Israel-kysymys on seurakunnissa aina polttava ja ajankohtainen. Kiinnostavaksi ja tärkeäksi aiheen tekee juuri se, että raamatunlukija joutuu välttämättä valitsemaan jonkinlaisen tulkinnallisen linssin, jonka läpi kahden eri testamentin tekstejä luetaan. Suomen vapaissa suunnissa on ikävä kyllä hallinnut jo kauan nk. dispensationalistinen tulkintamalli, jonka ytimessä on teologinen ajatus siitä miten Israel ja seurakunta tulee erottaa vahvasti toisistaan. Tämä puolestaan on johtanut monenlaisiin tulkinnallisiin ongelmiin ja hassunkurisiin näkemyksiin (kuten siihen, että lähetyskäskyä ei olisikaan annettu seurakunnalle, vaan joukolle juutalaisia miehiä!).
On olemassa parempi tapa käsitellä Raamatun tekstejä ja tätä tapaa käsitellään kohtuullisen kattavasti Markku Kumpulan uudessa kirjassa Lupauksista luottamukseen. Kristus — Raamatun lupausten täyttymys. Kumpula toimii Ylivieskan vapaaseurakunnan pastorina, joskin hänellä on taustaa myös helluntaikentästä. Kumpula kertoo omaksuneensa uskoontulonsa (vuonna 1983) jälkeen dispensationalistisen näkemyksen, jota hän ehti seurata uskollisesti noin kymmenen vuoden ajan ennen kuin tämä teologinen kyhelmä alkoi romahtaa kasaan. Oli olemassa parempi tapa tulkita Raamattua ja Jumalan antamia lupauksia.
Nyt Kumpula edustaa nk. liittoteologiaa, joskin hän kutsuu näkemystään pikemminkin jäännösteologiaksi. Hän selittää näkemystään kirjan sivulla 59 seuraavasti: ”Jäännösteologiassa (remnant theology) Jeesuksen kaksitoista apostolia ja juutalainen alkuseurakunta nähdään Israelin uskolliseksi jäännökseksi, johon pakanauskovat on liitetty (Room. 11:17-24).” Kokonaisuudessaan kirja lataa argumentin toisensa perään pyrkiessään osoittamaan tämän näkemyksen vahvuudet dispensationalismiin verrattuna.
Kirja koostuu esipuheen lisäksi kahdestatoista luvusta ja kolmesta liitteestä, joissa käsitellään mm. Danielin kirjan ”kadonneen vuosiviikon” tulkintaa. Kirjan ytimessä on Jumalan Aabrahamille antamat lupaukset, jotka voidaan Kumpulan mukaan pakata neliosaiseksi paketiksi: (1) lupaus maasta, (2) lupaus suuresta kansasta, (3) lupaus ikuisesta liitosta ja (4) lupaus siunauksesta, joka tulisi koitumaan koko maailman hyväksi. Suurin osa kirjan sivuista kuluu sitten siihen, millä tavalla tämä neliosainen paketti näkyy niin Vanhan kuin Uuden testamentin teksteissä. Kirjoittajan tarkoitus on vääntää rautalangasta sitä kaikkialta Uudesta testamentista löytyvää oletusta, jonka mukaan Vanhan testamentin lupaukset joudutaan tulkitsemaan uudella (ja joskus jopa yllättävällä) tavalla Messiaan saapumisen jälkeisessä ajassa. Sen sijaan, että Israel ja seurakunta erotettaisiin toisistaan, uuden liiton seurakunta tulee nähdä Jeesuksen ja apostolien tavoin vanhan liiton Jumalan kansan jatkumona, jota kutsutaan usein juuri niillä samoilla termeillä, joita Uuden testamentin kirjoittajat soveltavat seurakuntaan. Kun iso teologinen paketti on luvuissa 3-11 selitetty auki, luvussa 12 käsitellään kysymystä siitä miten meidän tulisi nykyään suhtautua Israelin kansaan/valtioon.
Kokonaisuudessaan kirjan logiikkaa on helppo seurata ja tätä auttaa se, että jo luvuissa 1 ja 2 on päätetty selittää tarkasti dispensationalismin sisältöä ja historiaa kuten myös Kumpulan oman näkemyksen pääajatusta. Luvuista paljastuu kiinnostavalla tavalla mm. se, miten dispensationalismi ajautui aina Suomeen saakka ja miksi se sai miltei kiistämättömän aseman vapaiden suuntien seurakunnissa.
Mitä tulee teknisiin yksityiskohtiin, niin kirjan sivut ovat melko suurta fonttia, joten sen lukemiseen ei itse asiassa kulu kovin paljon aikaa. Tekstin tyyli on tiivistä ja suuria linjoja on avattu selkällä tavalla. Paikka paikoin huumori pilkahtaa esiin. Kumpula esimerkiksi muistuttaa ironisesti lukijoitaan sivulla 63 siitä, että itse asiassa juuri dispensationalistit ovat eräänlaisia korvausteologeja, koska juuri he ovat teologiallaan korvaamassa seurakuntaa Israelilla lopunajan näyttämöllä! Kirjan lähdeluettelo paljastaa, että ajatushautumon materiaalina on toiminut miltei kokonaisuudessaan suomenkielinen lähdeaineisto. Englanninkielisestä kirjallisuuden puutteesta huolimatta kirjan kokonaisargumentti on kattavasti rakennettu. Jostain syystä kirjassa käytetään sekä sisä- että alaviitteitä, vaikka jälkimmäinen olisi hoitanut homman kotiin paljon selkeämmin.
Kokonaisuudessaan olen iloinen siitä, että tällainen kirja on nyt tullut markkinoille. Toivottavasti se löytää laajan lukijakunnan ja tekee heistä parempia Raamatun tulkitsijoita. Kirjan sanoma on erityisen tarpeellinen siksi, että Suomen vapaasuuntien seurakuntia ollaan jo liian kauan opastettu lukemaan Vanhaa testamenttia ikään kuin Uutta testamenttia ei olisi koskaan kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti