tiistai 11. lokakuuta 2011

Kysymyspalsta: Raamatun monimuotoisuus pastoraalisena kysymyksenä

Tässä Eksegeettisen safarin lukijapostilaatikkoon saapunut lukijan kysymys:

Parhain Eksegeetti!

Opetin seurakunnassa totuuden luonteesta Raamatussa, eli siitä, miten totuudella on eri teksteissä erilainen luonne. Yhtenä esimerkkinä mainitsin Jobin kirjan luonteen totena kertomuksena, vaikka Jobin kokemukset eivät olisikaan historiallisesti kuvattuja. Puhuin myös siitä, miten emme saa roikkua kiinni siinä länsimaisessa valistusajan tulkinnassa, että jokaisen Raamatun kertomuksen totuusarvo riippuu sen historiallisuudesta, vaan että meidän tulisi ottaa huomioon myös itämainen kerrontaperinne. Puhummehan laupiaasta samarialaisesta tai tuhlaajapojastakin luontevasti tosina kertomuksina, vaikka alkuperältään ne ovat selkeästi Jeesuksen sepitettä. Emme tuomitse Jeesusta höpiseväksi satusedäksi, vaan arvostamme hänen kykyään kertoa universaaleja totuuksia tarinan avulla.

Jälkeenpäin sain keskustella erään rouvan kanssa Jobin kirjan luonteesta, ja hänestä tuntui, että Jobin historiallisuus olisi tarpeellista, koska sen lukeminen legendaksi veisi pohjan paitsi Jobin, myös Abrahamin tarinalta ja muiden isien kertomuksilta. Selittelyni erilaisista kirjallisuustyyleistä ja siitä, miten ne välittyvät huonosti suomalaisissa käännöksissä, tuntuivat kammottavan liberaaleilta tämän vilpittömän naisen uskoon verrattuna. Tunsin itseni likaiseksi.

Haluaisinkin kysyä, onko Raamatun monimuotoisuuden ja inhimillisyyden käsittely saarnastuolissa lainkaan moraalista pastoraalisessa mielessä? Jos joukossa on ihmisiä, joiden pitäisi saada uskoa rauhassa juuri niin yksioikoisesti kuin uskovat, ja joille kaikki tulkinnanvaraisuus muodostuu ansaksi, niin onko opettajalla oikeutta sekoittaa heidän pakkaansa? Onko sellainen heikkojen uskon vaarantamista?

Nimimerkki “Olenko vandaali”

17 kommenttia:

Lars Leevi kirjoitti...

Ben Witherington kirjassaan The Living Word of God on käsitellyt ansiokkaasti sitä, miten "totuus" pitäisi ymmärtää eri Raamatun kirjoissa. Witheringtonilta on jäänyt mieleen esimerkiksi ajatus, että psalmit eivät usein kuvasta välttämättä niinkään totuutta Jumalan ajatuksista, vaan ihmisten ajatuksista.

Tämän aamun hartautena luin Ps. 89:n, jossa kirjoittaja tuskailee sen ongelman kanssa, että Daavidin dynastia ei jatkunutkaan, vaikka Jumala oli luvannut Daavidin valtaistuimen pysyvän ikuisesti. Psalmissa selvästi annetaan ymmärtää, että Jumala ei ole pitänyt tätä lupaustaan. Mielestäni tässä argumentti "onko Raamattu Jumalan Sanaa ihmisestä vai ihmisen sanaa Jumalasta" ei toimi niinkuin pitäisi.

Mielestäni seurakuntalaisen kanssa keskustellessa tämä voi olla yksi käytännöllinen esimerkki. Miten henkilö ymmärtää psalmin? Voidaanko ajatella, että tässä Jumala haluaa kertoa meille, että hän pettää lupauksensa? Vai olisiko helpompi ajatella asiaa niin, että psalmi kertoo totuudellisesti sen kirjoittajan omasta tilanteesta ja ajatuksista ennemmin kuin totuuden Jumalasta?

Tällaisessa tapauksissa mielenkiintoista onkin se, miten teksti on myös "Jumalan sanaa". Miksi Jumala halusi, että meillä olisi luettavana tällainen psalmi? Mitä sen kautta voidaan oppia Jumalasta ja ihmisten odotuksista? Hesekiel 20 tarjonnee vähintään samantasoisen probleeman.

Ville Mäkipelto kirjoitti...

"Haluaisinkin kysyä, onko Raamatun monimuotoisuuden ja inhimillisyyden käsittely saarnastuolissa lainkaan moraalista pastoraalisessa mielessä? Jos joukossa on ihmisiä, joiden pitäisi saada uskoa rauhassa juuri niin yksioikoisesti kuin uskovat, ja joille kaikki tulkinnanvaraisuus muodostuu ansaksi, niin onko opettajalla oikeutta sekoittaa heidän pakkaansa?"

Erittäin loistava ja tarpeellinen kysymys, jota varmasti jokainen eksegeetti joutuu pohtimaan. Kyllä lähtökohta saarnoissa ja pastoroinnissa pitäisi olla rehellisyys. Rehellisyys on moraalista.

Se tarkoittaa juurikin sitä, että ongelmia ei lakaista maton alle. Se, joka kysyy vaikeita kysymyksiä, kysyy luultavasti juuri niitä kysymyksiä, joita myös seurakuntalaiset kysyy. Jos mainitsemasi nainen ei juuri elämässään näitä kysellyt, niin puheestasi ei ollut luultavasti millään tavalla haittaa (saati vaikutusta yleensäkään).

Helluntailaisilla on sellainen sanonta, että ei saisi "saarnata korvasyyhyyn". Harmonisointiyritykset ja tulkinnan merkityksen aliarviointi ovat minun mielestä Raamatun julistamista korvasyyhyyn parhaimmillaan. Raamatun lukija ei vain pääse eroon vaikkapa siitä, että vaikka Jobin sanotaan pidättäytyneen Jumalan syyttämisestä (Job 1:22), niin kylläpä Job toistamiseen Jumalaa koettelemuksistaan syyttelee (Job 6:4, 10:3 yms). Kehyskertomus on väärässä. Pastorikin voi olla kriittinen ja erilaisia tulkintoja huomioiva. Rehellisyys koituu kyllä seurakunnan parhaaksi.

Toki tasapaino on kaikki kaikessa. On meillä niitäkin pastoreita, jotka vievät pohjan kaikelta. Eikä sekään liene tarkoituksenmukaista. Herkkyyskään ei ole pahaksi, kun on kyse ihmisten kanssa työskentelystä...

Julle kirjoitti...

Kirjoittajan mainitseman Jobin kirjan suhteen itselleni on tullut läheiseksi ajatus siitä näytelmänä, draamana. Tällaistä "lue Raamattua sen edustamien kirjallisuuslajien kautta" -ajatusta vaalii esimerkiksi Leland E. Ryken.

Draamana sitä lähestyessä tärkeintä ei ole kirjan historiallisuus, ja draama toisaalta auttaa pitämään mielessä senkin, että kaikkien esiintyjien (esim. Jobin ystävien) ajatukset eivät ole ilman valikointia siteerattavissa ohjeiksi tähän päivään (he Jobin kirjankin mukaan puhuivat väärin).

Job draamana ei vie siltä omassa päässäni mitään uskottavuutta pois tai vähennä kirjan merkitystä "kasvatuksena, opetuksena ja nuhteena", kuten toisaalta pyhien kirjojen tarkoitusta kuvataan.

Tärkeää tässä - ja alkuperäiseen kysymykseen liittyvää - onkin se, että Jobin kirja on draaman lisäksi Jumalan henkeyttämää, inspiroitua tekstiä. Kun tätä "hengellistä" puolta painottaa saman verran kuin esim. kirjallisuuslajin/tyylin merkitystä tulkinnalle, niin se palvelee uakoakseni useampia seurakuntalaisia kuin vain jommankumman esittäminen. Uskon sen vastaavan myös "vaikeiden" kysymyksien esittäjien tarpeisiin.

Ongelmia voi aiheutua "perinteiselle" kuulijalle, jos häne kokee esim. Jobin kirjaa käsittelevän puheen vain teknisenä kirjallisuusanalyysina ilman, että Jumalalla olisi ollut mitään tekemistä kirjan sisällössä/synnyssä.

Totuutta ja moraalisuutta palvelee usein kolikon molempien puolien tasapuolinen esittely.

Julle kirjoitti...

Ja edelliseen liittyen seuraavajuttu Raamatusta kirjallisuutena:

http://jullepartanen.blogspot.com/2011/10/raamattu-on-kaikkien-aikojen.html

Isto kirjoitti...

Tiedän hyvin kysyjän "likaisen tunteen". Samaa koin (ja koen vieläkin)kun jonkun vuoden uskossa oltuani aloin kyseenalaistamaan joitakin perinnäisopetuksia joiden itse näin olevan erilailla kuin Raamatusta ymmärsin. Puhua ei näistä uskaltanut kellekään ja ajattelukin tuntui varmaan samalta kuin Neuvostoliitossa puolueen opetuksen vastainen tuumiskelu.

Kuitenkin koen uskolleni paljon vaarallisemmaksi sen että pitäisi uskoa väkisin johonkin mihin en kuitenkaan usko ja tuntuu niin kuin raikasta vettä sataisi, kun joltain kuulee opetusta jossa tulee esille samanlaisia, ymmärtääkseni Raamatullisia, käsityksiä mihin olen itsekin kallellani.

Mutta perinteiset tulkinnat ovat aikoinaan imeytyneet niin syvään, että vieläkin tulee tuo "likainen tunne" kun joku sitten päästää oikein ortodoksista tekstiä.

Welzu kirjoitti...

Tähän liittyenhän on nyt Ristin Voiton jutuissa ja kommenteissa keskusteltu paljon naisen asemasta ja sitä kautta Raamatun tulkinnan periaatteista siinä sivussa.
Eilen uusinta numeroa lukiessa ihmettelin ihmisten ajatuksen juoksua. Lähinnä sitä, että kritisoidaan tulkintaperiaatetta, jonka mukaan meidän täytyy selvittää tekstistä mitä mikin tarkoittaa nykyaikana. Hauskintahan (?) tässä on se, että kritisoijat kuitenkin tekevät myös itse tulkinnan siitä, mitä tekstin pitäisi nykyaikana tarkoittaa.
Viime vuosina olenkin yhä enemmän alkanut kallistua sille kannalle, että seurakunnalle pitäisi opettaa järjestelmällisemmin Raamatun tulkinnan periaatteita ja siihen liittyviä kysymyksiä, kuten juuri Raamatun monimuotoisuudesta ja tekstikritiikistä.
Nykyinen systeemi johtaa vain kestämättömiin tulkintoihin ns. maallikkojen keskuudessa ja hyvien tulkintaperiaatteiden hylkäämisenä, koska ne ovat tieteellisiä (kuten uusimmasta Ristin Voitosta voi lukea), eikä niitä siksi tarvita.
Eihän tää varmasti helppoa ole ja liberaalikortti saattaa useammankin kerran vilahtaa, mutta pidemmällä ajalla hyödyt luultavasti voittaisivat haitat.

DrMark kirjoitti...

Keskustelimme muutama päivä sitten muutaman ystävän kanssa siitä, kuinka Raamatun opettamisen sijaan seurakunnissa on usein tarjolla ennemminkin tunnekokemuksia ja yhden pointin saarnoja. Seurakuntakohtaisia eroja on toki olemassa, mutta noin yleisellä tasolla olen samaa mieltä siitä, että järkevien tulkintaperiaatteiden hylkääminen liian "akateemisina" tai "tieteellisinä" ei pitkän päälle kanna hyvää hedelmää.

"Rakasta Herraa, sinun jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi, mutta älä kaikesta mielestäsi, sillä se voi asettaa kyseenalaiseksi rakkaita virhetulkintojasi."

Anssi kirjoitti...

Mitä perusteita sille esitetään, että Job ei olisi todellinen henkilö ja hänen tarinansa ainakin lähtökohdiltaan tosi? Ja miten silloin selitetään Hesekielin kirjan ja Jaakobin kirjeen viittaukset Jobiin?

Welzu kirjoitti...

En Jobin kirjan johdanto-oppiin ihan hirveästi ole tutustunut, joten seuraavat ovat ns. hatusta.
Pääasiallisena syynä varmaankin pidetään kuitenkin kirjan genreä (runo/näytelmä) ja sitä, että sama tarina löytyy muualtakin alueen kirjallisuudessa. Osittain siis seurattaisiin sitä loogista (:D?) syy-seuraussuhdetta, että jos joku asia tunnetaan vanhastaan jossakin lähi-idän kulttuurissa, niin Raamatun versio on automaattisesti siitä tehty lainaus/sovellus, eikä toisin päin.
Mutta toi saman tarinan laaja esiintyvyys voi selittyä silläkin, että Jobin kirjan mukaan Job oli merkittävä mies ja hänet tunnettiin myös ns. pakanapiireissä.
Mitä taas tulee muihin Raamatun kirjoihin, joissa Job mainitaan, niin niitä ei tarvitse välttämättä nähdä muuta kuin viittauksena ko. kirjaan. Kirjoittamisväliähän kyseisillä teksteillä on satoja vuosia, joten viittaaja ei oikeasti ole voinut tietää muuten kuin perimätiedon pohjalta, onko joku ollut olemassa vai ei. Mutta kirja tunnettiin ja oli ihan perusteltua vedota ja viitata siihen.
Loppukaneettina vielä, että en ole Jobin kirjan auktoriteettia poistamassa saati väittämässä, että Job ei sitä ole kirjoittanut tai häntä ei ole ollut olemassakaan. En yksinkertaisesti ole muodostanut asiasta selvää mielipidettä. Oleellisempaa kuitenkin on kirjan sanoma, joka pysyy samana perustui kirja todellisiin tapahtumiin tai ei, koska teho syntyy eläytymisestä ei alkuperäisen kokijan todellisuudesta.

Janne Kärkinen kirjoitti...

Jobin historiallisuudesta on tietysti vaikea sanoa varmaa tietoa. Koko kirjan teemahan on sikäli yleismaailmallinen, että Jobin kohtalon kokeneita henkilöitä on varmasti historiassa monta.

En ole itsekään mitenkään erityisesti perehtynyt kirjan johdanto-oppiin, mutta muutaman pointin osaan sanoa. Ensinnäkään ystävykset tuskin ovat oikeasti käyneet keskusteluaan runomuitoisena. (Eikä kukaan olisi voinut muistaakaan siitä kuin murto-osan.) Kirja kuitenkin on selvästi syntynyt pidemmän prosessin tuloksena. Tämän osoittaa jo Ville Mäkipellon maininta kehyskertomuksen ja Jobin puheiden ristiriidasta. Lisäksi kehyskertomuksen maininta Jumalan ja Paholaisen välisestä kamppailusta Jobin kärsimysten syynä ei enää esiinny muualla kirjassa ja jääkin vain sivuteemaksi kirjan varsinaisen sanoman rinnalla.

Silmiinpistävimpiin piirteisiin Jobin kirjassa kuuluu mystinen Elihu, joka ilmaantuu täysin tyhjästä Jobin kolmen ystävän rinnalle luvussa 32. Häntä ei mainita kirjan alussa Jobin ystävistä puhuttaessa (2:11) eikä kirjan lopussa (42:7-9). Tämän lisäksi "Elihu jatkoi puhettaan" vielä kolme kertaa (34:1; 35:1; 36:1), vaikka kukaan muu ei puhu välissä. Tämäkin viittaisi siihen, että Elihunkin puheita on laajennettu myöhemmin. Ne näyttäisivät syntyneen yrityksenä ratkaista Jobin ongelma, kun kolmen muun ystävän puheisiin ei oltu tyytyväisiä (32:1-5).(Toinenkin vaihtoehto tuli nyt kirjoittaessa mieleen: ne on ehkä voitu lisätä, jotteivät kirjan lukijat tulkitsisi Jobin puheita väärin! Tähän voisi viitata esim 35:3.)Puheiden sekundaarisuuteen viitta myös se, että jos ne poistettaisiin, kerronta siirtyisi loogisesti Jobin pyynnöstä suoraan Jumalan vastaukseen (31:40a->38:1).

Muistelen, että kirja on selvästi lyhyempi Septuagintassa kuin masoreettisessa tekstissä (1/6 verran?), mikä viittaa siihen, että kirjan syntyprosessi on ollut vielä käynnissä 200-100-luvuilla eKr. Lisäksi kirjan teema näyttäisi nousevan siitä, että perinteinen oppi Jumalasta aina hurskaita siunaavana ja syntisiä rankaisevana on kyseenalaistettu (kreikkalaisen ajattelun vaikutusta hellenistiseltä ajalta?). Tässä suhteessa Jobin kirja muistuttaa Saarnaajan kirjaa, jossa myös perinteinen usko ja luottamus Jumalaan kyseenalaistetaan ja jota pidetään yleisesti hellenistisen ajan tuotteena.

Ihmiset ovat varmasti kaikkina aikoina törmänneet siihen, että opetettu hengellinen totuus ei pidäkään yhtä tosielämän kokemusten kanssa, mutta minun mielestäni Jobin kirja on todistusaineiston perusteella varsin myöhäsyntyinen. Tämä ei kuitenkaan vähennä ollenkaan kirjan teologista merkittävyyttä, se on itse asiassa yksi suurimpia suosikkejani Raamatussa. Minustakaan kirjan historiallisuus ei ole ainakaan tässä tapauksessa kirjan sanoman kannalta olennaista. Historiahan sinällään on sitä paitsi vain mykkää historiaa, sillä voi olla sanottavaa ainoastaan tulkittuna, kuten joku itseäni viisaampi on sanonut.:)

Jos puhutaan Jumalan ilmoituksesta, niin itselläni on viime aikoina vahvistunut paljon se ajatus, että Jumalan ilmoitus on nimenomaan dynaaminen tapahtuma ennemmin kuin jokin paperille kirjoitettu lause. Ainakin Timo Veijola taisi olla kovasti tätä mieltä puhuessaan VT:n ilmoituksesta, ja olen alkanut kallistua samalle kannalle. Raamattu tuntuisi olevan Jumalan ilmoitusta nimenomaan siksi, että sen kautta Jumala edelleen puhuu ihmisille ja saa ihmisissä aikaan muutosta, eikä sen takia, että se olisi historialliselta tarkkuudeltaan meidän aikamme historiankirjoituksen vaatimusten mukainen.

Mutta olen kohdannut itse aivan saman ongelman kuin nimimerkki Olenko vandaali?. Saatan itse pystyä lukemaan Raamattua hengellisesti historiallis-kriittisen möngerryksen jälkeenkin, mutta miten selittää samoja asioita esimerkiksi nuortenillassa tuhoamatta 15-17 -vuotiaiden seurakuntanuorten uskoa? Usein tuntuu, että on joutunut lähes "salailemaan" historiatietoa Raamatusta ikään kuin varmuuden vuoksi. Mutta ehkä keskitie on mahdollista löytää, maisteriksi valmistumiseen on vielä jokunen vuosi aikaa.

Anssi kirjoitti...

Ai. Onko blogin muut kirjoittajat samoilla linjoilla?

Mikko Sivonen kirjoitti...

Anssi: Jos apostoliset kirjoittajat (tässä tapauksessa Jaakob) näyttäisivät pitävän Jobin kirjoitusta myös historiallisena ("Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen." Jaakob 5:11), niin silloin minäkin taivun sen historiallisuuteen.

Alkuperäiseen kysymykseen: Erittäin hyvä ja tarpeellinen kysymys. Juuri tässä on meidän ongelma: pelkäämme että rehellinen käsittely murskaa jonkun "uskon". Mutta ehkä joitakin osia tästä "uskosta" pitääkin horjuttaa. Nähdäkseni kristinuskon perussanoma ei perustu "uskojan" subjektiiviseen "uskoon", vaan uskon objektin, nimittäin Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen historiallisuuteen. On hyvä meidän "uskon" kannalta miettiä ja kyseenalaistaa kaikenlaisia asioita. Ja toisaalta opettajan ja saarnaajan tehtävä on juuri olla ylösnousemuksen todistaja, ensisijaisesti historiallisen ja objektiivisen, ja vasta toiseksi, jos sittenkään, subjektiivisen.

DrMark kirjoitti...

Itse olen aina pitänyt Jobin kirjaa historiallisena, mutta toisaalta uskoni ei lepää sen varassa. Minusta Job on vähän kuin Tuntematon sotilas - se on puhutellut ihmisiä sukupolvesta toiseen, se on kaikkien tuntema, sen hahmoihin voidaan viitata, ja se on sanomansa suhteen sopusoinnissa todellisuuden kanssa ja voisi yhtä hyvin olla tarkka historiallinen kuvaus kuin kirjailijan saaman inspiraation tulosta.

Itse olisin tällä hetkellä taipuvainen myös ajattelemaan, että esim. Ut:n kirjoittajien viittaukset Jobiin eivät sinänsä ole riippumatonta, erillistä (ilmestystietoon perustuvaa?) todistusaineistoa, vaan ajattelen esim. Jaakobin vedonneen Kirjoituksista löytämäänsä dokumenttiin ihan muussa tarkoituksessa kuin sen historiallisuuden vahvistamiseksi. Toki voin olla väärässäkin.

Samoin minusta Jobin kirjassa on joukko ominaisuuksia (joita on jo tuotu esille aikaisemmin), joiden selittäminen on haastavaa, jos ajatellaan kirjan olevan sanatarkka kuvaus historiallisista tapahtumista. Mutta en ole mitenkään ehdoton kysymyksen suhteen suuntaan taikka toiseen. Kysymys on mielestäni kuitenkin eri kategoriassa kuin esim. kysymys ylösnousemuksen historiallisuudesta, joka selkeästi on avainkysymys Ut:n kirjoittajienkin mielestä.

Welzu kirjoitti...

Yksi "ongelma", mikä esimerkiksi Jobin historiallisuuden kohdalla syntyy johtuu pitkälti raamattunäkemyksestä. Nykyinen, mielestäni hieman liiankin kiillotettu ja ihannoitu kuva Raamatusta jumalisena kirjana johtaa siihen, että odotukset Raamatun luotettavuudesta kasvavat.
Jobin kirja on tästä hyvä esimerkki. Kirja itsessään ei millään lailla esittäydy ehdottoman historiallisena saati vaadi lukijaa olettamaan, että se olisi historiallinen (se ei esimerkiksi liity mitenkään Vanhan testamentin historiallisten kirjojen jatkumoon). Se jopa alkaa hyvin tarinamaisesti.
Tässä mielessä Jobin kirjaa voisi verrata aivan hyvin Jeesuksen vertauksiin, jotka kertovat elävästä elämästä ja tilanteista, jotka olisivat voineet tapahtua, mutta ovat todennäköisesti Jeesuksen sepittämiä tai lainaamia kertomuksia.

Janne Kärkinen kirjoitti...

Pahin tapa horjuttaa tavallisten seurakuntalaisten uskoa on ehkä se, että latelee sarjan historiallis-kriittisen tutkimuksen tuloksia Raamatun fragmentaarisuudesta ja lopettaa puheensa siihen. En tiedä, tapahtuuko tällaista seurakunnissa, mutta ainakin Helsingin teologisessa aloittaessani kävi luonnollisesti juuri näin. Siinä oli sitten aika lailla tyhjän päällä, kun kukaan ei ollut kertomassa tutkimustiedon merkityksestä teologialle tai kristilliselle uskolle. Varsinkin kun oli omaksunut nuoruudessaan melko fundamentalistisen raamattunäkemyksen. Oli sellainen fiilis, että "Siinä ovat sinun jumalasi, Israel!" vrt. 1 Kun. 12:28.

Mielestäni on tämän vuoksi tärkeää juuri se mistä Ville ja Lars ynnä muut mainitsivat: ettei tutkimustuloksista puhuttaessa unohdeta huomioida riittävästi teologista puolta. Jobin kirja on tästä hyvä esimerkki. Mikäli nuo mainitsemani kirjallisuuskriittiset havainnot olisivat ainut anti opetuspuheessa seurakunnassa, kuulijoista monet jäisivät vähintäänkin hämilleen opetuksen päätyttyä. Jos taas jatkaisi esim. sillä jo todetulla seikalla, että Jobin kirjan arvovalta ei näyttäisi perustuvan sen historiallisuuteen, esityksen sävy muuttuisi huomattavasti.

Lisäksi voisi mainita, että kirja näyttää jopa parantuneen myöhemmistä laajennuksista: Saatanan maininta alussa tuo henkivaltateeman mukaan. Paholainen epäonnistuu täysin, Job ei hylkää Jumalaa kärsimyksessäkään, päin vastoin tahtoo tätä vain entistä enemmän eteensä käräjöimään. Jobin tarina myös opettaa, kuinka kärsimys voi saada meidät entistä lujempaan yhteyteen Jumalan kanssa. Lopussa tapahtuva, kehyskertomukseen kuuluva onnellinen loppu taas antaa toivoa niille, jotka lukevat kirjaa kärsimystensä keskellä: ehkä Jumala kääntää heidänkin kohtalonsa lopulta.

Kirjan "ristiriita" deuteronomistisen "kuuliaisuus tuo siunauksen"- periaatteen kanssa selittynee syntyajan tilanteen eroilla. Jumalattomuuden vallitessa ennen eksiiliä ja myöhemmin eksiilissä tärkeintä oli opettaa, että Jahve on Israelin ainoa turva ja Jumala, jota heidän tulee palvella ja joka pelastaa heidät. Filosofisessa hellenistisessä maailmassa taas heräsi kysymys, miksi hurskas kuitenkin joutuu kärsimään? Jobin kirja käsittelee tätä ongelmaa. Kumpikin näkökulma vastaa eri kysymykseen. Siksi ne eivät oikeastaan ole ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan. Kirjan muotoutumisessa ja päätymisessä kaanoniin näkyy Jumalan johdatus.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Pidin juuri seurakunnassamme ekumeenisen iltahartauden, jossa esitin väitteen, että Raamatun pitäminen auktoriteettina ja erehtymättömänä Jumalan sanana voi estää meitä ymmärtämästä Raamattua oikein.

Perustelu: Paavali opettaa, että yhden lain pitäisi ohjata meitä, ja että yksi periaatteessa riittää: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Eli rakastaminen ohjaa oikeaan toimintaan lähimmäistä kohtaan. Mutta koska Paavalin kirjeet ovat Raamatussa ja auktoriteetti ja Jumalan sanaa, niin jos joku on erotettu seurakunnasta ja huomataan, että kaveri katuu, niin miten siihen suhtaudutaan? Kaveri voidaan ottaa takaisin seurakuntaan. Miksi? Koska Paavali toisessa korinttolaiskirjeessä sanoo, että sellainen kaveri voidaan ottaa takaisin.

Nyt Paavalin ohjasi tekemään sen ratkaisun rakkaus tuota ihmistä kohtaan. Mutta seurakunnan ohjaa tekemään tuon ratkaisun se, että Paavali sanoi, että niin voi tai on oikein tehdä. Eli Raamatun pitäminen auktoriteettina ja erehtymättömänä Jumalan sanana ohjaa ihmisiä tekemään, kuten sanassa sanotaan, ei oppimaan rakkauden kautta valitsemaan oikeita tekoja, kuten sana opettaa, että olisi oikein.

Tämä on mielestäni tod iso ongelma, josta pitäisi puhua seurakunnissa ja ohjata uudelleen tutustumaan siihen, että mitä on ihan tavallinen lähimmäisen rakastaminen.

Janne Kärkinen kirjoitti...

Isä P.:

Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen pointti. Harmittavan monet pelkästään etsivät Raamatusta lauseita, joita sitten heitellään sellaisinaan vastauksina ongelmiin, sen sijaan että yritettäisiin ymmärtää Raamatun ohjeiden tajana olevia periaatteita.