Viimeisimmässä RV-lehdessä (47, 24.11.2010) on Lari Launosen artikkeli, joka käsittelee Aadamin jälkeläisten osaksi tulevaa kuolemaa sekä Kristuksen seuraajien osaksi tulevaa ylösnousemuksen toivoa. Kirjoitus nojaa Aadam-Kristus -vastakkainasettelun osalta (luonnollisesti) pitkälti Roomalaiskirjeen viidenteen lukuun, ja muiltakin kohdin lähinnä Paavalin kirjoituksiin.
Monen mielestä artikkelin mielenkiintoisinta antia lienee se havainto, että ainakaan apostoli itse ei korosta ns. perisynnin biologista välittymistä yhdeltä sukupolvelta seuraavalle. Jos näin tosiaan on, niin sen implikaatiota esim. eri teorioille Jeesuksen neitseestäsyntymisestä kannattaa pohtia.
Kirjoittaja myös toteaa, että Ut:ssa "ei erityisesti korosteta" kristityn pääsevän kuoltuaan välittömästi taivaaseen. Tässä olisi ollut kiva kuulla tarkemmin, mitä "taivaalla" tarkoitetaan, tai miten tähän liittyvät esim. Jeesuksen lupaus ryövärille ristillä, Paavalin toive päästä maan päältä olemaan Kristuksen kanssa, tai vaikkapa alttarin alla olevien "sielujen" keskustelut Ilmestyskirjassa.
Artikkelin lopussa on myös sellainen maininta, että "kristityillä ei yleensä ole tapana polttaa vainajien ruumista", vaan se jätetään odottamaan ylösnousemusta. Kuinka teologisesti relevantti uskomus tämä mahtaa olla? Jääkö hurskaalta Herran palvelijalta ylösnousemus väliin, jos hautaustavan valinta on suoritettu väärin?
3 kommenttia:
Kun perisyntiä ei ole, niin miksi neitseestä syntminen olisi (uudelleen) pohdinnan alla?
Kirjoittaja puhuessaan taivasten valtakunnasta tarkoittanee "yleiskäsitystä" asiasta. En tiedä mikä muu sana voisi olla parempi, koska Paavali odotti Herran Päivää jo elinaikanaan. Selvää on että tuomio tulee vasta Herran Päivänä eikä silloin kun ihminen kuolee. Mm Nooan aikalaiset pelastuivat kadotuksestakin, siis ne jotka nousivat kapinaan Herraa kohtaan. Silloin sen enempää kadotus kuin taivaskaan (tai mikä nimi sille nyt annetaankaan), ei ole ennen Herran Päivää absoluuttinen tila/paikka.
Tähän en kuitenkaan halua tuoda mitään välitilaoppia taikka tulliporttieoriaa.
Myös Petri Mäkilä käsittelee jonkin verran perisyntikäsitettä uutukaisessa kirjassaan Helluntailainen, Kuva&Sana 2010. Olisi mielenkiintoista lukea täällä Safarilla vaikka tohtoriMark:in analyysi Mäkilän kirjasta.
Suomalaista akateemista helluntaiteologiaa on kuitenkin julkaistu aika vähän...
Kiitos vinkistä. Omalla lukulistallani on ikävä kyllä aika täyttä tällä hetkellä ja seuraava Safarille ilmestyvä arviointikin on jo varattu Antti Laaton kirjalle Lopunajat. Mutta ehkäpä joku toinen safarfilainen innostuu Mäkilän kirjasta, joka sinällään on varmaankin lukemisen arvoinen opus.
Lähetä kommentti