maanantai 24. marraskuuta 2008

Jumalaa koskevien VT:n tekstien sovellus Jeesukseen vs. juutalaisiin välittäjähahmoihin

Metodologia Jumalaa VT:ssa kuvaavien tekstien siirtyminen Jeesukselle on yleisesti huomioitu tosiasia. Tutkimuksessa ei kuitenkaan ole yhtenevää käsitystä siitä, miten kyseinen ilmiö pitäisi ymmärtää. Mistä syistä Jumalaa koskevia lausumia – tai niiden osia - on siirretty Jeesusta koskeviin kuvauksiin? Onko Jeesus jollakin tavalla samaistettu Jumalan kanssa vai onko ilmiön takana mahdollisesti jokin toinen syy? Seuraavassa luodaan katsaus siihen minkälaisia metodologisia välineitä tämän kysymyksen selvittämiseen on annettu tuoreessa tutkimuksessa. Kreitzer on tutkinut VT:n Jahve-kielen siirtymistä Jeesukselle lopunajallisessa viitekehyksessä. Kreitzer huomioi, että tiettyjen VT:n kohtien sitaattien ja alluusioiden yhteydessä Paavali siirtää ”Herra”-nimen Jumalalta Jeesukselle. Kreitzerin tutkimusote rajoittuu varsin pitkälti edellämainitun ilmiön kuvaamiseen. Kysymys siitä, mitä ”Herra”-nimen siirtyminen Jumalalta Jeesukselle merkitsee näyttää jäävän avoimeksi. Kreitzeristä poiketen Capes pyrkii selittämään, mitä Jahvea koskevien VT:n tekstien siirtyminen Jeesukselle tarkoittaa. Capesin mukaan Jahvea koskevien tekstien siirtyminen Jeesukselle merkitsee Jahven ja Jeesuksen samaistamista. Capesin mukaan kyseinen käytäntö voi tarkoittaa vain sitä, että Jahve samaistettiin Jeesuksen kanssa. Lisäksi Capes painottaa Jahve- ja Elohim-nimien erottelua: Jahve ymmärrettiin Jumalan eksklusiiviseksi nimeksi siinä missä Elohim-nimi oli avoimempi uudelleentulkinnalle. Tällä tavoin Capes torjuu väitteen, jonka mukaan 11Q13 fragmentissa Melkisedekille VT:sta siirretty Elohim-nimi olisi paralleelinen UT:n Jahve-tekstien kristologiselle sovellukselle. Qumranin Melkisedek-fragmenttia lukuunottamatta Capes ei kuitenkaan käsittele muita mahdollisia juutalaisia paralleeleja. Davisin tutkimuksessa pääpaino on juutalaisissa paralleeliteksteissä, joissa Jumalaa koskevia VT:n tekstejä sovelletaan kuvauksiin erilaisista välittäjähahmoista (Viisaus, Logos, Melkisedek, enkelihahmot). Paralleeliaineiston pohjalta Davis tekee johtopäätöksen, että Jumala-tekstien tulkitseminen tiettyä välittäjäolentoa koskevaksi ei välttämättä merkitse välittäjäolennon ja Jumalan minkäänasteista samaistamista. Toisaalta Davis arvelee, että tiettyjen jumalallisten agenttien (Filonin Logos ja Salomonin Viisaus) yhdistäminen Jumalaa koskeviin VT:n lausumiin johtui siitä, että kyseiset välittäjähahmot ymmärrettiin osaksi Jumalaa. Davisin tutkimustulos on varsin ongelmallinen esimerkiksi Capesin argumentaation kannalta. Jos Jahve-tekstejä sovellettiin esimerkiksi enkeleihin vastaavalla tavalla kuin Jeesukseen, olisi perusteetonta olettaa, että Jahve tekstien siirtyminen Jeesukselle olisi todiste minkäänasteisesta Jeesuksen ja Jahven samaistamisesta. Davisin tutkimuksen ehdoton vahvuus on laajan paralleeliaineiston läpikäyminen. Suurin heikkous on kaikenlaisten viittausten ja alluusioiden kohteleminen merkitykseltään vastaavina. Toisin sanoen Davis ei tee mitään erotteluja sen mukaan, onko kysymyksessä esimerkiksi hatara alluusio johonkin Jahvea koskevaan ideaan vai täydellinen Jahvea koskevan VT:n lausuman sitaatti. Mielestäni Davisin tapa niputtaa kaikenlaiset Jumala-tekstien käytöt yhteen nippuun jättää oven auki kritiikille. Jatkossa tapahtuva analyysi tulee osoittamaan, että monet Davisin UT:n kristologialle esittämät paralleeliesimerkit ovat vähintäänkin kiistanalaisia. Tärkein metodologinen kannanotto on peräisin Bauckhamilta. Bauckham kommentoi Kreitzerin työtä seuraavasti: “The phrase ‘referential shift of Lord from God to Christ’ rather begs the question whether Paul thought he was transferring the reference of these texts from God to Christ or discerning the reference to Christ that was divinely intended in these texts”. Bauckham muotoilee asian hieman vaikeaselkoisesti, mutta selvästikin hän pyrkii nostamaan esiin seuraavan kysymyksen: lukiko Paavali VT:n tekstiin Jumalan sijasta Jeesuksen vai samaistiko Paavali Jeesuksen tekstin alkuperäisen viittauskohteen (Jahve) kanssa. Bauckham on Capesia seuraten erityisen vahvasti argumentoinut Jahve-nimen immuniteettia uudelleentulkintoja vastaan; Jahve-nimi kuului vain Jumalalle, eikä sitä voinut uudelleentulkita toista hahmoa koskevaksi. Jumalan Elohim-nimen kohdalla tilanne oli monitulkintainen: Juutalaiset oppineet olivat hyvin tietoisia siitä, ettei Elohim ollut Raamatussa vain Jumalan nimitys. Näin ollen Elohimia koskevat VT:n jakeet olivat periaatteessa avoimia radikaalille uudelleentulkinnalle. Bauckhamin tekemä erottelu Jumalan nimien välille mielestäni ankkuroituu vankasti todellisuuteen. Juutalaisessa kirjallisuudessa oli täysin luontevaa puhua enkeleistä tai ihmisistä monikossa Elohim-termin alla (esimerkiksi Ps. 82:1; 11Q13; 4Q403; Joh 10:34-35). Jahve-nimen vastaavanlainen monikollinen käyttö sen sijaan olisi kyseenalaistanut Jumalan ykseyden. Bauckhamin mukaan Jahve-nimen eksklusiivisuudella on tärkeä seuraus Paavalin kristologian kannalta. Koska Paavalin VT:n lainauksissa Jahve-nimeä edustava (κύριος) siirtyy Jeesuksen nimeksi, tarkoittaa se Jeesuksen sisällyttämistä Jahven identiteettiin. Myös se, että κύριος -nimi – VT:n alluusioiden ja sitaattien yhteydessä - oli Tetragrammatonin välitön sijaisilmaus, oli selvä tosiasia jokaiselle juutalaiselle opettajalle. Paavalin aikana kreikankielisessä Raamatussa Jahve-nimi merkittiin Tetragrammatonilla. Ainoastaan suullisessa traditiossa ja VT:n lauseiden sitaateissa Tetragrammaton korvattiin κύριος-nimellä. Tästä syystä VT:n Jahve-tekstien lainaaja tiesi, että sitaatin sisällä κύριος oli Tetragrammatonin kreikankielinen korvaaja. Bauckhamin tekemät huomiot antavat tärkeitä välineitä VT:n Jumala-tekstien erilaisten sovellusten tulkitsemiselle. Edellämainitut tulkintavaihtoehdot eivät kuitenkaan kata kaikenlaisia Jumalaa koskevien tekstien sovelluksia välittäjäolentoihin. Esimerkiksi Davis antaa esimerkkejä juutalaisista teksteistä, joissa nimenomaan Jahvea koskevia VT:n lausumia siirretään välittäjäolennoille, joita tuskin ”sisällytettiin Jumalan identiteettiin” (Bauckhamin ilmaisua käyttäen). Edellämainittujen tulkintamahdollisuuksien lisäksi olisi syytä huomioida seuraava vaihtoehto: juutalainen kirjoittaja saattoi laajentaa Jumalaa koskevan idean tai teeman myös Jumalan agenttia koskevaksi ilman, että käytetty VT:n teksti ymmärrettäisiin kuvauksena kyseisestä Jumalan agentista. Seuraavassa käsittelen kaikkia kolmea edellämainittua Jahve-tekstin käyttötapaa sekä sitä, miten kukin käyttötapa voidaan erottaa toisistaan. Jumalaa koskevan teeman uudelleensovellus Joissain tapauksissa juutalaiset oppineet siirsivät Jumalaa koskevan teeman tai idean välittäjäolentoa koskevaksi ilman, että välittäjäolento olisi nähty VT:n tekstin tai ilmaisun referenttinä. Mahdollinen esimerkki tällaisesta tapahtumasta on 11Q13 fragmentissa esiintyvä fraasi ”riemuvuosi Melkisedekin kunniaksi”, jonka taustana on VT:ssa esiintyvä fraasi ”riemuvuosi Jahven kunniaksi” (Jes 61:2). Tässä tapauksessa näyttää mahdolliselta, että Jahvea koskeva idea ymmärrettiin myös Melkisedekiä koskevaksi. Toisin sanoen Jahven riemuvuosi voitiin ymmärtää myös Jahven lähetin riemuvuotena; kirjanoppinut saattoi käyttää Jes 61:2:n materiaalia Melkisedekin kuvaamisessa ilman, että Melkisedek olisi luettu kyseisen VT:n jakeen viittauskohteeksi. Samoin voitaisiin tulkita esimerkiksi ilmaisu ”Kristuksen päivä” (Fil.1:10, 2:6), jonka taustana on vanhatestamentillinen käsite ”Herran päivä”. Alunperin vain Jahvea koskenut ilmaus saatettiin laajentaa myös Messiasta koskevaksi. Jahven päivä voitiin ymmärtää myös Messiaan päiväksi ilman, että Jeesus olisi luettu alkuperäisen vanhatestamentillisen ilmaisun sisälle. Seuraavassa kriteereitä joiden perusteella voidaan epäillä, että kyseessä on pelkkä Jumalaa koskevan idean uudelleensovellus: 1. Jumalan nimi – tai Jumalan nimeä edustava substituutti – ei siirry tekstistä toiseen. 2. Viittaus VT:n lausumaan on lyhyehkö tai osittainen. 3. Välittäjäolennolle siirretty Jumalaa koskeva teema on sopiva muillekin kuin Jumalalle. Jos Jumalan nimi (Jahve tai Elohim) siirtyisi sitaatin mukana, olisi vaikea sanoa, että kysymyksessä olisi ainoastaan Jumalaa koskevan teeman siirtyminen. Kummassakaan edellämainitussa esimerkissä Jumalan nimi ei siirry tekstistä toiseen, mikä luo vaikutelman siitä, että kysymyksessä saattaa olla ainoastaan Jumalaa koskevien teemojen laajentaminen ja uudelleensoveltaminen myös Jumalan palvelijoita koskeviksi. Lyhyiden VT:n fraasien kohdalla saattaa olla vaikea selvittää sitä ymmärsikö muinainen kirjanoppinut käyttävänsä Jumalan eksklusiivista nimeä. Esimerkiksi kristologisesti tulkitut VT:n fraasit ”Herran pöytä” ja ”Herran päivä” ovat esimerkkejä tästä vaikeudesta. Periaatteessa kyseiset fraasit nousevat septuagintasta (”Herran pöytä= τραπέζης הוהי [κυρίου]; ”Herran päivä”= ἡμέρᾳ τοῦ הוהי [κυρίου]). On kuitenkin kysyttävä ymmärsikö Paavali käyttävänsä vanhatestamentillisia Jahve-ilmaisuja, vai olivatko lyhyet fraasit ennemminkin tarkoituksettomia paralleeleja Jahvea koskevien VT:n lausumien kanssa. Ajatteliko Paavali, että ilmaisussa ἡμέρᾳ τοῦ κυρίου esiintyvä nimi ”Herra” oli Jahve-nimen substituutti? Yleisenä sääntönä voidaan pitää seuraavaa: Mitä pidempi ja mitä selkeämpi VT:n lainaus, sitä selkeämmin kirjoittajan täytyi olla tietoinen lainaukseen sisältyvästä Jumalan nimestä. Lyhyiden ja epämääräisten VT:n ”kaikujen” kohdalla puolestaan on konkreettinen mahdollisuus ajatella, että esimerkiksi Paavali ei enää tunnista κύριος-nimeä Jahve-nimen substituuttina. Tällaisissa tapauksissa on mahdollista ajatella, että alunperin Jahvea koskenut idea siirtyy Jeesukselle ilman, että Jeesusta ymmärrettäisiin minkään tietyn VT:n lausuman tai fraasin varsinaisena viittauskohteena. Täydellinen uudelleentulkinta VT:n Jumalaa koskevan tekstin täydellinen uudelleentulkinta eroaa Jumalaa koskevan teeman uudelleensovelluksesta siten, että tässä tapauksessa kirjoittaja sijoittaa Jumalan agentin sisälle VT:n tekstiin Jumalan tilalle. Toisin sanottuna VT:n tekstin viittauskohteeksi luetaan Jumalan sijasta jokin toinen hahmo. Hyvä esimerkki VT:n kohdan todennäköisestä uudelleentulkinnasta on 11Q13:24-25. Kyseisessä tekstijaksossa (mikäli Wouden rekonstruktio hyväksytään ) lainataan Jumalaa koskevaa julistusta ”sinun Jumalasi on kuningas” (Jes 52:7), jota seuraa selitys: ”...hän on Melkisedek.” Kirjoittaja eksplisiittisesti toteaa, että Jesaja-sitaatissa mainittu Elohim on Melkisedek, Qumranin yhteisön odottama pelastajasoturi. Bauckhamin ja Capesin mukaan qumranilainen opettaja tulkitsi VT:n jakeen kokonaan uudelleen, eikä siten enää nähnyt Jumalaa Jes 52:7:n viittauskohteena. Toinen vaihtoehto olisi Jumalan ja Melkisedekin samaistaminen, mikä on lähtökohtaisesti hyvin epätodennäköistä. Se, että qumranilainen opettaja uskaltaa soveltaa Elohim-nimeä Melkisedekiin on todennäköisesti jälleen yksi merkki Elohim-nimen soveltuvuudesta hyvin erilaisiin tarpeisiin. Sen sijaan vastaavanlaisen (Jumalan nimen käsittävän) Jahve-tekstin uudelleentulkitseminen tuntuisi teoreettisesti mahdottomalta, eikä juutalaisessa paralleeliaineistossa myöskään ole yhtään esimerkkiä sellaisesta. Toisinaan VT:n Jumalaa koskevissa teksteissä näytti olevan kaksi viittauskohdetta esimerkiksi kirjallisen kömpelyyden vuoksi. Hyvä esimerkki tällaisesta on esimerkiksi Jes 45:23-24 jakeiden LXX-versio, jota UT:ssa sovelletaan sekä Jeesukseen että Jumalaan (Fil 2:10-12; Room 14:10-11). Samoin Qumranin 11Q13 fragmentissa Melkisedekille siirretty Psalmi 82:1 antoi qumranilaiselle oppineelle helpon mahdollisuuden lukea tekstiin kaksi eri hahmoa. Myös VT:n Herran enkeli –tekstit antoivat mahdollisuuksia kahden eri hahmon lukemiselle teksteihin, joissa puhuttiin ”Herrasta” ikään kuin kahtena eri olentona (Jumala ja Jumalan enkeli). Jos VT:n Jumalasta puhuva teksti tavalla tai toisella näytti viittaavan kahteen toimijaan, oli muinaisilla tulkitsijoilla houkutus selittää tekstin erikoispiirre viittauksella enkeliin tai Logokseen. Tämän tekstiryhmän kohdalla täydellisen uudelleentulkinnan mahdollisuus on poikkeuksellisen suuri. Samaistustulkinta Kolmas mahdollisuus on, Jumalan ja välittäjähahmon jonkinasteinen samaistaminen. Kyseinen kanta on edustettuna nykyisessä UT:n tutkimuksessa tulkittaessa Jahve-tekstien sovellusta Jeesukseen. Qumran-tutkimuksessa on myös 11Q13 fragmentin VT:n käytön pohjalta ehdotettu Jumalan ja Melkisedekin jonkinasteista samaistumista. Myös Filonin tapa kytkeä Logos moniin VT:n Jahve-teksteihin on huomionarvoinen ilmiö. Koska Logoksen ja Jumalan erottelu ei Filonilla ole mitenkään absoluuttinen, on ilmeistä, että Filonin Logos-tulkinta nousee Jahven ja Logoksen jonkinasteisesta samaistamisesta. On tärkeää huomata, että erilaisten Jumalan agenttien kohdalla sisäinen todennäköisyys Jumalan kanssa samaistamiselle, on täysin erilainen. Mikäli on painavia syitä uskoa, että jokin välittäjähahmo ei ole millään tavoin samaistettavissa Jahveen (esimerkiksi erilaiset enkeliolennot), on Jumalaa koskevien VT:n tekstien käyttö pyrittävä tulkitsemaan muilla tulkintakategorioilla. Esimerkiksi 11Q13 fragmentissa kuvattua Melkisedek-hahmoa on syytä pitää lähtökohtaisesti Jahvesta täysin erillisenä olentona. Tästä johtuen 11Q13 fragmentin tulkinnassa on otettava tarkasti huomioon, voiko VT:n Jumalaa koskevien tekstien sovellus Melkisedekiin selittyä Jahvea koskevan idean uudelleensovelluksella tai uudelleentulkinnalla. Jos edellämainitut vaihtoehdot näyttävät edes etäisesti mahdollisilta, on syytä pidättäytyä Melkisedekin ja Jahven samaistamisesta. Sen sijaan Viisauden ja Logoksen kohdalla välittäjähahmon ja Jumalan samaistaminen on jo lähtökohtaisesti annettu vaihtoehto, koska Viisaus ja Logos miellettiin osaksi Jumalan käsitettä. Nähdäkseni Viisauden ja Logoksen kohdalla on syytä valita samaistustulkinta, vaikka muut tulkinnat olisivat myös mahdollisia. Paavalin kristologian kohdalla tilanne on ongelmallinen. Samaistustulkinnan sisäisen todennäköisyyden arviointi on täysin riippuvainen siitä, miten kukin tutkija tulkitsee Paavalin kristologian kokonaisuutena. Matalakristologisesta kokonaistulkinnasta käsin Jeesuksen ja Jahven samaistus on luonnollisesti mahdoton. Sen sijaan jos Jeesus mielletään Logoksen kaltaiseksi, jumalalliseksi välittäjähahmoksi, samaistustulkinta on todennäköinen vaihtoehto. Lienee kohtuullista todeta, että Jeesuksen ja Jahven samaistamisen sisäinen todennäköisyys Paavalin kristologian viitekehyksessä on lähempänä Logosta ja Viisautta kuin enkeliolentoja. Kokoavia huomioita Jumalan agentin ja Jumalan väliselle samaistamiselle on selvästikin olemassa erilaisia lähtökohtaisia todennäköisyyksiä. Miten ikinä tällaisia todennäköisyyksiä arvioidaankaan, on silti varsin pitkälle mahdollista arvioida uudelleensovelluksen, uudelleentulkinnan ja samaistustulkinnan esiintymistä sen perusteella miten VT:n tekstiä sovelletaan kuhunkin välittäjäolentoon. Tärkein kriteeri on se, siirtyykö Jahve-nimi tai Jahve nimen substituutti tekstistä toiseen tavalla, joka on ollut tunnistettava tekstin kirjoittajalle. Jumalan ainutlaatuisen nimen siirtäminen siten, että siitä tulisi täysin toisen henkilön nimi, vaikuttaa mahdottomalta. Lyhyiden Jahve-fraasien kohdalla jumalallisen nimen tunnistettavuus saattaa olla monitulkintaista. Kuitenkin selkeiden ja kokonaisten Jahvea koskevien lausumien käytön yhteydessä jumalallinen nimi tuskin saattoi siirtyä täysin reflektoimattomasti. Tässä luvussa kehitettyä metodologiaa tulee käyttää samalla tavalla niin UT:n kuin juutalaisten kirjoitusten analysoimiseen. Jatkossa tehtävät analyysit UT:n teksteistä sekä aikahistoriallisista juutalaisista paralleeleista antavat palautetta metodologian toimivuudesta. Jos edellämainitut kriteerit esimerkiksi johtaisivat siihen, että selvästi Jumalasta erilliset taivaalliset olennot samaistettaisiin Jumalan kanssa, metodologisen pohjan täytyisi olla virheellinen. Toimivan metodologian tulee pääosin vahvistaa jo nyt olemassaolevia – muihin seikkoihin perustuvia - käsityksiä erilaisten välittäjähahmojen luonteesta. 1. Kreitzer 1987, s. 114. 2. Bauckham 2003, s. 5 tekee saman huomion kommentoidessaan Kreitzerin työtä. 3. Capes 1992, s. 184-186. 4. Capes 1992, s. 167. 5. Capes 1992, s. 166-167. 6. Davis 1996, s. xx 7. Davis 1996, s. xx 8. Davis 1996, s. xx 9. Bauckham 2003, s. 5 Bauckham on poikkeustapaus pyrkimyksessään selittää muinaisen raamatunopettajan tulkintalogiikkaa. Bauckham on tietääkseni ainoa tutkija, joka on seikkaperäisesti esittänyt, että Paavali olisi voinut uudelleentulkita VT:n Jahve-tekstin siten, että alkuperäinen referentti (Jahve) ymmärrettäisiin Jumalan sijasta Jeesukseksi. Bauckham itse esittää kyseisen tulkinnan ainoastaan periaatteellisena tulkintamahdollisuutena, jonka hän itse hylkää. Voi olla, että Conzelmann 1969, s. 83 tarkoittaa samaa kommentoidessaan Room 10:13 jaetta: “The Christians have reinterpreted it, transferring it from God to the Lord Christ.” Conzelmannin lyhyestä kommentista tosin ei kiistatta selviä tarkoittaako hän, että (1) Paavali siirsi vanhatestamentillisen lauseen reflektoimattomasti Jeesukselle, (2) vai lukiko Paavali Jeesuksen tietoisesti sisälle Joelin kirjan (2:32) Jahvea koskevaan kuvaukseen Jahven tilalle ja Jahven sijasta. Monet tutkijat puolestaan esittävät, että Paavali ei voinut samaistaa Jumalaa ja Jeesusta, mutta eivät tarjoa mitään vaihtoehtoista selitystä Paavalin tulkinnan logiikasta. Näin esimerkiksi Richardson 1994; Tuckett 2001, s. 59. Bultmann 1952, s. 124 esittää, että pelkkä Jeesuksen ja Jumalan jakama ”Herra” –nimi riitti perusteeksi VT:n Jumalaa koskevien tekstien kristologiselle sovellukselle. Bultmannin idea ei varsinaisesti selitä mitään. Miksi Paavali siirsi Jahve-nimen substituutin Jeesukselle? 10. Bauckham 2003, s. 23: “Altough the use of ‘divine’ terms (Gods, sons of the gods, sons of God) for heavenly beings other than the one God YHWH almost disappeared in second temple jewish literature other than the Qumran writings and (for different reasons) Philo, exegetes were well aware that the words Elim and Elohim were sometimes used in scripture to refer beings other than the One God (some clear cases 2 Moos 7:1; 5:11; Ps. 82:1,6; 86:8; 97:9). They didn’t think that this terminology made such angelic beings semi-divine beings who straddled the otherwise clear distinction between the one God and all other reality…decisive issue in defining monotheism is not the use of word ‘God’ but the understanding of the absolute uniques of YHWH.” 11. Bauckham 2003, s. 23. Vrt. Casey 1991, s. 93 ja Davis 1996, s. xx, jotka käyttävät Elohim-nimen siirtymistä paralleelina Jahve/κύριος -nimen siirtymiselle ilman mitään kriittistä pohdintaa. Casey kirjoitti ennen Bauckhamia ja Capesia eikä näin ollen voinut ottaa kantaa kysymykseen. Davis sen sijaan oli tietoinen Capesin 1992 työstä, mutta ei lainkaan keskustele Capesin kanssa kyseisestä aiheesta. 12. Bauckham 2003, s. 7: ”NT Scholars often speak of κύριος as a ‘translation’ of the divine name. This is inaccurate. It was not normally understood as a translation, nut as a conventional substitute for the divine name.” 13. Katso luku xx. Myös Bauckham s. 7 huomioi, että Tetragrammaton kirjoitettiin Septuagintaan. 14. Kremer 1966, s. 157 saattaa tulla lähelle ylläesitettyä ideaa Jahvea koskevan teeman siirtymisestä välittäjäolennolle ilman välittäjäolennon ja Jahven samaistamista: “By contrast, the places at which Kyrios refers to Jesus merely give us fragments of quotations or isolated phrases which are not acknowledged as quotations.” Kremerin hakema idea Jahve-tekstien mahdollisesta löyhästä soveltamisesta on pätevä, vaikkakin monien Paavalin tekstien kohdalla Kremerin logiikka tuntuu pakotetulta. 15. Bauckham 2003, s. 5 pitää tärkeänä Jumalan nimen siirtymistä lainauksen mukana. Samoin Hurtado huomioi Jumalan nimen siirtymiseen liittyvän erillisen painoarvon: ”This association of Jesus with God, in eschatological action and in title, is not without parallel but...” Myös Kreitzer 1987, s. 114 näyttäisi antavan erillisen merkityksen sille siirtyykö VT:n Jahve-tekstissä oleva ”Herra”-nimi Jeesukselle. Davis 1996, s. xx ei tee erotteluja Jeesukselle siirtyvien Jahve-tekstien välillä lainkaan. Täten hän kohtelee kaikkia tekstejä toisiaan vastaavina riippumatta siitä siirtyykö Jumalan nimi lainauksen mukana vai ei. Kremer 1966, s. 157 näyttää ohittavan koko kysymyksen Jumalan nimen siirtymisestä sen nojalla, että Paavalin kristologisesti käyttämät Jahve-tekstit eivät hänen mielestään ole tietoisia VT:n lainauksia (”...are not acknowledged as quotations”). Katso Kremerin idean arviointi s. 16. Kremer 1966, s. 157 painottaa samaa. 17. Richardson 1994, s. 286 sanoo vastaavasti: ”But it may be more appropriate to use word ‘overlap’, as a way of acknowledging that there are parallel expressions in Paul’s God-language and his κύριος-language, which may have arisen without any conscious awareness by Paul that he was ‘transferring’ God-language to Jesus.” Richardsonin kommentti ei niinkään käsittele VT:n Jahve-tekstien siirtymistä Jeesukselle kuin Paavalin Jumala-kielen ja Jeesusta käsittelevän kielen vastaavuuksia. Vastaavankaltainen kysymyksenasettelu on kuitenkin yhtä sopiva myös Jahve-tekstien siirtymiseen sovellettuna: oliko Paavali tietoisesti siirtämässä Jahvea-koskevia lausumia Jeesukselle vai oliko kysymys enemmänkin tahattomasta paralleelisuudesta? 18. Katso. s. xx 19. Bauckham 2003, s. 23; Capes 1992, s. 167. 20. Katso Takeshi 1981, s. 324-332 21. Capes 1992, s. 184-186; Bauckham 2003, s. 5; Davis 1996, s. xx; Fee 2007, s. 41-44. 22. Water 2006, s. 75-86.

21 kommenttia:

Valde kirjoitti...

Erlaisen tekstiformaatin siirtäminen ei näköjään onnistu kovin luontevasti. Yritin muokata tekstiä huonolla menestyksellä. Muistaakseni DrMark teki sen viimeksi puolestani. Jos joku fiksu sielu haluaa yrittää kyseistä operaatiota olen kiitollinen.

Kyseinen tekstijakso on osa kehitteillä olevaa graduani, jossa käsittelen muutaman VT:n Jahve-tekstin siirtymistä Jeesukselle Paavalin kirjeissä (Fil 2:6-11; Room 10:13; 1 Tess 3:13).

Kaikenlaiset huomiot ja ehdotukset sisältö ja esitystapaa koskien ovat tervetulleita. Heprealainen fontti on väärinpäin, koska wordini toistaiseksi ei oikein osaa lukea sitä.

Valde kirjoitti...

Kovan yrityksen jälkeen sain rivivälit muutettua. Viitteiden saaminen samalle riville sekä fontin yhtenäistäminen näyttää ylittävän koodailutaitoni.

DrMark kirjoitti...

Olin yllättynyt siitä, että Luuk. 17:22 - jossa puhutaan "päivistä" monikossa - nähdään noinkin läheisesti "Herran päivän" pohjalta nousevaksi. Entä "Nooan päivä(t)" (j. 26) ja "Lootin päivä(t)" (j. 28)?

DrMark kirjoitti...

Muita kommentteja:

- Pääsääntöisesti hyvää ja luettavaa suomea; vain muutamia virheitä ja/tai puutteellisia lauseita tms.
- Alaviite 12 esiintyy tekstissä kahdesti.
- Teksti puhuu sekä kriteeristä, kriteereistä että "kriteeriasta". Onko tuo viimeisin olevinaan joku rinnakkainen criteria-sanan suomennos vai jotain muuta? Ko. englannin sanahan (joka ei tietääkseni ole mikään teologinen termi tms., jotta sitä ei voisi kääntää) on suomeksi "kriteerit" (tai ehkä "kriteeristö", jota tosin Kielitoimiston sanakirja ei tunne).
- Aika vaikeasti esitetty nuo kriteerit ja niiden käyttö tuossa "Jumalaa koskevan teeman uudelleensovellus" -otsakkeen alla, IMHO. Muu teksti oli helpommin seurattavissa ja ymmärrettävissä.

Valde kirjoitti...

No jopas näyttäisi olevan monia kirjoitusvirheitä tosiaankin. Hyvä juttu jos ainoastaan Jahve-tekstien "uudelleensovelluksen" kriteerit oli vaikeaselkoista luettavaa.

Pitää vaihtaa pois tuo Luuk 17:22. Vetäisin sen todella hatusta. Ehkäpä Paavalin ilmaus "Jeesuksen Kristuksen päivä" kävisi paremmin.

Hieman mieltäni on painanut lauseiden venyminen, mikä tuntuu olevan erikoispiirre juuri tässä metodologia osassa. Abstaktien erottelujen tekeminen tahtoo tehdä tekstistä jäykkää ja vaikeaselkoista luettavaa. Monia tuossa tekstissä olevia distinktioita ei ole edes pyritty tekemään. Bauckhamkin on mielestäni hieman epäselvä joutuessaan samalla alueelle:

"The phrase ’referential shift of Lord from God to Christ’ rather begs the question whether Paul thought he was transferring the reference of these texts from God to Christ or discerning the reference to Christ that was divinely intended in these texts."

Ainakin itselleni tuottaisi hienoisia vaikeuksia ymmärtää Bauckhamin idea ellen jo valmiiksi arvaisi, mitä hän hakee. Ilmaisulla "transferring the reference of these texts from God to Christ" Bauckham tarkoittaa samaa ilmiötä, josta itse käytän ilmaisua reinterpretaatiotulkinta. Ilmaisu "discerning the reference to Christ that was divinely intended in these texts" viittaa puolestaan Jeesuksen ja Jumalan samaistamiseen, jota kutsun samaistustulkinnaksi.

Nimikylttien "uudelleensovellustulkinta", "reinterpretaatiotulkinta" ja "samaistustulkinta" käyttäminen kuulostaa vähän tönköltä. Lisäksi oletetun lukijan pitää oppia niiden merkitys aiemmesta tekstistä aika hyvin, jotta ko. sanoja ylipäätään voi mielekkäästi käyttää. Pitäisikö noi termit unohtaa kokonaan ja tyytyä asian selittämiseen selkokielellä? Pitäisikö ylipäätään vähentää kuvausten eksaktiutta luettavuuden parantamiseksi?

Toni kirjoitti...

Moi Valde!

Sangen mielenkiintoista :) Pidän aihevalinnastasi ja esille nostamistasi kysymyksistä.

Seuraaville ajatuksille ei ehkä kannata edes uhrata ajatuksia, ja varmastikin kannattaa kuunnella näiden ammattilaisten sanoja.

Tässä omia ajatuksiani kandidaatti-tasolta:
- Ketkä ovat lukijasi?
- Mikä on tavoitteesi?
..eli käyttämäsi sanasto on hyvin akateemista ja ainakin minulle se aiheutti runsaasti ongelmia päästä sisälle aiheeseen. Jos tavoitteesi on nimenomaan tuoda aihe läheiseksi tavallisia ihmisiä, näkisin tarpeelliseksi, että rennosti mutta ytimekkäästi lisäät johdantoa siitä,
- miten päädyit aiheeseen
- mitkä ovat keskeisiä termejä, selittäen niitä (Sitä ennen kannattaa, jos mahdollista, kääntää termit kansantajuiseksi. Helpompi tehdä se alussa kun keskellä aiheen käsittelyä)

Varsinaisessa tekstissä voi ajoittain olla hyvä käyttää havainnollistavaa esimerkkiä tai kärjistystä tai muuta tehokeinoa hahmoteltaessa lukijalle asioiden syy-seuraus tai jotain muita suhteita.

En muista onko seuraavaa ajatusta joku sanonut vai onko tämä täysin minun päänsisällä syntynyt ajatus: "Vaikka päättötyön tarkastaja onkin monesti asiantuntija, tulisi päättötyön olla sellainen kuin tarkastaja tulisi ensimmäistä kertaa asian äärelle."

Niinkuin sanoin, voi olla parempi että nämä nostamani asiat on syytä jättää huomioimatta. Toivoisin että konkarit antaisivat kommenttia tähän asiaan. Toivon olevani muutaman vuoden päästä samassa tilanteessa, eli työstämässä päättötyötä (tai mikä tämä nyt olikaan) :)

Valdelle vielä. Odotan innolla lopullista versiota :) Toivottavasti saat viettää "löytöretkeilijän" innoittavia hetkiä aiheen parissa vielä myöhemminkin :)

Valde kirjoitti...

Kiitos Toni ajatuksistasi. Parhaillaan yritän järjestellä tuota tekstiä uudelleen siten, että asiat etenisivät hieman loogisemmalla ja ymmärrettävämmällä tavalla. Pistän uuden version tänne sitten kun saan sen valmiiksi. Vähintäänkin tekstissä mainittujen tutkijoiden pitäisi pystyä seuraamaan tekstiä vaivattomasti, kuten myös graduohjaajani. :-)

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Tuo on kyllä mielenkiintoinen aihe. Ajattelin ensin sanoa kunnon ortodoksin tavoin, että kyllähän kirkkohistoria osoittaa, että kristityt ovat tulkinneet Jeesuksen Jumalaksi ja ymmärtäneet Paavalin lausumat Jahven ja Jeesuksen samaistamiseksi, mutta sitten tuli mieleen, että areiolaisten voitto oli aika lähellä yhdessä vaiheessa.

Oma mielenkiintoni aiheeseen lopahti siinä vaiheessa kun päädyin siihen, että käytännössä omaan hengelliseen elämääni ei vaikuta juuta eikä jaata se, onko Jeesus Jumala vai ei, ja minun puolestani Jeesus saattoi olla alunperin ihminen eikä Jumala. Erehdyin kerran mainitsemaan tämän IK:ssa yhdellä kurssilla, jolloin kurssikaverini päätteli etten ole enää kristitty ollenkaan.

Oma näkemykseni on tällä hetkellä se, että Jeesus on joka tapauksessa asetettu Herran asemaan, eikä muuta Herraa ihmisille siis ole. Jeesus voi kaiken ja pystyy kaikkeen riippumatta siitä, mieltääkö hänet jumalaksi vai ei, eikä ongelmaa tällaisen näkemyksen kanssa pitäisi olla, jos on kohdannut hänet elävänä Herrana ja auktoriteettina, jolla on valta toimia ja vaikuttaa.

Oleellista on se, että Jeesus oli synnitön, Jumalalle kelpasi Jeesuksen sijaisuhri, ja turvatessamme Jeesuksen sovitustyöhön saamme Pyhän Hengen todistamaan pelastuksesta. Tässä mielessä ajattelen, että jehovantodistajissa voi olla paljonkin uudestisyntyneitä, joita sitten muu lafkan opetus johtaa pahasti harhaan Jeesuksen sovitustyön merkityksestä. Ollessani niiden kokouksessa siellä meinaan tuotiin evankeliumi hyvin selvästi ja kiteytetysti esille, johon saatoin sanoa aamen, mutta sen jälkeen loppukokous käytettiin sovituksen merkityksen vesittämiseen, mikä oli hieman hämmentävää.

Valde kirjoitti...

Hmm.. Onkos Pekka kerettiläinen?:) Lol

Mutta itse asiasta vosinpa vaikka virittää keskustelua Room 10:13 paikasta, johon metodivalikoimaani voi kokeille. Nyt kun on saatu jo Jehovan-todistajat mukaan ja (Pekka-veljen pää puhdasoppisuuden pölkylle:), niin jokohon alkaisi kiinnostamaan tuo kuivakas metodologiani.

LXX Joel 3:5: πᾶς, ὃς ἂν ἐπικαλέσηται ὄνομα הוהי (κυρίου) σωθήσεται ("jokainen, joka juutaa Jahven nimen puoleen, on pelastuva")

Room 10:13: "πᾶς γὰρ ὃς ἂν ἐπικαλέσηται τὸ ὄνομα κυρίου σωθήσεται" ("Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimen puoleen pelastuu"

Paavali osoittaa ensiksi siteeraavansa VT:n tekstiä ("sillä..."). "Jahven nimen huutaminen", esiintyi lähes sata kertaa septuagintassa strandradi-ilmauksena Jumalan avuksipyytämisestä. Filonille ja Josefukselle "Herran nimen huutaminen", oli tekninen termi aktin erityisen pyhyyden vuoksi. Koska Jumalan lausumaton Nimi, oli kaikista kuviteltavista ajateteltavista asioista pyhin, myös sen huutamiseen sisältyi poikkeuksellinen pyhyys ja painoarvo (Filonin ja Josefuksen esimerkit osoittavat tämän).

Ensimmäisen vuosisadan kontekstissa Paavalin käyttämä ilmaisu oli äärimmäisen tunnettu tekninen ilmaus. Lisäksi ilmaus selkeästi sisälsi jumalallisen nimen (Tetragrammaton), jopa kreikankielisessä tekstissä. Tämän vuoksi on selvää, että Paavali (1) tiesi Joel 3:5:n koskevan Jahvea sekä tiesi, että kyseisen fraasin takana on Jumalan lausumaton nimi. Miksi Paavali sitten kutsui Jeesusta lausumattomalla Nimellä? Oma ehdotus on se, että Logoksen ja Hengen kaltaisena jumalallisena välittäjähahmona Jeesus sisällytettiin Jahven identiteettiin. Jeesus oli osa Jahvea.

Miten jehovan-todistajat muuten tulkitsevat Room 10:13 ja paralleelit? Tai miten sinä Pekka tulkitsisit? (Pääsit taas kunniakkaaseen seuraan.. Heh..)

Toni kirjoitti...

Vastaan itselleni aiemmin esittämiini pointteihin, joihin toistaiseksi (ilmeisesti) kukaan ei ole ottanut kantaa.

Eli kirkkokuntien välinen teologinen ja dynaaminen keskustelu edellyttää (ainakin joissakin tapauksissa) yhteistä kieltä (eli akateemista termistöä). Siinä mielessä on hyvinkin perusteltua gradussa käyttää sanavalintoja nimenomaan tästä näkökulmasta.

Vastapainona, kun teologisia löytöjä opetetaan eteenpäin seurakunnalle, pitäisin vähimmäisvaatimuksena kansantajuistaa opetus kuten Jeesus teki, elämänläheiseksi.

Valden gradu on hyvinkin linjassa viimeisten pohdintojeni kanssa. Ja kuten viimeinen postaus osoittaa, gradun akateemisuudesta huolimatta sillä on hyvin tärkeä ja konkreettinen opetuksellinen merkitys tämän päivän seurakunnalle.

Valdelle pisteet viimeisestä :) Hetken aikaa illuminaation ilotulitus poksahteli pääkopassani ja näin uudesta näkökulmasta, kuinka hienosti esimerkkiluvussa Paavali sommittelee myös Kristus-teemaa kuvioon. (Luen tosin Kristus-sanan Messiaana, mikä helpommin avaa VT:n konteksti näkökulman. Meinaan kun vieläkin Jeesus Kristus meinaa väkisin vääntyä Etunimi Sukunimi-mielleyhtymäksi. Kuinkahan moni kärsii tästä vammasta?)

Edelleen intoa porautua tärkeään aiheeseen :)

DrMark kirjoitti...

Pekan (humoristis-?)minimalistinen lausunto Jeesuksen persoonasta ja siitä, mikä on "oleellista", on kyllä perinteisen kristinuskon valossa aika rajatapaus, ellei suorastaan rajojen ulkopuolella. En ihmettele, jos kurssikaveri on vetänyt asiasta omat johtopäätöksensä :-)

Minun uskooni kyllä vaikuttaa se, onko Jeesus lihaksi tullut Jumala vaiko tavallinen ihminen (tai ehkäpä arkkienkeli Mikael), jonka Jumala uhrasi puolestaan ja joka sittemmin on "asetettu Herran asemaan". Pekan mittarissa voi tietysti olla erilainen maililukema.

Sinänsä Pekan ajattelu avaa mielenkiintoisia näkymiä. Jos harhaopin määritelmä ei olekaan enää se perinteinen (eli joko tehdään Jeesuksen työ riittämättömäksi tai otetaan jotain pois hänen persoonastaan), niin potentiaalisten uudestisyntyneiden määrä lisääntyy selvästi. Jehovan todistajat, mormonit yms. ovatkin vain vähän omalaatuisia painotuksia omaavia kristittyjä. Myös mahdollisuudet rakentavaan dialogiin esim. juutalaisten ja muslimien kanssa helpottuvat, kun ei tarvitse uskoa järjenvastaiseen kolminaisuusoppiin.

Pekan kannattaisi julkaista jotain tämän aiheen tiimoilta vaikkapa Hesarin pääsiäisnumerossa...? :-)

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Täytyy varmaan pikkusen selventää vesiä, joissa uin, ettei niitä nyt ihan mutalammikoiksi alettaisi kutsua.

Aiemmin ajattelin itseäni dogmaatikkona ja systemaattisena teologina, mutta olen esimerkiksi tämän seuran kanssa kirjoitellessani tullut huomaamaan, kuinka paljon käytännöllisen teoogian hapatus vaikuttaa ajattelussani. Se, mikä toimii käytännössä, on ilmeisesti tullut aika merkittäväksi auktoriteetikseni, vaikka en ole sellaista aikonut.

Puheellani siitä, ettei Jeesuksen jumaluudella ole niin väliä (voihan hänellä itsellään mennä tosin herne nenään, jos hänet alennetaan apinoita hyvin lähellä oleviksi ihmisiksi), tarkoitan vain seuraavaa. Kun tulin uskoon ja turvasin Jeesuksen sovitustyöhön, en ymmärtänyt Jeesusta Jumalana. Kuulin evankeliumin julistuksen (joka kosketti lähinnä sanomaa syntien sovituksesta ja mahdollisuudesta saada välit kuntoon Jumalan kanssa) ja vastasin siihen, ja sain Pyhän Hengen. Well come home kuului ylhäältä!

Jossain vaiheessa sitten joku alkoi puhua jehovantodistajien väärästä opista ja siitä, että kolminaisuusoppi ja Jeesuksen jumaluus ovat must-juttuja. No minähän aloin puolustaa niitä hullun lailla ja etsin kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin perusteet kolminaisuudelle ja Jeesuksen jumaluudelle Raamatusta. En kyllä huomannut, että se olisi vaikuttanut jotenkin positiivisesti siihen, olenko yhä pelastettu ja onko minulla Pyhä Henki. Ehkä pikemminkin negatiivisesti, kun evankeliumin sijaan aloin apologioida ihmisille yhtä Jeesuksen persoonan osa-aluetta hänen pelastavien tekojensa sijaan.

Sitten jossain vaiheessa kolminaisuusoppi alkoi tökkiä kun menin hölmö yrittämään sitä järjellä ymmärtää. Asia ei ollutkaan minulle enää selvä. Jeesuksen jumaluuskin oli hakusessa. Kuitenkin edelleen olin täysin varma siitä, että Jeesuksen sovitustyöhön turvaaminen on ihmisille ainoa mahdollinen tapa pelastua, Jeesus on ainoa Herra ja nimi, jota mainita ja minulla oli Pyhä Henki (perustan nämä "minulla on Pyhä Henki" jutut siihen, että olen saanut yliluonnollista johdatusta ja kehotusta kertoa muille Jeesuksen sovitustyöstä ja kokemastani pelastuksesta).

Eli kokemukseni mukaan sillä, ymmärränkö tai uskonko Jeesuksen Jumalaksi ei ole ollut merkitystä sille, olenko pelastettu, sille, onko minussa Pyhä Henki, tai sille, ohjaako Pyhä Henki minua julistamaan ihmisille pelastuksen sanomaa. Jos siis minun kohdallani tuo Jeesuksen jumaluuden ymmärtäminen on vaikuttanut olevan jotenkin triviaali asia hengellisesti, niin voiko olla, että se on triviaali myös muiden kohdalla? Eli olen ajatellut, että jehovantodistajienkin parissa ihmiset voivat varmaan uudestisyntyä, koska siellä julistetaan myös evankeliumi, mutta muu opetus on kyllä evankeliumin vastainen.

Mielestäni DrMarkin veto, että ilman Jeesuksen jumaluutta aukeaa portit kaikille opeille, ei ollut perusteltu. Jeesuksen sovitustyön ainutlaatuisuus ainoana pelastavana tekona ja uskon kohteena ei muutu mihinkään, ja juuri sehän on se erottava tekijä. En myöskään osta väitettä, että ellei Jeesus ollut Jumala, hän ei olisi voinut olla riittävä sovitustuhri. Paavalin toinen Aadam tematiikkaan riittää ihminenkin.

No se siitä "mikä riittää iankaikkiseen elämään" argumentoinnista. Jos lukee UT:ta, niin kyllä näyttää siltä, että kaverit ovat olleet aika vakuuttuneita siitä, että Jeesus on sekä Herra että Jumala, A ja O, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet ja istuu Isänsä oikealla puolella taivaissa odottamassa, että milloin saa minutkin tuomita sanoistani.

En siis ala kenenkään kanssa väittelemään siitä, onko Jeesus Jumala vai ei, mutta olen aina valmis väittelemään siitä, että kuinka oleellista on saada joku ihminen tajuamaan Jeesuksen jumaluus ja kolminaisuusoppi, jos ne eivät näytä ihan helpolla menevän perille.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Unohdin vastata Valden Room. 10:13 kysymykseen. Minä tulkitsen sen niin, että joka avuksi huutaa sitä ainoaa Herraa, jonka nimi on meille huudettavaksi annettu, eli Jeesusta, niin se pelastuu, koska Jumala on niin päättänyt.

Jehovantodistajat (joiden pariin etsimään yhteisymmärrystä minua ilmeisesti kujanjuoksulla tässä ajetaan) ovat "ennallistaneet" hyvien tekstikriitikoiden tapaa myöhempien radaktorien Herra sanan paikalle Jehova, minkä he ovatkin tehneet sen sadassa ja tuhannessa muussakin kohdassa. Heidän perustelunsa voisi kestää edes vähän, jos he tekisivät sen vain VT:n lainausten kohdalla, mutta kun he tekevät sen kaikissa niissä kohdissa, joissa heidän teologiansa mukaan voi lukea vain Jehova eikä kukaan muu.

Unohdin myös DrMArkille vastata, että Jeesuksen sovitustyön merkityksestä kiinni pitäminen ja esillä pitäminen torpedoivat aivan riittävästi kaikki keskustelut juutalaisten tai muslimien kanssa. Ei se usko yksipersoonaiseen Jumalaan auta muissa kuin näennäisdialogeissa, joissa oleellinen jätetään muutenkin jo pois asialistalta.

DrMark kirjoitti...

Jos Pekka on sitä mieltä, että uskoontullessa ei kaiken teologian tarvitse olla vielä selvillä, niin olen samaa mieltä. Herra sietää yllättävän paljon vääriä ja/tai puutteellisia näkemyksiä, mikä on tietysti meidän onnemme.

Olen myös Pekan kanssa pitkälti samaa mieltä siitä, että teologiaamme vaikuttaa usein omat kokemuksemme. Pekan uskoon ei Jeesuksen jumaluus vaikuta, minun uskooni vaikuttaa. Fair enough.

Myönnän myös sen, että rajanvedot voivat olla vaikeita ja että "minimivaatimusten" määrittely on hankalaa, varsinkin kun Raamattu itse antaa vihjeitä siitä, että loppuarvostelu tapahtuu sydämen ja toiminnan perusteella siinä missä oikean opinkin mukaan.

Sen sijaan pitäisin kyllä kiinni siitä, että bensamoottorilla kulkevassa autossa pitää olla bensaa, vaikka jokainen kyytiin hyppääjä - jolle pääasia on auton liikkuminen - ei sitä tiedäkään. Minusta UT sisältää aivan riittävästi "korkeata kristologiaa" ja viitteitä Jeesuksen jumaluudesta, jotta pidän sitä sen paradoksaalisuudesta huolimatta Raamatun opetuksena.

Samoin Pekan joidenkin väittämien tueksi olisi edullista, jos joku esim. Jehovan todistajissa uskoon tullut ja Pyhällä Hengellä täyttynyt henkilö tulisi kertomaan siitä, kuinka asia todella heidän piirissään on. Minullakin on nimittäin hengellisiä kokemuksia - joita en niiden luonteen takia viitsi tässä julkisesti kertoa - joiden perusteella epäilen vahvasti, että todistajat ovat kuitenkin sen veteen piirretyn viivan toisella puolella. (Uskoonhan voi toki tulla missä vaan, moskeijassa tai hindutemppelissä ihan siinä missä valtakunnansalillakin, mutta siitä ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.)

Ja lopuksi: Toisaalta olen Pekan ajattelussa siinä mielessä samalla linjalla, että Raamattu itse ei selväsanaisesti artikuloi, että usko kolminaisuusoppiin (tai mihinkään muuhunkaan myöhemmin kirkastuneeseen dogmiin) olisi välttämätön pelastukselle. Käytännössä minua huolestuttaakin enemmän esim. se, mitä Jeesus sanoo anteeksiantamattomuudesta: "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Tässä minusta olisi esimerkki sellaisesta kriteeristä, josta olisi - käytännön tasolla - paljon merkityksempää käydä keskustelua.

Valde kirjoitti...

Pekalle:

> Unohdin vastata Valden Room.
> 10:13 kysymykseen. Minä >
tulkitsen sen niin, että joka
> avuksi huutaa sitä ainoaa
> Herraa, jonka nimi on meille
> huudettavaksi annettu, eli Jeesusta, niin se pelastuu, koska
> Jumala on niin päättänyt.

Tarkoitin, että miten tulkitset sen, että Paavali ymmärtää Joel 3:5:ssa mainitun Jahve/Herran Jeesuksena?

> Jehovantodistajat (joiden pariin
> etsimään yhteisymmärrystä minua
> ilmeisesti kujanjuoksulla tässä
> ajetaan) ovat "ennallistaneet"
> hyvien tekstikriitikoiden tapaa
> myöhempien radaktorien Herra
> sanan paikalle Jehova, minkä he
> ovatkin tehneet sen sadassa ja
> tuhannessa muussakin kohdassa.
> Heidän perustelunsa voisi kestää
> edes vähän, jos he tekisivät sen
> vain VT:n lainausten kohdalla,
> mutta kun he tekevät sen
> kaikissa niissä kohdissa, joissa
> heidän teologiansa mukaan voi
> lukea vain Jehova eikä kukaan muu.

Niin tosiaan, olisihan tämä täytynyt muistaa. Itse asiassa käsittelen pari sivua gradussani juuri sitä, miten Jahve kirjoitetaan UT:ssa. Netissä törmäsin Rolf Furuli nimiseen alkukielisten professoriin, joka argumentoi Jahven kirjoittamista itse UT:n tekstiin. Kyseistä teesiä on puolustanut mm. George Howard, joka ei ole Jehovan-todistaja.

Howardin mukaan Jahve-nimi esiintyi VT:n sitaateissa ja alluusioissa. Howardilla oli selkeästi kristologinen bias; kiinnostus mtalaan kristologiaan kuten Jehovan-todistajilla. Howardin - ja vartiotornilaisten - teoria Jumalan nimen kirjoittamisesta nähdäkseni johtaisi siihen, että joihinkin VT:n sitaatteihin ja alluusioihin Jeesuksen nimeksi tulisi Tetragrammaton. Esimerkiksi Room 10:13 kontekstinsa perusteella viittaa Jeesukseen. Tilannetta ei saada muutettua, vaikka itse tekstiin sijoitettaisiin Tetragrammaton, koska Joel 3:5 esiintyy esimerkiksi 1 Kor 1:2 jakeessa Herran JEESUKSEN nimen avuksihuutamisena. Samoin Apostolien teoissa kyseistä fraasia täydennetään nimellä Jeesus. Vastaavalla tavalla 1 Tess 3:13 siteeraa VT:n lausetta ja lisää VT:n Jahve/Herra -nimen perään nimen Jeesus. Veikkaankin, että vartiotornin Raamatussa kaikki edellämainitut VT:n sitaatit/viittaukset, joissa Herran perään on kirjoitettu "Jeesus", on heidän normaalista käännösssäännöstä poiketen jätetty ilman jehova-nimeä.

Ps. En tarkoittanut Pekan ja vartiotorniteologien rinnastamista mitenkään leimakirvesteologiana. Kunhan heitin vähän läpyskää vain. Itselleni on edelleen varsin avoin kysymys, miten esimerkiksi kaikki ensimmäiset kristityt ymmärsivät Jeesuksen olemuksen kristinuskon ensimmäisillä metreillä. Tai millä tavalla itse Jeesus ymmärsi oman olemuksensa (en pidä tässä suhteessa Johanneksen evankeliumia hyvänä lähteenä).

DrMark kirjoitti...

Valde:

Olen seurannut Furulin (joka siis on Jehovan todistaja) argumentteja jo useamman vuoden ajan. Hänen teesiään tässä asiassa ei ole tiedeyhteisössä ainakaan toistaiseksi hyväksytty.

UMK:ssä (oma kopioni vuodelta 1975) on Room. 10:13 "Jehovan nimeä"; 1 Kor. 1:2 "Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä"; 1 Tess. 3:13 "Jumalamme ja Isämme edessä Herramme Jeesuksen ollessa läsnä".

Jeesuksen omasta itseymmärryksestä on teorioinut mm. N.T. Wright kirjassaan Jesus and the Victory of God.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Itse en siis ole jehovantodistajataustasta, mutta kylläkin "7. päivän adventistit"-uskonpuhdistusliikkeen ex-jäsen. Tulin uskoon kun Pyhä Henki teki eläväksi heidän profeettansa ja kolmen enkelin sanomat saaneen E.G.Whiten kirjoittaman tekstin sanat, jotka kutsuivat pyytämään apua Jeesukselta. Hienoa.

Muuta materiaalia en pystynyt lukemaan Whitelta, koska tunsin, että saamani Pyhä Henki vastusti lukemista(siis silleen jotenkin hämärän tuntuisesti mitä en pysty mitenkään vakuuttavasti perustelemaan millään, vaikka se minut vakuutti silloin). Samoin opetus, jota sain siellä adventisteissa, sulki Raamatun ja teki armon ymmärtämisen mahdottomaksi, koska siunauksethan tulevat lain noudattamisesta!

Eli looginen päättelyketjuni, jota olen avannut tässä keskustelussa, on kulkenut seuraavasti: Olen kuullut jehovantodistajien kokouksessa yhtäläisen selkeän ja yksinkertaisen evankeliumin julistamisen, jonka kautta itse tulin uskoon adventisteissa. Olen kuullut jehovantodistajien kokouksessa yhtäläisen lakihenkisen opetuksen, joka vei minulta sovitustyön merkityksen ymmärtämisen ja armon kokemisen adventisteissa.

Eli kuten adventistien parissa, myös jehovantodistajien parissa voi hyvinkin olla oikeasti uudestisyntyneitä ihmisiä. Ja kuten adventistien parissa, myös jehovantodistajien parissa lafkojen opetus vie kaverit pahasti harhaan ja menettämään ymmärryksen Jeesuksen sovitustyön merkityksestä, mihin se sitten johtaakaan käytännössä.

Molemmissa olen kohdannut pelastavan evankeliumin ja molemmissa olen kohdannut pilaavan hapatuksen.

Mormonien kanssa keskustellessa en ole kohdannut samanlaista evankeliumin julistusta kuin jehovantodistajilla. Heillä se konsepti on alusta loppuun aika sekava, vaikka ne ovatkin muotoilleet uskontunnustuksensa sellaiseksi, että kiireinen kristitty lukija sen helposti allekirjoittaa. Olen tehnyt mormonien opista ja uskontunnustuksesta selvityksen, ja kävin vielä keskustelemassa heidän jonkintasoisen oppia ymmärtävän herran kanssa tekeleeni sisällöstä, etten mene kaikkea tulkitsemaan väärin omista lähtökohdistani. Varmistin, että jotkin asiat todella pitivät paikkansa, joista olin epävarma. Todella kierästi muotoiltu uskontunnustus.

DrMark kirjoitti...

Kiitos Pekalle kokemustensa selvittämisestä. Olen mormoneista samaa mieltä, joten ei niistä sen enempää. Sen sijaan adventisteista kokemukseni vaihtelevat. Jotkut tapaamani vanhemman polven edustajat ovat olleet aika rajatapauksia, mutta nuoremman polven parissa (ja kyllä muutamia yli 60-vuotiaitakin) tiedän adventisteja, jotka ovat kyllä ihan oikeasti oikealla polulla. Tai oikeastaan suurin osa tapaamistani on ollut ok. Yksi näistä oli seinänaapurinamme ollut perhe, jossa isä valmisteli kanssa samaan aikaan väitöskirjaa UT:n alalta. Puimme välillä näitä asioita hänen kanssaan ja olin kyllä tyytyväinen sekä saamiini teoriavastauksiin että näkemääni käytännön kristillisyyteen.

Itse asiassa ainoa juttu, jota en koskaan ole pystynyt nielaisemaan, on E.G. Whiten asema ja kirjoitukset. Toisaalta näitä pyhiä oppi-isiä ja tunnustuskirjoja löytyy muiltakin kirkkokunnilta, joten tässä suhteessa adventistit eivät minun silmissäni juurikaan käytännössä poikkea eräästä suomalaisesta valtakirkosta.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, uskon myös sen, että ihminen voi tulla uskoon missä tahansa ilman, että sen perusteella voi tehdä isompia johtopäätöksiä uskoontulopaikan oppien suhteen.

Sen sijaan pitäisin ihmeellisenä, jos joku oikeasti tulee uskoon ja jatkaa elämäänsä esim. Jehovan todistajana. Kun nyt asian mainitsit, niin voin sanoa, että myös itselläni on kokemusta siitä, että Pyhä Henki ei antanut lukea todistajien materiaalia eikä edes heidän raamattuaan. Joka yrityksellä tuli kuvottava olo, vaikka en tuolloin edes tiennyt, että todistajat ovat lafka, jota tulisi välttää. Mm. siksi pitäisin outona, jos mukana on yhtään pitempään Pyhän Hengen saaneita ihmisiä.

Kyselen aina tapaamiltani todistajilta, kuinka he ovat tulleet uskoon. Viimeksi eilen sain kotonani keskustella kolmen tunnin ajan kahden mukavan todistajan kanssa. Vastaan ei kuitenkaan ole tullut vielä yhtään, jolla olisi ollut selkeä kääntymys tai jokin muu sellainen kokemus, josta muut kuin lapsesta asti kristittyinä eläneet useimmiten todistavat. Todistajissa on toki paljon mukavia ja moraalisesti siveellisiä ihmisiä, mutta vielä toistaiseksi ei vastaani ole tullut mitään, mikä viittaisi uudestisyntymiseen ja sen jälkeiseen "uraan" Jehovan todistajissa.

Tämä ei tarkasti ottaen tietenkään sinällään falsifioi Pekan teoriaa, mutta pitäisin omaani vielä toistaiseksi monestakin syystä mielekkäämpänä...

Valde-parka. Tällaistako keskusteluketjua kaipasit? :-) :-)

hra rautis kirjoitti...

Kiitos näistä JT ja adventisti kommenteista.

Itse ajauduin suureen opilliseen hämmenykseen ja kristillisen teologiani hataruuteen keskusteltuani Todistajien kanssa. Luulin homman olevan pala kakkua, olenhan käynyt jopa raamattukoulua, hehheh.. mutta se pala jäikin kurkkuun ja piti huuhtoa suurella määrällä kolminaisuusoppia alas.

Tämä ketju on itselleni varsin hyödyllinen ja ensimmäinen mielleyhtymä Valden kirjoituksesta olikin rinnastaa esilletulleita asioita Vartiotornin näkemyksien kanssa.

Valde kirjoitti...

Dr Mark:

"UMK:ssä (oma kopioni vuodelta 1975) on Room. 10:13 "Jehovan nimeä"; 1 Kor. 1:2 "Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä"; 1 Tess. 3:13 "Jumalamme ja Isämme edessä Herramme Jeesuksen ollessa läsnä"."

Kiitos tiedosta. Vartiotornin Jehova-sanan käyttö meni niin kuin arvelinkin. Varsin hankala tuo ratkaisu sijoittaa jehova-nimi Joel 2:32:n lainauksiin ja samalla jätää kyseinen nimi pois Joel 2:32:n alluusioista. Tekisin sellaisen jatkoveikkauksen, että jehova-nimeä kyllä käytetään VT:n kyrios-alluusioissa yleisesti. Silloin kun kyrioksen perässä eksplisiittisesti lukee "Jeesus", niin turvaudutaan erilaiseen käännöslogiikkaan.

1 Tess 3:13 käännös on myös varsin mielenkiintoinen. Jeesuksen "parousia" kaikkien enkeleiden kanssa on käännetty sanalla "läsnäolo" ilman ajatusta saapumisesta/tulemisesta (taitaa jälleen olla kysymyksessä poikkeuskäytäntö..). Pyrkimys on selvästi hämärtää Paavalin viittausta VT:n tekstiin.

Howardin (ja myös Furulin) teesi Tetragrammatonin kirjoittamisesta VT:n sitaatteihin ei ole tullut yleisesti hyväksytyksi. Kuitenkaan Howardin ja Furulin argumentteja ei ehkä ole täydellisesti kumottu (tai jos on, en ole tietoinen). Ehkä vahvin vasta-argumentti on Filonin tapa selittää VT:n lainauksessa oleva jumalallinen nimi herruus-idean avulla. Toisaalta jos Jahve lausuttiin ääneen herraksi, voisi olla mahdollista, että pelkkä Jahve-nimi leimautui herruuden kanssa.

Aion itse käyttää Josefuksen tekstejä. Josefus ei käytä kyrios-sanaa Tetragrammatonin tilalla kuin muutaman kerran. Tällöinkin kysymyksessä (muistaakseni) on muiden ihmisten suussa olevan VT:n sitaatit, mikä antaa hyvän selityksen poikkeukselle. Normaalisti Josefus korvaa Tetragrammatonin despotes -sanalla. Kysymys kuuluukiin, että jos Paavalin aikaan Tetragrammatonin jättäminen oli tapana, niin miksi kristilliset kopioitsijat eivät täyttäneet Josefuksen tekstejä kyrioksella siinä missä muitakin?

Mun tietääkseni tätä argumenttia ei ole käytetty. Jos näin on, niin tosta vois varmaan kirjoittaa tieteellisen artikkelin helposti.

DrMark kirjoitti...

Valde:

Osuipa silmiini tällainen - lienet sen jo tutkimuksessasi huomioinut mutta pistän nyt tähän kuitenkin varmuuden vuoksi:

Chester, Andrew: Messiah and Exaltation: Jewish Messianic and Visionary Traditions and New Testament Christology (Tübingen: Mohr Siebeck, 2007).