On mielenkiintoista huomata, miten sellaisessa eksegeettisesti itseään arvossa pitävässä ja korkeatasoisessa laitoksessakin kuin Helsingin yliopistossa jää opetukseen helposti pyörimään näkemyksiä, jotka on tutkimuksen yllättävän suurelta näyttävällä yksimielisyydellä ammuttu alas vuosikymmeniä sitten. Tämä herättää kysymyksiä opetuksen objektiivisuudesta ja siitä, annetaanko eksegetiikan kentästä opiskelijoille enemmän oikea vai väärä kuva.
Yksi tällainen Helsinkiin pyörimään jäänyt käsitys on Johanneksen evankeliumissa oleva "kirkollinen redaktori" (KR). Bultmannin keksimän teorian mukaan kirkollinen redaktori pyrki tasoittamaan Johanneksen esittämän realisoidun / presenttisen eskatologian paheksuttavuutta perinteisimmillä seurakunnan näkemyksillä Jeesuksen tulevaisuudessa tapahtuvasta paruusiasta, eli futuurisella eskatologialla. Tämä näkemys löytyy esim. UT:n peruskurssin tekstikirjana olevasta Lars Aejmelaeuksen Kristinuskon synty -teoksesta, sekä käsitystä (minulle silminnäkijän kertoman mukaan) esitteli myös Kari Latvus kevään Eksegeettiset metodit -kurssilla (Latvuksen asiantuntijuus keskittyy VT:iin). Sama ajatus löytyy myös internetin oppimisympäristö EMO:sta, jossa Heikki Leppä rohkaisee kirjoittaman saarnaa jakson Joh. 5:19-29 redaktiokerroksia mukaillen.
Oman käsitykseni mukaan nykytutkimus ei juurikaan tue teoriaa KR:sta, vaan kyseessä on ennemminkin saksalainen reliikki sadan vuoden takaa. Tässä kohdin tulee huomauttaa, että tarkoitan siis nimenomaan KR:a ja hänen "kirkollistavia" pyrkimyksiään silottaa Johanneksen eskatologiaa, en sitä, etteikö Johanneksessa olisi muuten kaksi eri kerrosta tai redaktiota.
Nopealla satunnaisotannalla itseltäni löytyvistä kirjoista ainakin kommentaattoreista J. Martin C. Scott, Reve Kiefer ja George Beasley-Murray eivät näytä tukevan ajatusta KR:sta. Olen myös aikaisemmin tsekkaillut muutamia Johannekseen liittyviä tekstejä yrittäen jäljittää tutkijoiden mielipidettä KR:sta, mutta viime vuosikymmenien tutkijoista KR-teorian tukijoita ei ole osunut silmään. Lisäksi on selvää, että tekstin yhtenäisyyttä korostavat tutkijat kuten Bauckham tuskin diggailevat ajatuksesta.
Beasley-Murray pitää ajatusta KR:sta "populaarina", mutta toteaa: "Despite the popularity of this view, it fails to do justice to the evidence. If any of these expressions of future eschatology are due to the redactor, they are in harmony with the fundamental theology of the evangelist."
Myös WG Kümmel UT:n johdannossaan pitää teoriaa "highly improbable", sillä futuristista eskatologiaa löytyy myös sellaisista kohdista Johannesta, mihin redaktorin käsi ei kenenkään tutkijan mukaan ole kajonnut. Samoin Johannes-tutkimuksen entinen maailmanmestari Raymond Brown toteaa "positing such censorship smacks too much of a modern mind-set governed by a thesis-antithesis patterin and is unnecessary in the redactor theory."
EMO-artikkelissa käsitellyistä KR:n lisäämistä jakeista 5:28-29 Beasley-Murray toteaa: "this is in no way an accommodation of the revolutionary eschatology og vv 24-27 to that of Jewish apocalyptic, but rather a logical development that must be strictly interpreted in the light of the foregoing." Kiefer puolestaan toteaa: "vv. 5:28-29, without sufficient reason have been considered as redactional. On the contrary, the entire passage of 5:19-30 shows the connection between future and present judgement".
Jopa Helsingissä teoriaa on dissattu. Heikki Räisänen toteaa: "to be sure, references to a future resurrection of the dead and to the judgement are found in this work (John)". Samoin Johannes-tutkimukseen erikoistunut ja Johanneksesta väitellyt dosentti Raimo Hakola sanoi minulle viitatessani Aejmelaeuksen kirjan KR:a käsittelevään osuuteen, ettei "Aejmelaeus ole siinä kohdin ihan vahvimmillaan", antaen ymmärtää, ettei Johannes-tutkimus pitkälti tue teoriaa.
Minulla ei ole esittää kattavaa kuvaa Johannes-tutkimuksen nykysuhtautumisesta KR-teoriaan, mutta minusta se ei näytä voivan hyvin. Raamatuntutkimuksen vähemmistökäsityksiä on toki lupa esittää luennoilla, tekstikirjoissa ja oppimistehtävissäkin. Ongelmana on kuitenkin erityisesti kokonaiskuvan vääristyminen. KR:n tyyppisiä teorioita esitellään hyvinkin varmaan äänensävyyn tutkimuksen tuloksina, mutta toisaalta ei vihjatakkaan, että on sitten nämäkin tutkijat jotka näkevät Johanneksen täysin yhtenäisinä: ja jos vihjattaisiin, lisättäisiin, että he ovat näitä ameriikan evankelisia.
Toisena esimerkkinä Eksegeettisten metodien luennoilla Kari Latvus kuulemma viittasi kyllä Jeesus-seminaarin näkemyksiin Johanneksen Jeesuksen puheiden aitoudesta. Mielestäni olisi ollut samalla relevanttia viitata vuodesta 2002 saakka vuosittain 350 tutkijan joukolla kokoontuneeseen John, Jesus and History -ryhmään, jotka ovat tuoneet aivan tuoretta paradigmaa koko Johannes-tutkimukseen, tai vaikkapa Bauckhamin teoriaan Johanneksen Jeesuksen puheiden traditionaalisesta arvosta.
Yleisesti ottaen minulla on käsitys, ettei eksegetiikan peruskurssilla saati eksegetiikan metodikurssilla anneta tarpeeksi kattavaa kuvaa Uuden testamentin tutkimuksen janasta ja eri näkemyksistä (Helsingissä Aejmelaeus on sieltä konservatiivisimmasta päästä). Kuitenkin valtaosa Helsingin teologisen opiskelijoista hankkii kaiken eksegeettisen tietämyksensä näiltä kursseilta, ja monelle Aejmelaeus jää ainoaksi eksegetiikan oppikirjaksi. Jos KR-teorian tyyppisiä näkemyksiä esiintyy opetuksessa paljonkin, on syytä kysyä, annetaanko opetuksessa tutkimuksesta opiskelijoille oikea kuva.
10 kommenttia:
Mielestäni havaintosi herättää enemmän kysymyksen luennoitsijan ajantasaisuudesta ja oppilaan vastuusta ajatella asioista laajemmin. "Helsinkiläisiä heikkouksia" varmasti löytyy jokaisesta eksegetiikkaa opettavasta laitoksesta, jossa luennoitsijat eivät ehdi tarkistaa omia näkemyksiään nykykeskustelun valossa.
Itseään arvostavassa laitoksessa tietenkin pitäisi olla mahdollisuus antaa palautetta tämänkaltaisista havainnoista. Peer-to-peer -review on periaate yleensä mm. aikakausijulkaisuisssa niin miksei myös yliopiston luentosalissa.
Omassa oppiahjossania ETF annoimme runsasta palautetta, jos luennoitsija oli ajasta jäljessä.
Osallistuin itse noille Latvuksen luennoilla. Pari näkökulmaa:
1) Latvus on Vanhan testamentin tutkija, ja valitettavasti silloin ei aina olla ihan niskan päällä UT:n suhteen. Hienoja esimerkkejä hän kyllä nosti esille VT:n puolelta.
2) Latvuksella oli luennoilla selvä pedagoginen tavoite: hän halusi, että jokainen opiskelija pohtii uudelleen suhdettaan Raamattuun. Tarkoitus oli osoittaa, että Raamatun kirjojen takana on syntyprosessi ja useita kirjoittajia sekä pohtia tämän vaikutusta hermeneutiikkaan. Tätä pedagogista tavoitetta hänen valikoivat esimerkit sitten esim. Johanneksen evankeliumin kohdalla tukivat.
3) Peer-to-peer -review toimi hienosti luentosalissa. Latvus antoi toistuvasti tilaa keskustelulle, kommenteille ja kysymyksille eikä lytännyt vastaväitteitä. Mukaan olisi toki mahtunut vielä enemmän tutkimukseen nojaavia kommentteja, kuin peruskurssilla on mahdollista odottaa.
Kaiken kaikkiaan jäi kyllä hyvä maku enkä puhuisi niinkään "helsinkiläisistä heikkouksista". Asia palaa nimenomaan tuohon Hyvösen esittämään näkökulmaan: opiskelijoilla on vastuu kriittisyydestään itseään ja luennoitsijaa kohtaan.
Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä enemmän opiskelija joutuu ottamaan itse vastuuta riittävän (oikealla tavalla) kriittisestä asenteesta. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että opiskelija tietää valmiiksi riittävästi aiheesta ja että tiettyjä työkaluja on jo matkan varrella opittu käyttämään.
Muistan kun taannoin suoritin erään aineen perusopintoja yliopistossa. Vaikka taskussa oli jo yksi tohtoritutkinto, näillä peruskursseilla olin muiden opiskelijoiden kanssa yhtä lailla luennoitsijan armoilla, koska minulle ei ollut vielä kerääntynyt riittävästi tietoa aiheesta, jotta olisin voinut arvioida kuulemaani.
Tässä mielessä opetus yliopistossa on samanlaista kuin opetus ja valmennus melkein missä tahansa jutussa: niillä ensimmäisillä opettajilla ja valmentajilla on usein kaikkein suurin merkitys tulevan kehityksen kannalta ja siksi heiltä myös vaaditaan eniten. Jos alussa on opittu väärä tekniikka, omaksuttu vääriä periaatteita, tai muuten vaan tehty huonoja istutuksia neitseelliseen maaperään, niin niiden korjaaminen myöhemmin vaatii aina oman työnsä (eikä välttämättä edes täysin onnistu).
Tällä en siis halua ottaa kantaa Latvuksen vetämään kurssiin, vaan pohtia aiheen problematiikkaa yleisemmällä tasolla. Noin muuten oma vaikutelmani on ollut samankaltainen kuin Lars Leevillä: eksegeettisen kentän eri näkemykset, menetelmät ja perspektiivit eivät välttämättä saa Helsingissä aina yhtä tasapuolista ja monipuolista käsittelyä kuin jossain muissa yliopistoissa. Siinä mielessä opiskelijalla on keskimääräistä suurempi vastuu omasta oppimisestaan.
Tosiaan Latvuksen luennoilla en itse ollut, mutta kommentoin samalla KR:n esiintymistä EMO:ssa ja Aejmelaeuksen kirjassa. Olen pohtinut omaa suhdettani Kariin ja huomaan siihen sisältyvän tiettyjä ennakkoluuloja.
Opiskelijoilla on toki vastuunsa, mutta eksegetiikan perusopintojen näkökulma vaikuttaa minusta painavan suomalais-saksalaiselta (sikäli mikäli osaan sitä arvioida). Tuskin tietty löytyy sellaista opinahjoa, jossa näkökulmaa ei olisi. Ehkä asia voitaisiin sanoa niin, että UT:n eksegetiikan opetuksessa annettavaa yleiskuvaa UT:n tutkimuksesta olisi syytä hioa.
Turhaan Lars Leevi rupesit pyöristelemään. Jokaisella opinahjolla on tietty kulttuurinsa, mieltymyksensä, historiansa, vääristymänsä. Teit oikeita havaintoja!
Lars Leevi:
mitä jos kirjoittaisit mielipiteesi suoraan Kari Latvukselle ja jakaisit dialogin safarilla?
Kuinkas Helsingin teologisen kirjaston tarjonta; antaako se opiskelijoille hyvät eväät selvittää, onko ensisijaisena opetettu katsantokanta perustellusti "ylivertainen" (vai onko toisista laadittu olkiukkoja)?
Hei, olisi hienoa, jos voisitte käsitellä kysymystä predestinaatiosta blogissanne. http://www.marshillchurch.org/media/religionsaves/predestination on oikein vakuuttava, mutta olen kuullut myös paljon arminiolaista oppia. Miten te olette lähestyneet kysymystä?
Mark Driscollin eksegeettinen vakuuttavuus ei kyllä ollut kovin vakuuttavaa, mutta osasyynä voi olla hiljattain luettu N.T. Wrightin Roomalaiskirjeen kommentaari. Muuten toki Driscoll vaikuttaa aika karismaattiselta puhujalta ja osaa selvästi viihdyttää yleisöään.
Oma näppituntumani kysymykseen predestinaatiosta on se, että se on selvästikin dogmaatikon eikä eksegeetin keksimä... :-)
Lars Leeville (ja muillekin) sellainen tieto, että suomalainen teologikoulutus on maailman huipputasoa: "Suomalaiset tutkijat ovat maailmalla arvostettuja ja palkittuja... Koulutuksessa seurataan uusimman tutkimuksen kehitystä."
(Lisäksi Suomessa on maailman puhtainta ruokaa, maailman paras presidentti, maailman parhaat urheilijat, maailman turvallisinta asua, maailman paras armeija, ja paljon muuta - ainakin jos meiltä kysytään.)
Lähetä kommentti