Sivustolla www.kotimaa24.fi on kirjoitus, jossa emeritusprofessori Tapani Harviainen arvioi nykyistä kirkkoraamattua. Hänen mukaansa "kielellisiä moitteita ei ole ilmaantunut" eikä "asiavirheitä ole löytynyt".
Mielenkiintoisia väitteitä, varsinkin kun kieliasu on aikanaan saanut kritiikkiä mm. Kielikellossa, puhumattakaan monista käännösratkaisuista, jotka eri foorumeilla on moneen kertaan asetettu nimenomaan asiasisällöltään kyseenalaiseksi.
Mitä mieltä itse olet, onko Harviainen oikeassa vai ei?
12 kommenttia:
Itse olin paikalla eksegeettisenä päivänä kun Harviainen piti eseitelmäänsä. En enää muista siitä paljoakaan, eli hän tuskin lausui mitään kohahduttavaa. :)
Muistaakseni hän kertoi käännöksen taustoista, käännösprosessista ja työskentelytavoista melko tarkastikin, ja vertaili uutta käännösprojektia edelliseen. Yleistunnelma oli oikein hyvä. Minulle ei ainakaan koko päivänä tullut mitenkään sellainen olo, että porukka olisi ylistänyt uutta käännöstä jotenkin epäterveellä tavalla. Pikemminkin monet katsoivat yhdeksi uuden käännöksen ansioksi sen, että se on kannustanut lukemaan Raamattua eri käännöksistä eikä yhtä ainoaa oikeaa käännöstä tarvitsekaan välttämättä olla.
Jos kommentoin tuota Harviaisen luonnehdintaa 1992:sta, niin en voi olla täysin samaa mieltä. Yleisesti olen paljon tyytyväisempi uuteen käännökseen kuin vanhaan (etenkin Paavalin kirjeiden kohdalla), mutta esim Vanhan testamentin runoteksteissä on välillä otettu varsin suuria vapauksia. Käännösvirheiden osalta vastaus riippuu aika paljon siitä, keneltä kysyy. :D
Osaako kukaan sanoa, miksi 2. Tim. 2:22 dikaiosyne käännetään "tasapuolisuus" 92:ssa "karta nuoruuden kiihkoa ja pyri tasapuolisuuteen". KR ja 38 kääntävät vanhurskauteen, samoin kuin righteousness on kaikissa tarkistamissani englanninkielisissä käännöksissä.
Tuo "vanhurska(u)s"-sanueen problematiikka oli yksi aihe eksegeettisenä päivänä. Keskusteltiin paljon siitä, miksi sanan kääntämisessä on niin paljon vaihtelua esim. vanhempiin käännöksiin verrattuna, sekä vanhemmissa käännöksissä keskenäänkin.
Suurin ongelma heprean tsdq- tai kreikan "dikaiosynee" -sanojen kääntämisessä on toisaalta alkukielisen käsitteen moniselitteisyys, toisaalta se että "vanhurskas" ei suomessa tarkoita mitään muutoin kuin uskonnollisessa "kaanankielessä". Dikaiosynee on alun perin kreikassa 'oikeudenmukaisuus' tai 'oikeamielisyys', mihin useimpien kielten käännösvastineet vittaavatkin (kuten engl. 'righteousness'). Suomessa sanan yhtymäkohta 'oikeaan' puuttuu. Ja jos vielä ottaa huomioon sen, että vaikkapa Paavali ja Matteus käyttävät sanaa eri tavoilla, pakka sekoittuu entisestään. Ja tosiaan kreikassa sanalla on paljon muitakin käyttötapoja kuin uskonnollinen.
En ole TODELLAKAAN mikään asiantuntija tässä dikaios-dikaiosynee-asiassa, mutta tuo 2. Tim. 2:22 johtunee asiayhteydestä. Kohdassa käsketään pyrkimään "dikaiosyneeseen, pistikseen, rakkauteen ja rauhaan niiden kanssa, jotka...". Vanhurskauteen (paavalilaisessa merkityksessä) pyrkiminen suhteessa muihin ihmisiin tuntuisi oudolta (Jumalan kanssahan niin tehdään), joten komitea lienee tulkinnut sanan tarkoittavan konkreettista elämää oikeudenmukaisesti/tasapuolisesti kanssauskovien kanssa. Oikeastaan tuo kohdan "pistis" voi 'uskon' lisäksi tarkoittaa myös 'luottamusta', 'luotettavuutta' tai 'rehellisyyttä', mikä olisikin ehkä ollut komitean käännöksen kannalta johdonmukaisempi vaihtoehto. Kääntämiseen on voinut vaikuttaa myös jokin kreikan kielestä muualta tuttu paralleeli tai formeli, jossa sanaa käytetään merkityksessä 'tasapuolisuus'.
Tämä teoria käännösratkaisusta on siis täysin omaa arvailuani, vaikka perustuukin eksegeettisen päivän luentoihin.
Luen uusinta kirkkoraamattua äärimmäisen harvoin, joten omat havaintoni ovat aika hajanaisia. Itse olisin kuitenkin melkein todennut, että Vt:n poeettiset pätkät ovat usein aika onnistuneita, kun taas monet käännösvalinnat Ut:n osalta pitävät sisällään eräänlaista tunnustuksellisuutta tai teologista "kotiinpäin vetoa". Toki tämä vaikutelma voi syntyä vain siksi, että runollisessa tekstissä harvemmin yksi sana pystyy täysin muuttamaan koko kappaleen tulkinnan tms.
Näiden lisäksi muistan vuosia sitten ihmetelleeni joitakin hyvin kaanankielisiä/uskonnollisia ilmaisuja, jotka ovat varmaan täysin käsittämättömiä nykyajan lukijoille ja joiden olisin kuvitelleen jääneen kielen nykyaikaistajien haaviin käännöstä valmisteltaessa.
Oma lukunsa ovat lisäksi monet epäjohdonmukaisuudet, joita käännöksissä (ainakin minun silmissäni) on. Miksi esim. σωτηρ on 17 kertaa "Pelastaja" (mikä on oikein ja nykysuomen mukaista), mutta 7 kertaa "Vapahtaja" (mikä on vanhaa suomea ja aikaisemman kirkkoraamatun käännös)? Halusiko käännöskomitea tehdä jumalallisen määrän poikkeuksia vai mistä on kyse?
Kotiinpäinvetoa on ainakin Luukkaan kertomuksessa hiuksilla-jalat-pesevästä tädistä. On ihan reilusti käännetty että hän rakasti paljon, koska hän sai anteeksi paljon, eikä toistepäin, kuten kreikan teksti oikeasti kuuluu (eli sai anteeksi paljon koska rakasti paljon). Jarmo Kiilunen sanoi että tässä tietoisesti vedettiin loppupäätös siitä että "Raamattu on kirkon kirja".
Lari: Mitä tarkoitat "kotiinpäinvedolla"?
Viittasin DrMarkin kommenttiin "monet käännösvalinnat Ut:n osalta pitävät sisällään eräänlaista tunnustuksellisuutta tai teologista "kotiinpäin vetoa"". Luukkaan 92-teksti on käännetty niin, että anteeksiantaminen edeltää rakastamista, vaikka itse teksti olisi luontevin kääntää niin, että sai anteeksi paljot syntinsä, koska hän rakasti paljon:
Luke 7:47: ἀφέωνται αἱ ἁμαρτίαι αὐτῆς αἱ πολλαί , ὅτι ἠγάπησεν πολύ
38: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon
KJV: Her sins, which are many, are forgiven; for she loved much
ESV: Therefore I tell you, her sins, which are many, are forgiven—for she loved much.
92: hän sai paljot syntinsä anteeksi, SEN VUOKSI hän rakasti paljon
Tämä on Kiilusen mukaan myös reformaatiossa paljon keskusteltu teksti. Mielestäni (mistä Kiilunen oli samaa mieltä) Jeesuksen toiminnan ja opetuksen tasolla voidaan hyvin ajatella, että anteeksiantamisen ja armon kokemus edelsi naisen toimintaa. Mutta Luukkaan teologian tasolla mielekkäin tulkinta on että anteeksiantaminen seuraa toimintaa.
Mielenkiintoinen esimerkki. Jakeen loppu (joka on jätetty pois Larin esimerkistä) antaisi ymmärtää, että anteeksisaanti edeltää rakastamista, joten siinä mielessä KR:n käännös välittänee sen, mitä Luukas haluaa sanoa, vaikka käännös tuon ὅτι-sanan suhteen näyttäisikin olevan ristiriidassa tekstin kanssa.
Tässä tapauksessa vanha kirkkoraamattu johdattelee ehkä paremmin oikeille jäljille Luukkaan ajattelun suhteen: naisen suuri rakkaus on osoitus siitä, että hän oli saanut paljon syntejä anteeksi (ja vähäinen rakkaus puolestaan seuraus/osoitus siitä, että henkilö oli saanut vain vähän anteeksi).
DrMark: Miten -38 johdattelee paremmin? Mielestäni tuo on jätetty aika tulkinnan varaan tuo lause, "hänhän näet", tietysti ehkä jokseenkin samaan tapaan kuin itse alkuteksti.
Jakeen loppuosa ja ehkä kertomuksen kontekstikin tukee anteeksiantamus -> rakkaus -tulkintaa. Myös NRSV muuten sanookin enemmän samaan suuntaan:
"Therefore, I tell you, her sins, which were many, have been forgiven; hence she has shown great love. But the one to whom little is forgiven, loves little."
Silti, mikäli Luukkaan "hoti" käyttö voidaan katsoa muualla tarkoittavan "koska" (ja jos syntaksi muutenkin vetää rakkaus -> anteeksiantamus -suuntaan; kreikan tekstistähän en osaa hirveästi perustella), en katsoisi lähikontekstin ratkaisevan peliä. Käsitykseni Luukkaan teologiasta on se, että ihmisen kääntyminen ja katumus tai hurskas toiminta edeltää usein Jumalan vastausta siihen (tuhlaajapojan paluu, epärehellisen taloudenhoitajan saamat kehut, Pietarin saarnan loppukehotus "tehkää parannus", myös rikas mies ja Lasarus -kertomus vetää toiminnan suuntaan, Luukas myös korostaa monien henkilöidensä hurskautta kuten Elisabethin ja Sakariaan).
Katsoin nyt uudestaan tuota laajempaa konteksti ja otan hieman takapakkia...
Alkuperäinen pointtini oli se, että "sillä hän rakasti paljon" ei välttämättä viittaa anteeksiantoa edeltäneeseen tilaan vaan voi toimia myös todisteena siitä, että anteeksianto on saatu. Näin siis tuo pitäisi sisällään ajatuksen "sillä hän rakasti paljon [mikä osoittaa hänen saaneen paljon anteeksi]". Minusta 38-käännös oli noilla jäljillä, kun taas 92-käännös oli selkeämmin hyljännyt ὅτι-sanan tavanomaisimman merkityksen.
Olen edelleen sitä mieltä, että jakeen 7:47 työntää tulkintaa siihen suuntaan, että saadun anteeksiannon suuruus korreloi sen johdosta koetun kiitollisuuden suuruuden kanssa. Samoin jakeet 41-43 viittaavat vahvasti tähän.
Mutta toisaalta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kun lukee koko kertomuksen syntisestä naisesta, niin sen voi tulkita myös niin, että naisen rakkaus edelsi sitä, että hän sai syntinsä anteeksi, samaan tapaan kuin mainitsemissasi esimerkeissä ihmisen hurskas toiminta näennäisesti edelsi Jumalan toimintaa.
Kaikesta huolimatta minusta näyttäisi siltä, että Jeesuksen kertoman esimerkin logiikka vaatii, että velan anteeksianto edeltää sitä, että velallinen osoittaa rakkauttaa sille, joka antoi velan anteeksi. Kääntäisin siis tuossa kohdassa ihan tekstin mukaan, mutta ajattelisin, että naisen toiminta oli osoitus siitä, mitä hän oli jo kokenut.
Ehkäpä nainen oli tavannut Jeesuksen jo aikaisemmin? Ajatus siitä, että nainen rakasti Jeesusta (ja vieläpä tällä tavoin) ilman, että hän oli koskaan aikaisemmin häntä tavannut, kuulostaa jotenkin epärealistiselta. Mielekkäämpi olisi ajatus, että hän oli jo kokenut jotain ja käytti nyt tilaisuutta hyväkseen, kun tiesi missä voisi käydä osoittamassa kiitollisuuttaan Jeesusta kohtaan.
Ajattelen, että Jumala on kirjoituttanut Raamatun - todella tiivistettynä - kahdesta syystä: Kertoakseen, miten hänen yhteyteensä päästään ja miten hänen yhteydessään voisi elää.
Ylläolevista ennakko-oletuksista lähtien voisi todeta kaikkien käännösten olevan "kyllin hyviä" eli mahdollistavan Jumalan todennäköiset tavoitteet Kirjoituksille.
Eri käännösvaihtoehdot nousevat "ongelmiksi" usein sen tähden, että valittu käännös ei sovi omiin painotuksiin. Tällaiset omat agendat liittyvät esimerkiksi perinteisiin, oppiin, rahaan, menestykseen, sairauteen, kärsimykseen, Iiisraeliin, eksegeettiseen harrastuneisuuteen, julkaisutarpeeseen jne.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen onkin, että Harviainen ei ole tässä yhteydessä esitettyjen väitteidensä valossa ole oikeassa, sillä viimeistään omat agendat tuovat mukanaan sen ongelman, että mikään tunnettu manuskripti, manuskeli, käännös ym. väännös ei ole kiistaton tai kaikista täydellinen.
Dr. Mark,
Meinasin kirjoittaa juuri tuosta Jeesuksen ja syntisen naisen aikaisemmasta tapaamisesta, mutta ehditkin sitä jo spekuloimaan. Mulla tää ajatus tuli vastaan joitain vuosia sitten jossain kirjassa, mutta en enää muista missä. Siinä taidettiin jopa vähän leikitellä ajatuksella, että Jeesus ja tämä nainen järkkäsivät fariseukselle ansan.
Niin tai näin, aikaisempi kohtaaminen selittäisi tilannetta paremmin. Vaikka ei sekään ole ennen kuulumatonta, että evankeliumeissa joku tekee jotakin odottamatonta ja jopa noloa kohdatakseen Jeesuksen. Sakkeus kiipesi epätoivoissaan puuhun, verenvuotoa sairastava nainen änki kyynerpäätaktiikalla Jeesuksen läheisyyteen, ulkomaalainen nainen puolusti lapsiaan jne.
Toisaalta epäselvyys juuri tässä asiassa laajentaa tekstin sanomaa ja sellaisena voisi ehkä jopa olla tarkoituksellista. Syntinen rakastaa paljon, koska on saanut paljon anteeksi, mutta toisaalta suuren syntisyyden kokeminen johtaa epätoivoisiin tekoihin ja lopputuloksena on anteeksiantamus.
Lähetä kommentti