Kirja-arvio: The Historical Jesus of the Gospels

Keener, Craig S.,
The Historical Jesus of the Gospels.
(Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company, 2009), xxxviii + 831 sivua.

Johdanto 

Minun ja Craig Keenerin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran Keuruun Isossa Kirjassa, jossa olin (äärimmäisen huonosta englanninkielen taidosta huolimatta) työstämässä eksegeettistä päättötyötä Jeesuksen avioero ja uudelleenavioitumis -opetuksesta Matteuksen evankeliumin luvusta 19. Keener oli työntänyt lusikkansa tähän soppaan yhdellä aihetta suoraan käsittelevällä kirjalla, kirjoittamalla näkemyksistään ”3-näkemystä kirjassa” ja kahdella artikkeleilla ”Dictionary of New Testament Background” teoksessa.

Keenerin erikoisalana on erityisesti kreikkalais-roomalainen kirjallisuus kuten myös varhainen juutalainen kirjallisuus. Hänen tietämystään kuvataankin kirjan suosituksissa ”tietosanakirjamaiseksi”. Tätä väitettä on kyllä hankala kieltää. Gary Burge (2011) on kutsunut Keenerin tutkimusta mainitsemastani avioero-aiheesta alan parhaaksi. Sen lisäksi, että Keener on ehtinyt kirjoittaa mainitsemastani aiheesta, hän on työstänyt useita Uuden testamentin kommentaareja (Matteuksesta, Johanneksesta, Roomalaiskirjeestä, Korinttilaiskirjeistä ja Ilmestyskirjasta) ja tunnetun Uuden testamentin ”Background” teoksen, jota on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Hän on paininut myös ”naisen asema” keskustelussa hyvin selkeällä egalitaarisella kengillä varustettuna. Erityisesti kannattanee vielä mainita hänen uusi 4-osainen kommentaari Apostolien teoista, joka tekin ainakin minun tietojeni mukaan maailmanennätyksen: kukaan ei tietääkseni ole kirjoittanut yhtä pitkää ja kattavaa selitysteosta tästä teoksesta. 

Kirja Historian Jeesuksesta 

Mutta nyt pikku hiljaa asiaan! Yksi syy siihen, että Keener kirjoitti kirjan historiallisesta Jeesuksesta on se, että hänen mukaansa alan asiantuntijat harvoin ehtivät lukemaan kommentaareja, koska alaa täyttävät omat spesifit teokset. Kirja on siis yksi suuri sillanrakennusprojekti, joka muistuttaa historian Jeesus -tutkijoita siitä, että muillakin on kenties asiasta sanottavaa.

Lukijan ei kannata hätääntyä huomatessaan, että kirjan viimeinen merkitty sivu kantaa numeroa 831. Keener on itse asiassa kerrankin saanut tiivistettyä asiansa melko suppeaan muotoon ja näin ollen itse kirjan ydinosa kattaa ainoastaan 349 sivua. Kirjan pääargumenttia seuraa kuitenkin yhdeksän liitettä, jotka tuovat 43 sivua lisää. (Käytetyn kirjallisuuden mainitseminen puolestaan lisää sivumäärää 110 sivulla.) Liitteet ovat siis kaikki kohtuullisen lyhyitä tiivistyksiä aina kahdesta kymmeneen sivuun. Kirjan alussa hän kuitenkin myöntää, että ei ole ehitinyt lukea aiheesta kuin olennaisimpia teoksia. Tämä tietysti tarkoittaa hieman muuta kuin tavallisen Matti Meikäläisen ”perusteokset”.

Kirjoittaja pitäisi mielestäni virallisesti leimata lempinimellä Craig ”The Footnote” Keener. Kaverin viittaukset kirjallisuuteen kulkevat aivan omalla radallaan ja lukijan on vaikea löytää yhtä ainoaa lausetta, jossa ei olisi viittausta vähintään yhteen väitettä tukevaan ensi- tai toissijaiseen lähteeseen. Tästä kirjasta kirjan takaa löytyvien viitteiden määrä on kertynyt vaatimattomasti lukuun 4077. Kirjan voi varmasti lukea läpi ilman vilkaisua viiteosastolle, mutta niiden läpikäyminen tuo lukijalle mukanaan olennaisen tärkeää tietoa ja annetut argumentit saavat huomattavaa lisäsyvyyttä. Keenerillä on siis tapana, että viitteet lähtevät käsistä. Tunnetuin esimerkki tästä on hänen Apostolien tekojen kommentaari, jota kirjoittaessa yksi alaviitteistä lipsahti lopulta 1200-sivuiseksi teokseksi ihmeistä. Eräs arvioija (James Wicker, 2012) ei pitänyt siitä, että teoksessa on valittu loppuviitteet alaviitteiden sijaan, mutta mielestäni näin runsaan viitteistön sijoittaminen alaviitteiksi johtaisi siihen, että kullakin sivulla itse pääteksti ehtisi tuskin puoliväliin saakka ja kirjan ilme voisi yhtäkkiä muuttua hieman ”hankalaksi”. Fakta kuitenkin on, että jatkuva sormi/suklaapatukka takasivujen välissä lukeminen alkaa ajan mittaan ”nostattaa lämpöä”. Mutta tässä tapauksessa vaihtoehtoa ei juuri ole.

Kirja oli tähän asti yksi mukavimpia lukukokemuksia johtuen pitkälti siitä, että kirjan luvut ovat äärimmäisen lyhyitä. Itse kirjan ydin jakautuu kolmeen osaa:

• Osa 1: Eri näkemyksiä Jeesuksesta, luvut 1-4.
• Osa 2: Evankeliumeiden luonne, luvut 5-10.
• Osa 3: Mitä opimme Jeesuksesta parhaimmista lähteistä?, luvut 11-22.

Kuten kirjan otsikosta näkyy, aiheena ei ole suoranaisesti ”historiallinen Jeesus”, vaan erityisesti Jeesus, josta Uuden testamentin evankeliumit kertovat. Tässä Keener ottaa ennenkaikkea pesäeroa niihin tutkijoihin, jotka ovat löytäneet Pietarin ja Tuomaan evankeliumista ja kumppaneista paremmat ja varhaisemmat lähteet tutkimuksensa kivijalaksi. Mutta millä perusteella tällainen peliliike? Kovin köykäisesti Keener ei tätä väitettä esitä ja hän käyttääkin reilut 100 sivua perustellakseen neljän evankeliumin arvoa ensisijaisina lähteinä.

Evankeliumit elämäkertoina

Keener tekee erityisesti kaksi asiaa, joista Uuden testamentin lukijoiden/tutkijoiden tulee ottaa opiksi. Ensinnäkin hän perustelee väkevästi miksi tutkijoiden enemmistö on palannut vajaa kahden tuhannen vuoden mittaiseen traditioon (1900-luvun alun lyhyen skeptismin jälkeen) uskomaan, että evankeliumit ovat genreltään kreikkalais-roomalaisen maailman elämäkertoja. Keener siis asettuu monien muiden aihetta penkoneiden joukkoon (hän mainitsee tutkijoista nimeltä mm. seuraavat: David Aune, Graham Stanton, Richard Burridge, Vernon Robbins, Anthony Cross, Dirk Frikenschmidt, Maria Ytterbrink, Pheme Perkins, James Dunn, Berschin ja (jopa) John Dominic Crossan). Tämä tarkoittaa sitä, että evankeliumeiden kirjoittajat todella ajattelivat kirjoittavansa todellista historiaa ja lukijat ymmärsivät lukevansa todellista historiaa. Hän myös tekee selväksi, että olemassaolevien faktojen mukaan tuon ajan historiankirjoittajat eivät juurikaan keksineet tapahtumia tyhjästä. Mutta toiseksi meidän tulee muistaa, että ensimmäisen vuosisadan elämäkerrat poikkesivat jonkun verran moderneista vastineistaan. Yhtenä isona erona on mm. se, että tapahtumien järjestys saattoi vaihdella ilman suurempia ongelmia.

Yhdyn Bruce Chiltonin (2011) kirja-arviossa esitettyyn mielipiteeseen siitä, että kirjan luku 10 on sen ehdoton helmi ja samalla olennaisen tärkeä osa kirjan kokonaisargumenttia. Tässä luvussa Keener nimittäin antaa olennaisimmat argumentit kysymykseen ”miksi luottaa Uuden testamentin evankeliumeiden kerrontaan?”. Tuolloin opetuslapset säilyttivät opettajansa opetuksen (siitäkin huolimatta, että he olivat joskus eri mieltä), juutalainen kultturi painotti muistamista, silminnäkijät valvoivat Jeesus-traditioita ja Jeesuksen opetukset ja käytös heijastelee vahvasti oman aikansa galilealaista elämää. Standardi aitouskriteerit vilahtelevat läpi kirjan ja käytännössä kaiken esilläolevan historiallisuutta pyritään puolustamaan.

Täytyy tässä kohden myös sanoa, että lukuprojektini aikana samalla pöydällä oli väliaikaisesti Robert Funkin ja Jeesus Seminaarin tuotos ”The Acts of Jesus”, jota sekä minä että vaimoni jouduttiin omia esseitä valmistellessamme punnitsemaan. Keenerin ja Funkin teokset kulkevat tunnetusti muutaman valovuoden etäisyydellä toisistaan. Kuitenkin silläkin uhalla, että mielipiteeni on helppo tulkita omien ennakkoluulojeni tahrimaksi, uskoni ei yksinkertaisesti koskaan tule riittämään siihen, että siirtyisin ”Keener-kiertoradalta” ”Jeesus Seminaari -kiertoradalle”. Kuten Keener muistuttaa jo monien esille tuomista huomioista, (a) meillä ei ole lainkaan todisteita siitä, että alkuseurakunta ylipäätään keksi Jeesuksen suuhun opetuksia tai hänen elämäänsä tarinoita ja (b) itse asiassa monet faktat osoittavat juuri päinvastaista. Mikään alkuseurakunnan kuumista ongelmista ei löydä vastausta evankeliumeista ja Paavali tekee tarkan rajan oman opetuksensa ja Jeesuksen opetuksen välille (1. Kor. 7). Vaikka Markus ja Matteus ovat eri mieltä siitä mikä on Jeesuksen ruokaopetuksesta vedettävä johtopäätös, Markus sanoo suoraan tulkitsevansa Jeesuksen sanoja väittäessään, että ”näin hän julisti kaikki ruuat puhtaiksi”. Hänen olisi tietenkin ollut hyvin helppoa laittaa lause Jeesuksen suuhun antaen sille enemmän auktoriteettia — mutta tätä hän ei tee.

Suosittelu
Moniin seurakuntiimme ja erityisesti niiden raamattupiireihin tulisi uudenlaista tuulenvirettä jos opettamisesta vastaavat pastorit päättäisivät hankkia Keenerin teoksen kirjahyllynsä yläosaan. Esimerkiksi tunnin istuminen 13-sivuisen analyysin kanssa Johannes Kastajasta (tai kolmen tunnin jos jaksaa miettiä läpi viiteosastosta löytyvää arvokasta nippelitietoa) toisi saarnoihin aivan uudenlaista otetta ja tietopohjaa. Tämä olisi itse asiassa juuri sitä mitä kokemukseni mukaan seurakuntiemme penkeillä istuvat oikeasti haluavat(!).

Suurin osa kirjan luvuista toimii todella hyvin myös itsenäisesti ja lukijan on helppo sukeltaa haluamaansa aihealueeseen tuhlaamatta kuitenkaan liiaksi aikaansa. Käytännössä koko nykytutkimus helmeineen on tiivistetty sivuilta löytyvään musteeseen.

Ei juuri pahaa sanottavaa.


Muita viittauksia

Burge, Gary. 2011. Kirja-arvio. Bulletin for Biblical Research 21.4.

Chilton, Bruce. 2011. Kirja-arvio. The Catholic Biblical Quarterly 73.2.

Wicker, James. 2012. Kirja-arvio. Southwestern Journal of Theology 54.2.