maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuukauden kirja: Jesus and the Eyewitnesses

Bauckham, Richard,
Jesus and the Eyewitnesses: The Gospels as Eyewitness Testimony
(Grand Rapids: Eerdmans, 2006), xiii + 538 sivua.


Maailmassa on paljon turhia kirjoja. Tämä ei ole sellainen. Kirja haastaa muotokritiikin päälle rakennetun Uuden testamentin tutkimuksen ja erityisesti suhteessa historialliseen Jeesukseen. Konstruktio historiallinen Jeesus on itsessään ristiriita tätä seminaaliteosta lukiessa. Teoksen saamat arviot teologisista koulukunnista riippumatta (esim. Tuckett, Witherington, Patterson) ennustavat paradigman muutosta seurauksena Bauckhamin viitoittamalle keskustelulle.

Kantavana työhypoteesinä kirjassa on, että neljä, kanonista evankeliumia perustuvat silminnäkijäkertomuksiin. Seurauksena muotokritiikistä kumpuavat johtopäätökset, kuten evankeliumeja muokanneet anonyymit kommuunitraditiot ja Jeesus-tutkimuksen aitouskriteerit, osoittautuvat harhaanjohtavaksi tai puutteellisiksi. Näiden sijaan Bauckhamin kontroversiaalinen argumentaatio suhteessa kauan jatkuneeseen tutkimussuuntaan rakentuu evankeliumien sisäiseen todistukseen, ensimmäisen vuosisadan Palestiinalaisten erisnimien tutkimiseen, uusimpiin akateemisiin löydöksiin tradition kehittymisestä, modernin kognitiivisen psykologian löytöihin muistin kehittymisestä sekä patristikkojen todisteiden arviointiin ulkoisena todistuksena. Esimerkkejä tästä argumenttien verkosta otan esiin hiukan myöhemmin.

Samalla kun kirja pitäytyy tiukasti historiallis-kriittiseen Uuden testamentin tutkimustraditioon, klassinen dispuutti ”historiallinen Jeesus” ja ”uskon Kristus” raukeaa tyhjiin. Sen sijaan kirjan otsikko ei ole markkinahumua, vaan sisältää koko kirjan ytimen. Jeesusta tutkittaessa pitäisi puhua ”the Jesus of testimony” eli ”todistajalausuntojen Jeesus”. Richard Bauckham pyrkii todistamaan miksi tämä kategoria on nykyhistorian tutkimukselle paras keino siivilöidä informaatio, jota Jeesuksesta on saatavilla.

Kirja rakentuu 18 tarkasti argumentoidusta luvusta, jotka tähtäävät pääväitteen todistamiseen. Bauckham rakentaa pääväitteensä suoraan ja tietoisesti Samuel Byrskogin Story as History -- History as Story (2000) kirjan varaan. Byrskogin teoksen saamassa kritiikissä todettiin (esim. Dunn), että hänen esittämänsä teoria antiinkin silminnäkijätodituksista ja historian kirjoituksesta ei ollut tarpeeksi hyvin dokumentoitu. Bauckham toteaa korjaavansa tämän puutteen.

Erityisesti kirkkoisä Papias tarjoaa Bauckhamille show-casen todistaa Byrskogin havainnot silminnäkijöiden roolista ja heidän suhteestaan historian kirjoitukseen hedelmälliseksi malliksi tulkita evankeliumeja ja Jeesuksen kertomusta maan päällä. Antiikissa tapahtuman subjektiivinen ja suora kokemus oli tärkeämpi kriteeri historian kertomuksen koonnille kuin objektiivinen lähteiden tarkkailu ja arviointi. Siksi Papias suosi suoraa silminnäkijäkertomusta kirjoitettujen todisteiden sijaan.

Nämä havainnot mielessä Bauckham dokumentoi kahdessa luvussa evankeliumeissa nimettyjä Palestiinan juutalaisten erisnimiä. Nämä henkilöt todennäköisesti liittyivät varhaiskristilliseen liikkeeseen ja antoivat silminäkijätodistuksia tapahtumista, jotka he suoraan kokivat. Erityisen tärkeänä Bauckham näkee apostolien roolin ”auktoritatiivisena kollegiona”, jotka olivat Jeesuksen elämän vaiheiden todistajia alusta (Johanneksen kaste) loppuun (ylösnousemus) saakka. Erityisesti hän painottaa Pietarin roolia synoptisissa evankeliumeissa johtuen Markuksen vaikutuksesta synoptisen tradition syntymiseen ja Johanneksen evankeliumissa rakkaimman opetuslapsen roolia silminäkijöinä.

Näiden lukujen jälkeen Bauckham tarttuu kiinni teoreettisiin malleihin suullisesta perimätiedon välittymisestä ja muodostumisesta. Näissä luvuissa hän pyrkii ottamaan tyrmäysvoiton muotokritiikistä. Samaan hengenvetoon Bauckham kyseenalaistaa muun muassa Dunnin Jesus Remembered teoksen riippuvuuden anonyymisestä Jeesus tradition kehittymisestä. Yksinkertaisesti tämä on liian pitkälle tuotu johtopäätös muotokritiikin ehdoin.

Seuraavat neljä lukua keskittyvät Johanneksen evankeliumiin, joissa Bauckham argumentoi, että Johanneksen evankeliumi perustuu silminnäkijäkertomukseen, silminnäkijä on rakkain opetuslapsi, rakkain opetuslapsi ei kuulu apostoliseen kollegiumiin ja sen sijaan Johannes tunnettiin opetuslapsena ja vanhimpana. Erityisesti hän vaikutti Jerusalemissa ja Efesoksessa. Tämä traditio tunnettiin läheisesti Vähä-Aasiassa ja erityisesti Efesoksessa. Viitteet tähän hän löytää Papiakselta, Muratorian kaanonista, Irenaeukselta ja Polykarpokselta.

Viimeinen luku käsittelee hermeneuttista kategoriaa ”todistajanlausunto” erillisenä tietenkin lakitieteellisestä viitekehyksestä. Kyseisessä luvussa hän toteaa konventionaaliset tavat, kuinka kulttuurista toiseen pidämme todistajalausuntoihin sijoittuvaa tietoa luotettavana. Näin hän toteaa, että evankeliumit ovat luotettavia.

Olen pyrkinyt kuvailemaan mitä tässä kirjassa tapahtuu pidemmän kaavan mukaan johtuen siitä, ettei Uuden testamentin tutkimusta lähemmin seuraava voi olla tietämätön tästä kirjasta. Teos tarjoaa niin paljon uudelleen ajateltavaa, ettei ole järkevää kaksi päivää sen jälkeen kun on lukemisen lopettanut pyrkiä esittämään kriittisiä näkökulmia Bauckhamin teokseen. Ne syntyvät ajan kanssa. Suosittelen tähän kirjaan tutustumista, sillä sen argumentaatiovoima pakottaa kenet tahansa arvioimaan omia näkemyksiä uudelleen.

Ei kommentteja: