Kirja-arvio: The Conversion of the Nations in Revelation

McNicol, Allan J.,
The Conversion of the Nations in Revelation
(London: T&T Clark, 2011), xvii + 155 sivua.

Kuinka on selitettävissä se, että Karitsa näyttäisi voittavan ja tuhoavan kansat Ilmestyskirjan luvussa 19, mutta kaksi lukua myöhemmin ne mainitaan jälleen uuden Jerusalemin kuvauksen yhteydessä? McNicolin monografia keskittyy tämän jännitteen ratkaisuun ja kertoo samalla, miksi "kansojen kääntymys" -teema on ylipäätään mukana Ilmestyskirjassa.

Kirjoittaja aloittaa kritisoimalla joitakin aikaisempia teorioita: kansat kääntyvät seurakunnan kärsivän seurakunnan uhrautuvan todistuksen kautta ennen paruusiaa; heidän kohtaloonsa liittyvä jännite on pääasiassa retorinen ja on tarkoitettu toimimaan kehotuksena seurakuntalaisille oikeaan asenteeseen ja toimintaan; tai loppujen lopuksi "kansat" koostuvatkin siitä multietnisestä uskollisesta jäännöksestä, jonka Kristus on lunastanut kaikista kansoista (luvut 1 ja 6). Omaa näkemystään McNicol pohjustaa analysoimalla kansojen roolia Ilmestyskirjassa ensin luvun 19 taisteluun asti (luku 2) ja sen jälkeen jälkeen luvuissa 20-22 (luku 3). Tätä seuraa "kansojen kääntymys / pyhiinvaellus [Siioniin]" -teeman tarkastelu Vanhassa testamentissa ja muutamissa toisen temppelin ajan juutalaisissa kirjoituksissa (luku 4).

McNicolin teesi on, että Johannes tunsi profeetalliset kirjoitukset ja löysi niistä mallin, jota hän seuraa varsinkin Ilmestyskirjan tekstijaksossa 21:1-22:9. Jotta muinaiset profetiat saisivat täyttymyksensä, kahden erityisen liiton tulee toteutua. Ensimmäistä näistä kirjoittaja kutsuu "kansa-liitoksi" (people-covenant). Tällä hän tarkoittaa Daavidin huoneen kanssa tehtyä ikuista liittoa, joka on nyt laajennettu käsittämään kaikki ne uskovat, jotka tulevat perimään profeettojen lupaamat eskatologiset siunaukset (Ilm. 21:1-22:5). Nämä uskolliset voittajat ovat uuden Jerusalemin tulevia asukkaita.

Toisen liiton McNicol on nimennyt "liitoksi kansojen kanssa", mikä viittaa Jumalan alun perin Nooan kanssa tekemään liittoon. Tämän liiton perusteella kansat, jotka Ilmestyskirjan loppuun mennessä ovat puhdistautuneet ja suuntautuneet kohti Kristusta, pääsevät osallisiksi uuden liiton eduista - joihin kuuluu myös pääsy uuteen Jerusalemiin.

Esiteltyään oman näkemyksensä kansojen kääntymyksestä, McNicol pohtii sen merkitystä suhteessa Ilmestyskirjan avainsanomaan (luku 5). Hänen mukaansa Johannes on huolestunut Vähän-Aasian eri seurakunnissa olevista monista uskovista, jotka ovat vaarassa menettää pelastuksensa tekemällä kompromisseja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Johanneksen ilmestyksen tarkoitus on sekä varoittaa mukautujia että rohkaista uskollisia: vanhurskaiden yhteisö korotetaan lopulta, kun taas pedon kanssa liittoutuneet tahot kohtaavat ankaran tuomion - ennen kuin jäljelle jääneet kansat kääntyvät.

Ilmestyskirja on niin monimutkainen teos, että lukija kuin lukija löytää McNicolin kirjasta yksityiskohtia, joiden tulkinnasta on eri mieltä. Kaksi laajempaa kysymystä nousee kuitenkin yli muiden. Ensiksikin McNicol keskittyy osoittamaan, kuinka kansat eivät tuhoudukaan kokonaan taistelussa, joka käydään Karitsan ja maan kuninkaiden sekä heidän armeijoidensa välillä. Mutta kansojen joukkotuho ei näytä olevan mitenkään olennainen osa Johanneksen kertomusta luvussa 19. Paljon oleelliseempaa olisi ollut sen osoittaminen, miten ja miksi luvussa 20 kansat vielä tuhat vuotta myöhemmin selviytyisivät uuteen luomakuntaan pateettisen hyökkäyksensä ja sitä seuraavan viimeisen tuomion jälkeen.

Toiseksi, "liitto kansojen kanssa" näyttelee kirjoittajan argumentaatiossa keskeistä osaa, mutta hän perustelee vain yhdellä alaviitteellä (s. 103) sitä, että ylipäätään oli olemassa odotus Nooan kanssa tehdyn liiton jonkinlaisesta eskatologisesta täyttymyksestä. Koska koko konsepti on todennäköisesti uusi suurimmalle osalle kirjan potentiaalisesta lukijakunnasta, kyseisen liiton taustoja ja siihen mahdollisesti liittyviä tekstejä olisi pitänyt käsitellä huomattavasti laajemmin. Toisaalta suurimman osan luvusta 5 olisi voinut jättää pois, sillä sen sisältämä materiaali on hyvin tuttua muista alan julkaisuista eikä ole mitenkään oleellista kirjan keskeisen teesin kannalta.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi ainakin tämän arvioijan huomio kiinnittyi moniin kirjoitusvirheisiin ja epäjohdonmukaisuuksiin käytettyjen lähteiden ja niiden kirjoittajien nimissä. Esimerkiksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimman Ilmestyskirja-tuntijan etunimessä oleva "k"-kirjan oli melkein joka toinen kerta korvautunut "c"-kirjaimella. Välillä harmitti myös se, kaikkein hatarimmalla pohjalla olevien tulkintojen perustelut oli osittain korvattu ilmaisuilla kuten "selvästikin on niin, että...", "tämä vahvasti viittaa siihen, että...", "on vaikeata tulla muuhun johtopäätökseen kuin että...", "aivan ilmeisesti...", jne. Kirja ei siis tältä osin välttämättä sovi malliesimerkiksi hyvästä eksegeettisestä argumentaatiosta. Myös yleisellä tasolla kirjoittajan kokonaisargumentin etenemistä ja asioiden esittämisjärjestyksen logiikkaa oli ajoittain aika vaikea seurata, vaikka lukujen lopussa olevat tiivistelmät tarjosivatkin välillä hukassa olleelle lukijalle apua matkan varrella.

McNicolin monografia tarjoaa ajatuksia herättävän ratkaisun niille, jotka ovat vakuuttuneita itse ongelmasta eli siitä, että viittauksia kansoihin Ilmestyskirjan luvuissa 21 ja 22 ei tähän mennessä ole pystytty riittävällä tasolla selittämään.

Lyhennetty, englanninkielinen versio arvostelusta ilmestyy myöhemmin tänä vuonna CBQ:ssa.