RV-lehden numerossa 6 (10.2.2010) ilmestyi Raamatun erehtymättömyyttä ja arvovaltaa tarkastelevan juttusarjan ensimmäinen osa, Matti Kankaanniemen "Sanan arvovalta ei kaadu epätarkuksiin" [sic]. Artikkelissa Matti esittelee Raamatun rosoisuutta ja ottaa kantaa mm. Chicagossa vuonna 1978 laadittuun Raamatun virheettömyysjulistukseen.
Kirjoitus herättelee eittämättä monenlaisia ajatuksia Suomen helluntaikentässä. Oman mielenkiintoni herätti erityisesti kommentti siitä, että "tiettyä epätarkkuutta Raamatun ilmoitukseen tuovat jo pelkät käännös- ja kopiointiprosessit, joiden seurauksena esimerkiksi Jeesuksen opetukset poikkeavat hieman alkuperäisistä". Esimerkiksi oli annettu Matt 5:13, jossa "alkuperäinen" arameankielinen ilmaisu (תפל) voi merkitä sekä "menettää makunsa" että "tulla tyhmäksi", ja jonka kreikankielisessä käännöksessä on käytetty verbiä μωραινω, "tehdä tyhmäksi" (joka tosin kreikan leksikkojen mukaan merkitsee myös "tehdä mauttomaksi" - mutta ainoastaan tässä kontekstissa).
Tästä nousee kaksi kysymystä:
Olisi ensiksikin kiva kuulla, mihin kirjoittaja sijoittaa suuremman arvovallan: Raamatun tekstien takana oleviin historiallisiin tapahtumiin (esim. tässä tapauksessa historiallisen Jeesuksen [tod. näk.] alkuperäisiin sanoihin), vaiko Raamatun tekstien välittämään ilmoitukseen ja historiallisten tapahtumien (inspiroituun?) tulkintaan (eli tässä tapauksessa evankeliumin kirjoittajan tekstiin [toki siinä määrin kuin kuvittelemme esim. viimeisimmän eklektisen tekstin vastaavan alkuperäisiä])?
Toiseksi minua kiinnostaa tuo oletettu aramealainen (tai joidenkin kommentaattorien mukaan heprealainen) alkuperäinen ilmaisu. En tiedä, onko tuo tulkinta Blackin kirjan (jota minulla ei ole käsillä) peruja vai mistä se juontaa juurensa. Yritin etsiskellä sopivaa aramean/heprean tekstiä, jossa tuo merkitys olisi ilmeinen, mutta en äkkivilkaisulla löytänyt. Ehkäpä Matilla olisi tarjota sopiva viite?
Toisaalta en pitäisi mahdottomana sitäkään, että Matteuksen käyttämällä kreikankielisellä sanalla voisi tuossa kontekstissa olla myös kuvaannollinen/idiomaattinen merkitys "menettää makunsa" tai "tulla suolattomaksi", koska samassa virkkeessä verbillä μωραινω ilmaistu ongelma selvästi identifioidaan suolan katoamiseksi (ja sanojen merkityksen arvioinnissahan kolme tärkeintä tekijää ovat tunnetusti konteksti, konteksti ja konteksti).
Tässä siis muutama alustava reaktio Matin ansiokkaaseen kirjoitukseen. Aihetta on jo hieman puitu eri näkökulmista täällä Safarilla aikaisemminkin, mutta toivottavasti Matti ja muut jaksavat vielä jatkaa keskustelua (myös Safarin hiljaisen enemmistön kommentit ovat tervetulleita)!
63 kommenttia:
Pieni redaktiokriittinen tehtävä tekstistä :)
Matin erehtymättömän artikkelin otsikossa oli RV:n käsikirjoitusversiossa mahdollinen kirjoitusvirhe (epätarkus/epätarkkuus).
Onko se ollut alkuperäisessä tekstissä vai onko se tullut vasta myöhemmässä kopioinnissa? Eli mikä on aitoa väärentämätöntä Matin sanaa?
Punkt 1: Tuota dikotomiaa tekstien taustalla olevan historiallisen tapahtuman ja itse tekstin välillä täytyisi ehkä tarkentaa. Periaatteessahan historiallinen tapahtuma on auktoritatiivisempi, jos otamme esimerkiksi Jeesuksen aidot sanat. Toisaalta pääsiäisen jälkeisestä perspektiivistä tulkittuna kuvaus saattaa olla syvempi kuin mitä silminnäkijät ymmärsivät. Esim. vaikkapa Jeesuksen ylösnousemusennustukset (esim. Mk. 8:31, 9:31 ja 10:32-44.)
Punkt 2: Tuo TPL vs. morainoo kuvio perustuu ainakin Hagnerin kommentaarissa Blackin teokseen. Keskeistä esimerkissä oli pyrkiä kuvaamaan käännösprosessia arameasta/hepreasta kreikaksi. Tässähän vääjäämättä jää pois vivahteita. Tosin täysin tarkka ja aukoton esimerkin antaminen on vaikeaa, koska seemiläisiä alkuversioita ei ole olemassa.
3) Redaktiokriittinen tehtävä... esittäkää tulkintoja:-)
Matti/Julle
3) ajattelin heti ensisilmäyksellä kyseessä olevan RV:n toimituksen tilannetajuinen huumori. hymystä päätellen taisikin olla alkuperäisen kirjoittajan.
Epätarkuksista:
Pidin tuota tahallisena virheenä, jonka tarkoituksana on demonstroida jutun pointti (vastaavanlaisia demoja on tullut vuosien varrella vastaan aika monta :-). Mutta toisaalta tekeville sattuu ja RV-lehden(kin) jutuissa on aika säännöllisesti jonkin sortin kielioppi- ja/tai tyylivirheitä, vaikka tosin selviä typoja on minusta harvemmin kuin esim. Aamulehden etusivulla.
Kiitos Marko mahdollisuudesta kommentoida RV -artikkelia täällä safarilla.
Matti:
Arvostan ansiokasta artikkeliasi. Minulla on kuitenkin muutama kysymys/kommentti artikkelin sisältöön.
1) Toteat, että monien mielestä Luukas kuitenkin erehtyi. Kirjoitat helluntaipastorina ja jatko-opiskelijana. Nyt lukijalle jää epäselväksi ketä tarkoitat? Puhutko joistakin helluntaipastoreista, helluntaitaustaisista teologian opiskelijoista vai kenestä? Oletan, että raamatuntutkijoiden mielipide yleisesti ei ole RV -lehden lukijoiden joukossa vakuuttava perustelu.
2) Toteat, ettei suurin osa raamatuntutkijoista usko, että Henok sanoi nämä sanat. Onko tehty tutkimus jossa raamatuntutkijoiden mielipide on tutkittu? Mikä oli otanta? Vai oliko kysymyksessä kirjoittajan olettamus? Jos ko kirjoittajan olettamus, eikö olisi ollut rehellistä sanoa se?
3) Toteat, että kirjoittaja lainaa Henokin kirjana tunnettua teosta. Toteat, et oleta. Mitä voit esittää väitteesi perusteluiksi?
4) Toteat, että Jeesuksen lapsuuskertomuksen yksityiskohtiin liittyy haasteita. Et spesifioi väitettäsi vaan esität lukijalle viitteeksi neljä lukua evankeliumeja. Jos nuo ongelmallisuudet ovat yleisesti RV -lehden lukijoiden tiedossa, niin menettelysi on ok. Minulle maallikkona jää epäselväksi mitä tarkoitat?
5) Toteat, että harmonisointiyritykset eivät ole olleet vakuuttavia. Kenen esittämät? Mikä niissä ei ole ollut vakuuttavaa? Lukijana en ymmärrä mistä puhut ja kenelle kirjoitat?
6) Käytät ongelmallista sanaa ilmeinen, virheellisten aikalaiskäsitysten yhteydessä. Ilmeinen voi tarkoittaa silminnähtävää tai todennäköistä. Ensimmäinen on minusta ehdoton, poissulkeva ja toinen on mahdollinen. Kumpaa tarkoitat?
Otat esimerkiksi Paavalin kommentin pitkistä hiuksista. Toteat, että Paavali ilmeisesti viittaa johonkin. Eli Paavali saattoi viitata tai saattoi olla viittaamatta. Vihjailet, että Paavalilla saattoi olla virheellinen aikalaiskäsitys. Lukijalle jää epäselväksi mitä mieltä sinä olet? Oletko sitä mieltä, että Paavalilla oli virheellinen käsitys vai oletatko, että näin oli vai pidätkö mahdollisena, että oli. Jos olet ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, ymmärrän jos yhdistät esimerkin raamatun virheellisyyskeskusteluun. Kahden seuraavan osalta asia jää ikään kuin auki.
7) Toteat, ettei Paavalin varsinainen opetus ollut virheellinen. Mihin ennakkokäsitykseen väitteesi perustuu?
8) Toteat, että Jumalan sanan arvovalta ei kaadu virheellisyyksiin. Tarkoitatko raamatun sanaa?
Toi epätarkus juttu on kyllä tekstikritiikin tutkimusalaa ei redaktiokritiikkiä.... :).
Matille:
Punkt 1: Niin kuin varmasti tiedät (mutta kaikki palstan lukijat eivät välttämättä tiedä), aiheesta käydään jonkin verran keskustelua. Onko siis inspiraatio/auktoriteetti/ilmestys/you-name-it ensi sijassa Raamatun tekstissä, joka kuvaa historiallisia tapahtumia, vaiko niissä tapahtumissa, joita teksti pyrkii kuvaamaan? Tai tähän tapaukseen sovellettuna: onko joku muu kuin evankelistojen välittämä tulkinta Jeesuksesta autoritäärisempi/oikeampi/inspiroituneempi ja jos on, niin miten me pääsemme siihen käsiksi ja/tai kenen historiallisen Jeesuksen valitsemme? (Ja jos jokin muu kuin evankeliumien välittämä tulkinta on oikeampi, niin sehän tosiaan vetää maton heti kättelyssä kaikenlaisten erehtymättömyys-lähestysmistapojen alta, kuten Mattikin esitti.)
Punkt 2: Selailin tuossa vielä HALOTiakin, mutta en ainakaan sen käsittelemästä korpuksesta tosiaan löytänyt yksiselitteistä esimerkkiä tuohon TPL-ongelmaan (ehkäpä Esa osaisi auttaa tässä?). Vilkaisin myös Nollandin kommentaaria ja hänen mukaansa "the former [= "tyhmä"] Semitic root is not certain", eli ainakaan hänen mukaansa Blackin 40-luvulla tekemät löydökset eivät välttämättä pidäkään ainakaan tässä paikkaansa. Mene ja tiedä. Mutta konteksti tosiaan viittaisi vähän siihen suuntaan (Markuksen selkeästä mallista puhumattakaan), että kreikan ilmaisua voitiin käyttää (ainakin kuvaannollisesti) myös tässä yhteydessä, vaikka se kirjaimellisesti tarkoittaisikin jotain muuta. Näinhän kieli tietysti toimii tänäkin päivänä, eli koko ajan syntyy uusia sanaleikkejä ja sanat saavat uusia merkityksiä eri konteksteissa ja eri tavoin käytettyinä (ks. esim. Urbaani sanakirja). Joskus olen jopa ollut rekisteröivinäni Matti Kankaanniemen sortumisen tuttujen sanojen "luovaan" käyttöön :-)
Esa: Hupsista :)
Minua vähän hämmästytti tuo Nollandin kommentti erityisesti siksi, että hän viittaa Koehlerin ja Baumgartenin Leksikoniin. Tarkastin tänään ÅA:n kirjastossa tuon kyseisen Leksikonin ja siellä annettiin TPL:lle mm. merkitys käyttäytyä typerästi.
Olen lainannut Matteus-kommentaarejani, mutta noista hyllyssä seisovista France, Davies & Allison Hagner ja Keener viittavat TPL:n kaksoismerkitykseen.
Brandon Fredenburg (2002:128)Hesekiel-kommentaarissaan antaa myös heprean TPL:lle merkityksen "malicious folly.
PETTERILLE:
1) Tarkoitan raamatuntutkijoita. Tässä voisin ehkä kääntää myöhemmin esittämäsi kritiikin oletustasi vastaan eli kysyä, onko lukijoiden suhteen tehty kvantitatiivista tutkimusta vakuuttavista perusteluista. No, pointti on joka tapauksessa että Teudas -maininta on yksi tunnetuimpia kohtia, joissa Luukas ja Josefus eroavat toisistaan. Monet raamatuntutkijat katsovat Josefuksen olevan oikeassa. Minun ja monen muun RV:n lukijan mielestä tämä on mielenkiintoinen pointti, joka johtaa pohtimaan näkemyksen puolesta esitettyjä argumentteja.
2) No itse asiassa haluaisin tietää, kuka raamatuntutkija uskoo, että historiallinen Eenok todella sanoi nämä sanat.
3) RV:n kirjoitusten luonne on sellainen, että kovin yksityiskohtaisiin perusteluihin ei voida uppoutua. Juudan kirjeen lainaus (1:14-15) löytyy yleisesti noin 300 eKr. ajoitetusta Eenokin kirjasta (1 Eenok 1:9) ja myös ilmaus ”Eenok seitsemäs Aadamista” löytyy kyseisestä kirjasta (1 Eenok 60:8). Luonnollisin selitys on se, että Juudas pitää Eenokin kirjan kirjoittajaa Eenokkina tai ainakin ilmaisee asian ikään kuin näin tekisi.
4) Haasteet voi kuka tahansa sisälukutaitoinen havaita lukemalla kyseisiä kertomuksia rinnakkain.
5) Kun ensin kerrotaan esimerkkejä haasteellisista kohdista ja sitten todetaan, että näitä kertomuksia on yritetty harmonisoida, niin lienee ilmeistä, että tässä puhutaan näiden kertomusten harmonisointiyrityksistä. Koska RV:n artikkeleissa ei ole kyseessä tieteellinen tai edes puoli-tieteellinen kirjoittamistapa, eikä lähdeviitteitä käytetä, on kohtuutonta edellyttää tarkkoja viittauksia tämän tyylisissä kysymyksissä.
6) Pidän todennäköisenä mutta en varmana sitä, että Paavalilla oli virheellinen käsitys ihmisen hedelmöitymisprosessin yksityiskohdista. Silloin kun viittausta ei tarkemmin selitetä, on syytä puhua ilmauksin, joista käy ilmi tietty epävarmuus johtopäätöksen suhteen.
7) Jonkinlaiseen puolievidentialistiseen probablismiin, jossa myönnetään todellisuuden sosiaalinen konstruktoituminen mutta relativisoidaan tämä premissi hyväksyen konventionaalinen absolutismi pragmaattisena välttämättömyytenä… En oikein tajunnut kysymystäJ
8) Tarkoitan Raamattuna tunnetun kirjakokoelman luonnetta inspiroituna Jumalan sanana.
Pohdin tuota juttua Paavalin spermatukka-perikoopista jossa "varsinainen opetus" säilyy mutta virheellinen luonnontieteellinen väittämä ("fysis didaskei") voidaan demytologisoida pois. Paavalin "luonnontieteellinen" käsitys homoseksiviehtymyksestä on, että sellainen on "para fysin" (luonnon vastainen Rm.1.27). Kuten jotkut ovat (Nissinen tai Kuula) selittäneet, Paavali olettaa tässä että kaikki periaatteessa luonnostaan ovat heteroita. Nykytietämyksen valossa voitaisiin todeta, että niinkuin ei tukka vaikuta hedelmöittymiseen, eivät kaikki luonnostaan halua vastakkaista sukupuolta. Vaikka siis Paavalin homoseksuaalisuuden harjoittamisen vastainen opetus säilyisikin, heiluvatko Paavalin homoseksinvastaiset argumentit samalla tavoin kuin miehen pitkätukkaisuuden perustelut?
DrMark kirjoitti: "Onko siis inspiraatio/auktoriteetti/ilmestys/you-name-it ensi sijassa Raamatun tekstissä, joka kuvaa historiallisia tapahtumia, vaiko niissä tapahtumissa, joita teksti pyrkii kuvaamaan?"
The Dunn-Ninja strikes back! Tämänkertainen JDGD-teoria käsittelee "neljää kanonisen auktoriteetin tasoa", johon otan esimerkiksi Luukkaan "ketku taloudenhoitaja" vertauksen (16:1-9) hypoteettisen elämänkaaren:
1. TRADITIO-HISTORIALLINEN TASO
Jeesus kertoo jutun ketkusta taloudenhoitajasta. Kertomus kiertää oraalitraditiona seurakunnissa ja sillä on valtava auktoriteetti itsessään, se oli normatiivinen ja velvoittava. Jos Luukas on pitänyt sen oikeassa muodossaan, siinä on selvä kehoitus auttaa köyhiä, jotta paikka taivaassa olisi taattu. Käytännössä se epäilemättä tuotti toimintaa.
2. KIRJALLINEN TASO
Luukas otti kertomuksen evankeliumiinsa ja sijoittaa sen muiden samansuuntaisen "selventävien" kehotusten kontekstiin ja näyttää sijoittavan fariseuksia kertomuksen kohteeksi (16:14). Näin kertomuksella on auktoriteetti osana Luukkaan evankeliumia. Epäilemättä opetus tehoaa vieläkin.
3. KANONINEN TASO
Nyt on UT koottu, ja vertauksen merkitys määrittyy suhteessa muuhun UT:n ja koko Raamatun sanomaan. Ei kai Jeesus nyt voi väittää köyhien taloudellisen auttamisen olevan yhteydessä yksilön pelastukseen? Armostahan vain kaikki on. Jeesuksen terävät kulmat tasoitetaan paavaliviilalla. Kummallinen kertomus, nostetaan hattua ja jatketaan roomalaiskirjeeseen.
4. SEURAKUNNALLINEN TASO
Nyt vertauksen merkitys on jo hukkunut 2000 vuoteen kristillistä dogmatiikkaa. Vertausta luetaan oman seurakunnallisen tradition painotuksista käsin. Kristitty voi pönöttää maha pystyssä kunhan pysyy huorin tekemästä samalla kun maailman hätä kasvaa.
Vein vähän eri suuntaan ajatusta kuin Dunn itse, joka korostaa, että traditiolla voi olla jokaisessa eri tasossa hieman erilainen merkitys, jotka kaikki ovat silti yhtä legitiimejä.
Matille:
1 ja 2) Kiitos tarkennuksesta 1 osalta. En ota palloa vastaan kvantitatiivisesta tukimuksesta, koska esitän oman oletukseni. Otan siis vastuun toteamuksestani (joka voi olla myös virheellinen ;)). Sinä esität väitteesi tosiasiana mutta et pysty perustelemaan sitä! Voi olla, että asia on niin kuin sanot mutta olisin toivonut, että tutkijana olisit pystynyt erottamaan oman mielipiteesi tosiasiana esittämästäsi väittämästä. Se, ettet tunne yhtään tutkijaa, jolla on erilainen mielipide, ei osoita väittämääsi todeksi.
3) Kiitos, luonnollinen selitys on minulle aivan eri asia kuin esittämäsi väittämä. Väittämäsi sulkee kaikki muut mahdolliset lähteet pois, luonnollinen selitys ei.
4)Nyt oletat, että kaikki sisälukutaitoiset tunnistavat nuo haasteet. Olisi ollut lukijoiden kannalta mielenkiintoista kuulla oppineen helluntaipastorin tunnistamat haasteet.
5) Perustelusi on ymmärrettävä.
6) Hyvä, lukijoita olisi varmasti kiinnostanut sinun selkeä mielipiteesi, tuonkin olisi voinut laittaa lehteen.
7) ;)
8) ok
Matti:
HALOT = Koehler & Baumgartnerin (joka on aika vanha) parannettu painos eli Hebrew and Aramaic Lexicon of the Old Testament. Ainakin tuossa ainoa kohta, jossa mainittiin "to exhibit stupid behavior", jatkaa heti perään: "but that is completely uncertain".
Hesekielin kirjassa tuo heprean TPL esiintyy viisi kertaa, mutta näyttäisi olevan merkityksessä "whitewash" sekä HALOTissa että esim. Allenilla ja Blockilla.
Noin muutenkaan Raamatussa ei näytä olevan (ainakaan mitenkään selkeästi) tuota kaivattua merkitystä. Sen sijaan HALOTin ensimmäisessä merkinnässä oli "JArm. [="Jewish Aramaic"] to say silly things", eli joskus tai jossain tuota on ilmeisesti noinkin käytetty. Kotikirjastoni pienuuden takia en tuosta kuitenkaan pysty päättelemään, miltä ajalta tuo käyttö on peräisin. Ilmeisesti Blackin kirja olisi tässä siis kuitenkin se paras apu.
Sivukommentti Teudaasta: konservatiivisemmat tutkijat (kuten I.H. Marshall) ajattelevat, että joko Josefokselta menivät vuosiluvut sekaisin tai sitten Teudaita oli useampia. Jälkimmäisen puolesta puhuu mm. se, että esim. Simon-nimisiä kapinan käynnistäjiä oli 40 vuodessa neljä kappaletta ja Juudas-nimisiä vastaavasti 10 vuodessa kolme kappaletta. Neljänkymmenen vuoden sisällä on siis voinut olla myös enemmän kuin yksi Teudas.
Tässä siis lisää vaihtoehtoja, joista vai valita raamattunäkemykselleen sopivimman :-)
Matti/DrMark:
Niin pitkälle kuin tätä käännösproblematiikkaa ymmärrän, ongelman ytimessä on seuraavat kysymykset:
1) Mikä arameankielen kehitysjakso on mielekäs lähtökohta eritellä leksikoneissa sanojen vastaavuudet ja Jeesuksen käyttämä aramea?
Kuolleenmeren kirjakääröt ovat osaltaan tätä problematiikkaa auttamassa, mutta ei ratkaise kaikkia ongelmakohtia. Siksi Blackia pitää lukea korjaavat silmälasit nokalla ja täten myös kommentaareja, jotka häntä hyödyntävät.
2) Mikä oli Jeesuksen käyttämä aramean murre?
Esimerkiksi jos leksikonien antama määritelmä tulee eri murrealueelta kuin mitä Jeesus mahdollisesti käytti, käännösvastaavuuksien määrittäminen on jälleen hintelää.
3) Virheelliset käännökset ovat vaikeampia todistaa vääriksi kuin oikeat käännökset oikeaksi. Miksi?
Oikeiden käännösten tueksi löytyy tavallisesti verrattaen runsaasti relevantteja paralleeleja aramean/heprean/kreikan* kielisistä lähteistä.
*Kreikankielinen lähde tarkoittaa tällöin joko muuta kreikaksi käännettyä teosta tai juutalaisen uskonnon sävyttämää alkuperäisesti kreikaksi kirjoitettua teosta.
Esimerkiksi käsite huono/pimeä/viallinen/ahne silmä Jeesuksen aikaan merkitsi ahneutta tietynlaisissa aisayhteyksissä kuten kohtalaisen runsas paralleelien määrä kertoo (Matt 6:23, Sir 14:8-10, Tob 4:7). Siksi on helppo nähdä, että kääntäjä käänsi Jeesuksen sanonnan Matt 6:22 ja 23 kohdalla idiomaattisesti, vaikka sanonta on muuten glumsy (jos ei tunne noita paralleeleja). Ilman näitä paralleeleja tutkijat väittelisivät tod. näk. huonosta käännöksestä.
Otin tämän esimerkin siksi, että ko. jae sisältää samankaltaisen problematiikan kuin Matin esittämä "tyhmä/ mauton suola"-juttu, vai miten se nyt meni. Asian varmistamiseksi, että tapahtuiko käännösvirhe, tarvitaan runsaampaa verannollista aineistoa kuin leksikonien määritelmät. Ne ovat parhaammilaankin abstraktioita ilman kontekstia. Siksi olisi hyödyllistä löytää muita samaa kielikuvaa hyödyntäviä käännöksiä, jotta olisimme varmoja a) käänsivätkö kääntäjät idiomaattisesti vai b) idioottisesti. En lähtökohtaisesti luota noin leksikoneihin näissä kysymyksissä.
Lars Leevi:
Hienosti eritelty auki mitä Raamatussa säilyneiden tekstien auktoriteetti voi käytännössä merkitä. Eksegeetikkojen työkalut kohdistuvat 1. ja 2. tasoon. Mutta mikäli uskon inspiraatioon 3. taso on mielekäs lopputulema ajatuksesta Jumalan Sana.
Akateemisessa raamatuntutkimuksessa on mielestäni viime vuosikymmeninä selvästi liikuttu tekstin taustalla/takana olevan "aidon/alkuperäisen/historiallisen" merkityksen tutkimisesta kohti kanonisen tekstin tutkimusta. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö tekstit heijastelisi historiallisia tapahtumia tai etteikö niitä voisi tutkia, vaan sitä, että entistä enemmän yritetään ymmärtää itse tekstejä ja niiden kirjoittajien kommunikointipyrkimyksiä. Uskon kannalta kiinnostavaa ja tärkeää ei siis enää ole niinkään esim. J:n, P:n, E:n ja D:n omat teologiat ja painotukset, vaan se mitä Pentateukki viestii sellaisena kuin se on meille säilytetty.
Olen jo aikaisemmin tunnustanut, että olen kaanonin suhteen fideisti, eli en pysty todistamaan sitä Jumalan sanaksi tieteen keinoin vaan se jää uskon asiaksi. Tämän takia en pidä uskon kannalta relevanttina tai sitovana (tai ongelmallisena) esimerkiksi kaanonin ulkopuolisia evankeliumeja, joissa väitetään olevan Jeesuksen sanoja. Samoin en pidä relevanttina niitä varhaiskristillisiä dokumentteja, joissa vedotaan erilaisiin apostolisiin perinteisiin (joista monet tuntuvat olevan kovin vieraita UT:n antamalle kuvalle). En myöskään ottaisi kaanoniin 2000 vuoden jälkeen enempää Paavalin kirjeitä, vaikka sellaisia löydettäisiin.
Pidän mielekkäänä historian Jeesuksen tutkimusta ja sen tuomia positiivisia löydöksiä, mutta minulle on arvokkaampia evankeliumien tulkinta Jeesuksesta ja hänen sanoistaan kuin tutkijoiden tarjoilema käsitys siitä, mitä Jeesus "oikeasti" sanoi. Näin en siis pidä ongelmallisena sitä, että Jeesus puhui hepreaa (ja/tai arameaa), mutta evankeliumit ovat kreikaksi. Historioitsijana ihmettelen myös välillä, miksi synoptikkojen Jeesus poikkeaa Johanneksen Jeesuksesta, mutta uskon kannalta pidän molempia tulkintoja yhtä arvovaltaisina.
Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on tietysti koko kanoninen prosessi ja se, millä eri tavoilla joku juttu on toiminut Jumalan kansan keskuudessa "auktoriteettina" ennen päätymistään kanonisoiduksi tekstiksi. Samaan kategoriaan kuuluu joukko muitakin mielenkiintoisia kysymyksiä, joita en nyt kuitenkaan enää tässä kommenttissa tuo esille :-)
DrMark:
Hyvää johdonmukaista linjausta! Ehkä kaanonin, kuten inspiraationkin suhteen jonkinasteinen fideismi väkisin astuu kehään. Toisaalta voidaan todeta, että huolimatta niistä miljoonasta kysymyksestä joista teologian alueella kiistellään, käsittääkseni ennen viime vuosikymmeniä ei juurikaan noussut esiin ääniä, jotka vaativat UT:n kaanonin muuttamista. Ja vaikka Risto Uron mielestä Tuomas olisi ihan kiva ja sopiva UT:n evankeliumiksi, tuskin Tuomas hänelle mikään elämän ja etiikan ohjenuora on. Eli joskin tutkijat kritisoivat ortodoksia / heresia -asetelmaa historiallisessa mielessä, heillä ei kuitenkaan juuri näytä olevan halua muotoilla uskontunnustusta uudelleen Hermaan paimenen pohjalta.
Toisaalta kyllä niitäkin löytyy, joille UT:n kaanonin ulkopuoliset varhaiskristilliset tekstit ovat ensiarvoisen tärkeitä: Hannele Koivunen väikkärihaastattelussaan (The semiotic analysis of the mary magdalene myth in the gnostic gospel of mary) Helsingin Sanomissa vuonna 1994 toteaa Marian evankeliumin löytymisestä: "Nyt meillä on autenttisia gnostilaisia dokumentteja, joiden mukaan Maria Magdaleena oli Jeesukselle tärkein apostoli, Pietaria paljon tärkeämpi. Maria oli nainen, joka tunsi kaikkeuden ja ymmärsi parhaiten Jeesuksen opetukset. Naisten kannalta löytö on hyvä: Maria Magdaleena olikin syvästi viisas nainen".
Ja lisää Helsingin Sanomissa julkaistua Hannele Koivusen teologiaa gnostilaisten tekstien pohjalta vuonna 1994:
Gnostilaisten tekstilöytöjen pohjalta Koivunen löysi avainkösitteen androgynia mieheyden ja naiseuden välillä. Androgynia symboloi eheyttä, joka saavutetaan gnosiksen, syvän, intuitiivisen tiedon kautta. "Androgynia on avain koko kulttuurimme kannalta. Brysselin miesten maailman on hyvä androgyyninen, roolit ovat sekoittuneet."
Just de.
Historian tutkimus on abstraktio, kuten historian Jeesus on rekonstruktio, osa vallinneesta todellisuudesta. Siksi kannatan Dr Markin tavoin, että valistuksen jälkeläisinä osaamme tehdä eron fideisti- ja abstraktiotasojen välillä.
Uskon perimmäinen olemus ei voi olla kiinni argumentoidusta historian näkemyksestä tai teologisesta abstraktiosta nimeltä raamattunäkemys, vaikka historia tai raamattunäkemys voivat ruokkia uskoa, mutta ei synnyttää sitä. Muutoin se ei ole yksin Jumalan työ, vaan riippuisi ihmisen kyvyistä jäsentää mitä todellisuus todellisuudessa on.
Nyt lopetan tämän järkyttävän sepustuksen...kohta eksegeetti kuullostaa liikaa systemaatikolta ;).
Larin taannoin aloittamasta liian korkeaa raamattunäkemystä koskevasta threadista on kehkeytynyt varsinainen helluntailainen "mediatapahtuma". RV:n pääkirjoitus tulee ottamaan (sori tämä svetistinen futuurimuoto) kantaa aiheeseen ja ensi lauantaina Radio Deissä inerrancysta debatoivat Leif Nummela ja allekirjoittanut.
Oma havaintoni tähänastisesta keskustelusta on se, että kyseessä on pitkälti retoriikkaan ja kielipeliin liittyvät emotionaaliset assosiaatiot. Kuten usein käy, RV:n kirjoituksia kritisoivat eivät jaksa lukea arvostelemaansa tekstiä kolmea kertaa läpi. Mielestäni tämä kolminkertainen lukeminen on välttämätöntä mielekkään vastineen kirjoittamiseksi. Hyökkäys kohdistetaan siihen mielikuvaan, joka lukijan päässä syntyy käytetyn retoriikan pohjalta.
...En ole varma voidaanko Dr.Markin näkökulmaa puhtaasti nimittää fideistiseksi, koska hän pystynee esittämään näkemyksensä tueksi argumentteja. Kaanonissa ei kysymys ole pelkästään konventiosta "päätimme, että tämä on Raamattu", vaan teosten päätyminen siihen on juonnettavissa tiettyihin syihin kuten käsitykseen teoksen yhteydestä apostoliseen opetukseen. Ymmärrän Dr. Markin pointin ja sen, että hän tarkoitti (kuten eksplisiittisesti mainitsi) ns. tieteellisten osoittamista. Käsittelen tätä prosessia huhtikuussa ilmestyvässä kirjassani "Uusi testamentti" (mainos).
Kuka tarvitsee eksegetiikkaa?
Kuka tarvitsee työttömyyttä? Minä en eikä Nieminen. Sitä tarvitsee järjestelmä, tämä kapitalistinen! Noin lauletaan vanhassa työväenlaulussa. Samaa riimiä voi soveltaa eksegetiikkaan. Kuka tarvitsee eksegetiikkaa? Minä en eikä Nieminen. Sitä tarvitsee tiedeyhteisö, tuo pakanallinen!
Vammalan helluntaiseurakunnan pastori Matti Kankaanniemi (RV 6, 10.2.2010) opetti eksegeettisen asiantuntemuksensa avulla oikeaa suhtautumista Raamatun teksteihin. Kirjoittajan mukaan Jumala on päättänyt ilmoittaa itsensä särmikkään, ajoittain epätarkan ja haasteellisen kirjakokoelman kautta.
Eksegetiikka Raamatun oikean ymmärtämisen apuvälineenä on Ristin Voiton pääkirjoituspalstoilla vielä muutamia vuosia sitten nähty ongelmalliseksi. Juhani Kuosmanen linjasi päätoimittajakaudellaan Helluntaiherätyksen suhdetta eksegetiikkaan kirjoittamalla, että historiallis-kriittistä eksegetiikkaa Helluntaiherätyksen tulee karttaa kuin myrkkyä! Miksi näin? Oltiinko aiemmin turhan ahdaskatseisia eikä ymmärretty eksegetiikan mahdollisuuksia? Nytkö on valo koittanut uusien nuorten kykyjen astuttua vanhojen ja ennakkoluuloisten tilalle?
Onko eksegetiikka itsensä Jumalan antama työkalu särmikkään ja epätarkan kirjakokoelman työstämistä varten? Luoko eksegetiikka uskoa? Kirkastaako se Kristusta? Minä en ole lukenut tai kuullut kenenkään löytäneen uskon lahjaa eksegetiikkaa tutkimalla. Sen sijaan tiedän monen ihmisen kadottaneen uskonsa eksegetiikkaan perehtymisen myötä: ”Jumala on kuollut, mutta ateisti en ole.” ” Credokseni riittää: Jumala on.” ” Jos minä en usko kuolemanjälkeiseen elämään, saanko minä pappina tuoda julki tämän mielipiteen?” ”Vanhassa Testamentissa ei ole yhtään ennustusta Jeesuksesta.” ”Vieläkö joku joutuu helvettiin?” ”En ole aivan varma, mutta tuskin kovin moni.” Kaikki nämä ovat suomalaisten teologien jokseenkin sanatarkkoja lausumia ja niihin on päädytty yliopistollisen teologikoulutuksen myötä.
Suomen luterilaisessa kirkossa on vuosien mittaan moneen kertaan nähty yliopistossa annetun teologikoulutuksen varjopuolet. Ei kai ole toivottavaa, että kirkon virkaan opiskeleva kadottaa uskon ja sen myötä ensisijaisen motivaation tulevaan työhönsä? Tuskin helluntaiseurakunnat ovat yhtään paremmin suojattuja samaa uhkaa vastaan.
Teologian yhtenä osa-alueena eksegetiikka on tiedettä. Eksegetiikassa Raamattuun sovelletaan tiedeyhteisössä hyväksyttyjä metodeja. Toimiva persoonallinen Jumala ei siihen metodikaanoniin kuulu. Jumalalla ei voi olla roolia eksegeettisessä tutkimuksessa, koska Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta ei voida tieteen metodeilla todentaa. Löisinkin vaikka vetoa, että Vammalan helluntaiseurakunnan pastori Matti Kankaanniemi ja hänen eksegeettiseen seminaariin osallistuva sivupersoonansa puhuvat samoista Raamatun kertomuksista aivan eri kielillä.
Tieteessä pyritään löytämään totuus. Eksegeetin totuus on aivan toisenlainen kuin se totuus, jota tarjotaan seurakuntalaisille sunnuntaisissa jumalanpalveluksissa. Matti Kankaanniemi esitti artikkelissaan muutamia esimerkkejä Raamatun historiallisista epätarkkuuksista. Jeesuksen opetuksiin liittyvät ongelmat eivät eksegeetin näkökulmasta ole kuitenkaan pelkästään käännösten epätarkkuuksiin rajoittuvia, minkä kirjoittaja tietysti minua paremmin tietää. Varsinainen ongelma on siinä, että tavallinen maallikkokristitty ei mitenkään voi tietää mitkä Raamattuun tallennetuista Jeesuksen sanoista ovat hänen omia lausumiaan, mitkä tekstien kirjoittamisajankohdan seurakuntien omaa julistusta, sellaisina tietysti aikasidonnaisia ja uusissa konteksteissa toisarvoisia. Kun Jeesus kertoo Jerusalemin temppelin hävityksestä, tekstiä lukeva eksegeetti tulkitsee sanat Jeesuksen kuoleman jälkeisen seurakunnan julistukseksi. Tekstille on haettu arvovaltaa laittamalla sanat Jeesuksen suuhun. Eihän Jeesus voinut puhua temppelin hävityksestä, koska se hänen eläessään oli vielä pystyssä. Mistäpä Jeesus olisi tiennyt, että temppeli hyvinkin pian tulisi häviämään. Jeesushan oli Marian ja Joosefin poika, normaalilla tavalla siinnyt ja syntynyt. Jeesukseen nykyään liittyvät epiteetit liitettiin häneen vasta sitten, kun oli nähty mitä hänestä oli tullut.
Paavalin toista kirjettä Timoteukselle moni asiantuntija pitää epäperäisenä. 2. Tim. 13 kertoo Paavalin pyytävän Timoteusta tuomaan hänen Troakseen Karpoksen luo jättämänsä viitan ja kirjakääröt. Eräs tuntemani UT:n eksegetiikan dosentti selitti tämän detaljin näppäräksi keinoksi sitoa teksti Paavalin persoonaan. Siis tietoinen huijaus, vaikkakin hyvässä tarkoituksessa tehty.
Matti Kankaanniemi kirjoitti, että Raamatun arvo Jumalan ilmoituksena ei ole juonnettavissa salaisista totuuksista, kätketyistä numerokoodeista tai luonnontieteellisistä neronleimauksista. Tässä yhteydessä tulee mieleen ELS, equidistant Letter Sequences, jota Jerusalemin yliopiston professorit ovat tutkineet. Siihen liittyen Vanhasta Testamentista on löydettävissä juuri noita Kankaanniemen väheksymiä numerokoodeja jokaisen heprean aakkosiin perehtyneen löydettäväksi. Sen kun laskee vaan tietyin välein olevat kirjaimet. Esimerkiksi Jesaja 53 - minä olen Jeesus.
Nykyajan luonnontieteen selitys maailmankaikkeuden synnystä vaatii paljon vahvempaa uskoa mahdottoman tulemiseen mahdolliseksi kuin VT:n luomiskertomukset: Jumala kutsui sanallaan olemattomat olemaan. Tieteen käsityksen mukaan maailmankaikkeus ennen alkuräjähdystä oli pistemäinen, tilavuus nolla, lämpötila ääretön. Kuitenkin tuossa pisteessä oli jo olemassa koko maailmankaikkeuden koko massa, lukemattomat galaksit ja aurinkokunnat, myös me ihmiset. Ken siihen uskoo on jo kutsuttava todelliseksi uskon sankariksi.
Varhaiskristillisen maailmankuvan mukaan Jumalan luoma maailma oli maailmankaikkeuden keskus. Nykyajan ihminen on johdateltu ajattelemaan, että olemme vain merkityksetön planeetta jossain maailmankaikkeuden laidalla. Jos planeettamme katoaa vaikka asteroidiin törmättyään, ei mikään oikeastaan ole universumin mittakaavassa muuttunut. Onko tämä totta? Yhdysvaltalainen Edwin Hubble havaitsi 1924, että kaikki näkyvissä olevat galaksit etääntyvät maasta. Maailmankaikkeus siis laajenee yhä. Mikäli olisimme maailmankaikkeuden laidalla, täytyisi kai joidenkin galaksien myös lähestyä meitä. Tästä voinee maallikko päätellä, että olemme paremminkin maailmankaikkeuden keskiössä. Johanneksen ilmestys 20: 11 kertoo mielenkiintoisen asian: ”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat taivas ja maa, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.” Minulle syntyi tästä voimakas mielleyhtymä laajenevaan maailmankaikkeuteen. Jumala sekä hänen luomansa maa-planeetta kaiken tapahtumisen keskipisteessä. Maailmankaikkeus laajenee siksi, että se pakenee Jumalan kasvoja. Voisiko Jumalan suuruudesta olla olemassa voimakkaampaa näkyä?
Taisi olla roomalainen runoilija Quintus Horatius Flaccus, syntynyt vuonna 65 eKr, jolta jäivät elämään sanat vestigia terrent, jäljet pelottavat. Samoja sanoja voi hyvin soveltaa eksegetiikkaan. Luukas erehtyi, Juudaksen kirjan kirjoittaja erehtyi, Paavali erehtyi, Jeesus erehtyi ja niin edelleen. Ovatko nämä toteamukset Jumalalle mieluisia? Kun maailmalla tapahtuu Jumalan ihmetekoja, välikappaleina ovat aina ihmiset, joille Raamatun kirjoittajat eivät erehdy. Ei ihmiselle voi olla kahta totuutta, yhtä Jumalan seurakuntaa, toista tiedeyhteisöä varten. Vanhan Lännen intiaanit olisivat sanoneet sellaisen ihmisen puhuvan kaksihaaraisella kielellä. Jos tarkoituksena on julistaa Jumalan Sanaa sellaisena, että se johtaa elämänmuutokseen ja parannukseen, ei teologisista oppiaineista voi Uuden Testamentin eksegetiikkaa hyödyttömämpää osa-aluetta löytää. Parhaimmillaan se onkin omaan arvoonsa jätettynä.
Bertolt Brecht ei tietääkseni ollut eksegeetti, mutta hänen runonsa ”Orpo” sopisi monen eksegeetin credoksi: ”Minä tunnustan sen, / minulla ei ole toivoa. / Sokeat puhuvat / pelastuksesta / Minä näen: / Kun erehdykset / on käytetty loppuun, / istuu meitä vastapäätä / viimeinen seuralaisemme / tyhjyys.
Markus Koskelan kirjoituksesta
Pointti 1:
Saarnaja- ja tutkijasivupersoonani ovat hyvin lähellä toisiaan. Eksegeesi eli Raamatun selitysoppi on välttämätön osa Raamatun tutkimista ja näin myös saarnan valmistamista. Liitän saarnoihini tekstikriittisiä, redaktiokriittisiä ja muotokriittisiä huomioita samalla periaatteella kuin tietellisessä tutkimustyössäni. Luonnollisesti saarna on vähemmän tekninen ja yksinkertaistava mutta ei missään tapauksessa olennaisesti erilainen kuin tieteellisen tutkimuksen konteksti. Ei kannata lyödä siis kovin suuria summia vetoa tästä asiasta.
Pointti 2:
Mielestäni Koskela sekoittaa eksegeesin jonkin tietyn koulukunnan tapaan tulkita Uuden testamentin tekstejä. Esimerkki Jerusalemin temppelin hävitysennustuksista on hyvä osoitus tästä. Varsin monet historialliskriittistä metodia noudattavat tutkijat itse asiassa uskovat, että Jeesus todella lausui tuomioprofetian Jerusalemia ja temppeliä vastaan. Jopa itse Rudolf Bultmann oli valmis myöntämään tämän. Käsitys Jeesuksen kyvystä ennustaa liittyy eksegeesin tekemisen taustalla oleviin maailmankatsomuksellisiin ja filosofisiin kysymyksiin. Eksegeesiä voidaan tehdä sekä yliluonnollisen hyväksyvästä että kieltävästä lähtökohdasta käsin.
Pointti 3:
Jeesuksen sikiämisestä ei kukaan historian tutkija voi todeta mitään eksaktin tieteellistä. Sen sijaan kahta lapsuuskertomusta voidaan verrata toisiinsa, arvioida kertomusten yhteneväisyyksiä ja eroja jne.
Pointti 4:
Juuri muutama kuukausi sitten puolustin pastoraalikirjeiden aitoutta mm. tuohon Karpos-kuvion perusteella ynnä muilla eksegeettisen metodin puitteissa toimivilla argumenteilla.
Pointti 5:
Tutustuin ELS-koodi juttuun jo 1990-luvun puolivälissä, kun ystäväni kanssa laskeskelimme Genesiksestä puiden nimiä kyseisellä menetelmällä. Ongelmana on, että ELS-koodeja voidaan ilmeisestikin löytää myös muista teksteistä kuin Raamatusta. McKay, Bar-Natan, Kalai ja Bar-Hillel väittivät Dostojevskin Sota ja Rauha teoksen hepreankielisestä käännöksestä löytyvän vastaavia juttuja kuin Genesiksestä. Lisäksi oikeiden tekstiversioiden päättäminen muodostuu suureksi haasteeksi tai sitten pitää tekstikriittisiä kysymyksiä alkaa ratkoa numerologian avulla (kuten eräs tuttavani tekee!).
Pointti 6:
Koskelan mukaan ”kun maailmalla tapahtuu Jumalan ihmetekoja, välikappaleena ovat aina ihmiset, joille Raamatun kirjoittajat eivät erehdy”. Tämä ei taida ihan pitää paikkaansa. Esimerkiksi Fullerin Teologinen Seminaari, joka taitaa syytää eniten valmistuneita teologeja maailmalle, ei ole sitoutunut Chicagon Statementtiin, jota artikkelissani kritisoin. Olen myös itse kokenut omassa pastorintyössäni Jumalan ihmetekoja ja nähnyt niitä myös samanlaisen raamattunäkemyksen kanssa työtä tekevien kollegoiden toiminnassa.
Olen Koskelan kanssa samaa mieltä, ettei tuon tapaista eksegetiikkaa tarvita, jota hän kommenteissaan luonnehtiin.
Kuitenkin on surullista, että hän kohdistaa esittämänsä esimerkit väärään henkilöön. En voi tunnistaa Koskelan esille ottamissa instanseissa Kankaanniemen Raamattua selittävää työtä kuten Kankaanniemi asian edellä ilmaisee.
Ja sitten vastaus erääseen Koskelan esittämään kysymykseen: "Kirkastaako eksegetiikka Kristusta?" Varmasti, sillä ilman eksegetiikkaa ei olisi edes Uuden testamentin kreikankielisiä käsikirjoituksia säilynyt käännöstyötä varten esimerkiksi suomen kielelle. "Luoko eksegetiikka uskoa?" Kyllä. Lukeehan Koskela itse eksegeetikkojen hengentuotetta - suomalaisia raamatunkäännöksiä.
Välittömästi ko. artikkelin lukiessani itsekin vakuutuin siitä, että nyt taidetaan keskustella tästä aiheesta tähän sävyyn ensimmäistä kertaa julkisella helluntaiherätyksen foorumilla. Sinänsä terävä käänne RV:n kuluneen talven yksitoikkoiseen tarjontaan. Harvoinpa olen odottanut näin innolla tulevien viikkojen numeroita.
Ensimmäisenä yliopistovuotenani olen ohimennen tutustunut myös Suomen Teologisen Instituutin tarjontaan, ja olin yllättynyt heidän - tai ainakin Leif Nummelan - raamattunäkemyksellisestä linjastaan. Epäilemättä Tapio Puolimatkan kirjat ja näkemykset ovat osaltaan vaikuttaneet olennaisesti "konservatiiviluterilaisten" apologetiikkaan viime vuosina. Raamatun erehtymättömyyttä ja virheettömyyttä näytetään painotettavan raskaasti erityisesti tilanteessa, jossa kirkkoa repii homoseksuaalisuuskeskustelu ja liberaalit vetävät muillakin tavoin köyttä omaan suuntaansa. "Räisäsläisyyden" nousun aloittaman 80-luvun raamattukeskustelun barrikadeilta STI:kin on perustettu - as far as I know. Samoin CSBI syntyi reaktiona liberaaliteologiaan.
Mielestäni suhde Raamattuun helluntailaisuudessa on hengeltään hieman erilainen. Perinteisesti teologian lähteitä on neljä: 1.Raamattu, 2.traditio, 3.järki ja 4.kokemus. Lähtökohtaisesti luterilaisuus on dissannut kakkosta, homot ja liberaalit vetoavat kolmoseen ja neloseen. Niinpä ykkösestä on pidettävä kiinni tiukasti eikä siitä voida joustaa. Myös jenkkiläiset inerrantistit muuten näyttävät nostavan esille sen, että inerrancy on tarpeellinen käsite, jotta voidaan torjua väitteet Paavalin homoseksuaalisuuskäsitysten virheellisyydestä.
Helluntailaisuus on lähtökohtaisesti kokemuksellinen kristinuskon suuntaus. Raamatun auktoriteettia on painotettu, mutta sitä on voinut lukea vain Hengen johdatuksessa. Niinpä raamatun tulkinnan ja soveltamisen logiikka sekä hermeneuttinen johdonmukaisuus ei välttämättä aina ole ollut käytännön helluntaiopin parhaita puolia , tiukka eksegeettinen perinne puuttuu toisin kuin vaikka jenkkibaptisteilta. Niinpä yhteinen kokemus ja järki on epäilemättä ollut myös sitä "Hengen johdattamaa raamatunlukua".
Parhaiten tämä näkyy klassisessa henkikasteopissa uskoontuloa seuraavana tapahtumana - kokemus edeltää raamatuntulkintaa.
Tämä näkyy myös esimerkiksi naispastorikysymyksessä: Vaikka emme ole osanneet taidokkasti argumentoida egalitaristisia eksegeesejä, olemme nähneet Jumalan toimivan naisten kautta. Lisäksi, jos he kokevat Jumalan kutsua pastoriksi, luotetaan että sille timoteuskirjeen kohdalle varmaankin löytyy joku hyvä selitys. Toinen esimerkki on, kun Seinäjoen seurakunta veti David Pawsonin avioliitto-opetuksen pois kirjamyynnistään. Asiaa ei selitetty väittämällä Davidin eksegeesiä virheelliseksi (1.), vaan Seinäjoen vanhimmiston RV:seen kirjoittaman kommentin perusteella linjaus näytti syntyneen omantunnon (4.) ja terveen järjen (3.) perusteella.
Helluntaiherätystä eivät vielä ole raastaneet erimielisyydet homoseksuaalisuudesta tai Raamatun auktoriteetista (sen tulkinnasta toki kiistellään). Ei ole syntynyt tarvetta vedota ehdottomaan Raamatun virheettömyyteen. Ei ole ollut myöskään tarvetta tällaiselle keskustelulle. Mihin suuntaan keskustelu ajautuukin, toivoa sopisi, että helluntaiherätys välttyisi opettajiensa jakamiselta "liberaaleihin" ja "konservatiiveihin".
Markus Koskelalle:
"Juutalaisille juutalainen, kreikkalaisille kreikkalainen, roomalaisille roomalainen."
Paavali pyrki välittämään kohtaamansa ja tuntemansa totuuden eri ihmisryhmille kunkin ryhmän lähtökohdan ja ymmärryksen huomioiden. Kreikkalaisten kanssa hän puolusti tuntemaansa totuutta kreikkalaisen mytologian kielellä ja heidän pelisääntöjensä (tekstiensä) puitteissa, juutalaisille oppineille hän siteerasi vanhaa testamenttia, opetuksensa seurakunnille hän saattoi sanoittaa suoralla puheella asiasta, jonka jokainen ymmärsi.
Uskon, että Jumalan voi oppia tuntemaan juuri Raamatun avulla.
Jos puhun tästä asiasta epäuskoisen eksegeetikon kanssa, voin hyvin tuoda esille Raamatun vaikeat kohdat tunnettuina tosiasioina. Tällöin hän joutuu vastakkain sen kanssa, että ne perusteet, jotka hänelle ovat olleet syy sulkea sydämensä Raamatun sanalta, eivät olekaan niin vahvat kuin hän on ajatellut.
Kun taas puhun tästä samasta asiasta seurakuntalaisille, jotka ovat tulleet kuuntelemaan Jumalan sanaa johon he uskovat, niin heillä ei ole samanlaisia esteitä totuuden kuulemiselle. Voin siis puhua vapaammin itse asiasta. Vaikka siis puhun eri sanoilla, puhun samasta asiasta.
Jos Matin Vammalassa äänitetyn saarnan sanojen esiintymismääriä verrataan hänen eksegeettisiin esitelmiinsä Åbo Akademiissa, päädytään Markus Koskelan tavoin siihen, että koska käytetyt sanastot ovat niin erilaisia, niin kyseessä ovat eri henkilöt. Tämä on kuitenkin juuri samanlaista eksegetiikkaa, jonka Markus Koskela haluaa saada loppumaan. Sillä samanlaiseen todisteluunhan perustuu juuri timoteuskirjeiden nimittäminen epäperäisiksi: käytetty sanasto ja kirjeiden opetusten fokus eroaa radikaalisti muista paavalilaisista kirjeistä eikä asialle voi olla mitään muuta selitystä (ei eri kohderyhmä, uusi elämäntilanne --> kuolemassa, seurakunnan jatkuvuuden takaaminen, uuden järjestyksen luominen) kuin se, että joku muu kuin Paavali oli kirjoittajana.
Pyydän harkitsemaan tarkkaan, ennen kuin julistaa eksegeettisin metodein hankkimiensa tulosten tulkinnat totuuksina maailmalle. Eksegeettinen tulos on, että Matin opetusten sanasto ja tyyli vaihtelevat merkittävästi riippuen kohdeyleisöstä. Koska molemmissa tilanteissa opetuksen viesti kuitenkin pysyy samana (Raamattu on kova juttu), niin mielestäni ei Kankaanniemeä voida sulkea pois eräänä vaihtoehtona omien sanojensa sanojaksi.
Lars toi esille tuon normaalin kulun ja ladun, jota juostaan kun liian hankalat kysymykset alkavat ahdistaa psyykettä: pidetään kiinni Raamatun erehtymättömyydestä.
Koska helluntailaisuus on maallikkoliike ja koska sen teologisesti koulutetummalla osalla ei ole viimeisen sanan oikeutta, niin luulen, että tuota latua liike hiihtää metsään.
Tilanteen oikea ratkaisu, jota olen aiemminkin viljellyt, on se, että me teemme vastuullisen ratkaisun olla jotakin mieltä esim. homoseksuaalisuudesta ja pidämme siitä kiinni ja olemme valmiit kantamaan Jumalan edessä seuraukset jos olemme väärässä. Mutta me pidämme näkemyksestä kiinni. Tämä kuitenkin edellyttää, että ensin tunnustetaan, että vaikka kristityillä olisi yleisesti jostakin asiasta vankka yhteinen kanta, sitä ei pysty yksiselitteisesti puolustamaan tieteellä tai Raamatulla. Ainoa vaihtoehto puolustaa asiaa ilman, että joutuu nimeämään Raamatun erehtymättömäksi (mikä on ratkaisuna todella paha virhe), on olla aikuinen joka seisoo sanojensa takana.
Matti kirjoitti: "ensi lauantaina Radio Deissä inerrancysta debatoivat Leif Nummela ja allekirjoittanut."
mikäs ohjelma on kyseessä, mihin aikaan?
Kuten aiemmin jo ilmaisin, ilmaisen edelleenkin. Olen huolestunut siitä että sinänsä ansiokasta ja hyvää teologista analyysia ja keskustelua käyvä teologiporukka (Kankaanniemi, Hyvönen, Dr. Mark, Lars, Isä Leivo jne.) pyrkii selvästi v a i k u t t a m a a n , ihmisiin, tästä blogista päätelleen erityisesti helluntaiherätykseen, sen johtohenkilöjen ja sen piirissä olevien yksittäisten kristittyjen tapaan suhtautua Raamattuun ja sitä kautta uskoon.
Vaikuttamisestahan on kysymys, kun kirjoitetaan julkisia artikkeleja ja kirjoja, toimitaan pastorina, saarnataan, esiinnytään radiossa, julkaistaan blogia, käydään keskusteluja jne.
Uskon ydinalueille menevä ihmisten ajatuksiin vaikuttaminen ei ole vaaratonta. Varsinkin, kun kuulijoilla ei ole käytettävissään läheskään samanlaisia teologisia eikä muitakaan systemaattisen ajattelun työkaluja eikä usein edes riittävää analyyttistä ajattelukykyä. Helluntaiherätyksen kuulijat ovat tottuneet (kyllä) siihen että pöntöstä ja RV:stä puhutaan totuutta. Kun nyt RV:n välityksellä ja enenevässä määrin pöntöistäkin aletaan esittää ns. kriittistä ajattelua, menevät kuulijat hämmennyksiin ja syntyy sekaannusta. Näinhän on jo nyt käynyt, mikä ilmenee osaltaan RV lehden lukijakommenteissa.
Kaikella rakkaudella veljet, teillä on paikkanne teologeina, mutta tarvitseeko helluntailiike mielestänne tällaista opetusta ja kyseenalaistamista? Jos tarvitsee, miten se on sitten pärjännyt tähän asti?
Rakkaudella
Jukka
Jukalle:
Vuosia sitten teologiaa opiskellessani minua vaivasi tällainen kysymys (jonka myös luennolla esitin eräälle proffalle):
Kuuntelin kerran kasetilta saarnan, joka oli täynnä villiä spekulaatiota, teki väkivaltaa Raamatun sanalle ja oli muutenkin aika kyseenalainen. Ironista asiassa oli se, että vuosia aikaisemmin nuorena uskovana olin kuunnellut tuon saman saarnan ja kokenut sen tuolloin hyvin voimallisena ja siunaavana saarnana, jonka kautta Jumala mielestäni minulle puhui. Niinpä kyselin, miten tämä on mahdollista ja jos Jumala näin toimii "roskankin" kautta, niin miksi ihmeessä opiskella Raamattua ja pyrkiä tulemaan eksegeettisesti ja raamattuteologisesti vastuullisemmaksi Jumalan sanan opettajaksi?
Muutama ajatus tuosta varsinaisesta kysymyksestäsi:
Ensiksikin lienee selvää, että kaikki puhujat, kirjoittajat ja opettajat pyrkivät kommunikoidessaan vaikuttamaan yleisöönsä. Vaikuttamispyrkimys ei siis itsessään liene väärin.
Yhtä lailla selvää lienee se, että on mahdollista jopa vuosisatojen ajan pitää kiinni vääristä opeista ja tulkinnoista - ja silti "pärjätä" kirkkokuntana. Perinteen tai tulkinnan ikä ei siis välttämättä tee siitä oikeaa.
Ongelmaksi siis jää se, että ihmiset kuulevat tulkintoja ja ajatuksia, jotka poikkeavat siitä, mitä he jo valmiiksi uskovat. Se, onko tämä vaarallista tai ei-toivottavaa, riippuu tietenkin asian sisällöstä. Harmillista tällaisessa tilanteessa on se, että jotkut ovat kuitenkin tehneet tästä sisältökysymyksen sijasta muotokysymyksen. Toisin sanoen, Matin ja kumppaneiden ajatukset ja tulkinnat nähdään usein vääriksi vain siksi, että he ovat opiskelleet teologiaa (vieläpä pahamaineisessa paikassa eli yliopiston teologisessa tiedekunnassa). Itse sisältökysymysten pohdiskelu ja perustelujen arviointi on sen sijaan paljon vaativampaa puuhaa ja voi siksi monelta jäädä tekemättä. (Ja joskus se oma tulkinta on liian rakas, jotta siitä voisi luopua!)
Kaikkihan me (toivottavasti) kaipaamme totuutta, joten loppujen lopuksi kysymykseksi jäänee vain se, mikä tulkinta on kestävin ja millä perusteilla.
Jukka,
esitit kysymyksen blogin teologi-veljille, mutta uskallan näin ulkopuoleltakin jakaa omia ajatuksiani aiheesta. :)
Ensiksi, aina on hyvä nostaa rohkeasti keskustelua siitä, millainen pohdinta on rakentavaa millekin kohderyhmälle. Blogi on haastava foorumi koska samoja tekstejä lukevat niin aidot ”etsijät”, vastauskoontulleet, kuin jo seurakuntaelämään ja esim. helluntaiherätykseen pettyneet ja siksi uskostaan luopumassa olevatkin. Teksti, joka saattaa saada yhden hämmennyksiin, on toiselle ensimmäinen raikas tuulahdus aikoihin – ehkä koskaan.
Ongelmaa lisää, ettei kirjoitettu teksti ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen puutteessa aina onnistu välittämään alkuperäisen kirjoittajan tunnetilaa ja sävyä oikein. Itselläni on runsaasti kokemusta siitä, kuinka innostusta tulvivalla sähköpostilla saadaan aloitettua kitkerä riita ja väärinkäsitysten vyöry; vain siksi, että vastaanottaja tulkitsi innokkaan otteeni ylimielisyydeksi tai provokaatioksi. Ne, jotka tämän blogin kirjoittajista tunnen henkilökohtaisesti, ovat (juu, itsekin sanoit niin) teologeja paikallaan ja ovat ainakin minun kanssani ottaneet vaikuttamistehtävänsä vakavissaan. Heidän innostuneeseen äänensävyynsä ei kannata ainakaan kategorisesti yhdistää tarkoitushakuisen ja närppivän kriittisyyden kaikuja. Tämän voin toki sanoa vain heistä, jotka tunnen.
Terve kriittisyys ja sen opettaminen on väline, ei päämäärä. Mainitsemasi ”totuuden julistaminen” ilman lupaa kysyä perusteluja tuskin olisi ollut keskusteluja ja hyvähenkisiä väittelyjä jatkuvasti käyneen Paavalin makuun. Kuten ei myöskään se, että terveellä harkinnalla jo luomistyössä varustetut ihmiset opetetaan ”ottamaan vaan vastaan” aivan kuin puhuisimme uskonnosta emmekä elävästä suhteesta Jumalan kanssa. Raamattu jos joku kestää aidot pohdinnat. Itse olen saanut olla terveissä seurakunnissa aina, mutta DrMarkin mainitsemaa ”roskaa” herätysliikkeessämme on monin paikoin ihan liikaa. Samansuuntaisiin johtopäätöksiin ilmeisesti tuli rakkaan länsinaapurin helluntaiherätys, kun pistivät kaikki pastorinsa vuosittaisen yhteiskokoontumisen sijasta muutaman viikon raamattukoulutukseen?
Minä toivoisin, että jokainen (!) uskova kävisi ainakin jonkun verran raamattuopintoja päästäkseen henkilökohtaisesti syvemmälle Raamattuun ja saadakseen välineitä erottaa terve ja epäterve hengellisyys toisistaan. Eli oppiakseen tervettä kriittistä ajattelua. Ja mitä perusteluun ”tätä ei ole ennenkään tarvittu” tulee – se ei kuulosta siltä ääneltä, jolla minun palvelemani elävä ja dynaaminen Jumala haluaa meidän sukupolveamme kohti ojentua.
Joka tapauksessa keskustelua on aina hyvä herättää. :)
Olen Jukan kanssa samaa mieltä siitä, että täytyy olla skarppina millä foorumilla puhuu mitäkin. Tai siis että ketkä voivat tulla vaikutetuksi.
Suurinta hallaa lähiaikoina on tehty herätysliikkeessämme kolmen asian käsittelyllä seurakunnissa: naisen asema, ylistys ja kirkkokunnaksi rekisteröityminen. Mielestäni syypäinä ongelmiin ovat olleet pitkälti edellä mainittujen asioiden puolustajat. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko nuo asiat puolustamisen arvoisia, vaan niitä on puolustettu ihan päin honkia.
Näiden asioiden vastustajien lähtökohta on stereotyyppisesti seuraava: 1) Jumalan sanaa on opetettu tottelemaan, ja sitähän sitten totellaan 2) on mielessä jokin kohta Raamatussa, joka selvästi opettaa vastoin näitä uusia harhaoppeja, 3)pyhä kiivaus sanan puolesta luo tiukan ja vastustavan oikeutetun asenteen.
Miten tässä lähtökohdassa olevat seurakuntalaiset on kohdattu ja miten on yritetty tuoda "uudet" asiat seurakuntaan? Sanomalla, että "kaikki Raamatusta näitä asioita vastustaneet kohdat ovat kulttuurisidonnaisia ja että kyllä lähetyskentillä jossa ihmisiä tulee uskoon niin kyllä siellä sentään voidaan..."
Mikä tässä nyt on siis se pahin moka? Se, että ihmisille on ensin julistettu pöntöstä, että olkaa alamaiset Raamatun sanalle, ja sitten käsittelemättä perusteellisesti (eksegeettisesti, historiallisesti, dogmaattisesti, systemaattisesti ja käytännöllisesti)ihmisten mielissä kummittelevia "selkeitä" aiheeseen liittyviä raamatunkohtia vaaditaan heitä hylkäämään vanhat käsityksensä jonkin omituisen kulttuurisidonnaisuuden perusteella tai vetoamalla lähetyskentillä tapahtuvaan, mitä vastaan asettuminen on melkein samaa kuin asettuisi vastustamaan Pyhää Henkeä.
Lopputulos: ihmisille välitetään ristiriitaista informaatiota ja arvotusta pöntöstä ja aiheutetaan ihmisille kriisi.
Korjaava toiminta: kuunnellaan miksi asioita vastustetaan ja millä perusteella ja jos oikeasti ollaan sitä mieltä, että ihmiset ovat metsässä käsityksineen, niin perustellaan käsitykset siten, että ihmiset eivät joudu sisäiseen ristiriitatilanteeseen.
Jotta nykyään usein kuullut perustelut (kulttuurisidonnaisuuksilla etc.) olisivat aiheuttamatta ristiriitaa, tulisi ihmisten raamattunäkemyksen olla sellainen, jossa Raamatun opetukset eivät ole niin ja aamen vaan ne ovat myös arvioinnin kohteena.
Eli ennen kuin perustellaan muulla kuin Raamatulla, täytyy ihmisten olla valmiit hyväksymään sellaiset perustelut. Ja se vaatii teologeilta raskasta työtä ja taitoa ja nöyryyttä onnistuakseen Jumalan mielen mukaisesti.
Jukka Ryhänen puhui safarin / RV:n kirjoitusten vaikuttamispyrkimyksistä.
Itselleni tämän blogin ensisijainen tarkoitus on otsikossa esitetty terapeuttis-sielunhoidollinen purkautuminen. Lisäksi on viihteellistä ja mukavaa käsitellä asioita sosiaalisesti: Jos puhdasta totuutta tavoittelisin, lienisi ulottuvillani tiiviimpiä ja parempiakin esityksiä eksegeettisistä aiheista kuin mitä safarille kirjoitetaan.
Koska kirjoitan omaksi ilokseni enkä juurikaan pyri vaikuttamaan keneenkään, Safarilla minulla on vapaus olla varomaton sanoissani. Täysin eri asia, mitä pöntöstä julistan tai jopa mitä seurakuntalaisille puhuisin - tällöin pyrin puhumaan asioita joista olen huomattavasti varmempi. Mutta vaikka kuinka olen yrittänyt kirjoituksillani laskea tasoa ja ihmisten rimaa kirjoittaa tänne niin turhan hiljaista täällä usein on :)
Helluntailaisuus kuten muukin vapaat suunnnat ovat vahvasti uskoon ja ratkaisukeskeisyyteen perustuvia liikkeitä. Kansankirkko taas perustuu enemmän lapsikasteeseen ja uskoon kasvamiseen.
Teologia perustuu järjen käyttöön, ei uskoon. Sillä on oma kiistaton paikkansa ja tehtävänsä, mutta pappeutta se ei korvaa. Helluntailiike on niin pieni että puurot ja vellit menevät helposti sekaisin jos teologin uraa luovat henkilöt toimivat myös pappeina. Näin ei välttämättä tarvitse olla, mutta helposti niin voi käydä.
Papin tehtävä on mielestäni ensisijaisesti vahvistaa uskoa. Kyseenalaistamisten suhteen pitää olla aika varovainen, koska helposti ne luovat hajaannusta ja jakaantumisia. Myös valtataisteluja syntyy näkemyseroista, kuka sanoo viimeisen sanan?
Ylipäätään oikeassa olemisen ja näyttämisen halu johtaa helposti ongelmiin kristikunnassa. Mieluummin pitäisin kovin syvälliset teologiset keskustelut ja näkemyserot poissa seurakunnasta ja viikkolehdistä. Toki päätöksiä näistä asioista tekevät aivan muut kuin minä, muun muassa Kankaanniemi, Hyvönen ym.
Sirkulle, itse opiskelin Isossa Kirjassa pienen pätkän 1994-1995 ja pidin siitä kovasti. Sen jälkeen olen lueskellut itsekseni teologiaa sieltä täältä, niin itäistä kuin läntistä, pohjoista ja eteläistä. Lähinnä sellaista maistelua ja kulttuurista perehtymistä. Pidän kovasti kaikista teologisista keskusteluista ja kirjallisuudesta. Ihailen esimerkiksi Matti Kankaanniemen selvästi erinomaisen hyvää muistia ja terävää älyä. Mies on ilmiselvästi erittäin lahjakas.
Kun uudistuin muutamia vuosia sitten, totesin että Kristus, sovitus, armo ja pelastus on kaikki mikä minulle riittää. Usko ei tarvitse minkäänlaista järkiperustelua uskoni vahvistukseksi vaan päin vastoin, Pyhä Henki vakuuttaa uskon todeksi juuri niin kuin Sana sanoo. Näin minulla, muilla voi olla toisenlaisia kokemuksia. Toivon vain että usko pysyisi lujana ja Raamattu ylimpänä auktoriteettina.
Siunausta kaikille!
Mielenkiintoinen kommentti Lars Leeviltä. Jokaisella kommentoijalla, blogin kirjoittajista puhumattakaan, on nimittäin mielestäni vastuu ymmärtää, että ei ole olemassa neutraalia tai vaikuttamisesta vapaata kommunikaatiota, ei ihmisten, eikä Jumalan edessä. Kaikella kommunikoinnilla on vaikutusta ja toimikoon se Jumalan kirkastukseksi ja muitten rakennukseksi.
Niin tämä blogin intentio ja samanaikainen avoimuus luovat mielenkiintoisen yhtälön. Itse olen surutta antanut tulla kaikenlaiset kelailut ja epäkelailut, uskot ja epäuskot ja opit ja harhaopit sen suuremmin ajattelematta, koska olen ajatellut tätä paikkana, jossa lukijat ovat skarppeja eikä kukaan niele mitään itse pureskelematta. Olen pitänyt tätä todella terapeuttisena, mutta olen kyllä monesti miettinyt, että perus seurakuntalainen jos lukee minun tekstejäni, niin ei se minua uskovana pitäisi joidenkin ahdistavimpien vuodatusteni valossa. Ja kuitenkin ne ovat vain osa jumalasuhdettani, se osa, jonka kanssa olen joutunut pitkälti olemaan yksin mutta jonka olen vuodattanut tänne, että joutuisin kohtaamaan muita näkökulmia.
Toivoisinko, että safari olisi suljetumpi alue? En tiedä. Olisihan se tietyllä tavalla turvallisempaa, mutta se tekisi avoimeksi tarkoitetusta foorumista salakerhomaisen liberaalilooshin.
Jukka,
meillä on selvästi erilainen näkemys ja kokemus siitä, mihin elävä usko perustuu. Minun mielestäni tiedon ja (rakentavan) järjenkäytön osuutta ei voi eikä tule sulkea siitä ulos. Papin uskoa vahvistava tehtävä ei voi tarkoittaa ihmisen ajattelun sammuttamista... :/
Vänkääminen tuskin rakentaa, minä lopetan. Samaa Herraa palvelemme. :)
Heii, kiitos pienestä dialogin poikasesta! Siunausta sinne myös! :)
Rakentavaa vuoropuhelua on helpompi käydä kun siinä on kaksi osapuolta. Jos toinen ilmoittaa että tämä ei johda mihinkään ja lopettaa niin toisen on aika vaikea rakentaa mitään. Olisin mielelläni kuullut millä tavoin järki on auttanut uskoa. Nyt jään osattomaksi tästä tiedosta.
Yllättävä seikka on ylläpidon arvaamattomuus tekstien julkaisemisen suhteen. Palsta on avoin ja sinne toivotaan kommentteja, jopa kannustetaan terapeuttiseen ulvontaan eetteriin. Seula vaikuttaa kuitenkin tiukemmalta kuin vanhoillisen helluntaiseurakunnan vanhimmiston maku, mutta ennen kaikkea mielivaltaiselta. On vaikea ymmärtää että vastakkaisia ja kriittisiä mielipiteitä ei haluta tuoda julki. Puolusteluilla on turha viisastella, ne eivät peitä sitä että Safarille halutaan omaa näkemystä tukevia hengenheimolaisia ja heille myös sallitaan mahdollisuus kevyisiin terapeuttisiin heittoihin ja harkitsemattomiin tölväisyihin. Aitoa keskustelua ei toivota. Todellinen julkinen keskustelu testaa omien ajatusten kestävyyden. Siihen Safari tai ainakaan sen julkaisemispäätökset tekevä henkilö ei ole kypsä.
Safarilaiset pyrkivät tuomaan vaihtoehtoista ja kriittistä ajattelua tarjolle seurakuntiin, mutta samaa ei haluta oman toiminnan arviointiin. Vanhan kunnon muusikkoveljen Leevi Launosen päätoimittajakaudella lienee mahdollista saattaa Safarin sensurointilinja arvioitavaksi ei enää niin vanhoillisella foorumilla, RV lehden yleisönosastolla liittyen Safarin kovasti esille nostamaan Kankaanniemen kirjoitussarjaan mainitussa viikkolehdessä.
[Yllä olevan Jukan kommentti on ylläpidon muokkaama.]
Jukalle:
Kirjoitit, että Safarilla kyllä kannustetaan "terapeuttiseen ulvontaan eetteriin", mutta että (ainakin) sinun kommenttejasi valvotaan tiukalla seulalla. Tämä ei kuitenkaan ole edes puolittainen totuus.
Ensiksikin tuon lainaamasi Safarin "tunnuspiirteen" yhteydessä mainitaan myös selvästi, että "tässä blogissa käsitellään teologisia kysymyksiä eksegeettisellä painotuksella". Terapeuttiset ulvonnat, joiden tarkoituksena on lähinnä purkaa entiseen(?) seura-/kirkkokuntayhteisöönsä kohdistuvia katkeruuksia ja traumoja, eivät siis ole Safarin fokuksena. Näille purkauksille löytyy varmasti yllin kyllin kanavia netissä.
Toiseksi, täällä ei harrasteta kenenkään erityistä sensurointia, eikä kommentteja kaiken kaikkiaan juurikaan tarvitse jättää julkaisematta. Yhtäkään postauksen aiheeseen kohdistunutta teologis-eksegeettistä havaintoa - kriittistä tai vähemmän kriittistä - ei ole koskaan tietääkseni jätetty julkaisematta. Keskustelu on tervetullutta, kunhan se pysyttelee suurin piirtein niissä rajoissa, jotka tämän foorumin tarkoitus ja yleinen hyvä maku määrittelevät. Helluntaiherätyksen nykyisiä tai entisiä johtajia kohtaan tunnetun katkeruuden (olipa se oikeutettua tai - siihen en ota kantaa) purkaminen ei siis kuulu Safarille.
Olet edelleen tervetullut keskustelemaan Safarin postausten aiheista yllä mainittujen parametrien rajoissa. Tällä kertaa näin sen vaivan, että yritin poimia kommentissasi olleen asian muun materiaalin seasta, mutta jatkossa asiattomuuksia ja loukkauksia sisältävät kommentit voivat jäädä kokonaisuudessaan julkaisematta.
Olen oikeastaan samalla linjoilla sekä Mikon että Pekan edellisten kommenttien kanssa. Mikon kanssa olen yhtä mieltä siitä, ettei ole vaikuttamisesta vapaata kommunikointia, ja sanomisestaan tulee ottaa vastuu ihmisten ja Jumalan edessä. Pekalle blogi on tarjonnut ilmeisesti samanlaista mahdollisuutta kuin itselleni laukoa vielä pureskelua vaativia keskeneräisiä ajatuksia.
Koska vastasin Jukan kirjoitukseen vaikuttamispyrkimyksistä, tarkoitukseni oli painottaa etten ainakaan itse siihen erityisesti pyri, vaikkakin info aina vaikuttaa jotakin sen vastaanottajaan. Kysymys ei myöskään ole siitä että pitäisi sopivana laukoa typeryyksiä, voin kyllä seistä lausuntojeni takana.
Kyse onkin oikeasta kontekstista sekä rakentavuudesta. Mielestäni pyhäkoulussa ei pidä opettaa VT:n verisimpiä juttuja, vaikka ne Jumalan sanaa ovatkin. Jos saarnaisin vaikkapa 2. Pietarin kirjeestä, en näkisi rakentavana tuoda esille etten pidä kirjoittajaa Pietarina. Vaikka "all truth is God's truth", propositionaaliset totuudet eivät aina rakenna, ja varovaisuudelle on paikkansa. Mielestäni Ef.4:13-16 kehottaa "totuuteen" joka ei ole (vain) propositionaalista, vaan rakkautta ja yhteyttä rakentavaa.
Kuten Pekka kuitenkin sanoi, täällä on perusteltua odottaa ihmisiltä kriittistä suhtautumista ja medialukutaitoa, ja siksi ei tarvinne pelätä että joku satunnainen lukija perustaisi uskomuksiaan jonkin tuntemattoman nimimerkin kirjoittaman mahdollisen heikon ajatuksen varaan.
Dr. Mark: "Helluntaiherätyksen nykyisiä tai entisiä johtajia kohtaan tunnetun katkeruuden (olipa se oikeutettua tai - siihen en ota kantaa) purkaminen ei siis kuulu Safarille."
Antaisit Jukan nyt vaan rymistää, kun omalla nimelläänkin esiintyy. Itseäni kiinnostaisi kyllä tuo senroitu osa lyhyen raporttisi perusteella. ;-) Jos nimimerkin takaa huutelisi, niin silloin tiukka kontrolli olisi paikallaan.
Lars Leevi: "Mielestäni pyhäkoulussa ei pidä opettaa VT:n verisimpiä juttuja, vaikka ne Jumalan sanaa ovatkin"
Niin ovatko ne Jumalan sanaa? Muistaakseni eksegeettisen safarin auktoriteetti Matti Kankaanniemi kirjoitti RV-lehteen jokin aika sitten jutun, jonka mukaan VT:n veritekoja ei tarvitsisi ymmärtää Jumalan sanana. Aika harva tosin taisi ymmärtää Matin pointtia, koska tähän kirjoitukseen ei tainnut juurikaan tulla negatiivista palautetta.
Valde, tossa tuli tiedekunnan kirjastoon viime vuoden lopulla julkaistu Disturbing Divine Behavior by Eric A. Seibert joka juuri näissä VT:n verilöylyissä erotti "textual Godin" ja "actual Godista". Jollain ihme tavalla ne kohdat mitä luin näyttivät omista lähtökohdistaan perustelluilta.
Nyt sitten seuraa sitä loppuunpohdiskelematonta materiaalia:
Myös suhteessa VT:iin kai kysymys on siitä, kuinka tiukalle kaanonia kaanonissa voi supistaa, missä kohtaa paavalilaisuus muuttuu markionismiksi. Pelkälle vuorisaarnalle on paha kristinuskoa kuitenkaan rakentaa. Kaanon kaanonissa meillä silti kaikilla on, ja Kristus itse on valikoivan lukemisen auktoriteetti.
Olen kyllä sillä linjalla, ettei täällä tarvitsisi rymistellä asiattomalla kielellä eikä repostella oikeastaan muita kuin itseä ja niitä kirjailijoita, joiden kirjoja arvostellaan. Itse olen ajatellut, että "ahdistuksen huutaminen eetteriin" antaa luvan oman pahan olon sanoittamiselle tyyliin "minusta tuntuu pahalta, kun minusta tuntuu, että minua on loukattu siten, että...". Jos joku tosin oikeasti tuolla lailla alkaa sanoittamaan ahdistustaan, niin en voisi ottaa tosissani. Sen sijaan henkilöiden haukkumiset voi jättää sikseen. Mutta "Sinä olet Matti väärässä, koska..." ja "Valden argumentit eivät pelitä, koska premissit ovat vääriä" tai "DrMark ei osaa huomioida koko teologista kenttää kommenteissaan" eivät ole haukkumista, vaan tarpeellista palautteen antamista. Sellainen sallittakoon minun puolestani.
Veriteoista vielä:
Itse olen aina ajatellut, että se on oikeastaan se ja sama, onko ne Jumalan sanaa. Jos ne on tapahtuneet niin kuin kerrotaan, niin sama se, kuka niistä kertoo, ihminen vai Jumala. Tänä päivänä niistä kertoo iltalehti. Mutta jos iltalehteen alkaa ilmestymään siihen rinnalle tekstiä, että "tee näin, koska minä, Iltalehti, niin sanon", niin siinä menee raja. Veriteot ovat kuvauksia, joiden kautta Jumala ei puhu, ellei hän sitten niistä jotakin spesiaalia sano. Muuten ne saavat vain järkyttää ja puhua jokaiselle sen kautta.
Tuosta vaikuttamisesta vielä... se on niin herkässä meillä itse kullakin että se oma nimi, oma äly ja oma oivallus pitää saada esille.
Mitäs jos annettais Jumalan vaikuttaa? Ehkä Hän käyttää joskus meitäkin, en tiedä. Sehän on vain sellainen klishee, fraasi. Luultavasti Hän toimii enimmäkseen niin kuin itse parhaaksi näkee ja aika pitkälti meidän järjestämme riippumatta jotta emme menisi omimaan kunniaa itsellemme. Ehkä Hän myös sallii Sanansa vaikuttaa suoraan, ilman välikäsiä ja opettajia. Eikös Kiinassa seurakunta kasvanut huikeasti kommunismin vuosina ilman painettua Jumalan Sanaa saati teologisia opuksia? Sana kulki suusta suuhun.
ALKUPERÄINEN TEKSTI – SANA-INSPIRAATION MAGINOT-LINJA?
Patmoksen radio-ohjelmassa minulta kysyttiin, uskonko sana-inspiraatioon. Kieltävä vastaukseni herätti yhden rintaman käymään uljaaseen retoriseen rynnäkköön mm. aitohelluntailaisella julkilausumalla, jonka tuleva RV (11/2010) sinkoaa suuren yleisön tietoisuuteen. Otan tässä nyt kantaa tarkentaen tuohon sana-inspiraatiokysymykseen. Puhelinkeskustelussa julkilausumaliikkeen (JLL) johtaja viittasi Jeesuksen sanoihin ” ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.” (Mt 5:18) Myös eräs muu julkilausuman allekirjoittaja viittasi tähän Raamatunkohtaan sähköpostikeskustelussa.
Hyvin yleinen retorinen iskulause ja sanainspiraation kannattajien Maginot-linja on viittaus alkuperäisten käsikirjoitusten virheettömyyteen. Tämä on taikasauvan heilautus, jolla kaikki ongelmat voidaan periaatteessa ratkaista. Alkutekstissä kaikki evankeliumien kertomukset ovat niin harmonisia että neuroottisimmankin insinööriteologin symmetrian tarve tyydyttyy. Toisaalta mitä tämä tieto hyödyttää käytännön tasolla, kun joudumme toimimaan kopioiden varassa. JLL:n johtaja kuittasi nämä erot mitättömiksi ja viittasi vertailuun muiden antiikin teosten kopioiden määrän ja laadun kanssa.
Kristikunnalla ei ole ollut esimerkiksi Markuksen evankeliumin alkuperäistä tekstiä käytössään kuin muutaman vuosikymmenen tai vuosisadan. Ainoastaan häviävän pieni osa kristityistä on koskaan lukenut sitä tai kuullut sitä luettavan. Kun Uuden testamentin kaanon sai lopullisen vahvistuksensa 300-luvulla, oli eri puolilla kristikuntaa jo käytössä erilaiset tekstit Markuksen evankeliumista. Tarkennan nyt fokusta, jotta keskustelu ei jää liian yleiselle tasolle.
Jakeessa 9:29 Jeesus toteaa: ”tämä laji ei lähde kuin rukouksella”. Näin kohdan esittävät tärkeistä käsikirjoituksista mm. 300-luvulta peräisin olevat Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus. Toisaalta esim. Papyrus 45 (200-luvulta) , Codex Alexandrinus (400-luvulta) , Codex Efraimi Rescriptus (400-luvulta) ja Codex Bezae Cantabrigiensis (400-luvulta), sisältävät sanan ”paastolla”. Suomalaisista raamatunkäännöksistä 1938 on seurannut jälkimmäistä tekstitraditiota ja 1992 ensimmäistä. Nestle Aland 27th laitoksen valmistajat ovat osoittaneet epävarmuutensa tässä kohtaa ja he edustanevat parasta asiantuntemusta maailmassa tämän asian suhteen.
Minkä johtopäätöksen Raamatun luonteesta voimme tästä vetää? Jumala ei ole katsonut tarpeelliseksi valvoa sanojen käyttöä tässä tilanteessa. Sanoma, jonka Raamattu välittää ei ole riippuvainen yksittäisistä sanavalinnoista. Hubmeier, Luther, Wycliffe, Hus jne. toimivat huomattavasti heikompien tekstilaitosten varassa kuin me nykyään. Ymmärsivätkö he jotakin olennaista kristinuskosta väärin sen tähden, että heillä ei ollut tarkkaan Jumalan valitsemista sanoista koostuvat kirjoitukset käsissään? Kalteva pinta vai normaaleja möykkyjä nurmikossa?
Nostin jo ensimmäisessä artikkelissa esille kysymyksen Koraanin ja Raamatun vertailusta. Islamilaisen teologian mukaan Koraania ei voida kääntää vaan käännökset ovat kommentaarin asemassa. JLL:n johtajan näkemys sana-inspiraatiosta tuntuu olevan hyvin lähellä islamilaista inspiraatioteoriaa. Tästä tullaankin sitten haastaviin teologisiin kysymyksiin, jotka koskevat Raamatun käännösten asemaa Jumalan sanana. Jos jumalallisen inspiraation edellytys on täydellinen virheettömyys kaikin virheen määritelmin, miten ihmeessä satoja epävarmoja sanoja sisältävä kreikankielinen laitos voi olla Jumalan sana? Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muodostuu, kun nämä pienimmät kirjaimet ja piirrot joudutaan kääntämään hyvinkin erilaista kielioppistruktuuria noudattaville kielille. Onko esimerkiksi RK 1992 ainoastaan Raamatun kommentaari mutta ei Jumalan Sana? Minun mielestäni se on Jumalan sanaa, vaikka käännöksenä onkin 6+ tasoa. Olennaista on Jumalan äänen (vox Dei) välittyminen, ei Jumalan sanojen (verba Dei).
Matin haastattelun voi kuunnella Patmoksen arkistosta, mikäli ei sattunut olemaan radion ääressä oikeaan aikaan...
Intro
Leevi Launonen jakoi uudessa RV:ssä artikkeleihini reagoineet lukijat kolmeen ryhmään. 1) Ansiokas esitys vaikeasta aiheesta, 2) "kirjoitukset normaaleina apologeettisina teksteinä, vaikka pitivätkin "ensimmäisen kirjoituksen tyyliä ja sävyä RV-lehden lukijakuntaa ajatellen huonosti harkittuna. 3) Huolestuttavaa harhaa.
Kremliläinen paradigma
Tämä ryhmä 2 kremliläisyydessään hämmästyttää minua kaikkein eniten. Miksi normaalia apologetiikkaa ei voi esittää RV-lehden lukijakunnalle? Pitääkö esimerkiksi meidän Iso Kirjan opettajien kätkeä ja piilotella suurelta yleisöltä sitä, mitä me opetamme? Tuskin on tarkoituksenmukaista, että pastorit, teologit, tutkijat ja luomuviljelijät valehtelevat opettaessaan ja kirjoittaessaan väittäen uskovansa jotakin, johon eivät usko.
RV ei ole Pravda
Olemme Hokkasen Hannan kanssa opettaneet sadoille helluntaiteineille fifteen-leirillä eksegetiikkaa paljon syvemmällä ja teknisellä tasolla kuin mihin missään RV:n artikkelissa olen koskaan mennyt. Sama koskee päiväkokoussaarnoja. Vuonna 2001 tekemäni tutkimuksen mukaan karkeasti arvioituna puolet nuorista helluntailaista on kiinnostunut Raamatun historiallisuutta koskevasta opetuksesta. RV:n lukijat eivät ole mitään kasveja, joille Kremlin muurien takaa annostellaan satunnaisia tiedon hiukkasia. Missä oikeastaan on näitä retoriikan lippulaivoina heiluvia Pihtiputaan mummoja, jotka menettävät välirauhan aikana löytämänsä uskon, jos heille kerrotaan, että tutkijat eivät osaa päättää kumpi oli oikeassa, Josefus vai Luukas?
Pax Pentecostal
Kun nyt aidolla skandinaavisdemokraattisella otteella hyssyttelemme kaikki raamattunäkemykset oikeiksi ja liitämme tusinan erilaisia superlatiiveja kuvaamaan Jumalan sanaa, niin ”säilytämme työrauhan”. Tällä foorumilla monesti esiintuodut tekstikriittiset haasteet eivät ole mitään näkemyskysymyksiä vaan seikkoja, jotka on kestävään raamattunäkemykseen jotenkin liitettävä. Me voimme kerätä 45 000 nimeä listaan kuvilla ja sormenjäljillä varustettuna mutta Sinaiticuksen ja Vaticanuksen eroavat lukutavat eivät siitä oikene. RV:ssä Kauko Kinnunen Keuruulta kuittaa ongelmat käännösvirheiksi. ”Eri lähteiden tutkiminen avaa kääntäjien virheelliset tai puutteelliset tulkinnat, kun rukoillen haluamme etsiä totuutta”. Tämä käsitys on ongelmallinen. Ei ole olemassa mitään yhtä tekstiä, jonka voisimme kääntää vaan useista kopioista ja käännöksistä tehtyjä rekonstruktioita.
Ei se paljo puhe... Voi voi Matti. Miten tämän nyt sanoisi.
Olet lahjakas kaveri jonka pitäisi nyt päättää haluaako luoda uraa teologina vai pastorina.
Itse suosittelisin teologin uraa. Tuo kampeaminen mihin nyt olet RV:n kautta lähtenyt ei tule johtamaan muuta kuin taisteluun. Käyttämäsi sotaisat ilmaisut kuvaavat hyvin tilannetta missä jo nyt ollaan. Rivejä repimässä. Ei hyvä.
Kannattaa tosissaan miettiä mikä rakentaa ja mikä ei, mikä sopii millekin foorumille ja mikä ei.
Nuorena, älykkäänä, kunnianhimoisena ja eteenpäinpyrkivänä sortuu helposti ylilyönteihin. Taistelet nyt aseilla joita hyvin tiedät että monilla kollegoillasi, saati rivikristityillä (kirkkokunnasta riippumatta) ei ole käytössä.
Todennäköisempää on että porukka jakautuu omaan kannattajakuntaasi ja vastustajiin kuin että koko kenttä hyväksyy menetelmiäsi.
Tämä ihan ystävällisenä elämänkokemuksen mukanaan tuomana mielipiteenä.
En tiedä mikä olisi paras tapa helluntailiikkeen sisällä käsitellä opetuksen linjanmuutoksia. Kai se on tällaista käytännön vääntöä sitten kun virkoja ja kirkolliskokousta ei ole, eikä teologista perinnettäkään. Suhteettoman pioneerihenkistä ei tästä opetusväännöstä kannattane tehdä.
Joka tapauksessa on se on syytä suhteuttaa siihen että hetkessä ei pidä yrittää liian rajuja muutoksia, joiden hedelmistä ja lopputuloksesta ei itselläkään voi olla mitään takeita. Yliopistosta saadut eväät eivät sellaisenaan auta elämässä vielä yhtään mitään. Vasta riittävä kokemus ja näkemys eli vuosikymmenet, eivät vuodet, tuovat rahtusen näköalaa.
Opetuksellisesti kyse on lopulta vain siitä että ollaan uskossa ja pelastutaan. Mikään hedelmäpeli (hengen hedelmien ylikorostaminen eräiden vanhemman polven julistajien opetuksissa), eksegetiikan epäjumalointi, profetioiden palvominen taikka muu erityishuomio ei ole tasapainoista ja lopulta rakentavaa.
Jumala antaa kaikkinaista hengellistä hyvää, ja jos joku hyvällä opetuksella antaa siihen jotain lisää niin ok. Itse olen pyristellyt koko ajan riippumattomammaksi kenenkään opetuksista ja ohjauksista, kuin Jumalan ja Hänen Sanansa. Siksi en ole toisaalta tukemassakaan mitään tiettyä ryhmittymää tai ihmisiä. Olen Jumalan puolella. Hän pitää huolen kaikesta meidän välisistä erimielisyyksistä ja muista savimajan puutteellisuuksista huolimatta.
Uskon että vuodet tuovat aina muutoksia, ja niin niiden pitääkin. Jumalan Sana pysyy kuitenkin muuttumattomana ja antaa sen vaikuttaa eikä meidän mielipiteidemme.
Rauhan terveisin
Jukka
(Jouduin sen verran tiukasti työllistetyksi omiin "taisteluihini" etten valitettavasti taidakaan pystyä vääntämään täällä Safarilla suunnittelemallani tavalla. Näin Herra pani kapulaa rattaisiin allekirjoittaneen lihalliseen taistelutahtoon...)
Tuli tuosta Jukan Matin nuoruutta painottavasta kommentista mieleen vuosi 2001, jolloin ensimmäinen kirjani julkaistiin. Konferenssin eskatologia-seminaarissa minut esiteltiin nuoren sukupolven tutkijana - hyvänen aika, olin silloin 36-vuotias eli normaalipiireissä keski-ikäinen, mutta helluntaipiireissä nuori :)
Muita osallistujia olivat "keski-ikäiset"(?) Arto Pöllänen ja eläkeläinen Olavi Kokkonen.
Ikä teki jo tepposet, eli seminaari oli vasta 2002 ja olin silloin jo 37-vuotias nuoren polven esitaistelija.
Tuo Jukan termi "hedelmäpeli" on loistava ilmaus!
...minäkin olen "nuoresta iästäni huolimatta" urheilussa jo ihan virallisesti veteraanisarjassa M35.
Noo, eipäs tartuta siihen yhteen "nuori" sanaan noin hanakasti. Nuorena pidän itseänikin, 43 v, ja taidan ikuisesti sellaiseksi jäädäkin näihin helluntaiveteraaneihin ja -jyriin nähden joiden opissa ja ojennuksessa on kasvettu.
Itse taistelen ihan samaa kasvuprosessia. On tietysti tosi vaikea sanoa mitään kommenttia toisesta jos ei jotain riskiä voi ottaa, muuten menee "suola mauttomaksi". Se ikä ei ole lopulta oleellinen tietenkään, todennäköisemmin vain meillä nuorilla on tätä halua raivata reviiriä ja elintilaa kuin noilla vanhemmilla joilla se puolestaan on säilyttävää.
Itse koin silloin 80-luvulla aikamoista tuuppimista niiden vanhempien taholta. Siihen nähden tämä nykymeno on aivan toisenlaista. Itse olen päättänyt että kannan kortta kekoon sen minkä jaksan, jotenkin meni ohi se varsinainen palo kun tuntui että valtataistelu ja paikkojen pelaaminen ja pitäminen on niin kovaa.
[Kommenttia on moderoitu.]
Tämä keskusteluhan on menossa mielenkiintoiseksi kuvaukseksi aikamme muutoksesta. RV:ssä oli tänään julkilausuma sanan erehtymättömyyden puolesta, jonka olivat allekirjoittaneet useat herätyksen henkilöt. He olivat selvästi huolissaan Matin opetuskirjoituksen seuraamuksista.
Ehkä menee vähän offtopickiksi, mutta millaisia ajatuksia tarkoitusperistä tuollaiset nimilistat ja julkilausumat herättävät?
On merkillistä, että nähtävästi elämme herätyksemme keskellä edelleen "nuijasotamaisia" aikoja. Vaikuttaa vahvasti siltä, että kun tietty osa haluaa edetä dialogin, pohdintojen ja yhteisen keskustelun periaatteilla, toinen rakkaan herätysliikkeemme osa ei haluakaan asettautua keskusteluun, vaan keräämällä nimilistoja pyritään osoittamaan voimaa sekä joukkojen uhoa nimenomaista keskustelun avaajaa kohtaan.
Loppujen lopuksi kyse on kommunikaatiotavasta. On näköjään niitä, jotka haluavat ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi, sekä niitä, joille oikeassa oleminen näyttää olevan perusteltavissa ihmismäärällä perusteluiden sijaan.
Tooma
No kuinka, arvoisa anonyymi "Tooma" hoitaisi nyt osapuolet sovinnolliseen ja rakentavaan dialogiin?
Näyttää olevan niin että kaikki ei mene niin kuin itse haluaa. Näin se vain on elämässä.
Kristityille eivät ehkä tällaiset väittelyt ja mielipiteen ilmaukset siksi ole niitä tavoiteltavimpia asioita. Raamattu puhuu selvästi keskinäisestä rakkaudesta ja yksimielisyyden tavoittelemisesta.
Teologiset väittelyt kuten mitkään muutkaan akateemiset harjoitukset eivät ole valtavirtaan kuuluvia asioita, sekulaarillakaan puolella.
Mutta Safarillahan on juuri siksi tilaa jyllätä. Hyvä että itse kukin "taistelija" täällä voi purkaa pettymyksiä ja paineita kentän taistelun tuoksinasta.
Jukan kysymykseen vastaisin, että rakentavaan ja sovinnolliseen dialogiin kyseisessä asiassa mielestäni toimisi yhteiset työkalut/pelisäännöt keskustelutavoissa.
Matti kirjoitti oletettavasti toimituksen pyynnöstä opetuskirjoituksen, joka toimi mielestäni hyvänä keskustelunavaajana Helluntaiherätyksen raamattunäkemyksistä. Tähän keskusteluun ovat osallistuneet monet ihmiset pohdinnoillaan sekä liittäneet ne nimenomaisesti kyseiseen asiaan.
Mutta kas, yhtäkkiä ilmestyykin jostain 45 henkilön nimilista, jonka tarkoitus on vain vastustaa Matin opetuskirjoitusta perustuen yksilöiden sosiaaliseen statukseen ja joukkovoimaan. Yritin löytää jonkinlaisia perusteluita heidän mielipiteen ilmaukselleen inerrancy -opin puolesta, mutta niitä ei löytynyt. Ainoastaan huolehtuneisuutta, jonka merkitystä vahvistettiin henkilöillä, ei perusteluilla. Itseäni jäi pohdituttamaan, mikä on se tarkoitusperä, joka on julkilausuman takana?
Ehdotukseni siis olisikin, että heistä joku kirjoittaisi vaikkapa opetuskirjoituksen samasta asiasta, mutta käyttäisi perusteluita ja analyysejä perustelemattoman julkilausuman sijaan.
Itse ymmärsin, että monet henkilöt ovat jopa käyneet Ison kirjan peruskurssin hermeneutiikankin kurssilla. Niillä tiedoilla kyllä pitäisi pystyä käsittelemään asioita, joita Matin opetuskirjoitus käsitteli. Ei siis tarvetta nimilistoille, vaan dialogille.
Muutama kysymys Jukalle:
Edustaako sinusta tuonlaiset nimilistat julkilausumineen ilman perusteluita nykyistä toisia kunnioittavaa keskustelukulttuuria? Mikä merkitys sinusta julkilausumalla on?
Keneen/keihin viittaat neljässä vimeisessä kappaleessasi mainitsemiin asioihin?
Tooma
Yhteiset pelisäännöt toimivat jos molemmat osapuolet haluavat sellaisista sopia. Jos toinen osapuoli katsoo että sellaiset on jo olemassa eikä uusista ole tarpeen sopia, niin asia kuivahtaa siltä osin kasaan.
Ei voi välttyä vaikutelmalta että tahot jotka esittävät näitä mainitsemiasi yhteisiä pelisääntöjä haluaisivat tuoda omat sääntönsä, jotka toisen osapuolen täytyisi hyväksyä.
Toisekseen, ei elämä tarvitse sääntöjä. Se tarvitsee rakkautta. Kykyä tulla toisten kanssa toimeen.
Tämä julkilausumaporukka on mitä ilmeisimmin aidosti huolestunut kehityksestä, joka on meneillään. On totta, että heidän lausumansa oli turhan lyhyt. Itsekin odotin kunnon kirjoitusta, kun kuulin asiasta eräältä tutulta pastorilta.
Ehkä laajempia kannanottoja ja perusteluja on luvassa.
Sinänsä kannanotto ja aika iso on, että noin moni ilmaisee huolestumisensa jostakin asiasta. Sillä on merkityksensä.
Huomaatko että merkittävä vastakkainasettelu syntyy yksinomaan siitä, että joku astuu valtakunnalliselle foorumille tuoden esiin käsitteitä ja perusteluja joita ei aiemmin ole kuultu. Ei minusta ole mitenkään tavatonta että helluntaikentässä syntyy tällainen reaktio.
Uusi vastakkainasettelu syntyy kun julkilausumaporukkaa kritisoivat tahot esittävät kritiikkiä. Sinä itse juuri äsken loit yhden uuden vastakkainasettelun.
Keskustelua pitäisi pystyä käymään sillä tavoin, että vastakkainasetteluja vältetään, jos on tiedossa että toinen osapuoli tulee siitä ottamaan nokkiinsa. Kyse on osittain nuoret/vanhat asetelmasta sen lisäksi että kyse on kriitikot/kirjaimelliset asetelmasta ja tietysti teologit/oppimattomat asetelmasta.
Helppoa on lähteä väittelemään, mutta paljon vaikeampaa päästä rakentavaan saati rakkaudelliseen yhteyteen.
Netissä on siinnyt kulttuuri jossa taitetaan peistä surutta, vaatien vastapuolta lähtemään samaan leikkiin ja ellei hän siihen lähde hän saa syytökset niskaansa. Toista osapuolta pitäisi kunnioittaa juuri sellaisena kuin hän on eikä esittää vaatimuksia millainen hänen pitää olla jotta keskustelu on mahdollista.
Pasi Turunen mainostaa viikonloppuna tulevaa ohjelmaa jossa käsitellään helluntailaisten raamattukriisiä.
Keskustelijoina on liberaaliraamatun-92 kääntäjä Valtter Luoto
sekä
karismaattisen piirin Juha "juutalaiset pelastuu salaisen ylöstempauksen jälkeen" Ketola, joka muistetaan konffan nuortenkokouksen hengenpumppauksesta ja vankoista tukijoukoistaan.
Siinäpä hyvä esittely keskustelijoista. Vaikka en olis Ketolan kanssa samaa mieltä joistain asioista arvostaisin hänen vakaumuksiaan ja hengellistä työtään pikkuisen korkemmalle. Just tällasella bullshitillä saadaan korostettua hyvikset ja pahikset ja liberaalit ja konservatiivit asettelua alitajuisesti.
Ajattelin kommentoida tähän keskusteluun pitkälti sen jo ohi mentyä, ja vieläpä joihinkin siinä esiintyneisiin sivuhaaroihin, jotka eivät liene olleet missään nimessä keskeisiä käydyn keskustelun osalta. Mutta kyseinen kohta kävi vastaan pientä tieteilijää minussa, joten bare with me.
Markus Koskela kirjoitti...
"Varhaiskristillisen maailmankuvan mukaan Jumalan luoma maailma oli maailmankaikkeuden keskus. Nykyajan ihminen on johdateltu ajattelemaan, että olemme vain merkityksetön planeetta jossain maailmankaikkeuden laidalla. Jos planeettamme katoaa vaikka asteroidiin törmättyään, ei mikään oikeastaan ole universumin mittakaavassa muuttunut. Onko tämä totta? Yhdysvaltalainen Edwin Hubble havaitsi 1924, että kaikki näkyvissä olevat galaksit etääntyvät maasta. Maailmankaikkeus siis laajenee yhä. Mikäli olisimme maailmankaikkeuden laidalla, täytyisi kai joidenkin galaksien myös lähestyä meitä. Tästä voinee maallikko päätellä, että olemme paremminkin maailmankaikkeuden keskiössä."
Itse asiassa havainto siitä, että mikään maailmankaikkeus ei lähene meitä ei ole ristiriidassa ajatuksen kanssa että maapallo ei jokatapauksessa ole maailmankaikkeuden keskiössä. Tämä ongelma nousee vain jos tapahtumaa visualisoi kaksiulotteisessa tasossa, mutta käsiteltäessä kysymystä useammassa ulottuvuudessa nousee näkyviin toisenlainen kuva. Kolmiulotteisessa mielessä laajenevaa maailmankaikkeutta voi hahmottaa hyvin ajattelemalla ilmapalloa johon puhalletaan ilmaa. Tässä havainnollistuksessa eri galaksit voidaan nähdä vaikka tussikynällä pallon pinnalle tehtyinä merkintöinä. On huomattava, että pallopinnalla seisovalle havainnoitsijalle jokainen näkyvissä oleva merkintä tai "galaksi" näyttää loittonevan, ja näin tapahtuu täysin riippumatta siitä, missä pisteessä kyseinen havainnoitsija sattuu olemaan. Tämän näkemyksen pohjalta siis kaikki pisteet ovat yhtä oikeutetusti "keskellä". Itse asiassa ainoa perusteltu tapa hakea keskikohtaa olisi puhua ilmapallon keskuksesta, mikä ei millään tavalla suhteudu mihinkään yksittäiseen pisteeseen pallon pinnalla. Tietenkään vaikka maailmankaikkeus todellisuudessa olisi tämän kaltainen kokonaisuus, ei se välttämättä tarkoittaisi että kristillinen ilmoitus Jumalan luomistyöstä ja ihmisen asemasta siinä olisi olennaisen väärä. Se vain tarkoittaa, että galaktisessa mielessä meidän pienellä planeetallamme ei ole varsinaista erityissijaa siinä, samalla tavalla kuin Sastamalan pienellä kyläpahasella josta tätä kirjoitan ei ole erityisasemaa maapallon keskikohtana - kuten ei millään toisellakaan paikalla pallon päällä.
Mielenkiintoisena suhteessa tuohon edellä mainittuun universumin laajenemiseen voi pitää sitä seikkaa, että nykytutkimuksen valossa laajeneminen näyttää jatkuvasti vain kiihtyvän, mitä fyysikot pyrkivät selittämään ns. pimeällä energialla, voimalla joka vaikuttaa kaikkialla yhtä vahvana ajaen galakseja toisistaan kauemmas. Tälle pimeälle energialle - jota ei ole sotkeminen pimeään aineeseen - ei vielä ole löydetty kokeellista vahvistusta, mutta hyvin mielenkiintoinen ajatus se on, ja monen valtavirran huippufyysikon kannattama.
Mitä tulee tieteen ja uskon suhteeseen yleensä, uskon että Jeesus oli kaikkivaltiaan Jumalan Poika ja kuoli meidän syntiemme tähden ristillä 2000 vuotta sitten. Uskon myös alkuräjähdykseen ja siitä laajenneeseen maailmankaikkeuteen Higgsin partikkeliin, kvanttimekaniikkaan ja supersäieteoriaan. Mielestäni nämä eivät olennaisella tavalla ole ristiriidassa kristinuskon keskeisten oppisisältöjen kanssa. Ja tieteestä todella löytyy piirteitä jotka ovat hyvin arkijärjen vastaisia. Esimerkiksi supersäieteorian - tai sen nykyisen manttelinperijän M-teorian mukaan - maailmankaikkeudessa todellisuudessa on yksitoista ulottuvuutta; aika ja kymmenen avaruudellista ulottuvuutta. Näistä avaruudellisista ulottuvuuksista vain kolme ovat meidän nähtävissämme, koska muut ovat "kiertyneet kerälle", ja eivät ole tämänhetkisten kokeiden havaittavissa. Supersäieteoria on kuitenkin outoudestaan huolimatta hyvin kannatettu ja tietyssä mielessä perusteltukin. Kokeellisia vahvistuksia sille ei ole voitu saada, mutta sen vahvimpana piirteenä pidetään sen matemaattista kauneutta ja kykyä yhdistää kaikki tunnetut luonnonvoimat (sähkömagneettinen voima, painovoima sekä heikko ja vahva ydinvoima) yhdeksi. Fysiikassa ja matematiikassa tällaista yksinkertaista kauneutta voidaan pitää yhtenä teorian vahvuutena ja tietynasteisena perustelunakin (tutkijasta riippuu miten paljon painoarvoa he sille antavat), vaikka fysiikan teorioille edellytetäänkin ennemmin tai myöhemmin myös kokeellisia todistuksia.
Myös kvanttimekaniikan teoriassa löytyy hyvin outoja ja arkijärjen vastaisia piirteitä (asiaan vihkiytymättömille: kvanttimekaniikan olennaisimmille piirteille löytyy myös hyvin vahvoja kokeellisiakin todisteita, ja esimerkiksi kaikki elektroniikka tietokoneista cd-soittimiin nojaa joissain komponenteissaan arkijärjenvastaisiin kvanttitason ilmiöihin joita ei voida ennustaa eikä selittää Newtonilaisen mekaniikan pohjalta). Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi elektronien energiatasot, joita yläasteen ja lukion fysiikan kursseilla silmäiltiin. Yläaste- ja lukiotason opetuksessa ei asiaa kunnolla tuoda esille, mutta kvanttiteorian mukaan elektronit rajoittavat _toimintansa vain ja ainoastaan_ sallituille energiatasoille, _eikä elektroni voi olla niiden välillä olevassa tilassa_. Tämä tarkoittaa sitä että elektronin absorboidessa energiaa vaikka fotonilta se hyppää korkeammalle energiatasolle suoraan _käymättä missään vaiheessa siinä välissä olevassa tilassa_. Bohrin kehittämän atomimallin mukaan energiatasojen välinen energia on elektroneilta yksiselitteisesti kielletty. Klassiseen Newtonilaiseen mekaniikkaan ja arkijärkeen tämä ei mahdu, mutta se on vakiintunut osa nykyfysiikkaa, sillä se on olennainen osa nykykäsitystämme atomin rakenteessa. Jos nimittäin pyörivässä liikkeessä oleva elektroni voisi olla välissä olevassa tilassa, se alkaisi välittömästi menettää energiaa ja syöksyä kohti atomin ydintä. Tästä syystä atomimalli oli suurissa vaikeuksissa, sillä vakaan atomin kehittäminen ei tuntunut mahdolliselta. Bohr ratkaisi tämän rajoittamalla elektronin liikkeen atomimallissaan vain radoille, joissa se ei menetä energiaa, ja kieltämällä välissä olevan tilan täysin. Eikä tämä kvanttimekaniikan ja Bohrin atomimallin piirre ole vain teoreettinen kuriositeetti, sillä sille on löydetty sittemmin vahvoja kokeellisia perusteluja.
Mielestäni nämä tieteen joskus arkijärjen vastaiset ja yllätykselliset piirteet ovat nimenomaan se mikä tekee tieteestä mielenkiintoista.
Lähetä kommentti