Ei uskoisi, että Hitlerikin on saanut jotain aikaiseksi raamatuntutkimuksen saralla. No ainakin välillisesti.
Paradigman muutosta voisi luonnehtia yleisesti senkaltaiseksi, mikä asettaa enemistökannan kyseenalaiseksi. Uskonpuhdistaja Martti Lutherkin totesi lapsikasteen aseman kirkkohistoriassa niin vakaana, ettei ollut syytä epäillä imeväisten kasteen historiallisia juuria apostolisessa kristillisyydessä. Tämä näkemys säilyi enemmistökantana raamatuntutkijoiden ja alkukristillisen historian tutkijoiden joukossa aina 1900-luvun puoleen väliin saakka. Mikä sai tämän enemistökannan murtumaan ja tutkijat lukemaan Uutta testamenttia ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkohistoriallisia dokumenttia toisin, että nykyään suurin osa Uuden testamentin tutkijoista kannattavat uskon ja parannuksen ehdon toteutumista ennen kastetta imeväisten kasteen sijaan?
Tähän tarvittiin Hitler ja natsismin nousu. Lyhyesti näkemyksen muuttumiseen vaikutti sveitsiläinen reformoituteologi Karl Barth, joka saavutti maailmanlaajuisen kuuluisuuden niin kutsutun natsisimia vastustavan Barmerin julkilausuman myötä vuonna 1934. Lausunnossa hän ja hänen kollegansa ottivat etäisyyttä teologisten piirien antisemitismiin. Yhdessä Dietrich Bonhoefferin kanssa Barth nousi artikuloituneimpien Hitlerin vastustajin joukkoon.
On selvää, kun tämänkaltaisessa maailmanmaineessa oleva teologi lausui ensimmäiset epäilynsä imeväisten kasteesta vuonna 1943 ja Kirkkodogmatiikka julkaisussaan Barth tunnusti sarkastisesti lapsikasteen ”brutaalina faktana kastekäytännöstä, josta on tullut sääntö kirkkokunnissa, kaikissa maissa lähes kaikissa tunnustuskunnissa”, hän saavutti ison joukon kuulijota. Barthin vaikutuksesta niin Uuden testamentin tutkijat, aikaisen kirkkohistorian tutkijat kuin myös vanhojen kirkkojen asettamat tutkijaryhmät ovat tarkistaneet kantojaan suhteessa historialliseen kysymykseen kumpi kastekäytännöistä oli todennäköisempi apostolisen ajan alkumetreillä. Evidenssin uudelleen arviointi on johtanut uskovien kasteen kannattamiseen jopa niin, että historiallisena kysymyksenä imeväisten kastetta pidetään myöhäisempänä kuin uskon perusteella otettua kastetta.
Tämänkaltainen kurisioteetti on osunut kohdalleni tutkiessani kasteen historiaa viimeiset kuukaudet.
11 kommenttia:
Hmm... mielenkiintoista. Jotenkin olen ajatellut "aikuiskasteen" olevan vanhempi ilmiö (satoja vuosia) ja liittyneen herätysliikkeiden historiaan.
Jos "tutkijoiden enemmistö" on se argumentti, jolla mennään, niin ei se kyllä ihan heti vakuuta.
Asia tietysti liittyy herätysliikkeiden historiaan, mutta kuinka tutkijat päätyivät samaan, tarvittiin paradigman muutos.
Tarkennuksena vielä: useat herätysliikkeet anabaptisteista lähtien pitivät "aikuiskastetta" aitoperäisenä, mutta protestanttiset akateemiset piirit väittivät toisin aina 1950-luvulle saakka. Sittemmin valtaosa mm. Uuden testamentin tutkijoista ovat Karl Barthin näkökannan omaksuneita.
Nähdäkseni "tutkijoiden enemmistö" ei ole tässä Esan alustuksessa mikään argumentti. Kysymyksessä on mielenkiintoinen huomio siitä ideologisesta ja sosiologisesta sidonnaisuudesta, joka vaikuttaa julkaistaviin tutkimustuloksiin.
No joo, kieltämättä. Luin sisään hiukka enempi väittelyn alustusta kun oli oikeutettua :) Pahoittelen väärinymmärrystä.
Matille pojot... tarvittiin uusi, ideologinen ilmapiiri väittää toisin kuin aikaisemman enemistön kanta.
taitaa Kari Kuulakin olla eräänlainen Barthin opetuslapsi...
http://www.teolinst.fi/luennot/files/te020321.html
"Paavalin näkemys vastasi sen sijaan nykyistä baptistista käsitystä: "Julkisesti toimitettu kasteriitti oli seurakuntayhteisölle näkyvä merkki siitä, että ihminen oli kääntynyt kristityksi ja halusi sitoutua uskoonsa." (s. 258). Kuulan mukaan Kristus-yhteys edelsi kastetta, eikä siten voinut olla sen peruste."
Nämä Eskolan kirjoitukset (joista viitattu teksti on vain yksi esimerkki) ovat muuten siinä mielessä melko mielenkiintoisia, että niissä pääsääntöisesti niputetaan - usein jopa suhteellisen aggressiivisella tavalla - kaikki pahikset samaan pussiin: ateistit, vapaat suunnat ja liberaali luterilaisuus. Kaikki todellisen luterilaisuuden ulkopuolinen teologia on tavalla tai toisella jotenkin väärin/väärää. Hmmm...
Minulla on DrMarkin kanssa samantapaisia tuntemuksia eli aggressio näissä kirjoituksissa joskus vähän pistää silmään. Esimerkiksi juuri kasteargumentoinnin retoriikka jatkaa ajoittain Lutherin vihaa leiskuvilla jäljillä. Nämä ovat tietysti subjektiivisia luonnekysymyksiä, mutta vaikkapa anglikaanieksegeettien leppoisampi ja avarampi lähestymistapa tuntuu vakuuttavammalta.
Kuulan Paavali-kirja muistutti minua James D.G. Dunnin Paavalin teologia -eepoksesta, eräänlainen referoitu versio. Itselleni jäi Kuulan teoksesta ihan hyvä perusfiilis, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli populaariteos,jossa ei lähtökohtaisesti käyty esim. alaviitekeskusteluja.
Eskolalla on myös oman kokemukseni perusteella ikävä tapana rakentaa turhan yleistäviä viholliskuvia.
On silti pakko mainostaa hänen ansiokasta artikkeliaan uusimmassa TA:ssa (1/2011) "Koraanikritiikin vaikutus historiallisen raamatuntutkimuksen syntyyn". Siinä Eskola avaa Hermann Reimaruksen ajattelusta ja taustavaikuttimista käsin sitä, miten Raamatun ilmoitusluonteen rinnastaminen nimenomaan koraanin ilmoitusluonteeseen avasi tietä erityisesti dissimilariteettikriteerin syntyyn. Näkökulma, joka Eskolan mukaan liian usein laiminlyödään tutkimushistoriaa esitellessä. Reimarukselta nämä tuulet välittyi sitten Straussin kautta Bultmanniin ja Suomessa Räisäseen (hieman yksinkertaistaen).
Lähetä kommentti