Kommenttipalsta: Raamatun arvovalta perustuu Kristukseen

Tämän viikon RV-lehdessä (nro. 8, 24.2.2010) on jälleen Matti Kankaanniemen kirjoitus, jossa luotaillaan Raamatun asemaa ja sen arvovaltaa kristityn elämässä. Lähestymistapa on tällä kertaa sellainen, että toimitukseen tuskin tulee runsaasti tilausten peruutuksia. Toisaalta kirjoituksessa on muutama pointti, jotka toivottavasti antavat ajattelun aihetta myös niille, jotka vain "lukevat Raamattua yksinkertaisesti niin kuin se on kirjoitettu" ja siten kyseenalaistavat kaikkien muiden tulkinnat.

Kommenttipalsta: Sanan arvovalta ei kaadu epätarkkuuksiin

RV-lehden numerossa 6 (10.2.2010) ilmestyi Raamatun erehtymättömyyttä ja arvovaltaa tarkastelevan juttusarjan ensimmäinen osa, Matti Kankaanniemen "Sanan arvovalta ei kaadu epätarkuksiin" [sic]. Artikkelissa Matti esittelee Raamatun rosoisuutta ja ottaa kantaa mm. Chicagossa vuonna 1978 laadittuun Raamatun virheettömyysjulistukseen.

Kirjoitus herättelee eittämättä monenlaisia ajatuksia Suomen helluntaikentässä. Oman mielenkiintoni herätti erityisesti kommentti siitä, että "tiettyä epätarkkuutta Raamatun ilmoitukseen tuovat jo pelkät käännös- ja kopiointiprosessit, joiden seurauksena esimerkiksi Jeesuksen opetukset poikkeavat hieman alkuperäisistä". Esimerkiksi oli annettu Matt 5:13, jossa "alkuperäinen" arameankielinen ilmaisu (תפל) voi merkitä sekä "menettää makunsa" että "tulla tyhmäksi", ja jonka kreikankielisessä käännöksessä on käytetty verbiä μωραινω, "tehdä tyhmäksi" (joka tosin kreikan leksikkojen mukaan merkitsee myös "tehdä mauttomaksi" - mutta ainoastaan tässä kontekstissa).

Tästä nousee kaksi kysymystä:

Olisi ensiksikin kiva kuulla, mihin kirjoittaja sijoittaa suuremman arvovallan: Raamatun tekstien takana oleviin historiallisiin tapahtumiin (esim. tässä tapauksessa historiallisen Jeesuksen [tod. näk.] alkuperäisiin sanoihin), vaiko Raamatun tekstien välittämään ilmoitukseen ja historiallisten tapahtumien (inspiroituun?) tulkintaan (eli tässä tapauksessa evankeliumin kirjoittajan tekstiin [toki siinä määrin kuin kuvittelemme esim. viimeisimmän eklektisen tekstin vastaavan alkuperäisiä])?

Toiseksi minua kiinnostaa tuo oletettu aramealainen (tai joidenkin kommentaattorien mukaan heprealainen) alkuperäinen ilmaisu. En tiedä, onko tuo tulkinta Blackin kirjan (jota minulla ei ole käsillä) peruja vai mistä se juontaa juurensa. Yritin etsiskellä sopivaa aramean/heprean tekstiä, jossa tuo merkitys olisi ilmeinen, mutta en äkkivilkaisulla löytänyt. Ehkäpä Matilla olisi tarjota sopiva viite?
Toisaalta en pitäisi mahdottomana sitäkään, että Matteuksen käyttämällä kreikankielisellä sanalla voisi tuossa kontekstissa olla myös kuvaannollinen/idiomaattinen merkitys "menettää makunsa" tai "tulla suolattomaksi", koska samassa virkkeessä verbillä μωραινω ilmaistu ongelma selvästi identifioidaan suolan katoamiseksi (ja sanojen merkityksen arvioinnissahan kolme tärkeintä tekijää ovat tunnetusti konteksti, konteksti ja konteksti).

Tässä siis muutama alustava reaktio Matin ansiokkaaseen kirjoitukseen. Aihetta on jo hieman puitu eri näkökulmista täällä Safarilla aikaisemminkin, mutta toivottavasti Matti ja muut jaksavat vielä jatkaa keskustelua (myös Safarin hiljaisen enemmistön kommentit ovat tervetulleita)!

Safarin kommenttipalsta

Safarilaiset kirjoittavat aika ajoin teologisis-eksegeettisiä artikkeleita, jotka ilmestyvät eri foorumeilla joko netissä tai painetuissa julkaisuissa. Mm. RV-lehden sivuilla on ilmestynyt säännöllisesti joidenkin safarilaisten kirjoituksia. Nämä kirjoitukset ovat sisällöltään (luonnollisesti!) mielenkiintoisia ja monta kertaa niitä olisi mukava päästä kommentoimaan. Useimmiten tällaisia mahdollisuuksia ei kuitenkaan joko ole tai sitten ne ovat hyvin rajallisia.

Safari haluaa nyt osaltaan korjata tätä tilannetta käynnistämällä kommenttipalstan, jossa voidaan jatkaa keskustelua muualla ilmestyneen artikkelin tai jutun pohjalta. Ideaalitilanteessa artikkelista on saatavilla myös nettiversio, mutta esim. RV-lehden opetusartikkeleista voitanee keskustella siltäkin pohjalta, että monella on mahdollisuus saada käsiinsä painettu versio silloinkin, kun artikkelia ei ole esim. julkaistu sivustolla www.ristinvoitto.fi. Pääpaino tulee olemaan tuoreilla artikkeleilla, mutta tarvittaessa voidaan suurennuslasin alle ottaa aikaisemmin julkaistujakin tuotoksia. Safarin toimitukselle voi myös esittää toivomuksia :-)

Ensimmäinen kommentoitavaksi tuleva artikkeli seuraavassa postauksessa...

Kirja-arvio: The Historical Reliability of John's Gospel – Issues & Commentary

Blomberg, Craig L.,
The Historical Reliability of John’s Gospel: Issues and Commentary
(Downers Grove: InterVarsity, 1998), 346 sivua.

Johanneksen evankeliumi on erityisesti Jeesus-tutkimukselle ollut pitkälti jonkinlainen tabu. Aineistona Jeesus-konstruktioissa on käytetty pääasiallisesti synoptisia evankeliumeita ja neljäs evankeliumi välähtelee vain aika ajoin merkittävissä ja eniten huomiota saaneissa Jeesus-tutkimuksissa. Pienenä poikkeuksena tästä John P. Meierin A Marginal Jew –sarja, jossa moninkertaisuuskriteeriä viljellään ahkerasti aidon Jeesus-aineksen etsinnässä. Skeptismi Johanneksen evankeliumin historiallisuutta kohtaan ulottuu tutkimuksen historiassa syvälle. Toisaalta viimeaikaisessa tutkimuksessa myös erilaiset äänet ovat päässeet esille ja Craig Keenerin kirjoittama, ehkä laajin englanninkielinen, Johannes-kommentaari suhtautuu evankeliumin historiallisuuteen varsin positiivisesti.

Amerikkalainen eksegeetti Craig Blomberg on aiemmin kirjoittanut laajalti luetun ja ansiokkaan kirjan The Historical Reliability of the Gospels (1987) ja kohdistaa lähes viisitoista vuotta myöhemmin historiallisuuskysymyksen tarkemmin Johanneksen evankeliumiin. Metodologisesti teoksen lähtökohtia ohjaavat Gerd Theissenin ja Dagmar Winterin pohdinta teoksessa The Quest for the Plausible Jesus: The Question of Criteria ja N. T. Wrightin lähtökohta aineiston historiallisuuden suhteen Jeesus-tutkimuksessa. Villin Sitzen im Leben Urgemeinde -tykityksen sijasta evankeliumin kuvaama sanonta tai tapaus pitää arvioida myös mahdollisena osana Jeesuksen elämää. Tämän pitäisi olla tietysti perustavaa laatua oleva lähtökohta historiallisessa tutkimuksessa mutta näin ei evankeliumitutkimuksessa kuitenkaan suinkaan aina ole. Argumentointi pitäytyy historialliskriittisen tutkijayhteisön piirissä ja lähdeluettelo osoittaa alan tutkimuksen olevan hallussa. Kirja on loogisesti jäsennetty ja Blomberg arvioi kirjassaan jokaisen Johanneksen evankeliumin kertomuksen historiallisuuden erikseen. Inerrancy –linjan tunnistavia tuskin yllättää, että Blombergille kaikki on pääpiirteissään historiallista. Tämä presupposition selkeys varastaa kirjalta osittain myös sen puhtaasti tieteellisiin ansioihin perustuvan arvon. Johannes-tutkimuksesta kiinnostuneen kannattaa kuitenkin lukea jokainen perikooppianalyysi erikseen ja kuunnella, mitä kriittisessä tutkimuksessa ansioituneella Blombergilla on asiasta sanottavaa.

Blomberg on luonnollisesti perillä hänen ennakko-oletuksiaan kohtaan suunnatusta kritiikistä ja kirjoittaakin aiheesta kirjassa seuraavasti:

Over the years, reviewers of my work have sometimes written it off or believed that my conclusions were determined from the outset because in a confessional context and affirm certain theological tenets about the nature of Scripture in order to do so. In reply, I must stress that (1) I came to the historical convictions that I hold prior to teaching in my current position, in a far more pluralistic environment without such confessional restraints; and (2) I would hope that I would have enough integrity to resign my position if ever my historical work led me to affirm positions incompatible with my institution’s confession. (s.67).

Johtuneeko sitten Blombergin taidoista vai itse evankeliumin historiallisesta luonteesta, joka tapauksessa tämä Denver Seminaryn Uuden testamentin professori saa evankeliumin vaikuttamaan varsin hyvin Jeesuksen elämään istuvaksi. Hyvin harvoin hänen argumentointinsa vaikuttaa natisevalta ja kritiikittömältä.

Johdanto-opillisissa kysymyksissä Blomberg sijoittuu perinteisten konservatiivisten evankelikaalitutkijoiden joukkoon. Hän puolustaa siis näkemystä, jonka mukaan Johannes Sebedeuksen poika kirjoitti evankeliumin 90-luvulla. Kirjoittajuuskysymyksen suhteen Blomberg etenee B. F. Westcottin sata vuotta sitten kehittämän ”karsintapolun” avulla päätyen johtopäätökseen, jonka mukaan ”opetuslapsi, jota Jeesus rakasti” oli juuri opetuslapsi Johannes. Ehkä tästä kirjoittajaratkaisusta johtuen lähdekriittinen analyysi jää kirjassa hieman vähälle huomiolle. Mielestäni 11. luvun Lasarus-kertomuksen käsittelyssä esimerkiksi olisi voinut mainita John P. Meierin ja Burkettin analyysit, joiden mukaan evankelista on yhdistänyt kaksi lähdettä lukua kirjoittaessaan. Miksi apostoli Johannes olisi tarvinnut lähteitä kirjoittaessaan tapauksesta, jossa todennäköisesti oli itse mukana? Toisaalta päätelmät esim. kirjoittajan juutalaisuudesta ja läheisyydestä, joko traditioiden kautta tai suoraan, Jeesuksen elämään, vaikuttavat perustelluilta.

Ajoituskysymykseen Blomberg ei uhraa kovinkaan paljon energiaa ja toteaa mielestäni hiukan kevyin perustein enemmistönäkemyksen oikeaksi. Esimerkiksi evankelikaaliset Johannes-kommentaattorit Leon Morris ja George Beasley-Murray suhtautuvat varhaisempaan ajoitukseen huomattavasti positiivisemmin eikä F. Lamar Cribbsin (”Reassessment of the date of origin and the destination of the Gospel of John,” Journal of Biblical Literature Vol. 89, 1970, 38–55) argumentteja käsitellä kunnolla.

- Matti Kankaanniemi

J.P.M. Sweet in Memoriam

John Sweet (1927-2009) oli anglikaanikirkon pappi ja raamatuntutkija, joka ei pitänyt turhien kirjojen kirjoittelusta mutta joka silti tunnettiin hyvin erityisesti brittiläisten Uuden testamentin eksegeettien keskuudessa. Monen tutkijan mielestä hänen vuonna 1979 SCM Pelican Commentary -sarjassa ilmestynyt teoksensa Revelation on edelleenkin paras yksissä kansissa oleva, "luettava" Ilmestyskirjan kommentaari.

John oli jo jäänyt eläkkeelle, kun aloitin väitöskirjani teon, mutta kaupungin parhaana Ilmestyskirja-eksperttinä suostui kuitenkin ohjaajakseni. Kokeneena opettajana hän osasi antaa aloittelevalle tutkijalle sopivasti tilaa ja vaikka hän ajoittain - kuten asiaan kuuluu - haastoikin näkemyksiäni, sain etsiä rauhassa oman tieni. Akateemisen ohjauksen ja mentoroinnin lisäksi hän oli kiinnostunut koko perheestämme yleisesti ja saimme mm. säännöllisesti nauttia hänen puutarhansa runsaasta omena- ja kvittenituotannosta.

Yhteytemme ei katkennut valmistumisen myötä, vaan vaihdoimme säännöllisesti kuulumisia sekä kirjeitse että vieraillessani Cambridgessä. Vuosi sitten hän kertoi sairastuneensa syöpään, mutta jäin siihen käsitykseen, että ennuste ei ollut kovin paha. Kemoterapia ja ikä veivät kuitenkin voimat nopeasti, varsinkin kun puoliso kärsi samaan aikaan vakavista terveysongelmista. Tieto sairauden nopeasta etenemisestä ei silti ollut kantautunut tänne asti ja niinpä ennen joulua lähettämääni kirjeeseen vastasikin hänen leskensä, joka kertoi Johnin nukkuneen pois jo kesällä.

John oli terävä-älyinen, ystävällinen ja pidetty mies, jota moni jäi kaipaamaan - mukaanlukien hänen viimeinen ohjattavansa.