:32 jne.).
Luvun jälkipuoliskolla Wright kuvaa neljää asiaa, joita Jeesus tekee tai joita hänestä sanotaan, vaikka Vanha testamentti liittää ne Jumalan omaan toimintaan.
- Jumala kuvataan Luojana. 1. Korinttilaiskirjeen jakeessa 8:6 Paavali liittää Jeesuksen juutalaisten shemaan ja liittää häneen kieltä, joka tekee hänestä osallisen luomisen hetkeen. 1. Kor. 10:26:ssa Paavali puolestaan lainaa Psalmia 24, jossa sanotaan ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on”. Paavalille Herra on kuitenkin selvästi Jeesus. Kolossalaiskirjeen jakeissa 1:15-20 Paavali käyttää useasti sanoja ”τὰ πάντα”, ”kaikki asiat”, jotka on luotu Jeesuksen kautta. Sama pointti esiintyy Heprealaiskirjeen alussa (1:2) ja Johanneksen evankeliumissa (1:3). Uuden testamentin kirjoittajien mukaan Jeesus on siis ollut läsnä luomisen hetkessä.
- Jumala kuvataan suvereenina Hallitsijana. Jeesus kuitenkin kuvataan samalla tavalla hallitsijana, erityisesti siksi, että häneen sovelletaan Psalmin 110 sisältö: hän on Herra, joka istuu Jumalan oikealla puolella. Sekä Pietari (Ap.t. 2:32-36) että Paavali (Room. 8:34; 1. Kor. 15:24-28; Kol. 3:1; Ef. 1:20-23) soveltavat Psalmin 110 Jeesuksen nykyiseen tilaan.
- Jumala oli myös ainoa ja lopullinen Tuomari. Nyt tämä valta on ”Ihmisen Pojalla” (Matt. 25:31-32). Lisäksi vanhatestamentillinen ”Herran päivä” siirtyy Uudessa testamentissa tarkoittamaan Herran Jeesuksen Kristuksen päivää (eli tulemusta) (mm. Fil. 2:16). Silloin Jumala tuomitsisi ihmiskunnan Jeesuksen kautta (Room. 2:16; 2. Tess. 1:5-10).
- Jumala oli Pelastaja. Nyt Uudessa testamentissa Pelastaja-termi sovelletaan Jumalaan kahdeksan kertaa ja Jeesukseen 16 kertaa. Pelastuakseen ihmisen on nyt huudettava avukseen Herran Jeesuksen nimeä (Room. 10:13=Joel 2:32).
Arvio
Wrightin kirja toimii erinomaisena lisänä kenen tahansa teologisessa kirjahyllyssä. Kirjan luku 1 antaa eväitä erityisesti sen ymmärtämiseen, miksi Israel ylipäätään kutsuttiin ja miksi pakanat loistavat niin suuressa roolissa Uuden testamentin sivuilla. Olen henkilökohtaisesti opettanut viimeisen kahden vuoden aikana melko tasaisesti niin Vanhan kuin Uuden testamentin (=liiton) tekstejä ja olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, että me tarvitsemme lisää juuri tällaista Wrightmaista lähestysmistapaa. Ilman Vanhaa testamenttia Uusi testamentti jää ikävä kyllä vain sekavaksi kasaksi kirjaimia, mutta toisaalta Vanhaa testamenttia ei saa lukea erillään Uuden testamentin monesti yllättävistäkin täyttymyksistä, mikä on kuitenkin kokemukseni mukaan ikävän yleistä seurakuntapiireissä. Mitä tulee kirjan lukuun 6, niin se voi näyttää monille hieman yllättävältä, mutta Uuden testamentin viimeaikaisessa kristologisessa tutkimuksessa ollaan viime vuosikymmenien aikana havaittu uudella tavalla korkean kristologian varhaisuus ja laajallelevinneisyys.
Jos joku sattuu olemaan vaikka pastorina seurakunnassa, kirja antaa paljon uusia näkökulmia ja hyvää materiaalia moniin syväluotaaviin saarnoihin.
Kokonaisuudessaan kyseessä on yksi parhaista Vanhan ja Uuden liiton tekstejä yhteenhitsaavista teoksista, joita olen lukenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti