Jesus: A very Short Introduction
(Oxford: University Press, 2011), 125 sivua.
Jeesuksen elämän läpikäyminen (John P.) Meieriläisittäin puoli metriä vahvan kirjasarjan kanssa on yksi haaste, mutta kaiken laittaminen reiluun sataan sivuun on toinen asia. Näin on kuitenkin tehnyt Richard Bauckham.
Kyse on suuremmasta kirjakokoelmasta, jota on jo muutamien vuosien ajan julkaissut Oxford University Press. Miltei aiheesta kuin aiheesta voi löytää haluamansa kirjan: kauneudesta, erämaista, galakseista, ydinaseista, logiikasta, aivoista, juutalaisuudesta ja jopa ”Ei mistään”. (En ole vielä tarkistanut onko viimeisen kirjan sivuille painettu tekstiä lainkaan.) Eksegeettisen safarin lukijoita voi tietysti kiinostaa enemmän kirja Paavalista (E. P. Sanders), Uudesta Testamentista (Luke Timothy Johnson) tai sitten Jeesuksesta (luet siitä). Suosittelen siis kutakin vilkaisemaan kirjasarjassa ilmestyneitä teologiaan liittyviä aiheita, koska niiden takana on aina alansa ammatilainen.
En tiedä miksi Jeesusta käsittelevään kirjaan valittiin juuri herra B (vaihtoehtoja tulisi mieleen muitakin…), mutta valinta ei mielestäni ollut lainkaan huono. Aiheesta paljon täysijärkistä julkaissut analyytikko on onnistunut tiivistämään historian merkittävimmän henkilön elämänkaaren oranssin-vihreiden kansien sisälle paremmin kuin mitä itse pystyisin tekemään. (Hymiö.)
Sisältö
Kirja rakentuu kahdeksasta luvusta ja lisälukemistosta, jossa lukija voi tutustua tarkemmin kunnon aiheitta koskevaan kirjallisuuteen. Viitteitä tässä kirjassa oli tasan 0 eli lukijalle ei tule samanlaista oloa kuin Craig Keenerin kanssa, jossa jokaikisen lauseen jälkeen on käännettävä takasivuille tarkistamaan viitteen sisältö. Bauckham ei edes yritä esitellä eri Jeesus-kuvia, joita pelkästään kolmannen aallon tutkimuksessa on esitetty useampia. (Ben Witherington III teki kaikille palveluksen kirjoittamalla tästä aiheesta oman kirjan ”Jesus Quest” vuonna 1995.)
Kuten luku 1 toteaa, näkemyksiä on useita ja vasemmistoesimerkeistä paras lienee Kuolleen meren kirjakääröjen tutkija John Allegron väite 1960-luvulla, jonka mukaan Jeesus oli itse asiassa hallusinaatioita aiheuttava sieni. Tässä kirjassa esitetty Jeesus on Jeesus, jonka Bauckham on löytänyt intensiivisen tutkimusuransa aikana. Mutta hänen optimistinen — ja hyvin perusteltu — suhtautumisensa Uuden testamentin evankeliumeiden sisältöön johtaa siihen, että tämä Jeesus on tuttu myös minulle. Hänen elämänsä ei nimittäin pääty perjantaihin, vaan se itse asiassa alkaa uudella tavalla sunnuntaina.
Luku 2 käsittelee lähteitä, joka on tietenkin koko tutkimuksen Alfa ja Omega. Kirjastot ovat täynnä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu, kun kaksi eri tutkijaa rakentavat Jeesus-kuvansa täysin eri lähteiden varaan. Bauckham antaa tilaa gnostilaisten teosten esittelylle ja krillaa ne melko kuumalla alustalla oikeille paikoilleen: toisen vuosisadan gnostilaiseen ihme-maailmaan, jossa Jeesus ei enää liiku historiallisessa maastossa kuten vaikka Markuksen evankeliumissa, vaan siitä irrotettuna salatiedon opettajana. Vanha kuuluisa muotokritiikki saa myös kuulla kunniansa. Luku oli mielestäni yksi parhaita tiivistyksiä aiheesta, vaikka olen aihetta penkonut muustakin kirjallisuudesta.
Luvussa 3 Jeesus asetetaan ensimmäisen vuosisadan kontekstiin. Juutalaisuuden ABC esitellään kivan tarkasti kuten myös Jeesuksen aikana vaikuttaneet eri koulukunnat, jotka riitelivät keskenään yhdestä sun toisesta olennaisesta asiasta. Lopuksi eri messiasnäkemykset ja Johannes Kastaja saavat lyhyen kuvauksen.
Luku 4 painottaa asiaa, jota kaikki tutkijat pitävät Jeesuksen kohdalla varmana: hän julisti Jumalan valtakuntaa. Jumalan hallintavalta oli murtautumassa esiin jo nyt - mutta ei vielä. Se näkyi erityisellä tavalla Jeesuksen ihmeissä ja hänen eksorkisti-urallaan. Tässä Jeesus oli listan kärkipäässä, koska monet muut alkoivat vaihtaa taktiikkaansa ja alkoivat ajaa riivaajia ulos Jeesuksen nimeä käyttäen. Bauckham myös näpäyttää niitä, jotka ajattelevat varhaisen seurakunnan/evankelistojen keksineen Jeesuksen ihmeitä Vanhan testamentin kertomusten pohjalta. Kuitenkaan esim. Jesajan kirjan tunnetut lupaukset (35:5-6; 61:1) eivät puhu mitään spitaalisista ja silti Jeesus parantaa heitä. Toinen asia jota ei voitu lukea pois profetioista oli se, että Jeesus vaati ihmisiltä uskoa. Nasaretin kaupunki pysyi skeptisenä, eikä Jeesuksen ura saanut siellä tuulta alleen. Jeesus myös suututti ison osan viisaita, koska hän hengasi väärien ihmisten kanssa. Jeesuksella oli 12 erityistä opetuslasta ja hänen muu seuraajajoukko todennäköisesti pieneni loppua kohden.
Luku 5 keskittyy Jeesuksen tyyliin opettaa Jumalan valtakunnasta. Hän käytti paljon vertauksia: niitä on evankeliumeissa noin 40. Hän myös käytti tyyliä, joka auttoi opetuslapsia muistamaan hänen opetuksensa. Jeesus vältteli toiminnallaan kahta asiaa: ei-juutalaisia ja isoja kaupunkeja kuten Sepforista Galileassa. Mutta hän saarnasi niille, joita vihattiin, kuten samarialaisille. Bauckham näkee siinä tosiasiassa, että Jeesus puhutteli Jumalaa yleensä Isäksi, vihjeen siitä, että Jumala oli saanut nyt ”uuden nimen”. Kuten 2. Mooseksen kirja itsessään osoittaa, uudenlainen toiminta esittelee Jumalasta uuden puolen/nimen. Ja nyt oli tullut uuden Exoduksen aika: Jumala oli nyt ennenkaikkea Isä.
Bauckham myös piiskaa niitä, jotka vesittävät Jeesuksen sanoman ”pelkäksi” lähimmäisenrakkaudeksi. Jeesus lähti liikkeelle Israelin Jumalan rakastamisesta ja vasta sen jälkeen muista välittämisestä. Hän piti tiukasti yhdessä Jumalan armahtavaisuuden ja Hänen oikeudenmukaisen tuomionsa. Luvusta löytyy myös läpivalaisua Jeesuksen hermeneutiikkaan Kirjoituksia koskien, kuten myös hänen varoituksistaan Jerusalemille ja temppelille.
Luku 6 on otsikoitu ”Kysymys identiteetistä”. Harva suomalainen itse asiassa tajuaa millaisia väitteitä Jeesus itsestään esitti. Hän mm. antoi syntejä anteeksi ”tuosta vain!” Eksorkismissa hän ei tarvitse selkärepullista tarvikkeita kuten muut, eikä hän vetoa korkeampiin nimiin tilanteessa. Hän yksinkertaisesti antaa käskyn "ja mörkö lähtee". Jeesus todella uskoi olevansa erityisessä suhteessa Israelin Jumalaan eli hänen itsetietoisuutensa oli muutakin kuin köyhähkö saarnaaja.
Jeesus varoi käyttämästä suoraa messias-titteliä itsestään, mutta juuri siitä syystä, että ihmisillä oli vääriä odotuksia tähän titteliin liittyen. Pian aihe vaihtuukin Jeesuksen kuoleman syihin ja siellä paljastuu, että ne ovat melkoinen verkko toisiinsa liittyviä asioita. Jeesus saa oikeudenkäynnissä kuolemanrangaistuksen ainakin siksi, että hän yhdistää toisiinsa Danielin kirjan jakeen 7:13 ja Psalmin 110:1 ja soveltaa ne itseensä. Loppuluku kuluu Johanneksen evankeliumin erityisyyttä painottaessa ja selittäessä.
Luku 7 ei ole vain ”kuolema”, vaan myös ”uusi alku”. Siitä huolimatta, että tuhannet ihmiset päätyivät ristille ensimmäisellä vuosisadalla, evankeliumeiden kuvaukset ovat itse asiassa yhtiä harvoja lähteitä, joissa tällaista tapahtumaa todella kuvataan. Tämä ehkä kertoo tapahtuman kauheuden luonteesta. Galilean vastustajilla eli fariseuksilla ei ollut juuri mitään roolia Jeesuksen kuolemassa ja Sanhedrinissä heitä oli vähemmistö. Jeesuksen suurin ongelma oli se, että hän haastoi Jerusalemin temppelin johtajat väittämällä, että todellinen auktoriteetti kuuluu hänelle! Vain viikkoa aiemmin hän oli ratsastanut Jerusalemiin ja kansa oli tervehtinyt häntä messiaana.
Vaikka tutkimuksessa on monesti kyseenalaistettu tiesikö Jeesus kuolevansa Jerusalemissa, Bauckham muistuttaa mielestäni perustellusti, että ainoastaan idiootti ei olisi tajunnut Jeesuksen tapaisen käytöksen seurauksia. Hän selvästi kaipasi ongelmia. (Muista mitä tapahtui Johannes Kastajalle.) Tässä rytäkässä termi "messias" saa tarkennusta. Juutalaiset eivät ajatelleet, että messias kärsisi ja kuolisi. Mutta Jeesus uskoi. Viimeisellä ehtoollisella 12 opetuslapsensa kanssa Jeesus tekee myös jotain odottamatonta: hän rinnastaa (noin vuosituhannen ajan olennaisessa traditiossa olleen) viinin omaan vereensä. Jos paikallaolijoilla olisi ollut suussaan modernit tekohampaat, ne olisivat olleet vaarassa pudota kahvikupin vieressä olevalle lautaselle. Tai kuten Bauckham itse sanoo: ”Jews were absolutely forbidden to consume blood, which was the God’given life of the animal. There must have been an element of shock in this extraordinary way of figuring Jesus’ approaching death.” (s. 102)
Perjantai meni, mutta sunnuntai tuli. Naiset tekivät mitä heidän piti eli he lähtivät hoitamaan virallista hautausta viemälle sen kunnolliseen päätökseen. Mutta myrtit jäivät käyttämättä. Asiakas ei ollut paikalla. Markus on itse asiassa tarkka, ettei laita kertomukseen enempää kuin tietää (naisien nimiä). Naisista tuli tunnettuja myöhemmin seurakuntien piirissä, koska he olivat tyhjän haudan ensimmäisiä löytäjiä. Kertomukset eroavat toisistaan jonkin verran, koska ne menevät takaisin eri naishenkilöihin ja heidän muistoihinsa. He muistivat hieman eri tavalla asioita kuten ihmisillä on tapana.
Se, että tyhjän haudan löysivät naiset muodostoi myöhemmin jonkinlaiseksi ongelmaksi. Toisella vuosisadalla Kelsos teki kaikkensa pilkatakseen kristittyjä tästä asiasta, koska "hysteeriset" naiset olivat tapahtuman todistajia. Tämä oli siis jotain mitä seurakunta ei olisi keksinyt. Lisäksi kun Jeesus ilmestyi eri henkilöille kuolemansa jälkeen, hän ei ollut haamu, vaan fyysisen ruumiin omaava Jeesus.
Bauckhamin mukaan jotain isoa on oikeasti täytynyt tapahtua Jeesuksen haudalla ja monien Jeesuksen seuraajien elämssä. Noin sata vuotta myöhemmin toinen juutalainen, rabbi Akiba kuoli marttyyrina roomalaisten käsissä lausuen Shemaa kuuluisaan loppuun saakka. Jos Jeesus olisi ollut vain yksi rabbi muiden joukossa, hänelle olisi käynyt kuin Akiballe: hän olisi jäänyt historian hämärään, eikä hän olisi koskaan muuttanut meidän kalentereitamme ja kääntänyt ylösalaisin koko maailmaa.
Luku 8 päättää kirjan otsikolla ”Jesus in Christian Faith”. Bauckhamin mukaan alkuseurakunnassa ei ollut koskaan aikaa, jossa uskovat olisivat pitäneet Jeesusta vain opettajana, joka kuoli jättäen jälkeensä pelkän sanoman. Aina 1800-luvulta saakka monet ovat syyttäneet Paavalia kristinuskon keksimisestä: hän asetti Jeesuksen uskon ja palvonnan kohteeksi. On kuitenkin olemassa hypoteeseja ja huonoja hypoteeseja. Ja sitten on tämä hypoteesi. Roomassa oli kristillinen yhteisö paljon ennen kuin Paavali ensimmäistä kertaa astui jalallaan Rooman valtakunnan pääkaupunkiin. Kristittyjä oli myös Egyptissä ja Mesopotamiassa ilman Paavalin apua. Paavali ei ollut piste, josta kaikki sai alkunsa. Jerusalem oli. Ja siellä erityisellä paikalla Jeesuksen veli Jaakob.
Alusta saakka Jeesus ja Jumala nähtiin näissä piireissä erottomattomina. Molempia palvottiin ja molemmat istuivat samalla valtaistuimella. Lisäksi traditioita Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan säilytettiin huolella ja ne päätyivät lopulta kirjoitettuihin evankeliumeihin. Enää nämä juutalaiset eivät voineet puhua Israelin Jumalasta ilman Jeesusta (ja toisinpäin). Kirja päättyy inkarnaatioon ja sen lyhyeen avaamiseen. Bauckhamin mukaan ”It is a sort of guide to reading the Gospels.”
Ajatuksia
Mielestäni tässä on kirja, joka kannattaisi lukea varsinkin jos ei ole vielä ehtinyt pläräämään ainoatakaan kirjaa Jeesuksesta. Se on tiivis ja se esittelee olennaisimmat asiat. Vaikka skeptisemmät lukijat varmasti purevat hampaitaan usemmalla sivulla, Bauckhamilla on taustalla odottamassa melkoinen tykistö, koska hän on ehtinyt julkaista aiheesta kirjallisuutta, jotka eivät ole jättäneet tutkimusta entiselleen. Tätä tuotantoa pitkälti läpikäyneenä itselläni ei tullut suurempia kysymyksiä sivuilla olevista väitteistä. Niin tylsältä kuin se saattaa joistain kuulostaa, Uuden testamentin neljä evankeliumia ovat (edelleen) ne parhaimmat ja luotettavimmat kuvaukset Jeesuksesta. Ja tämä on väite, jonka varaan kirja rakentuu. Eikä muuten ole kallis kirja!
Sisältö
Kirja rakentuu kahdeksasta luvusta ja lisälukemistosta, jossa lukija voi tutustua tarkemmin kunnon aiheitta koskevaan kirjallisuuteen. Viitteitä tässä kirjassa oli tasan 0 eli lukijalle ei tule samanlaista oloa kuin Craig Keenerin kanssa, jossa jokaikisen lauseen jälkeen on käännettävä takasivuille tarkistamaan viitteen sisältö. Bauckham ei edes yritä esitellä eri Jeesus-kuvia, joita pelkästään kolmannen aallon tutkimuksessa on esitetty useampia. (Ben Witherington III teki kaikille palveluksen kirjoittamalla tästä aiheesta oman kirjan ”Jesus Quest” vuonna 1995.)
Kuten luku 1 toteaa, näkemyksiä on useita ja vasemmistoesimerkeistä paras lienee Kuolleen meren kirjakääröjen tutkija John Allegron väite 1960-luvulla, jonka mukaan Jeesus oli itse asiassa hallusinaatioita aiheuttava sieni. Tässä kirjassa esitetty Jeesus on Jeesus, jonka Bauckham on löytänyt intensiivisen tutkimusuransa aikana. Mutta hänen optimistinen — ja hyvin perusteltu — suhtautumisensa Uuden testamentin evankeliumeiden sisältöön johtaa siihen, että tämä Jeesus on tuttu myös minulle. Hänen elämänsä ei nimittäin pääty perjantaihin, vaan se itse asiassa alkaa uudella tavalla sunnuntaina.
Luku 2 käsittelee lähteitä, joka on tietenkin koko tutkimuksen Alfa ja Omega. Kirjastot ovat täynnä esimerkkejä siitä mitä tapahtuu, kun kaksi eri tutkijaa rakentavat Jeesus-kuvansa täysin eri lähteiden varaan. Bauckham antaa tilaa gnostilaisten teosten esittelylle ja krillaa ne melko kuumalla alustalla oikeille paikoilleen: toisen vuosisadan gnostilaiseen ihme-maailmaan, jossa Jeesus ei enää liiku historiallisessa maastossa kuten vaikka Markuksen evankeliumissa, vaan siitä irrotettuna salatiedon opettajana. Vanha kuuluisa muotokritiikki saa myös kuulla kunniansa. Luku oli mielestäni yksi parhaita tiivistyksiä aiheesta, vaikka olen aihetta penkonut muustakin kirjallisuudesta.
Luvussa 3 Jeesus asetetaan ensimmäisen vuosisadan kontekstiin. Juutalaisuuden ABC esitellään kivan tarkasti kuten myös Jeesuksen aikana vaikuttaneet eri koulukunnat, jotka riitelivät keskenään yhdestä sun toisesta olennaisesta asiasta. Lopuksi eri messiasnäkemykset ja Johannes Kastaja saavat lyhyen kuvauksen.
Luku 4 painottaa asiaa, jota kaikki tutkijat pitävät Jeesuksen kohdalla varmana: hän julisti Jumalan valtakuntaa. Jumalan hallintavalta oli murtautumassa esiin jo nyt - mutta ei vielä. Se näkyi erityisellä tavalla Jeesuksen ihmeissä ja hänen eksorkisti-urallaan. Tässä Jeesus oli listan kärkipäässä, koska monet muut alkoivat vaihtaa taktiikkaansa ja alkoivat ajaa riivaajia ulos Jeesuksen nimeä käyttäen. Bauckham myös näpäyttää niitä, jotka ajattelevat varhaisen seurakunnan/evankelistojen keksineen Jeesuksen ihmeitä Vanhan testamentin kertomusten pohjalta. Kuitenkaan esim. Jesajan kirjan tunnetut lupaukset (35:5-6; 61:1) eivät puhu mitään spitaalisista ja silti Jeesus parantaa heitä. Toinen asia jota ei voitu lukea pois profetioista oli se, että Jeesus vaati ihmisiltä uskoa. Nasaretin kaupunki pysyi skeptisenä, eikä Jeesuksen ura saanut siellä tuulta alleen. Jeesus myös suututti ison osan viisaita, koska hän hengasi väärien ihmisten kanssa. Jeesuksella oli 12 erityistä opetuslasta ja hänen muu seuraajajoukko todennäköisesti pieneni loppua kohden.
Luku 5 keskittyy Jeesuksen tyyliin opettaa Jumalan valtakunnasta. Hän käytti paljon vertauksia: niitä on evankeliumeissa noin 40. Hän myös käytti tyyliä, joka auttoi opetuslapsia muistamaan hänen opetuksensa. Jeesus vältteli toiminnallaan kahta asiaa: ei-juutalaisia ja isoja kaupunkeja kuten Sepforista Galileassa. Mutta hän saarnasi niille, joita vihattiin, kuten samarialaisille. Bauckham näkee siinä tosiasiassa, että Jeesus puhutteli Jumalaa yleensä Isäksi, vihjeen siitä, että Jumala oli saanut nyt ”uuden nimen”. Kuten 2. Mooseksen kirja itsessään osoittaa, uudenlainen toiminta esittelee Jumalasta uuden puolen/nimen. Ja nyt oli tullut uuden Exoduksen aika: Jumala oli nyt ennenkaikkea Isä.
Bauckham myös piiskaa niitä, jotka vesittävät Jeesuksen sanoman ”pelkäksi” lähimmäisenrakkaudeksi. Jeesus lähti liikkeelle Israelin Jumalan rakastamisesta ja vasta sen jälkeen muista välittämisestä. Hän piti tiukasti yhdessä Jumalan armahtavaisuuden ja Hänen oikeudenmukaisen tuomionsa. Luvusta löytyy myös läpivalaisua Jeesuksen hermeneutiikkaan Kirjoituksia koskien, kuten myös hänen varoituksistaan Jerusalemille ja temppelille.
Luku 6 on otsikoitu ”Kysymys identiteetistä”. Harva suomalainen itse asiassa tajuaa millaisia väitteitä Jeesus itsestään esitti. Hän mm. antoi syntejä anteeksi ”tuosta vain!” Eksorkismissa hän ei tarvitse selkärepullista tarvikkeita kuten muut, eikä hän vetoa korkeampiin nimiin tilanteessa. Hän yksinkertaisesti antaa käskyn "ja mörkö lähtee". Jeesus todella uskoi olevansa erityisessä suhteessa Israelin Jumalaan eli hänen itsetietoisuutensa oli muutakin kuin köyhähkö saarnaaja.
Jeesus varoi käyttämästä suoraa messias-titteliä itsestään, mutta juuri siitä syystä, että ihmisillä oli vääriä odotuksia tähän titteliin liittyen. Pian aihe vaihtuukin Jeesuksen kuoleman syihin ja siellä paljastuu, että ne ovat melkoinen verkko toisiinsa liittyviä asioita. Jeesus saa oikeudenkäynnissä kuolemanrangaistuksen ainakin siksi, että hän yhdistää toisiinsa Danielin kirjan jakeen 7:13 ja Psalmin 110:1 ja soveltaa ne itseensä. Loppuluku kuluu Johanneksen evankeliumin erityisyyttä painottaessa ja selittäessä.
Luku 7 ei ole vain ”kuolema”, vaan myös ”uusi alku”. Siitä huolimatta, että tuhannet ihmiset päätyivät ristille ensimmäisellä vuosisadalla, evankeliumeiden kuvaukset ovat itse asiassa yhtiä harvoja lähteitä, joissa tällaista tapahtumaa todella kuvataan. Tämä ehkä kertoo tapahtuman kauheuden luonteesta. Galilean vastustajilla eli fariseuksilla ei ollut juuri mitään roolia Jeesuksen kuolemassa ja Sanhedrinissä heitä oli vähemmistö. Jeesuksen suurin ongelma oli se, että hän haastoi Jerusalemin temppelin johtajat väittämällä, että todellinen auktoriteetti kuuluu hänelle! Vain viikkoa aiemmin hän oli ratsastanut Jerusalemiin ja kansa oli tervehtinyt häntä messiaana.
Vaikka tutkimuksessa on monesti kyseenalaistettu tiesikö Jeesus kuolevansa Jerusalemissa, Bauckham muistuttaa mielestäni perustellusti, että ainoastaan idiootti ei olisi tajunnut Jeesuksen tapaisen käytöksen seurauksia. Hän selvästi kaipasi ongelmia. (Muista mitä tapahtui Johannes Kastajalle.) Tässä rytäkässä termi "messias" saa tarkennusta. Juutalaiset eivät ajatelleet, että messias kärsisi ja kuolisi. Mutta Jeesus uskoi. Viimeisellä ehtoollisella 12 opetuslapsensa kanssa Jeesus tekee myös jotain odottamatonta: hän rinnastaa (noin vuosituhannen ajan olennaisessa traditiossa olleen) viinin omaan vereensä. Jos paikallaolijoilla olisi ollut suussaan modernit tekohampaat, ne olisivat olleet vaarassa pudota kahvikupin vieressä olevalle lautaselle. Tai kuten Bauckham itse sanoo: ”Jews were absolutely forbidden to consume blood, which was the God’given life of the animal. There must have been an element of shock in this extraordinary way of figuring Jesus’ approaching death.” (s. 102)
Perjantai meni, mutta sunnuntai tuli. Naiset tekivät mitä heidän piti eli he lähtivät hoitamaan virallista hautausta viemälle sen kunnolliseen päätökseen. Mutta myrtit jäivät käyttämättä. Asiakas ei ollut paikalla. Markus on itse asiassa tarkka, ettei laita kertomukseen enempää kuin tietää (naisien nimiä). Naisista tuli tunnettuja myöhemmin seurakuntien piirissä, koska he olivat tyhjän haudan ensimmäisiä löytäjiä. Kertomukset eroavat toisistaan jonkin verran, koska ne menevät takaisin eri naishenkilöihin ja heidän muistoihinsa. He muistivat hieman eri tavalla asioita kuten ihmisillä on tapana.
Se, että tyhjän haudan löysivät naiset muodostoi myöhemmin jonkinlaiseksi ongelmaksi. Toisella vuosisadalla Kelsos teki kaikkensa pilkatakseen kristittyjä tästä asiasta, koska "hysteeriset" naiset olivat tapahtuman todistajia. Tämä oli siis jotain mitä seurakunta ei olisi keksinyt. Lisäksi kun Jeesus ilmestyi eri henkilöille kuolemansa jälkeen, hän ei ollut haamu, vaan fyysisen ruumiin omaava Jeesus.
Bauckhamin mukaan jotain isoa on oikeasti täytynyt tapahtua Jeesuksen haudalla ja monien Jeesuksen seuraajien elämssä. Noin sata vuotta myöhemmin toinen juutalainen, rabbi Akiba kuoli marttyyrina roomalaisten käsissä lausuen Shemaa kuuluisaan loppuun saakka. Jos Jeesus olisi ollut vain yksi rabbi muiden joukossa, hänelle olisi käynyt kuin Akiballe: hän olisi jäänyt historian hämärään, eikä hän olisi koskaan muuttanut meidän kalentereitamme ja kääntänyt ylösalaisin koko maailmaa.
Luku 8 päättää kirjan otsikolla ”Jesus in Christian Faith”. Bauckhamin mukaan alkuseurakunnassa ei ollut koskaan aikaa, jossa uskovat olisivat pitäneet Jeesusta vain opettajana, joka kuoli jättäen jälkeensä pelkän sanoman. Aina 1800-luvulta saakka monet ovat syyttäneet Paavalia kristinuskon keksimisestä: hän asetti Jeesuksen uskon ja palvonnan kohteeksi. On kuitenkin olemassa hypoteeseja ja huonoja hypoteeseja. Ja sitten on tämä hypoteesi. Roomassa oli kristillinen yhteisö paljon ennen kuin Paavali ensimmäistä kertaa astui jalallaan Rooman valtakunnan pääkaupunkiin. Kristittyjä oli myös Egyptissä ja Mesopotamiassa ilman Paavalin apua. Paavali ei ollut piste, josta kaikki sai alkunsa. Jerusalem oli. Ja siellä erityisellä paikalla Jeesuksen veli Jaakob.
Alusta saakka Jeesus ja Jumala nähtiin näissä piireissä erottomattomina. Molempia palvottiin ja molemmat istuivat samalla valtaistuimella. Lisäksi traditioita Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan säilytettiin huolella ja ne päätyivät lopulta kirjoitettuihin evankeliumeihin. Enää nämä juutalaiset eivät voineet puhua Israelin Jumalasta ilman Jeesusta (ja toisinpäin). Kirja päättyy inkarnaatioon ja sen lyhyeen avaamiseen. Bauckhamin mukaan ”It is a sort of guide to reading the Gospels.”
Ajatuksia
Mielestäni tässä on kirja, joka kannattaisi lukea varsinkin jos ei ole vielä ehtinyt pläräämään ainoatakaan kirjaa Jeesuksesta. Se on tiivis ja se esittelee olennaisimmat asiat. Vaikka skeptisemmät lukijat varmasti purevat hampaitaan usemmalla sivulla, Bauckhamilla on taustalla odottamassa melkoinen tykistö, koska hän on ehtinyt julkaista aiheesta kirjallisuutta, jotka eivät ole jättäneet tutkimusta entiselleen. Tätä tuotantoa pitkälti läpikäyneenä itselläni ei tullut suurempia kysymyksiä sivuilla olevista väitteistä. Niin tylsältä kuin se saattaa joistain kuulostaa, Uuden testamentin neljä evankeliumia ovat (edelleen) ne parhaimmat ja luotettavimmat kuvaukset Jeesuksesta. Ja tämä on väite, jonka varaan kirja rakentuu. Eikä muuten ole kallis kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti