Analyysi Robert Brotheruksen Jeesus-näkemyksestä Tee minusta ateisti -ohjelmassa

Johdanto

AlfaTv:llä on lähtenyt pyörimään Tee minusta ateisti -niminen ohjelmasarja, jota juontelee Veritas Forumin koordinaattori ja Areiopagin sivuilta tuttu Miikka Niiranen. Ohjelmassa vastapuolilla toisiaan istuvat systemaattisen teologian professorina Fullerin yliopistossa toimiva Veli-Matti Kärkkäinen ja vapaa-ajattelijoiden ja skepsiksen järjestöissä vaikuttava Robert Brotherus. Ohjelmassa miehet keskustelevat erinäisistä uskontoon ja maailmankatsomuksiin liittyvistä aiheista. Ohjelmaa on mielenkiintoista ja avartavaa kuunnella ja käydyt keskustelut ovat täydellinen vastakohta hiljattaiselle USA:n presidenttidebatille, jossa iso osa aikaa kului toisten päälle huutamiseen. Suosittelen siis ohjelman sisältöä aiheesta kiinnostuneille.

Brotheruksen väite Jeesuksen elämästä

Ohjelman 2-osassa keskusteltiin melko paljon Jeesuksen elämästä ja persoonasta. Haluankin tässä lyhyehkössä tekstissä luoda lyhyen katsauksen Robert Brotheruksen väitteisiin ja analysoida hänen argumenttinsa sisältöä. Lyhyesti sanottuna: en usko, että Brotheruksen näkemys Jeesuksesta ja hänen aikaisesta maailmastaan ja evankeliumien sisällöstä kestää lähempää tarkastelua. Mistä on kyse?

Aloitetaan siitä, että lainaan kokonaisuudessaan Brotheruksen vastauksen ohjelman juontajan kysymykseen, joka kosketti Brotheruksen näkemystä Jeesuksen väitetystä ainutlaatuisuudesta. Brotheruksen kommentti on sana sanalta tässä:

Mä sanoisin, että historiantutkimus on osoittanut, että Jeesuksen aikaan, sillä alueella, oli paljon erilaisia saarnamiehiä, jotka sanoivat, että heillä on yhteys Jumalaan, joilla oli opetuslapsia, joiden sanotaan/kerrotaan tehneen ihmetekoja, joita saattoi olla, että joita ympäröivä yhteiskunta vainosi, joitten sanottiin jopa heränneen kuolleista. Esimerkiksi Apollonius Tyanalainen, hän on unohdettu hahmo historiassa, mutta hyvin paljon yhteistä niin kuin Jeesuksen tarinan ja hänen tarinansa kanssa. Löytyy myöskin paljon Jeesusta edeltävältä ajalta monia muita myyttisiä ja ei-myyttisiä hahmoja eri uskonnoista ja mytologioista liittyen vaikka siihen, että tulee kolme kuningasta tuomaan lahjoja syntymän jälkeen ja syntyy tiettynä aikaan vuodesta ja selvästi Jeesuksen tarinaan liitettiin erilaisia mytologisia tekijöitä, koska siihen aikaan kansa ajatteli, että jos sä olet Jumalan poika, niin silloin sulla kuuluu olla nämä a-b-c-d-e-jutut, ja niitä sitten liitettiin Jeesuksen tarinaan. Siinä mielessä mulle Jeesus näyttäytyy hyvin paljon tavallisempana, normaalimpana saarnamiehenä. Eikä hän itsekään Raamatun mukaan hirveen suurta numeroa itsestään tehnyt siinä mielessä, että kyllä sitten vasta jälkeenpäin Paavali ja muut ja kirkolliskokoukset lähti keksimään kolminaisuusoppeja ja muita tämmösiä, joilla sitten Jeesusta elevoitiin jonkinlaiseksi jumalhahmoksi. (Kohta 22.00-23.35.)

Brotherus nostaa tässä esiin melko painavaa kritiikkiä evankeliumien luotettavuutta kohtaan, joten lyhyt analyysi tästä väitekokonaisuudesta on paikallaan. Lienee järkevää aloittaa siitä, että jaamme Brotheruksen väitteet eri kategorioihin. Nähtäväkseni Brotherus esittää kolme suurta väitettä:

1) Jeesuksen aikana oli paljon erilaisia saarnamiehiä ja heidän toiminnassaan on paljon samankaltaisuuksia Jeesukseen verrattuna.

2) Apollonius Tyanalaisen elämä vastaa monilla tavoilla Jeesuksen elämää ja vaikuttaa selvältä, että evankeliumien kirjoittajat ovat lainanneet Tyanalaisen elämästä asioista ja liittäneet ne Jeesukseen.

3) Jeesus olisi ollut hyvin ihmeissään kaikista niistä väitteistä, joita mm. apostolit ja myöhemmät kirkolliskokoukset hänestä esittivät. Hän ei koskaan tehnyt kovin suurta numeroa itsestään — hänen seuraajansa tekivät hänestä suuren numeron, mutta tässä he selvästi tekivät väkivaltaa Jeesuksen todellisia tarkoitusperiä vastaan.

Väitteiden analysointi

En halua nyt antaa kattavaa vastausta kaikkiin kohtiin liittyen ja rajaankin oman analyysini lähinnä kohtien 1 ja 2 käsittelyyn, joskin tekstin edetessä pitäisi käydä selväksi, että väite 3 ei myöskään pidä paikkaansa (Jeesus todellakin teki kovia väitteitä itsestään, ks. tästä lyhyesti viitteestä 1). Aloitan muutamalla yleisen tason kommentilla, jonka jälkeen sukellan hieman syvemmälle aiheiden käsittelyssä.

Brotherus ei ole ensimmäinen, joka väittää tällaisia asioita. Historian aikana eli aiemmassa Uuden testamentin tutkimuksessa on ollut samantapaisen näkemyksen puolustajia ja heistä voidaan mainita nimeltä vaikkapa Rudolf Bultmann ja Wilhelm Bousset. Bultmann uskoi, että nimenomaan hellenistiset myytit vaikuttivat vahvasti Uuden testamentin ihmekertomusten syntyyn ja Bousset uskoi, että ihmeet lisättiin Jeesus-kertomuksiin myöhemmin (ks. Meier 1994, 617; Keener 2011, 36). Tämä kaikki on kuitenkin nyt menneen talven lumia. Nykytutkijat eivät enää usko, että tällainen kuva on historiallisesti paikkansapitävä. Näin ollen Brotheruksen väite edustaa vanhaa näkemystä, joka on ollut jo jonkin aikaa kuollut ja kuopattu Uuden testamentin tutkimuksessa. Jeesuksen tekemiä ihmeitä ei liimattu myöhemmin Jeesuksen tarinaan, koska Jeesuksen ihmeteot läpäisevät kaikki olemassaolevat tekstitraditiot ja ihmeiden poisottaminen johtaisi meidät siihen tilanteeseen, että niiden kyseenalaistaminen johtaisi kaiken kyseenalaistamiseen (näin toteaa mm. Meier 1994, 630 ja Dunn 2003, 670-71).

Siirryn nyt yksittäisiin esimerkkeihin ja aloitan pakanallisen maailman esimerkeistä, jonka jälkeen siirryn juutalaisen maailman esimerkkeihin.


Pakanalliset vastaavuudet?

Jotkut lähteet mainitsevat Aleksanteri Suuren syntyneet neitsyestä, lääkäri Asklepioksen väitetään tehneen monia ihmeitä ja jopa herättäneen joitain ihmisiä kuolleista ja hän jatkoi parantamista kuolemansakin jälkeen pyhäkköjensä kautta. Brotheruksen erityisesti esiinnostama askeetikkofilosofi Apollonius Tyanalainen eli ja vaikutti nykyisen itä-Turkin alueella ja hän kuoli joskus vuosien 96-98 jKr. aikana. Kertomusten mukaan Apollonius oli jo lapsena hyvin viisas, joka alkoi seurata Pythagoraan opetuksia. Apolloniukseen liitetään monia yliluonnollisia asioita. Hän mm. ennusti oikein tulevaisuutta, ajoi ulos demoneja, paransi sairaita, ilmestyi seuraajilleen kuolemansa jälkeen ja nousi ruumiillisesti ylös taivaaseen. Myöhemmin häntä palvottiin jumalana. Kuulostaako tutulta? (Tyanalaisesta ks. Blomberg 2007, 115-16; Keener 2011, 37-40; Garland 2011; Meier 1994, 576-77.)

Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Tässä lyhyt vastaus. Aleksanteri Suuren kohdalla varhaisimmat lähteet eivät mainitse mitään neitseellisestä syntymästä. Tämän lisäksi, kuten mm. John Frame on huomauttanut, vaikka joidenkin henkilöiden katsottiin saaneen alkunsa jumalan ja ihmisen yhteentulemisen kautta, kyse oli (a) normaalista seksiaktista, joka kaukana siitä miten Matteus (1:18-25) ja Luukas (1:26-38) kuvaavat Marian kokemusta evankeliumeissaan ja (b) ne tapahtuvat polyteistisessä ympäristössä, joka on kaukana Uuden testamentin tiukasta monoteistisesta teologiasta. Varhaisella seurakunnalla ei kaiken lisäksi ollut mitään motiivia keksiä tällaista kertomusta. (Ks. Groothuis 2011, 477-79.) Lyhyesti sanottuna väite siitä, että Jeesuksen neitseestäsyntymiskertomus olisi lainaa pakanallisesta maaperästä on nykytutkimuksessa hylätty. Tähän tulokseen tulevat mm. W. D. Davies & D. C. Allison (1988, 214-15), jotka ovat kirjoittaneet tunnetun 2-osaisen kommentaarin Matteuksen evankeliumista. Samaan tapaan Larry Hurtado (2005, 328-39) muistuttaa, että Matteuksen ja Luukkaan teokset ovat läpikotaisin juutalaisia. Kaiken kaikkiaan mikään ei osoita siihen suuntaan, että pakanalliset kertomukset olisivat vaikuttaneet Jeesuksen neitseestä syntymis -kertomukseen (näin myös Raymond Brown 1999, 522-23; Bird 2020, 421).

Entä Asklepios? Itse asiassa tutkijoiden mukaan ei ole edes varmaa, oliko tämä herra edes historiallinen henkilö! Jos hän oli olemassa, hän oli alkeellinen lääkäri (ks. Blomberg 2007, 118; Instone-Brewer 2012, 30). Ahkerana kommentaarien kirjoittajana tunnettu Uuden testamentin tutkija Craig Keener toteaa (2011, 41-42), että ainoat vastaavuudet Asklepioksen ja Jeesuksen tekemien ihmeiden välillä ovat ainoastaan kaksi seuraavaa asiaa: (a) ihmisillä on jokin ongelma ja (b) he parantuvat yliluonnollisesti. Kun asiaa pohtii edes hetken, niin käy selväksi, että tämä on asia, joka täytyy välttämättä olla mukana ihmekertomuksissa. Toisin sanoen ihmekertomus ei ole ihmekertomus, ellei (a) jollain ole jokin ongelma (b) joka hoidetaan yliluonnollisesti. Näin ollen emme voi sanoa, että evankeliumeiden kirjoittajat olisivat lainanneet asioita Asklepiokseen liitetyistä kertomuksista.

Lähin mahdollinen vastaavuus löytyykin juuri Brotheruksen mainitsemasta Apollonius Tyanilaisesta. On kuitenkin elintärkeää kysyä, (a) kummanko elämästä on saatavilla varhaisempia teoksia ja (b) miten laajoja ne ovat. Lucius Flavius Philostratus, joka on tallettanut kertomukset Apolloniuksen elämästä, eli kauan Jeesuksen jälkeen 200-luvulla ja hän kirjoitti vuonna 220 Kappadokiassa sen ainoan teoksen, josta me tiedämme Apolloniuksen elämästä. Näin ollen, jos joku on ottanut vaikutteita jostain, niin Philostratus on saanut niitä Uuden testamentin teksteistä, ei päinvastoin. Esimerkiksi Markus kirjoitti evankeliuminsa yli 100 vuotta ennen häntä ja kristinusko oli vaikuttanut pitkään ennen kuin Philostratus tarttui sulkaan ja alkoi kirjoittaa omaa teostaan Apolloniuksesta. Lisäksi lähteemme Jeesuksesta perustuvat neljään evankeliumiin, jonka lisäksi tiedämme hänestä monien muiden itsenäisten lähteiden perusteella. Nämä lähteet ovat peräisin muutaman kymmenen vuoden päästä Jeesuksesta kuoleman jälkeen. Pelkästään siis lähteiden tasolla Jeesus ja Apollonius painivat eri sarjassa. Jos Jeesuksen ja Apolloniuksen välillä on tapahtunut lainaamista, kyse on siitä, että Philostratus liitti Apolloniuksen elämään vastaavia kertomuksia, joita hän löysi evankelumeista Jeesukseen liittyen. (Boyd & Eddy 2007, 56-58; Meier 1994, 577, 580; Habermas 1995, 123-24; Bird 2014, 26.) [Ks. vielä viitteestä 2.]

Summa summarum tähän saakka: Evankeliumeiden kirjoittajia ei voida syyttää siitä, että he lainasivat kreikkalaisia myyttejä kehittäessään kuvaa Jeesuksesta. Graham Twelftree, joka on kirjoittanut aiheesta yhden merkittävimmistä kirjoista, toteaa, että koko teoria siitä, että Uuden testamentin kirjoittajat lainasivat pakanallisia supermies-kertomuksia on hylätty ja se tulisi pysyä kuolleena ja kuopattuna (2011, 2526.) Samanlaisia johtopäätöksiä tekee huomattava Jeesus-tutkija John P. Meier (1994, 597-98). Hän toteaa, että ennen Jeesusta ja Jeesuksen aikana ei ollut yhtenäistä konseptia ”jumalallisista miehistä”, eikä Uudessa testamentissa koskaan kutsuta Jeesusta tällaisilla termeillä. Kuten aihetta paljon käsitellyt suomalaistutkija Erkki Koskenniemi (2000) toteaa, ainoakaan pakanallinen supermies-kertomus, joita olemme lyhyesti tutkineet, ei varmuudella esiinny ennen toista vuosisataa jKr. Tämä kaikkien luettavissa oleva nettiartikkeli on arvokasta luettavaa aiheesta kiinnostuneille.

Juutalaiset vastaavuudet?

Brotheruksen vastauksen perusteella hän näyttää linkittävän kritiikkinsä myös juutalaisia saarnamiehiä, jotka olivat monella tapaa samanlaisia kuin Jeesus. Näin ollen on sanottava muutama sana näistä juutalaisista vaikuttajista. Ajattelisin, että meidän on erotettava kaksi erilaista porukkaa toisistaan: ne juutalaiset, jotka toimivat eräänlaisina messiasehdokkaina ja ne, jotka olivat nk. ”ihmeidentekijöitä”. Keskusteluohjelmassa ensimmäinen porukka on melko paljon esillä ja Veli-Matti Kärkkäinen toteaa mielestäni aivan oikein, että näitä messiasehdokkaita oli liikkeellä useita juuri siksi, että se historiallinen ajanjakso nähtiin sellaiseksi, että monet Jumalan lupaukset olivat nyt toteutumassa. Tällä tosiasialla (että juutalaisten keskuudessa oli liikkeellä monia messiasehdokkaita) ei ole mitään negatiivista vaikutusta Jeesuksen elämään ja persoonaan, se vain muistuttaa ykeinkertaisesti siitä, että muitakin messiasehdokkaita oli liikkeellä. (Ks. tästä aiheesta erityisesti N. T. Wrightin luku 7 kirjassa The New Testament and the People of God. Kirja on monessa yliopistossa yleisesti käytetty johdantoteos Uuteen testamenttiin.)

Entä nk. juutalaiset ”ihmeidentekijät”? Tätä porukkaa edustaa kirjallisuudessa vain kaksi henkilöä: Honi Ympyröidenpiirtäjä (k. noin 65 eKr.) ja rabbi Hanina ben-Dosa (toimi ennen vuotta 70 jKr.). En mene näihin kavereihin kovin tarkasti, vaan tyydyn ainoastaan toteamaan seuraavat johtopäätökset nykututkimuksen perusteella:

• Lähteet Jeesuksen ja näiden kahden henkilön välillä ovat aivan eri tasolla. Honin ja ben-Dosan kohdalla suurena ongelma on nimenomaan lähteiden niukkuus ja myöhäisyys.
• Vastoin tunnettuja huhuja, yksikään lähde ei sijoita näitä kahta herraa Galileaan. Ei siis ole olemassa mitään lähteitä muista nk. galilelaisista ihmeidentekijöistä.
• Muiden aikalaisjuutalaisten ei koskaan kerrota parantaneen rampoja, kuuroja tai sokeita, puhumattakaan siitä, että he olisivat herättäneen kuolleita. Ainoat tällaiseen viittaavat tekstit pelkästään vihjaavat teoreettisesti, että riittävän pyhä rabbi voisi ehkä saada tällaista aikaan (b. Pesah 68a).
• On huomattava, että Jeesus ei koskaan rukoile tai ano Jumalaa ihmeitä tehdessään toisin kuin nämä kaksi juutalaista miestä. Sen sijaan hän nojaa omaan auktoriteettiinsa. Kun Jeesus parantaa sairaita tai herättää kuolleita, hän antaa ainoastaan käskyn ja henkilö tulee terveeksi: Jeesuksen ei tarvitse anoa näitä asioita Jumalalta.
• John P. Meierin (1994, 581-88) mukaan kyseiset juutalaiset karismaatikot eivät olleet sanan varsinaisessa merkityksessä ihmeidentekijöitä lainkaan. He eivät koskaan ”vain tee ihmettä”, vaan he anovat Jumalaa toimimaan. Jeesus puolestaan on ihmeidentekijä sanan varsinaisessa merkityksessä, koska hän ei vetoa ulkopuoliseen auktoriteettiin. Jeesus ei missään vaiheessa käy Jumalan kanssa kauppaa, kuten esimerkiksi Honin kerrotaan tehneen.
• Evankeliumit kuvaavat Jeesuksen ihmeteot tavalla, joka linkittää ne hänen julistustoimintansa keskiöön. Ihmeillä ei ole itsenäistä roolia Jeesuksen elämässä, vaan ne ovat yksi — vaikkakin tärkeä — linkki suuremmassa kokonaisuudessa. Ensisijaisesti ihmeet toimivat merkkeinä siitä, että juutalaisten odottama Jumalan valtakunta oli nyt murtautumassa esiin. Tällainen puuttuu täydellisesti Honin ja ben-Dosan toiminnasta. Siksi mm. Graham Twelftree toteaa (2011, 2528), ettei hän tiedä ainoatakaan esimerkkiä juutalaisista parantajista, jotka olisivat yhdistäneet ihmeet heidän sanomaansa. Kuitenkin Jeesuksen kohdalla ihmeet ja hänen sanomansa kulkivat käsi kädessä! Kaikki sellaiset kuvat Jeesuksesta, jotka eivät ota tätä asiaa huomioon, vääristyvät. Jeesus ei selvästikään nähnyt itseään pelkästään juutalaisena ”pyhänä miehenä”, vaan jonain suurempana hahmona. Hän oli Ihmisen Poika, joka oli tuomassa kauan odotettua Jumalan valtakunnan maanpäälle. (Tästä rypäsväitteestä tarkemmin, ks. Blomberg 2007, 125-26; Evans 2015, 169-70, 183-84, 187-89; Bock 2012, 13-25, 80-92; Blackburn 2011, luku 6; Twelftree 1999, 263; Meier 1994, 536-37.)

Näin ollen juutalaisten lähteiden tutkiminen antaa vain kaksi aikalaisesimerkkiä, joiden toiminnassa esiintyi ihmeiksi luokiteltavia asioita, mutta kumpaakaan heistä ei voida suoranaisesti pitää ihmeidentekijänä sanan varsinaisessa merkityksessä. Heidän toimintansa on ikään kuin kaukainen varjo verrattuna siihen, mitä löydämme Jeesuksen toiminnasta. Jeesuksen elämä on usealla tavalla paljon moniulotteisempi kuin edellä esitettyjen karismaattisten juutalaisten toiminta. Mitä tulee Jeesuksen kykyyn ajaa ulos demoneita (eksorkismi), niin tämän aiheen tutkimus osoittaa juuri samaan suuntaan: Jeesuksen toiminta on ainutlaatuista aikansa juutalaisuudessa. Jeesus ei esimerkiksi koskaan käytä avukseen mitään monimutkaisia riimejä, eikä hän käytä mitään esineitä ajaessaan ulos demoneja, kuten muut. Aiheen parissa paljon aikaa viettänyt Graham Twelftree (1990, 269) toteaa, ettei hän tiedä ainoatakaan juutalaista eksorkistia, joka olisi vedonnut Jumalan Hengen toimintaan riivajia ulosajaessaan. Jeesus on siis poikkeuksellinen juutalainen eksorkisti, koska hän toteaa toimintansa osoittavan, että Jumalan Pyhä Henki on toimimassa vahvasti kansan keskuudessa. (Matt. 12:28/Luuk. 11:20). Hän myös toteaa Jeesuksen olleen ensimmäinen, joka liitti yhteen eksorkismin ja eskatologian (=opetuksen lopunaikojen saapumisesta), koska hän yhdisti eksorkismin ja Saatanan valtakunnan tappion toisiinsa (1999, 269-71). 

Kuten tekstin alussa huomasimme, Brotheruksen mukaan tuon ajan "kansa ajatteli, että jos sä olet Jumalan poika, niin silloin sulla kuuluu olla nämä a-b-c-d-e-jutut, ja niitä sitten liitettiin Jeesuksen tarinaan". Mutta jos me puhumme tavallisesta juutalaisesta messiasodotuksesta, niin tavallisen näkemyksen mukaan kukaan ei odottanut ihmeitä tekevää Messiasta. Kuten Craig Evans tiivistää, "messiaaniset uskomukset eivät yksinkertaisesti vaatineet mahdollisen Messiaan parantavan sairaita ja ajavan ulos demoneja. Näin ollen me emme odottaisi, että varhaiset kristityt olisivat nähneet välttämättömäksi kehittää näin suuren määrän ihmekertomuksia." (Sit. Groothuis 2011, 484.) Toisin kuin Brotherus antaa olettaa, ihmeet eivät olleet mikään osa oletettua a-b-c-d-e-pakettia, joka olisi ollut pakko liimata Jeesus-tarinaan. Selitys on yksinkertaisempi: ne ovat mukana Jeesus-kertomuksessa, koska Jeesus teki ihmeitä. 

Lopetus

Pysähdyn aiheen käsittelyssä tähän. Olen viettänyt melko paljon aikaa lukemalla nykytutkimusta Brotheruksen väitteisiin liittyen ja sen pohjalta on todettava, että kertakaikkiaan mikään ei tue hänen väitteidensä oikeellisuutta. Sata vuotta sitten nämä väitteet olisivat voineet saada jalansijaa, mutta ei enää 2000-luvun tutkimuksessa. Kaikki tämä käy yhteen sen kanssa millaisia evankeliumien tekstit ovat, kuten N. T. Wright meitä muistuttaa:

Me huomaamme evankeliumeiden kertomuksista, että ihmeet eivät törrötä niistä läpi jotenkin erillisinä ja irrallisina kokonaisuuksina, kuten voisimme odottaa jos ne olisi lisätty kertomuksiin jälkeenpäin niiden kynäilemänä, jotka halusivat tehdä Jeesuksesta hellenistiselle maailmalle tutun ihmemiehen. Päinvastoin, ne sopivat täydellisesti kokonaisvaltaiseen kuvaan Jeesuksesta. (Wright 1996, 189.)

Evankeliumitutkija R. T. France (2012, 79) tiivistää tutkimuksen nykytilan seuraavalla tavalla:

Oli aika, jolloin tutkijat ohittivat Jeesuksen ihmeet yksinkertaisesti leikkaamalla ne dokumenteista pois. Nykytutkimus kuitenkin ymmärtää, että tällainen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Jeesuksen ihmeet eivät ole yliluonnollinen pintakiilto -lisäys joidenkin innokkaiden seuraajien lisäämänä mitäänsanomattomaan saarnatoimintaan. Ihmeet ovat syvällä kaikissa traditioissa, jotka ovat evankelimeiden kirjallisen muodon taustalla. Lisäksi monet Jeesuksen opetukset olettavat, että hän teki ihmeitä ja ne olisivat käsittämättömiä ilman ihmeitä. Jeesuksen saarnatoimintaa ja ihmeidentekemistä ei voi erottaa toisistaan. Ne muodostavat yhdessä yhtenäisen/johdonmukaisen kuvan Jeesuksesta. Kaikki tutkijat nykyään hyväksyvät sen tosiasian, että Jeesus tuli tunnetuksi juuri ihmeidentekijänä. (Samantapaisesti Holmén 2007, 120.)

Se mikä tässä kaikessa on tietenkin hämmentävää on se, että Brotheruksen edustama porukka on yleensä kovaäänisesti vaatimassa ihmisiä tukeutumaan nykytieteen saavutuksiin, siihen uusimpaan dataan, mutta tämä neuvo näyttää unohtuvan heti, kun siirrytään Uuden testamentin tutkimukseen... 

Päätän kirjoitukseni yksinkertaiseen kysymykseen: jos Jeesus ei pitänyt itsestään sen suurempaa meteliä, eikä hän tehnyt itsestään kovinkaan suurta numeroa, miksi ihmeessä hänet sitten ristiinnaulittiin pääsiäisenä..?

Viitteet

1. Douglas Groothuis (2011, 476) lainaa Gary Habermaksen ja Royce Gruenlerin tutkimuksia, jotka ovat esittäneet, että pelkästään nk. "minimaalisten faktojen" pohjalta me voimme tietää, että Jeesus todella antoi epätavallisen suuria väitteitä itsestään (minimaalisilla faktoilla tarkoitetaan sellaisia tekstejä, jotka sekä konservatiivien että liberaalien tutkijoiden enemmistö uskoo olevan aitoja  Jeesuksen sanoja itsestään). Esimerkiksi Gruenlerin listassa, jossa on vain 15 varmasti aitoa Jeesuksen lausuntaa itsestään, Jeesus (a) väittää olevansa suurempi hahmo kuin kukaan muu ennen tai jälkeen hänen tulemisensa, (b) uskoi, että hänellä oli jumalallinen valta antaa anteeksi ihmisten syntejä, (c) uskoi tulevansa tuomitsemaan maailman viimeisenä päivänä ja (d) uskoi, että hän oli oikeutettu vastaanottamaan jumalallista palvontaa. Voit esimerkiksi lukea aiemman kirjoitukseni siitä millä tavalla Jeesus väittää olevansa erityisen merkittävä hahmo pelkästään nk. Q-lähteessä (ks. erit. otsikko 6).  

2. Gary Habermas (1989, 172-73) tiivistää Apollonius Tyanalaiseen liittyviä ongelmia seuraavasti. (1) Philostratus kirjoitti yli 100 vuotta Apolloniuksen kuoleman jälkeen. Vaikka tämä ei ole vielä kauhean suuri väli, se varoittaa meitä jonkin verran käytettyjen lähteiden suhteen. (2) Kriittiset tutkijat ovat todenneet Philostratuksen teoksen genreltään romanttiseksi fiktioksi eli tyypilliseksi 200-luvun genreksi. Tämä osoittaa, että kirjoittajalla oli pikemminkin muita intentioita kuin tallettaa mahdollisimman luotettavia historiallisia tosiasioita. (3) Teoksessa on monia vakavia historiallisia virheitä. Philostratus mm. kertoo Niinivestä ja Babyloniasta, jotka olivat todellisuudessa tuona aikana täysin tuhottuja paikkoja. Näihin paikkoihin sijoitetut kuninkaiden dialogit eivät ole siten myöskään voineet todella tapahtua. Tämä varoittaa meitä muun olemassaolevan materiaalin tulkitsemisessa. (4) Philostratus kirjoitti teoksen, koska Julia Domna, Rooman keisari Septimius Severuksen vaimo, kehotti häntä siihen ja monien tutkijoiden mukaan yksi iso motiivi oli luoda vastaisku Jeesuksen ihmeelliselle kertomukselle. Näin ollen meidän ei tule yllättyä Apolloniuksen ja Jeesuksen tekojen samankaltaisuudesta: Philostratus haluaa tehdä Apolloniuksesta samankaltaisen hahmon kuin Jeesus. (5) Jotkut ovat epäilleet onko Apolloniuksen opetuslapsena toiminut Damis, jonka väitetään kirjoittaneen laajan Philostratuksenkin käyttämän lähteen Apolloniuksesta, lainkaan historiallinen henkilö. Hänen mm. kerrotaan olleen kotoisin Niinivestä, paikasta, jota ei tuolloin ollut edes olemassa. (6) Sekä Philostratuksen käyttämän lähteen kirjoittaja (Damis?) että Philostratus itse ovat keksineet Apolloniuksesta materiaalia, joka ei ole historiallista, kuten monia väitettyjä ihmeitä. (7) Philostratus myöntää, että Damiksen kirjoittama lähdeteos päättyy ennen kuin siinä kuvataan Apolloniuksen kuolemaa, joten varhaisin lähde ei kerro hänen kuolemastaan liittyvistä asioista mitään. Philostratus on siten pakotettu kertomaan keskenään ristiriitaisia versioita Apolloniuksen kuolemaan liittyen. (8) Apolloniuksen katoaminen temppelistä ei todista hänen jumalallistumistaan. Lisäksi skeptisen henkilön uni ei todista kuolemasta palaamista, koska kukaan muu ei nähnyt yhtään mitään. Mitään väitettä Apolloniuksen "ylösnousemuksesta" tekstissä ei ole. 

LÄHTEET

Bird, Michael. 2020. Evangelical Theology. A Biblical and Systematical Introduction. 2nd edition. Zondervan.

Blacburn, Barry L. 2011. ”The Miracles of Jesus.” Teoksessa The Cambridge Companion to Miracles. (Luku 6.) Graham H. Twelftree (toim.). Cambridge: University Press. Luku 6. E-kirja.

Blomberg, Craig. 2007. The Historical Reliability of the Gospels. Second Edition. Downers Grove: Apollos / IVP Academic.

Bird, Michael F. 2014. “Of Gods, Angels, and Men.” Teoksessa How God Became Jesus: The Real Origins of Belief in Jesus’ Divine Nature. Ed. Michael F. Bird. Grand Rapids: Zondervan. (Sivut 22-40.)

Bock, Darrell. 2012. Who is Jesus?: Linking the Historical Jesus with the Christ of Faith. Howard Books.

Boyd, Gregory A & Eddy, Paul. R. 2007. Lord or Legend? Wrestling with Jesus Dilemma. Eugene, Oregon: WIPF & STOCK.

Brown, Raymond E. 1999 [1993]. The Birth of the Messiah. A Commentary on the Infancy Narratives in the Gospel of Matthew and Luke. New York: Doubleday.

Davies, W. D. & Allison, D. C. 1988. A Critical and Exegetical Commentary on the Gospel According to Saint Matthew. Volume 1. Lontoo: T&T Clark.

Dunn, James D. G. 2003. Jesus Remembered. Christianity in the Making, Volume 1. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Evans, Craig. 2015. Jeesus-huijaus paljastuu. Suom. Anne Leu. Päivä.

France, R. T. 2012 [1989]. Jesus the Radical: A Portrait of the Man They Crucified. Vancouver: Regent College Publishing.

Garland, Robert. 2011. ”Miracles in the Greek and Roman World.” Teoksessa The Cambridge Companion to Miracles. Graham H. Twelftree (toim.). Cambridge: University Press. (Luku 4.) E-kirja.

Groothuis, Douglas. 2011. Christian Apologetics: A Comprehensive Case for Biblical Faith. Downers Grove: IVP / Nottingham: Apollos. 

Habermas, Gary R. 

• 1989. "Resurrection Claims in Non-Christian Religions." Journal of Religious Studies 25. (Sivut 167-77.)
• 1995. ”Did Jesus Perform Miracles?” Teoksessa Jesus Under Fire. Ed. Michael J Wilkins & J. P. Moreland. Grand Rapids: Zondervan Publishing House. (Sivut 117-40.)

Holmén, Tom. 2007. Jeesus. Helsinki: WSOY.

Hurtado, Larry W. 2005 [2003]. Lord Jesus Christ: Devotion to Jesus in Earliest Christianity. Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company.

Instone-Brewer, David. 2012. The Jesus Scandals. Oxford, Uk & Grand Rapids: Monarch Books.

Keener, Craig. 2011. Miracles: The Credibility of the New Testament Accounts. Volume 1. Grand Rapids: Baker Academic.

Koskenniemi, Erkki. 2000. ”Jeesuksen juutalainen tausta korostuu.”

Meier, John P. 1991. A Marginal Jew. Rethinking the Historical Jesus. Volume 1. New York: Doubleday.

Twelftree, Graham. H.

• 1999. Jesus the Miracle Worker. Downers Grove: IVP.
• 2011. ”The Message of Jesus I: Miracles, Continuing Controversies.” Teoksessa Handbook for the Study of the Historical Jesus, Volume 3. Ed. Tom Holmen & Stanley Porter. Brill (Sivut 2517-2548.)

Wright, N. T.

• 1992. The New Testament and the People of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 1. Lontoo: SPCK.
• 1996. Jesus and the Victory of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 2. Fortress Press.