Ranta, Erkki,Karitsa ja Leijona: Ilmestyskirja kaikelle kansalle
(Perussanoma 2015), 226 sivua.
Ilmestyskirjan selitys Karitsa ja Leijona on Erkki Rannan kuudes ja viimeinen teos Perussanoman kustantamassa Raamattu kaikelle kansalle -sarjassa. Kirjasarjan kommentaarien tarkoitus on sekä palvella Raamatun julistajia että tarjota materiaalia niin raamattupiirejä kuin henkilökohtaisia hartaushetkiäkin varten. Kirjoittaja on Damaskon kirjan Vanhan testamentin lainauksista tohtoriksi väitellyt luterilainen pappi.
Kirjan esipuhe on osittain ymmärrettävissä pienenä apologiana muun sisällön suhteen. Ranta antaa ymmärtää, että hänen ei alun perin ollut määrä kirjoittaa aiheesta selitysteosta, mutta (olosuhteiden pakosta?) hän kuitenkin tarttui tähän itselleen vaativaan tehtävään. Samalla käy ilmi, että kirjan sisältö perustuu hyvin pitkälle hänen vuonna 1986 valmistamaansa opetussarjaan Ilmestyskirjasta. Nämä lähtökohdat näkyvät myös itse selityksessä - kirjassa käytettyjä lähteitä on sangen vähän ja tuorein hyödynnetty Ilmestyskirjan akateeminen tutkimus on lähes 30 vuotta vanhaa.
Keskeisissä johdantokysymyksissä Ranta pysyttelee ennalta arvattavilla poluilla. Kirjoitusajankohdaksi oletetaan muitta mutkitta keisari Domitianuksen hallituskausi, mutta apostoli Johannesta pitää perustella kirjoittajaksi parin sivun verran. Sen sijaan itse kirjan tulkinnassa yhdistellään luovasti aikahistoriallista, kirkkohistoriallista ja futuristista lähestymistapaa. Tuloksena on näkemys, joka on tiiviisti ankkuroitu ensimmäiselle vuosisadalle mutta samalla myös silti kattaa kirkon lähes 2000-vuotisen historian ja katsoo vielä eteenpäin tuleviinkin tapahtumiin. Tämän lähestymistavan yksityiskohtia valottaa parhaiten joukko esimerkkejä tunnetuista Ilmestyskirjan kohdista:
- Luvuissa 6-11 mainitut sinetit ja pasuunat kuvaavat suunnilleen samaa ajanjaksoa Johanneksen päivistä maailman loppuun asti.
- Luvussa 7 mainitut 144000 edustavat "vanhaa Israelia" eli vanhan liiton pyhiä.
- Luvun 13 ensimmäinen peto on symboli "Lohikäärmeen vallan käyttäjälle ihmisten muodostamissa valtakunnissa" - mistä keisari Domitianus oli Johanneksen aikainen esimerkki - ja toinen peto on ihmiskunnan historian lopussa nouseva antikristus. Saman luvun lopussa esiintyvä pedon "merkki" on jotain, joka konkreettisesti lyödään totalitäärisen valtiomahdin toimesta otsaan ja oikeaan käteen. Pedon "luvun" 666 Ranta puolestaan mainitsee sopivan keisari Neroon, mutta hylkää sen saman tien, koska "kysymys on kuitenkin lopunajan hahmosta" ja Nero eli jo ensimmäisellä vuosisadalla.
- Luvun 14 lopussa mainitut kaksi satoa kuvaavat kahta eri tapahtumaa, Kristuksen omien sadonkorjuuta ja Kristuksesta osattomien tuomiota.
- Luvun 15 vihan maljat ovat vielä kokonaan edessä, vaikka ovatkin osittain päällekkäisiä seitsemän sinetin ja seitsemän pasuunan käynnistämien tapahtumien kanssa.
- Luvun 16 "Harmageddon" viittaa Karmelin itäpuolella olevaan Megiddon vuoreen, jossa käydään "eskatologinen lopputaistelu".
- Luvun 17 portto on Rooman kaupunki, mutta edustaa laajemmin "jumalatonta esivaltaa" ja "Jumalasta luopunutta kristikuntaa". Samassa yhteydessä mainitut kahdeksan kuningasta ovat kahdeksan Rooman keisaria ja tuleva kahdeksas kuningas on - hieman yllättäen - keisari Domitianus.
- Luvussa 20 mainitun tuhatvuotisen valtakunnan suhteen Ranta ei osaa suoraan määritellä kantaansa, mutta millenniumin jälkeisten tapahtumien tulkinnan perusteella hänen lähestymistapansa on amillennialistinen.
Ilmestyskirja on dokumentti, jonka sisällöstä on runsaasti hyvinkin erilaisia näkemyksiä, joten yksittäisten tulkintojen suhteen jokaisen arvostelijan on mahdollista löytää jotain kritisoitavaa. Tästä huolimatta on todettava, että Rannan teos on tarjolla olevan selitysten kirjon järkevämmästä päästä. Sen ansioiksi laskisin - kirjan maltillisuuden lisäksi - erityisesti kolme seikkaa.
Ensiksikin kirjassa valittu tulkintaperiaate säilyttää käytännössä koko Ilmestyskirjan relevanttina nykypäivän lukijalle. Tässä kirja poikkeaa edukseen erityisesti sellaista tulkinnoista, joissa seurakunta katoaa kolmannen luvun jälkeen maan päältä. Tällöin loppujen lukujen tehtävänä on lähinnä tyydyttää lukijan mielenkiintoa sen suhteen, mitä kaikkea kamalaa maailmassa tapahtuu sen jälkeen kun hän itse on päässyt taivaaseen.
Toiseksi, Rannan selityksestä huokuu sama asenne kuin Johanneksen tekstistä: moni itseään kristittynä pitävä on tosiasiassa vaarassa päätyä aivan väärään paikkaan ja heidät pitäisi jotenkin ravistella hereille. Ranta on huolissaan kirkosta ja sen nimikristillisyydestä eikä se jää lukijalle epäselväksi.
Kolmanneksi, kirjassa nivotaan Ilmestyskirjan teksti hyvin tiukasti osaksi muuta Raamattua. Joka käänteessä tuodaan esille selitettävää tekstikohtaa valottavia tai taustoittavia jakeita muista Raamatun kohdista. Itse asiassa teoksesta melkein puolet onkin tavallaan muita kuin Ilmestyskirjan jakeita avaavia ja kommentoivia kohtia. Toki tämä on samalla myös eräänlainen heikkous, sillä esimerkiksi Luukkaan evankeliumin tuhlaajapoika-kertomusta avataan kirjassa peräti seitsemän kertaa.
Kirjalla on myös joitakin puutteita, jotka eivät ole ydinsisällön kannalta kovin merkittäviä mutta haittaavat silti lukukokemusta. Tavalliselle lukijalle kriittisin lienee lähde- tai kirjallisuusluettelon puuttuminen. Moni lukija haluaa esimerkiksi viitatun lähteen julkaisuvuoden voidakseen sijoittaa sen ajallisesti tiettyyn lokeroon tai kontekstiin. Tarkkasilmäinen lukija puolestaan saattaa häiriintyä siitä, että kirjoitus- ja muotoiluvirheitä on tekstissä suunnilleen yhtä paljon kuin kirjassa on sivuja eli melkoisen runsaasti. Erityisesti tekstin translitterointi on osoittautunut haasteelliseksi.
Edellämainittujen seikkojen lisäksi eksegeettisesti harjaantunut lukija kohtaa vielä pari sellaista ongelmaa, joita suurempi yleisö ei välttämättä rekisteröi. Ensinnäkin kirjassa on joukko erilaisia väitteitä, jotka ovat suurin piirtein lähellä totuutta, mutta tiukasti tulkittuna harhaanjohtavia. Esimerkkinä tästä on vaikkapa termien "apokalyptinen" ja "eskatologinen" sekoittaminen toisiinsa, tai toistuvat viittaukset Ilmestyskirjassa oleviin Vanhan testamentin "lainauksiin" (joita ei alan tutkijoiden yleisen käsityksen mukaan varsinaisesti ole lainkaan).
Toinen eksegeettinen ongelma liittyy kreikan kieleen. Kirjoittaja tekee jatkuvasti yksittäisistä sanoista ja verbimuodoista sellaisia pitkälle meneviä päätelmiä, jotka ovat kieleen liittyvän nykytiedon valossa kestämättömiä. Tämä on varsin yleinen vaiva useimmilla niillä, jotka ovat saaneet oppinsa kreikan kielestä vuosikymmeniä sitten.
Kenelle kirja sitten sopii? Karitsa ja Leijona kuuluu "Raamattu kaikelle kansalle"-sarjaan, mutta sisältönsä puolesta ihanteellisin lukija lienee luterilainen vanhemman polven kristitty, joka kuuluu johonkin kirkon vanhoista herätysliikkeistä, ymmärtää aoristien päälle ja kaipaa hieman lisävaloa yksityiseen hiljentymiseensä Ilmestyskirjan äärellä. Sen sijaan Raamatun opettajien tai Ilmestyskirjaa tutkivien raamattupiirien kannattaisi harkita rinnalle vaikkapa Jukka Thurénin samankaltaista selitysteosta Johanneksen ilmestys (2009), joka menee jonkin verran syvemmälle ja hyödyntää hieman uudempaa akateemista tutkimusta.
Kesken kirjan arviointiprosessin tuli tieto, että Herra oli kutsunut Erkki Rannan siihen kirkkauteen, josta hän kirjassaan niin innokkaasti kertoi ja jonne hän yksin Kristukseen luottaen tiesi olevansa itsekin matkalla. Täällä hän kärsi sydänvaivoista ja oli saanut myös nähdä oman lapsensa kuolevan pitkäaikaisen sairauden murtamana, mutta nyt kaikki kyyneleet on tämän Herran uskollisen palvelijan silmistä lopullisesti pois pyyhitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti