Johdanto
Pidin reilu vuosi Vammalan helluntaiseurakunnassa 6-osaisen luentosarjan Kuningasten kirjoista. Luennot päätyivät lopulta uudelleen kuvattuna seurakuntamme YouTube-kanavalle. Oppitunteja valmistellessani halusin erityisesti keskittyä Kuningasten kirjojen historiallisiin tilanteisiin ja niiden suhteesta arkeologiaan. Tukeeko vai heikentääkö olemassa olevat arkeologiset löydöt Kuningasten kirjojen historiallista kuvausta? Päädyin pitämään aiheesta yhden kokonaisen luennon, jonka jälkeen tiivistelin löytöjäni aukeaman kokoisessa opetustekstissä Ristin Voiton sivuilla. Nyt päätin esitellä olennaisimmat arkeologiset löydökset myös täällä, jotta materiaali olisi helpommin useimpien saatavilla.
Lyhyesti sanottuna 1. ja 2. Kuningasten kirjat kattavat Israelin kansan historiaa Daavidin viimeisistä hetkistä aina Jerusalemin tuhoon saakka (vuodet 970-586 eKr.) Historiallisesti ottaen juuri tänä ajanjaksona arkeologisten löytöjen määrä kasvaa ja niitä voidaan enenemissä määrin verrata Raamatun kerrontaan. Antiikin historian asiantuntija Eric Cline, joka on kirjoittanut Raamatun arkeologiasta kirjan Oxfordin julkaisemaan A Very Short Introduction -sarjaan, toteaa miten Kuningasten kirjojen kerronta käy hyvin yhteen Raamatun ulkopuolisten lähteiden kanssa. Clinen mukaan ainoakaan löytö ei ole vielä osoittanut, että raamatullinen kerronta olisi välttämättä virheellinen. Samantapaiseen johtopäätökseen on tullut myös Regent Collegesta juuri eläkkeelle siirtynyt Vanhan testamentin professori V. Philips Long. Hän analysoi vuoden 2002 artikkelissaan tutkija Lester Grabben (osakseen skeptisiä) väitteitä päätyen siihen, ettei Kuningasten kirjojen kerronta ole ristiriidassa muiden tapahtumista kertovien antiikin Lähi-idän tekstien kanssa. (Voit lukea tiivistelmän tutkimuksesta täältä.)
Esittelen nyt lyhyesti niitä merkittävimpiä arkeologisia löytöjä, joita Kuningasten kirjojen kerrontaan liittyen on viimeisen sadan vuoden aikana tehty. Etenen kronologisesti eli aloitan Daavidista ja etenen kohti 2. Kuningasten kirjan loppua.
Kuningas Daavid
Ei ole tavatonta törmätä väitteisiin, jonka mukaan Daavidia ei ole koskaan ollut edes olemassa ja Salomon aikainen valtakunta olisi tuolloin ollut sula mahdottomuus. Jopa tutkijapiirien reunamilla on esitetty, että koska meillä ei ole Raamatun ulkopuolisia mainintoja Daavidista tai Salomosta, Raamatun kerronta näiden kuningasten aikaisesta valtakunnasta on keinotekoinen konstruktio, jota ei todellisuudessa ollut olemassa.
Tällainen skeptisyys ajautui kuitenkin umpikujaan 1990-luvulla, kun tutkijat löysivät Tel Danista 840-luvulta eKr. peräisin olevan piirtokirjoituksen. Tekstin laatimisesta oli vastuussa Damaskon kuningas Hasael, joka taisteli löydössä nimeltämainittua Juudan kuningas Ahasjaa ja Israelin kuningas Joramia vastaan. Olennaiseen rooliin piirtokirjoituksessa nousee rivi, jossa Ahasjan kerrotaan olleen ”Daavidin huoneen” kuninkaana. Näin ollen vielä sata vuotta Daavidin kuoleman jälkeen Arameassa tiedettiin Juudan kuningaskunnan alun lepäävän Daavid-nimisen kuninkaan hartioilla. Åbo Akademissa työskentelevän Antti Laaton mukaan löytö osoittaa kiistattomasti Daavidin olleen historiallinen henkilö ja Eric Clinen mukaan löytö päätti vakavan keskustelun siitä oliko Daavid historiallinen henkilö.
Entä mitä meidän tulisi ajatella Daavidin ja Salomon ajan valtakunnasta? Valtavasti Vanhan testamentin tutkimuksesta julkaissut egyptologi Kenneth Kitchen muistuttaa, että Daavidin perustama valtakunta oli nk. minivaltakunta (mini empire), jonka laajuutta ei saa rinnastaa Assyrian tai Babylonian kaltaisiin suurvaltoihin. 1200-900 luvuilla eKr. Palestiinan maa-alueella oli kolme minivaltakuntaa, joista Daavidin rakennuttama valtakunta oli järjestyksessään neljäs.
Ahab Qarqaran taistelussa
Jotkut arkeologiset löydöt kertovat sellaisista tapahtumista, joita Kuningasten kirjoissa ei syystä tai toisesta ole mainittu. Yksi tällainen esimerkki liittyy Elian aikaiseen kuningas Ahabiin. Vuosina 858-824 eKr. hallinnut Assyrian kuningas Salmanassar 3 oli ensimmäinen Assyrian kuningas, joka todella pyrki laajentamaan valtakuntaansa länteen, tavoitteenaan Egypti. Assyrian uhan lähetessä Israel ja Aram muodostivat sotilaallisen koalition ja heidän joukkonsa kohtasivat Assyrian armeijan Qarqarin taistelussa vuonna 853 eKr. Salmanassarin tallettamassa historiankuvauksessa kerrotaan miten Israelin kuningas Ahab toi taisteluun 2000 sotavaunua ja 10 000 jalkamiestä. Jälleen yksi Israelin kuningas sai nimensä assyrialaisiin lähteisiin. Vaikka Salmanassar kehuu tekstissään saaneensa murskavoiton, me tiedämme, että taistelu oli todellisuudessa melko tasaväkinen, eikä Assyria saanut kaipaamaansa yliotetta.
Jehu mustassa obeliskissa
Seuraavien vuosien aikaiset taistelut tuottivat pikku hiljaa toivottua tulosta ja Assyria sai lisääntyvää valtaa Palestiinan alueella. Omrin dynastian tuhoamisesta vastuussa ollut Jehu joutui lopulta alistumaan Assyrian vallan alaisuuteen. Kalahista (nyk. Nimrud) löydetty musta obeliski -kivi on tähän liittyen yksi ainutlaatuisimmista arkeologisista löydöistä. Kiveen on nimittäin veistetty kuvaus Jehusta polvistuneena Salmanassarin edessä. Kuvaa selittävässä tekstissä kerrotaan millaisia esineitä Jehu luovutti verona kuninkaalle. Tässä meillä ei siis ole ainoastaan Israelin kuningasta nimeltä mainitsevaa tekstiä, vaan löytö, jossa Israelin kuningas on kuvattuna kokonaisena henkilöhahmona valokuvan tavalla! Itse Israelin ja sen pääkaupungin Samarian tuhosta (2. Kun. 17) on jäänyt useita mainintoja niin assyrialaisiin kuin babylononialaisiin lähteisiin ja Israelin kuninkaat Menahem, Pekah ja Hoosea mainitaan niissä nimeltä.
Sanheribin hyökkäys 701 eKr.
Vuonna 701 eKr. Assyrian kuningas Sanherib (hallitsi 705-681 eKr.) lähti suurelle sotaretkelle Juudan aluetta vastaan. Kyseinen sota ja siihen liittyvät yksityiskohdat saavat valtavasti palstatilaa niin 2. Kuninkaiden kirjassa kuin Jesajan kirjassakin. Nk. Rassamin sylinterissä Sanherib kertoo hyökänneensa 46 kaupunkia vastaan tuhoten ne. Kaksi kaupunkia nousi erityisiksi kohteiksi: Lakis ja Jerusalem.
Jojakin Babyloniassa
Kuningasten kirjojen lopetus sijoittuu vuoteen 562 eKr. Juudan kuningas Jojakin on ollut Babyloniassa vankina miltei 40 vuotta, vuodesta 598 eKr. saakka. Uusi Babylonian kuningas Evil-Merodak (Awel-Marduk) päättää lopulta vapauttaa hänet vankilasta. Vanginpuku vaihtuu juhlallisempaan vaatetukseen ja kuningas tarjoaa hänelle ja hänen perheelleen mittavat ruoka-annokset. Teologisesti ottaen kertomus nostaa uudelleen esiin toiveen Daavid-kuninkaasta ja Jumalan antamista lupauksista. Pakkosiirrettyjen peli ei ehkä sittenkään ole vielä pelattu! Löydetyissä babylonialaisissa savitauluissa mainitaankin se ruokamäärä, joka Jojakinille ja hänen pojilleen annettiin. Babylonialaiset nuolenpääkirjoitukset täydentävät siten vielä kirjamme viimeistenkin jakeiden historiallista kuvausta.
Mihin arkeologia kykenee, ja mihin ei..?
Arkeologiselle tutkimukselle on annettava tärkeä sija siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatun Jumala on historiassa toimiva Jumala ja historialliset tapahtumat jättävät konkreettisen jäljen maailmaan. Arkeologia ja Raamattu ovat siten kuin tanssipari, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, kummanko osapuolen tulisi määrittää seuraavat askeleet. Mielestäni seuraavat kolme huomiota on hyvä pitää mielessä.
(1) Arkeologia ei voi edes periaatteessa todistaa, että Raamattu on Jumalan sanaa. Arkeologia voi parhaimmissa tapauksissa vahvistaa monien Raamatun kuvauksien historiallisuuden, mutta väite Raamatusta Jumalan sanana on teologinen kannanotto, jota ei suoranaisesti voi johtaa arkeologian tuloksista.
(2) Kaikki asiat eivät tarvitse itsenäistä vahvistusta ollakseen historiallisesti luotettavia. Historiassa on paljon tapahtumia, jotka on talletettu vain yhteen historialliseen lähteeseen, eikä se tarkoita, että niiden luotettavuutta tulisi automaattisesti epäillä. Tutkijat tietävät monia esimerkkejä historiallisista tapahtumista, joita arkeologia ei ole syystä tai toisesta kyennyt vahvistamaan. Historiallisille teksteille tulee siis aina antaa painoarvoa myös itsenäisesti, arkeologiasta riippumatta.
(3) Arkeologiset löydöt täytyy aina tulkita suurempaa taustakertomusta vasten. Kivet ja nuolenpäät eivät edelleenkään puhu, joten niiden asettaminen oikeaan asiayhteyteen vaatii täydentyäkseen historiallisia tekstejä. Lakiksessa oleva sotaramppi herää eloon vasta, kun sen tarkoitus tulkitaan raamatullisten ja assyrialaisten tekstien valossa ja Hiskian rakennuttaman vesitunnelin läpikävely saa uutta kokemusmaailmallista syvyyttä, kun muistaa millaisessa epätoivon tilanteessa se ylipäätään rakennettiin.
Sasson, Victor. “The Tell Dan Aramaic Inscription: The Problems of a New Minimized Reading.” (A Review Article.) Journal of Semitic Studies L/1. (2005):23-34.
Kuningas Daavid
Ei ole tavatonta törmätä väitteisiin, jonka mukaan Daavidia ei ole koskaan ollut edes olemassa ja Salomon aikainen valtakunta olisi tuolloin ollut sula mahdottomuus. Jopa tutkijapiirien reunamilla on esitetty, että koska meillä ei ole Raamatun ulkopuolisia mainintoja Daavidista tai Salomosta, Raamatun kerronta näiden kuningasten aikaisesta valtakunnasta on keinotekoinen konstruktio, jota ei todellisuudessa ollut olemassa.
Tällainen skeptisyys ajautui kuitenkin umpikujaan 1990-luvulla, kun tutkijat löysivät Tel Danista 840-luvulta eKr. peräisin olevan piirtokirjoituksen. Tekstin laatimisesta oli vastuussa Damaskon kuningas Hasael, joka taisteli löydössä nimeltämainittua Juudan kuningas Ahasjaa ja Israelin kuningas Joramia vastaan. Olennaiseen rooliin piirtokirjoituksessa nousee rivi, jossa Ahasjan kerrotaan olleen ”Daavidin huoneen” kuninkaana. Näin ollen vielä sata vuotta Daavidin kuoleman jälkeen Arameassa tiedettiin Juudan kuningaskunnan alun lepäävän Daavid-nimisen kuninkaan hartioilla. Åbo Akademissa työskentelevän Antti Laaton mukaan löytö osoittaa kiistattomasti Daavidin olleen historiallinen henkilö ja Eric Clinen mukaan löytö päätti vakavan keskustelun siitä oliko Daavid historiallinen henkilö.
 |
| 840-luvulta eKr. peräisin olevassa Tel Danin piirtokirjoituksessa on maininta "Daavidin huoneesta". |
Entä mitä meidän tulisi ajatella Daavidin ja Salomon ajan valtakunnasta? Valtavasti Vanhan testamentin tutkimuksesta julkaissut egyptologi Kenneth Kitchen muistuttaa, että Daavidin perustama valtakunta oli nk. minivaltakunta (mini empire), jonka laajuutta ei saa rinnastaa Assyrian tai Babylonian kaltaisiin suurvaltoihin. 1200-900 luvuilla eKr. Palestiinan maa-alueella oli kolme minivaltakuntaa, joista Daavidin rakennuttama valtakunta oli järjestyksessään neljäs.
Kitchenin lisäksi egyptologi James Hoffmeier on muistuttanut, että kun me pohdimme Daavidin ja Salomon aikaista kuningaskuntaa Palestiinan maaperällä, meidän tulee ottaa tarkasti huomioon ympäröivien suurvaltojen tilanne. Esimerkiksi Egyptissä tilanne oli sisäisesti melko kaoottinen, eikä siitä ollut täten haastetta Daavidin aikaisille siirroille. (Pohjoinen ja etelä olivat itse asiassa ajautuneet Egyptissä keskinäisiin hankauksiin.) Assyriassa puolestaan meni vielä pari sataa vuotta ennen kuin siitä oli edes teoriassa haastetta tällä maantieteellisellä alueella. Näin ollen ennen vuotta 930 eKr., jolloin Israelin valtakunta hajosi kahtia (pohjoiseen “Israeliin” ja eteläiseen “Juudaan”), sillä ei yksinkertaisesti ollut pelkoa suurvaltojen asioihinpuuttumisesta. Nadav Na’aman kirjoittaa tähän liittyen näin:
Revisionistiset tutkijat joskus olettavat, että tällaista [Daavidin] “valtakuntaa” ei voinut olla olemassa. Mutta oliko se todella mahdotonta? …On olemassa monia historiallisia analogioita siitä miten nopeat valloitukset ovat vallanneet isoja alueita. …Lyhyesti sanottuna, Raamatun kuvauksessa Daavidin valtakunnan laajudesta ei ole mitään mikä tekisi siitä mahdotonta. (Sit. Provan, Long, Longman 2015, 259, ks. myös s. 306.)
Entä Salomon rakennuttama valtava temppeli? Arkeologisessa mielessä temppelialueen tutkimista haittaa melkoisesti kaksi tosiasiaa: (a) ensimmäinen temppeli tuhottiin 586 eKr. ja (b) toinen temppeli 70 jKr. Lisäksi edelleen arkeologeilla ei ole pääsyä olennaisille paikoille, joten 95% temppelialueesta on tutkimatonta. Kitchenin mukaan tämä on pidettävä visusti mielessä, kun vaaditaan ”todisteita” Daavidin ajan temppelivuoresta. Arkeologian vajavuudesta huolimatta meillä ei ole mitään hyviä syitä epäillä Salomon rakennuttaneen temppeliä Jerusalemiin.
Mesan steela
Kuten 1. Kuningasten kirjan luku 12 kertoo, Israelin valtakunta jakautui vuonna 930 eKr. poliittisesti kahtia pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan. Pohjoisen Israelin ensimmäisen todellisen kuningas-dynastian perustamisesta oli vastuussa Omri. Dynastia vaikutti kolmen sukupolven ajan vuosina 884-845 eKr. Vaikka kuningasten kirjojen kirjoittaja uhraa Omrin kuvaukselle alle 10 jaetta (1. Kun. 16:21-28), hän oli polittisesti ottaen erittäin merkittävä tekijä. Mitä tulee tämän kuninkaan historiallisuuteen, niin hänet mainitaan kahdessa Raamatun ulkopuolisessa tekstissä: Mesan steelassa ja assyrialaisissa teksteissä.
Mesan steela
Kuten 1. Kuningasten kirjan luku 12 kertoo, Israelin valtakunta jakautui vuonna 930 eKr. poliittisesti kahtia pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan. Pohjoisen Israelin ensimmäisen todellisen kuningas-dynastian perustamisesta oli vastuussa Omri. Dynastia vaikutti kolmen sukupolven ajan vuosina 884-845 eKr. Vaikka kuningasten kirjojen kirjoittaja uhraa Omrin kuvaukselle alle 10 jaetta (1. Kun. 16:21-28), hän oli polittisesti ottaen erittäin merkittävä tekijä. Mitä tulee tämän kuninkaan historiallisuuteen, niin hänet mainitaan kahdessa Raamatun ulkopuolisessa tekstissä: Mesan steelassa ja assyrialaisissa teksteissä.
Mesan steela löydettiin vuonna 1868 ja se on korkean hautakiven näköinen monumentti. Steelassa Moabin kuningas Mesa kuvaa 840-luvun eKr. tekemiään sotaretkiä erityisesti Israelia vastaan. Steelassa Omrin mainitaan Israelin kuninkaana nöyryyttäneen Moabia, kunnes Mesa sai taisteltua vapauden Omrin (pojan)pojan aikana. Omri on siis tässä löydössä selkeästi mainittu, mutta myöhemmin tekstissä nähtävästi mainitsee myös ”Daavidin huone”. Jos näin, tämä tekisi steelasta toisen merkittävän Daavidin historiallisuuden vahvistavan lähteen.
 |
| Mesan stela kuvaa Moabin kuningas Mesan sotaretkiä 850-40-luvuilla eKr. Steelassa mainitaan nimeltä Israelin kuningas Omri, mutta siinä lienee maininta myös "Daavidin huoneesta". |
Ahab Qarqaran taistelussa
Jotkut arkeologiset löydöt kertovat sellaisista tapahtumista, joita Kuningasten kirjoissa ei syystä tai toisesta ole mainittu. Yksi tällainen esimerkki liittyy Elian aikaiseen kuningas Ahabiin. Vuosina 858-824 eKr. hallinnut Assyrian kuningas Salmanassar 3 oli ensimmäinen Assyrian kuningas, joka todella pyrki laajentamaan valtakuntaansa länteen, tavoitteenaan Egypti. Assyrian uhan lähetessä Israel ja Aram muodostivat sotilaallisen koalition ja heidän joukkonsa kohtasivat Assyrian armeijan Qarqarin taistelussa vuonna 853 eKr. Salmanassarin tallettamassa historiankuvauksessa kerrotaan miten Israelin kuningas Ahab toi taisteluun 2000 sotavaunua ja 10 000 jalkamiestä. Jälleen yksi Israelin kuningas sai nimensä assyrialaisiin lähteisiin. Vaikka Salmanassar kehuu tekstissään saaneensa murskavoiton, me tiedämme, että taistelu oli todellisuudessa melko tasaväkinen, eikä Assyria saanut kaipaamaansa yliotetta.
Jehu mustassa obeliskissa
Seuraavien vuosien aikaiset taistelut tuottivat pikku hiljaa toivottua tulosta ja Assyria sai lisääntyvää valtaa Palestiinan alueella. Omrin dynastian tuhoamisesta vastuussa ollut Jehu joutui lopulta alistumaan Assyrian vallan alaisuuteen. Kalahista (nyk. Nimrud) löydetty musta obeliski -kivi on tähän liittyen yksi ainutlaatuisimmista arkeologisista löydöistä. Kiveen on nimittäin veistetty kuvaus Jehusta polvistuneena Salmanassarin edessä. Kuvaa selittävässä tekstissä kerrotaan millaisia esineitä Jehu luovutti verona kuninkaalle. Tässä meillä ei siis ole ainoastaan Israelin kuningasta nimeltä mainitsevaa tekstiä, vaan löytö, jossa Israelin kuningas on kuvattuna kokonaisena henkilöhahmona valokuvan tavalla! Itse Israelin ja sen pääkaupungin Samarian tuhosta (2. Kun. 17) on jäänyt useita mainintoja niin assyrialaisiin kuin babylononialaisiin lähteisiin ja Israelin kuninkaat Menahem, Pekah ja Hoosea mainitaan niissä nimeltä.
 |
| Mustassa obeliskissa kuvataan Israelin kuningas Jehu kumartuneena Assyrian kuninkaan edessä. Vuosi on 841 eKr. |
Sanheribin hyökkäys 701 eKr.
Vuonna 701 eKr. Assyrian kuningas Sanherib (hallitsi 705-681 eKr.) lähti suurelle sotaretkelle Juudan aluetta vastaan. Kyseinen sota ja siihen liittyvät yksityiskohdat saavat valtavasti palstatilaa niin 2. Kuninkaiden kirjassa kuin Jesajan kirjassakin. Nk. Rassamin sylinterissä Sanherib kertoo hyökänneensa 46 kaupunkia vastaan tuhoten ne. Kaksi kaupunkia nousi erityisiksi kohteiksi: Lakis ja Jerusalem.
Lakis oli Juudan toiseksi tärkein kaupunki. Tämä strategiselle paikalle rakennettu vahva sotalinnake sijaitsi 70km Jerusalemista lounaaseen. Kuuden metrin vahvuisista muureistaan huolimatta Sanherib tuhosi Lakiksen täydellisesti ja teki siitä hetkellisen tukikohtansa. Harvoista tapahtumista on jäänyt yhtä paljon lähdeaineistoa historiaan. Kaupungin jäännöksistä on löydetty satoja nuolenpäitä ja muuta sotakalustoa, pääkalloja täynnä oleva hautakuoppa ja valtava Assyrian armeijan rakentama ramppi, jota pitkin armeijan joukot etenivät kaupungin muurien yli tuhoamaan sen. Sanherib käski Niinivehen palatessaan kuvata Lakiksen taistelun palatsinsa seinään sarjakuvamaisella piirroksella.
 |
| Rassamin sylinterissä Assyrian kuningas Sanherib kertoo sotaretkestään Palestiinassa. Hän mainitsee lukinneensa Juudan kuningas Hiskian Jerusalemiin "kuin linnun häkkiinsä". |
Valmistautuessaan tulevaan sotaan Hiskia teetätti suuria ruukkuja ravinnon varastoimiseksi. Lakiksesta ja muualta Juudan alueelta on löydetty yli tuhat Hiskian aikaan ajoitettua ruukkua ja ruukun osaa, joiden kahvaan on kirjoitettu ”kuninkaalle kuuluva”.
Sanheribin lopullinen kohde oli tietenkin Jerusalem. Piiritykseen varautuessaan Hiskia rakennutti reilu 500m pitkän vesitunnelin, joka kulki Gihonin lähteeltä Siloan altaaseen. Tunnelin läpi voi edelleen kävellä Jerusalemissa vieraillessaan. Tunnelista löydettiin aikoinaan jopa työryhmän johtajan kirjoituttama piirtokirjoitus, jossa juhlitaan kahden eri suunnilta tulevien kaivuuryhmien kohtaamista tunnelin puolivälin paikkeilla.
Piiritys tapahtui, mutta Jerusalemia ei koskaan valloitettu. Sanherib kerskaa omissa kirjoituksissaan sulkeneensa Hiskian kaupunkiin ”kuin linnun häkkiinsä”, mutta mitään syytä hän ei kerro sille miksi hän ei vallannut kaupunkia. Kuningasten kirjoissa selitys on tämä: Herran enkeli tuhosi Assyrian armeijan ja Sanheribin oli palattava kotiinsa häntä koipien välissä. On mahdollista, että paiserutto teki tehtävänsä armeijan keskuudessa.
Hiskiaan ja hänen luotto-profeettaansa Jesajaan liittyy myös yksi aivan viimeaikainen löytö. Eilat Mazarin johtama arkeologiaryhmä löysi reilu 30 kappaleen kasan virallisia sinettejä, nk. bullia, joilla sinetöitiin dokumentteja. Yhdessä niistä on teksti ”kuuluu Hiskialle, Ahasin pojalle, Juudan kuninkaalle” ja toisessa lukee ”profeetta Jesaja”. Mielenkiintoista on, että Raamatussa kuvatun parivaljakon sinetit löydettiin vain metrin päässä toisistaan.
Sanheribin lopullinen kohde oli tietenkin Jerusalem. Piiritykseen varautuessaan Hiskia rakennutti reilu 500m pitkän vesitunnelin, joka kulki Gihonin lähteeltä Siloan altaaseen. Tunnelin läpi voi edelleen kävellä Jerusalemissa vieraillessaan. Tunnelista löydettiin aikoinaan jopa työryhmän johtajan kirjoituttama piirtokirjoitus, jossa juhlitaan kahden eri suunnilta tulevien kaivuuryhmien kohtaamista tunnelin puolivälin paikkeilla.
Piiritys tapahtui, mutta Jerusalemia ei koskaan valloitettu. Sanherib kerskaa omissa kirjoituksissaan sulkeneensa Hiskian kaupunkiin ”kuin linnun häkkiinsä”, mutta mitään syytä hän ei kerro sille miksi hän ei vallannut kaupunkia. Kuningasten kirjoissa selitys on tämä: Herran enkeli tuhosi Assyrian armeijan ja Sanheribin oli palattava kotiinsa häntä koipien välissä. On mahdollista, että paiserutto teki tehtävänsä armeijan keskuudessa.
Hiskiaan ja hänen luotto-profeettaansa Jesajaan liittyy myös yksi aivan viimeaikainen löytö. Eilat Mazarin johtama arkeologiaryhmä löysi reilu 30 kappaleen kasan virallisia sinettejä, nk. bullia, joilla sinetöitiin dokumentteja. Yhdessä niistä on teksti ”kuuluu Hiskialle, Ahasin pojalle, Juudan kuninkaalle” ja toisessa lukee ”profeetta Jesaja”. Mielenkiintoista on, että Raamatussa kuvatun parivaljakon sinetit löydettiin vain metrin päässä toisistaan.
Jojakin Babyloniassa
Kuningasten kirjojen lopetus sijoittuu vuoteen 562 eKr. Juudan kuningas Jojakin on ollut Babyloniassa vankina miltei 40 vuotta, vuodesta 598 eKr. saakka. Uusi Babylonian kuningas Evil-Merodak (Awel-Marduk) päättää lopulta vapauttaa hänet vankilasta. Vanginpuku vaihtuu juhlallisempaan vaatetukseen ja kuningas tarjoaa hänelle ja hänen perheelleen mittavat ruoka-annokset. Teologisesti ottaen kertomus nostaa uudelleen esiin toiveen Daavid-kuninkaasta ja Jumalan antamista lupauksista. Pakkosiirrettyjen peli ei ehkä sittenkään ole vielä pelattu! Löydetyissä babylonialaisissa savitauluissa mainitaankin se ruokamäärä, joka Jojakinille ja hänen pojilleen annettiin. Babylonialaiset nuolenpääkirjoitukset täydentävät siten vielä kirjamme viimeistenkin jakeiden historiallista kuvausta.
Cline tiivistää arkeologian ja Kuningasten kirjojen kerronnan välisen suhteen seuraavasti:
Yleisesti ottaen asiaan liittyvä Raamatun ulkopuolinen data antaa korvaamattoman tärkeää arkeologista tukea sille, että raamatullinen kerronta sisältää tarkkoja yksityiskohtia liittyen ensimmäisen vuosituhannen eKr. ajan henkilöihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Inskriptiot ovat vahvistaneet monen Israelin ja Juudan kuninkaan olemassaolon, jotka mainitaan Raamatussa ja joissain tapauksissa ne tukevat joitain suurempia kertomuksia, kuten Jerusalemin valloittamista Nebukadnessarin aikana vuonna 597 eKr. Ei ole ainoatakaan esimerkkiä siitä, että Raamatun ulkopuoliset lähteet olisivat osoittaneet jonkin tähän aikaan sijouttuvan Raamatussa kerrotun tapahtuman olleen täydellisesti väärässä. (S. 88)
Mihin arkeologia kykenee, ja mihin ei..?
Arkeologiselle tutkimukselle on annettava tärkeä sija siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatun Jumala on historiassa toimiva Jumala ja historialliset tapahtumat jättävät konkreettisen jäljen maailmaan. Arkeologia ja Raamattu ovat siten kuin tanssipari, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, kummanko osapuolen tulisi määrittää seuraavat askeleet. Mielestäni seuraavat kolme huomiota on hyvä pitää mielessä.
(1) Arkeologia ei voi edes periaatteessa todistaa, että Raamattu on Jumalan sanaa. Arkeologia voi parhaimmissa tapauksissa vahvistaa monien Raamatun kuvauksien historiallisuuden, mutta väite Raamatusta Jumalan sanana on teologinen kannanotto, jota ei suoranaisesti voi johtaa arkeologian tuloksista.
(2) Kaikki asiat eivät tarvitse itsenäistä vahvistusta ollakseen historiallisesti luotettavia. Historiassa on paljon tapahtumia, jotka on talletettu vain yhteen historialliseen lähteeseen, eikä se tarkoita, että niiden luotettavuutta tulisi automaattisesti epäillä. Tutkijat tietävät monia esimerkkejä historiallisista tapahtumista, joita arkeologia ei ole syystä tai toisesta kyennyt vahvistamaan. Historiallisille teksteille tulee siis aina antaa painoarvoa myös itsenäisesti, arkeologiasta riippumatta.
(3) Arkeologiset löydöt täytyy aina tulkita suurempaa taustakertomusta vasten. Kivet ja nuolenpäät eivät edelleenkään puhu, joten niiden asettaminen oikeaan asiayhteyteen vaatii täydentyäkseen historiallisia tekstejä. Lakiksessa oleva sotaramppi herää eloon vasta, kun sen tarkoitus tulkitaan raamatullisten ja assyrialaisten tekstien valossa ja Hiskian rakennuttaman vesitunnelin läpikävely saa uutta kokemusmaailmallista syvyyttä, kun muistaa millaisessa epätoivon tilanteessa se ylipäätään rakennettiin.
Olennaista aihetta käsittelevää kirjallisuutta
Bible History Daily -artikkeli: “The Tel Dan Inscription: The First Historical Evidence of King David from the Bible“. 2016.
Cline, Eric. H. 2009. Biblical Archeology. A Very Short Introduction. Oxford: University Press.
Bible History Daily -artikkeli: “The Tel Dan Inscription: The First Historical Evidence of King David from the Bible“. 2016.
Cline, Eric. H. 2009. Biblical Archeology. A Very Short Introduction. Oxford: University Press.
Hoerth, Alfred & McRay, John. Bible Archaeology. An Exploration of the History and Culture of Early Civilizations. Grand Rapids: Baker Books, 2005.
Kitchen, Kenneth. On the Reliability of the Old Testament. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company, 2003.
Laato, Antti. Vanhan testamentin selitysraamattu 1: Laki. Kauniainen: PerusSanoma, 2018.
Long, V. Philips. “How Reliable Are Biblical Reports? Repeating Lester Grabbe’s Comparative Experiment.” Vetus Testamentum 52 (2002):367-84.
Provan, Iain; Long, V. Philips ja Longman, Tremper. A Biblical History of Israel. 2. painos. WJK: Louisville, 2015.
Provan, Iain; Long, V. Philips ja Longman, Tremper. A Biblical History of Israel. 2. painos. WJK: Louisville, 2015.
Sasson, Victor. “The Tell Dan Aramaic Inscription: The Problems of a New Minimized Reading.” (A Review Article.) Journal of Semitic Studies L/1. (2005):23-34.
Ks. myös Janne Saarela, "Vanhan testamentin luotettavuus: Oliko Daavid historiallinen henkilö?" (2018)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti