sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä

RV-lehden numerossa 3 (16.1.2008) on aukeaman pituinen muokattu katkelma ("Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä") helluntaiteologi David Pettsin pian ilmestyvästä kirjasta Pyhän Hengen olemus (Aikamedia). Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä, joten ajattelin tehdä ko. artikkelin pohjalta pienen avauksen aiheesta. Huomioni artikkelissa kiinnittyi eritoten seuraaviin viiteen teesiin (joista osa oli muita selkeämmin ja eksplisiittisemmin artikuloitu):
  1. Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
  2. Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
  3. Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
  4. Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
  5. 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.
Tässä omia reaktioitani ylläoleviin teeseihin ja Pettsin kirjoitukseen yleensä:
  1. Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
  2. Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
  3. Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
  4. Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
  5. On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.
Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi: Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin. Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä. Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Minusta tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei. En voi myöskään välttyä ajattelemasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena. Ugh.

38 kommenttia:

Esa Hyvönen kirjoitti...

Kommentoin tässä Pettsin 5)-teesiä, lähinnä siitä näkökulmasta, jonka 1. Kor 12:30 retorinen kysymys asettaa. Mielestäni Pettsin selitys on yksikertaistava ja jakeiden 28-30 kielioppisen sisällön kryptisyyden ohittava.

A) J. 30 oleva negaatio on tulkittava alistuskonjuntioksi. Tällöin asiayhteydessä olevat retoriset kysymykset selittävät Paavalin kryptistä väitettä jakeessa 29:

"Jumala asetti seurakuntaan ENSIKSI muutamia apostoleiksi, TOISEKSI profeettoja ja KOLMANNEKSI opettajia ja SITTEN hän antoi...(armolahjojen lista)."

Miten tämä numeerinen järjestys on tulkittava? Kronologisesti, arvojärjestyksenäkö? Miten tämä vaikuttaa Paavalin toteamukseen: "Eiväthän kaikki puhu kielillä?" Tämä numeerinen kryptaus vaatisi selitystä, jotta voisimme ymmärtää mihin Paavali tähtää jakeissa 29-30 olevilla retorisilla kysymyksillä. Pettsin selitys ei kyllä avaa tätä problematiikkaa.

B) Jakeen 30 negaation ja pääverbin välinen syntaksi on yhtä ERIKOINEN kuin edellinen numeerinen jaottelu apostoleista-armolahjoihin. Paavali käytti ME+preesens-indikatiivi, vaikka oletus ME-negaation käytöstä alistuskonjunktiona on ME+konditionaali. Tämä herättää eksegeettisen kysymyksen: halusiko Paavali sanoa enemmän näillä retorisilla kysymyksillä, kuin me tai Petts sallimme?

Itse en ole löytänyt näihin kysymyksiin vastausta. Ainut asia, jonka uskallan näistä jakeista sanoa: kielilläpuhuminen on Paavalin neljännessä kategoriassa (ei siis kovin korkealla) apostolien, opettajien ja profeettojen jälkeen.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Luin aloituksen kahteen kertaan ja olen kaikesta täysin samaa mieltä. Jos ajattelemme heprean kielen nabah -verbiä ja sen merkityskokonaisuutta, niin ehkä Hengellä täyttyminen Luukkaan kuvauksissa heijastelee tätä ilmiötä. RK-38 kääntää sen muistaakseni melko yhtenäisesti "olla hurmoksissa", kun taas jotkut englanninkieliset kankeasti (ja väärin) "to prophecy".

Christopher Forbes toteaa aiheeseen varsin läheisesti liittyvässä vaikuttavassa väitöskirjassaan: "Luke conceives of glossolalia as a subspecies within the broader category of "prophecy", rather than as a separate, though related, phenomenon. (Prophecy and InspiredSpeech in Early Christianity and its Hellenistic Environment, Hendrickson: Massachusetts. 1995 p. 51)

DrMark kirjoitti...

Tämän viikon RV-lehdessä oli erään tunnetun helluntaivaikuttajan kommentti tästä aiheesta (otsikolla "Petts opettaa oikein kielilläpuhumisesta"). En nyt pui Pettsiä enempää, mutta kommentoin samassa kirjoituksessa esiin tullutta asiaa. Minua nimittäin hieman harmittaa, että ko. kirjoittaja (jälleen kerran) antaa ymmärtää, että hänen (=eli virallinen helluntailainen) esiymmärryksensä ja tulkintansa eskatologiasta, pneumatologiasta yms. nousevat Raamatun itseilmoituksesta, kun taas kaikki muut tulkinnat ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia.

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä vastaavanlaiseen "muut lukevat Raamattua linssien läpi, minä en" -ajatteluun olen törmännyt myös juuri niissä piireissä, joihin mainitsemani kirjoittaja tuntuu kohdistavan terävimmän kritiikkinsä (elleivät sitten tähtäimessään ole ne "nuoren polven helluntaiteologit", jotka eivät vielä mistään mitään tiedä).

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Helluntaiteologi Stanley Hortonin kerrotaan maininneen Brysselissä, että helluntailiikkeen olemassaolon oikeutus häviää, jos ensitodiste-opista luovutaan. Toinen erikoinen argumentti on, että ensitodisteopista luopuminen johtaisi karismaattisuuden vähenemiseen.

Hankaluutena näissä näkemyksissä, on mm. se, että Suomen helluntaiherätyksen uskontunnustuksessa heti ensimmäinen artikla mainitsee Raamatun olevan kaiken opin ainoa auktoriteetti. Jos uskonkappaletta ei pystytä perustelemaan mielekkäästi Raamatulla, voiko se silloin olla helluntailaisuutta? Olkoonkin, että ottaisi päähän tunnustaa sadan vuoden jälkeen, että ei se ehkä nyt ihan näin mennyt...

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi, en pohdi tässä alkutekstikiemuroita (en tosin pystyiskään ;-P ), vaan pelkästään pyrin kertomaan ajatukseni Apostolien tekojen 2.luvun kielillä puhumisen tulkinnasta suomenkielisen Raamatun pohjalta!
Minua alkoi häiritä tämä helluntaipäivän perinteinen tulkinta erään kerran lukiessani juuri ko. lukua.

Minun mielestäni ei voida Apt 2.luvussa helluntaipäivän yhteydessä edes puhua kielillä puhumisen lahjasta siinä merkityksessä, jossa Paavali opettaa siitä 1Kor 14.luvussa.
Helluntaina näitä puhuttuja kieliä ei kukaan selitä, vaan kuulijat (Apt 2:5,9-11: juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista,.. Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset,) kuulevat kukin heidän puhuvan heidän YMMÄRTÄMÄLLÄNSÄ kielellä Jumalan suuria tekoja (j.6,8,11).
Ts. he ymmärtävät sanoman ilman selitystä.

Joten tässä ei voi olla kysymys Paavalin tarkoittamasta kielillä puhumisen lahjasta.
Paavalihan sanoo 1Kor 14.luvussa jakeissa 2 ja14, että kielillä puhuva puhuu Jumalalle, EI IHMISILLE, kielillä puhuvaa ei kukaan ymmärrä / ymmärrys on hedelmätön (koskee sekä toista ihmistä/kuulijaa ja kielillä puhuvaa itseään), koska hän puhuu salaisuuksia hengessä. Ainoastaan kielten selittämisen kautta, jota helluntaina ei tapahtunut, voidaan Paavalin mukaan ymmärtää kielillä puhumisen ”sisältö”. Ts. Kielillä puhuva voi rakentaa muita (ja kenties itseään?) kielillä puhuen vain kielten selittämisen lahjan kautta/avulla (1Kor 14:5).
Sen tähden Paavali kehottaa kielillä puhuvaa rukoilemaan kielten selittämisen lahjaa
jakeessa 13.

Tästä syystä katson, ettei helluntaipäivän kokemuksessa voi olla kysymys kielillä puhumisen lahjasta Paavalin tarkoittamassa merkityksessä. Vaan kysymys on hieman poikkeuksellisella tavalla ilmenevästä profetoimisen lahjasta, jossa Jumala antaa sanoman sellaisilla ymmärrettävillä kielillä, jotta kuulijat ymmärtävän ilman, että kielten selittäjiä tarvittaisiin. Sanoman sisällöstä mainitaan vain "Jumalan suuret teot " ilman täsmällisempää määrittelyä siitä, mitä tekoja ja milloin tapahtuvia tekoja sanoma sisälsi. Pietarihan lisäksi viittaa tämän tapahtuman yhteydessä Jooelin sanomisiin ja sanoo erilaisten ihmisten sekä ennustavan (2x jakeet 17 ja18), että näkevän näkyjä ja myös unia uneksuvan. Joten ensiksi mainittu ja tapahtumaan liitetty vaihtoehto (ennustaminen, profetoiminen) selitykseksi on selkein ja loogisin näistä kolmesta tuona päivänä.
Elder H

Anonyymi kirjoitti...

Täsmennys lauseeseen: "Kielillä puhuva voi rakentaa muita (ja kenties itseään?) kielillä puhuen vain kielten selittämisen lahjan kautta/avulla (1Kor 14:5)."

> Kielillä puhuva voi rakentaa muita kuulijoita (seurakuntaa) lahjansa kautta ainoastaan silloin, kun kielet selitetään, jolloin kuulija vasta ymmärtää kielillä puhuttuja Hengen salaisuuksia.

Kielillä puhuja rakentaa kyllä itseään ilman selitystäkin, mutta varmaan selitys rohkaisee lahjan käyttöön ja antaa luottamusta lahjan aitouteen.

Kielillä puhumisesta sanotaan, että ilman selitystä puhukoon itselleen ja Jumalalle ja älköön puhuko muun seurakunnan kuullen (1Kor 14:28)

Lisään edelliseen kommenttiini vielä, että kielillä puhumisen lahja yhdessä kielten selittämisen kanssa näyttäisi olevan profetoimiseen verrattavissa oleva lahja.

drMarkin reaktio kohdassa 3:
”Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)”


Mielestäni Hengen vuodatus jatkuu edelleen kaiken lihan päälle ja Pietari rajaa, ketkä todellisuudessa ”kaikesta lihasta” saavat tämän Pyhän Hengen lahjan (Apt2:38: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.). Ensimmäisenä helluntaina se vuodatettiin sen hetkisiin Uuden liiton pyhiin ja se oli ”lähtölaukaus” lupauksen täyttymiseen. Pietarin siteeraama Jooelin ennustus sisältää sanonnat ” viimeisinä päivinä” ja ”niinä päivinä”, (molemmat monikossa) jotka viittaavat ymmärtääkseni, ei ainoastaan ensimmäiseen helluntaihin, vaan siis kaikkiin Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välisiin päiviin (en nyt käy tässä kertomaan tarkempaa rajausta tämän termin käytöstä).
Elder H

Anonyymi kirjoitti...

täsmennys seuraavaan lauseeseen: "Minun mielestäni ei voida Apt 2.luvussa helluntaipäivän yhteydessä edes puhua kielillä puhumisen lahjasta siinä merkityksessä, jossa Paavali opettaa siitä 1Kor 14.luvussa.
Helluntaina näitä puhuttuja kieliä ei kukaan selitä, vaan kuulijat (...) kuulevat kukin heidän puhuvan heidän YMMÄRTÄMÄLLÄNSÄ kielellä Jumalan suuria tekoja (j.6,8,11).
Ts. he ymmärtävät sanoman ilman selitystä. "

> lause tarkennettuna tulisi olla:

"Minun mielestäni ei voida Apt 2.luvussa helluntaipäivän yhteydessä edes puhua kielillä puhumisen lahjasta siinä merkityksessä, jossa Paavali opettaa siitä 1Kor 14.luvussa.
Helluntaina näitä puhuttuja kieliä ei kukaan selitä, vaan kuulijat (...) kuulevat kukin heidän (= Pietarin kanssa olleiden Jeesuksen seuraajien) puhuvan heidän (= kuulijoiden) YMMÄRTÄMÄLLÄNSÄ kielellä Jumalan suuria tekoja (j.6,8,11).
Ts. he (kuulijat) ymmärtävät sanoman ilman selitystä. "

Lisäys tähän kohtaan:
Apt kirjoittaja ei nähdäkseni kerro tässä, että ymmärsivätkö sanoman puhujat itse esille tuodun sanoman sisällön vai ei?!
Elder H

Anonyymi kirjoitti...

drMarkin aloituksen viimeiseen kappaleeseen kommentti:
Uskon näin, että Jumala juuri tahtoo jäsenien omistavan runsaasti armolahjoja (1Kor 14:1,12) rakentaakseen seurakuntaansa.
Mutta Paavali rajoittaa armolahjojen käyttöä kokoontumisen yhteydessä 1 Kr 14:27-31 seuraavasti, joten vaikka kaikki olisivatkin täytetty Pyhällä Hengellä, niin kaikki tulisi tapahtua Hengen ja Sanan ohjauksessa "kokouksen johtajan" välityksellä:

1 Kr 14:27-31
"
27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28 mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30 mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta."
Elder H

DrMark kirjoitti...

Elder H:

Kommenttini frustraatiosta liittyi siihen, että Paavali kuvitteli seurakunnan kokoontumisen selvästi erilaiseksi kuin mitä se tämä päivänä useimmissa seurakunnissa on. Tämän valossa täytyisi kysyä, onko Paavalin ohje passé vai onko ongelma jossain muualla. Itse koen Paavalin olettaman "kokoustoiminnan" mielekkäämmäksi kuin nykyisen "yksi puhuu ja tuhat kuuntelee" -mallin. Johtajat valittavat, että ihmiset eivät täyty Hengellä - jolloin heillä kaikilla olisi jotain annettavaa - mutta jos he täyttyvät, niin sitä antamista ei ainakaan voi suorittaa seurakunnan kokoontumisen aikana.

Anonyymi kirjoitti...

drMark,

Olet oikeassa, että Paavalin kuvaus seurakunnan kokouksista on valovuoden päässä (edellä) tämän päivän tilanteesta. Mielestäni Paavalin kuvaus on edelleen voimassa, mutta vika on täällä päässä. Olet varmaan huomannut, miten srkruumis oireilee pahoinvointiaan monin tavoin ja se on selkeästi ristiriidassa sen sanoman kanssa, jota me edustamme.
Ei se nimi tee kenestäkään aitoa ("helluntailaista") vaan sisäinen todellisuus. Joka sydämen puhtautta rakastaa, sen ystävä on kuningas!
Syitä aneemisuuteen on monia, mutta yksi keskeisimmistä on Hengen puute, sillä Henki tekee eläväksi.
Olen määrätietoisesti rukoillut juuri yleisen pappeuden toteutumisen puolesta ja pikkuhiljaa Pyhä Henki työstää henkilöitä tähän.
Raamattuhan sanoo, että Jumalan viisaus välitetään KOKO seurakunnan, ei ainoastaan oppineiden, kautta!
Elder H

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys tähän drMarkin ajatuksiin:
"Johtajat valittavat, että ihmiset eivät täyty Hengellä - jolloin heillä kaikilla olisi jotain annettavaa - mutta jos he täyttyvät, niin sitä antamista ei ainakaan voi suorittaa seurakunnan kokoontumisen aikana."

Paavalihan määrittelee annettavat / jaettavat asiat:

"millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi." (14:26)

On huomioitava, että nykyiset 1-1,5tunnin kokoukset eivät todennäköisesti pituudeltaan vastaa niitä kokoontumisia, joihin Paavali antoi ohjeensa ja joita silloin harrastettiin. Herätysten keskellä kokoukset saattavat kestää hieman pitempään (useita tunteja, jopa 4-6 tuntia, ehkä pitempäänkin) kuin meidän puoliväkisin pidetyt kokouksemme.
(Jeesuksen kokoontumiset kestivät niin kauan että piti alkaa jo ruokkia porukoita.)

Asiaa hieman sivuten, että on siinä vaara ylipitkissä kokouksissakin...
Paavalin pitämästä kokouksesta ja erityisesti hänen puheensa kestosta mainitaan Apt 20:9
"Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe KESTI NIIN KAUAN, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena."
Elder H

DrMark kirjoitti...

Elder H: minä olisin nukahtanut huomattavasti aikaisemmin kuin Eutykus... Tietysti on myös huomattava, että Paavalin jäähyväispuhe (mikä ei välttämättä ollut ihan sama kuin normaali kokoontuminen) todennäköisesti alkoi vasta illalla joskus töiden päätyttyä. Se ei siis pituudeltaan ollut välttämättä erityisen pitkä, mutta olosuhteet huomioon ottaen silti epätavallisen pituinen. Samoissa olosuhteissa monelle saattaisi nykypäivänä tulla uni paljon aikaisemmin... :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hengen sammuttamista ei ole ainoastaan se, että kielletään Hengen toiminta, vaan myös se, että estetään Hengen toiminta kokouksen johtajan toimesta protokollaan (suunniteltuun ohjelmaan) vedoten. Mm. Juhannuskonffassa erittäin tuttu ilmiö!
Puhumme mielellämme Hengen johdossa olemisesta, mutta emme todellisuudessa usein halua antaa sille TILAA ja AIKAA toimia. Meistä on tullut tässä suhteessa hieman urakkatyöläisiä. Kokous alta pois, jotta seuraava numero voi alkaa!
Elder H

Anonyymi kirjoitti...

drMark,
Paavalin pitämien kokousten suurempi ongelma meille voisi sittenkin olla se, että omaksumiskykymme Paavalin tietämykseen nähden olisi rajoittunut.
Tilanteissa, jossa Jumalan Henki on avannut kirjoituksia, en koskaan ole kokenut pitkästyväni.
Elder H

DrMark kirjoitti...

Ilmaisit asian huomattavasti kauniimmin kuin mitä minulla oli mielessäni :-)

Anyway, mahtaako kellään olla enää eksegeettisiä huomioita Pettsin artikkelista tai sen käsittelemästä asiasta?

Anonyymi kirjoitti...

Pettsin tulkinta kohdassa 5 (1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.) johtunee kenties siitä, että näin tätä kohtaa tulkiten se tukee hänen kohdassa 4 olevaa näkemystä siitä, että kielillä puhuminen on ensitodiste. (vai pitäiskö paremminkin puhua ainoasta (ulkoisesta/näkyvästä) todisteesta?).

Mielestäni jos kielillä puhumisen lahja olisi yleislahja, jonka kaikki saavat kastekokemuksen yhteydessä, niin eikö tällöin olisi kirjoitettu, että "jokainen saa" sensijaan että kirjoitetaan, että "toinen saa eri kielillä puhumisen lahjan" (12:10)?
Tietysti tätä on yritetty selittää siten, että kielilläpuhuminen on merkki PH:n kasteesta, joka ei välttämättä jää pysyväksi lahjaksi, mutta sellaiseen selitykseen en ainakaan minä löydä vielä perusteita.

Olen samaa mieltä drMarkin kanssa seuraavasta hänen esille tuomasta kommentista: "Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syrjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut."

Paavalin kysymys ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa lauseyhteydessään jäsenten välisiin eroihin näiden lahjojen "omistamisen" suhteen
siten, että kullakin jäsenellä siis on (tai tulisi olla) joku armoitus / virka / armolahja, jotka vaihtelevat jäsenten välillä "Jumalan aivoituksen mukaan" ja näin voivat rakentaa seurakuntaa.
Armolahjojen jakamisen suhteen Jumala toimii Hengensä välityksellä itsenäisesti, kuten j.11 toteaa:
"Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo."
Elder H

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Minulle tänne korpien keskelle tulee Ristin Voitto vasta torstaisin. Kommentoin samaa kirjoitusta kuin DrMark.

Juhani Kuosmanen kirjoittaa (RV 30.1.2008)

"Helluntailaisessa eskatologian (oppi lopun ajoista) ja pneumatologian (oppi Pyhästä Hengestä) tulkinnassa esiymmärryksen pitäisi nousta Raamatun itseilmoituksesta. Se ei voi nousta sellaisesta historiallis-kriittisestä näkemyksestä, joka tutkii Raamattua vain inhimillisenä kirjana ja rajaa jo lähtökohdissaan ihmeen ulkopuolelle. Myöskään pelastushistoriallinen näkemys (vain Raamatun pelastussanoma on luotettava) ei riitä lähtökohdaksi."

Jos nyt lähdemme siitä oletuksesta, että ainakin Ristin Voiton sivuilla eskatologisen harhan esittäjä on M. Jauhiainen ja pneumatologisen harhan M. Kankaanniemi, katsoisin esiymmärryskritiikin osuvan hiukan harhaan.

1) Historiallis-kriittinen ei tarkoita ihmeiden rajaamista ulkopuolelle. Esim. Raymond E. Brown (historialliskriittisen tutkimuksen Grand Old(and unfortunately dead) Man toteaa tämän eksplisiittisesti eksegeettisissä teoksissaan.

2) Jauhiainen ja Kankaanniemi uskovat ihmeisiin sekä filosofisesti että subjektiivisen kokemusperäisesti. Och så gör Evans, Wright, Porter, Hengel, Allison, Keener, Fee, Witherington, Twelftree, Dunn, France, Stein etc. Tämä supernaturalistinen dikotomia on erittäin ongelmallinen erityisesti evankelikaalista historialliskriittistä tutkimusta tarkasteltaessa.

3) Kuosmanen soveltaa itse historiallis-kriittistä menetelmää kirjoittaessaan: "Viittaako helluntain "kaikki" 120:een vai enempään (peräti 500:aan, 1. Kor 15:6), piätisi mielestäni jättää avoimeksi, sillä apostolin valintapäivänä, jolloin luku 120 mainitaan, ei sanota kaikkien olleen koolla". Tässä siis rekonstruoidaan tekstin taustalla olevaa historiallista tilannetta. Luukkaan redaktiiviseen tyyliin saattaisi siis kuulua "120-kaikki" yhteyden pitäminen siinä määrin sekundäärisenä, ettei siitä tarvitse erikseen mainita. Jäämme siis vaille suoraa tietoa. Tämänkaltaisten kysymysten pohtiminen on historialliskriittistä tutkimusta.

4) Se miten tämä liittyy Pettsin ensitodiste-opetukseen, jää hiukan epäselväksi. Norman Geisler on mitä tiukimman inerrancy-opin tunnetuimpia kannattajia ja hylkää koko modernin glossolalian raamatullisuuden! Kun mainitsin kritiikkiä herättäneen kommenttini "vanhimmistoon pääsemisen edellytyksenä ei voi pitää kielilläpuhumiskokemusta" perustin tämän Paavalin suorasanaiseen opetukseen pastoraalikirjeissä. Kun ottaa huomioon, että apostoli tykittää luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia kuin Eysenckin luonneprofilointilomakkeessa, tuntuu erikoiselta, että hän jättää ensitodisteen mainitsematta...ellei sitten hän pidä sitä toissijaisena "vaatimuksena". Kun Apt 6:ssa valitaan diakoneita ja mainitaan heidän olleen Hengellä täytettyjä on syytä muistaa, että kysymys ei parhaalla tahdollakaan ollut samasta virasta kuin seurakunnan vanhimmat tai diakonit paavalilaisessa merkityksessä. Nämä diakonithan seikkailivat pitämässä "stadionkokouksia" ympäriinsä.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Kuten täällä on jo todettu, että Juhani Kuosmanen kirjoitti kannattaneensa Pettsin opetusta kielillä puhumisesta RV:ssä ja kieltäneensä historiallis-kriittisen tutkintametodin, tämä itsessään on ristiriita. Loogisesti Kuosmanen ei pitäisi kannattaa Pettsin opetusta, koska Petts soveltaa mm. Aikamedian julkaisemassa kirjoissaan historiallis-kriittistä tutkimusotetta.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Vastatakseni DrMarkin kysymykseen, onko vielä eksegeettisesti käsiteltäviä paikkoja suhteessa Pettsin artikkeliin, niin 1. Kor 12:30 on vielä ratkomatta suhteessa jakeeseen 1. Kor 12:28. Tämän jakeen painoarvo teologista kokonaiskuvaa luotaessa on merkittävä: "Eiväthän kaikki puhu kielillä".

Mielestäni asiayhteys sallii erittäin hyvin tulkinnan, jossa Paavali puolustaa seurakunnan ykseyttä moninaisten armolahjojen ilmetessä. Jos näin on, silloin klassinen helluntaioppi ei ole ihan kohdallaan. Mutta edelleen eksegeettisinä haasteena tämä keskusteluketjun alussa olevat huomiot on vastaamatta. Niiden ratkominen vaikuttaa ko. raamatunkohdan teologisointiin.

DrMark kirjoitti...

Keskustelu tästä aiheesta lipsahti takaisin toiseen paikkaan, mutta yritän nyt palautella sitä oikean otsikon alle...

Allekirjoitan Mikon näkemyksen siitä, että Paavali piti tärkeänä niitä asioita, jotka hän yhdistää kommentteihinsa Hengen täyteydestä. Toisaalta on vaara, että tässä päädytään vanhaan "Hengen hedelmä vs. Hengen lahjat" -vastakkainasetteluun, joka on kuitenkin nähdäkseni UT:n valossa keinotekoihin. Eli hengentäyteisen elämän tulisi näkyä esim. suhteissamme toisiin, mutta toisaalta emme voi sivuuttaa tiettyjä Hengen lahjoja - kielilläpuhuminen, profetointi, jne. - vain siksi, että pidämme Hengen hedelmää tärkeänä. Sama Henki vaikuttaa loppupelissä molemmat. Siksi tulee pyrkiä sekä pyhitykseen että Pyhän Hengen lahjojen saamiseen ja palavaksi virittämiseen seurakunnassa.

Vielä Mikolle: minusta esim. luokkahuoneessa opettaminen poikkeaa siitä, mitä tapahtuu - tai pitäisi tapahtua - seurakunnan kokoontuessa. Jälkimmäisessäkin voi (ja saa) toki olla opetusta, mutta ei noita kahta voi mielestäni verrata toisiinsa.

En toki ajattele, että taitojen ja armoitusten käytössä voidaan yksilötason uskovat vapauttaa täysin vastuusta, mutta kyllä tässä minusta toistuu hyvin se Raamatussa jatkuvasti esiin tuleva kuvio eli että lauman johtajat ovat pitkälti vastuullisia siitä, miten lauma toimii. Tässä tietyt mallit ja tietyt kokoontumiskulttuurit toimivat paremmin kuin toiset eikä siitä pääse mihinkään.

Matille: minäkin tykkään istua passiivisena jumalanpalveluksessa (usein jopa nukkuisin, jos voisin), ja varmaan moni muukin. Tykkään myös istua passiivisena elokuvissa, mutta esim. suosikkijoukkueen matsissa (joka juuri eilen kotiotteluusaan päihitti erään "korpien keskeltä" tulleen joukkueen :-) passiivisuus vähenee jo selvästi. Ja jos tulet vaimosi kanssa meille keskustelemaan teologiasta ja/tai uskonasioista, niin lupaan, että en jää takimmaiseen riviin passiivisena istumaan. Kokemukseni mukaan hyvin monelle penkinlämmittäjälle käy aivan samalla tavalla.

Julle kirjoitti...

Ison Kirjan ensimmäisellä (ja viimeisellä) Raamattu (Uuden testamentin exetiikka)-ämmaakurssilla olleena kuuntelin mielenkiinnolla Luukkaan karismaattisen teologian opettajaamme Anthony D. Palmaa.

(Meriitteinä kirja The Holy Spirit:A Pentecostal Perspective ja tapa opettaa suoraan kreikankielestä Nestle-Aalandin UT pötsinsä päällä :)

Vaikka osa kurssilaisista kirjaimellisesti sekä vertauskuvallisesti itki ja loukkaantui, hän piti tiukasti kiinni "Raamatullisesta" näkemyksestään, jonka mukaan Raamattu ei kielilläpuhumisen lisäksi mainitse muita näkyviä merkkejä/todisteita Pyhän Hengen kasteesta.

Loppu ja muut merkit/todisteet ovatkin sitten "syvemmän", "ekumeenisemman" ja "subjektiivisemman" ymmärryksen varassa.

Tämä ei tietysti sulje pois sitä, että henkilö olisi voinut täyttyä Pyhällä Hengellä ilman kielilläpuhumista, mutta silloin kysymys olisi ns. Raamatun tekstin ulkopuolisesta kokemuksesta.

Ja itse (vaikka puhun vähemmän kielillä kuin Paavali) olen sitä mieltä, että kielilläpuhuminen onneksi kysymyksessä ei ole pelastuskysymys, vaan subjektiivisen (traumaattisen) kokemukseni mukaan entisaikojen määritelmä oikeasta helluntaiuskovasta.

Toki olen päässyt traumastani yli kielilläpuhumiskokemuksen avulla :). Sen jäljiltä jäi vain mieleeni ajatus, että onko "puhumattomuuskin" vain eräs keino, jolla Saatana voi kiusata (helluntai)uskovia ja saada heidät epäilemään jumalasuhdettaan.

Mottoni asian suhteen: Paljon melua (lähes) tyhjästä. Onko kukaan samoilla linjoilla?

keltanokka kirjoitti...

Kun luin DrMarkin alkuperäisen tekstin innostuin heti loppupään käytänön srk-elämään liittyvistä huomioista.Pneumatologian kurssit ovat vielä edessä ja kreikka toisessa deklinaatiossa, joten jätän opilliset/eksegeettiset kommentit väliin. Mutta käytännön teologiasta muutama sana - siihenhän kaiken opin pitäisi jollakin tavalla tähdätä.


1) Kaikki helluntaiherätykseen kuuluvat, opetusta saaneet (!) ja vilpittömät etsijät eivät vaan "saa kielillä puhumisen lahjaa". Heidän kohdallaan ei ihan hirveästi auta vakuuttelu ensitodisteista ja muista. Perinteistä ikävää tapaa "motivoida" näitä etsijöitä edustaa myös Pettsin jutun viimeinen lause. Onneksi asiaa käsiteltiin samaisessa RV:ssä (nro 3) hyvin arkirealistisesti sivulla 3.

2) Minun (vajavaisen mutta jo yli 10 v kestäneen) srk-vastuunkantaja-kokemukseni perusteella kaikkein vaikeinta asia on niille, joiden luonne joko kaipaa täyttä ihimillistä ymmärrystä ennen kuin uskaltaa heittäytyä TAI jotka pelkäävät epäonnistumista. Massa-kokouksissa heidän sydämesä ei kykene avautumaan kuten "kaikkien muiden sydän näyttää avautuvan". Voisinpa sanoa kuin Julle, että paljon melua tyhjästä, mutta en voi. Sen verran pettyneitä ja itsensä alamittaiseksi kokevia kielilläpuhumisen etsijöitä tunnen. Helppohan meidän, jotka puhumme kielillä, on asiasta analyysejä heitellä.

3) MUTTA. Olen useasti nähnyt, että ymmärtäväisen sielunhoitajan/rukouspalvelijan kanssa KAHDEN KESKEN puhuessa moni sellainen, joka massatilanteessa ei ole "päässyt avautumaan" on saanut kielet. Kyse ei siis olekaan ollut PH:n selektiivisyydestä (mikä on pettyneen etsijän luonnollinen tulkinta!!) vaan siitä, että PH on lempeästi ja kärsivällisesti odottanut ihmisen olevan valmis uskaltamaan avata suunsa.

POINTTINI) Ja nyt DrMarkin huomioon kokouskulttuuristamme! Kannatan isoja kokouksia ja suurten joukkojen yhteyttä - ja samalla näen niissä samat puutteet kuin DM. Mutta meidän srk:ssamme (toistaiseksi nuorisotyössä) on todellinen muutostekijä ollut pitkäjänteisesti rakennettu solutyö. Näissä pienryhmissä on ihan oikeasti puitteet toteuttaa Paavalin näkemyksiä armolahjojen käyttämisestä yhteiseksi hyödyksi. Seuraus: nuortenilloissakin käy n.500 nuorta joka lauantai ja suunta on kasvussa.

EHDOTUS) Tabut ja vaivaantuneisuus nurkkaan ja tilaa kaikille mm. kielilläpuhumista ikävöiville avoimesti purkaa pettymyksiään jollekulle kahden kesken. Jos PH:n rakkaus ja halu koskettaa kaikkia ei ole arkitodellinen, ei millään opillisella pilkunviilaamisella aiheesta ei ole mitään väliä (huom: kannatan opillista pilkunviilaamista koska uskon PH:n arkitodellisuuteen). Mutta pitäisikö fokus asiassa todella siirtää srk-kulttuurin ja rakenteiden tarkasteluun?!

Julle kirjoitti...

Lisäselvitys:
"Voisinpa sanoa kuin Julle, että paljon melua tyhjästä, mutta en voi. Sen verran pettyneitä ja itsensä alamittaiseksi kokevia kielilläpuhumisen etsijöitä tunnen."

siis tällaiseksi minäkin oloni koin helluntaigenressä ja se ei ollut "tyhjä" tunne.

Tyhjyydellä viittasin ns. kielilläpuhumiskokemuksen (ikään kuin täysmittaiseksi ja tyytyväiseksi tulemisen) jälkeiseen tunteeseen.

Ero tai "hengellinen hyöty" entiseen verrattna ei ollut kohdallani "mainostetun" suurta luokkaa, vaan mieleni tosiaankin valtasi kysymys: Miten paljon (ja kenen eduksi) olin kielilläpuhumattomuudestani kärsinyt verrattuna höytyyn, jotka nyt kielilläpuhuvani koen omaavani?

keltanokka kirjoitti...

Lieneekö turhaa jauhaa tätä nimenomaan ESKEGEETTISESSÄ blogissa, mutta kun olen asiaa vielä ajatellut, pidän DM:n "otetaan rusinat mutta jätetään pulla"-analogiaa naulan kantaan osuvana.


Jos ajatellaan armolahjat noina rusinoina, lienee turha luulla niiden asettuvan "raamatullisille" paikoille jos ympärillä oleva pulla-aines on jotain ihan muuta kuin Raamatussa. Ja aavistelen, että näin on paikoittain asian laita. Ammentaako herätysliikkeemme tällä hetkellä todella raamatullisesta mallista vai omista perinteistään, joista osa on syntynyt vastaliikkeenä kansankirkollisuudelle eli osittain kapina/protesti -hengessä ("me olemme parempia uskovia")? Nyt kun nykyinen sukupolvi ei enää jaa aiemman sukupolven tarvetta tuntea paremmuutta jolla perustella itselleen kipeä lahkolaisuuden leima, ovatko jotkut asiat lakanneet toimimasta? Eli raadollinen kysymys: onko esim. armolahjoja tavoiteltu ja käytetty nöyrällä sydämellä vai tiedostamattomasta hengellisestä ylpeydestä ja sen pönkittämisen tarpeesta käsin? Kun ei enää tarvitse pönkittää, pitää asioille löytää ihan uusi pohja. Se todellinen. Okei, MIKÄÄN sukupolvi ei koskaan tule olemaan opissaan ja sysämessään täydellinen, ja minä kiitän ja kunnioitan aiempia!!

Pystyisimmeköhän me kuitenkin välttämään sen virheen, että lähtisimme epähuomiossa rakentamaan taas vastahenkistä "olemme parempia" -uudistusta? Eikös juuri siihen kuoppaan putoa, jota ylenkatsoo?! Jos vaikka joku herätysliike on joskus ylenkatsonut kansankirkon perinteitä kuinka "ne menevät ohi Raamatun", eikö se herätysliike ole pahassa vaarassa ajan kuluttua tippua juuri siihen samaan kuoppaan?...


Herra meitä armahtakoon!! Ja mäkin katson ihan ekaksi peiliin.


Julle, en tarkoittanut kritisoida sua, anteeksi! :) Kielilläpuhuminen on kyllä mulle hlö.koht todella tärkeää, joten yhä olen kanssasi eri mieltä, mutta mehän ollaan kaikki erilaisia.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Vaikka Petts on nyt kovassa nosteessa, niin mielestäni Jullen mainitsema Anthony Palma on "kovin jätkä" ensitodiste-eksegeeteistä. Yritin hakea netistä Palman kirjoittamaa (taannoin lukemaani)artikkelisarjaa ensitodiste-opin puolesta, mutta en löytänyt. Full Life New Testament Commentaryssa on Palman osiona 1 Korinttolaiskirje ja jälki on varsin vakuuttavaa kaiken kaikkiaan. Pitäisi varmaankin tuoda sieltä erillisartikkeli glossolaliasta tähän keskusteluun mukaan. Muutenkin vaikka "Spirit Filled" -terminä ei välttämättä heti markkinoi kommentaarin skolaaritasoa korkeisiin sfääreihin, niin kyseinen opus on paras 1-osainen Ut:n kommentaari, jonka tiedän.

Aikamedian kannattaisi käännättää se ja pakottaa jokainen helluntaisaarnaja, vanhimmistoveli, pianisti ja joosua-aktiolainen ostamaan se.

Tästä keskustelusta inspiroituneena
laitoin keskiviikkona alkavalle Hermeneutics-kurssille yhdeksi esseen aiheeksi "The hermeneutical basis for the “initial evidence” doctrine". Saapa nähdä, mitä herätysliikkeen x-sukupolvi aiheesta muokkaa...

DrMark kirjoitti...

Esalle:

Vilkaisin mitä Thiselton sanoo 1 Kor. 12:28:sta ja hänen ensimmäinen kommenttinsa kuuluu näin: This verse is an exegetical and lexicographical minefield. Eli ei siis mikään helppo nakki. Tulkintavaihtoehtoina "numeroinnille" hän esittelee ainakin seuraavat: gradations of rank, importance, or indispensability, or simply ways of checking off a long list.

Itse en ole vielä ratkaissut lopullista kantaani, mutta kyllä minusta edelleenkin yksi kappaleen pointeista on se, että retoriseen kysymykseensä "eiväthän kaikki puhu kielillä?" Paavali odottaa vastaukseksi "eivät". Eli kyllä Petts tässä luistelee aika heikoilla jäillä, niin kuin olemme kaikki jo useampaan kertaan todenneet.

Nyt sitten jäämme odottelemaan referaattia Palmasta :-)

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

No niin...

det här is as good as it (antagligen) gets...

Anthony Palma puolustaa ensitodiste-oppia "kolumnissaan"

http://enrichmentjournal.ag.org/199902/092_filled_spirit_3.cfm

Julle kirjoitti...

Itse tilasin Palman kirjan netistä:

Anthony D. Palma. "The Holy Spirit: A Pentecostal Perspective." Logion, 2001.

Olen välillä myös selaillut hänen varmaankin artikkelien pohjina käyttämiä luentomonisteita, joissa yksitellen väännetään eri kaste/täyttyminen yms. termien sisältöä ja merkitystä.

Ihan avartavaa ja hauskaa luettevaa vanhalla helluntailaiselle...

DrMark kirjoitti...

Palman artikkelista:

Eipä tuo juuri Pettsin jutusta poikennut, paitsi ehkä faktoja venyteltiin vain hieman eri kohdista ja paketti tarjoiltiin hieman eri tavalla jaoteltuna (tavalla, josta Relevance Theoryn kannattajat eivät välttämättä pidä :-).

Haluaisitko Matti tehdä tarkemman analyysin (esim. oman postauksen) aiheesta ja me muut voisimme sitten kommentoida ja/tai täydentää sitä?

Anonyymi kirjoitti...

Eräs toinen Palman artikkeli:
Anthony Palma: Spirit Babtism: Before And After
http://enrichmentjournal.ag.org/200501/200501_093_SptBaptsm.cfm

Thiselton sanoo kompaktimmassa korinttolaiskommentaarissaan (2006) seuraavaa 1Kor 12:28:
This verse raises two major questions: first, does Paul's language "first...second...third...then" denote gradations of hierarchy or importance in the church, or simply an enumeration used to check off a list? Second, does Paul intentionally move in some cases from "gifts" (charismata) to roles or offices in the church?
Many regard the enumeration first...second...third.. as markning "the three most important ministries" of apostolic witness, prophetic proclamation , and teaching the faith, which is also reflected in Eph. 4:11 (Bruce, 1 and 2 Corinthians, p.122). Some (but not all) relate this to the later threefold order of bishops, presbyters, and deacons.

Jakeesta 30 hän kirjoittaa:
The climax of the argument comes in vv. 29-30. These gifts have been "apportioned out" (v. 4)among the WHOLE church. No single individual receive every gift; hence each Christian needs the other, and the whole church is interdependent in mutual need and reciprocal respect. It is unfortunate that the NRSV, NIV, AV/KJV, and RV all render the Greek as if these verses merely posed "open" questions: "Are all apostles? Are all prophets? Are all teachers?" The REB and NJB give a gentle (but overly gently) hint these are slanted rhetonical questions by translating "Are all apostles? Are prophets? Are teachers?" The Greek negative 'me' ("Surely not! It cannot be, can it?) needs to be made explicit: Idiomatic English will also avoid stylistic replication, which is monotonous and loses attention. Hence we translate: All are not apostles, are they? Surely all are not prophets? Could all be teachers? Do all perform effective deeds of power? Does everyone have gifts to heal in various ways? Surely all do not speak in tongues, do they? Do all put the deepest secret things into articulate speech?
Elder H

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Ajattelin laittaa tähän joskus aikoinani RV:hen kirjoittamani kaksi artikkelia aiheesta. Näiden jälkeen puran aihetta vielä jonkin verran siltä kannalta, jolta en ole kuullut sitä kauheasti käsiteltävän.

”Kielilläpuhuminen – henkikasteen ainoa merkki?”

Apostolien tekoja lukiessaan jotkut uskovat ovat ymmärtäneet Luukkaan opettavan, että kielilläpuhuminen on ainoa merkki henkikasteesta. Luukas itse ei sellaista missään kohtaa väitä. Hän vain kertoo, mitä hän näki tai kuuli tapahtuneen uskoontulemisissa. Apostolien tekojen perusteella voidaan varmuudella sanoa, että kielilläpuhuminen oli toistuva ja selvästi havaittava merkki henkikasteesta. Missään ei sanota, että se oli edes yleinen merkki, sillä Apostolien teoissa mainitaan vain murto-osa alkuseurakunnan ajan uskoontulemisista, eikä esimerkiksi helluntain 3000 ihmisen kääntymisessä puhuta mitään kielilläpuhumisesta.

Paavalin opetus kielilläpuhumisesta

Alkuseurakunnan aikoina kielilläpuhumisen nähtiin kuitenkin olevan toistuva ja selvä merkki henkikasteesta. Siksi voidaan hyvin kuvitella, että joissakin seurakunnissa sitä alettiin pitää sen ainoana merkkinä. Tämä on saattanut johtaa haluun jakaa uskovat kahteen leiriin: niihin, jotka ovat kokeneet henkikasteen, ja niihin, jotka eivät ole sitä kokeneet. Vaikka tällaisen erottelun motiivina olisikin se, että halutaan varmistua siitä, kuka todella on saanut Jeesuksen lupaaman henkikasteen, täytyy Raamatusta tutkia, onko Jumala tehnyt erottelun niin helpoksi kuin me ihmiset haluaisimme.

Paavali ei anna tukeaan sille, että ihmiset jaetaan Hengellä kastettuihin ja kastamattomiin yhden tietyn armolahjan ilmenemisen perusteella. Ymmärrykseni mukaan Paavalin opetus kielilläpuhumisesta 1. Korinttolaiskirjeen 12-14 luvuissa on selvästi suunnattu kielilläpuhumisen ylikorostamista vastaan (12:11, 28, 30; 13:1, 8; 14:1-6, 9, 13-19, 27, 28). Lukujen 12-14 perusteella voidaan Paavalin henkikasteteologia muotoilla seuraavasti:

1. Jeesuksen tunnustaminen Herraksi on merkki Pyhän Hengen läsnäolosta ihmisessä (12:3b).

2. Armolahjat ovat moninaiset, ja Henki jakaa ne kullekin erikseen niin kuin tahtoo (12:4-11).

3. Vaikka Kristuksen ruumiin jäsenet ovat erilaisia, on heidät kaikki silti kastettu yhdessä Hengessä (12:12-27).

4. Henkikasteen saaneilla ei ole kaikilla jotakin yhtä tiettyä armolahjaa, vaan Jumala on antanut eri ihmisille erilaisia lahjoja, joilla palvella seurakuntaa. Jakeissa 12:28-31 on kaksi mainintaa armolahjoista. Kummassakin niistä kielilläpuhuminen esitetään yhtenä armolahjana muiden rinnalla, itse asiassa muiden jälkeen.

5. Ilman rakkautta armolahjat ovat yhtä tyhjän kanssa (13:1-3).

6. Sen sijaan, että kielilläpuhuminen olisi erityinen merkki henkikasteesta, se on armolahja, joka on annettu uskovan henkilökohtaiseksi rakentumiseksi (14:4). Arvailtavaksi jää, miksi jotkut saavat sen henkikasteen yhteydessä ja toiset eivät saa. Luvussa 14 Paavali vertaa keskenään profetoimista ja kielilläpuhumista: ”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle.” (14:1, 2a). Huomionarvoista on se, että Paavali ei esitä tavoiteltavimpana lahjana kielilläpuhumista vaan profetoimisen. Syyksi hän esittää sen, että kielillä puhuvaa ei kukaan ymmärrä (14:2b), kun taas profetoimisesta pääsevät kaikki osallisiksi (14:3, 4, 24, 25, 31). Siksi hän jatkaakin sanoen, että profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ja että hän soisi kaikkien mieluummin profetoivan kuin puhuvan kielillä (14:5). Paavali ei siis sano, että hän soisi kaikkien profetoivan sen lisäksi, että kaikki jo puhuvat kielillä!

Mikä on tärkeintä ja mihin saa keskittyä?

Tietyn armolahjan ylikorostaminen saattaa helposti johtaa uskonelämän yksipuolistumiseen – ihmiset unohtavat sen mikä on tärkeintä: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden (Matt. 23:23; kts. myös Miika 6:8; Jaak. 1:27). Uskon, että juuri tämän tähden Paavali sijoitti opetuksen rakkaudesta (1. Kor. 13) armolahjoja käsittelevien lukujen väliin.

Toivon tämän kirjoituksen olevan avuksi niille ihmisille, jotka on saatu epäilemään Pyhän Hengen riittävää läsnäoloa elämässään opettamalla kielilläpuhumisesta henkikasteen ainoana merkkinä. Toivon kirjoituksen myös rohkaisevan ihmisiä tavoittelemaan kaikkia hengellisiä lahjoja, myös kielilläpuhumista, ja tuovan vapauden tiedostaa ja ottaa käyttöön jo saadut lahjat.

Lähteet:
Pyhä Raamattu, Pyhä Henki ja Jumalan pyhien elämä.

Pekka O. M. Leivo



”Pekka Leivon kielilläpuhumis-kirjoituksen kriittinen analyysi”

Pekka Leivo kirjoitti jokin aika sitten Ristin Voittoon (nro. 31/02) kielilläpuhumisesta. Vaikka suurimmaksi osaksi olen kirjoituksen kanssa samaa mieltä, kaipaavat jotkut kohdat pikaista tarkistusta.

1. Aloituskappaleessa Leivo on samaistanut uskoontulon ja henkikasteen perustelematta näkemystään mitenkään. Ilman näkemyksen perustelemista ei viittauksella kielilläpuhumisen puuttumiseen 3000 kääntymisessä helluntaina ole mitään merkitystä ”henkikaste–kielilläpuhumis” -aiheen kannalta.

2. Kappaleessa ”Paavalin opetus kielilläpuhumisesta” Leivo kirjoittaa: ”Voidaan hyvin kuvitella, että joissakin seurakunnissa sitä (kielilläpuhumista) alettiin pitää sen (henkikasteen) ainoana merkkinä”. Ilmaus ”Voidaan hyvin kuvitella, että…” on harhaanjohtavaa kielenkäyttöä, joka ohjaa lukijaa pitämään lauseessa kerrottua oletusta tosiasiana.

Huomion tekee tärkeäksi se, että Leivo todella käyttää edellä mainittua perustelematonta oletustaan historiallisena totuutena aloittaessaan seuraavan lauseen sanoin ”Tämä on saattanut johtaa…”. Ilman historiallisia todisteita Leivon oletus ei ole varmuudella johtanut ketään tai mitään yhtään mihinkään. Leivon myöhemmin esittämät 1. Korinttolaiskirjeen kohdat ovat tosin mielestäni riittävät perustelut sille, että Korinton seurakunnassa kielilläpuhuminen oli saanut liian suuren arvon, ja ehkä juuri henkikasteen merkkinä.

3. Leivo jatkaa harhaanjohtavaa tyyliään myöhemminkin. ”Lukujen 12-14 perusteella (1. Korinttolaiskirjeessä) voidaan Paavalin henkikasteteologia muotoilla seuraavasti”. Tosi asiahan on, että Paavalin henkikasteteologiaa ei voi eikä ole mieltä muotoilla vain yhden kirjeen muutaman luvun perusteella.

4. Viimeiseksi puuttuisin Leivon lähdeluetteloon, jonka hän ilmoittaa olevan ”Pyhä Raamattu, Pyhä Henki ja Jumalan pyhien elämä”. Leivo tuntuu unohtaneen, että suuri osa hänen kirjoituksestaan on lähtöisin hänen omasta pohdinnastaan, vaikka Pyhä Henki olisikin johtanut sitä olemaan joissakin kohdin Raamatun mukaista.

Olipa kyseessä Leivon omat pohdinnat tai ei, niin pidän hänen kirjoitustaan kielilläpuhumisesta tervetulleena puheenvuorona aiheesta. Jos Leivo olisi perustellut kaikki oletuksensa, jotka hän kirjoituksessaan esitti tosiasioina, olisi lukunautinto ollut huomattavasti suurempi ja vähemmän tunnekuohua aiheuttava. Toivon Leivon ottavan opikseen tästä kritiikistä mutta jatkavan kirjoitteluaan, sillä vaikeiden asioiden esillä pitäminen on totuudessa pysymisen elinehto.

”Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.” Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen.

Pekka O. M. Leivo


Edelleen olen samaa mieltä kuin tuolloin. Olen kuitenkin huomannut, että ehkä oleellisin pointti koko henkikasteasiassa on missattu. Apostolien tekojen 2. luvussa Jeesus kertoo henkikasteen antamisen tarkoituksena olevan sen, että ihmiset saavat voiman todistamiseen. Tämä on mielestäni henkikasteen päämäärä, kielilläpuhuminen vain sitä vahvistava tekijä. Ja nyt sen sijaan, että katsottaisiin kenen kohdalla henkikasteen päämäärä on toteutunut eli kenellä on selvästi voima todistaa uskostaan, onkin tehty kielilläpuhumisesta päämäärä itsessään ja todistaminen on henkikasteen toivottava by product. Jos puhuu kielillä, niin sitten ollaan tyytyväisiä eikä tarvitse enää kiittää kovempaa, jos todistaa, niin "se on varmaan sitten sun juttu".

Esa Hyvönen kirjoitti...

Tunnustan opiskelleeni pneumatologian johdantokurssin Anthony Palman alaisuudessa syksyllä '99. Tuolta kurssilta käteeni jäi hänen kirjansa Baptism in the Holy Spirit (Gospel Publishing House, Springfield Missouri).

Ko. kirjassa hän ehdottaa "a pan-biblical approach" metodia (redaktiokritiikin ja narratiivikritiikin tasapainoinen yhdistelmä) teologiseksityökaluksi, jolla Luukkaan karismaattinen teologia pystytään kaivamaan historiallisen kerronnan haasteellisesta genrestä.

Kuten Kankaanniemi rankkasi Palman kovimmaksi jätkäksi ensitodisteopin puolustajina, voisin antaa tukeni tälle rankkaukselle.

Hänen "pan-biblical approach" tuottaa tulkinnallisen lopputuloksen, että kaikki Ap.t. mainitsemat kohtaamiset Pyhän Hengen kanssa helluntaina, Korneliuksen talossa, Samariassa, Saulu -tarsoslaisen tapauksessa ja Efesoksessa viittaavat kielillä puhumiseen, vaikka sitä ei aina mainita. Tämä on narratiivikritiikin ennakko-olettamus, että teologisen kirjoittajan ajatusmaailmassa on tietty teologinen malli, joka voidaan rekonstruktoida käsillä olevasta materiaalista. Eli jos hyväksymme Luukkaan olevan teologi, hänellä oli myös oppi Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Jos hän mainitsee ensimmäistä tapausta käsitellessään kielet, on loogista odottaa sitä myös tulevilta tapauksilta.

Vaikka emme kutsu kaikkea raamatullisen tekstin teologisointia narratiivikritiikiksi, useimmat kirjoittajat hyödyntävät sitä. Esimerkiksi Dunn omassa Paavali-teoksessa olettaa (vs. Räisäsen Paul and the Law), että Paavalilla oli koherenttiteologinen ajattelutapa, joka voidaan rekonstruktoida hänen kirjoituksistaan. Koska Luukkaan kohdalla redaktiokritiikki on yleisesti hyväksyttyä, niin on lähes pakko olettaa hänen olleen teologi. Tällöin initial evidence oppi saa Luukkaan tuekseen. Mutta edelleen kiusallinen yksityiskohta on Paavalin retorinen kysymys: "Eihän kaikki puhu kielillä?"

Tämän tähden ehdottaisin J. Rodman Williamsin lanseeramin termein, että kielillä puhuminen on ensisijainen (primary) todiste Henki-kasteesta. Tämä jättää auki sen mahdollisuuden, että jotkin muutkin lahjat saattavat esiintyä, mutta suurin osa Henki-kasteista ilmenee kielilläpuhumisin.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Tuollaiset pan-alkuiset opit eivät kyllä minua vakuuta, kun tietää että Panilla oli mytologiassa sorkat ja sarvet ja opit kuuluvat samaan kieliperheeseen sellaisten oppien kuin panspermia ja panteismi kanssa.

Ainoat johtopäätökset koskien Pyhää Henkeä, Pyhän Hengen lahjoja ja henkikastetta mitä Apostolien teoista ja Luukkaan Evankeliumista voidaan kohtuu perustellusti vetää, jos sellaisia niistä halutaan vetää, on, että a) Luukas oli ilmeisen vaikuttunut Pyhän Hengen toiminnasta ja merkityksestä, koska se on näkyvästi esillä molemmissa kirjoituksissa, ja b) hän kertoo lähes poikkeuksetta Pyhän Hengen saamiseen liittyvän kielilläpuhumista ja profetointia.

Nämä ovat varmoja asioita. Sitten seuraa epävarmoja asioita. Miksi Luukas mainitsee juuri kielilläpuhumisen ja profetoimisen / Jumalan ylistämisen? Jos katsotaan esimerkiksi Paavalin listaamia muita armolahjoja kohdassa 1. Kor. 12:28, niin miten tuollaisessa tilanteessa voisi tulla ilmi esimerkiksi voimalliset teot, parantaminen, avustaminen tai hallitseminen? Eivät kovin hyvin mitenkään, ilman, että se tekisi niistä merkityksettömiä tai riittämättömiä todisteita henkikasteesta. Ne ovat kaikki lahjoja, jotka vaativat tietyn tilanteen tai tarpeen, jossa ilmetä.

No miksi sitten kielilläpuhumista tai profetoimista ilmeni alkuseurakunnan aikana ja yhä vielä joissakin tapauksissa, kun ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä / saa Pyhän Hengen / kastetaan Pyhällä Hengellä? Paavalin mukaan kielilläpuhuva rakentaa itseään. Jos siis kielilläpuhumisen merkitys on ihmisen rakentuminen (1. Kor. 14:4), niin joka sen lahjan saa, on heti tilanteessa, jossa se voi tulla ilmi, koska luulisi kaikissa ihmisissä olevan rakentumisen tarvetta. Miksi toiset puhuvat kielillä ja toiset eivät, jääköön Jumalan salaisuudeksi.

Toiseksi Paavali sanoo kielten olevan merkki niille, jotka eivät usko (1. Kor. 14:22). Jos silloin kun henkilö täyttyy Pyhällä Hengellä paikalla ei ole ketään, joka ei ole uskossa, niin eihän kielilläpuhumiselle ole tarvetta toimia merkkinä. Välillä tosin tuntuu, että helluntaipiireissä paikalla on aina epäuskoisia, jotka eivät usko Pyhän Hengen tulleen ellei kielilläpuhumista esiinny. Kuitenkin jos ajatellaan kielilläpuhumista merkkinä niille, jotka eivät usko, niin Apostolien teoissa on yleensä aina kyseessä tilanteet, joissa sellaisia ihmisiä on läsnä: toisaalta niitä olivat pakanat, toisaalta apostolit, joille pakanoiden hyväksyminen Jumalan valtakuntaan oli kriisin paikka. Paavalille, joka oli pakanoiden apostoli, se ei ollut kriisin paikka, minkä tähden hän osaakin nähdä asian hieman laajemmasta perspektiivistä eikä yritä rajoittaa Hengen toimintaa liikaa.

Profetoimisen kohdalla syiksi sille, miksi ne ilmenivät usein Apostolien teoissa hengen saamisen yhteydessä, käy oikeastaan samat perustelut kuin kielilläpuhumisen kohdalla. Jos siis on kyse tilanteesta, jossa ihminen saa Pyhän Hengen ilman, että paikalla on ketään epäuskoisia, niin syitä kielilläpuhumisen tai profetoimisen ilmenemiseen ei mielestäni ole.

Siksi noissa tilanteissa ei Pyhän Hengen tulemisen näkymättömyydestä ja saajan kokemuksettomuudesta saisi tehdä vielä mitään johtopäätöksiä, vaan sanoa, että nähtäväksi jää, mitä lahjoja henki jakaa, mutta kun ne huomaa, niin niistä tulee kertoa ja olla kiitollinen.

Se, että noissa tilanteissa vaaditaan selvää näkyvää tapahtumaa tai merkkiä ennen kuin Pyhän Hengen saamiseen uskotaan, ohjaa ihmisiä sellaiseen uskoon ja Jumalasuhteeseen, jossa joskus muinoin kaukana kotoa tapahtuneeseen ristin sovitustyöhönkin voi sitten olla aika vaikea uskoa. Siihen uskomista kun muut eivät voi nähdä, vaan se jää asiaksi, jonka vaikutuksen kokeminen ja omistaminen ovat aika henkilökohtaisia asioita vailla ulkoisia todisteita.

Olen voimakkaasti sitä mieltä, että opetus kielilläpuhumisesta ainoana varmana merkkinä henkikasteesta on seurakunnan hengellistä elämää lamauttavaa, sen sijaan että se vaikuttaisi sen elpymistä. Oikea tapa saada seurakunnan hengellinen elämä ja hengen lahjojen ilmeneminen elpymään on olemassaolevien lahjojen tunnustaminen ja niiden saajien valtuuttaminen toimia seurakunnassa vanhimmiston kannustamana ja tukemana.

Sen sijaan, että opetetaan, että kaikki voivat parantaa ja profetoida ja puhua kielillä, tulisi antaa kunnia niille kenelle Jumala on lahjat antanut, ja tyytyä Jumalan järjestykseen seurakuntaruumiissa niin, että jalka todella turvautuu pään apuun eikä vikise, että minäkin voin olla pää. Kun jokainen jäsen tunnustaa sen aseman, jonka Jumala on hengen kautta kullekin ihmiselle antanut jotta ruumis toimisi täysipainoisesti, niin jokainen tulee itsekin saaneeksi ja löytäneeksi sen paikan, jossa omat armolahjat alkavat palaa kirkkaalla liekillä.

Uskonkin, että suurin ongelma suomen siionissa on toisten kadehtiminen. Tässä pitäisi kuitenkin uskoa Jumalallista lakia, että "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" tai "tee toisille niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän", jolloin myös muut tekevät sinulle niin kuin teet heille. Ellet sinä anna toisille sitä asemaa, jonka Jumala on heille antanut, ei kukaan tule antamaan sinullekaan sitä asemaa, johon Jumala sinut haluaisi.

Mutta jotta en aivan täysin jäisi harhateille aiheen kannalta, niin jos ajatellaan Luukasta ja Apostolien tekoja, niin olisi hyvin ymmärrettävää, jos Luukas piti kielilläpuhumista henkikasteen merkkinä, ehkä eniten häntä vakuuttavanakin. Sinä aikana kielilläpuhumisen esiintymiseen noissa tilanteissa oli selkeä syy, ja kun Luukas kertoi noista tilanteista, niin on selvää, että kielilläpuhuminen niissä esiintyi.

Paavali kuitenkin kirjoitti kirjeensä yleistä vallitsevaa todellisuutta ajatellen eikä vain yksittäisiä tilanteita kuvaten, kuten Luukas. Siksi yhä edelleen pidän Paavalin opetusta armolahjoista määräävänä kun on kyse jonkinlaisen opin muodostamisesta armolahjoista ja niiden merkityksestä. Luukasta pidän Pyhään Henkeen mieltyneenä historiallisena kirjoittajana, joka kertoi luotettavasti niistä muutamista tapauksista joista hän kertoo ja joissa ihmiset saivat Pyhän Hengen näkyvällä tavalla. Mitään teologista missiota en Luukkaan kerronnasta uskalla itse vetää enkä suosittele sitä muillekaan.

Julle kirjoitti...

Eikös ne Jerusalemin alkuviisaat pitäneet tuota kielilläpuhumista melkein ihquoikean pelastumisenkin merkkinä; sinä, joka Pietarin raportissa Corneliuksen talosta vakuutti kristinuskon juuria läheltä seuranneiden veljien mielet siitä, että pakanat voivat olla uskovia?

Meillähän on jo jälkiviisaina näkemys kehittynyt ja kielilläpuhuminen on vain Pyhällä Hengellä (erillisen) täyttymiskokemuksen merkki!

Esa Hyvönen kirjoitti...

julle:

Tämä oli Pietarin päätelmä. Koska he saivat Pyhän Hengen, Korneliuksen jengi täytyi kastaa myös vedellä. Tässä kohden Pyhän Hengen kasteen pelastusopillista ulottuvuutta emme voi kieltää. Tämän tekstin pohjalta perustellaan usein oppia pelastuksen ja vesikasteen yhteydestä tai Apostolien teot nähdään väliaikaisena tilana siirryttäessä Vt:sta Ut:iin (esim. Millard J. Erickson). Ei tämä teksti sovi myöskään oikeaoppiseen helluntailaisuuteen.

Julle kirjoitti...

Joo, en mä tosissaan tuota heittänyt. Kohdan perusteella voisi korkeintaa keinotekoisesti herättää keskustelua, koskeeko kielilläpuhuminen pakanoiden pelastuskokemukseen. Mutta onneksi pan-biblical approach tuo lievennystä ja selvyyttä pelastuskysymykseen muistakin Raamatun kirjoista ;)

Mutta välillä tuntuu, että enemmän tai vähemmän ansioituneet teologit perustavat ajatuksensa tällaiselle "tämän kohdan perusteella voisi ajatella" ja sitä seuraaville "sen pohjalta saattaisi olla mahdollista tulkita" ja "tämä nähdään" -spekulaatioille, kuten isä Leivo kommentoikin ja itsekin Ericksonia kommentoit.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Täytyy myöntää että puhuin hieman heikoilla perustuksilla ja vanhoilla virsillä. En ole aikanani tsekannut Jamniajuttuja kunnolla ja projektiini käytin vähän kökköjä lähteitä mitä käsiin sain.

Menin nyt sitten wikipediaan lukemaan kotiläksyjä Jamniasta niinkuin kunnon eksegeetin kuuluu tehdä. Siellä sitten oli puolesta ja vastaan. TÄytyy jossain vaiheessa vähän tutustua aiheeseen niin pääsen hämmentämään pakkaa kovemmilla paukuilla. En kuitenkaan ihan vielä luovu Jamniasta, mutta en enää niin hanakasti sitä tyrkytäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelin mielenkiinnolla safaristien kirjoituksia Pyhän Hengen kasteen ja kielilläpuhumisen teemoista. En voinut olla lisäämättä omaa näkemystäni asiaan.

Olin huomaavinani, ettei keskustelussa kyseenalaistettu ollenkaan sitä, että uskovalla on oltava joku erityinen Pyhän Hengen kasteen/täyttymisen kokemus, jonka jälkeen joku on muuttunut (eli ollaan astuttu johonkin uuteen todellisuuteen). Ajattelen, että tullessaan uskoon ihminen saa Pyhän Hengen. Pyhä Henki tulee uudestisyntymässä meihin asumaan: kokonaan, täysin. Pyhää Henkeä ei saada mitalla, vaan Hän on on tai ei ole ei ole. Samaan hengenvetoon uskon, että meitä kehotetaan täyttymään jatkuvasti Hengellä. Käsitän Hengellä täyttymisen /Hengen kasteen tarkoittavan suostumista yhä uudelleen Hengellä täytettäväksi. Ei tarvita mitään ensikokemusta, jonka jälkeen ollaan jossakin erityisessä tilassa, joka mahdollistaa jotakin muuta.

Jumala haluaa aktiivisesti täyttää meidät Hengellään. Meidän ei tarvitse harrastaa vuosien itsetutkiskelua ja vuodattaa kyynelpuroa odottaessamme, miksei Jumala vastaa meille ja anna sitä special-kokemusta... jonka jotkut saavat lähes heti tultuaan uskoon, toiset myöhemmin ja toiset ei ollenkaan. Mielestäni oletus, että kaikki puhuvat kielillä pitää sisällään oletuksen myös, että ihmisessä on jotakin vikaa (uskon puutetta, hän ei ole valmis jne), jos tätä erityistä armolahjaa ei ole saanut. Näkemys lähenee sitten jo kohti menestysteologiaa.

Sen verran olen näitä seurakuntapiirejä seuraillut, että sosiaalinen paine saada erityinen kielilläpuhumisen kokemus voi johtaa varsin syvään uskon kriisiin. On vain niin, että toiset ovat avoimempia (temperamentistaan, elämänkokemuksistaan jne johtuen) Pyhän Hengen tietyille manifestaatioille kuin toiset. Varmasti monelle vähemmän avoimelle tyypille tekisi hyvää puhua kielillä jo sosiaalisen paineen ja omankin kipuilun loppumisenkin vuoksi. Mutta onko kielilläpuhumisen ja erityisen Pyhän Hengen ensikokemuksen korostaminen välttämätöntä tai edes suotavaa?

Onko tässä keskustelussa esiin nostetut tulkinnat ainoita mahdollisia? Esimerkiksi siitä Apostolien tekojen kohdasta, jossa kysytään Johanneksen opetuslapsilta "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?", ei välttämättä tarvitse tehdä yleistystä Pyhän Hengen erityisen kokemuksen saamisen tietämisestä. On myös mahdollista, että sanat lausuttiin vain heille. Apostolien tekojen kuvaus on luonteeltaan kerrontaa - ei meille suoraan sovellettavaksi tarkoitettua ohjetta siitä, miten meidän pitäisi elää tai ajatella. Ilman Apt: n tekstien sisälle luettua yleistämisen tulkintaa helluntaista, Korneliuksen talon väestä ja Johanneksen opetuslapsista, porttiteoria kyseenalaistuu. Onhan yhtä lailla mahdollista, että Pyhä Henki vuodatettiin näissä kolmessa tilanteessa erityisellä tavalla, koska Pyhää Henkeä ei tuolloin ollut ollut vielä kaikkien Jumalaa pelkäävien saatavilla. Nyt on. Ei tarvita uutta "jäitä rikkovaa" helluntaita. Meillä on Kristuksessa kaikki Pyhän Hengen rikkaudet, viisaus ja lahjat.

Puhun itse kielillä. Minulle kielilläpuhumisen ensi kokemus ei tänä päivänä merkityksellisty uskonelämäni huippuhetkeksi "ennen/jälkeen -akselilla. Sen kokeminen kuitenkin merkitsi todella paljon, koska kaipasin samaa, minkä monet muutkin olivat kokeneet ja odotin sen olevan portti johonkin uuteen. Tänään, vuosien jälkeen, paljon tärkeämpänä pidän sitä, että Herran Henki saa johtaa ja hallita minua arjessa. Kokemukset ja tulkinnat niistä menevät ja tulevat, mutta Herra on sama!

-L-

Ps. Kunnioitan näkemyseroista huolimatta suuresti teidän safaristien raamatuntuntemusta!