sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Teologiset termit, Pyhän Hengen kaste ja käytännön työ seurakunnassa
Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä
- Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
- Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
- Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
- Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
- 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.
- Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
- Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
- Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
- Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
- On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.
Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi:
Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin.
Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta edellä mainitusta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä.
Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei.
En voi myöskään välttyä pohtimasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena.
Ugh.
lauantai 19. tammikuuta 2008
Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 II
torstai 17. tammikuuta 2008
Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 I
sunnuntai 16. joulukuuta 2007
Kyrios ja Tetragrammaton (virtuaalinen graduseminaari)
Kyrios Tetragrammatonin vastineena juutalaisuudessa
Kristittyjen kautta säilyneissä Septuaginta-versioissa Jumalan nimi YHWH on säännöllisesti korvattu nimityksellä κύριος. Lukuisissa tutkimuksissa ja kommentaareissa κύριος-nimityksen katsotaan olevan tyypillinen kreikankielinen vastine Tetragrammatonille.[1] Menettelyn perustaksi mainitaan toisinaan se, että Septuagintassa κύριος korvaa Tetragrammatonin.[2] Tästä poiketen erityisemmin uudemmassa tutkimuksessa YHWH = κύριος –identifikaation perustaksi nähdään synagogien/seurakuntien lukutraditio, jossa Tetragrammaton äännetään kyrioksena.[3] Conzelman vastustaa Tetragrammatonin ja κύριος-nimen yhteyttä kahdesta syystä: (1) κύριος esiintyy harvoin Jumalan nimityksenä juutalaisuudessa; (2) Septuaginta alunperin säilytti Tetragrammatonin Jumalan nimenä ja κύριος esiintyy vain kristillisissä LXX-versioissa. Conzelmanin johtopäätös on selvä: ”Täten kristillistä κύριος –sanan käyttöä ei voi johtaa Septuagintasta”.[4] Moni tutkija yhtyy tähän käsitykseen.[5]
Esikristillisissä Septuaginta-fragmenteissa ja Qumranin yhteisön kirjoituksissa Tetragrammatonista käytetään seuraavia kirjoitustapoja:[6]
1. Normaali aramealainen neliökirjoitus P. Fouad inv. 266 n. (50 eKr.)
2. Muinaisheprealainen kirjoitusmuoto 8Hev XIIgr (50 eKr – 50 jKr.)
3. Kreikkalainen Ιαω 4QLXXLev b (0-70 jKr.)
Käsikirjoitusaineisto osoittaa, että juutalaisissa Septuaginta-fragmenteissa usein säilytetään heprealainen Jumalan nimi (Tetragrammaton) tai käytetään jotakin vastaavaa arkaaista merkintätapaa. Qumranin teksteissä Tetragrammaton korvataan toisinaan heprean sanalla adon ja aramean sanalla mare (molemmat merkitsevä ”herra”).[7] Löydetyt tekstifragmentit antavat melko vakuuttavan näytön siitä, että Tetragrammatonin (tai läheisen vastineen) käyttö oli ainakin hyvin yleinen tapa ajanlaskun alun juutalaisuudessa.[8]
Heprealaisen Raamatun ulkopuoliset lähteet antavat tärkeää lisätietoa kyrioksen ja Jumalan nimen suhteesta. Segalin ja Dahlin mukaan Filon säännönmukaisesti käyttää kyriosta Tetragrammatonin vastineena.[9] Hyvä esimerkki tästä käytännöstä on esimerkiksi Filonin 1 Moos 21:33:n selitys, jossa Mooses kutsuu Jumalaa nimellä ”Herra [YHWH] Jumala [Elohim]”: ”Edellämainitut nimitykset paljastavat Elävässä Jumalassa olevat voimat. Yksi nimi on ”Herra”, jonka mukaan Hän hallitsee. Toinen nimi on ”Jumala”, jonka mukaisesti Hän tekee hyvää (Plant. 85). Filon selittää “Herra” ja ”Jumala” nimet etymologisesti saman tyylisesti myös muissa kohdissa.[10] Filonin κύριος sanalle antama etymologinen selitys kertoo sen, että sana κύριος ei ollut myöhemmin kristittyjen kopioitsijoiden lisäämä. Joko Filon näki Raamatussaan sanan κύριος Tetragrammatonin sijasta tai sitten hän ymmärsi ja luki Tetragrammatonin kyrioksena.[11]
Uusi testamentti on tärkein todiste kyrioksesta Tetragrammatonin vastineena. Kaikissa UT:n kirjoissa Vanhan testamentin YHWH-tekstit säännöllisesti käännetään κύριος –sanalla. Mutta mistä kaikki Uuden testamentin kirjoittajat saivat idean Tetragrammatonin korvaamisesta kyrioksella? Näyttää siltä, että joko kristityt olivat tottuneet (jo ennen kääntymistään kristityiksi) ääntämään Tetragrammatonin kyriokseksi tai kristittyjen Septuaginta-versioissa luki κύριος Tetragrammatonin sijasta. Olisi hankala käsittää kaikkien eri lähtökohdista tulevien kristillisten kirjoittajien johdonmukaista käännöstyöskentelyä, jos κύριος ei olisi ollut yleisin kreikankielinen vastine Jumalan nimelle YHWH.
Josefus käyttää Jumalasta sanaa κύριος vain kaksi kertaa koko tuotannossaan.[12] Normaalisti hän käyttää sanaa δεσπότης Tetragrammatonin käännöksenä. Josefuksen ainutlaatuinen käytäntö mahdollisesti liittyi hänen läheiseen suhteeseen Rooman hallinnon kanssa. Koska keisaria kutsuttiin termillä κύριος, oli Josefuksen asemassa viisainta käyttää toisenlaista ilmaisua Jumalasta.
[2] Fuller 1965, s. 68
[3] Bauckham 2003, s. 7; Royse 1991, s.
[4] Conzelman 1969, s. 83-84
[6] Pietersma 1984 s. 8.
[7] Ks. Fitzmyer 1979, s. 117, 124-125. Rudolf Bultmannin ( 1900, s. 108) mukaan on mahdotonta, että Jahveen viitattaisiin absoluuttisella ja modifioimattomalla ”Herra” –nimellä juutalaisessa kontekstissa. Fitzmyer viittaa Qumranin teksteihin, jotka osoittavat Bultmannin näkemyksen vääräksi (?1 4Qenb; Psalmi 151 6Q Ps. 151?).
[8] Tutkijoiden keskuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä edustavatko löydetyt tekstifragmentit ainoaa olemassaolevaa käytäntöä. Pietersma 1984 ja Rösel 2007 kannattavat teoriaa, jonka mukaan alunperin Septuagintaan kirjoitettiin κύριος. Pietersman ja Röselin perustelut eivät perustu niin paljon empiiriseen käsikirjoitusainekseen kuin Septuagintan sisäiseen evidenssiin. Tämän työn puitteissa on hankala arvioida Pietersman ja Röselin argumentteja.
[9] Dahl ja Segal 1978, s 1
[10] Migr. 182; De Abr. 121, 124; De Mos II. 99; Quis Het. 23
[11] Pietersma 1984, s. 36. Segalin ja Dahlin (s 1.) mielestä Filon Raamatussa täytyi lukea κύριος. Roysen (s. 135-137) mukaan Filonin menettelyn syyksi riittää yleinen tapa lukea κύριος Tetrgrammatonin tilalla. Voisi kuitenkin kysyä, että olisiko Filonin tapa tehdä teologiaa ”Herra” –sanan etymologiasta mahdollista, jos taustalla oleva raamattuaines ei sisältäisi kuin Tetragrammatonin? Mikäli Royse on oikeassa, on seurakunnan suullisen κύριος-lukutradition täytynyt yhteensulautua raamattuainekseen kanssa.