Pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymys

1. Johdanto

Tässä kirjoituksessa pyrin esittelemään hieman Uuden testamentin pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymyksestä käytyä kriittistä keskustelua. Lopuksi annan hyvin lyhyesti oman arvioni. Kyseessä on massiivinen keskustelu, jota on käyty jo vuosisatoja. Hipaisemme tässä siis ainoastaan hyvin kevyesti pintaa.

Pastoraalikirjeillä tarkoitetaan 1. ja 2. Timoteuskirjettä sekä Tituskirjettä. Tätä nimitystä on käytetty 1700-luvulta asti. Kriittisessä raamatuntutkimuksessa on tunnustettu hyvin yleisesti ja suurella varmuudella seuraavat Uuden testamentin kirjeet aidoiksi Paavalin kirjeiksi: Roomalaiskirje, 1. ja 2. Korinttilaiskirje, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille. Muiden Paavalin nimissä olevien kirjeiden, eli Efesolaiskirjeen, Kolossalaiskirjeen, 2. Tessalonikalaiskirjeen ja pastoraalikirjeiden aitoperäisyys on sen sijaan kiistanalaista.

Nykyeksegeettien suuri enemmistö pitää pastoraalikirjoja pseudonyymisinä. He toisin sanoen ajattelevat, että joku muu kuin Paavali, mahdollisesti Paavalin oppilas tai Paavalin opetuksia seuraava paavalilainen ryhmä, olisi kirjoittanut ne. Vaihtoehdoiksi on ehdotettu eräässä teoriassa jo Timoteusta ja Titusta pian Paavalin kuoleman jälkeen (Guthrie ei puolla tätä näkemystä). Jotkut ovat kannattaneet jopa Polykarposta kirjoittajaksi, useimpien mielestä kirjoittaja on meille tuntematon.

Pseudonyymisen kannan yleisyydestä pastoraalikirjeiden kohdalla kertoo esimerkiksi se, että Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Lars Aejmelaeus ei yleistajuisessa Uuden testamentin johdantoteoksessaan esittele argumentteja sekä Paavalin kirjoittajuuden puolesta että vastaan, vaan pitää selvänä sitä, että pastoraalikirjeet sijoittuisivat jälkiapostoliseen aikaan. Samoin Helsingin yliopiston Uuden testamentin dosentti Kari Kuula käsittelee Paavali-tutkimusta esittelevässä yleisteoksessaan pastoraalikirjeitä otsikolla deuteropaavalilainen kirjallisuus.

2. Perinteinen näkemys

On kuitenkin edelleen useita eksegeettejä, joiden mukaan pastoraalikirjeet palautuisivat suoraan historialliseen Paavaliin. He tietävät olevansa vähemmistö, mutta argumentoivat akateemisessa keskustelussa tämän vähemmistönäkemyksen puolesta. Myös 1800- ja 1900-luvuilla moni tutkija näki pastoraalikirjeet aitoina Paavalin kirjeinä.

Uuden testamentin kirjojen aitoperäisyyttä arvioidessa argumentit jaotellaan sisäiseen todistusaineistoon (itse Uuden testamentin tekstit) ja ulkoiseen todistusaineistoon (muut varhaiset lähteet). 

2.1. Kirjeiden sisältö

1. ja 2. Timoteuskirjeessä sekä Tituskirjeessä väitetään kussakin, että apostoli Paavali olisi kirjoittanut (tai ehkä paremminkin sanellut) ne. Kirjoissa on myös monia yksityiskohtia, jotka antavat sen vaikutelman, että Paavali olisi kirjoittanut ne tietyssä historiallisessa tilanteessa (esim. 2. Timoteuskirje 4:13 missä Paavali pyytää Timoteusta tuomaan tälle Paavalin vaatteen ja kirjakääröt).

2.2. Varhaiskristillinen traditio

On totta, että pastoraalikirjeiden kanonisuudelle ei ole aivan yhtä suurta tukea varhaisimmissa Raamatun ulkopuolisissa kristillisissä lähteissä kuin monilla muilla Uuden testamentin kirjoilla. Polykarpos ja Athenagoras kuitenkin lainasivat kirjoituksissaan 1. Timoteuskirjettä. Polykarpos lainasi myöskin 2. Timoteuskirjettä. Lisäksi Tatianos hyväksyi Tituskirjeen kanonisuuden, vaikka samalla torjuikin Timoteuskirjeiden olevan Paavalilta. Se, viittaavatko Ignatios ja Polykarpos pastoraalikirjeisiin, on kiistanalaista.

3. Näkemys Paavalin kirjoittajuutta vastaan

Vaikka pastoraalikirjeitä on pidetty yleisesti aitoperäisinä suurimman osan historiaa, 1800-luvun alkupuolelta asti historiallis-kriittisessä eksegetiikassa on yleisesti kyseenalaistettu tämä perinteinen näkemys. Pastoraalikirjeet puuttuvat Markionin kaanonista. Tämän lisäksi pastoraalikirjeitä ei mainita Paavalin kirjeiden kannalta tärkeässä ”Chester Beatty” papyruksessa (papyrus 46).

On myös usein nähty vaikeana löytää sellaista kohtaa Paavalin tunnetusta elämästä aitojen Paavalin kirjeiden ja Apostolien tekojen kerronnan pohjalta, mihin pastoraalikirjeiden kirjoittamistilanne sopisi.

On myös esitetty, että sen sijaan että pastoraalikirjeet olisivat kokonaan jonkun toisen kirjoittajan tuotosta, ne sisältäisivät aitojen Paavalin kirjeiden fragmentteja. Näitä katkelmia olisi yhdistely Paavalin elämän jälkeen yhteen luovasti. Toisenlainen versio fragmentti-teoriasta on että Paavalin sanelun pohjalta tehtyjä muistiinpanoja olisi myöhemmin täydennetty kokonaisiksi kirjeiksi seurakunnille.

3.1. Tyyli ja sanasto

Pastoraalikirjeiden sanasto poikkeaa jonkinverran muista Paavalin kirjeistä. Pastoraalikirjeissä on (54 erisimen lisäksi) 848 erilaista sanaa. Näistä 306 sanaa ei esiinny muissa Paavalin ”aidoissa” kirjeissä. Tämän on nähty puhuvan sitä olettamusta vastaan että Paavali olisi itse kirjeiden kirjoittaja.

3.2. Teologiset erot

Paavalin on nähty kuvaavan pelastusta hellenistisemmällä tavalla pastoraalikirjeissä kuin aidoissa Paavalin kirjeissä. Samoin kristillinen oppi korostuu tavalla, minkä ei nähdä heijastelevan varhaisen seurakunnan tilannetta.

Kirjoittajan on nähty taistelevan jälkiapostolisen ajan gnostilaista vaikutusta vastaan. Gnostilaisuus kukoisti kuitenkin vasta toisella vuosisadalla. Vielä tärkeämpänä näkökohtana on kuitenkin nähty se että kirjoittaja ei väittele harha-opin kanssa, vaan vetoaa sen sijaan oikeaan oppiin (traditio).

3.3. Seurakunnan historiallinen kehitys

Pastoraalikirjeiden on nähty kuvaavan ”vanhakatolista” tilannetta seurakunnan historiassa, jolloin seurakunta oli jo organisoitunut muodollisemmin. Erityisesti seurakunnallisten virkojen nähdään edenneen pidemmälle, mikä puhuisi sen puolesta, että pastoraalikirjeet sijoittuisivat toiselle vuosisadalle. Myöhemmistä kristillisistä lähteistä käy ilmi kristillisen kirkon historiallinen virkakehitys. Alussa oli karismaattisempi vaihe ja sen jälkeen tuli järjestäytyneempi vaihe. Seurakunnallisiin virkoihin suoritettiin vihkimys.

4. Kriittisen näkemyksen arviointia

On luonnollista ettei Markionin kaanonissa ole pastoraalikirjeitä niiden juutalaisen sävyn tähden. Markionin kaanon oli muutenkin torso. Hän muovasi kaanoninsa omien intressiensä ja uskomustensa mukaiseksi. Markionin kaanoni ei sisältänyt lainkaan Vanhaa testamenttia, vaan ainoastaan Luukkaan evankeliumin ja osan Paavalin kirjeistä. Näistäkin hän poisti juutalaisia piirteitä.

”Chester Beatty” papyrus ei ole säilynyt meille kokonaan joten sen pohjalta on vaikea tehdä kovin varmaa johtopäätöstä. Papyrus 46 on hyvinkin saattanut sisältää alunperin myös pastoraalikirjeet.

Vaikka varhaiskristillisyyden historialliseen tutkimiseen liittyy haasteita ja epävarmuustekijöitä (ei vähiten se, että lähteemme ovat aika lailla katkelmallisia), on tehty useitakin ehdotuksia miten pastoraalikirjeet voisivat sopia Paavalin kronologiaan.

On mahdollista, että pastoraalikirjeet on kirjoitettu jo Apostolien tekojen kuvaaman ajanjakson aikana. Apostolien teot jättää paljon muutakin kertomatta. Paavali saattoi myös vapautua Rooman vankeudestaan Apostolien tekojen kerronnan jälkeen ja kirjoittaa pastoraalikirjeet myöhemmin.

On myös tulkinnanvaraista sanoisiko kristitty apostoli Paavalin ihailija Paavalista varsin kyseenalaisia asioita, kuten sitä että hän on ”syntisistä suurin” (1. Timoteus 1:15) sekä sitä että hän oli ”herjaaja, vainoaja ja väkivallantekijä” (1. Tim. 1:13). Kirjeen mainitsemien historiallisten yksityiskohtien voidaan nähdä myös liittyvän aitoihin historiallisiin tilanteisiin sen sijaan että ne olisivat tarkoituksellisesti laadittuja väärennöksiä. Näin vasta-argumentti kääntää tarkastelun aivan kuin peilikuvaksi.

4.1. Tyyli ja sanasto

Pastoraalikirjeiden tyyli muistuttaa aika paljon muita Paavalin kirjeitä. Niitä on pidetty sen vuoksi Paavalin kirjeiden jäljitelminä. Tulkinta siitä heijastelevatko kirjeet aitoa Paavalia vai taitavaa jäljittelijää, on väistämättä subjektiivinen. Varhaiset kirkkoisät, jotka (toisinkuin nykytutkijat) puhuivat muinaiskreikkaa äidinkielenään, eivät epäilleet pastoraalikirjeiden aitoutta. Pastoraalikirjeet muistuttavat läheisesti myös 1. Korinttilaiskirjettä.

Pastoraalikirjeissä ja Paavalin korpuksessa on hyvin vähän sanastoa käytettäväksi tilastolliseen analyysiin. Kirjoittajan tyyli voi myös olla erilaista erilaisissa tilanteissa ja muuttua vuosikymmenien kuluessa. (Tästä voidaan löytää nykyisestä ajastakin esimerkkejä.)

Lisäksi on otettava huomioon mahdolliset kirjoittajan käyttämät lähteet ennen kaikkea Vanha testamentti (erityisesti kreikankielisen käännöksen, eli Septuagintan, mukaan), varhaiskristilliset tunnustusformelit ja liturgiset lähteet. Lainaukset näistä selittävät ainakin osan eroista. Vielä on huomioitava mahdollisen kirjurin käyttö. Antiikissa kirjurit saattoivat vaikuttaa joskus enemmän ja joskus vähemmän kirjeiden lopullisiin sisältöihin. (Voimme jossain määrin verrata tätä nykyajan sihteerien toimintaan.)

Haasteena fragmenttihypoteesille näkisin sen, että kyse on spekulaatiosta, jolle ei löydy minkäänlaista kirjallista taustatukea. Tekstikritiikissä ollaan huomattavasti varmemmalla pohjalla kuin eksegeettisissä teoreettisissa sfääreissä. Se ei tarkoita etteikö niissä voisi olla perääkin, mutta varmuudella emme voi tietää. Lisäksi eri tutkijoiden näkemykset ovat myös hyvin erilaisia ja usein keskenään ristiriitaisia. Tämä kertoo siitä että tulokset ovat usein hyvin subjektiivisia. Erään näkemyksen mukaan pastoraalikirjeet olisikin suunnattu Markionia vastaan!

On myös huomioitava että pastoraalikirjeitä tulee arvioida enemmän yksitellen kuin yhdessä. Suurin osa niistä sanoista, jotka esiintyvät pastoraalikirjeissä, mutta eivät muissa Paavalin nimissä olevissa kirjeissä, esiintyvät ainoassa yhdessä pastoraalikirjeessä. Carson & Moo kysyvätkin pitäisikö siis ajatella, että pastoraalikirjeillä oli kolme eri kirjoittajaa?

4.2. Teologiset erot

Vaikka tiettyjä eroavaisuuksia löytyy pastoraalikirjeiden ja muiden Paavalin kirjeiden teologisen sanaston välillä, kuitenkin pastoraalikirjeissä on myös Paavalilta tuttuja teologisia muotoiluja, kuten että Kristus on tullut pelastamaan syntisiä ja että pelastus on armosta eikä teoista (1. Timoteus 1:15; Titus 3:5). Pastoraalikirjeiden kohtaama harhaoppi vaikuttaisi olleen vahvasti juutalaissävytteistä esi-gnostilaisuutta. Harhaopin luonne soveltuu hyvin ensimmäisen vuosisadan Paavalin ajan tilanteeseen.

Paavali oli kahden maailman kasvatti – juutalaisuuden ja hellenismin. On myös huomioitava se että juutalaisuus otti vaikutteita hellenismistä, varsinkin diasporassa. Vaikka näissä kulttuuripiireissä on eroja, erot eivät ole aina niin jyrkkiä ja selvärajaisia kuin joskus kuvataan (vertaa esimerkiksi Bauerin vanhaan Hegelin filosofian pohjalta laadittuun yliyksinkertaistavaan hypoteesiin varhaiskristillisyyden kehityksestä vanhakatolilaisuuteen).

Myös kristillisen opin/opetuksen käsite löytyy myös yleisesti hyväksytyistä Paavalin kirjeistä (Roomalaiskirje 6:17). Voisi myös kysyä eikö kirjeen erilainen luonne voisi selittää sitä miksi Paavali ei käy siinä väittelyyn harhaopin kanssa. Pastoraalikirjeet ovat kirjoitettu ennen kaikkea Paavalin työtovereille. Paavali suuntasi sanansa Timoteukselle ja Titukselle. Heidän tuli näissä tilanteissa hoitaa harhaopettajien ojentaminen eikä Paavalin itsensä (esim. Titus 1:10-14).

4.3. Seurakunnan historiallinen kehitys

On mahdollista että eroja apostolisen ajan ja pastoraalikirjeiden kuvaaman  varhaiskristillisen tilanteen välillä on liioiteltu. Paavalin kiistattomasti aidot kirjeet sisältävät jo tiettyä järjestäytymistä, sama käy ilmi Apostolien tekojen kerronnasta. Apostojen teoissa kerrotaan jo alkupuolella seurakuntapalvelijoiden asettamisesta tehtävään jotta tehtäviä voitiin jakaa heidän ja apostolien kesken (Apostolien teot 6:1-6). Filippiläiskirjeen alussa Paavali mainitsee erikseen kaitsijat ja diakonit. Paavali nimitti seurakuntiin vanhimpia lähetysmatkoillaan (Apostolien teot 14:23). Lisäksi on huomioitava että 2. Timoteuskirjeessä ei edes kuvata virallisia kirkollisia rakenteita.

5. Lopuksi

Yksi merkittävä tekijä Uuden testamentin kirjojen aitoperäisyyttä arvioitaessa on kysymys siitä, hyväksyttiinkö varhaisessa kristinuskossa pseudepigrafia. Toisin sanoen nähtiinkö kirjoitusten kirjoittaminen jonkun toisen nimissä moraalisesti oikeana vai vääränä.

Näyttäisi siltä, että kysymys riippuisi siitä, millaista kirjallisuudenlajia kirjoitus edustaa. Apokalyptisten näkyjen tapauksessa ei näyttäisi olleen juurikaan ongelmaa. Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa ja varhaisessa kristinuskossa luettiin aika yleisesti apokalyptisia pseudepigrafisia tekstejä kuten Henokin kirjaa. Silloin oli selvää, että kyseiset tekstit ovat kirjoitettu myöhemmin kuin niiden kirjoittajaksi esitellyn henkilön elämän aikana. Ei ollut kyse petoksesta. Kuitenkin kirjeiden suhteen vaikuttaisi olleen toisenlainen tilanne (vertaa 2. Tessalonikalaiskirje 2:1-2). Uuden testamentin kirjojen kanonisoinnin kannalta kysymys kirjojen kirjoittajasta ei ollut yhdentekevä. Kysymys kuuluukin: Onko Uudessa testamentissa väärennettyjä kirjeitä?

Kristinuskon näkökulmasta tämä kysymys on aika ladattu ja onkin ymmärrettävää, että osa kristityistä eksegeeteistä haluaisi pehmentää kysymyksenasettelua väittämällä että pseudepigrafia olisi ollut yleisesti hyväksyttyä ja että Pyhä Henki on joka tapauksessa inspiroinut kirjeet riippumatta kirjoittajasta eikä ongelmaa näin varsinaisesti olisi – ainakaan meidän kannaltamme. Voisimme pitää pastoraalikirjeitä ”laillisina” Paavalin kirjeiden kirkollisina kehittelyinä (Brown esittelee hyvin lyhyesti näitä tulkinnallisia vaihtoehtoja ottamatta itse vahvemmin kantaa niiden puolesta tai niitä vastaan.)

Ajatus tällaisesta vapaudesta on kieltämättä toisaalta kiehtova, sillä se sallisi aidosti vakaumuksellisen kristityn, joka on samalla aidosti kriittinen tutkija, tehdä työnsä ilman lainkaan paineita ”oikea-oppisesta” (konservatiivisemmasta) johdanto-opista. Toisaalta mietin sitä onko tämänkaltainen lähestymistapa välttämättä aivan rehellinen. Pitäisikö kristillisen vakaumuksen siis vaikuttaa raamatuntulkintaan? Jos pitäisi, niin missä määrin? Olisiko pastoraalikirjeiden pseudonyymisyyden tunnustaminen ongelmallista kristillisen uskon integriteetin kannalta? En osaa antaa tähän kysymykseen täysin yksiselitteisen selvää ja varmaa vastausta. Ehkä oleellista olisi tiedostaa ja tunnustaa sitoumuksensa.

Vaikka onkin totta että suurin osa tutkijoista pitää kirjeitä Timoteukselle ja Titukselle jonkun toisen/joidenkin toisten kuin Paavalin kirjoittamana, ei tätä kysymystä voida pitää jo ratkaistuna faktana, vaan yleisenä tulkintana.

Nykytutkimuksen tilaa Paavalin kirjoittajuutta vastaan voi argumenttien lisäksi selittää osittain myös se, että eksegetiikan opiskelijat kohtaavat opintojen varhaisessa vaiheessa, jolloin heidän näkemyksensä alkavat vasta kunnolla muotoutua, kriittisen tutkimuksen nykytilan. Mukautumista nykytutkimukseen pidetään useammallakin tiedonalalla ainakin jossain määrin älyllisen rehellisyyden mittarina. Näin ollen myöskin kriittisen tutkimuksen ”ortodoksia” voisi vaikuttaa raamatuntutkijan asennoitumiseen Uuden testamentin johdanto-opillisiin kysymyksiin liittyen vaikkakin eri suuntaan kuin perinteinen kristillinen näkemys. Puhtaasti tutkimukselliselta kannalta ihanne olisi avoimuus ja kriittisyys molempiin suuntiin.

Historialliseen tutkimukseen liittyy aina tiettyä epävarmuutta. Usein puhutaankin mielummin todennäköisyyksistä ja mahdollisuuksista kuin todistetuista faktoista. Mielestäni olisi hyvä, että tuotaisiin esille sitä, että pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymyksessä tutkijat eivät ole keskenään täysin yksimielisiä. Kysymys on yhä edelleen avoin. En kuitenkaan itse näkisi painavia syitä Paavalin kirjoittajuutta vastaan. Voimme siis yhä nykyisinkin pitää pastoraalikirjeitä aitoperäisinä Paavalin kirjeinä.

6. Lähteet

Aejmelaeus, Lars
2007 Kristinuskon synty: Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan.
Helsinki: Kirjapaja.

Brown, Raymond E.
1997 An Introduction to the New Testament.
London: Yale.

Carson, Donald A. & Moo, Douglas J.
2005 An Introduction to the New Testament, 2. painos.
Grand Rapids: Zondervan.

Dibelius Martin & Conzelmann, Hans
1972 The Pastoral Epistles: A Commentary on the Pastoral Epistles,
Hermeneia Commentary.
Philadelphia: Fortress Press.

Guthrie, Donald
1990 The Pastoral Epistles – An Introduction and Commentary,
Tyndale New Testament Commentary.
Nottingham: Inter-Varsity Press.

Kuula, Kari
2001 Paavali: Kristinuskon ensimmäinen teologi.
Helsinki: Edita.

Kümmel, Werner G.
1975 Introduction to the New Testament.
Nashville: Abingdon.

Lohse, Eduard
1986 Uuden testamentin synty.
Helsinki: Gaudeamus.

Mounce, William D.
2000 Pastoral Epistles, Word Biblical Commentary.
Nashville: Thomas Nelson.

Towner, Philip H.
2006 The Letters to Timothy and Titus,
New International Commentary on the New Testament.
Grand Rapids: Eerdmans.

Yarbrough, Robert W.
2018 The Letters to Timothy and Titus,
Pillar New Testament Commentary.
Grand Rapids: Eerdmans.