Siitä saakka kun tulin uskoon ja kun lopulta liityin helluntaiseurakuntaan, minulle on hehkutettu sitä, että helluntailaisilla ei ole muuta kuin Raamattu ohjeenaan. Aiemmin olin siitä itsekin fiiliksissä ja viljelin sitä autenttisuusleimana omalle uskonyhteisölle. En enää.
Olen tullut siihen tulokseen (luettuani koko Raamatun alkukielillä edestakaisin ja täyspaastottuani samanaikaisesti pysyen koko ajan rukouksessa), että uskonyhteisöllä kuuluisi olla valittu johtokunta, joka on valittu kykyjen mukaan vastaamaan tarpeisiin. Uskonyhteisöllä on monia tarpeita: taloudellisia, profeetallisia, systemaattisia, dogmaattisia, sielunhoidollisia etc. Johtokunta tulisi valita näiden ohjaamana. Ja valittu joukko tarvittaisiin muodostamaan yhteisön jäsenille selkeä opus siitä, mikä on yhteisön historia ja perintö, mitkä ovat tavat ja mikä usko, mitä edellytetään ja mitä mahdollisuuksia on.
No tämä tällainenhan kuulostaa erehdyttävästi siltä, että Leivo on pykäämässä Vatikaania, jonka johtoon tulisi Vartiotorniseura, Luther-säätiö muotoilisi uskontunnustuksen ja Jari Sarasvuo palkattaisiin tunkemaan paketti kurkusta alas. Siltä se ehkä kuulostaa, mutta kuinka paha se oikeastaan olisi ja kuinka kaukana ALKUSEURAKUNNASTA? Olen jo kauan miettinyt näitä asioita, mutta nyt sain oikein ahaa-elämyksen, kun mietin Jerusalemin kokousta. Suomen helluntailaiset haluavat toimia kuten alkuseurakunta toimi. Hyvä. Missä on Suomen helluntailaisten Jerusalem?
Osaa sen tehtävistä toimittaa kuitenkin vailla tarvittavaa valtaa Talvipäivät ja neuvoa antavat veljet ja joiltakin osin Fida ja Helluntaikirkko on ottaneet pakollista vastuuta kannettavakseen. Iso Kirja opisto on menettänyt asemansa, koska harmaat eminenssit eivät enää hallitse opetusta. Voimakkain auktoriteetti onkin ehkä saarnaajien saunaillat hyvävelijärjestön kesähuvilalla. Näiden olemassaolo kertoo siitä, että Jerusalemia kaivataan, Jerusalemia, joka sanoisi viimeisen sanan.
Kuitenkin ihmisillä on sellainen epämääräinen pelko, että sellainen olisi Jumalan vastaista ja sellainen saattoi olla ainoastaan alkuseurakunnalla, jolla oli apostolit ja että nyt ainoa mahdollisuus on toimia kuten Raamattu kunkin mielestä opettaa. Tämä on aivan järkyttävä tilanne. Apostolien kuoltuahan alettiin pitää kirkolliskokouksia, koska tajuttiin, että Jumala elää vaikka apostolit kuoli ja elävä Jumala puhuu johtajille ja ohjaa vaikka Raamattu on kasassa. Mutta se ei tietenkään pidä paikkaansa Suomen helluntailiikkeen parissa, vai pitääkö? Voisiko Jumala puhua ja antaa auktoriteettiaseman jollekin taholle?
Minä uskon, että Jumala mielistyisi siihen, että Suomen helluntailaiset luopuisivat vastuuttomasta hengen varassa elämisestä, jolla perustellaan opillinen ja yhteiskunnallinen selkärangattomuus, ja uskallettaisiin olla virallisesti jotakin mieltä, vaikka oltaisiin kuinka metsässä. Mielistyisikö muut safarilaiset tällaiseen ja onko ideoita siitä, että mitä kautta tällaisen saisi tuotua rakentavasti esille.
8 kommenttia:
kiitos pekka varsin olennaisesta kysymyksenasettelusta. aihehan ei varsinaisesti eksegeesiin millään tavalla liity, mutta eksegeettien kohteluun sitäkin olennaisemmin.kysymyshän on pohjimmiltaan siitä, että mitä tässä palvotaan ja pidetään arvossa: raamattua, seurakuntaa vai henkilökohtaista hengellistä kokemusta. itse olisin näistä vaihtoehdoista taipuvainen arvostamaan eniten seurakuntaa hengellisen todellisuuden kestävänä ilmaisijana.
miten seurakunnan/kirkkokunnan sitten mikäkin liike itse haluaa määritellä onkin pekan kysymyksen ydin.
haluaisin vain heittää heittona, että eikö nämä tälläiset totuuslauselmakomissiot ole jo muissa piireissä tehty paremmin? miksi keksiä pyörää uudestaan. jos taas sitten muiden konsiilien julkilausumat kelpaa, niin mitkä niistä ja miksi? katolisillahan hommassa on pisimmät ja vakuuttavimmat perinteet. toisaalta jos mallia haluaa hakea helluntailaisuuden piiristä niin historiallisestihan meillä helluntailiikkeessa on hyväksytty miltei kritiikittä lewi pethruksen malli ja toisaalta nykyaikana haikaillaan kovasti Assemblies of God liikkeen 12 kohdan totuuslauselmien kaltaisia julistuksia. mitkä kai sitten on chicago-statementin kirkkopoliittisia vastineita? tuntuu jopa siltä, että sinä pekka haikailisit jotain tämän kaltaista?
Kysyisinkin Matti Ensio Kankaanniemeltä, että onko kenties seinälle maalailemallasi "hengellisellä nato-jäsenyydellä" jotain tekemistä kanssa AoG:n suuntaisten mallien kanssa?
Antti: "miksi keksiä pyörää uudestaan. jos taas sitten muiden konsiilien julkilausumat kelpaa, niin mitkä niistä ja miksi?"
Nikean ja Konstantinopolin ensimmäisiä konsiileja tuskii tarvitsee pitää uudestaan. Niiden suurimmat päätöksethän kuuluvat kaikkien helluntailaisten tiedostamattomaan Raamatun tulkintaan.
Itsellä on ollut jo pitkään ollut haaveena kirkolliskokousten päätösten tsekkaus sitä silmällä pitäen, että mihin kaikkeen helluntailaiset voisivat sanoa aamen.
Noin yleisesti ottaen ajattelen, että parasta, mitä Suomen helluntailaiset voisivat tehdä, olisi yhteinen sitoutuminen Lausannen julistukseen ja sen ottaminen Katekismukseksi ja jaettaisiin se kaikille seurakuntalaisille.
Helluntaikirkon katekismus on ehdottomasti Roger Stronstad:in kirjanen: Luukkaan karismaattinen teologia. Siitä voisi Aikamedia vääntää uuden painoksen, jota Kankaaniemi voisi sitten jakaa fifteen leireillä tulevalle sukupolvelle, jotta kielilläpuhumisen ja profetoimisen traditio ei loppuisi Helluntaikirkossa.
Sylivauvakasteen kritiikissä Helluntaikirkko voi hyvin lainata Barthia ja Pawsonia, jotta pienimuotoinen jännite kansankirkkkolaitokseen säilyy ja oma identiteetti säilyy.
Ja Helluntaikirkon virallinen dogmatiikka voisi väliaikaisesti olla seurakuntaneuvos Valtter Luodon kirjoittamat kaksi hartauskirjaa: Pientä puhetta suuresta Jumalasta ja Pyhien yhteys. Ja tosiaan korostan sanaa väliaikainen, ennenkuin Kärkkäinen, Ruohomäki, Luoto, Kuosmanen, Kankaaniemi, Hyvönen, Pylvänäinen, Makkonen ja Partanen saavat väännettyä oman Helluntaikirkon auktorisoiman Virallisen Dogmatiikan.
Pawsonista helluntailaisten kasteopettajana tuli mieleen Nokia Mission "Suuri kastekeskustelu" muutaman vuoden takaa. Jo istumajärjestys oli kuvaava, helluntaisiipi (Korhonen & Luoto) yleisöstä katsoen vasemmalla ja luterilainen oppineisuus (Laato & Aro-Heinilä) oikealla ja Pawson tulkkeineen (P.Patronen) siinä keskellä. Evl. ja helluntai liikuttavalla yksimielisyydellä esittelemässä myöhäisantiikin kirkkoisien ja omien kirkkojensa traditiota kasteopetuksen parempana perustana. Pawson siinä välissä aiheuttamassa närkästystä vetoamalla paremman puutteessa vain Uuden testamentin todistukseen aiheesta. Närkästys oli jopa siinä määrin käsinkosketeltavaa, että debatin pj. Hannu Vuorinen (evl simple chuch) puki sen sanoiksi kysymällä Pawsonilta: "Eikö ole aika arroganttia aina vedota vain Raamattuun?"
Niinpä. Ei taida olla Pawsonista kasteopettajaksi hyvää vauhtia kirkollistuvalle helluntaikansalle, jolla Ignatius ja Eirenaeus on hanskassa ja Origeneskin osataan jo oikein torjua ja oman helluntaitradition painoarvoa kasvatetaan koko ajan. Mot: helluntailaisuus on kirkollistumassa - ellei peräti...
Ihan mahtava postaus DrMarkilta! Vaikka kuinka yritin niin en päässyt perille siitä, että mikä sävy viestissä oli. Oliko se sarkastinen vai huolestunut vai kritisoiva. Ja lainausmerkit hämmensi pakan lopullisesti.
Jos unohdetaan lainausmerkit, jotka kääntävät niiden sisäisen asian päinvastaiseksi kun on kyse jostakin adjektiivista/määritelmästä, niin seuraavia asioita pohdiskelin:
Koska minun kommenttini ovat provosoivia heittoja, niin mitä tarkoittaa, että DrMark "loihii lausumahan"? Provosoivia heittoja vai mitä?
"Ulkopuolisen silmissä helluntaikirkko on... niin luterilainen yhteisö" vaikuttaisi pieneltä kritiikiltä. Jos se olisi kritiikki, niin loppu lause vihjaisisi, että liberaaliksi on mennyt ja kannattaa etsiä vähän uskovaisempaa seuraa luterilaiselta puolelta.
Mutta jos tähän ei liitykään mitään kritiikkiä, niin sitten loppulause on vain toteamus, että koska luterilaisen tyyliseksi on mennyt, niin hyvä, nyt varmaan onnistuu yhteistyökin vaikkakin vasta vähemmän liberaalin porukan kanssa.
Todella hämmentävää mutta hauskaa huomata, että lamaantuu täysin kun ei tajua.
Jos kirkollistumisen vaihtoehtona on Pawsonistuminen, niin tervetuloa kupolit, kapitulit, hiippakunnat ja katekismukset.
Suosittelen muuten Antti Laaton kirjoittamaan kastekirjaa, jossa onnistutaan tuomaan jotakin uutta näkökulmaa koko kysymykseen.
IPOML:
Kiitos hyvästä analyysistä - olit suunnilleen ymmärtänyt kommenttini niin kuin olin sen tarkoittanutkin :) Suhtautuminen nykytilanteeseen ja meneillään olevaan kehitykseen riippuu siis pitkälti siitä, missä kukin sattuu itse seisomaan.
Lähetä kommentti