lauantai 12. huhtikuuta 2008

Uuden testamentin inhimillisyyden ja yliluonnollisuuden vakavastiottamisen merkitys kritiikille ja tulkinnalle

1 Johdanto "Jos uskot, että kertomus on totta, sen sisältämät todisteet kirjoituksen laatijasta ja laatimisesta ovat luotettavia. Jos et usko kertomuksen olevan totta, ei evankeliumin sisäisillä tai ulkoisilla todisteilla tai niistä tehtävillä johtopäätöksillä ole mitään merkitystä." - En muista kirjoittajaa - Uusi testamentti on kokoelma kirjoituksia, joissa eri ihmiset kertovat jumalayhteyden syntymisestä, sovintoon pääsemisestä Jumalan kanssa. Osa on kokenut sen kohdattuaan Jeesuksen. Osa on kokenut sen uskottuaan sen olevan totta, mitä heille on kerrottu Jeesuksen tehneen heidän puolestaan. Olennaista ei ole se, miten kukin on saanut jumalayhteyden, vaan olennaista on se, että kaikissa Uuden testamentin kirjoituksissa jumalayhteyden jälkeiseen tilaan liittyy seuraavat asiat: 1) Kokemus uuden, pyhän hengen saamisesta sisälleen 2) Jeesuksen kokeminen elossa olevaksi auktoriteetiksi 3) Varmuus siitä, ettei ole muuta keinoa saada yhteyttä Jumalaan kuin Jeesuksen sovitustyön kautta. Tämä kirjoitus sisältää pohdiskelua siitä, mitä ongelmia inhimillisen ja yliluonnollisen todellisuuden vakavasti ottaminen luo Uuden testamentin tutkimukselle, kun pyritään löytämään kirjoitusten takana oleva historiallinen totuus. 2 Uuden testamentin inhimillisyys 2.1 Unohtamisen ja muistamisen mahdollisuuksien merkitys Uuden testamentin kritiikissä Uuden testamentin ovat kirjoittaneet inhimilliset ihmiset. Opetuslapset ja muut, jotka ovat kuulleet Jeesuksen opetuksia ja joiden kuvausten pohjalta evankeliumit on kirjoitettu, ovat olleet erehtyväisiä, unohtelevia ihmisiä. Ei ole mitään perustelua sille, että kaikki, mitä on evankeliumeihin kirjoitettu, on tapahtunut prikulleen niin. Mutta ei ole myöskään perustelua sille, ettei kaikki olisi prikulleen jonkun kokemus tapahtuneista asioista, kuten hän sen muistaa. Varhaisemmissa kirjoituksissa ei ole välttämättä opetettu Jeesuksen sanoihin vedoten, jos niitä ei ole siinä vaiheessa muistettu. Jokin tilanne, Jumalan kohtaaminen tai muistaminen muuten vaan ovat voineet vaikuttaa sen, että myöhemmässä kirjoituksessa Jeesuksen opetuksena mainitaan asioita, joihin olisi ollut hyvä vedota opetettaessa asioista aiemmin. Evankeliumeissa sanotaan useasti, että opetuslapset eivät ymmärtäneet jotain, mutta muistivat ja ymmärsivät hänen sanansa ylösnousemuksen jälkeen. Arvattavaksi jää, kuinka paljon Jeesuksen opetuksista heille muistui mieleen heti ylösnousemuksen jälkeen ja kuinka paljon tipoittain heidän elämänsä loppuun asti. Vaikeasti ymmärrettävien asioiden unohtaminen on inhimillistä, samoin kuin niiden uudelleen muistaminen, jos jokin asia myöhemmin muistuttaa niistä tai tuo niihin selvyyden. 2.2 Pseudonymian sopimattomuus kaanoniin valinnan valossa Vaikka Uuden testamentin aikana hyväksyttiin kirjoittaminen toisen henkilön nimissä, niin Paavalin ja Pietarin kirjeet hyväksyttiin kaanoniin sillä perusteella, että niitä pidettiin Paavalin ja Pietarin kirjeinä. Jos toisen nimissä kirjoittaminen oli hyväksyttyä ja joku muu kuin Paavali tai Pietari oli kirjoittanut kirjeet, ne olisi voitu hyväksyä kaanoniin vain heidän nimissään kirjoitettuina, ei heidän kirjoittaminaan. Jos sanotaan, että ne hyväksyttiin heidän kirjoittaminaan, jotta niillä olisi arvovaltaa, niin miksi niille oltaisiin haluttu arvovaltaa, jos ne eivät olleet Paavalin ja Pietarin kirjoittamia? 2.3 Itsestäänselvät kielellisten ja tyylillisten erojen aiheuttajat Paavalin kirjeissä Jotta tutkimus, joka väittää kielellisiin ja tyylillisiin eroavaisuuksiin vedoten, että Paavali ei ole kirjoittanut kaikkia hänen nimellään kulkevia kirjeitä, olisi varteenotettava, täytyy sen pystyä vastaansanomattomasti osoittamaan, etteivät seuraavat asiat ole syynä eroavaisuuksiin: Eri vastaanottaja: yleinen kiertokirje, jollekin seurakunnalle osoitettu tai yksityishenkilölle osoitettu. Eri aihe: yleistä opetusta eri aiheista, rajattua opetusta vain jostakin aiheesta, vastauksia tiettyihin kysymyksiin tai tiettyyn tilanteeseen tai tapahtumaan liittyvää kannanottoa. Erilainen suhde vastaanottajiin ja kokemus heistä: tuntematon/hyvin tuttu seurakunta tai ykstityishenkilö, hengellisesti keskenkasvuinen/hengellisesti kypsä seurakunta, hengellinen/arkinen seurakunta, koulutettuja/kouluttamattomia, seurakuntalaisten erilaiset ammatit etc. Eri kirjurien käyttö. Eri murrealueilla oleminen kirjoittamishetkellä. Huomioon tulee ottaa myös Paavalin oma hengellinen, psyykkinen tai fyysinen tila, hänen vasta kohtaamansa asiat, ihmiset ja tilanteet taikka vasta kokemansa näyt ja ilmestykset. Kielellisiä muutoksia ovat varmasti aiheuttaneet myös oppiminen ja opiskelu, toisten kuuntelu ja heidän kanssaan keskustelut. Kirjeissä Paavali itse kertoo olleensa kaikille kaikkea. Seurakunnat olivat erilaisia. Paavalin kokemukset eri seurakuntien jäsenistä olivat erilaisia. Eri seurakunnissa oli eri ongelmia. Paavali oli keskustellut eri asioista eri seurakunnissa. Paavalilla oli syntynyt erilainen suhde eri seurakuntien ihmisten välille. Paavali saattoi haluta vahvistaa juuri tiettyä ajattelua tietyssä seurakunnassa ja heikentää toisenlaista ajattelua toisessa. Osa kirjeistä on lisäksi hyvin läheisille yksityishenkilöille kohdistettuja ja juuri tiettyyn tilanteeseen liittyvien ohjeiden antamista. Miten tutkimuksissa voidaan määritellä kuinka paljon ja miten nämä asiat voivat vaikuttaa ja ovat vaikuttaneet Paavalin käyttämään kieleen ja tyyliin? 3 Uuden testamentin yliluonnollisuus Ennen kuin voi arvioida evankeliumien kirjoittajien (tai lähteiden) luotettavuutta (taikka syyttää heitä vääristelystä), täytyy olla siinä asemassa, että on luotettava kritisoija: tulee olla yhtäläiset kokemukset Uuden testamentin kirjoittajien kanssa. Ilman yhtäläistä kokemusta on oikeastaan mahdotonta arvostella sitä, kuinka tarkasti he ovat välittäneet kokemansa tai ovatko he lisäilleet siihen jotain. 3.1 Jeesuksen opetuksen kuuleminen sekä siihen liittyvä yliluonnollisuus 3.1.1 Eri tilanteiden, henkilöiden ja kertomistapojen merkitys kuulemiselle ja muistamiselle Eräs ainakin joillakin kirjoittajilla ollut kokemus on Jeesuksen opetuksen kuuleminen luultavasti sadoissa, ellei tuhansissa eri tilanteissa. Jeesus on saattanut opettaa samoista asioista useaan eri kertaan samoilla vertauksilla mutta hieman eri sanoin ja eri henkilöille. Jos kokemus on tällainen (opetuslapsilla ja muilla Jeesuksen seuraajilla 3 ½ vuoden aikana) ja sitten Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen kolme eri henkilöä kyselee useilta eri henkilöiltä mitä Jeesus opetti ja missä ja kuka oli kuulemassa, jotta se voidaan tallentaa kirjalliseen muotoon jälkipolvia varten, niin onhan selvää, että täysin yhteneviä ei kirjoituksista tule. Kukin on voinut muistaa saman opetuksen eri tilanteesta ja hieman erilailla kerrottuna eri henkilöille, jolloin suuristakin eroista huolimatta kaikki puhuvat totta. 3.1.2 Jeesuksen persoonan merkitys kuulemiselle ja muistamiselle Lisäksi 2000 vuotta myöhemmin on mahdoton saada tietää millainen kokemus on ollut kuulla Jeesuksen puhuvan ja opettavan. Jos evankeliumeihin on uskomista, niin Jumala oli itse kehottanut ihmisiä kuulemaan Jeesusta, sanoen häntä Pojakseen (Mat.17:5). Millainen puhuja on henkilö, jota Jumala kutsuu Pojakseen, ja jota Jumala käskee kuuntelemaan? Ei voi tietää. Saatana joutui väistymään kun Jeesus käski häntä. Millaista on kuunnella henkilöä, jota Saatana joutui väistymään tämän henkilön itsensä takia (ei kuten nykyään Jeesuksen nimessä)? Ei voi tietää. Millaista on kuunnella henkilöä, joka puheellaan tyynnytti myrskyn? Ei voi tietää. Jeesuksen kuuleminen on voinut olla jotain aivan erityistä tai sitten ei, ja Jeesuksen opetusten muistaminen on voinut olla siksi jotain aivan erityistä tai sitten ei. Ei voi tietää. 3.1.3 Jeesuksen tekojen merkitys kuulemiselle ja muistamiselle Entä miten kuuntelemiseen ja muistamiseen on vaikuttanut se, että Jeesuksen on nähty parantavan sairaita, ajavan ulos riivaajia, kävelevän veden päällä, ruokkivan tuhansia ja herättävän kuolleita? Miten itse kuuntelisin sellaista henkilöä ja miten painaisin mieleeni hänen opetuksiaan? Varmasti imisin kaiken muistiini kuin sieni ja aivoni askartelisivat sen parissa, mistä kaikessa on kysymys ja yrittäisivät ymmärtää ja jäsentää kaiken kokemani. Tämä yleisestä kuulemisesta. Mutta entä jos Jeesus opetti opetuslapsiaan ja joitakuita muita vielä yksityisesti, antaen yksityiskohtaisempaa tietoa? Kaikkien mahdollisten lähteinä toimineiden henkilöiden huomioonottaminen pohdittaessa evankeliumien kertomusten suhteita toisiinsa luo niin monia mahdollisuuksia, että lähde- ja muotokritiikki evankeliumien kohdalla on käytännössä mahdotonta. Evankeliumien yhtäläisyyksiä vertailemallastä voidaan saada selville jotain evankeliumien suhteista toisiinsa. Eroavaisuuksien syyt jäävät sen sijaan lähes täysin arvauksiksi. 3.2 Pyhän Hengen todellisuuden luoma este Uuden testamentin kritiikille Sitten on olemassa Uudessa testamentissa yleinen Pyhän Hengen saamisen kokemus. Miten Uuden testamentin kritiikissä otetaan huomioon se, miten Pyhä Henki, jonka kirjoittajat ja lähteinä olleet henkilöt ovat mahdollisesti saaneet, on vaikuttanut kirjoittamiseen ja muistamiseen, varsinkin kun apostoli Johanneksen kirjoittamaksi arvellussa evankeliumissa Jeesus opettaa, että Pyhä Henki muistuttaa kaikesta, mitä hän on puhunut? Koska Pyhän Hengen saamisen kokemus ei rajaudu vain Uuteen testamenttiin ja Uuden testamentin aikaan, vaan se on yleinen kokemus uskovaisten parissa nykyäänkin, eikö Uuden testamentin tutkimuksen tulisi lähteä liikkeelle siitä, että selvitetään mitä Pyhä Henki nykyään vaikuttaa uskovissa koskien heidän muistiaan ja kirjoittamistaan? Koska kuitenkin jokainen uskovainen on yksilö ja Jumala on varustanut kunkin eri lahjoilla, ei asiaa voida sen enempää tutkia, koska ei voida olla varmoja, että Jumala oli varustanut juuri Uuden testamentin kirjoittaneet henkilöt kirjoittamisen lahjoilla. Ja miten tutkimuksissa voidaan huomioida kirjoittajien oma kokemus yhteydestä Jeesukseen? Miten lähdekritiikki ottaa huomioon esim. Paavalin toteamuksen "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa"? Miten paljon hengellinen uudistuminen, kylmettyminen, jostakin asiasta parannuksen tekeminen, Pyhällä Hengellä täyttyminen, profetian tai tiedonsanojen lahjojen saaminen tai jokin muu hengellinen kokemus vaikuttaa ihmisen ajatteluun, persoonaan ja sitä kautta käytettyyn kielelliseen tyyliin? Tästäkään ei voi kuitenkaan saada mitään yleistettävissä olevaa tietoa, koska Hengen vaikutukset ovat erilaisia yksilöstä riippuen. Entä kirjoittajien erityiset kokemukset? Miten huomioida lähdekritiikissä se, että Paavali temmattiin taivaisiin ja sai nähdä ja kuulla ihmeellisyyksiä? Kuinkahan monta gnostilais-hellenistis-persialais-juutalais-babylonialaisperäiseksi tulkittua kohtaa voidaan todellisuudessa johtaa Paavalin omista kokemuksista ja yhteydestä Jeesukseen? Entä Pietarin kirkastusvuorikokemus ja hurmosnäyt ja Pyhällä Hengellä täyttymiset niin että paikat tärisivät? Mitkä kaikki Pietarin opetukset johtavat juurensa suoraan hänen erityisistä kokemuksistaan ja näyistään? Miten nämä ja lukemattomat muut meille tuntemattomat kokemukset otetaan huomioon Uuden testamentin lähde- ja muotokritiikissä? Pyhän Hengen todellisuus ja saaminen on niin olennainen osa Uutta testamenttia, että sen sivuuttaminen tutkittaessa Uuden testamentin kirjoittajien käyttämää tyyliä ja lähteitä turhentaa koko tutkimuksen. Jos Pyhän Hengen todellisuus sivuutetaan, ei enää ole kyseessä Uuden testamentin kritiikki, vaan vain joidenkin sen osien kritisointi erillään kontekstista. Pyhän Hengen mahdollista vaikutusta ei voida kuitenkaan tutkia, se voidaan vain tunnustaa tai olla tunnustamatta. 4 Johtopäätöksiä Lähde- ja muotokritiikki on mielestäni käytännössä mahdotonta tekipä sitä millainen henkilö tahansa. Ainoastaan käsikirjoitusten eroavaisuuksiin pitäytyvää kritiikkiä voidaan pitää selkeitä tuloksia antavana. Loppujen lopuksi Uuden testamentin kritiikissä ja tulkinnassa on kysymys uskosta: Uskooko, että Uudessa testamentissa kerrotut tapahtumat ovat todella tapahtuneet ja että ihmiset ovat kirjoittaneet ne ylös niin hyvin kuin ovat osanneet ja muistaneet? Vai uskooko, että Uusi testamentti on vain osaksi todella tapahtunutta, ja suurelta osin myyttistä ja tarkoitushakuista tulkintaa tapahtuneista asioista? Jos ei ole mitään kokemusta Pyhästä Hengestä tai Jeesuksen elossa olemisesta, on ihme, jos joku nykypäivänä uskoo Uuden testamentin olevan luotettavaa historiallista kerrontaa. Jos taas on kokemus Pyhästä Hengestä ja tuntee Jeesuksen olevan elossa, on ihme, jos ei pidä Uutta testamenttia luotettavana, koska tietää mikä on se yliluonnollinen todellisuus, missä Uuden testamentin kirjoittajat ovat eläneet. Tutkimus, joka sivuuttaa (jättää käsittelemättä, rajaa ulos tutkimuksesta) lähdeaineiston sisältämän informaation kirjoittajien kokemuksista ja sisäisen maailman muutoksista, ei ole missään mielessä pätevää, jos tarkoituksena on selvittää historiallinen totuus. Uusi testamentti on niin kiinni inhimillisyydessä, että sen tulkinnassa täytyy ottaa huomioon unohtamisen, muistamisen ja eri tavoin kokemisen tuomat miljoonat mahdollisuudet. Uusi testamentti on niin kiinni yliluonnollisuudessa, Pyhän Hengen ja Jumalan todellisuudessa, ettei muun kirjallisuuden parissa käytetyllä lähde- tai muotokritiikillä voida selvittää varmuudella kielellisten tai opillistenkaan eroavaisuuksien syitä. "Yet to come" -osasto Käsittelemättä jää nyt miksi tarvitsisi uskoa ja lukea Uutta testamenttia ja jos lukee, niin kuinka suuri erehtymisen mahdollisuus sen kirjoittajilla on ollut? Ja jos he ovat voineet erehtyä jossain, niin mihin vetää se raja, missä he eivät ole voineet erehtyä ja miksi eivät ole voineet? Miksi ja kuinka paljon apostolit eroavat ymmärrykseltään nykypäivän uskovista? Koskeeko käsky koetella opetukset myös Uutta testamenttia, ja jos, niin mikä tulee määrittäväksi sen koettelemisessa? Kuinka välttämätön Uusi testamentti on, vai riittäisikö pelkkä suullinen perimätiedon jatkumo, Pyhä Henki, rukous sekä uskovien yhteys ja kokemukset Jumalasta? Suurin osa ihmisistä, jotka tulevat uskoon, tulevat ymmärrykseni mukaan uskoon ilman luottamista Raamattuun, perimätiedon julistamisen ja Pyhän Hengen vaikutuksen voimasta. Miksi siis vaivautua puolustamaan jotakin, joka ei näytä olevan loppupelissä välttämätön?

5 kommenttia:

Julle kirjoitti...

Pituudesta tunnisti taas Pekun tekstiksi ;)

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Kiitoksia sille, joka laittoi teksitini ulkoasun sellaiseksi, millaiseksi olin itse juuri aikeissa sen laittaa.

Tuli vähän kiire päivällä ja se jäi tekemättä. Sori, että teetin työn toisella.

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Mietin tuossa tuota Paavalin kirjeiden aitoperäisyyttä. Ne Paavalin auktoriteetin kieltävät perustelut, joita välillä on tullut vastaan, kuulostavat seuraavalta:

Otetaan kaveri, joka on opiskellut vaikkapa uskontotiedettä ja filosofiaa. Sitten kaveri tulee uskoon, ja kirjoittaa uudesta uskostaan joillekuille. Kaveri alkaa sitten opiskelemaan teologiaa ja toimimaan pohjoismaissa ja muualla Euroopassa kiertelevänä opettajana ja evankelistana. Sitten se kirjoittaa 10-20 vuoden kuluttua vaikkapa samalle tyypille kirjeen, jolle se kirjoitti vasta uskoon tultuaan.

Mitä veikkaatte, olisiko kirjeiden tyylissä ja sanastossa havaittavissa eroja? Voisi olla vaikea perustella kirjallisuuskritiikin valossa, että kirje on saman kaverin.

Julle kirjoitti...

Totuus voi olla tutkijan todellisuutta yksinkertaisempaa...

Tutkimuksen lähtökohtahan on se, että kaikki täytyy pystyä kyseenalaistamaan.

Vaihtoehto edellisen tutkimuksen tulokselle/ uusi spekulaatio/ jännä tutkimusoletus voi ruveta elämään omaa elämäänsä ja muuttua argumenttimestarilla totuudeksi.

Tämä siis kun täytyy nyhjätä tyhjästä, eli loppuunkalutusta aiheesta aina jotain uutta puhuttavaa/julkaistavaa ;)

keltanokka kirjoitti...

Noniin. Mr. Leivo rusautti sitten niskat muoto- ja lähdekritiikiltä? Voisiko joku pitää puolustuspuheen näille eksegetiikan välineille, jottei motivaationi perehtyä niihin tulevien opintojeni puitteissa vallan lopahda? :)


Rehellisesti sanoen, oma arkiajatteluni on tullut prikulleen samoihin johtopäätöksiin. Jos joku dokumentti sanoo olevansa käyttöohje koneelle xyz eikä mitään muuta, kuinka älykäs on tutkija, joka koittaa tehdä sen perusteella pullataikinan? Mutta mielestäni on oikein esittää Raamatulle kysymyksiä ja haastaa sen toimivuus (tai sitten meidän tulkintamme oikeellisuus!!), muuten kristinUSKO vajoaa minkä tahansa uskonnon kaltaisuuteen.


Lisäisin johdannossa esittetyjen kolmen "määritelmän" joukkoon kuitenkin vielä tällaisen: 4) henkilön ihmiskuvaan tulee mukaan näkemys kuolemattomasta sielusta/hengestä, jonka olemassaolo jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen ikuisesti ja jonka ikuisuus Jumalan yhteydessä tai kadotuksessa määräytyy sen perusteella mikä on hlön suhde Jeesukseen. Okei, tuo oli helluntailainen tulkinta asiasta, jota kutsutaan "pelastukseksi".


Jos tuon lisäyksen huomioi, voiko Y.T.C-osioon toivoa näkemystä Raamatun merkityksestä paitsi uskoontulossa, myös uskossa säilymisessä, hengellisessä kasvussa ja uskovan elämänlaadussa arvoperustoineen ja päämäärineen? Tai sitten edellä mainittujen merkityksellisyydestä?


Olisi myös mielenkiintoista saada analyysi siitä, miksi kanonisointiin päädyttiin ja mikä olisi ollut vaihtoehto?


Tällaisia...