Pikkaisen Nooasta ja ryyppäämisestä

Sain sähköpostia kaveriltani, jossa esitettiin seuraava kysymys Eksegeettiseen safariin: Mulla olis yksi kysymys teille eksegeettisen safarin sänkipäille :) (Esan editointia: Sänkipäät tässä tarkoittavat minua ja Kankaanniemeä - herätysliikkeemme virallista militanttijoukkoa joidenkin mielipiteiden mukaan. Joka tapauksessa sänkipää nimitys elää ja voi hyvin. Kuis monta milliä on Kankaanniemellä?) Tarvitsisin apua 1. Moos. 9:18-28 jakson tulkintaan. Eli kohta, jossa Nooa istutti viinitarhan, joi, juopui ja röhnötti alasti kun hänen poikansa Haam tuli paikalle. Pohdittuani kohtaa, päädyin omaan tulkintaani ja haluaisin saada hiukan peiliä, olenko ollenkaan oikeaan suuntaan menossa vaiko aivan hakoteillä. Eli kuka kohdassa tekee väärin? Haamin jälkeläiset kantavat raskaat seuraukset. Toimiko Haam väärin, kun kertoi veljilleen isänsä alastomuudesta? Olisiko hän toiminut oikein, jos hän olisi tehnyt kuten veljensä? -Ansssi-

NET Bible

Haluaisin aloittaa keskustelun NETBIBLESTÄ/STA. Onko porukka tutkinut sitä ja mitä mieltä ovat sen alaviitteiden sisällöstä. Itse olen aiemmin omistanut ensin yhden vanhemman version, sitten uudemman, josta myös luovuin, mutta nyt olen kiinnostunut versiosta, jossa ovat Nestle Aland ja NETBIBLE rinnakkaisilla sivuilla alaviitteineen. Sivustolla sanotaan, että ovat saaneet tuosta versiosta credittiä maailmanlaajuisesti ja mietin, että ovatko "vakavasti otettavat eksegeetit" myös suitsuttaneet teosta, vai onko kyse vain harrastelijoiden tai wannabee eksegeettien (joihin luen itseni) suitsutuksesta. Eräs Helsingin eksegeeteistä on sanonut, että UT:n eksegeetti ei voi olla ennen kuin on lukenut UT:n kreikaksi viisi kertaa läpi ymmärtäen, mitä lukee. Itse en ole lukenut kertaakaan. Miten muut?

Historian tutkimuksen sivupolut

MTV3:n uutissivuilla oli seuraavanlainen uutinen: ”Joukko sotahistorian ja oikeustieteen tutkijoita tyrmää uudessa kirjassa Teloitettu totuus emeritusprofessori Heikki Ylikankaan tulkinnat kesän 1944 rintamakarkuruudesta. Arvostelua herättää etenkin Ylikankaan väite noin 250 teloitetusta tai esimiehen ammuttamasta suomalaiskarkurista. Kirjoittajien joukossa on muun muassa oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedt, jonka mukaan Ylikankaan laskelmat perustuvat pääosin pelkälle spekulaatiolle, ei siis faktoihin, arkistolähteisiin. Ylikangasta arvostellaan myös historiantutkimukseen kuulumattomista metodeista. Tällainen on esimerkiksi vetoaminen siihen, että omia arvioita tukevat lähteet on yksinkertaisesti hävitetty. Vuosi sitten ilmestyneessä omassa kirjassaan Ylikangas nimittäin totesi, että arkistoja oli hävitetty, koska suuri osa surmista oli hänen mielestään laittomia.” Tuli 7,5 richterin mielleyhtymä Jeesus-tutkimuksen yhteen siipeen. Olen työstänyt mm. Crossanin, Hooverin, Mackin ja monen muun teorioita pääsiäistapahtumista tässä useamman viikon ja huvittaa tämä yhtäläisyys. i) Varsinaiset olemassa olevat lähteet eivät tue millään muotoa tutkijan teoriaa, ii) Kuvitteellisia lähteitä on, mutta ”ne ovat hävinneet”. iii) radikaalitulkinnat nostavat mukavasti kasvot median valokeilaan, iv) käyttövoimaa tulkinnalle haetaan vastakonservatismista. Aiemmat tulkinnat (ei teloituksia – ei hautausta) sopivat konservatiiviseen ”koti, uskonto ja isänmaa” –viitekehykseen ja näin uudet tulkinnat ovat väitetysti mielekkäitä, koska ne ovat arvovapaita (eli vapaita juuri tästä nimenomaisesta arvolatauksesta). v) arkeologiset löydöt ovat ristiriidassa uustulkinnan kanssa (Huhtiniemen hautausmaa olikin liian vanha ja Giv’at ha Mivtarissa löydettiin haudattu ristiinnaulittu) mutta ne voidaan sivuuttaa.

Laupeutta vai tuomiota?

Lukiessani Tom Holménin Jeesus (WSOY 2007) kirjaa syntyi tämänkaltainen reflektio: Jeesuksen vertauksien pääteema on kuinka Jumala hallitsee kuninkaana. Vertauksissa Jumala esittäytyy pyhitystä painottavan seurakuntakulttuurin logiikan vastaisesti: Isä juoksee omaisuutta tuhlannutta poikaa vastaan, kuningas antaa palvelijalleen anteeksi raskaan velan, yhden tunnin työ tuottaa koko päivän palkan ja paimen jättää koko laumansa yhden ainoan lampaan tähden. Tämä on normaalissakin ihmismaailmassa absurdia ja epärealistista. Isät kasvattavat poikaan huolelliseen rahan käyttöön, pankinjohtajat perivät velallisilta viimeistään ulosotossa, täysipalkka on sidottu täyteen työtuntimäärän ja vaaratilanteessa suuren ihmisjoukon turvallisuus on hyve vastoin yhden ihmisen henkeä. Näistä esimerkeistä näemme, että Jumalan armahtava rakkaus kohdistuu nimenomaan sellaisiin ihmisiin, joita ei pidetä tavallisesti minkään arvoisina: juoppo, suurvelallinen, eksynyt ja pois karannut. Nämä sanottuani Jeesuksen vertauksista löytyy toinenkin teema, jossa Jumala tuomitsee kuninkaan arvovallalla: Kalastaja heittää huonot kalat pois, viljelijä polttaa rikkaviljan elonkorjuussa ja pahat heitetään maailman lopussa tuliseen pätsiin. Helvetti on näissä vertauksissa päässyt valloilleen. Kun Jeesuksen vertauksia tarkastellaan näin suurena joukkona, näennäinen ristiriita syntyy. Miten rakkauden ja tuomion teemat sopivat yhteen? Helposti. Jumala armahtaa tässä ajassa ja on säästänyt tuomionsa maailman historian sulkeutumishetkiin eli lopunajan huipentumaan. Nyt on aika tulla takaisin Isän syliin, kuten tuhlaaja poikakin löysi armahtavan isän. Jeesuksen vertauksien sanomaa on vaikea soveltaa seurakuntaelämään. Johtuen perinteisestä eskatologisista pelottelu painotuksista helluntaijulistuksessa helluntaiseurakunnissa on usein otettu lopunajallisen tuomion rooli: seurakuntakuri on menettänyt perspektiivinsä nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Nyt elämme aikaa, jossa etsimme kuinka välittää hurjimmallekin armoa ja rakkautta, ja toivomme, että vapauden, laupeuden ja armonjulistus tuottaa ihmisessä tuhlaajapojan reaktion. Hän meni itseensä, teki parannusta ja sai uuden mahdollisuuden. Tuomio tulee lopulta armon väärinkäyttäjällekin. Kuuluuko seurakunnalle rooli tämänkaltaisessa tuomion jaossa? Vai pitäisikö seurakunnan kehittyä askel eteenpäin ja löytää uusi toimintatapoja kohdata langennut kuin erottamisen käsikassara ja tuomion kirves? Mikä on seurakunnan ja seurakuntakurin rooli suhteessa nykyiseen armonaikaan ja tulevaan vihan tuomioon?

Porfyry ja Julias Africanus profetiasta

Esitän tässä kysymyksen drMarkille ja Jullelle koskien Porfyryn ja Julias Africanuksen käsitystä "70 vuosiviikosta" (Dan 9:24). Mitä he argumentoivat tästä jakeesta ja missä antiikin lähteessä nämä argumentit ovat säilyneet? Oletan, että Ilmestyskirja spesialisteina tiedätte jotain tästä. Näiden kahden 400-luvun kristinuskonkriitikkojen näkemystänsä referoitiin kirjassa Apologetic Discourse and the Scribal Tradition: Evidence of the Influence of Apologetic Interests on the Text of the Canonical Gospels. Ko. kirjassa Wayne C. Kannaday kertoi, että Porfyry ajoitti Danielin kirjan makkabealaisajalle. Tähän saakka luulin, että tämän olivat tehneet 1800-luvun raamattukriitikot.