Ristillä Jumalan kiroamana!

Jeesuksen ylösnousemusta käsittelevässä kirjallisuudessa ammutaan urakalla argumentteja ja vasta-argumentteja kaikesta mahdollisesta. Yksi kiistan kohteena oleva asia koskee opetuslasten kokemia ylösnousemusilmestyksiä. Mitä he oikeastaan näkivät ja miksi? Yksi tavallinen huomio tähän liittyen on ollut se, että tuntuu järjettömältä olettaa opetuslasten ”nähneen” Jeesusta ylösnousseena, koska juutalainen ajatusmaailma ei olisi antanut tällaiseen näkemykseen ns. rakennuspalikoita. Kuten N. T. Wright on painottanut, ylösnousemus oli asia, joka tapahtuisi (a) historian lopussa (b) kaikille vanhurskaille. Nyt Uuden testamentin kirjoittajat sen sijaan väittävät, että ylösnousemus on tapahtunut (a) yhdelle yksilölle, Messiaalle (b) kesken historian. [1] Näin ollen esimerkiksi tunnettu ylösnousemus-tutkija William Lane Craigin vastaus hallusinaatio-hypoteesiin on tämä: jos opetuslapset olisivat jostain syystä hallusinoineet Jeesuksen, ”he olisivat nähneet hänet taivaassa tai Abrahamin helmassa, missä vanhurskaiden vainajien sielujen uskottiin odottavan lopullista ylösnousemusta.” [2] Uskon, että Craigin väitteellä on suuri painoarvo, koska kukaan ei odottanut Jeesuksen nousevan kuolleista. Mutta näyttää siltä, että Craig on yhdessä asiassa väärässä ja asia on hallusinaatio-hypoteesin kannattajille entistäkin vaikeampi. Mistä on kysymys?

Tässä kohtaa peliin astuu Suomen johtava Jeesus-tutkija Tom Holmén. Yhdessä Matti Kankaanniemen kanssa toimittamassa teoksessa A.D. 30 Holménilla on kirjan 6. luvussa artikkeli ”Synkkä sapatti ja ylösnousemuksen ongelma”. Holmén nostaa esiin mielestäni painavan argumentin, jota en ole ainakaan muistaakseni havainnut mistään muualta aiheen kirjallisuudesta. Pointti on siinä, että jos Holmén on oikeassa, Jeesuksen väitetyt ylösnousemusilmestykset ovat itse asiassa vieläkin vaikeampi selittää naturalistisesti kuin tähän saakka on oletettu. 

Olennaista on tajuta se millä tavalla Jeesus kuoli. Hän ei kuollut ”korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena”, eikä hän kuollut sankarina sodassa. Sen sijaan hänet surmattiin rikollisena roomalaisella ristillä sen jälkeen, kun hänen oman kansansa johtomiehet olivat tuominneet hänet kuolemaan. Teloitustapa oli julmin mahdollinen: kuolema ristillä. Juutalaisille tämä asia oli jopa pahempi juttu kuin roomalaisille, koska Tooran mukaan ”puuhun ripustettu on Jumalan kiroama” (5. Moos. 21:23). Lyhyesti sanottuna ristiinnaulitun kohdalla ”kaikki toivo oli mennyt, eikä tämä koskenut vain tätä vaan myös kuoleman jälkeistä elämää.” Holmén lainaa myös Morna Hookerin kommenttia:

Tuhansia kapinoivia juutalaisia ristiinnaulittiin. Silti tällä tavoin teloitettuja ei koskaan kutsuta marttyyreiksi. Tämä synkkä hiljaisuus osoittaa, että kyseinen kuolintapa merkitsi häpeää. Toisin tavoin teloitettuja voitiin pitää marttyyreina, kärsivinä vanhurskaina, mutta niiden, jotka kärsivät ristiinnaulitsemisen häpeän, oletettiin joutuneen Jumalan kiroamiksi - selvä merkki siitä, että he olivat rikkoneet Jumalaa vastaan.

Näin ollen ”[j]os siis laki sanoi, että nämä ihmiset olivat Jumalan silmissä kirottuja, kuka uskaltaisi oman syyllisyys- tai oikeudenmukaisuuskäsityksensä perusteella väittää toisin?” Kyseisessä Mooseksen lain kohdassa ristillä kuolleiden ruumiit olivat erityisellä tavalla hankalia, koska niiden hautaamatta jättäminen saastuttaisi koko Israelin maan! Tästä syystä nämä ruumiit tuli haudata ennen auringonlaskua. Ja juuri näin Josefuksen mukaan juutalaiset toimivatkin (Juutalaisten muinaishistoria 4.317).

Tässä mielessä Jeesuksen seuraajat olivat hyvin selkeän valinnan edessä: risti osoitti kiistattomasti, että Jumala oli kironnut Jeesuksen ja riippumatta siitä montaako mummoa Jeesus oli halannut, montako sairasta hän oli parantanut tai monenko elämän muuttanut, sillä ei ollut merkitystä. Ristillä Toora oli puhunut ja Jeesus oli Jumalan kiroama. Piste. 

Kuten Holmén toteaa, ”[m]ikä muu tahansa kuolintapa olisi juutalaisessakin traditiossa ollut jollakin tavalla selitettävissä voitoksi; ristiinnaulitsemisen kääntäminen merkitsemään mitään muuta kuin täydellistä tappiota oli kuitenkin täysin mahdotonta. Miksi? Koska siinä Jumala itse, niin kuin uskottiin, tuomitsi teloitettavan henkilön.” Ja vielä: ”oli käynyt vastaansanomattomasti ilmi, ettei Jumala lopulta tukenutkaan Jeesusta, vaan oli kääntynyt tätä vastaan. Jos siis Jumala oli vanhurskas ja ihmiset erehtyväisiä, tapahtuman saattoi tulkita vain yhdellä tavalla: opetuslapset olivat olleet Jeesuksen suhteen väärässä!” 

Ei ole siis ihme, että Emmauksen tien kulkijat (Luuk. 24) valittivat sitä, että he olivat kyllä luulleet Jeesuksen olleen Israelin Lunastajan, mutta… Kaiken kukkuraksi Luukkaan tekstissä ei ilmene mitään merkkejä siitä, että Jeesuksen kuolema oltaisiin koettu edes ongelmaksi. Se oli niin ja aamen. Näin ollen oli odotettavaa, että kaikki opetuslapset luovuttaisivat ja näin tekstit itse asiassa kertovat tapahtuneen. 

Holmén yrittää siis vääntää rautalangasta ajatusta siitä, että Jeesuksen kuolema ei Tooran logiikan mukaan ollut mikään ongelma, vaikka se tuntuikin pahalta. Todellinen ongelma syntyi vasta, kun opetuslapset väittivät Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista! 

Lopputulemana Holmén kirjoittaa: 

Ylösnousemusta ei voi pitää hätävarana tai oljenkortena, johon Jeesuksen seuraajat takertuivat, kun eivät muuten tienneet, mitä olisivat tehneet. Päinvastoin ylösnousemus(kokemus) törmäsi heihin ja haastoi heidän ymmärryksensä ja selitystaitonsa äärimmilleen.

Tässä mielessä Holmén sanoo saman asian kuin vaikkapa Craig, mutta hän tekee sen paljon vakuuttavammassa muodossa. 

Lopputulemana on siis väite, jonka mukaan ”[a]jan teologinen tai uskonnollinen ajattelu ei siis tarjoa lähtökohtaa ylösnousemususkon synnyn selittämiseksi.”

Näin ollen todellinen vastaus hallusinaatio-hypoteesin kannattajille ei ole Craigin esittämä ”he olisivat nähneet hänet taivaassa tai Abrahamin helmassa, missä vanhurskaiden vainajien sielujen uskottiin odottavan lopullista ylösnousemusta”, vaan tilanne oli paljon tätä pahempi. Opetuslapsilla oli tasan 0 syytä uskoa siihen, että Jeesus tulisi edes koskaan ottamaan osaa tulevaan vahurskaiden ylösnousemukseen! Jeesus ei ajan logiikan mukaan ollut hyvä mies, joka saisi rististä huolimatta kivan tulevaisuuden, vaan hänet oli Jumala itse kironnut ristillä, eikä loistavaa tulevaisuutta ollut odotettavissa lainkaan.

Panokset siis nousevat kun pyrimme etsimään selitystä sille, miksi ihmeessä opetuslapset alkoivat julistaa Jeesusta ylösnousseena Herrana. Edelleen paras selitys on yksinkertaisesti se, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi heille ja sitten oli vain pakko alkaa raapia teologista päätä oikein urakalla. Ja muuttaa maailma.  

* Edit. viite 3

Viitteet

1 Wrightin klassikkoteos on Christian Origins and the Question of God -sarjaan kuuluva  The Resurrection of the Son of God (Lontoo: SPCK, 2003).

2 William Lane Craig, Valveilla: uskon perusteltu puolustaminen. Suom. Sini Luoma (Helsinki: Uusi tie, 2012), 263.

Edit. 3 Luin hieman tekstin kirjoittamisen jälkeen William Lane Craigin ja Gerd Lüdemannin debatin Jeesuksen ylösnousemuksesta (Jesus- Resurrection: Fact or Figment? Ed. Paul Copan & Ronald Tacelli, IVP: 2000). Craig itse asiassa tuo selvästi esiin juuri tämän saman ristin kirous -aspektin kuin Holménkin. Esimerkiksi yhdessä kohdassa Craig kirjoittaa näin: "Old Testament law dictated that anyone executed by hanging on a tree was under God's curse (Deut. 21:23), and Jews applied this verdict to those executed by crucifixion as well. Thus, seen through the eyes of a first-century Jewish followers of Jesus, the crucifixion meant much more than the death of one's beloved master, akin to the death of Socrates. Rather it was a catastrophe; for it meant that far from being God's Anointed, Jesus of Nazareth had actually been accursed by God. The disciples had been following a man whom God had rejected in the most unequivocal terms." (s. 183). Editoitu 25.4.2022