Silloin tällöin huomaa oman eksegeettisen kiinnostuksensa olevan "hieman" etäällä niistä raamattukysymyksistä, jotka oikeasti pohdituttavat riviseurakuntalaista. Hiljattain luulin keskustelevani pelkästä kärsimyksen ongelmasta, mutta keskustelukumppanini varsinainen ongelma olikin ikuisen kärsimyksen ongelma. Tajusin oman eksgeettisen kuten teologisenkin tietämykseni helvetistä olevan lähellä nollaa. Aika järisyttävää, sikäli mikäli about-oikeaoppisina kristittyinä uskomme sen todella olevan jokaista ei-uskovaa yhtä lähellä kuin töölöläisen katon reunalla keikkuvan jääpuikon päiväkävelyään tekevän mummon päätä.
Yritän herättää hieman keskustelua helvetistä ja erityisesti sen kärsimysten ikuisuudesta. Onhan aiheesta keskustelu amerikoissakin aktiivisesti viime aikoina pastori Rob Bellin käsittääkseni jonkinlaista varovaista universalismia lähestyvän Love Wins -kirjan julkaisun jälkeen. Kirjaan vastasi Francis Chan teoksella Erasing Hell, jonka TV7 on suomentanut ja kaupittelee paraikaa. Keskustelu on siis jossain määrin ajankohtainen ainakin Sörnäisten rantatiellä.
Haluan siis nostaa pinnalle perinteistä kysymystä siitä, onko syntisen kärsimys ikuinen vai jonkintyyppinen annihilaatio. Dimitris J. Kyrtataksen mukaan ainoa ja selvin kuvaus ikuisesta kidutuksesta löytyy Ilmestyskirjasta. Seuraavassa pari Bauckhamin ajatusta Ilmestyskirjan helvettikuvauksista artikkelinsa "Judgment in the book of Revelation" pohjalta. Luulisi tällä palstalla löytyvän responssia.
Ilm. 14:9–11:
"Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin."
Ikuisesti nouseva savu ja Sodoma ja Gomorra -teema
Bauckhamin mukaan Ilmestyskirja kuvaa syntisten kohtaloa kolmella tavalla: 1. Taivaallisen Jerusalemin ulkopuolelle jääminen. 2. Toinen kuolema (jolle kuuluvat kaikki ne asiat, jotka ovat osa katoavaa maailmanjärjestystä eivätkä ikuisen elämän). 3. Tulijärvi. Tässä on syytä keskittyä viimeisenä mainittuun, joka tosin samastetaan myös toiseen kuolemaan.
Tulijärvi palaa tulikivestä / rikistä, joka Bauckhamin mukaan on varma alluusio Sodoman ja Gomorran tuomioon. VT kuvaa usein Jumalan tuomiota Sodoman ja Gomorran teemalla "tulta ja tulikiveä".
Viis. 10:7: ”Yhä edelleen noiden kaupunkien pahuudesta todistavat savuava aavikko - - ”
Jes. 34: 9-10: "Edomin purot muuttuvat pieksi ja sen multa tulikiveksi; sen maa tulee palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen"
Samoin Juudan kirjeen mukaan Sodoma ja Gomorra "ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta". Juudan kirjeen kirjaimellisesta lukemisesta voisikin päätellä, että Sodoma ja Gomorra palavat edelleen. Sodoman ja Gomorran tuomio on siis teema, joka osoittaa ikuista tulta ja savua kuvaavien tekstien kielikuvallisuuden. Vaikka kyseiset kaupungit tietysti olivat tuhoutuneet, niihin liittyvä traditio käyttää kuvaa ikuisesta palamisesta.
Teemasta ammentava Ilmestyskirja ennustaa myös Rooman ikuista palamista toteamalla, että Babylonin savu on nouseva "aina ja ikuisesti". Bauckhamin mukaan ”aina ja ikuisesti” -kieli viittaakin tuomion lopullisuuteen ja muuttamattomuuteen:
" – – this tradition rooted in Genesis and the prophets the idea that the punishment is long-lasting or eternal refers to its finality. The still smoking site signifies that the cities will never be rebuilt. Their destruction lasts forever."
Tämä on myös tulijärveen joutuvien tuomio (14:10-11). Petoa kumartavien kohtalo on terminologialtaan lähellä Babylonin – joka ainakin osittain viittaa aivan konkreettiseen Rooman kaupunkiin (kuten Sodoma ja Gomorra olivat) – kohtaloa: Heitä pitää "vaivattaman" (sama Babylonista: 18:10, 15; ”tulella”: 17:16; 18:9, 18) ja "heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti" (19:3).
Ikuisesti nouseva vaivan savu ei siis itsessään niinkään kerro helvetin kärsimysten ikuisesta kokemisesta kuin tuomion lopullisuudesta.
"Ei lepoa päivällä eikä yöllä”
Toisaalta petoa kumartaneiden kohtalo on myös samanlainen kuin Saatanan, väärän profeetan ja pedon: "ei lepoa päivällä eikä yöllä" (14:11; 20:10). Onko tämä tae helvetin kärsimysten ikuisuudesta?
Bauckham kiinnittää jälleen huomiota kirjassa viliseviin parallelismeihin. 4:8 mukaan neljä ikuisesti Jumalaa palvovaa olentoa palvovat häntä yötä ja päivää ilman lepoa (4:8: anapausin ouk echousin ëmeras kai nyktos; vrt. 14:11b: ouk echousin anapausin ëmeras kai nyktos). Kyseessä on läpi Ilmestyskirjan esiintyvä lex talionis -vastaavuusperiaate. Pedon palvonnan valinneet tulevat ikuisesti osalliseksi pedon tylystä tuomiosta samoin kuin Karitsaa seuranneet tulevat ikuisesti osalliseksi hänen autuudestaan. Vastaavasti syntisillä ei ole lepoa, mutta taivaan hurskailla on lepo vaivoistansa (14:13). Seuraukset vastaavat ihmisten valintoja.
Bauckham osoittaa koko kirjan syntisiä kohtaavan tuomion kuvaukset hyvin harkituiksi, ja ne ovat jatkuvasti kontrastointeja vanhurskaiden kohtaloon ja paralleeleja kirjan pahuuden voimien kohtaloon. Tämä hänen mukaansa kertoo siitä, ettei tuomionkuvauksia tule lukea kovinkaan kirjaimellisesti:
"There is no more need to read this imagery literally than there is to read literally the rest of the imagery of this exuberantly imaginative book. What is depicted is emphatically the outworking of God's perfect justice, not only in this world but also in eternity.”
Ilmestyskirjan tyylilaji siis varoittaa lukemasta sen helvettikuvauksia liian kirjaimellisesti. Oppia ikuisesti kestävästä kärsimyksestä ei voi lähteä rakentamaan sen pohjalle. Ilmestyskirjan osalta voinkin liittyä Kari Kuulan sanoihin:
"Raamatussa ja traditiossa siitä (helvetistä) puhutaan vertauskuvallisella kielellä ja varoitustarkoituksessa. Niiden perusteella emme voi päätellä kovinkaan paljoa siitä, minkälaisesta asiasta pohjimmiltaan on kyse. Tiedämme vain sen, että kadotus on eroa Jumalasta ja että lopullisen jumalayhteyden torjuneet sielut ovat onnettomia.”
Toisaalta helvetin kärsimysten ikuisuuden kumulatiivisessa raamattuargumentoinnissa Ilmestykirjan tekstitkin varmasti tekevät tehtävänsä.
13 kommenttia:
Larin tekstin loppuosa vastaa suurin piirtein samaa kuin mihin itse olen omassa ajatustyössäni/tulkinnoissani tullut - eli "helvetistä" tai sen olotilasta ei sanoa muuta varmaa kuin sen, että Jumala ei ole siinä/siellä läsnä, ja siinä/siellä on syystä tai toisesta paha olla.
Kääntäen sama on "taivaan" suhteen. Ainoa varma mitä siitä voidaan sanoa, on se, että siellä/siinä Jumala läsnä, ja että siellä on hyvä olla.
Tämä ajatteluni pohjautuu kumulatiiviseen synteesiin Raamatun helvettiä ja taivasta koskevista jaksoista, ja niiden didaktiiviiseen/vertauskuvalliseen sisältöihin.
Ajatukseni olen purkanut laajemmassa muodossa tekstissä "Taivasikävä takaisin", joka löytyy esim. täältä:
http://juhapartanen.net/index.php?sivu=taivasikava
Eikös nimenomaan keskiajalla kirkon pelottelumentaliteetin yksi tärkeä osa ollut helvetilläpelottelu, jotta rahvas saatiin pysymään kirkolle kuuliaisena tai ainakin maksamaan kuuliaisesti aneita? Ilmeisesti tuolloin siis helvettikäsitys painottui tulinen kidutuskammio -osastoon hyvinkin vahvasti. Lueskelin tässä hiljattain joitain ei-kanonisia tekstejä ja osassa niissä ainakin tunnuttiin innostuvan kuvaamaan helvettiä varsin yksityiskohtaisesti (ainakin Pietarin ilmestyksessä, joka muuten mainitaan Muratorin kanonissakin). Semmoista settiä kyllä, että selkäpiitä kylmää. Nyt mietinkin, että kuinka paljon evankeliumin julistamisessa helvetti-kuvauksia on tarpeellista esittää (varsinkin aiheen rajallisen tiedon vuoksi), kun ainakaan apostolien teoista ei kovinkaan "tulikiven katkuisia" evankeliointisaarnoja löydy, vaikka tulevasta tuomiosta kyllä puhutaan ja Jeesuksesta tuomarina. Muistan kyllä kuulleeni nuoruuteni leireillä, että eräs vieraileva amerikkalainen puhuja kertoi itse tulleensa uskoon siten, että joku saarnaaja oli kirjaimellisesti "Scared the hell out of me". Itse tämä vieraileva heppu ei kyllä muistaakseni puheissaan helvetillä pelotellut. Toinen esimerkki elävästä elämästä tuli tässä hiljattain rukouskokouksessa, jossa rukoiltiin erään seurakuntalaisen sukulaisen puolesta, kun tämä oli lapsuudessaan kerrassaan niin säikähtänyt pyhkäkouluopettajien helvettipuheita, ettei uskonasiat ole sittemmin kiinnostaneet. Olisiko tässäkin ollut hyvä jättää helvettivolyymi vähemmälle ja kertoa Jumalan pelastussuunnitelmasta ja painottaa siis pelastusta kadotuksen sijaan? Ikäväähän se on, jos jonkun pyhäkoulunopettajan taitamattomuuden vuoksi lopputulos on "kerran pelästytty, aina pelästytty". Toisaalta Sanan julistuksessa ei tulisi laiminlyödä selkeää opetusta synnistä ja Jumalan vihasta syntiä kohtaan helvettiä unohtamatta, mutta jos syntiongelman ratkaisun sijaan painotus on synnin lopullisessa tuomiossa, voi sanomasta olla lopulta yhtä vähän hyötyä, kuin uimakoulussa hukkumisvaaran selvittämisestä ilman uimataitojen opetusta.
Hyvä kirjoitus Larilta.
Olisiko sinulla antaa tarkempi pointteri Bauckhamin artikkeliin?
Päättelen artikkelistasi, että Bauckham ei mielellään täydennä Ilmestyskirjan luvun 20 jakeen 10 käännökseen olla-verbin preesensiä: "jossa myös peto ja väärä profeetta ovat"? Monet käännöksethän ajattelevat, että Paholainen heitetään järveen, jossa 1000 vuotta aikaisemmin sinne heitetyt pahikset edelleen ovat vaivattuina "yötä päivää, aina ja ikuisesti". Onpa tätä jaetta käytetty usein myös osoittamaan Jehovan todistajien annihilaatio-oppi vääräksi - perusteettako?
N.T. Wright tekee kirjassaan "Blessed Hope" mielestäni mielenkiintoisen ja oleellisen havainnon ilmestyskirjasta kadotettujen ihmisten lopullista tilaa koskien (Ilm. 22:15).
"Ulkopuolella ovat koirat ja noidat, haureelliset ja murhaajat, epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka rakastavat ja noudattavat valhetta. (Ilm. 22:15)"
Wright erityisesti huomioi näiden mainittujen ryhmien olemisen "ulkopuolella" siitä valtakunnasta, jota luvussa 21 ja 22 nimitetään pyhäksi kaupungiksi, Uudeksi Jerusalemiksi, jossa puolestaan asuvat pyhät, jotka tulevat voittamaan Kristuksen kanssa. Toisaalta lukua aiemmin Ilm 21:8 mainitsee juuri lähes tämän saman ryhmän koiria lukuunottamatta, (paitsi että koirat lienee synonyyminen ilmaus saastaisista, sillä tuskin eläimistä kuitenkaan on kyse) joiden "osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema".
Voisiko siis "ulkopuolella oleminen" Jumalan valtakunnasta olla yksi kadotettujen ihmisten tilan keskeinen kuvaus ? Myös VT:ssa Jesajan kirjan lopussa mainitaan Herrasta luopuneiden osa "ulkona" olevina:
"Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle." (Jer. 66:24)
Jesajan kirjan "ulkona olijat" ovat siis samalla niitä, jotka ovat paikassa missä "heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu" - lause, jota Jeesus käytti Mark. 9:48 puhuessaan helvetistä (tai oikeammin Gehennasta, Hinnomin laaksosta, joka sijaitsi myös Jerusalemin ulkopuolella).
No nyt mentiin jo ilmestyskirjan ulkopuolelle, joten parempi päättää tähän - kuitenkin ulkopuolisuus siis omassa pohdinnassa päällimmäisenä.
Pieni korjaus edelliseen: Wrightin kirjan nimi on siis "Surprised by Hope".
Täällähän lähestytään jo K. Kuulan ajatuksia helvetin/helvetittömyyden olemuksesta :)
smallrock:
En ole (vielä) Wrightin kirjaa lukenut, joten en oikein osaa ottaa kantaa hänen kokonaisnäkemykseensä. Mutta itse ole tulkinnut nuo Ilmestyskirjan 22:15 sanat niin, että tiettyyn ryhmään kuuluvat eivät tule pääsemään "taivaaseen" eli Jumalan kansan loppusijoituspaikkaan. Kirjan logiikan mukaan tuntuisi olevan myös toinen loppusijoituspaikka, jota kuvataan myös "tuliseksi järveksi" ja "toiseksi kuolemaksi". Se, mitä tai millaisia nämä paikat oikeasti ovat, jää nähdäkseni (mm.) näiden kielikuvien peittoon.
Lainaamasi Jesajan kirjan jaetta muuten edeltää jae, jossa todetaan näin:
"Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra." Eli noiden Herraa vasten kapinoineiden ruumiit ovat kuukaudesta toiseen (kenties jopa ikuisesti?) kaikkien uskollisten kauhisteltavissa. Kyseessä ei siis liene mikä tahansa pikku kokko tai normaali mätäneminen, mutta toisaalta ainakin Jesaja tuntuisi olettavan, että kaverit eivät enää ole tajuissaan :-)
Muutama huomio:
1) Francis Chanin ja Preston Sprinklen kirjoittaman kirjan "Helvetti" on kustantanut Kuva ja Sana. Rohkaisen kaikkia lukemaan.
2) Lari: Voisitko kertoa Kyrtataksen argumentit että "ainoa kuvaus ikuisesta kidutuksesta löytyy Ilmestyskirjasta?" Muistaakseni Jeesukseltakin (Esim. Matt. 25:41, 46) ja Paavalilta (2 Tess. 1:9) löytyy muutama kuvaus tästä.
3) Lari: sinä kirjoitat: "Bauckham kiinnittää jälleen huomiota kirjassa viliseviin parallelismeihin. 4:8 mukaan neljä ikuisesti Jumalaa palvovaa olentoa palvovat häntä yötä ja päivää ilman lepoa. Kyseessä on läpi Ilmestyskirjan esiintyvä lex talionis -vastaavuusperiaate. Pedon palvonnan valinneet tulevat ikuisesti osalliseksi pedon tylystä tuomiosta samoin kuin Karitsaa seuranneet tulevat ikuisesti osalliseksi hänen autuudestaan...Ilmestyskirjan tyylilaji siis varoittaa lukemasta sen helvettikuvauksia liian kirjaimellisesti. Oppia ikuisesti kestävästä kärsimyksestä ei voi lähteä rakentamaan sen pohjalle." Auta minua ymmärtämään Bauchamin? tai sinun? argumentin loogisuus. Koska Ilmestyskirja käyttää parallesmia taivaan iankaikkisuuden ja helvetin iankaikkisuuden välillä, me emme voi rakentaa oppia iankaikkisesta kärsimyksestä. Nähdäkseni juuri tämä parallesmi tukisi ymmärrystä iankaikkisuudesta, ei vähentäisi sitä.
4) Ei taitaisi Jeesus enää päästä leirejä pitämään tai saarnaamaan uskonnollisissa kokouksissa, niin kovalla kädellä hän kyllä "pelottelee" (tai ehkä paremminkin toteaa) nimenomaan uskonnollisia ja omavanhurskaita ihmisiä helvetillä evankeliumin teksteissä.
Olkoon niin, että ilmaisu "aina ja iankaikkisesti" ei aina viittaa ajallisesti määrättömään kestoon, vaan tilan lopullisuuteen. Tästä on pitkä loikka väittämälle, että ilmaisu "aina ja iankaikkisesti" EI IKINÄ pidä sisällään ajatusta rajattomasta aikamääräästä. Esimerkiksi, se että ne neljä olentoa palvovat Jumalaa iankaikkisesti ilman lepoa antaa ymmärtää sen toiminnan tapahtuvan jatkuvasti ja loputtomasti.
Voi avata minkä tahansa sanakirjan, niin huomaa että merkitys "iankaikkinen" kyllä löytyy niistä kustakin.
Mielestäni "lopullinen tila" ja "iankaikkisesti kestävä" ovat hyvin päällekkäisiä käsitteitä. Vaikkei Sodoman ja Gomorran "iankaikkisen" tulen kärsiminen merkitse sitä, ett itse tuli palaa iankaikkisesti, niin se "lopullinen tila", joka on tämän tulen seurausta, ainakin on iäti kestävä. Tämän valossa vivahde "iankaikkisesta" on AINA osittain läsnä ilmaisussa, vaikkei se olisikaan päällimmäinen ajatus.
Nyt, kun termiä sovelletaan maanpäällisiin ja rajallisesti kestäviin asioihin kuten valtakuntiin ja kaupunkeihin, niin tulen iankaikkisuus ei selvästikään voi pitää sisällään ajatusta tulen iäti kestävästä palamisesta. Mutta asian laita on toinen, kun puhutaan tuonpuoleisista, iankaikkisesti kestävistä asioista kuten ihmissieluista. Tämän takia, kun iankaikkinen tuli kohtaa maanpäällisiä asioita, se ei välttämättä ilmene aivan samalla lailla kuin suhteessa tuonpuoleisiin asioihin. Ensimmäisestä tapauksesta ei sen takia voi johtaa sen ilmenemistä jälkimmäisessä tapauksessa.
Raamatun kirjoittajille (ja yleensäkin ihmisillä) oli ominaista ilmaista tuntemattomia asioita tunnettujen kautta. Tämän takia Messiaan tulo ilmaistaan monesti Daavidin uudelleen tulemisena, ja joskus on vaikea erottaa kummasta henkilöstä on kysymys. Jumalakin puhui ihmisille tuntemattomista asioista erilaisten tyyppien tai esikuvien kautta, jotka he pystyivät näkemään ja tuntemaan, mikä näkyy koko juutalaisessa kulttijärjestelmässä, joka osoitti eteenpäin evankeliumin aikakauteen.
Nyt, sama ajatus soveltuu myös käsittelyyn iankaikkisen TULEN rangaistuksesta. Ilmaisu, joka oli tuttu ja jota oltiin käytetty eri maanpäällisten tuomioiden yhteydessä, otettiin käyttöön kuvaamaan tulevan aikakauden tuomiota. Kuitenkin, se ei tarkoita sen ilmenevän täysin samalla lailla jälkimmäisessä. Täten, mielestäni tuli ei välttämättä viittaa mihinkään kirjaimelliseen tuleen, minkä voimme jo nyt tässä ajassa havaita. Mutta jos se ei niin tee, niin uskon kyseessä olevan jotain vieläkin karmeampaa. Ne tuntemattomat asiat, joita kuvataan tunnetuilla asioilla, ovat ainakin Raamatun yhteydessä aina monimutkaisempia ja suurempia asioita. Jos tulva on jonkinlainen kuva ihmisille Jumalan tulevasta tuomiosta, niin on se tuleva tuomio jotain vieläkin suurempaa. Samaten tämä tuli käsite on, jossei samanvertainen, niin paljon raaempi versio tuonpuoleisessa aikakaudessa.
+ tukea iankaikkiselle kärsimykselle kyllä löytyy muualtakin kuin ilmestyskirjasta. esim jeesus sanoi että parempi on olisi juudaalle olla syntymättä kuin kavaltaa kristus, ja että parempi olisi kuolla kuin viekoitella "näitä pieniä", siinä yksi esimerkki..
Shalomit haverimeille Pjuhalta maalta! Luin vasta nyt vastauksianne.
Mikko: Yritin itsekin kaivella sitä linkkiä Bauckhamilta kuinka hän hyppää siitä, että tekstissä esiintyvä rangaistus edustaa lex talionis -parallelismia joka kulkee läpi kirjan, siihen, että jotenkin tyylilajinsa perusteella - en nyt muista tarkkoja sanoja, mutta - tekstiä ei pidä lukea liian kirjaimellisesti. Artikkeli jätti sen jotenkin ilmaan, ja odottelikin että kommentoitte sitä. Artikkeli löytyy ATLAsta.
Erasing Hell tosiaan oli Kuvan ja sanan. Näin mainoksen tv7lla ja luulin että se on niiden kustantama. Mutta luin kirjan ja arvioin sen RV:oon, tulee ehkä lehteenkin joskus. Jeesuksen kohdalla Chan jättää kysymyksen kärsimyksen ikuisuudesta avoimeksi, mutta ilmestyskirjan käsittelyn kohdalla ikuinen kärsimys on vissi. Kirja on jokatapauksessa hyvä esimerkki tutkimuksen popularisoinnista, vaikka jossain kohtaa tuntuu että varsinainen tutkija kahdesta kirjoittajasta on lähtenyt loppusivuilla kahville ja jättänyt Chanin kirjoittamaan ne yksin.
"Muistaakseni Jeesukseltakin (Esim. Matt. 25:41, 46) ja Paavalilta (2 Tess. 1:9) löytyy muutama kuvaus tästä."
Noissa kohdissa ei ymmärtääkseni mainita mitään ikuisesta kidutuksesta. Jeesus puhuu ikuisesta rangaistuksesta, mikä ei välttämättä tarkoita intensiivistä halki aikakausien jatkuvaa pieksemistä vaan iankaikkisesti voimassa olevaa ikuista rangaistusta. 2. Tessalonikalaiskirjeen kohdassa mainitaan ikuinen tuho (ὄλεθρος), joka näyttäisi ohjaavan ajatuksia annihiloivaan helvettiin.
Kiitos Markus kommentista:
Jeesus sanoo:
”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen (τὸ πῦρ τὸ αἰώνιον), joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.” (Matt. 25:41)
ja
”nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen (κόλασιν αἰώνιον), mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:46)
Nopeia vilkaisu “rangaistus” (κόλασις) sanan käytöön puhuu kyllä rangaistuksesta, johonka liittyy fyysisen kärsimyksen ulottuvuus
Matteuksen evankeliumissa yksistään Jeesus puhuu Iankaikkisesta (αἰώνιον) rangaistuksesta myös Matt. 18:8.Toisaalta iankaikkinen elämä mainitaan vastakohtana ainakin kahdesti (Matt. 19:6, 26). Jotenkin näyttäisi olevan Jeesuksella vastakohtana iankaikkinen elämä ja iankaikkinen rangaistus, jossa nämä molemmat ovat loputtomia (paikkoja).
Paavali sanoo:
” Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus/turmio (ὄλεθρον αἰώνιον) Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.” (2 Tess. 1:9)
Paavali näyttää sanovan kontekstissaan Jumalan ja Herran Kristuksen kostamisesta niitä kohtaan, jotka eivät ole kuuliaisia Evankeliumille. Koston sisältö on ”iankaikkinen kadotus/turmio (ὄλεθρον αἰώνιον) Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.” Jotekenkin konteksti ei puhu annihilistisen tulkinnan puolesta.
Paavali käyttää samaa sanaa ”kadotuksesta” (ὄλεθρον) myös 1 Kor. 5:5 ”Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi (ὄλεθρον τῆς σαρκός), että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä” ja 1 Tess. 5:3 ” Kun he sanovat: “Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio (ὄλεθρος), niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” Molemmissa näyttäisi olevan konkreettisesta ja fyysisestä kivusta, ensimmäinen liittyminen enemmän isolaatioon ja toinen kipuun jota ei kykene lievittämään. Mielestäni mitkään näistä kohdista eivät anna olettamusta siihen suuntaan että tämä ”iankaikkinen turmio” olisi jotenkin annihilistinen tai ”ei-kärsimyksen” paikka.
Karmeaa ajateltavaa.
Eikös tuo tuli viittaa raamatussa aina tuomioon? vrt: kastaa teidät hengellä ja tulella.
Lähetä kommentti