JOHDANTO
Yksi tämän vuosituhannen tärkeimpiä kirjoja liittyen evankeliumeiden tutkimukseen on ollut Rickhard Bauckhamin kirja Jesus and the Eyewitnesses (2006, huom. kirjasta on tullut 2. painos vuonna 2017!) Kirjan peruspointti on esittää, että evankeliumeiden kertomukset, jotka nojaavat tietysti useisiin suullisiin traditioihin, ovat itse asiassa linkitetty paljon lähemmin ja olennaisemmin silminnäkijöihin kuin tutkimuksessa on monesti oletettu. Toinen olennainen kirja häneltä Johanneksen evankeliumiin liittyen on Gospel of Glory (2015), joka sisältää lyhyitä esseitä Johanneksen evankeliumin pääteemoista.
Tämä teksti porautuu syvemmälle Bauckhamin huomioihin koskien Johanneksen evankeliumin kirjoittajaa "opetuslasta jota Jeesus rakasti". Teksti on lopputulos muutaman päivän syväsukelluksesta näihin kahteen kirjaan.
Johanneksen evankeliumin kohdalla olemme erityisessä tilanteessa, koska sen kirjoittaja väittää suoraan olevansa sekä Jeesuksen elämän avaintapahtumien silminnäkijä että evankeliumin kirjoittaja. Tämä teksti keskittyy perustelemaan tämän väitteen totuutta ja avaamaan tarkemmin tämän opetuslapsen merkitystä evankeliumissa. Lopuksi käytetään melko paljon aikaa tämän henkilön identiteetin ratkaisemiselle. (Aiheesta voi lukea myös Welzun tekstin.) Olen myös tietoinen siitä, että tekstin pituus tulee erottamaan lukijoista jyvät akanoista...
TEKSTIN RAKENNE
1 Silminnäkijöinä alusta alkaen.
2 Opetuslapsi jota Jeesus rakasti evankeliumin kirjoittajana.
3 Mitä tarkoittaa ”me” jakeessa 21:24?
4 Kuuluiko luku 21 evankeliumiin alusta saakka?
5 Johannes Kastajan ja Jeesuksen rakkaan opetuslapsen välinen linkki.
1 Silminnäkijöinä alusta alkaen
1. Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, 2. sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet (αὐτόπτης) ja olleet sanan palvelijoita, 3. niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, 4. että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu. (Luuk. 1:1-4)
21. Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme, 22. Johanneksen kasteesta alkaen (ἀρξάμενος) hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tuleman hänen ylösnousemisensa todistajaksi (μάρτυς) meidän kanssamme." (Apt. 1:21-22)
Ja te myös todistatte (μαρτυρέω), sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani. (Joh. 15:27)Johanneksen evankeliumin tutkijat ovat antaneet liian vähän huomiota jakeen 15:27 merkitykselle ja sen selvästä yhtymäkohdasta Luukkaan evankeliumin aloituksen ja Apostolien tekojen jakeiden kanssa. Kaikki nämä kolme jaejaksoa painottavat samaa asiaa: jotta opetuslapset voivat olla Jeesuksen todistajia, heidän on täytynyt olla mukana alusta saakka. Apostolien tekojen jaejakso (1:21-22) tekee tietenkin selväksi, että tämän kriteerin täytti useampikin henkilö, ei vain kaksitoista opetuslasta. Sama näkyy läpi Luukkaan kaksoisteoksen (Luuk. 6:17; 8:1-3; 10:1-20; 19:37; 23:27; 24:9, 33; Apt. 1:15, 21-23). Joka tapauksessa, koska Johannes ja Luukas molemmat painottavat tätä asiaa, on selvää, että asia nähtiin tärkeänä laajemminkin varhaisessa kristinuskossa. Myöhemmät otsikot mm. Papiaksen kirjoituksista tukevat samaa huomiota. Tietyillä henkilöillä oli erityinen asema silmiinäkijänä ja Jeesus-traditioiden välittäjänä. Nämä jakeet osoittavat vahvasti miten tärkeänä silminnäkijöiden todistusta varhaisessa kristinuskossa pidettiin.
Antiikin ajan historioitsijat tekivät hyvin selväksi, että silminnäkijöiden todistusta on suosittava kaiken muun edellä. Vielä parempi oli jos he itse olivat olleet paikalla todistamassa näkemäänsä. Juuri tämän huomion nostaa esiin juutalainen historioitsija Josefus (37-100 jKr.), kun hän korostaa omaa asemaansa silminnäkijänä (kreik. αὐτόπτης) Juutalaissodan historia -teoksessa (Contra Apionem 1.55). Polybius (n. 200-118 eKr.) totesi, että ”silmät ovat parempi todistaja kuin korvat” ja sekä Herodotoksen (n. 485-420 eKr.) että Lukianoksen (n. 125-180 jKr.) mukaan ”silmät ovat luotettavammat kuin korvat”. Tässä tapauksessa Luukkaan evankelimin aloitussanat vastaavat hyvin läheisesti monia antiikin ajan historianteosten ja elämäkertojen aloitusta. Luukas todella antaa teoksestaan kuvan, että hän kirjoittaa todellista historiaa. Luukkaan tekstissä käytetään ainoastaan yhtä artikkelia kuvaamaan silminnäkijöitä ja niitä, jotka välittivät traditioita eteenpäin. Tämä antaa olettaa että kyseessä oli yksi ja sama ryhmä: silminnäkijät välittivät traditioita eteenpäin (näin myös Blomberg 2016, 28). Bauckham pitää tätä huomiota olennaisena. Kyse ei ole vain siitä, että silminnäkijät laittoivat suulliset traditiot alulle, vaan siitä, että he pysyivät vuosikymmenien ajan tärkeimpinä opettajina ja Jeesus-traditioiden haltijoina ja takaajina.
Bauckhamin analyysin mukaan Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumi keskittyvät esittelemään olennaisimmat silminnäkijät sekä evankeliuminsa alussa että sen lopussa. Markuksen evankelimi nojaa vahvasti Pietarin todistukseen ja siksi hän on esillä näkyvästi opetuslapsista ensimmäisenä (Mark. 3:16). Samoin hänellä on merkittävä rooli evankeliumin lopussa, jossa hänet mainitaan nimeltä (16:7). Nimenomaan Pietari oli Markuksen evankeliumin taustalla merkittävin silminnäkijä. Luukkaan evankeliumissa erityinen piirre on siinä, että huomiota saa paljon laajempi silminnäkijöiden joukko kuin kaksitoista opetuslasta. Erityisesti naiset ovat merkittävässä roolissa tässä kohden. Ehkä tarkimmin tämän huomion Bauckham on argumentoinut kirjassaan Gospel Women (2002). Johanneksen evankeliumissa tämä henkilö on opetuslapsi jota Jeesus rakasti ja hän esiintyykin evankeliumissa heti alussa (joskin tarkoituksella nimeltämainitsemattomana) kuten myös lopussa. Jae 1:14 painottaa ”me olemme nähneet hänen kirkkautensa” ja Maria Magdaleena toteaa ”olen nähnyt Herran” (20:18). Evankeliumi siis esittää monella eri tavalla, että se on historiallinen teos ja tärkein silminnäkijä on mainittu riittävän selvästi. Palaan perustelemaan tämän asian myöhemmässä otsikossa.
2 Opetuslapsi jota Jeesus rakasti evankeliumin kirjoittajana
Opetuslapsi jota Jeesus rakasti mainitaan evankeliumissa muutamissa kohdin (1:35-40 [ilman titteliä]; 13:23-26; 19:25-27, 35; 20:2-12; 21:2, 7, 20-24 ja ehkä 18:15-16). Kun antiikin ajan historiankirjoittajat mainitsivat itensä teoksessaan, he käyttivät juuri yksikön 3. persoonaa ja nimeä (mm. Josefus ja Julius Caesar). Tämän pääasiallinen tarkoitus oli pitäytyä siinä, että henkilö on kertomuksessa yksi hahmoista eli kirjoittaja oli mukana ikään kuin ”piilossa”. Jos joku siis kysyy kysymyksen: ”jos tämä Jeesuksen rakas opetuslapsi kirjoitti evankeliumin, miksi hän ei silloin viittaa näissä jakeissa itseensä muodossa ’minä olin siellä’?” Vastaus on yksinkertainen: tämä ei ollut tuolloin historiankirjoittajien tapa. Mutta esimerkiksi Josefus kirjoittaa suoraan eräässä teoksessaan itsestään minä-muodossa: ja näyttää siltä, että juuri näin Johanneskin tekee jakeissa 21:24-25, omalla tavallaan.
2 Opetuslapsi jota Jeesus rakasti evankeliumin kirjoittajana
Opetuslapsi jota Jeesus rakasti mainitaan evankeliumissa muutamissa kohdin (1:35-40 [ilman titteliä]; 13:23-26; 19:25-27, 35; 20:2-12; 21:2, 7, 20-24 ja ehkä 18:15-16). Kun antiikin ajan historiankirjoittajat mainitsivat itensä teoksessaan, he käyttivät juuri yksikön 3. persoonaa ja nimeä (mm. Josefus ja Julius Caesar). Tämän pääasiallinen tarkoitus oli pitäytyä siinä, että henkilö on kertomuksessa yksi hahmoista eli kirjoittaja oli mukana ikään kuin ”piilossa”. Jos joku siis kysyy kysymyksen: ”jos tämä Jeesuksen rakas opetuslapsi kirjoitti evankeliumin, miksi hän ei silloin viittaa näissä jakeissa itseensä muodossa ’minä olin siellä’?” Vastaus on yksinkertainen: tämä ei ollut tuolloin historiankirjoittajien tapa. Mutta esimerkiksi Josefus kirjoittaa suoraan eräässä teoksessaan itsestään minä-muodossa: ja näyttää siltä, että juuri näin Johanneskin tekee jakeissa 21:24-25, omalla tavallaan.
Uudessa testamentissa ainoastaan Johanneksen evankeliumin kirjoittaja väittää suoraan, että hän kirjoittajana on ollut tapahtumien silminnäkijä:
Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. (21:24-5)
Aina aivan viime vuosisadoille saakka kristillinen traditio on pitäytynyt tässä näkemyksessä, jonka mukaan silminnäkijä ja opetuslapsi (Johannes) kirjoitti evankeliumin. Tätä näkemystä vastaan on kuitenkin myös hyökätty, mutta tässä kohden ainoastaan yhdellä argumentilla, joka perustuu jakeessa 25 esiintyvää kreikankieliseen sanaan ”γράφω”, ”kirjoittaa”. Väitteen mukaan sana ei tarkoita, että mainittu opetuslapsi olisi kirjoittanut evankeliumia, vaan joku muu, siten, että evankeliumi ainoastaan perustui tämän opetuslapsen silminnäkijyyteen. Ainoa teos, jossa tämä argumentti on sanan kääntämisestä esitetty on J. H. Bernhardin vuonna 1928 ilmestynyt kommentaari. Kaikki, jotka ovat nostaneet saman asian esiin myöhemmin nojaavat aina tähän teokseen. Bernhardin mukaan sanaa käytetään Uudessa testamentissa useasta juuri merkityksessä, että henkilö ei itse ollut konkreettinen kirjoittaja. Esimerkiksi jakeessa 19:19 sanotaan, että Pilatus kirjoitti Jeesuksen ristin ylle kirjoituksen, mutta kaikki ymmärtävät, että hän ei todellisuudessa itse kirjoittanut sitä, vaan ainoastaan valttuutti jonkun tekemään sen. Samalla tavalla Paavali sanoo usein kirjoittaneensa kirjeen (Room. 15:15; 1. Kor. 4:14; 5:9; 9:15; 14:37), vaikka todellisuudessa hän käytti kirjuria (Room. 16:22; Gal. 6:11; ks. myös 1. Piet. 5:12). Näin ollen sana graphein voi siten oikeutetusti tarkoittaa, että henkilö saneli, mutta kirjuri kirjoitti. Samaan hengenvetoon on kuitenkin otettava huomioon, että jokaisessa esimerkissä kirjeen sanelija oli itse (a) hengissä ja (b) paikalla!
Bauckham nostaa surullisena esimerkkinä Schren Kittelin editoiman Theological Dictionary of the New Testament -teoksen, jossa väitetään, että sana jakeessa Joh. 21:24 ei itse asiassa tarkoita juuri enempää kuin sitä, että evankeliumi oli ainoastaan Johanneksen ns. hengellinen perintö eli toisin sanoen hän ei itse kirjoittanut sitä, eikä edes sanellut sitä. Tietenkään ainoatakaan esimerkkiä väitteen tueksi ei anneta, koska sellaisia ei löydy! Erityisen huolestuttavaa on ollut se, että monet tutkijat ovat kritiikittömästä seuranneet tätä argumenttia.
Bauckham nostaa surullisena esimerkkinä Schren Kittelin editoiman Theological Dictionary of the New Testament -teoksen, jossa väitetään, että sana jakeessa Joh. 21:24 ei itse asiassa tarkoita juuri enempää kuin sitä, että evankeliumi oli ainoastaan Johanneksen ns. hengellinen perintö eli toisin sanoen hän ei itse kirjoittanut sitä, eikä edes sanellut sitä. Tietenkään ainoatakaan esimerkkiä väitteen tueksi ei anneta, koska sellaisia ei löydy! Erityisen huolestuttavaa on ollut se, että monet tutkijat ovat kritiikittömästä seuranneet tätä argumenttia.
Pointti tässä kaikessa on se, että kukaan ei Bauckhamin mukaan ole vielä kyennyt esittämään todisteita sen puolesta, että graphein voisi tarkoittaa mitään vähempää kuin sitä, että henkilö sanelee teoksen kirjurille. Näin ollen jakeet 21:24-25 tarkoittavat sitä, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti kokosi evankeliumin, kirjoitti hän sen konkreettisesti itse tai ei. Hän oli yhtä lailla vastuussa sen kokoamisesta kuin sanoista.
3 Mitä tarkoittaa ”me” jakeessa 21:24?
Jakeessa 21:24 esiintyvälle monikkomuodolle ”me” on olemassa neljä mahdollista tulkintaa. (1) Ensinnäkin ”me” voisi pitää sisällään kirjoittajan kanssa myös evankeliumin lukijat. Tämä on kuitenkin kaikkein vähiten mahdollinen tarkoitus, koska iso osa lukijoista ei itse asiassa ole asemassa, että he voisivat oman kokemuksen mukaan tietää tämän. (2) Suosituimman tulkinnan mukaan ”me” tarkoittaa ryhmää opettajia/vanhimpia, jotka ovat lisänneet oman todistuksensa evankeliumiin myöhemmin. Näin ollen he antaisivat oman todistuksen siitä, että evankeliumin silminnäkijä ja kirjoittaja oli todella asemassa, jossa hän todella tiesi mistä puhui. Mutta tämä vaihtoehto ei myöskään ole paras mahdollinen. Se ei esimerkiksi sovi yhteen sen kanssa, että kirjoittaja oli itse vastuussa myös luvusta 21, kuten seuraavassa otsikossa huomaamme. Lisäksi olisi vaikea nähdä heidän todistuksensa merkitystä, koska heidän identiteetti jää mysteeriksi. Ketä he olivat? (3) Kolmannen vaihtoehdon mukaan ”me” tarkoittaa isompaa ryhmää, joista evankeliumin kirjoittaja on itse yksi. Mutta tämäkään vaihtoehto ei ole yhtä hyvä kuin viimeinen. (4) Bauckham ehdottaa neljättä tulkintaa, jonka mukaan ”me” tarkoittaa itse asiassa vain yhtä henkilöä, evankeliumin kirjoittajaa itseään. Tämä oli useiden kreikkalaisten kirkkoisien näkemys ja sen puolesta voidaan rakentaa vahva argumentti. Kreikankielisille henkilöille tuona aikana ei ollut ongelma vaihtaa yksikön ensimmäisestä persoonasta ”minä” monikon ensimmäiseen ”me” ja usean esimerkin voisi tässä kohden lainata osoitukseksi.
Jakeessa 21:24 esiintyvälle monikkomuodolle ”me” on olemassa neljä mahdollista tulkintaa. (1) Ensinnäkin ”me” voisi pitää sisällään kirjoittajan kanssa myös evankeliumin lukijat. Tämä on kuitenkin kaikkein vähiten mahdollinen tarkoitus, koska iso osa lukijoista ei itse asiassa ole asemassa, että he voisivat oman kokemuksen mukaan tietää tämän. (2) Suosituimman tulkinnan mukaan ”me” tarkoittaa ryhmää opettajia/vanhimpia, jotka ovat lisänneet oman todistuksensa evankeliumiin myöhemmin. Näin ollen he antaisivat oman todistuksen siitä, että evankeliumin silminnäkijä ja kirjoittaja oli todella asemassa, jossa hän todella tiesi mistä puhui. Mutta tämä vaihtoehto ei myöskään ole paras mahdollinen. Se ei esimerkiksi sovi yhteen sen kanssa, että kirjoittaja oli itse vastuussa myös luvusta 21, kuten seuraavassa otsikossa huomaamme. Lisäksi olisi vaikea nähdä heidän todistuksensa merkitystä, koska heidän identiteetti jää mysteeriksi. Ketä he olivat? (3) Kolmannen vaihtoehdon mukaan ”me” tarkoittaa isompaa ryhmää, joista evankeliumin kirjoittaja on itse yksi. Mutta tämäkään vaihtoehto ei ole yhtä hyvä kuin viimeinen. (4) Bauckham ehdottaa neljättä tulkintaa, jonka mukaan ”me” tarkoittaa itse asiassa vain yhtä henkilöä, evankeliumin kirjoittajaa itseään. Tämä oli useiden kreikkalaisten kirkkoisien näkemys ja sen puolesta voidaan rakentaa vahva argumentti. Kreikankielisille henkilöille tuona aikana ei ollut ongelma vaihtaa yksikön ensimmäisestä persoonasta ”minä” monikon ensimmäiseen ”me” ja usean esimerkin voisi tässä kohden lainata osoitukseksi.
Tällainen tapa löytyy monesta kohden Johannekseen liitettyjä tekstejä (eli evankeliumi ja kolme Johanneksen kirjettä). Jakeen Joh. 21:24 lisäkse samanlainen me-muoto löytyy jakeista Joh. 3:11; 1. Joh. 1:1-5; 4:14; 3. Joh. 9-10, 12. Monikkomuodon tarkoituksena oli osoittaa kirjoittajan valtuutettu asema arvovaltaisena henkilönä, joka tiesi mistä hän oli kirjoittamassa. (Englanninkielellä tätä kutsutaan joskus termillä ”a plural of majesty” tai ”a plural of authority”.
3 Joh. 9-12
9. Minä kirjoitin seurakunnalle; mutta Diotrefes, joka haluaa olla ensimmäinen heidän joukossaan, ei ota meitä vastaan. 10. Sentähden minä, jos tulen, muistutan hänen teoistansa, mitä hän tekee, kun pahoilla sanoilla meistä juoruaa; ja vielä siihenkään tyytymättä, hän ei itse ota veljiä vastaan, vaan estää niitäkin, jotka tahtovat sen tehdä, ja ajaa heidät pois seurakunnasta. 11. Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt. 12. Demetrius on kaikilta, jopa itse totuudeltakin, saanut hyvän todistuksen; ja mekin todistamme hänestä samaa, ja sinä tiedät, että meidän todistuksemme on tosi.
Jakeiden paras tulkinta on Bauckhamin nähdä me-muodon viittaavan kirjeen kirjoittajaan. Näin erityisesti siksi, että jakeet 9 ja 10 eivät sovi ajatukseen, että kyseessä olisi muitakin, koska kirjoittaja puhuu ainoastaan omasta tulemisestaan. Me-muoto jakeissa 9, 10 ja 12 on paras nähdä viittavaan yksin kirjoittajaan.
1 Joh. 1:1-5
1. Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta - 2. ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille - 3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. 4. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen. 5. Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
Läpi kirjeen monikkomuoto ”me” esiintyy huomatavan monta kertaa. Kuitenkin jakeissa 1:1-5 se viittaa varmuudella ainoastaan kirjeen kirjoittajaan, koska ”me” on on erotettu selvästi kirjeen vastaanottajista (jakeet 1, 2, 3 ja 5).
Joh. 3:10-13
10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle [Nikodemukselle]: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä! 11. Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme. 12. Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? 13. Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
Jakeet ovat aiheuttaneet huomattavia ongelmia tutkijoille. Jakeet on kuitenkin kaikkein luontevin tulkita siten, että Jeesus puhuu itse ja itsestään käyttäen välillä monikkomuotoa ”me”. Tätä tukee jakeiden 3:31-32 toteamus, jonka mukaan Jeesus on ainoa joka ”on tullut ylhäältä”. Tulkinta, jonka mukaan jae 3:11 on Johanneksen yhteisön kommentti ei selitä sitä, että monikkomuoto ei jatku seuraavassa jakessa (3:12).
Näin ollen meillä ei ole ongelmaa lukea jakeita Joh. 21:24-25 siten, että me-muoto viittaa evankeliumin kirjoittajaan itseensä. Tulkintaa tukee se, että hän antaa omalle todistukselleen hyvin erityisen merkityksen. Tässä kohden voimme todeta, että sama ajatus täytyy soveltaa jakeeseen 1:14:
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Jakeessa ei ole kyse siitä, että ”me” viittaisi opetuslapsiin kokonaisuutena puhumattakaan siitä, että se tarkoittaisi myös lukijoita. Kirjoittaja tekee selvän eron silminnäkijöiden ja lukijoiden välillä jakeessa 1:16: kun hän haluaa sisällyttää lauseeseen myös lukijat hän kirjoittaa ”me kaikki”. Jakeen 1:14 pointti on erityisesti siinä, että me lukijoina emme ole olleet paikalla näkemässä Jeesuksen kunniaa/kirkkautta, mutta me voimme uskoa, koska kirjoittaja on ollut läsnä alusta saakka ja hän tietää mistä hän puhuu. Me voimme luottaa hänen todistukseensa. Tämä myös selittää Jeesuksen ja Tuomaan välisen keskustelun, jonka lopussa Jeesus sanoo ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (20:29) Kirjoittajan pointti on siinä, että me lukijoina voimme uskoa, vaikka me emme ole nähneet juuri siksi, että meillä on käsissämme evankeliumi, joka nojaa Jeesuksen lähimmän opetuslapsen todistukseen.
4 Kuuluiko luku 21 evankeliumiin alusta saakka?
Melkoinen osa evankeliumin tutkijoista on väittänyt, että luku 21 ei kuulunut alunperin evankeliumiin, vaan se liitettiin siihen vasta myöhemmin. Suurin syy tähän on näkemys, jonka mukaan jakeet 20:30-31 toimivat evankeliumin todellisena lopetuksena:
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; 31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Ennen kuin alan tarkemmin perustella luvun 21 yhteenkuuluvuutta lukujen 1-20 kanssa, on syytä todeta, että kaikki olemassaolevat käsikirjoitukset sisältävät 21 lukua kattavan evankeliumin. Meillä ei siis ole olemassa käsikirjoituksia, jossa luku 21 ei olisi mukana evankeliumissa. (Morris 1984, 858.)
Bauckham antaa hyviä perusteluja sen puolesta, että luku 21 oli alunperin mukana evankeliumissa ja toimi teoksen todellisena lopetuksena. Näin ollen jakeet 21:24-25, jossa kirjoittaja kertoo olevansa silminnäkijä, ovat olleet aina osa evankeliumia. Mikä on Bauckhamin argumentti?
Luku 21 on melko yksinkertaisesti rakennettu. Jakeet 21:1-23 toimivat kerronnallisina loppusanoina. Päätös tulee kuitenkin ikään kuin kaksiosaisena (20:30-31 ja 21:24-25). Erityisesti tämä lopetus toimii vastapainona evankeliumin alkusanoille (1:1-18). Toisin sanoen alkusanat kertovat kertomuksen ”esihistorian”, loppusanat kertovat sen ”jälkihistorian”. Samalla tavalla kuin alkusanat menevät aina luomiseen saakka, loppusanat kertovat opetuslasten tulevasta tehtävästä (jota symboloi ihmeellinen kalansaalis) ja erityisesti Jeesuksen toisesta paluusta, joka toimii evankeliumin alun vastapainona (21:23). Lisäksi loppusanat painottavat Pietarin ja Jeesuksen rakkaan opetuslapsen välisen tehtävän eroavaisuutta.
Bauckhamin yksi argumentti evankeliumin kokonaisuuden puolesta on melko yksityiskohtainen matemaattinen analyysi. Lyhyesti sanottuna. Alkukielessä evankeliumin alkusanat (1:1-18) sisältävät 496 tavua, joka on itsesään ”täydellinen numero” ja lisäksi se on kreikankielisen sanan ”μονογενής” (ainutsyntyinen) numeraalinen yhteissumma (jakeet 1:14, 18). Meille asia voi kuulostaa hassulta, mutta ensimmäisen vuosisadan lukijat olivat kiinnostuneita numeraalisista sopusoinnuista (kuten mm. kuuluisa jae Ilm. 13:18 osoittaa). Mutta samalla kun aloitussanoilla on 496 tavua, lopetusanoilla on 496 sanaa. Lisäksi luvun kaksi lyhyttä loppukertomusta (20:30-31 ja 21:24-25) sisältävät molemmat 43 sanaa.
30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; 31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. (20:30-31)
24. Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. 25. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. (21:24-25)
Nämä kaksi lopetusta eivät ole samanlaisia, mutta ne ovat paralleelisia. Molemmissa mm. mainitaan, että kaikkea mahdollista ei ole evankeliumiin kirjoitettu. Ensimmäinen osio toteaa, että Jeesus teki paljon muitakin ihmeitä (alkukielellä ”σημεῖον” ”merkki”) ja toinen osa toteaa, että Jeesus teki paljon muitakin asioita. Ensimmäinen osio puhuu yleisesti Jeesuksen opetuslapsista, mutta toinen osio puhuu erityisesti opetuslapsesta jota Jeesus rakasti. Siinä kun ensimmäinen osio toteaa kahdesti ”on kirjoitettu” ilman, että paljastetaan kuka on kirjoittanut, toinen osio paljastaa kirjoittajan. Lisäksi, kuten tulen seuraavassa otsikossa tarkemmin osoittamaan, loppusanat kulkevat käsikädessa alkusanoissa esiintyvän Johannes Kastajan kanssa. Alkusanoissa merkittävän roolin saa Johannes Kastaja, mutta loppusanoissa sen saa opetuslapsi, jota Jeesus rakasti. Johannes kirjoitti evankeliumin juuri siksi, että se oli hänelle Jeesukselta annettu erityinen tehtävä. Evankeliumi on alusta saakka suunniteltu siten, että sen kirjoittaja paljastetaan vasta aivan lopussa. Näin ollen osa tätä argumenttia on myös seuraava otsikko.
5 Johannes Kastajan ja Jeesuksen rakkaan opetuslapsen välinen linkki
Evankeliumissa on kaksi tärkeää Johannesta, jotka ovat erikoisen tärkessä roolissa todistamassa Jeesuksesta. Ensimmäinen on Johannes Kastaja, jota evankeliumissa kutsutaan vain nimellä Johannes. Toinen Johannes on ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Aion osoittaa, että evankeliumin alussa juuri hän on nimeltämainitsematon opetuslapsi Andreaksen seurassa (1:35-40). Ennen sitä on sanottava muutama sana Johannes Kastajan roolista, koska nämä kaksi Johannesta kietoutuvat olennaisella tavalla yhteen evankeliumin suuressa kertomuksessa.
5 Johannes Kastajan ja Jeesuksen rakkaan opetuslapsen välinen linkki
Evankeliumissa on kaksi tärkeää Johannesta, jotka ovat erikoisen tärkessä roolissa todistamassa Jeesuksesta. Ensimmäinen on Johannes Kastaja, jota evankeliumissa kutsutaan vain nimellä Johannes. Toinen Johannes on ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Aion osoittaa, että evankeliumin alussa juuri hän on nimeltämainitsematon opetuslapsi Andreaksen seurassa (1:35-40). Ennen sitä on sanottava muutama sana Johannes Kastajan roolista, koska nämä kaksi Johannesta kietoutuvat olennaisella tavalla yhteen evankeliumin suuressa kertomuksessa.
Johannes Kastajan merkitys tulee ilmi pelkästään siinä, että hänet mainitaan heti jakeissa 1:6-7:
Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
Johannes tuli todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat hänen kauttaan. Sama toistuu jakeessa 1:15, jossa todistaa-verbi on alkukielessä itse asiassa preesensissä (”todistaa”, ei ”todisti”) (juuri kuten jakeessa 21:24). Johannes Kastajan todistajan rooli on erittäin tärkeä juuri Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten kannalta (vaikka heidän tarvitsee vielä nähdä Jeesuksen tekemän ensimmäisen ”merkin” jakeessa 2:11). Mutta he eivät koskaan olisi tulleet tuntemaan Jeesusta ilman Johannesta (1:35-36. Ks. myös 5:33-36; 10:40-41).
Evankeliumi antaa useita linkkejä kahden Johanneksen välille. Samalla tavalla kuin Johannes Kastaja todistaa Jeesuksesta (1:15), opetuslapsi jota Jeesus rakasti todistaa hänestä samalla tavalla (21:24). Johannes Kastaja ei ainoastaan todista, että Jeesus on messias, mutta hän myös ymmärtää, että Jeesus on henkilö, joka tulee kastamaan Pyhällä Hengellä. Tämä on asia, joka toteutuu kuitenkin vasta paljon myöhemmin (7:39; 20:22). Johannes Kastaja myös ymmärtää, että Jeesus on ”karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (1:29, 36). Tämä kaikki tapahtuu ensimmäisen viikon kolmena ensimmäisenä päivänä ja näin ollen se toimii vastaparina evankeliumissa kuvatun viimeisen viikon kolmelle viimeiselle päivälle, jossa tärkeimpänä todistajan toimii opetuslapsi jota Jeesus rakasti. Juuri tällöin tämä opetuslapsi astuu esiin merkittävällä tavalla (13:23-30; 19:31-37; 20:3-10). Opetuslapsi jota Jeesus rakasti toimii silminnäkijänä Johannes Kastajan edellänähtyjen tapahtumien täyttymykselle.
Tässä kohden voimme katsoa tarkemmin jakeita 1:35-40 ja todeta, että nimeltämainitsematon opetuslapsi on opetuslasi jota Jeesus rakasti. Ensinnäkin tämän opetuslapsen nimeämättä jättäminen on hyvin kummallista varsinkin, kun hän kuului varhaisiin ja lähimpiin opetuslapsiin (2:2, 11-12). Tämän tulisi herättää lukijan mielenkiinto kysymään kuka hän oikeastaan on. Hän ilmestyy seuraavan kerran luvussa 13, jossa hänellä on tittelinä ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi”. Mutta jakeiden 1:35-40 tarkoitus oli ainoastaan osoittaa, että hän oli mukana Jeesuksen toiminnassa alusta saakka, joka oli äärimmäisen tärkeää. Ensinnäkin hänen oli pakko olla mukana alusta saakka, jotta hän kykeni toimimaan Jeesuksen todistajana, kuten seuraavassa kappaleessa huomaamme. Mutta hänen oli myös oltava todistajana Johannes Kastajan sanoille, koska Johannes on ensimmäinen seitsemästä tärkeästä todistajasta Jeesuksesta.
Erityisen merkittävää on kiinnittää huomiota jakeeseen 15:27, jossa Jeesus sanoo ”[M]yös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.” Jotta joku kykeni toimimaan todistajana, hänen täytyi olla mukana alusta alkaen. Näin ollen Jeesuksen antama määritelmä jakeessa 15:27 täytyy soveltua myös tähän opetuslapseen. Lukijat siis voivat melko nopeasti päätellä, että hänen on täytynyt olla mukana alusta saakka — hänen on täytynyt olla nimeltämainitsematon opetuslapsi jakeissa 1:35-40. Näin ollen juuri opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli toinen niistä, jotka sanoivat Pietarille ”olemme löytäneet messiaan” (1:41) aivan kuten sama opetuslapsi totesi Pietarille Jeesuksen rannalla nähdessään ”se on Herra!” (21:7). Näin ollen opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli ideaali silminnäkijä, koska hän oli mukana alusta saakka ja hän oli mukana myös Jeesuksen ristillä, jossa hän sai myös erityisen tehtävän huolehtia Mariasta (19:26). Hän esiintyy evankeliumissa juuri ennen kuin Pietari astuu kertomukseen mukaan ja hänet mainitaan viimeisenä juuri Pietarin jälkeen. Tämä muodostaa halutun harmonisen kokonaisuuden.
Samaan kokonaisuuteen liittyy merkilliset Jeesuksen sanat, jotka evankeliumin mukaan aiheuttivat väärinkäsityksiä opetuslasten keskuudessa. Jakeessa 21:21 Pietari kysyy Jeesukselta viitaten hänen rakkaaseen opetuslapseen ”Herra, entä hän?” Tähän Jeesus vastaa ”Jos minä tahdon, että hän jää tänne siihen saakka, kunnes tulen, mitä se sinulle kuuluu?” (21:22). Tämä toistetaan vielä jakeessa 23 ja se jää Jeesuksen viimeiseksi lauseeksi tässä evankelimissa
Evankeliumi antaa useita linkkejä kahden Johanneksen välille. Samalla tavalla kuin Johannes Kastaja todistaa Jeesuksesta (1:15), opetuslapsi jota Jeesus rakasti todistaa hänestä samalla tavalla (21:24). Johannes Kastaja ei ainoastaan todista, että Jeesus on messias, mutta hän myös ymmärtää, että Jeesus on henkilö, joka tulee kastamaan Pyhällä Hengellä. Tämä on asia, joka toteutuu kuitenkin vasta paljon myöhemmin (7:39; 20:22). Johannes Kastaja myös ymmärtää, että Jeesus on ”karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (1:29, 36). Tämä kaikki tapahtuu ensimmäisen viikon kolmena ensimmäisenä päivänä ja näin ollen se toimii vastaparina evankeliumissa kuvatun viimeisen viikon kolmelle viimeiselle päivälle, jossa tärkeimpänä todistajan toimii opetuslapsi jota Jeesus rakasti. Juuri tällöin tämä opetuslapsi astuu esiin merkittävällä tavalla (13:23-30; 19:31-37; 20:3-10). Opetuslapsi jota Jeesus rakasti toimii silminnäkijänä Johannes Kastajan edellänähtyjen tapahtumien täyttymykselle.
Tässä kohden voimme katsoa tarkemmin jakeita 1:35-40 ja todeta, että nimeltämainitsematon opetuslapsi on opetuslasi jota Jeesus rakasti. Ensinnäkin tämän opetuslapsen nimeämättä jättäminen on hyvin kummallista varsinkin, kun hän kuului varhaisiin ja lähimpiin opetuslapsiin (2:2, 11-12). Tämän tulisi herättää lukijan mielenkiinto kysymään kuka hän oikeastaan on. Hän ilmestyy seuraavan kerran luvussa 13, jossa hänellä on tittelinä ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi”. Mutta jakeiden 1:35-40 tarkoitus oli ainoastaan osoittaa, että hän oli mukana Jeesuksen toiminnassa alusta saakka, joka oli äärimmäisen tärkeää. Ensinnäkin hänen oli pakko olla mukana alusta saakka, jotta hän kykeni toimimaan Jeesuksen todistajana, kuten seuraavassa kappaleessa huomaamme. Mutta hänen oli myös oltava todistajana Johannes Kastajan sanoille, koska Johannes on ensimmäinen seitsemästä tärkeästä todistajasta Jeesuksesta.
Erityisen merkittävää on kiinnittää huomiota jakeeseen 15:27, jossa Jeesus sanoo ”[M]yös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.” Jotta joku kykeni toimimaan todistajana, hänen täytyi olla mukana alusta alkaen. Näin ollen Jeesuksen antama määritelmä jakeessa 15:27 täytyy soveltua myös tähän opetuslapseen. Lukijat siis voivat melko nopeasti päätellä, että hänen on täytynyt olla mukana alusta saakka — hänen on täytynyt olla nimeltämainitsematon opetuslapsi jakeissa 1:35-40. Näin ollen juuri opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli toinen niistä, jotka sanoivat Pietarille ”olemme löytäneet messiaan” (1:41) aivan kuten sama opetuslapsi totesi Pietarille Jeesuksen rannalla nähdessään ”se on Herra!” (21:7). Näin ollen opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli ideaali silminnäkijä, koska hän oli mukana alusta saakka ja hän oli mukana myös Jeesuksen ristillä, jossa hän sai myös erityisen tehtävän huolehtia Mariasta (19:26). Hän esiintyy evankeliumissa juuri ennen kuin Pietari astuu kertomukseen mukaan ja hänet mainitaan viimeisenä juuri Pietarin jälkeen. Tämä muodostaa halutun harmonisen kokonaisuuden.
Samaan kokonaisuuteen liittyy merkilliset Jeesuksen sanat, jotka evankeliumin mukaan aiheuttivat väärinkäsityksiä opetuslasten keskuudessa. Jakeessa 21:21 Pietari kysyy Jeesukselta viitaten hänen rakkaaseen opetuslapseen ”Herra, entä hän?” Tähän Jeesus vastaa ”Jos minä tahdon, että hän jää tänne siihen saakka, kunnes tulen, mitä se sinulle kuuluu?” (21:22). Tämä toistetaan vielä jakeessa 23 ja se jää Jeesuksen viimeiseksi lauseeksi tässä evankelimissa
Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen [mitä se sinuun koskee?].
(Monet käsikirjoitukset lisäävät jakeen lauseen ”mitä se sinulle kuuluu” ottaen sen jakeesta 22. Tämä lause ei nähtävästi ollut osa alkuperäistä tekstiä, vaan kopioitsijat lisäsivät sen myöhemmin.)
Nämä kaksi Jeesuksen viittausta rakkaan opetuslapsen ”jäämiseen” ovat hieman outoja, mutta ne saavat selityksen jakeesta 21:24, jossa tämä opetuslapsi paljastuu evankeliumin kirjoittajaksi. Pietari saa Jeesukselta tehtävän toimia uskovien erityisenä paimenena, mutta kun hän kuolee, rakas opetuslapsi jatkaa omaa erityistä tehtäväänsä: hän kirjoittaa evankeliumin ja toimii näin Jeesuksen todistajana. Näin ollen tämän todistajan rooli kestää aina Jeesuksen paluuseen saakka, kirjoitettuna evankeliumina. Suurin syy rakkaan opetuslapsen ja Pietarin esiintymiselle kaksittain useassa kohden on kertoa millä tavalla kumpikin tuli liitetyksi seurakunnan toimintaan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Pietarille Jeesus antoi erityisen roolin toimia lampaiden paimenena, mutta tämä rakas opetuslapsi sai erityisen roolin toimia todistajana kirjoittaen evankeliumin.
Yksi olennainen linkki on vielä jäljellä Johannes Kastajan ja opetuslapsen jota Jeesus rakasti välillä. Tämä on myös ehkä kaikkein tärkein linkki. Juuri tämä opetuslapsi kuulee Johannes Kastajan todistuksen, jonka mukaan Jeesus on Jumalan karitsa (1:36), joka ottaa pois maailman synnin (1:29). Tämä väite toteutuu luvussa 19 ja jossa Jeesuksen rakkain opetuslapsi näkee miten Jeesuksen kylki puhkaistaan niin että veri ja vesi valuvat ulos hänen ruumiistaan (19:34). Hän myös todistaa, että Jeesuksen luita ei rikota, joten hän on todella todellinen uhrikaritsa (1:35). Jakeen ehdottomasti tärkein merkitys on osoittaa, että Jeesus oli uhrilammas. Uhri ei ole uhri, ellei verta vuodateta. Tätä todistusta painotetaan seuraavassa jakeessa: ”Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta.” (19:35) Jeesuksen rakkain opetuslapsi on itse asiassa ainoa mies-opetuslapsi, joka on läsnä Jeesuksen ristillä. Johannes Kastaja toimi todistajana, jota kaikki uskoisivat (1:7) — opetuslapsi jota Jeesus rakasti toimi todistajana, ”jotta tekin uskoisitte” (19:35).
Yksi olennainen linkki on vielä jäljellä Johannes Kastajan ja opetuslapsen jota Jeesus rakasti välillä. Tämä on myös ehkä kaikkein tärkein linkki. Juuri tämä opetuslapsi kuulee Johannes Kastajan todistuksen, jonka mukaan Jeesus on Jumalan karitsa (1:36), joka ottaa pois maailman synnin (1:29). Tämä väite toteutuu luvussa 19 ja jossa Jeesuksen rakkain opetuslapsi näkee miten Jeesuksen kylki puhkaistaan niin että veri ja vesi valuvat ulos hänen ruumiistaan (19:34). Hän myös todistaa, että Jeesuksen luita ei rikota, joten hän on todella todellinen uhrikaritsa (1:35). Jakeen ehdottomasti tärkein merkitys on osoittaa, että Jeesus oli uhrilammas. Uhri ei ole uhri, ellei verta vuodateta. Tätä todistusta painotetaan seuraavassa jakeessa: ”Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on luotettava, ja hän tietää puhuvansa totta.” (19:35) Jeesuksen rakkain opetuslapsi on itse asiassa ainoa mies-opetuslapsi, joka on läsnä Jeesuksen ristillä. Johannes Kastaja toimi todistajana, jota kaikki uskoisivat (1:7) — opetuslapsi jota Jeesus rakasti toimi todistajana, ”jotta tekin uskoisitte” (19:35).
Lukijan on helppo huomata monissa kohden läpi evankeliumin monissa kohden, että kertomuksessa esiintyy tarkkoja yksityiskohtia. Jakeessa 1:39 mainitaan tarkka kellonaika ”kymmenes hetki” (klo 16), jakeessa 13:26 Jeesus kastaa leivänpalan, ennen kuin antaa sen Juduakselle, jakeessa 18:18 on yksityiskohtaisia huomioita nuotiosta, jakeissa 19:33-35 on tarkkoja huomioita siitä mitä Jeesuksen ruumiille tapahtui ja miten sekä verta että vettä vuoti Jeesuksen kyljestä. Lisäksi tyhjällä haudalla huomiota annetaan sille miten Jeesuksen kääriliinat oli kääritty tarkasti haudan toiseen päähän (20:6-8), jakeessa 21:9 mainitaan Jeesuksen valmistaneen aamupalaa ja jakeessa 21:11 kirjoittaja tietää suuren kalansaaliin tarkan lukumäärän. Nämä kaikki ovat yksityiskohtaisia huomioita, joita silminnäkijä olisi juurikin tehnyt.
Jotkut ovat kysyneet miten kirjoittaja olisi kehdannut nimittää itseään tittelillä ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi”? Mutta tällainen kysymys olettaa tietynlaisen ”oikean käyttäytymisen”, joka ei ole sama edes kaikkilla nykyajan ihmisillä. (Tutustu joihinkin jurvalaisiin niin tiedät mistä puhun!). Paavalilla ei ollut mitään ongelmaa korostaa omaa hyvin erityistä asemaansa, jonka hän oli Jeeusukselta saanut (Room. 1:1-5; Gal. 1:15-16). Samalla tavalla Johanneksen evankeliumin kirjoittajalla ei ollut ongelmia ymmärtää omaa kutsumustaan Jeesuksen rakkaimpana opetuslapsena, johon kuului tietysti myös suuri vastuu. Lisäksi tuon ajan maailmassa oli tavallista, että aiempien suurten opettajien seuraajat pitivät yllä opettajiensa opetuksia ja perintöä. Tämä kulki käsi kädessä erityisen aseman kanssa. Olisi ollut äärimmäisen hankalaa väittää olevansa pätevä henkilö pitämään asioita luotetavasti esillä ilman, että kykeni osoittamaan, että oli riittävän läheinen henkilö opettajan kanssa. (Meidän ei myöskään tarvitse olettaa, että tämä oli käytännössä virallinen titteli, jolla Johannesta kutsuttiin.)
Olemme nyt ryömineet pitkän matkan läpi evankeliumin osoittaen tarkkoja yksityiskohtia kirjoittajasta ja evankeliumin erikoisesta rakenteesta. Viimeinen kysymys on edelleen jäljellä. Kuka tämä rakas opetuslapsi oli?
6 Kuka hän oli?
6 Kuka hän oli?
Johanneksen evankeliumin kirjoittajasta on esitetty todella suuri määrä erilaisia vaihtoehtoja. Tarkastelemme ensin evankeliumin omaa todistusta, jonka jälkeen siirrymme ns. ulkopuolisiin todisteisiin eli varhaisten merkittävien henkilöiden mainintoihin. Sen jälkeen kun olemme analysoineet evankeliumin tekstiä, tarkastelemme Papiaksen, Polykrateksen ja Irenaeuksen väitteitä asiasta.
Evankeliumin todistus
Ensinnäkin on todettava, että tässä evankeliumissa saa huomiota monet henkilöt, joita ei mainita lainkaan muissa evankeliumeissa tai he saavat niissä vain vähän huomiota. Natanael, Nikodemus, Lasarus ja Maria Kloopaan vaimo ovat esillä tässä evankeliumissa. Tämä antaa olettaa, että merkittävä osa evankeliumin traditioista on peräisin näiltä henkilöiltä, eikä ainoastaan opetuslapselta jota Jeesus rakasti. Kun otamme huomioon, että neljä henkilöä asuivat Jerusalemissa tai sen lähistöllä (Nikodemus, Lasarus, Martta ja Maria) voimme olettaa, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli todennäköisesti tältä alueelta.
Kaikki mitä olemme tähän saakka sanoneet opetuslapsesta jota Jeesus rakasti osoittaa siihen suuntaan, että hän ei ollut yksi kahdestatoista. Monien tutkijoiden mukaan kirjoittaja on Johannes, toinen Sebedeuksen pojista, jotka mainitaan evankelimissa, vaikkakaan ei heidän etunimillään (21:2). Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Jae jossa Sebedeuksen pojat mainitaan sisältää kaksi nimeltämainitsematonta opetuslasta:
Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. (Joh. 21:1-2)
Pian jae 21:7 paljastaa ”Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ’Se on Herra’. Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.” Tämä osoittaa lukijoille, että evankeliumin kirjoittaja kuuluu tähän ryhmään. Mutta samalla se osoittaa siihen suuntaan, että hän on toinen kahdesta nimettömästä opetuslapsesta.
Voimme olla hyvin varmoja siitä, että evankeliumin kirjoittaja oli Johannes-niminen henkilö. Tämä voidaan päätellä siitä, että alusta saakka evankeliumeihin yhdistettiin kuhunkin ainoastaan yksi henkilö: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Näin ollen traditio Johannes-nimisestä opetuslapsesta on sekä hyvin varhainen että ainoa evankeliumiin varhain liitetty nimi. Se tulee siis ottaa hyvin vakavasti. (Itse sanoisin koko kirjoitukseni valossa, että se ampuu alas kaikki muut kuin Johannes-vaihtoehdot, kuten Lasarus-hypoteesin.)
Tätä tukee se, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli tuttu henkilö ainakin sen ensimmäisille lukijoille. Ainakin oli olemassa jokin tietty porukka, joka alkoi kehittää huhuja tämän henkilön hengissä säilymisestä Jeesuksen paluuseen saakka (21:23). Mutta Johannes oli tuona aikana 5. yleisin nimi juutalaisten miesten keskuudessa eli joudumme tässä vaiheessa olla varovaisia siitä kenestä on kyse. (Samalla tavalla kuin "John" ei vielä kerro onko kyseessä John Matrix [Commando], John Rambo vai John McClane.) Olemme valmiita hyppäämään evankeliumin ulkopuolisiin todistuksiin, jotka täytyy ottaa hyvin vakasti. Aloitamme Papiaksesta.
Tätä tukee se, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli tuttu henkilö ainakin sen ensimmäisille lukijoille. Ainakin oli olemassa jokin tietty porukka, joka alkoi kehittää huhuja tämän henkilön hengissä säilymisestä Jeesuksen paluuseen saakka (21:23). Mutta Johannes oli tuona aikana 5. yleisin nimi juutalaisten miesten keskuudessa eli joudumme tässä vaiheessa olla varovaisia siitä kenestä on kyse. (Samalla tavalla kuin "John" ei vielä kerro onko kyseessä John Matrix [Commando], John Rambo vai John McClane.) Olemme valmiita hyppäämään evankeliumin ulkopuolisiin todistuksiin, jotka täytyy ottaa hyvin vakasti. Aloitamme Papiaksesta.
Papias
Papias oli Hierapoliksen piispa ja huomattavan tärkeä kristillinen johtohahmo ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa. Hänen tarkka elinaika ei ole tiedossa (syyt, jotka liittyvät pian käsiteltävään tekstiin), mutta hän on syntynyt joskus vuosien 50-60 välillä. Hän kirjoitti tärkeän teoksen Exposition of the Logia of the Lord, joka ei ikävä kyllä ole säilynyt. Se on yksi olennaisimmista teoksista, joita tutkijat edelleen toivovat saavansa käsiin, koska se sisältää tärkeää tietoa evankeliumien synnnystä. Papiaksella oli nimittäin paljon sanottavaa evankeliumeiden synnystä ja niiden kirjoittajista ja siksi hänen nimeensä törmäävät kaikki, jotka sukeltavat evankeliumeiden alkuperään. Kuitenkin noin pari tusinaa lainausta teoksesta on säilynyt, tärkeimmät Eusebiuksen Kirkkohistoria-teoksessa.
Mainittakoon, että Eusebius piti Papiasta ”vähä-älyisenä” henkilönä — maininta joka on johtanut monet vääriin johtopäätöksiin koskien Papiaksen luotettavuutta (Kirkkohistoria 3.39.13). Syy tälle kuvakselle oli kuitenkin teologinen erimielisyys. Eusebius piti Papiaksen näkemystä naurettavana, koska hän odotti konkreettista paratiisia maan päälle Jeesuksen toisen paluun hetkellä. Lisäksi Eusebius ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä joistain yksityiskohdista koskien evankeliumien syntyä.
Papias ehkä tunsi Apostolien teoista tutun Filippoksen, jolla oli neljä profetoivaa tytärtä (Apt. 21:8-9), mutta varmuudella hän oli kanssakäymisissä kahden hänen tyttärensä kanssa, jotka asuivat Hierapoliksessa, ja joilta hän vastaanotti tärkeitä traditoita koskien Jeesusta (Kirkkohistoria 3.39.9). Me emme tarkasti tiedä milloin Papias kirjoitti edellämainitun teoksensa. Eusebius antaa olettaa, että se tapahtui keisari Trajanuksen aikana (98-117), ehkä ennen Ignatioksen marttyyrikuolemaa vuonna 107. Mutta kertomukset, joista Papias kertoo ovat tapahtuneet noin vuoden 80 nurkilla. Bauckham ei pitäydy tavallisessa näkemyksessä, joka sijoittaa teoksen vuoden 130 nurkille, mutta ei näe asiassa mitään historillisia ongelmia, vaikka asia olisikin niin.
Tutkijat ovat painottaneet Papiaksen asuinpaikan, Hierapoliksen strategista sijaintia suullisten traditioiden keräämiselle. Kapunki oli lähellä Kolossaa ja Laodikeaa ja se oli tärkeän tien laidalla, joka johti sekä Syyrian Antiokiaan että Efesoon. Tämä tulee ottaa huomioon tässä kokonaisuudessa, jossa Papias keräsi aikojen saatossa eri traditioita Jeesuksen elämästä ja opetuksista, ja jotka hän lopulta talletti kirjaansa.
Papiaksen sanat aihettamme koskien löytyvät Eusebiuksen lainaamana. Ne ovat kuuluneet Papiaksen teoksen aloitussanoihin. Koska käsissäni ei nyt ole teoksen suomenkielistä käännöstä esitän sen englanninkielisen käännöksen:
I shall not hesitate also to put into properly order form for you [yks.] everything I learned carefully in the past from the elders and noted down well, for the truth of which I vouch. For unlike most people I did not enjoy those who have a great deal to say, but those who teach the truth. Nor did I enjoy those who recall someone else’s commandments, but those who remember the commandments given by the Lord to the faith and proceeding from the truth itself. If anyone came who had followed the presbyters, I inquired into the words of the presbyters, what Andrew or Peter said [eipen] or Philip or Thomas or James or John or Matthew, or any other of the disciples of the Lord’s disciples had said, and what Aristion and the presbyter John, the Lord’s disciples, were saying [legousin]. For I did not think that information from books would profit me as much as information from a living and surviving voice. (Kirkkohistoria 3.39.3-4)
Kohdasta voidaan tehdä useampi huomio, jotka yhdessä osoittavat, että Papias ei pitänyt evankeliumin kirjoittajaa Johannes Sebedeuksen poikana, vaan Johannes Vanhimpana, joka oli eri henkilö.
Toiseksi Bauckham analysoi monen sivun verran viimeistä lausetta ”For I did not think that information from books would profit me as much as information from a living and surviving voice.” Tämä lause on usein väärinymmärretty. Se ei tarkoita sitä, että Papias ei arvostanut juurikaan kirjoja, koska (a) hän itse nimenomaan kirjoitti kirjoja (b) ja tunsi kirjoitettuja evankeliumeita, eikä koskaan kritisoinut niitä alempiarvoisina. Papias käyttää ajalle tyypillistä sananlaskua ja useat vastineet eri teoksista osoittaa, että kyseessä oli tavallinen historioitsijoiden tapa painottaa silminnäkijöiden ja ensisijaisten lähteiden tärkeyttä. Oli parempi kuulla asiat itse päälähteeltä kuin nojata kirjoihin. Papiaksen kirjan aloitus on hyvä esimerkki siitä miten hän esittelee teoksensa ja toimintatapansa parhaana mahdollisena historioitsijoiden suosimana tapana: hän teki tarkkaa tutkimusta, keräsi silminnäkijöiden opetuksia ja teki niistä muistiinpanoja ja lopulta järjesti ne sujuvaksi teokseksi. Se, että hän kirjoittaa ”surviving voice” linkittää lauseen kahteen viimeksi mainittuun henkilöön Aristioniin ja Johannes Vanhimpaan, jotka olivat edelleen elossa kirjoittamisen aikana.
(2) Papias kertoo vanhimmista, jotka olivat Jeesuksen 12 opetuslapsen oppilaita. He olivat Vähä-Aasian alueella asuvia vanhempia opettajia, joilla oli ollut läheinen yhteys Jeesuksen kahteentoista opetuslapseen. Bauckhamin tulkinnan mukaan he olivat edelleen elossa ja Papias sai tietoa heidän opetuksestaan heidän oppilaidensa kautta, jotka tulivat Hierapolikseen. Tätä tukee se, että Irenaeus, joka nojasi vahvasti Papiaksen teoksiin, viittaa useasti ”vanhimpiin” ja kuvaa heidät tällä tavalla (Harhaoppisia Vastaan 2.22.5; 4.28.1; 5.5.1; 5.30.1; 5.36.1. 5.36.1, 2; 6.33.3) eli hänen mukaansa he olivat Vähä-Aasian alueella eläviä vanhoja opettajia, jotka olivat tunteneet Jeesuksen opetuslapsia.
(3) Ajanjakso, jota Papias kuvaa, on paras tulkita olevan ensimmäisen vuosisadan loppupuoli, ehkä noin vuonna 80. Papias erityisesti mainitsee kahdestatoista ”mitä he olivat sanoneet [eipen]” kun taas Aristionin ja Johannes Vanhimman kohdalla hän toteaa ”mitä he sanoivat [legousin]”. Kaikki seitsemän mainittua Jeesuksen opetuslasta olivat tässä vaiheessa kuolleet, mutta Aristion ja Johannes vanhin olivat edelleen hengissä. Toisin sanoen Papias oli erotettu ensimmäisestä ryhmästä ajan vuoksi, mutta jälkimmäisestä ryhmästä maantieteellisen sijainnin vuoksi. He olivat myös maantieteellisesti lähellä Papiasta, koska Johannes Vanhin asui Efesossa, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan.
(4) Papiaksen mainitsemasta seitsemästä opetuslapsesta kuusi löytyy Johanneksen evankeliumista ja vieläpä juuri tässä järjestyksessä (1:40, 41, 43; 11:16; 21:2). On siis varmaa, että Papias tunsi Johanneksen evankeliumin ja hän seuraa sen esittämää järjestystä.
(5) Huhu, jonka mukaan opetuslapsi jota Jeesus rakasti ei kuolisi ennen kuin Jeesus palaisi takaisin (21:22-23) on vahvasti sidoksissa titteliin ”Johannes (the) Vanhin”. Jos liitämme nämä kaksi asiaa toisiinsa, huhun alkuperä tulee paljon ymmärrettävämmäksi. Jos kaikki muut opetuslapset olivat jo kuolleet, mutta Johannes Vanhin säilyi elossa vielä paljon pidempään, tämä antaa pohjan tällaisen huhun syntymiselle. Huhu on todennäköisimmin syntynyt juuri Papiaksen kuvaamana aikana, jolloin tilanne oli juuri tämä. Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Jo Irenaeus uskoi, että Johanneksen evankeliumi oli neljästä evankeliumista viimeisimpänä kirjotettu. Hän myös uskoi, että sen kirjoittaja eli pidempää kuin muut opetuslapset (Harhaoppisia vastaan 3.1.1; 3.3.4).
(6) Titteli ”Johannes Vanhin” on hyvin epätavallinen ja se löytyy ainoastaan Papiakselta (kahdesti) sekä kahdesta Johanneksen kirjeestä, jossa kirjoittaja kuvaa itseään tällä tittelillä (2. Joh. 1 & 3. Joh. 1). On olemassa kaksi järkevää selitystä tälle tittelille. Ensinnäkin Papias halusi erottaa kaksi Johannesta toisistaan: Johannes Sebedeuksen pojan ja Johannes Vanhimman. Toiseksi Johannes Vanhin eli huomattavasti kauemmin kuin muut Jeesuksen opetuslapset ja tämä toi hänelle mukanaan kirjaimellisen tittelin ”Vanhin”. (Irenaeuksen mukaan Johannes eli keisari Trajanuksen hallitusaikaan saakka eli vähintään vuoteen 98, ks. Harhaoppisia Vastaan 3.1.1; 3.3.4.) Tämä selittäisi tietyt jakeet Johanneksen kirjeissä, jossa hän puhuu vastaanottajista ”rakkaina lapsina” (1. Joh. 2:1, 18, 28; 3:7, 18; 4:4; 5:21; 3. Joh. 4). On kaikkien tiedossa oleva tosiasia miten läheinen sanastollinen ja teemallinen yhteys kirjeillä ja evankeliumilla on keskenään. Voimme hyvällä syyllä olettaa, että sama henkilö, Johannes Vanhin kirjoitti sekä evankeliumin että Johanneksen kirjeet.
(7) Martin Hengel on argumentoinut, että tämä Johannes Vanhin kirjoitti evankeliumin. Papias ei ajatellut, että Johannes Sebedeuksen poika oli opetuslapsi jota Jeesus rakasti. Tämä tulee melko selväksi edellämainittujen asioiden lisäksi siinä, että hän listaa Johanneksen (Sebedeuksen pojan) viimeisenä ennen Matteusta, koska hän esiintyy vasta jakeessa 21:2. Opetuslapsi jota Jeesus rakasti esiintyy toki jo aiemmin evenkeliumissa. Jos Papias olisi nähnyt, että nimetön hahmo jakeissa 1:35-39 oli opetuslapsi jota Jeesus rakasti hän olisi maininnut hänet nimeltä Johanneksena heti ensimmäisenä (tai Andreaksen jälkeen). Joka tapauksessa hän ei olisi jättänyt huomiotta jaetta 13:23 jossa opetuslapsi jota Jeesus rakasti mainitaan. Papias ei siis ajatellut, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti olisi ollut yksi kahdestatoista. On mahdollista, että Papias tässä listassa antaa nimen kahdelle nimettömälle opetuslapselle jakeessa 21:2: Aristion ja Johannes Vanhin.
Muratorin kaanon
Muratorin kaanon on lista Uuden testamentin arvovaltaisista kirjoituksista, joka yleensä ajoitetaan toisen vuosisadan loppupuolelle (170-180 jKr.). Lista vaikuttaa olevan pikemminkin yksilökristityn kuin seurakunnan laatima ja se on säilynyt vain latinankielisenä käännöksenä alkuperäisestä kreikankielisestä versioita, mutta ei täydellisesti. Dokumentti on pitänyt alussa sisällään mainintoja evankeliumeiden synnystä, mutta alkuosa dokumentista on kadonnut.
Bauckham tekee kaksi isoa huomiota. Ensinnäkin Muratorin kaanonin kirjoittaja on selvästi riippuvainen Papiaksen teoksesta tai ainakin hän on tuntenut sen. Toiseksi Johannesta nimitetään tekstissä ”opetuslapseksi” erotuksena Andreaksesta, joka on ”apostoli”. (Andreaksen mainitseminen itsessään on vahva merkki siitä, että kirjoittaja lainaa Papiaksen teoksesta.) Listan laatija on ymmärtänyt, että Papias ei pitänyt Johannes Sebedeuksen poikaa evankeliumin kirjoittajana, vaan Johannes Vanhinta. Siksi se ei käytä hänestä sanaa "apostoli" toisin kuin Andreaksesta.
Efeson piispa Polykrates
Edellä esitetyt huomiot siitä, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli Johannes, mutta eri Johannes kuin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, saa lisää tukea varhaisesta Efesosta peräisin olevasta traditiosta. Tämä osuus ei ikävä kyllä ole kaikkein yksinkertaisin esitettävä, mutta teen parhaani jotta lukija voisi pysyä kyydissä tämän argumentin kannalta.
Papiaksen jälkeen kaikkein tärkein todistus evankeliumin kirjoittajan henkilöllisyydestä tulee Polykratekselta, joka oli Efeson seurakunnan piispa toisen vuosisadan loppupuolella. Tunnettu väite, että evankeliumin kirjoittaja Johannes kirjoitti evanakeliuminsa Efesossa juontaa juurensa juuri häneltä. (Tämän seikan vahvistavat myös Irenaeus (Harhaoppisia Vastaan 3.1.1.; 3.3.4.) ja Klemens Alexandrialainen kuten myös apogryfinen teos Johanneksen teot.) Polykrateen tarkka elinaika ei ole tiedossa, mutta hän ei ole voinut syntyä vuoden 130 jälkeen. Hän syntyi tärkeään kristilliseen sukuun, jossa kristilliset juuret olivat kaukana ensimmäisellä vuosisadalla. Tämä osakseen toi hänelle aseman, jossa hän tiesi monia varhaisia (ja hyvällä syyllä paikkansapitäviä) traditioita. Hänen kirjoituksistaan on säilynyt vain katkelmia Eusebiuksen Kirkkohistoriassa. Tärkein näistä on Polykrateksen kirjoittama kirje Rooman piispa Victorille. Kirjeen sisältö koskettaa pääsiäisen oikeaa ajankohtaa, joka oli suuri kiista jo toisella vuosisadalla. Polykrates puolustaa kirjeessä näkemystä, että pääsiäistä on juhlittava Nisan-kuun 14. päivä, viikonpäivästä huolimatta. (Lainaus kirjeestä löytyy Eusebius, Kirkkohistoria 5.24.2-7.)
Kirjeessä on useita mielenkiintoisia mainintoja. Polykrates mainitsee seitsemän häntä edeltänyttä piispaa ja toteaa heidän kaikkien olevan hänen sukulaisiaan. Kiinnitän tässä kohden huomiota muutamiin olennaisimpiin kohtiin kirjettä.
Polykrates mainitsee Filippoksen, jolla oli tyttäriä, ja jotka olivat profeettoja. Kyseessä on varmuudella sama Filippos, joka mainitaan Apostolien teoissa:
Mutta seuraavana päivänä me lähdimme sieltä ja tulimme Kesareaan, jossa menimme evankelista Filippuksen tykö, joka oli yksi niistä seitsemästä, ja jäimme hänen tykönsä. Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja. (21:8-9)
Polykrateksen mukaan Filippos oli kuollut ja haudattu Hieropoliksessa. Hän myös mainitsee miten kaksi hänen tyttärestään eli vanhaksi pysyen neitsyinä ja kolmas tytär ”eli Pyhässä Hengessä” viitaten siihen, että hän oli profeetta. Tämä pieni eroavuus Apostolien tekojen kanssa antaa syyn olettaa, että hän ei ole tässä kohden riippuvainen Apostolien tekojen kertomuksesta, vaan hänellä on käytössään itsenäinen traditio. Hän myös sanoo, että Filippus oli yksi kahdestatoista apostolista - seikka, joka on olennainen tässä kohden ja johon palaan myöhemmin.
Polykrates mainitsee myös Johanneksen ”joka nojasi Jeesuksen rintaan” ja joka oli pappi, joka käytti ylipapin otsalaattaa (kreik. to petalon), joka oli sekä todistaja (martus) että opettaja. Maininnan mukaan Johannes kuoli Efesossa. Ajatus Johanneksesta nojaamassa Jeesuksen rintaan on otettu selvästi Johanneksen evankeliumista (13:25; 21:20). Tällä Polykrates korostaa sekä Johanneksen kirjoittajuutta että hänen luotettavuuttaan. Irenaeus (Harhaoppisia Vastaan 3.1.1.) liittää juuri saman lauseen Johannekseen osoittaen, että Aasiassa Johanneksen evankeliumin kirjoittaja tunnettiin erityisesti tällä tavalla: Johanneksena, joka oli nojannut Jeesuken rintaan. Samalla tavalla sana ”todistaja” painottaa yhteyttä Johanneksen ja evankeliumin kirjoittajan välillä (21:24). Ehkä termi ”opettaja” johtuu siitä, että hän kirjoitti myös kirjeitä?
Koska Johanneksen hauta oli tunnettu Efesossa ja koska Irenaeus (Harhaoppisia Vastaan 3.1.1) toteaa Johanneksen kirjoittaneen evankeliumin juuri siellä, meillä on hyvät syyt uskoa, että evankeliumin alkuperä on juuri Efesossa. (Kirjeessä esiintyy useita muitakin nimiä ja lauseita liityen pääsiäisen ajankohtaan, mutta ne eivät ole tärkeitä aiheemme kannalta.)
Polykrates mainitsee pariin otteeseen olevansa edeltajiensä sukulainen. Bauckham pitää hyvin todennäköisenä, että hän oli mainitun kolmannen Filippoksen tyttären jälkeläinen. Siirrymme nyt kuitenkin kirjeen hieman hankalampaan osuuteen.
Erityisesti kaksi mainintaa kirjeessä on hyvin kummallista ja päälle päin ne näyttävät lapsellisilta virheiltä. Ensinnäkin Polykrates väittää Filippoksen olleen yksi kahdestatoista, joka ei tietenkään pidä mitenkään paikkaansa. Toiseksi hän kirjaimellisesti väittää Johanneksen olleen ylipappi. Tämä on Bauckahmin mukaan ainoa kunnollinen johtopäätös sanasta ”petalon”. Tässä kohden asiat menevät hyvin monimutkaiseksi ja useiden lähteiden lainaamiseksi, mutta tapa, jolla Polykrates kertoo Johanneksen käyttäneen ylipappille kuuluvaa otsalaattaa tarkoittaa kirjaimellisesti, että Johannes oli ylipappi Jerusaelmin temppelissä. Mistä ihmeestä on kysymys?
Bauckham esittelee mielestäni varsin vakuutavan selityksen näille yksityiskohdille. Polykrates ei tehnyt lapsellista virhettä, vaan hän käytti ajalleen tyypillistä tapaa yhdistää kaksi samannimistä Raamatussa esiintyvää henkilöä yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Tällä erikoisella eksegeettisellä painotuksella tarkoitus oli vain painottaa henkilön tärkeyttä. Sekä juutalaiset että kristityt käyttivät tällaista tapaa. Tässä joitan historiallisia esimerkkejä:
- Hyvin varhain kristillinen traditio alkoi pitää Maria Magdaleenaa ja Maria Martan siskoa yhtenä ja samana henkilönä.
- Toisella vuosisadalla kirjoitetussa Paavalin teoissa Juudas, joka oli olennaisessa osassa Paavalin kääntymystä (Apt. 9:11), liitettiin samaksi henkilöksi kuin Juudas Jeesuksen veli (Mark. 6:3).
- Jaakobin lapsuusevankeliumissa Johannes Kastajan isä Sakarja liitetään samaksi henkilöksi kuin Sakarja, joka murhattiin Jerusalemin temppelissä (Matt. 23:35).
- Klemens Roomalainen yhdistettiin Filippiläiskirjeessä esiintyvään Klemensiin (4:3) (Eusebius, Kirkkohistoria 3.4.9.).
- Linus Roomalainen yhdistettiin Linukseen, joka mainitaan jakeessa 2. Tim. 4:21 (Irenaes, Harhaoppisia Vastaan 3.3.3; Kirkkohistoria 3.4.8.).
- Hermaan paimen -teoksen Hermas yhdistettiin samannimiseen henkilöön Roomalaiskirjeen jakeessa 16:14.
Ainakin suurimassa osassa näistä esimerkeistä oli kyseessä erityinen eksegeettinen periaate, jota myös Polyktrates seurasi omassa kirjeessään. Mitä maininta Johanneksesta ylipappina sitten tässä kohden tarkoittaa? Nähtävästi se tulee yhdistää Apostolien tekojen jakeisiin 4:5-6:
Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa, niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
Tässä kertomuksessa Pietari ja Johannes (Sebedeuksen poika) joutuvat juutalaisen johtomiesten kuulusteltavaksi. Hannas oli vaikutusvaltainen ex-ylipappi (vuosina 6-15 jkr.), joka oli tuona aikana hallitsevan ylipapin Kaifaan vaimon isä (Kaifaan appi). Hannas oli viiden vuosina 16-62 toimineen ylipapin isä. Mainitut Johannes ja Alexander näyttivät kuuluvan tähän ylipappisperheeseen.
Pointti tässä kaikessa on se, että kun Efeson seurakunta käytti erityistä eksegeettistä periaatetta liittääkseen Johanneksen muualla Raamatussa mainittuun samannimiseen henkilöön, he eivät liittäneet häntä Sebedeuksen poikaan, vaan Johannekseen, joka mainitaan Apostolien tekojen jakeessa 4:6 ja joka oli ylipapillista sukua. Siksi Johannekseen liitettiin ylipappiin liittyvä otsalaatta. Efeson seurakunnan traditio tekee siis selväksi, että he eivät sekoita Johannesta Johannes Sebedeuksen poikaan.
Painotan edelleen sitä, että tämä ei tarkoita sitä, että Efesossa ajateltiin tämän olevan historiallisessa mielessä paikkansapitävä, se vain kuului ajan eksegeettiseen tapaan kuten useat esimerkit osoittavat. Siksi Polykrates viittaa Johannekseen ylipappina, koska Apostolien teoissa mainittu Johannes oli ylipapin poika ja on saattanut itsekin toimia ylipappina. Olennainen linkki yhdistää Johannes tähän ylipappissukuun kuuluvaan Johannekseen oli varmasti jakeen Joh. 18:15 maininta ”Tämä opetuslapsi oli ylimmäisen papin tuttava.”
Tässä vaiheessa voin muistuttaa, että Johannes Sebedeuksen poikaa ei ole vielä kertaakaan liitetty Efesoon, eikä myöskään evankeliumin kirjoittajuuteen.
Irenaeus
Irenaeus oli aikansa merkittävin kristillinen hahmo Lyonissa (nykyisessä Rankassa). Hän oli lähtöisin Aasiasta, todennäköisesti Smyrnan kaupungista, josta hänellä ainakin on suoria mainintoja. On oletettavaa, että hänellä oli tätä kauttaa tiedossaan mm. Efesoksessa tunnettuja traditioita. Hän kertoo Smyrnassa ollessaan istuneensa Smyrnan piispan Polykarpoksen oppilaana, joka itse oli ollut Jeesuksen opetuslapsi Johanneksen opetuslapsi. Ei siten ihme, että häneltä hän oppi monia varhaisia ja tärkeitä traditioita.
Irenaeus kirjoitti tärkeimmän teoksensa Harhaoppisia Vastaan noin vuonna 180. Irenaeus oli teologisessa sodassa erityisesti Valentinolaisen gnostilaisen ryhmän kanssa, josta teoksen titteli juontaa juurensa. Teoksensa kolmannessa kirjassa hän antaa oman näkemyksensä kaikkien neljän evankeliumin kirjoittajasta. Johanneksen evankeliumista hän kirjoittaa:
Sitten Johannes, Jeesuksen opetuslapsi, hän joka nojasi Jeesuksen rintaan, julkaisi evankeliuminsa asuessaan Efesossa. (Harhaoppisia Vastaan 3.1.1; kreikankielinen teksti ks. Eusebius, Kirkkohistoria 5.8.2-4.)
Irenaeus on saanut tietonsa Matteuksesta ja Markuksesta Papiaan teoksista, mutta en käsittele niitä tässä. Hän liitti Johanneksen kaikkiin Johanneksen nimeä kantaviin teoksiin eli evankeliumin lisäksi kirjeisiin ja Ilmestyskirjaan. Tämä Johannes oli juurikin opetuslapsi jota Jeesus rakasti ja joka oli nojannut Jeesuksen rintaan ehtoollishetkessä. Johannes kirjoitti evankeliumin asuessaan Efesossa, jossa hän myös kuoli joskus keisari Trajanuksen hallitusaikana (eli joskus vuoden 98 jälkeen). Irenaeus liittää Johannekseen erityisen mielenkiintoisen kertomuksen, joka sattui Efesossa. Kun Johannes tapasi tunnetun harhaoppisen (englanninkielisellä nimellä) Cerinthuksen paikallisessa kylpylässä, Johannes poistui äkkiä paikalta, ettei paikka sortuisi hänen päälleen! (Harhaoppisia Vastaan 3.3.4.) Mutta mistä Irenaeus sai lähteensä. Seuraava taulukko tiivistää tämän:
 |
| Irenaeuksen lähteet |
Irenaeuksella oli kolme suoraa päälähdettä. Hänellä on paljon sanottavaa erityisesti Polykarpoksesta (kuvassa keskellä). Irenaeus oli siis viettänyt hänen opetuksessaan paljon aikaa ja hän kertoo miten Polykarpoksella oli nuorempana ollut useita keskusteluja Johanneksen kanssa, kuten myös muiden kanssa, jotka olivat nähnet Jeesuksen. Polykarpos itse oli saanut tärkeää opetusta itse silminnäkijöiltä. (Ks. Harhaoppisia Vastaan 5.20.4-7.) Irenaeuksen linkki on olennainen ja se oli myös mahdollinen siksi, että sekä Johannes että Polykarpos olivat pitkäikäisiä. Kuten sanottu, Johannes oli elänyt vähintää vuoteen 98 saakka ja Polykarpos kuoli marttyyrina 86-vuotiaana joskus vuosien 156-167 välillä.
On myös selvää, että Irenauksella oli kontakti Efeson (traditoiden) kanssa (kuvassa vasemmalla). Näitä hänellä oli käsissään erityisesti Smyrnassa olon ajalta. Kolmas olennainen lähde oli Papias, jota hän lainaa teoksessaan tarkasti kerran (kuvassa oikealla), mutta johon hän muuten nojaa vahvasti. Kyseessä on siis kirjallinen lähde toisin kuin Polykarpoksen kohdalla. Irenaeus toteaa, että Papias oli ”kuunnellut Johannesta ja oli Polykarpoksen seuralainen” (Harhaoppisia Vastaan 5.33.4). Bauckhamin mukaan Irenaeus erhetyi siinä, että Papias olisi istunut Johanneksen jalkojenjuuressa.
Näiden kolmen lähteen lisäksi Irenaeus mainitsee ”vanhimmat”, jotka olivat erityisesti Aasiassa vaikuttavia vanhoja ja tärkeitä johtohenkilöitä, jotka olivat Papiaksen ja Polykarpoksen aikalaisia ja jotka myös olivat olleet Johanneksen opetuslapsia ja mahdollisesti muidenkin opetuslasten, jotka olivat vaikuttaneet alueella (kuvassa vasemmalla). Ei ole selvää onko linkki suullinen vai kirjallinen. Linkki heihin näyttää tulevan Papiaan kautta, kuten kuva osoittaa.
Summa summarum. Irenaeus nojaa useampaan lähteeseen ja hän tietää, että Johannes eli Efesossa, kirjoitti evankeliumin ja hän oli ”opetuslapsi jota Jeesus rakasti”, ja joka eli ainakin ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteeseen saakka. Kuten todettu, edellämainittu Polykrates vahvistaa samoja asioita itsenäisesti. Näin ollen meillä on todella hyvät syyt uskoa tätä traditiota Johanneksen evankeliumin kirjoittajasta. Mutta keneksi Irenaeus identifioi tämän Johanneksen?
Kaksi isoa huomiota voidaan nostaa esiin. Ensinnäkin mikään Irenaeuksen tähänastisesta analyysista ei viittaa siihen, että hän olisi pitänyt Johannesta Sebedeuksen poikana. Hän yksinkertaisesti sanoo, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli nimeltään Johannes. Toiseksi Irenaeuksella on viisi mainintaa Johannes Sebedeuksen pojasta, mutta yksikään ei liitä häntä evankeliumin kirjoittajaan. Kahdessa hän keskittyy kuvaamaan Johanneksen roolia Pietarin ja Jaakobin kanssa Jeesuksen opetuslasten sisäpiirissa (Harhaoppisia Vastaan 2.24.4; 3.12.15) ja kolmesti hän kuvaa Johanneksen kumppanuutta Pietarin kanssa Apostolien teoissa (3.12.3; 3.12.5). Ottaen huomioon miten ison roolin hän antaa Johannekselle joka nojasi Jeesuksen rintaan, on vaikea liittää häntä Johannes Sebedeuksen poikaa, jonka hän mainitsee viimeisenä Jeesuksen kolmen lähimmän opetuslapsen ryhmässä ja toisena Pietarin jälkeen Apostolien tekojen kertomuksissa.
Entä sitten se, että joskus Irenaeus antaa evankeliumin kirjoittajalle tittelin ”apostoli”? Tähän voidaan todeta, että hän kuvaa apostoleiksi monia muitakin kuin vain kahtatoista opetuslasta, kuten Paavalia, Barnabasta, seitsemääkymmentä (Jeesuksen lähettämää opetuslasta), ja jopa Johannes Kastajaa! Ainoastaan se, joka ennalta olettaa ilman mitään argumenttia, että tämä Johannes on yksi kahdestatoista, voi nähdä tämän Irenaeuksen tekstissä.
Kaksi varhaista tekstiä, joiden mukaan kirjoittaja oli Sebedeuksen poika
Ainoastaan kaksi tekstiä toisella vuosisadalla väittää, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja oli Johannes Sebedeuksen poika, yksi kahdestatoista,. Molemmat teokset ovat apogryfisiä tekstejä: Johanneksen teot ja Apostoleiden kirje. Ensimmäinen teos kertoo Johanneksen toiminnasta Aasiassa, erityisesti Efesossa ja Smyrnassa. Tutkijat ajoittavat sen toiselle vuosisadalla, mutta syntypaikkaan liittyy edelleen kädenvääntöä (Egypti?, Vähä-Aasia?, Syyria?). Bauckham kannattaa egyptiläistä alkuperää. Jälkimmäinen teos taas väittää olevansa 12 apostolin kirjoittama kirje Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Se on osoitettu kaikille seurakunnille ympäri maailmaa. Teos ei kuitenkaan liitä Johannesta Efesoon, eikä Vähä-Aasiaan.
Lopputulemaksi Bauckham väittää, että virheluulo evankeliumin kirjoittajasta Johannes Sebedeuksen poikaan saattoi syntyä samanaikaisesti useammassa paikassa. Ei ollut lainkaan vaikeaa kaikille niille, jotka eivät tunteneet efesolaisia traditioita linkittää teos apostoli Johannekseen, yhdeksi kahdestatoista. Lisäksi traditiot eivät juuri tehneet mitään suurta eroa kahden Johanneksen välille niin, että se olisi ollut kaikille päivänselvä. Siksi onkin melko olennaista huomata, että toisen vuosisadan lopussa on edelleen traditioita, jossa kaksi Johannesta erotetaan keskenään, eikä evankeliumia liitetä Sebedeuksen poikaan.
Näin allekirjoittaneen henkilökohtaisena kommenttina, niin on melko ironista, että monien ns. konservatiivista linjaa edustavien argumentteja, jotka liittävät evankeliumin Sebedeuksen poikaan tukee juurikin Uuden testamentin ulkopuoliset apogryfiset teokset, mutta ei oikeastaan mikään muu(!).
Kaksi isoa huomiota voidaan nostaa esiin. Ensinnäkin mikään Irenaeuksen tähänastisesta analyysista ei viittaa siihen, että hän olisi pitänyt Johannesta Sebedeuksen poikana. Hän yksinkertaisesti sanoo, että opetuslapsi jota Jeesus rakasti oli nimeltään Johannes. Toiseksi Irenaeuksella on viisi mainintaa Johannes Sebedeuksen pojasta, mutta yksikään ei liitä häntä evankeliumin kirjoittajaan. Kahdessa hän keskittyy kuvaamaan Johanneksen roolia Pietarin ja Jaakobin kanssa Jeesuksen opetuslasten sisäpiirissa (Harhaoppisia Vastaan 2.24.4; 3.12.15) ja kolmesti hän kuvaa Johanneksen kumppanuutta Pietarin kanssa Apostolien teoissa (3.12.3; 3.12.5). Ottaen huomioon miten ison roolin hän antaa Johannekselle joka nojasi Jeesuksen rintaan, on vaikea liittää häntä Johannes Sebedeuksen poikaa, jonka hän mainitsee viimeisenä Jeesuksen kolmen lähimmän opetuslapsen ryhmässä ja toisena Pietarin jälkeen Apostolien tekojen kertomuksissa.
Entä sitten se, että joskus Irenaeus antaa evankeliumin kirjoittajalle tittelin ”apostoli”? Tähän voidaan todeta, että hän kuvaa apostoleiksi monia muitakin kuin vain kahtatoista opetuslasta, kuten Paavalia, Barnabasta, seitsemääkymmentä (Jeesuksen lähettämää opetuslasta), ja jopa Johannes Kastajaa! Ainoastaan se, joka ennalta olettaa ilman mitään argumenttia, että tämä Johannes on yksi kahdestatoista, voi nähdä tämän Irenaeuksen tekstissä.
Kaksi varhaista tekstiä, joiden mukaan kirjoittaja oli Sebedeuksen poika
Ainoastaan kaksi tekstiä toisella vuosisadalla väittää, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja oli Johannes Sebedeuksen poika, yksi kahdestatoista,. Molemmat teokset ovat apogryfisiä tekstejä: Johanneksen teot ja Apostoleiden kirje. Ensimmäinen teos kertoo Johanneksen toiminnasta Aasiassa, erityisesti Efesossa ja Smyrnassa. Tutkijat ajoittavat sen toiselle vuosisadalla, mutta syntypaikkaan liittyy edelleen kädenvääntöä (Egypti?, Vähä-Aasia?, Syyria?). Bauckham kannattaa egyptiläistä alkuperää. Jälkimmäinen teos taas väittää olevansa 12 apostolin kirjoittama kirje Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Se on osoitettu kaikille seurakunnille ympäri maailmaa. Teos ei kuitenkaan liitä Johannesta Efesoon, eikä Vähä-Aasiaan.
Lopputulemaksi Bauckham väittää, että virheluulo evankeliumin kirjoittajasta Johannes Sebedeuksen poikaan saattoi syntyä samanaikaisesti useammassa paikassa. Ei ollut lainkaan vaikeaa kaikille niille, jotka eivät tunteneet efesolaisia traditioita linkittää teos apostoli Johannekseen, yhdeksi kahdestatoista. Lisäksi traditiot eivät juuri tehneet mitään suurta eroa kahden Johanneksen välille niin, että se olisi ollut kaikille päivänselvä. Siksi onkin melko olennaista huomata, että toisen vuosisadan lopussa on edelleen traditioita, jossa kaksi Johannesta erotetaan keskenään, eikä evankeliumia liitetä Sebedeuksen poikaan.
Näin allekirjoittaneen henkilökohtaisena kommenttina, niin on melko ironista, että monien ns. konservatiivista linjaa edustavien argumentteja, jotka liittävät evankeliumin Sebedeuksen poikaan tukee juurikin Uuden testamentin ulkopuoliset apogryfiset teokset, mutta ei oikeastaan mikään muu(!).
Ja loppujen lopuksi, Bauckhamilla on aiheesta varmasti olennaisin kirja The Testimony of the Beloved Disciple, mutta omalta kohdaltani kirja on vasta tulon päällä postilaatikkoon. En kuitenkaan usko, että kirjassa on juurikaan paljon uutta suhteessa siihen mitä hän on näissä mussa kirjoissaan sanonut.
JOHTOPÄÄTÖS
Tutkijoiden kuten kaikkien muidenkin olisi aika ottaa enemmän vakavasti varhaiset traditiot erityisesti Johanneksen evankeliumin kirjoittajan kohdalla. Vaikka hän ei olekaan Johannes Sebedeuksen poika, yksi kahdestatoista, Johannes Vanhin oli Jeesuksen seuraaja ja silminnäkijä ja häntä arvostettiin varsinkin Efesossa kristillisissä piireissä. Lisäksi painoarvoa tulisi antaa evankeliumin omalle todistukselle, jonka mukaan pätevän todistajan piti olla mukana Jeesuksen toiminnassa alusta saakka. Meillä on hyviä syitä olettaa, että evankeliumi on paljon tarkempi historiallisessa mielessä kuin monesti ollaan oletettu.
KIRJALLISUUTTA
Bauckham, Rickhard.
- 2002. Gospel Women. Studies of the Named Women in the Gospels. Grand Rapids / Cambridge: William B. Eerdmans Publishing Company.
- 2006. Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony. Grand Rapids / Cambridge: William B. Eerdmans Publishing Company.
- 2015. Gospel of Glory. Major Themes in Johannine Theology. Grand Rapids: Baker Academic.
Blomberg, Craig. 2016. The Historical Reliability of the New Testament. Nashville: B&H Academic.
Morris, Leon. 1984. [1971.] The Gospel According to John. The English Text With Introduction, Exposition and Notes. Grand Rapids: WM. B. Eerdmans Publishing Co.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti