Luomakunnan kohtalo Heprealaiskirjeessä

JOHDANTO

Aiemmassa postauksessani - arvoisa lukijani - kirjoitin kaikesta siitä, miten Ryan Juza perusteli kirjassaan The New Testament and the Future of the Cosmos näkemystä, jonka mukaan Uuden testamentin kirjoittajat ovat varsin yksimielisiä tämän luomakunnan kohtalosta. Tätä maailmaa ei suinkaan tuhota, vaan se tullaan uudistamaan. Tämän ja tulevan maailman välillä on sekä jatkuvuus että epäjatkuvuus, juuri samalla tavalla kuin Jeesuksen ylösnousemusruumiissa on jatkuvuus (se on sama) ja epäjatkuvuus (se on muuttunut). 

Tässä tekstissä haluan kuitenkin sukeltaa hieman syvemmin Heprealaiskirjeen sisältöön, koska sen teksti ei nopeasti luettuna näytä sopivan tähän suureen kehykseen. Onko tilanne siis se, että Heprealaiskirjeen ja muiden kirjoittajien välillä vallitsee ristiriita tässä asiassa? Vai tulisiko meidän sittenkin lukea Heprealaiskirjettä hitusen tarkemmin..? Juzan analyysin mukaan Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei poikkea muiden kirjoittajien näkemyksestä, vaan hänkin edustaa katsontakantaa, jonka mukaan tämä luomakunta tullaan uudistamaan. Hyppäämme nyt itse kirjeeseen.


"TAIVAS" ja "MAA" KIRJEEN TEOLOGIASSA

Ennen kuin sukellamme katsomaan tarkemmin kahta aiheeseen liittyvää tekstiä eli jakeita 1:10-12 ja 12:25-29, on syytä luoda pikainen katsaus siihen, millaisia teologisia ennakko-oletuksia tai -näkemyksiä kirjoittajallamme on. Kirjoittaja käyttää sanoja ”taivas” ja ”maa” kahdella eri tavalla.

(1) Ensinnäkin niillä saatetaan viitata fyysisen todellisuuden kahteen eri puoleen, alhaalla olevaan maahan ja ylhäällä olevaan taivaaseen. Yhdessä taivas&maa kuvaavat luomakuntaa kokonaisuudessaan, ”kaikkea”. Tämä luomakunta on Jumalan luoma todellisuus ja se pysyy kasassa Pojan sanan voimalla (1:3; 2:10). Näin ollen materiaalinen luomakunta on itsessään hyvä, koska se on Jumalan luomisteko.

Kun kirjoittaja käsittelee tämän luomakunnan kohtaloa tulevaisuudessa, hänen ajatteluaan leimaa juutalainen apokalyptiikka. Tämän näkemyksen mukaan on olemassa kaksi maailmaa (tai maailmanaikaa, tämä on ainakin iso painotus muualla UT:ssa): tämä maailma ja tuleva maailma. Juuri tämä näyttää olevan kirjoittajan mielessä, kun hän kirjoittaa heti kirjeen alussa miten ”maailmat [αἰῶνας/aioonas] luotiin Pojan kautta”. Toisin sanoen nykyinen maailmamme on tietynlaisessa tilassa, mutta tuleva maailma tulee olemaan toisenlaisessa, paremmassa tilassa. Kun kirjoittaja puhuu tästä nykyisestä maailmasta, hän käyttää kreikan kielen sanaa κόσμος/kosmos (4:3; 9:26; 10:5; 11:7, 38). Kun kirjoittaja puhuu tulevasta maailmasta, hän käyttää kreikan kielen sanaa οἰκουμένην/oikoumeneen (2:5, vrt. 1:6) tai sitten hän puhuu ”tulevasta kaupungista” (11:10, 16; 13:14).

Kirjoittaja puhuu kahdesta maailmasta, nykyisestä ja tulevasta. 

(2) Toiseksi kirjoittaja saattaa käyttää sanoja ”taivas” ja ”maa”, kun hän puhuu kahdesta erilaisesta hengellisestä todellisuudesta tai valtakunnasta. Tässä mielessä maallista ja taivaallista ”valtakuntaa” hallitsevat aivan vastakkaiset asiat. Taivas on Jumalan läsnäolon paikka ja siten se on parempi ja ”puhtaampi” todellisuus kuin maanpäällinen todellisuus ja se on paikka, josta käsin uusi liitto on ilmoitettu (12:25), ja jossa Poika istuu Isän kanssa valtaistuimella (7:26; 8:1-2). Maa on puolestaan ihmisten asuinsija (8:4; 11:13) ja sitä hallitsevat enkelit (2:5, 7: usko tai älä, mutta tämä oli tyypillinen juutalainen ajatus toisen temppelin ajan juutalaisuudessa!). Jotkut näistä enkeleistä palvovat Jumalaa (1:14), mutta eivä kaikki. Paholainen tekee omaa työtään pilaten asioita maan päällä. Maanpäällinen todellisuus on itse asiassa Paholaisen hallussa, koska hän hallitsee kuolemaa (2:14-15, vrt. 9:27). Tästä syystä maanpäällinen todellisuus on vain kopio/varjo taivaallisesta (8:5; 9:23; 10:1). Myös ensimmäinen liitto tehtiin tässä maanpäällisessä ajassa, eikä se voinut olla lopullinen ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. 

Koska asiat ovat näin pahasti pielessä — tätä maailmaa hallitsee kuolema, heikkoudet, pelko jne. — uskovat kokevat olevansa muukalaisia ja haikailevat jotain parempaa: tulevaa maailmaa (11:13-16).

Kirjoittaja puhuu kahdesta erilaisesta hengellisestä todellisuudesta tai valtakunnasta. 

Tästä kaikesta seuraa Juzan mukaan äärimmäisen tärkeä huomio, nimittäin se, että materiaalinen maailma heijastaa aina sitä valtakuntaa, joka sitä sattuu sillä hetkellä hallitsemaan. Nykyinen maailma on pahan vallassa, mutta tuleva maailma on täysin Jumalan ja Pojan hallinnassa. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että taivaallinen todellisuus vaikuttaa jo nyt tässä maailmanajassa! Kristus on jo kuollut ja noussut kuolleista ja voittanut Paholaisen, ja hän on asettanut voimaan uuden liiton, ja hänen omillaan on jo nyt yhteys Isä-Jumalaan Pyhän Hengen kautta (ks. 2:3-4; 6:4-5; 10:19). Samaan aikaan tuleva maailma on kuitenkin vasta lupaus, joka odottaa meitä tulevaisuudessa (ks. 4:1; 10:36; 12:28). Vihollisia ei ole vielä asetettu Pojan jalkojen alle, joten tässä mielessä kirjeessä puhkikulutetun Psalmin 110 lupaus on osakseen vielä toteutumatta: Poika on jo istuutunut Isän oikealle puolelle, mutta vihollisia ei ole vielä täydellisesti kukistettu ja asetettu hänen jalkojensa alle. Tässä meillä on siis tyypillinen UT:mainen "jo nyt, mutta ei vielä" -asetelma. Mutta kun tuleva maailma koittaa, ylösnoussut Kristus tulee hallitsemaan sitä uskollisen ihmiskunnan kanssa ja lopulta Psalmi 8 (jota käsitellään laajasti luvussa 2) toteutuu täydellisti. 

Alla oleva kuva tiivistääkin kaiken tähän saakka sanotun. On siis olemassa kaksi maailmaa, tämä maailma ja tuleva maailma. Tätä maailmaa kuvaa negatiiviset asiat, kuten synti, heikkous ja kuolema, kun taas tulevaa maailmaa kuvaa positiiviset asiat, kuten pyhyys, täydellisyys ja ylösnousemus. Lisäksi taivaallinen todellisuus/valtakunta kuitenkin vaikuttaa tässä maailmassa jo nyt, mutta vasta hamassa tulevaisuudessa se tulee täydellisenä ja silloin me pääsemme eroon Paholaisesta ja hänen enkeleistään, kuolemasta ja kaikesta muusta negatiivisesta. 

Voimme nyt siirtyä tarkastelemaan kahta aiheeseen liittyvää tekstiä. Kirjoittaja kuvaa tulevaa kahden maailman välistä muutosta kahdella eri kielikuvalla, ensin puhumalla vaatteista, jotka vaihdetaan (1:10-12) ja sitten kuvaamalla miten Jumala tulee ravisuttamaan/liikuttamaan koko luomakunnan (12:25-29).

JAKEET 1:10-12 - Vaatteet vaihtoon

On tunnettua, että siinä kun jakeissa 1:2-4 kirjoittaja kuvaa Poikaa (eli Jeesusta) seitsemällä eri tavalla, jakeissa 1:5-13 kirjoittaja lainaa seitsemää Vanhan testamentin tekstiä tukeakseen väitteitään. Jakeissa 1:10-12 kirjoittaja lainaa Psalmia 102:25-27. Pointtina on painottaa Pojan pysyvyyttä suhteessa maailmaan, joka ei ole pysyvä. Mainittakoot ohimennen, että kirjoittaja asettaa Pojan Vanhan testamentin ”Herraksi” eli käsissämme on jälleen kerran korkeaa kristologiaa (eli kirjoittaja painottaa Jeesuksen jumaluutta, samalla tavalla kuin jakeessa 1:8, jossa hän kutsuu häntä ”Jumalaksi”; tässäkään ei ole mitään epätyypillistä suhteessa muihin UT:n kirjoittajiin). Kirjoittaja on hieman muokannut lainaamaansa tekstiä, että se toimisi paremmin tyypillisessä juutalaisten fanittamassa kiastisessa rakenteessa:


A) Ne [taivas ja maa] katoavat

  B) mutta sinä pysyt,

    C) ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate

      D) ja niinkuin viitan sinä ne käärit kasaan,

    C) niinkuin vaatteen ja ne muuttuvat/vaihdetaan;

  B) mutta sinä olet sama,

A) eivätkä sinun vuotesi lopu.


Käytetyssä kielikuvassa maailmaa verrataan viittaan, joka kuluu käytössä, ja joka otetaan pois, jotta se voidaan kääriä rullalle ja vaihtaa uuteen. Maailma kokonaisuudessaan ”tulee katoamaan”, mutta se tulee tapahtumaan (ei ilmastonmuutoksen, vaan) Pojan aktiivisen toiminnan ja asiaan puuttumisen seurauksena. On kuitenkin huomattava, että tämä maininta ei kerro mitään siitä, millä tavalla kaikki tulee tapahtumaan; kyseessä voi olla mikä tahansa muutos. Painopiste on varmuudella ainoastaan siinä, että nykyistä maailmaa tulee kohtaamaan jonkinlainen muutos. Juza tekee tekstistä erityisesti kaksi tärkeää huomiota.

(1) Ensinnäkin meidän täytyy kiinnittää huomiota jakeessa 12 esiintyvään sanaan ἀλλαγήσονται/allageesontai, ”ne muuttuvat/vaihdetaan”. Juza haastaa näkemyksen, jonka mukaan tässä olisi kyse radikaalista epäjatkuvuudesta, siitä miten tämä maailma vain ”heitettäisiin pois” kuin vanha vaate. Jotta kirjoittajan kielikuva pysyy kasassa, vanhaa vaatetta ei ainoastaan heitetä pois, vaan sen tilalle otetaan toinen. Näin ollen painotus ei ole vain epäjatkuvuudessa (vanha viitta kääritään kasaan ja heitetään pois), vaan myös jatkuvuudessa (uusi viitta tulee tilalle). Toisin sanoen: kun aika koittaa ja tämä maailma ”kääritään kasaan”, silloin uusi tuleva maailma tulee tilalle (2:5). 

Tämä ajatus sopii täydellisesti kirjeen laajempaan teemaan, koska kirjoittaja painottaa usein sitä, miten alempiarvoiset asiat vaihtuvat paremmiksi asioiksi, kuten vanha liitto uudeksi liitoksi ja vanhat papit uudeksi ylipapiksi jne. (löydät sanan κρείττων/kreittoon, ”parempi” jakeista 1:4; 6:9; 7:7, 19, 22; 8:6; 9:23; 10:34; 11:16, 35, 40; 12:24). Jaejakso tulee siten tulkita rinta rinnan jakeiden 12:26-27 kanssa (ks. alla), jossa Jumala tuomitsee maailman ja hankkiutuu eroon Häntä vastustavista vihollisista, jotta epätäydellinen voisi vaihtua pysyvään tilaan. 

(2) Toiseksi meidän on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten samantapaisesti apostoli Paavali kuvaa ruumiin ylösnousemusta Korinttilaiskirjeissään (1. Kor. 15 & 2. Kor. 5). Jakeissa 1. Kor. 15:49-55 Paavali toteaa kahdesti (j. 51 ja 52), miten meidän ruumiimme tulee muuttumaan (jälleen siis sana ἀλλαγησόμεθα/allageesometha) ja lisäksi hän käyttää neljästi pukeutumiseen liittyvää sanastoa jakeissa 53-54, kuten hän tekee neljästi myös jakeissa 2. Kor. 5:1-7. 

Huomaa miten samantapaisesti kirjoittajat ajattelevat! Siinä kun Paavali painottaa nykyisen ruumiimme katoavaisuutta ja heikkoutta, Heprealaiskirje painottaa nykyisen maailman katoavaisuutta ja muuttuvuutta. Molempien kohdalla ydinongelma on sama: kuolema. Lisäksi Paavali painottaa todella vahvasti sekä jatkuvuutta että epäjatkuvuutta: ylösnousemusruumis on sama, joskin paremmaksi muuttunut ruumis. Eikä tässä vielä kaikki: molemmat kirjoittajat itse asiassa sitovat uskovien kohtalon tämän maailman kohtaloon, Paavali Roomalaiskirjeen jakeissa 8:18-25 ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja jakeissa 2:5-8. Nämä huomiot antavat siten vankkaa tukea ajatukselle, että tämän ja nykyisen maailman välillä kyseessä ei ole pelkästään epäjatkuvuus, vaan myös jatkuvuus. (Ks. lisää yhtymäkohtia viitteessä 1.)

Jakeet kuvaavat siten nykyistä maailmaa kuluvina vaatteina, jotka tullaan käärimään kasaan ja vaihtamaan uusiin vaatteisiin, tulevaan ja parempaan maailmaan.

JAKEET 12:25-29 - Suuri ravistus

Tässä teksti, joka on kirjeen toinen merkittävä jaejakso aiheesta:

25. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. 26. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin” [Hag. 2:6]. 27. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan [μετάθεσιν/metathesin], jotta ne, jotka eivät järky, pysyisivät. 28. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; 29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. (12:25-29)

Jakeessa 26 kirjoittaja lainaa Haggain kirjan jaetta 2:6 (käyttäen tapansa mukaan kreikankielistä Septuagintaa). Alkuperäisessä Haggain kontekstissa Jumalan puhe toimii nimenomaan rohkaisuna, koska jonain päivänä Hän puuttuisi asioiden kulkuun ja kansojen loisto ja aarteet tuotaisiin Jerusalemiin (2:6-8). On myös huoamattava, että kahdesti Haggain kirjan luvussa 2 esiintyvä ”liikutan”-sana (j. 6, 21) tarkoittaa sitä, että Jumala toteuttaisi päämääränsä. Joka tapauksessa kirjoittaja käsittelee Haggain tekstiä toteutumattomana profetiana. Kirjoittaja tekee lainauksessaan muutaman muutoksen. Ero lainatun tekstin ja kirjoittajan tekemän muutoksen välillä on seuraava: 

• Haggai: ”Vielä kerran minä tulen liikuttamaan taivaan ja maan ja meren ja kuivan maan.” 
• Hepr. ”Vielä kerran minä tule liikuttamaan, en vain maata, vaan myös taivaan.” 

Kun katsomme niitä muutoksia, joita kirjoittaja lainaamalleen tekstille tekee, tulos on seuraava: (1) hän vaihtaa taivaan ja maan esiintymisjärjestystä, (2) hän lisää sanat ”en vain, vaan myös” ja (3) hän poistaa maininnan merestä ja kuivasta maasta. Pointti on tässä: kirjoittaja haluaa painottaa nimenomaan taivaan liikuttamista. Kuten jakeessa 12:26 todetaan, Siinailla Jumala liikutti pelkästään maata, mutta Hänen lopullisessa ilmestymisessään Hän tulee liikuttamaan sekä taivaan että maan, eli koko luomakunta tulee järkkymään! Maininta ”vielä kerran” osoittaa, että Jumalan toiminta olisi lopullinen.

Juza kuitenkin kysyy, että miksi kirjoittaja painottaa näin vahvasti nimenomaan taivaiden järkkymistä? Hänhän olisi voinut vain jättää meren ja kuivan maan pois, mutta hän muokkasi lainaustaan jopa enemmän ja painokkaasti kirjoittamalla ”en vain maata, vaan myös taivaan”. Juzan mukaan vastaus on siinä, että Jumala ei tule tuomitsemaan ainoastaan ihmisiä maan päällä, vaan myös enkeliolennot, jotka usein liitettiin taivaaseen. Tätä ajatusta tukee se, että (a) enkeleillä on iso rooli kirjan luvussa 1-2 ja erityisesti Paholaisen rooli korostuu ja (b) Psalmi 110 toteutuu kirjoittajan mukaan lopullisesti nimenomaan Jeesuksen paluun hetkellä eli se on se hetki, kun ”viholliset tultaisiin asettamaan hänen jalkojensa alle” (vrt. 10:12-13).

Mitä tulee asioihin ”jotka järkkyvät” ja asioihin ”jotka eivät järky”, niin aiempi maininta viittaa kaikkeen luotuun, koko kosmokseen. Yleensä tutkijat näkevät jälkimmäisessä viittauksen taivaalliseen ja immateriaaliseen valtakuntaan, mutta tämän tulkinnan Juza haastaa virheellisenä. Meidän tulee ensinnäkin huomata, että kirjoittaja viittaa "kaikelle" sekä tähän (1:3; 2:10; 3:4) että tulevaan maailmaan (1:2; 2:8). Näin ollen, kun kirjoittaja puhuu asioista "jotka järkkyvät" ja "jotka eivät järky", hän puhuu aivan kaikesta. 

Juzan mukaan on tärkeä huomata, että kirjoittajalle ongelma ei ole materiaalisuudessa sinänsä, vaan maailmassa läsnä olevassa kuolemassa, jonka alla ihmiskunta elää orjana. Ja juuri tästä syystä Kristus on tullut maailmaan (2:14)! Mutta vaikka Kristus on jo voittanut, kuolemalla ja Paholaisella on vielä rooli pelattavanaan, toistaiseksi. Tulee kuitenkin päivä, kun Jumala hankkiutuu eroon kuolemasta ja Paholaisesta lopullisesti, ja silloin Hän hankkiutuu eroon asioista, ”jotka järkkyvät”. Kirjeessä pääesimerkki pysyvyydestä on itse Poika, joka pysyy (1:11), jolla on katoamattoman elämän voima (7:16), ja joka on sama ”eilen, tänään ja iankaikkisesti” (13:8). Näin ollen asiat, jotka pysyvät, eivät ole sinänsä aineettomia, vaan sellaisia asioita, jotka jakavat ylösnousseen ja korotetun Kristuksen luonteen. Näin ollen: 

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kirjoittajalla ei ole kielteistä näkemystä aineellisuudesta, eikä hän pidä pelastusta pakona materiaalisuudesta. Luomakunnan kokonaisuuden kuvaaminen "järkkyväiseksi" tämän aikakauden aikana tarkoittaa, että se on ohimenevä ja muuttuva todellisuus, joka on alttiina Paholaiselle, joka pitää hallussaan kuoleman valtaa. Vastaavasti luomakunnan kokonaisuuden kuvaileminen ”järkkymättömäksi” tulevan aikakauden aikana tarkoittaa, että se on katoamaton ja muuttumaton todellisuus, joka on alamainen Pojalle, joka pitää hallussaan katoamattoman elämän voimaa. Tämän ja seuraavan maailman välillä on jatkuvuutta ja epäjatkuvuutta. (Juza, s. 196)

Miten kääntää sana μετάθεσιν/metathesin?

Vielä yksi tärkeä asia täytyy sanoa jaejaksoon liittyen. Jakeessa 12:27 esiintyy sana μετάθεσιν/metathesin. Miten se tulisi kääntää? Sanan perusmerkitys on ”liikuttaa”, mutta se voi tarkoittaa myös ”muutosta” (engl. change/transformation). Alla olevat lainaukset osoittavat, että siinä kun jotkut raamatunkäännökset painottavat sanaa "liikuttamisena", toiset tuovat esiin "muutoksen":

• And this word, Yet once more, signifieth the removing of those things that are shaken...(KJV)
• The words “once more” indicate the removing of what can be shaken... (NIV) 
• Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan... (1938)
• Sanat »vielä viimeisen kerran» tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan... (1992)
• Tuo ”vielä kerran” osoittaa, että ne, jotka järkkyvät, tulevat muuttumaan... (RK)
• Sanat »vielä kerran» viittaavat siihen, miten kaikki luotu järkkyy ja siirtyy paikaltaan... (UT2020)

Englanninkieliset KJV ja NIV sekä suomalaiset 1992 ja UT2020 -käännökset painottavat asioiden siirtymistä, kun taas 1938 ja RK tuovat esiin asioiden kokeman muutoksen. Jos katsomme tutkimuskenttää, enemmistö suosii siirtämis-käännöstä ja vähemmistö muutos-käännöstä. Miten sana siis tulisi ymmärtää? Juzan mukaan kirjoittaja haluaa itse asiassa painottaa sanan molempia aspekteja eli kyse on muutoksesta, jota edeltää jonkin asian siirtäminen. 

On lähdettävä liikkeelle siitä, että tarkastelemme kirjoittajan tapaa käyttää tätä sanaa muualla. Onneksemme sana esiintyy kahdessa muussa kohdassa kirjettä, jakeissa 7:12 ja 11:5. Lainaan kohdat 1938-käännöksenä + lisäämäälläni vaihtoehdolla ja laitan sulkuihin alkukielen sanan, jota tutkimme:

• Sillä pappeuden muuttuessa/vaihtuessa (μετατίθημι/metatitheemi) tapahtuu välttämättä myös lain muutos (μετάθεσις/metathesis). (7:12)
• Uskon kautta otettiin (μετατίθημι/metatitheemi) Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut (μετατίθημι/metatitheemi) hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan (μετάθεσις/metathesis) hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. (11:5)

Juzan mukaan molemmissa jakeissa kirjoittaja painottaa sekä muutosta, että jonkun asian liikuttamista/siirtämistä. Jakeessa 7:12 leeviläinen pappeus asetetaan sivuun ja Kristuksen ylimmäinen pappeus tulee tilalle. Kuten kirjoittaja jakeissa 7:18-19 asiaa selittää, heikompitasoinen siirtyy, jotta parempi voisi astua tilalle. Jakeessa 11:5 Eenok siirretään maasta taivaaseen ja hän kokee muutoksen kehossaan. [Viite 2.)

Nämä esimerkit osoittavat, että kirjoittaja painottaa muutosta, jota edeltää jonkin asian liikuttaminen/siirtäminen. Tekstimme kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jakeessa 26 Jumala ”liikuttaa” taivaan ja maan, josta seuraa luomakunnan uudistaminen, koska Jumala poistaa kuoleman, jotta maailma voisi tulla katoamattomaksi ja muuttumattomaksi. Jakeessa 27 on siten Juzan mukaan kyseessä ennen kaikkea siitä, että luomakunta lunastetaan vapaaksi. 

Jakeet kuvaavat siten tilannetta, jossa Jumala tulee ravisuttamaan koko luomakunnan ja tämä tarkoittaa lopullisen pelastuksen saapumista ja luomakunnan radikaalia uudistamista, koska kuolema hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.

MITÄ SIIS ON LUVASSA..?

Kirjoittaja käyttää monia eri kuvia tulevasta maailmasta (2:5; 6:5; 10:1; 13:14). Hän saattaa puhuu uudelleen vaatetetusta maailmasta (1:12), valtakunnasta, joka ei järky (12:28), kaupungista (11:10; 12:22; 13:14) ja lepopaikasta, joka on kuin luvattu maa, ja jossa tullaan kokemaan suurta sapattijuhlan riemua (3:7-4:11). Yhdessä nämä kuvat valottavat eri aspekteja tulevasta maailmasta. 

Ensinnäkin tulevassa maailmassa ei tule enää olemaan syntiä, koska mikään epäpyhä ei pääse sisään (2:1-3; 3:18; 10:39; 12:16-17, 25). Toiseksi tuleva maailma tulee olemaan pysyvä ja muuttumaton, eikä siellä ole enää kuolemaa (2:14; 9:15; 12:22, 28). Uusi todellisuus perustuu elämälle ja sen keskiössä on ylösnoussut Kristus (5:7-9; 6:2; 7:16; 11:19, 35; 12:2). Tämä viittaa siihen, että tuleva maailma on materiaalisesti muuttunut maailma, "parempi ja pysyvä" verrattuna nykyiseen maailmaan (10:34). Kolmanneksi Kristus itse tulee hallitsemaan tulevaa maailmaa yhdessä hänen uskollisen kansansa, uudistetun ihmiskunnan kanssa (2:5-8, vrt. Ps. 8:4-6). Siinä kun Paholainen hallitsee nykyistä aikaa kuoleman kautta, Kristus tulee hallitsemaan tulevaa aikaa todellisen elämän kautta. Lopuksi, koska tulevaa maailmaa verrataan luvatun maan lepoon, kirjoittaja toteaa sen olevan Jumalan kansan ikuinen perintöosa, paikka jossa liittosiunaus kukoistaa ja Jumala on todella kansansa keskellä läsnä (6:12; 11:8; 12:17). 


Viitteet

1) Paavali ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja jakavat keskenään 11 samaa painotusta: (1) kontrasti muuttuvan ja muuttumattoman välillä, (2) kontrasti maallisen ja taivaallisen välillä, (3) taivaalliset objektit eivät ole ihmiskäsin tehtyjä, vaan Jumalan, (4) objektit taivaallisessa todellisuudessa ovat säilössä tulevaa aikaa varten, (5) kärsimys tässä maailmassa, (6) tämän maailman objektien katoavaisuus, (7) kontrasti tämän ja tulevan maailman välillä, (8) Jumalan meneillään oleva lunastava työ maailmassa, (9) lupauksen ja täyttymyksen linkittäminen Pyhän Hengen työhön, (10) eläminen uskon, eikä näkemisen varassa ja (11) kontrasti meidän nykyisen kotimme (kaukana Isästä) ja tulevan kotimme (Isän kanssa) välillä.

2) Samantapaisesti sanaa käsittelee Richard Middleton kirjassaan A New Heaven and a New Earth (Grand Rapids: Baker Academic, 2014), 200-04.