sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Miksi opiskella teologiaa?

Tämän(kin) blogin kommenttiketjuissa on viime päivinä syytetty teologiaa, teologian opiskelua ja teologian opettajia yhdestä jos toisestakin asiasta (eikä kaikkia kommentteja ja syytöksiä ole edes julkaistu). Purkauksen taustoja ja todellisia syitä voi vain arvailla, mutta esille nostettu kysymys on silti pohtimisen arvoinen. Millaiset motiivit ja päämäärät saavat Jeesuksen seuraajan opiskelemaan teologiaa? Toistaiseksi tarjottuja motiiveja ovat mm. vallanhalu, kinastelun ja pätemisen tarve sekä pyrkimys helluntaikansan hajoittamiseen ja hallintaan - tai peräti vallankaappauksen suorittamiseen helluntaikirkossa. Tämän kritiikin mukaan teologeilla ei myöskään ole aitoa rehellisyyttä tai halua totuuden etsimiseen (poikkeuksena tosin Kärkkäinen ja Ruohomäki). Tällaiset päämäärätkö kiiltävät teologiaa opiskelemaan lähtevän nuoren silmissä siinä vaiheessa, kun he astuvat raamattuopiston (tai pahemmassa tapauksessa, teologisen tiedekunnan) ovesta sisään? Tämän blogin lukijoissa on runsaasti niitä, joilla on omakohtaista kokemusta asiasta tai jotka ehkä vasta harkitsevat teologian opiskelua. Kommentoikaapa ja kertokaa, miksi opiskella teologiaa...! PS. Tässä helluntaiteologeja ahkerasti kritisoineelle ystävällemme kilpailevassa puljussa toimivan "maallikon" näkemys teologiasta ja teologisesta koulutuksesta.

24 kommenttia:

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Teologian, kuten kaiken muunkin opiskeluun pätee se mitä aiemminkin totesin, ja jota tohtori Mark ei julkaissut, eikä myöskään referoinut: oppi on hyvä renki mutta huono isäntä.

Liian tiukka pitäytyminen johonkin metodiin tai ajatusmalliin johtaa ensinnäkin vaatimuksiin ja toisekseen yhteyden rikkoutumiseen. Lisäksi siitä seuraa helposti kyynisyyttä, joka taas tunnetaan myös epäuskona.

Teologian opiskelu ei ole vaarallista, mutta kiihkoilu on. Sitä on jossain määrin havaittavissa täälläkin, niin vierailijoiden kuin ylläpitäjien kommenteissa. Itse näen niin että näin pienessä uskonnollisessa yhdyskunnassa kuin Suomen helluntaikirkko teologia ei voi olla seurakuntaelämän valtavirtaa mutta hyvä tukitoiminto kylläkin.

Jos ajatellaan vaikka luterilaisia niin seurakuntaelämässä teologinen keskustelu ei mielestäni näy kovin suuressa osassa, eikä saarnoissa. Sen sijaan teologisessa tiedekunnassa ja useilla eri foorumeilla sitä on tarjolla runsaasti, ja varsin monesta näkökulmasta.

Itselleni ehdottoman tärkeä arvo on erilaisten mielipiteiden suvaitseminen, jos ne ovat hiukankin perusteltuja. Keskustelun kontrollointi saati sensurointi on pöyristyttävä ajatuskin, ja sopii todella huonosti yhteen akateemisten perusarvojen kanssa.

Julle kirjoitti...

No, aloitetaanpa sitten...

Itselläni syyt "teologian" opiskeluun kilpistyvät näin jälkikäteen Jeesuksen sanoihin Matteuksessa vapaasti lainattuna: Te eksytte, koska ette tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa.

Itse tunsin perushelluntaikodin lapsena ainakin helluntaisen voimakäsityksen, armolahjat, ihmeet ja merkit ja muut Hengen voiman ilmenemismuodot. Kirjoituksia en kuitenkaan tuntenut. Vaellukseeni tuli vakautta, kun "teologian" opiskelun jälkeen aloin saada myös kirjoituksista enemmän irti.

Joskus kristityt eivät tunne kumpaakaan Jeesuksen mainitsemista asioista. Osa tuntee jomman kumman, jolloin eksymisen vaara on tietysti suurempi - eksymisillä viittaan harhautumiseen esimerkiksi niin yltiökarismaattiseen kuin yltiörationaaliseen uskonharjoitukseen (se, kumpaan noista esimerkeistä harhautuu, liittyy mielestäni yksilön persoonallisuuteen, ei "hengellisyyteen").

Syy, minkä takia käytän yllä sanan teologia ympärillä lainausmerkkejä, on se, etten ole niinkään klassisen systemaattisen teologian ihailija (joksi teologia-sana usein käsitetään), vaan hieman harvinaisemman evankelikaalisen raamatullisen teologian (googleta "biblical theology") harrastaja.

Lisäksi Jeesuksen sanat Kirjoituksien tuntemisesta painottavat mielestäni teologian alalajeista eksegetiikan/hermeneutiikan - suomeksi siis Raamatun tulkinnan, ymmärtämise ja selittämisen merkitystä. Tämä ajatus saa minut etsimään työkaluja ja eväitä mainittuun alalajiin - ja tietysti se, että yleisesti hyväksi koettujen/tunnettujen tulkinnan työkalujen käytöstä on kokemukseni mukaan seurakunnissa yhä tarvetta.

Teologiaa opiskelemalla saa siis työkaluja oman -ja mahdollisesti yhteisönsä - hengellisen elämän kehittämiseen ja sen vakauttamiseen Kirjoituksien paremman tuntemisen kautta. Se yhdistettynä Jumalan voimaan on eksymätön yhdistelmä.

DrMark kirjoitti...

Jukalle:

Osa kommenteistasi jäi julkaisematta siksi, että ylitit niissä selkeästi ne rajat, joiden ylittämisestä sinua oli jo aikaisemmin varoitettu. Esittämissäsi asioissa oli toki hyvääkin, kuten tuo havainto, että "teologia on hyvä renki, mutta huono isäntä". (Allekirjoitan sen täysin.) Yllä oleva kommentti sen sijaan julkaistiin, koska se sekä liittyi postauksen aiheeseen että ei ylittänut asiallisen keskustelun rajoja samalla tavalla kuin julkaisematta jääneet kommenttisi.

Sinun mielestäsi kommenttien sensurointi on "pöyristyttävä ajatuskin" ja "sopii todella huonosti akateemisten perusarvojen kanssa". Voin vakuuttaa sinulle, että akateemisissa piireissä toimii kyllä hyvin vahva "sensurointi", eli asiattomuuksia ei julkaista edes sananvapauden tms. nimissä. (Eri tieteenaloilla voi tämän lisäksi toki esiintyä myös "opillista" sensurointia, eli joillekin näkemyksille ei ehkä haluta antaa äänioikeutta, mutta tällainen rikkoo "akateemisia perusarvoja" vastaan.) Samalla tavoin tämän blogin ylläpitäjillä on oikeus olla julkaisematta sellaista materiaalia, joka ei tälle blogille kuulu. Sen sijaan asialliset ja aiheeseen liittyvät kommentit ovat tervetulleita.

hra rautis kirjoitti...

Olenkin jo halunnut pitkään päästä purkamaan "teologian" pariin joutumistani.

Helluntaikodin kasvattina taustani oli samanlainen kuin Jullella, kokemuksia oli PyhänHengen alueella paljonkin, mutta kirjoitukset olivat täydellinen kasa mystisiä lauseita joita jokainen saarnaaja näytti käyttävän sanoakseen jopa aivan päinvastaisia asioita. Luin lähestulkoon ainoastaan sananlaskuja, koska niitä pystyin ymmärtämään ja yritin laskea pedon lukua ilmestyskirjan perusteella.

Ajauduttuani elämässäni kriisiin nuorena aikuisena etsin apua opiskelupaikkakuntani karismaattisemmista seurakunnista, koska kokemuksellinen kristillisyys oli ainoa jota ymmärsin, sillä väristykset on helppo ymmärtää. Tällä kertaa kuitenkin jouduin vielä syvempään kriisiin, sillä en pystynyt vähäiselläkään ymmärrykselläni yhtymään tuossa seurakunnassa olleen vierailevan julistajan sanomaan. Tajusin että raamatussa täytyy olla jotain enemmän tai sitten siinä ei ole mitään ja uskoni on täysin turhaa.

Päätin antaa Jumalalle mahdollisuuden osoittaa sanansa todeksi ja lähdin IsoonKirjaan englanninkieliselle linjalle. Opiskeluni syy oli siis teologinen hämmennys. Jo pelkästään raamatun lukeminen toisella kielellä kuin mihin olin tottunut avasi tekstin aivan uudella tavalla. Vuodessa kuvani koko Jumalan maailmasta oli kokenut täydellisen murroksen. Tuntui kuin olisin uudestisyntynyt vasta nyt. Jumalan sana oli todella elävä ja upea kokonaisuus. Näin sen ainutlaatuisena taideteoksena jonka vertaista ei voi olla olemassa, eeppoksena ja näytelmänä jonka toteuttajana voi olla ainoastaan maailmankaikkeuden suurin voima. Sana tuli todellakin lihaksi minun elämääni.

Tuon vuoden aikana koin kutsun Jumalan valtakunnan työhön, ja jakamaan oppimaani välittömästi eteenpäin. En jatkanut silloin vielä opintojani, vaan tunsin että tämä on nyt ensin jaettava eteenpäin. Siitä lähtien olen palvellut seurakunnassa pienessä ja vähän isommassakin ja sanaa opettaessani silkka vastuu opettamastani sisällöstä haastaa ja velvoittaa minua tutkimaan ja koettelemaan teologisia metodeja ja näkemyksiä ja toimimaan sitten parhaan ymmärrykseni mukaan sen pohjalta.

Näkemykseni on, että kaikilla meillä on oma "teologiamme" halusimme tai emme ja tuo teologia on se näkemys jonka pohjalta hengellistä elämää elämme. Paavalikin kehotti meitä koettelemaan kaiken ja pitämään sen mikä on hyvää, niin eikö tämä ole velvollisuutemme myös oman ja muiden "teologian" kanssa.

Hyvä ja terve teologia tuottaa hyvää ja tervettä hedelmää ja huono ja mätä teologia senmukaista hedelmää.

En ymmärrä kuinka voidaan käydä "teologiaa" vastaan, kun meillä on kaikilla sellainen joka tapauksessa kun "ajattelemme tai puhumme Jumalasta". On toki hyvää ja huonoa teologiaa ja meillä on mielestäni velvollisuus tutkia itseämme, onko oma teologiamme hyvää vai huonoa. Opetuslasten teologia oli monesti huonoa ja Jeesuksen täytyi korjata heitä usein.

Lyököön minua vanhurskas teologi akateemisella kintaalla, se on rakkautta.

Ansssi kirjoitti...

Minä lähdin opiskelemaan teologiaa (Iso Kirja/GU, B.A. In Bible and Theology) siksi, koska koin kolmekymppisenä hengellisen herätyksen oltuani +20 vuotta uskossa.

Nuorisopastorin ja muutaman muun tuntemani henkilön elämä toimi esimerkkinä ja suuntana kohti opinahjoa, josta olin esittänyt kyynisiä ja pilkallisia lausuntoja. Tuhlasin asuntosäästötilini, hylkäsin entisen ammattini ja jätin taakseni pääkaupunkiseudun.

Muutuinko rationalistiksi tai liberaaliksi? En. Uskon (enkä vain teoriassa!) tänään yliluonnolliseen enemmän kuin koskaan ja Raamattu kiinnostaa enemmän kuin ikinä.

Tiedän että tarvitsin myös muuta ohjausta (ja sain sitä), mutta llman Raamatun ja teologian opiskelua olisin yksisilmäinen ja -korvainen pöllö, myös sen muun ohjauksen vastaanottamisessa.

Tarvitsisin edelleen kipeästi mm. alkukielten osaamista, mikä on jäänyt varsin olemattomaksi. Niillä nuorilla joita opetan, on lähes rajattomat mahdollisuudet opiskella Raamattua ja teologiaa. Paljon paremmat kuin minulla on ollut. Olisin ääliö, jos en rohkaisisi heitä näihin opintoihin sen tähden, että se on "vaarallista".

Lars Leevi kirjoitti...

Koska mikään muu opiskelu ei kiinnosta, ja koska valtio maksaa minulle 500e kuussa tästä harrastuksestani.

Lars Leevi kirjoitti...

Ja lisäksi on kamalan kiinnostavaa tarkastella oman todellisuuskäsityksensä ydintä ja sen historiallisia juuria.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Osaltani allekirjoitan Jullen kommentin. Tunsin armolahjat, Pyhän Hengen voiman ja muita manifestaatioita helluntailaiseksi kääntyneenä (positiivinen kommentti). Tästäkin huolimatta ja johtuen Raamatun opetuksen ja maailmankatsomuksellisten opetuselementtien puutteesta ajauduin opiskelemaan teologiaa. Onneksi ajauduin sillä vasta opiskelujeni myötä olen saanut mahdollisuus elämäntapojani korjaavaan muutokseen. Tätä muutosta helluntaiseurakunnan nuorisotyön pinnallinen tapa käsitellä Raamattua, nuoren elämäntapa- ja maailmankatsomuskysymyksiä ei pystynyt tarjoamaan minulle.

Jullesta poiketen kasvoin ateistikodissa. Ihme että säilyin uskossa helluntaiseurakunnassa - näin jälkikäteen totean. Vasta opiskelujen myötä sain rakennettua ajattelun mallin joka tukee elämäni muutosta ja auttaa minua säilyttämään uskon arkipäivän haasteiden keskellä.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Lähetin aamupäivällä kommentin joka ei joko ole tullut perille tai sitten sitä ei taaskaan ole julkaistu... (Oletan että kyseessä on tekninen virhe koska otin kommentista varmuuskopion ennen lähettämistä ja kopio jonka luulin ottaneeni olikin jostain syystä irrallinen lause.)

Otetaanpa siksi uudelleen: pahoitteluni Markille liian kärkkäästä tulokulmastani ensimmäisissä kommenteissani. Olisi pitänyt sanoa sama hieman maltillisemmin. Ehkä minusta on tullut liian röyhkeä kun kirjoittelen siellä täällä ja olen ajatellut että kun kerran omalla nimelläni kirjoitan, niin otan täyden vastuunkin.

Vielä tuosta teologian opiskelusta ja sen motiiveista. En tiedä onko Suomessa HY:n ja ÅA:n lisäksi muita teologisia tiedekuntia, en sitäkään kuinka monia Isoa Kirjaa vastaavia laitoksia vapaiden suuntien tms. instituutioiden puolella. Yliopistojen tarkoitus lienee valmistaa ammattiin, Ison Kirjan sekä ammattiin että otona tapahtuvaan toimintaan.

Koska tässä blogissa on helluntailaisia, niin lähestyn kysymystä ennen kaikkea helluntainäkökulmasta. Helluntaiseurakunnissa ei ole virkoja eikä virallisia kelpoisuusvaatimuksia. Kuitenkin Ison Kirjan tutkinnolla on enenevässä määrin merkitystä.

Olen ollut havaitsevinani että teologiasta on tullut jotenkin tärkeämpi kuin se onkaan helluntaipiireissä. Käynnissä on mutaatio herätysliikkeestä kirkkokunnaksi ja kun työpaikkoja on rajallinen määrä, niistä kilpaillaan erilaisin meriitein. Aiemmin helluntaipastoriksi eli saarnaajaksi pääsy edellytti aika lailla erilaisia meriittejä kuin teologinen osaaminen. Puhetaito oli lienee se tärkein.

Olen kiinnittänyt huomiota eräiden tuntemieni hyvien puhujien osalta siihen että heidän persoonansa ja luonnolliset taipumukset ovat jääneet ikään kuin sivuosaan sen jälkeen kun he ovat opiskelleet Isossa Kirjassa. Tämä ei koske kaikkia tietenkään, mutta toisille opista on tullut isäntä joka on sammuttanut elämän liekin. Tilalle on tullut mitään sanomaton kirjaviisaus, joka pahimmillaan ikävystyttää kuulijan kuoliaaksi.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Rautiksen kirjoitus synnyttää seuraavia ajatuksia:

En ole samaa mieltä että meillä jokaisella olisi oma teologiamme. Tämä on mielestäni liian yksinkertaistava toteamus. Ymmärrän teologian niin että se on enemmän kuin kunkin oma yksityinen tapa ajatella. Teologia kuten muutkin tieteet ovat tiedeyhteisön julkista keskustelua erilaisten väitteiden ja vastaväitteiden pohjalta, joista muodostuu vähitellen oppeja sen mukaan kuinka vakuuttuneeksi yhteisö mistäkin tulee. Kyse on siis järjestelmästä, ei yksityisestä ajattelusta.

Rautiksen tarkoittama kunkin oma Raamatun tulkinta ja ajattelu uskosta on normaalia uskonelämää, ei teologiaa. Tämän tyyppistä ajattelua mitä Rautis tässä esitteli kuulee kuitenkin aika usein. Tällöin on käynyt juuri niin että teologiasta on tullut jotenkin tärkeämpää kuin se onkaan ja haluttu vetää se mukaan kaikkialle.

Itse näen niin että akateeminen maailma on varsin mielenkiintoinen mutta helposti saadaan aikaiseksi melkoinen sekasotku jos esimerkiksi helluntailiikkeen kaltaista maallikkoliikettä aletaan opettamaan kuin teologian opiskelijoita.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Ensiksi on todettava, että mielestäni Ison Kirjan aikana tapahtuva muutosprosessi opiskelijoissa on pääsääntöisesti myönteinen. Tämän prosessin jälkeen he ovat valmiimpia monivivahteiseen pastorin työhön. Toisaalta tunnen loistavan ammattitaitoisia pastoreita, joilla ei ole käytännössä lainkaan teologista koulutusta ja toivon, että Timo Koiviston (aiheellisesti) esille nostama klerikalismin uhka olisi turha.

Missä menee teologin ja historian tutkijan raja? Olen useasti pohtinut esim. tutkijaryhmää, jossa itse pörrään ja sen sijoittumista Åbo Akademin teologisen tiedekunnan yhteyteen. Millä tavoin me poikkeamme humanististen tieteiden laitoksesta, jossa tutkitaan historiaa? Onko niin, että saamme pohjakoulutuksen teologian historiasta ja tutkimme asioita, jotka jollakin tavalla liittyvät teologiaan...toisaalta mikä ei liittyisi? Koska metodologinen naturalismi on ainoa mahdollinen viitekehys tieteen tekemisessä, herää kysymys voidaanko teologiaa eli jumaluusoppia opiskella yliopistossa.

Ja tästä pääseen asiaan eli oman näkemykseni mukaan olen opiskellut teologiaa pääsääntöisesti omin päin. Myöhemmin hankin TM tutkinnon, mutta sen sisältö oli lähinnä ideologian historian tutkimusta.

DrMark kirjoitti...

Kiitos Jukalle asiallisista ja aiheeseen liittyvistä havainnoista ja kommenteista.

Mahtaisiko osa teologiaan liittyvistä ongelmista johtua ihan siitä, että ymmärrämme sitä eri tavoin (mihin Jullekin jo kommentissaan viittasi)? Eli "teologia" voi yksinkertaisimmillaan ja kirjaimellisimmillaan tarkoittaa sitä, minkälainen oppi tai ymmärrys meillä on Jumalasta. Tässä mielessä hra rautis on mielestäni oikeassa. Jokainen meistä on siis "teologi" eli omaa käsityksen tai käsityksiä Jumalasta (ja Jumalaan liittyvistä jutuista). Kysymys on vain siitä, olemmeko hyviä vai huonoja teologeja.

Toisaalta "teologia" voi viitata erityisesti dogmatiikkaan tai systemaattiseen teologiaan, jossa joskus kehitellään oppirakennelmia ja latinankielisiä termejä, jotka parhaimmillaan kuvaavat jotain raamatullista totuutta hyvin ja osuvasti, mutta pahimmillaan saattavat olla aika kaukana Raamatusta. Tavallinen rivikristitty ei välttämättä tiedä, onko hän supra- tai infralapsaristi - tai onko sillä edes väliä.

"Teologia" voi myös olla yleiskäsite, jolla viitataan kaikenlaiseen Raamattua, Jumalaa tai kristinuskon historiaa jollain lailla enemmän tai vähemmän käsittelevään tutkimuksen/tutkimisen alaan. Tämän sateenvarjon alle mahtuvat myös eksegeetit eli raamatuntutkijat, joita tämän blogin kirjoittajat lähinnä ovat. Raamatuntutkija on pääsääntöisesti kiinnostunut siitä, mitä joku Raamatun teksti oikein ymmärrettynä sanoo.

Tämä Raamatun ymmärtämisen tarve lienee ihan yleisesti hyväksytty päämäärä. Ongelmia syntyykin lähinnä silloin, kun raamatuntutkija ja karismaattinen lavaleijona päätyvät erilaiseen tulkintaan jostain tärkeästä tekstikohdasta eikä kuulija tiedä, ketä uskoa. Tällöin on kiusaus ajatella, että syvällä rintaäänellä julistava karismaattinen saarnamies on saanut tulkintansa suoraan Pyhältä Hengeltä, kun taas teologi on todennäköisesti täyttynyt korkeintaan Helsingin hengellä.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Silloin kun itse menin Isoon Kirjaan 1994 (samalla kun tein gradua oikiksessa) kipuilin maallisen ja hengellisen työn välillä ja halusin pohtia asiaa samalla kun opiskelen Raamattua. Ilokseni huomasin että Isossa Kirjassa tehtiin hyvää työtä ja innostuin aiheesta. Vertailukohta akateemiseen maailmaan oli tuore koska olin juuri opiskellut HY:ssä vuosia. Iso Kirja Kärkkäisineen ja Ruohomäkineen pärjäsi eksegetiikkoineen ja pneumatiikkoineen hyvin akateemisessa viitekehyksessä.

Huomasin vaan silloin että aika monilla oli vaikeuksia suhteuttaa ja ylipäätään ymmärtää akateemisen käsitteisiin ja oppeihin perustuvan järjestelmän merkitystä itse asiaan. Toiset hurahtivat käyttämään uusia termejä ymmärtämättä niistä välttämättä kovinkaan paljoa, toiset taas vastustivat niitä ylihengellisin argumentein. Tasapainossa olevaa ymmärrystä oli aika vähän. Tulin siihen tulokseen että Isolla Kirjalla on aika lailla sarkaa kynnettävänä.

Jos kosketan hiukan toista näkökulmaa, liittyen osittain Matin ja Rautiksen ajatuksiin, ja otan vertailukohdan omasta alastani. Kaikilla meillä on joku käsitys oikeasta ja väärästä, aivan vastaavasti kuin kaikilla meillä on joku kanta Jumalaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole juristeja eivätkä tee oikeustiedettä. Ei sellaista tosin vakavasti kukaan väitäkkään, ellei ole alaa opiskellut.

Teologian osalta tilanne on mielestäni ihan sama. On parempi pitää teologia teologiana eli tiedekunnissa ja tutkinnoissa eikä tuoda yrittää tehdä siitä jokamiehen oikeutta.

Teologia on vain nimi asialle eikä yksityisestä maallikon uskosta ja ajatuksista Jumalasta ole mitään pois se, että hän ei ole teologi.

Toisaalta jokainen voi omin päin lukea teologisia oppikirjoja ja käydä keskusteluja aiheesta, aivan kuten oikeustieteestäkin. Näin myös tapahtuu.

Oleellista on mielestäni osata suhteuttaa asiat: teologiaan tulee suhtautua tietyllä kunnioituksella ja nöyryydellä, pahinta on jos syntyy ylimielisyyttä. Itse arvostan tiukkaa asiaa silloin kun puhutaan asiasta. Turhat lennokkuudet ja sidesanat pois.

Nettikeskusteluissa helposti tulee ylilyöntejä, jollaiseen itsekin tähän blogiin tullessani syyllistyin. Kuitenkin lukiessani näitä kirjoituksia ensimmäistä kertaa tuli jostain syystä vaikutelma että ainakin jossain määrin kirjoitukset sisältävät henkseleiden paukuttelua. Ehkä minun pitäisi katsoa keskustelua enemmän siitä näkökulmasta että kyseessä on jonkinlainen ammattilaisten vapaamuotoinen kohtauspaikka. Toisaalta täällä on aistittavissa halu vaikuttaa voimakkaastikin helluntaikentässä. Tällöin motiivit eivät ole vain akateemiset. Näihin viittasin aiemmilla, liian voimakkailla ja kärjekkäillä kannan otoilla.

Markin osalta toivoisin kuitenkin esittäytymistä ainakin tekstissä, vaikka nimimerkkiä otsikossa käyttäisitkin. Pidän tohtorin pätevyyttä varsin merkittävänä yhteiskunnallisena asemana, joka on hankittu tiukoin kriteerein säännellyssä julkisessa menettelyssä. Tästä syystä katson että asemassasi tulisi esiintyä omalla nimellä. Tämä on toki vain mielipide.

DrMark kirjoitti...

Jukalle:

Ymmärrän hyvin, että haluat käyttää termiä "teologia" mieluummin sen kapeammassa merkityksessä ja itsekin pidän sitä mielekkäämpänä. Pointti tämän laajemman merkityksen käytössä lieneekin lähinnä siinä, että uskovina emme oikein voi välttää "teologian" tekemistä emmekä "teologisten" näkemysten omaksumista. Ja jos näin on, niin en ymmärrä, miksi aihepiiriä tietoisesti tutkineet ja opiskelleet ovat jotenkin huonommassa asemassa tai vähemmän hengellisiä kuin ne, joiden "teologiset" näkemykset muodostuvat enemmän sattumanvaraisesti.

Mitä tulee tähän blogiin, niin sen painopiste on ollut ensimmäisestä päivästä asti heti blogin otsikon alla luettavissa: "Tässä blogissa käsitellään teologisia kysymyksiä eksegeettisellä painotuksella." Kaikki tänne kirjoittelevat eivät suinkaan ole ammattilaisia - oikein tiukasti arvioituna ei tällä hetkellä kukaan - mutta useimmilla on kyllä jonkinlaisia teologisia opintoja takana joko Isossa Kirjassa tai muualla.

Mitä nimimerkin käyttöön tulee, niin yhtenä isona syynä siihen on yli 20 vuoden kokemus nettikirjoittelusta ja sen lieveilmiöistä. Lehtiin ja akateemisille foorumeille kirjoitan toki omalla nimelläni. Tosin Safarillakaan en ole pyrkinyt identiteettiäni mitenkään erityisellä tarmolla salailemaan. Suurin osa kommentoijista tuntee minut joka tapauksessa ja blogia tarkemmin lukemalla on loppujenkin helppo selvittää, kenestä on kyse.

PS. Pistin viimeisimmän kommenttisi safarilaisille tiedoksi siltä varalta, että joku haluaisi käynnistää keskustelun ehdottamastasi aiheesta.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

OK. Noita aihepiirejä olisi sitten lukuisia muitakin. Mielestäni siinä voisi olla hedelmällinen työkenttä tällaiselle blogille että pohdittaisiin teologisella seulalla niitä käytännön elämässä ja uskonelämässä syntyviä ongelmia, joita helluntailainen opetus ja elämäntapa on synnyttänyt ja synnyttää.

Tavallaan tässä olisi jopa jonkinlaisen "epäpyhän allianssin" mahdollisuus, toivon mukaan positiivisella ja rakentavalla tavalla puida ja kyseenalaistaa helluntailiikkeen käytäntöjä ja työtä. Onhan paljon sellaista mikä ei kestä maallikonkaan kriittistä ajattelua, saati sitten teologin.

Yksi tällainen alue on vanhimmistotyöskentely ja -hallinto. Iso kirja ei tunne käsittääkseni lainkaan neuvosto -tyyppistä vanhimmistoa, vaan vain vanhimmat. Bibliasta syntyy selvästi se käsitys että vanhimmat ovat paimenvirassa, eivät hallintovirassa. Käytännössä asia on meillä (helluntaissa) päinvastoin. Vanhimmat ovat ensisijaisesti hallintovirassa, eivät paimenvirassa. Yksittäisiä, oma-aloitteisia poikkeuksia toki on runsaasti jossa jotkut vanhimmat todella elävät, opettavat ja toimivat seurakunnan keskellä, mutta aika suuri osa vain nauttii hallitsijan roolistaan ja osallistuu innokkaasti vanhimmiston kokouksiin.

Jotenkin juuri nuo "vanhimmiston kokoukset" ovat sellainen asia joka pitäisi oikeastaan kokonaan poistaa. Hallitus on oltava kokonaan erikseen, ja se kokoontukoon ja olkoot sen pöytäkirjat täysin julkisia.

Vanhimmat sen sijaan lopettakoot kokonaan keskinäiset kokoontumisensa ja jalkautukoot lampaidensa pariin. Ei varmasti ollut Raamatun kirjoittajien tarkoitus että paimenet alkavat kokoontumaan keskenään ja jättävät lampaat oman onnensa nojaan...

No joo, tässä aluksi. Ja vastaavia aihepiirejä riittää... Ymmärrän että teillä on ehkä vähän haastetta tuon riitaisan avauksen jälkeen ottaa minulta ehdotuksia mutta toivottavasti voitte asiaa harkita. Uskon että parhaimmillaan koko helluntaikenttä voisi hyötyä tällaisesta keskustelusta. Pantaisiin palikoita paikalleen teologisin välinein. Tarkasteltaisiin kriittisesti liikkeemme ja seurakuntiemme käytäntöjä. Kuinka raamatullisia en oikeastaan ovat? Missä on menty vikaan ja mitä voitaisiin tehdä paremmin ja miten?

Alkuperäiseen kysymykseen miksi opiskella teologiaa voi antaa myös vastauksen juuri edellä kuvatuista syistä, saadakseen ohjeita käytännön seurakuntaelämän järjestämiseen, johtamiseen ja parantamiseen. Samoin kuin kaikkeen muuhunkin elämään. Teologiahan on pohjimmiltaan olemassa elämää varten, eikä päin vastoin. Pykälänikkarina huomasin että joillekin tuli tärkeämmäksi itse pykälät ja niillä askartelu kuin vastausten antaminen elävän elämän tilanteisiin.

Siitä tuossa himoa koskevassa problematiikassakin on kyse. Se liittyy mitä vahvimmin elävään elämään, mutta juuri sitä koskien on valtava syyllisyyden taakka ja syyllistämisen ongelma. Kuinka lähestyä aihetta niin, että opetus olisi tasapainoista ja elämää ymmärtävää? Tässä eksegeesi voisi antaa paljonkin eväitä. Onhan mahdotonta sivuuttaa esimerkiksi sitä että Salomolla oli 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa. Eikä tämä ollut häpeä, vaan kuninkaallinen etuoikeus. Naiset ja seksuaalinen himo eivät siis ole synti ja salailtava asia, vaan sitä on lähestyttävä ihmisyyden, luomisen, lisääntymisen, armon ja hyvyyden näkökulmasta. Ei niin että himosta ja villistä seikkailusta tehtäisiin ihanne, vaan löydettäisiin tasapaino. Jos asiassa on liian kielletty maku, se johtaa aina kieroutumiin.

Lars Leevi kirjoitti...

Jukka:

Kenties tässä seksuaalisuusopetuksessa on tapahtunut muutosta vuosien aikana. Itse teininä (eli 90-luvun lopulla) seurakunnassa koin "sopaslaisen" seksuaaliopetuksen armollisena ja tasapainoisena. Sopasen kirja "Onko todella" oli nuorelle helluntailaiselle erittäin tärkeä, ja osaan siteerata sen masturbointiin viittaavan kohdan edelleenkin ulkoa.

Julle kirjoitti...

Kaikki, mikä Raamatussa viittaa naisten runsauteen yhden miehen elämässä, ei kerro himosta, sen runsaudesta tai tyydyttämisestä.

Esimerkiksi Salomon haaremi oli suurelta osin käyttämätön, lähinnä vilkkaan poliittisen yhteistyön ja liittojen tulos (johtajat naittivat tyttäriään toisilleen yhteistyön merkiksi).

Ester ei ollut ollut kuninkaansa "hoteissa" vuosikausiin haaremin suosikkiasemastaan huolimatta, vaan joutui pukeutumaan parhaimpiinsa, ja hengailemaan salin ovensuussa, että kuningas huomasi viinimaljansa takaa hänet.

Moniavioisuus oli usein sosiaalihuoltoa. Pojat ja tytöt naitettiin joka tapauksessa, joko rahalla tai ilman, kelle vaan kelpasivat, joten kaikki saivat tarpeekseen - epätasapainoisessa liitossa osa varmasti liikaakin :)

Rikkeitä himon hengessä kuitenkin sattui Raamatun uskonsankareille vaimojen lukumäärästä huolimatta.

Eli naimattomuus ja ns. puute ei ole välttämättä määrää himon syntien esiintymistä ja määrää.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Niin, tässä tullaan juuri siihen mitä ajan takaa. Keskustelussa tulevat aina esiin sanat synti, rikkomus ym. negatiiviset sanat.

Tämä juuri luo ahdasmielisyyden, jota helluntai on pullollaan. Ollaan lain alla.

Äänensävyissä ja painoissa on niin paljon myös syyllistämistä. Kyttäämistä, vahtimista, kontrollointia. Joku tässä on mennyt pahasti pieleen. Juuri tämä inhottava maku yhteisön elämäntavassa on se, mikä saa minulla karvat täysin pystyyn. En vain pysty siihen enää, ellei muutosta tapahdu. Voi olla, että ainoa vaihtoehto on lähteä avarammalle. Enkä osaa sanoa (vielä) miten suuri osa on omalla lapsuudella ja nuoruudella, yksittäisillä sosiaalisilla kokemuksilla jne. Kuitenkin, uskon että seurakunnan ilmapiirillä on erittäin tärkeä osa, ja se tuottaa sillä tavoin käyttäytyviä ihmisiä.

Vaikea tätä on lyhyesti selittää. Ahistaa anyway... Ja niin näemmä aika monia muitakin, päätellen uskonnon uhrien määrästä ja helluntai- sekä muista seurakunnista sivuun jääneiden määrästä. Ei kai kirkon pidä olla ahdistava vaan kannustava! Ei poliisi vaan ystävä. En tiedä, kyllä se niin karseaa juoruilua ja panettelua on täynnä koko touhu. Pikkusieluisten poliisien puuhastelua. No, jätän blogi-isäntien harkintaan tämänkin, kuuluuko tällainen aihepiiri mielestänne tänne. Joku teologinen lähestymistapa tälle polisointimeiningillekin toki löytynee.

Välillä tosin tulee mieleen että onko esim. RV:nkin opetuskirjoitusten tyyli liian autoritäärinen ja saneleva? Ei koske kaikkia, mutta jotenkin se julistava ja paatoksellinen tyyli on liian yksiniitinen. Totuuteen pitää pyrkiä mutta tiedostaen että tarvitaan myös reaaliargumentteja, ei vain poimintoja kirjoituksista. Minä ymmärrän Raamatun ennen kaikkea periaatteiden kirjana, ei yksittäisten jakeiden ja pykälien opuksena. Sitä ei ole kirjoitettu lakikirjaksi eikä millään systematiikalla, eikä sitä siksi pidä yrittää liiaksi systematisoida tai tempoa yksittäisiä jakeita ja lauseita. Vaan pitää mieluummin puhua periaatteilla, ja perustella elävällä elämällä.

Niinhän Jeesuskin teki? Ei hän systematisoinut eikä analysoinut vaan sanoi asian niin että joka jamppa ymmärsi. Me länsimaalaiset olemme menettäneet aika paljon kun olemme lähteneet käsitteiden ja systematiikan tielle. Kun sillä ollaan, niin täytyyhän nekin tuntea mutta ei jäädä vain siihen.

- that's my o-pi-nion

Julle kirjoitti...

Veikkaan, että Jaakobin kirjeen 1. luvun jakeiden siteeraus on tietoisesti tai tiedostamatta useamman uskovan takaraivossa himo-sana mainittaessa. Siinä himo esitetään negatiivisesti sanojen synti ja kuolema seurassa sekä kohtalokkaan ketjun alkuna:

13. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.
14. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. [Room. 7:7]
15. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. [Room. 6:23]
16. Älkää eksykö, rakkaat veljet!

Mutta kokonaisuus on tasapainoisempi: samassa asiayhteydessä Jaakob valaisee asian iloistakin puolta:

2. Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. [Matt. 5:11,12; Hepr. 12:11; 1. Piet. 1:6]

ja
12. Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. [2. Tim. 4:8; Ilm. 2:10]

ja paatoksellisen referaatin lopuksi rohkaisisin Raamatun hengessä, mutta omin sanoin:

Vanhurskas(kin) lankeaa (useinkin), mutta nousee aina, eikä jää tuleen makaamaan.

Jakeen 15 "himoa" lainataan usein seksuaalisessa mielessä, mutta mitä sanovatkaan teologiaa opiskelleet eksegeetikot? :) Itse uskaltaisin laajentaa/soveltaa jakeen välittämän periaatteen seksuaalisuuden lisäksi kaikkiin muihinkin normaaleihin ja luonnollisiin asioihin.

Mutta kuten Jukka viittasi... Helluntaiyhteisössä, samoin kuin monissa muissakin yhteisöissä on omia painotuksia ja käsityksiä, jotka imeytyvät syvälle jäsenten mieleen. Niistä ulosoppiminen (indoktrinaatiosta doktrinaatioon -teema) voi tapahtua terveellä tavalla joko yhtäkkiä yliluonnollisesti tai sitten pitkän tasapainoisen opetuksen jälkeen. Joskus tarvitaan molempia. Teologian opiskelu toimii usein tuona pitkänä tasapainottavana opetuksena - sanon usein, koska teologian opiskelua ja opetusta on erilaista

Lisäksi eri tavalla ja asioita väärällä tavalla (ahdistavalla) painottavia yhteisöjä on niin paljon, että usein kyseisen yhteisön tuntemus auttaa täsmälääkityksen määräämisessä - eli mielestäni helluntailaiselle sopii mainiosti helluntailainen tai evankeelinen teologian opiskelu.

Antti kirjoitti...

"Teologiahan on pohjimmiltaan olemassa elämää varten."
- Jukka Ryhänen

Jukalta hyvä kommentti, jonka tekstiyhteys painottaa erityisesti seurakuntaelämää. Matkaahan käydään usein seurassa, varsinkin pyhää matkaa. Sen käyminen yksin tuntuisi omasta mielestä absurdilta. Siinä suhteessa olen myös samaa mieltä, että teologian opiskelumme tulisi koskettaa nimenomaan elävän elämämme tilanteita. Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii mielestäni herra Rautis omassa kommentissaan:

-----------------------------------

"Opiskeluni syy oli siis teologinen hämmennys... Tuntui kuin olisin uudestisyntynyt vasta nyt... Sana tuli todellakin lihaksi minun elämääni."
- Rautis

Hyvä kunnioitettu ystäväni ja työtoverini evankeliumin epämääräisillä elovainioilla antaa hämmennyksestään kumpuavalle opiskelulle hyvin rohkaisevia elämän läheisiä merkityksiä. Jos avoin hämmennys saisikin aina tulla näin vapaasti tunnustetuksi, ehkäpä opiskelumme hedelmätkin olisivat lähellä herra Rautiksen autuasta (beatus) asemaa uudestisyntyneenä, lihaksitulleena teologina.

Ainakin itselleni hämmennyksen salliminen ja sen kautta uuden näkökulman löytäminen on muodostunut elämänehdoksi ja luovuuden lähteeksi. Ihan niinkuin Pulkkinenkin sanoi Saulille: "Hämmennä hämmennä Sauli, ettei pala pohjaan koko Borsch-soppa" Tähän kokemukseen teologian opiskelu on ainakin minua ohjannut.

-----------------------------------

Lopuksi,

Minkä tahansa opiskelun tarkoitus lienee ihmisen kasvu ihmisenä.
Joskus se tarkoittaa myös matkaseuran osittaista vaihtumista, niin helluntailaisen, presbyteerin kuin baptistinkin kohdalla. Mukavaahan se ei aina ole kun aina pitää tottua seurassa uusiin tapoihin. Joka tapauksessa toivottavasti teologia opettaa meitä kaikkia arvostamaan sitä hyvää ja rakentavaa mitä kultakin matkakumppaniltamme olemme saaneet vastaanottaa.


Tällaisesta kasvusta hyvänä esimerkkinä meille kaikille:

"To my friends and teachers in the Pentecostal Movement who taught me to love the Bible;
• and to my teachers and friends in the Presbyterian Church who taught me to understand it.
• To my friends and scholars in the Pentecostal Movement who taught me to criticize and understand Pentecostalism’s weaknesses and blind spots;
• and to the friends and scholars in the universal Church who showed me Pentecostalism’s strengths and potentials.
• To the ex-Pentecostals who were wounded and broken by Pentecostalism and who couldn’t help but respond by fighting their former friends and to the new converts to Pentecostalism who found an inspiring spirituality and new life in Pentecostalism."

- Walter Hollenwegerin The Pentecostals kirjan omistuspuhe

Antti kirjoitti...

Hyvät herrat, kauniit naiset,

Haluaisin osallistua keskusteluun pienellä edellisten kirjoittajien ansioituneiden kommenttien kommentointi kavalkadilla.

Miksi siis opiskella teologiaa?

"Se on varustamista ja opetuslapseuttamista sanojen parhaassa merkityksessä."
- Lari Kemiläinen

Toisessa aiheessa esiintyneestä herra Kemiläisen kirjoituksesta poimisin esiin lyhyen lauseen, jota pidän erityisesti seurakunta kontekstin ja pastorin työn kannalta merkityksellisimpänä. Yhtä lailla pastorin itsensä kuin hänen lampaidensakin kasvun kannalta.

-----------------------------------

"Vaellukseeni tuli vakautta, kun "teologian" opiskelun jälkeen aloin saada myös kirjoituksista enemmän irti."
- Julle

"Vasta opiskelujen myötä sain rakennettua ajattelun mallin joka tukee elämäni muutosta"
- Esa Hyvönen

Sydäntäni lämmittää erityisesti sekä Jullen, että Esan hahmottelema matkamiehen teologia (theologia viatorum). Ilmiselvästi heille teologia on toiminut jatkuvana tukena metanoiaan. Pidän ajatusta hyvin lohduttavana.

Itselleni jo teologian opiskelujen suoma mahdollisuus jatkuvaan "teologisten maisemien" vaihtuvuuteen ja henkilökohtaisten näkökantojen muutokseen ovat olleet hyvin vapauttavia. On vapauttavaa tiedostaa olevansa matkalla. Muusta opiskelusta sen erottaisin käyttämällä termiä pyhä matka.

-----------------------------------

Mikko Sivonen kirjoitti...

Teologian opiskelu lähti itselläni liikkeelle siitä kun noin 10 vuotta sitten juuri Jumalan pelastamana Jeesuksen seuraajana olin ihmeissään mitä minulle oli tapahtunut. Halusin oppia tuntemaan Jumalan ilmoituksen itsestään (Raamattu ja eksegetiikka) ja kuinka muut olivat sitä systematisoineet (Systematiikka) ja kuinka Jumala on toiminut vuosisatojen saatossa (kirkkohistoria). Tästä innostuneena mietti omaa paikkaansa Kristuksen ruumiissa (käytännön teologia) ja olen päätynyt Sanan saarnaajaksi (jossa opiskeluni jatkuu päivitäin).

Toki näitten motiivien lisäksi mukaan mahtuu saada tutkinnot valmiiksi jotta voi kertoa muillekin opiskellaansa. Ei taida jo olevat ja tulevat plagaatit hirveästi painaa viimeisellä tuomiolla palkintoja jaatessa, mutta opiskelu on opettanut tuntemaan Jumalan kirkkautta pyhemmin, Kristuksta ja Hänen Sanaansa paremmin, omaa turmeltuneisuutta selkeämmin ja Herran armoa syvemminen. Opiskelut ovat myös muistuttaneet että on ollut muitakin Kristuksen omia ennen minua.

Päiväkään en vaihtaisi pois, vaikka motiivien toivoisin olleen/olevan puhtaammat.

BigLerowski kirjoitti...

Itsellä niihin vähiin opintoihin, joita olen yrittänyt suorittaa, on motiivina ollut julmettu vastuun tunne. Jossain vaiheessa itselle alkoi valjeta, että kaikki inspiraatiot, mitä sitä Sanan äärellä saa, eivät ole Sanan kanssa linjassa. Ja kun silloin tällöin saa kutsun opettaa muuta seurakuntaa, niin kyllä silloin pitää itsellä joku haju olla, että voiko juuri niin opettaa kuin oli ajatellut.

Itsellä siis motiivina on ollut terve (toivoakseni) itsekritiikki. Olen halunnut oppia peilaamaan opetustani Sanaan.

Mitä tulee teologian opiskelun tarpeellisuuteen, olen kallistumassa siihen, että niinkuin saarnan tärkein osa on sovellus, niin teologiankin tärkein osa on se, kun se siirretään seurakuntaelämään. Ja sillon se tunnetaan hedelmistään.

Hienoimmatkin älylliset rakennelmat sortuvat, jos ne tosielämässä sotivat Kristuksen persoonaa vastaan. Älkää pyytäkö selittämään tarkemmin. Minulla on vain jotenkin sellainen vaihe päällä, että käsitän evankeliumin Jeesuksena, en ilmatiiviinä loogisena systeminä.

-Lari K

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Itse päädyin Isoon Kirjaan opiskelemaan, kun adventisteista eroon päästyäni tein sisäisen valan, etten halua enää johtaa ketään harhaan ja samalla oli valtava halu johtaa kaikkia jonnekin. Toivoin löytäväni helposti omaksuttavan totuuden, jonka hallitsisin hyvin ja sitten sitä välittäisin muille. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin.