torstai 30. elokuuta 2007
Iteratiivinen preesens ja rukous
Tämä kirjoitus mukailee aikaisempaa blogittamistani muualla, mutta se on jälleen minulle ajankohtainen kysymys.
Oletko koskaan pohtinut Paavalin käskyjä rukouksesta? "Rukoilkaa lakkaamatta" (1. Tess 5:7 ADIALEIPTWS PROSEUXEQE). Useasti tämä tulkitaan niin, että rukous on jatkuvasti tapahtuva suorite. Kirkkoisät käytännössä huomasivat, että jatkuva rukous on mahdotonta ja alkoivat opettamaan rukouksesta elämäntapa valintoina. Jos elän hyvää elämää, teen hyviä tekoja lähimmäiselle ja muut hyvät asiat kirjautuivat moniin selitysteoksiin esimerkkinä jatkuvasta rukouksesta. Tämänkaltainen ajattelu ei tee kuitenkaan Paavalille oikeutta. Paavalin käsky koskee Jumalaan kohdistunutta rukoustapahtumaa.
Kreikankieli antaa sen mahdollisuuden, että lakkaamaton rukous on säännöllisesti tapahtuva rukoushetki. Verbi rukoilkaa on preesensissä, jota vahvistaa adverbi lakkaamatta. Tällöin on tulkinnallisesti erittäin todennäköistä, että verbi tulisi ymmärtää iteratiivisena preesensinä. Se tarkoittaa hetkittäin, mutta toistuvasti tapahtuvaa tapahtumaa. Tällöin rukous muistuttaisi seuraavan laista toisintoa * * * * * * * * *, jossa jokainen tähti kertoo säännöllisesti pidetystä rukoushetkestä.
Miten on hyvät akateemiset veljet, oletteko samaa mieltä? Ja jos olette, onko rukous meille yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin teologia? Rukoushan on Raamatun mukaan ainut tapa kommunikoida Jumalan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Erämaaisät päätyivät jumalanetsinnässään siihen, että on yksi rukous ylitse muiden joka jää, kun kaikki hurskaat yritykset on havavaittu kelvottomiksi: "Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua, (syntistä)". Ortodoksisessa perinteessä tämä on olennainen osa henkilökohtaista hartaudenharjoitusta, ja se voi harjoituksen myötä muuttua jatkuvaksi rukouksen olotilaksi.
Ensimmäisen kerran kuulin Jeesuksen rukouksesta 90-luvun lopulla radiohartauksessa, jonka jälkeen kokeilin sitä. Yllättäen se jäi minulle sisäiseksi rukoukseksi viikon ajaksi. En silloin tajunnut miten poikkeuksellista se oli, joten en ymmärtänyt kiittää siitä ja jatkaa sitä.
Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen kohtasin uudelleen Jeesuksen rukouksen erään kirjan kautta. Aloin jälleen rukoilemaan sitä, jolloin huomasin miten se ihmeellisellä tavalla alkoi suojelemaan ja pyhittämään. Kun oli alkanut päivän Jeesuksen rukouksella (n. 100 kertaa), niin kun päivän mittaan mieleen nousi epäpyhiä ajatuksia tai ajatuskulut lähtivät epärakentaville urille, Jeesuksen rukous ikään kuin pomppasi vatsanpohjasta ja otti ajatuksen kiinni ja antoi mahdollisuuden valita pitääkö vai hylkääkö ajatuksen.
Myöhemmin sain kokea ihmeellisen hetken Ison Kirjan rukouskammiossa, kun yksinäisyydessä menin sinne rukoilemaan Jeesuksen rukousta ja lisäsin siihen hengityksen. Olin rukoillut jo jonkin aikaa kun yllättäen rukous ei enää tapahtunut sanoilla vaan hengityksellä, jolla oli sanojen sisältö. Tuntui kuin hengitykseni olisi muuttunut siiveniskuiksi joilla sain lentää rukouksen maailmassa. Myöhemmin luin Jeesuksen rukous antologiasta, että hengityksen lisääminen voi olla haitallista, ja huomasin itsekin, että kun sen jälkeen rukoilin, niin hengitys pyrki mukautumaan rukouksen tahtiin eikä rukous hengityksen tahtiin, mikä ei tuntunut hyvältä.
Erittäin inspiroiva kirja Jeesuksen rukouksesta on Pyhiinvaeltajan kertomus, jossa Jeesuksen rukousta lakkaamatta rukoileva henkilö seikkailee Venäjänmaalla.
Olen miettinyt tuon rukouksen ihmeellisyyttä. Yhdessä vaiheessa mietin, että meneekö tämä Hare Krishnojen mantraamiseksi, mutta heillä ei ole väliä sillä, ymmärtääkö mantran sisällön. Itse olen keskittynyt välillä meditoimaan rukouksen jokaista osaa erillisenä, jotta rukous ei olisi tyhjään hokemista: Herra, Jeesus, Kristus, Jumalan, Poika, armahda, minua, syntistä. Olen tullut siihen tulokseen, että krishnat sun muut ovat ehkä ymmärtäneet tuon tekniikan merkityksen ihmisen mielelle, joka pyrkii vaeltelemaan vastaantulevien impulssien ajamana, mutta se ei vie lopulta minnekään. Jeesuksen rukouksessa kun sitä tekee ajatuksella, se vie jatkuvaan Jumalan kasvojen edessä olemiseen ja antaumiseen Pyhän Hengen ohjauksella arjen keskellä.
En ole taaskaan pitkään aikaan rukoillut Jeesuksen rukousta, mutta ehkä tämä jälleen aktivoi sen. Kaipaan sitä rauhaa ja selkeyttä, jota se tuo elämään, ja sitä, että lakkaamatta saa rukoilla Jumalalta armahdusta ja kohdata armahtavan Jumalan.
Jos muilla on kokemuksia Jeesuksen rukouksesta, niin kuulisin mielelläni.
Itse olen kyseisen Paavalin kehotuksen ymmärtänyt tarkoittavan sitä mieltä, joka itselläni oli Jumalan armosta heti uskoontulon jälkeen (ei enää). Olinpa töissä tai kadulla, oli mieleni jatkuvasti kääntyneenä Jumalan puoleen ja rukoilin vastaantulevien ihmisten puolesta ja asioiden puolesta välittömästi ne kohdatessani. Tiedän siis kokemuksesta, että sellainen tila on mahdollinen ja se on kahdehdittava ja autuas olotila. Kaipaan sitä ja tiedän myös, että ei se tule jollakin rukoustekniikalla takaisin, vaan ainoastaan mielen kääntymisellä pois maallisista kohti taivaallisia. Jeesuksen rukous on itselläni kuitenkin ollut avuksi mielen muuttamisessa.
Esan mainitsema tulkinta 1. Tessalonikalaiskirjeen viidennen luvun seitsemännestätoista jakeesta lienee mahdollinen. Oletan, että vastaavanlaisia kielellisiä selityksiä löytyy myös esim. Ef. 6:18 ja Luuk. 18:1 kohdalla, joista tuo iteratiivinen preesens puuttuu.
Toinen vaihtoehto on olla ottamatta tuota kehotusta liian kirjaimellisesti, jolloin sitä ei tarvitse selitellä jonkun kieliopillisen kategorian avulla. Se voisi siis esim. kuvastaa tietynlaista asennetta ja lähestymistapaa rukoukseen ilman, että "lakkaamatta" ymmärretään merkityksessä "86400 sekuntia vuorokaudessa". Tuo lähestymistapa voi puolestaan toki olla esim. juuri Esan mainitsema toistuva tapahtuma.
Mitä tulee rukoukseen ja teologiaan, niiden keskinäinen tärkeysjärjestys riippunee siitä, mitä sisältöjä tai muotoja ko. asiat saavat.
Hups juu. Huomaan tuosta DrMarkin kommentista asian, joka on jo jonkin aikaa vaivannut minua. En taida keskustella ihan samalla levelillä teidän kanssanne, eli en ehkä toteuta eksegeettisen safarin tarkoitusta. Koetan parantaa tapani tai olla vähemmän äänessä.
Toinen vaihtoehto on olla ottamatta tuota kehotusta liian kirjaimellisesti, jolloin sitä ei tarvitse selitellä jonkun kieliopillisen kategorian avulla. Se voisi siis esim. kuvastaa tietynlaista asennetta ja lähestymistapaa rukoukseen ilman, että "lakkaamatta" ymmärretään merkityksessä "86400 sekuntia vuorokaudessa".
Just my thoughts..
Lähetä kommentti