Kuukauden kirja: The Guards of the Tomb

Kankaanniemi, Matti,
The Guards of the Tomb (Matt 27:62-66 and 28:11-15): Matthew’s Apologetic Legend Revisited
(Åbo Academy University Press, 2010).

INTRO
Koska suuri osa väitöstilaisuuteeni osallistumista suunnitelleista jätti ymmärrettävästi tulematta tapahtuman ruotsinkielisyyden johdosta ja koska amerikankielellä kirjoitettu teoskin on aika puuduttavaa luettavaa, teen tällä kertaa kuukauden kirja arvion omasta väitöskirjastani. Eli tässä yhdistyy nyt pähkinänkuoriesitys sen sisällöstä, pientä kommenttia sen reseptioon ja hajanaisia biografisia näkökulmia itse prosessista. Esittelen sisältöä suomeksi ruotsista kääntämäni abstraktin perusteella, jonka jonkinasteinen tönkköys johtuu alkutekstin ”pakkoruotseisuudesta”."

SISÄLTÖ LYHYESTI
Matteuksen kertomukseen vartijoista Jeesuksen haudalla on kiinnitetty tutkijoiden keskuudessa suhteellisen vähän huomiota. Kertomus on leimattu apologeettiseksi legendaksi, jonka evankelista tai tuntematon varhaiskristitty on luonut Kristus-uskovia Jeesuksen ruumiin varastamisesta syyttäneitä juutalaisia johtajia vastaan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensiksi, ovatko kertomuksen historiallista taustaa vastaan esitetyt argumentit kestäviä. Tarkempi analyysi antoi ymmärtää, että ne eivät ole, mikä puolestaan oikeutti kertomuksen uuden perusteellisen tutkimuksen.

Tutkimuksen toisessa osassa kertomusta tarkasteltiin redaktiokriittisen metodin avulla. Tarkoitus oli selvittää, onko evankelista nojautunut aikaisempaan traditioon vai onko hän itse luonut kertomuksen. Tutkimus osoitti, että matteuslaisen alkuperän puolesta esitetyt argumentit eivät ole perusteltuja asianmukaisen tilastotieteellisen analyysin valossa. Sitä vastoin todettiin, että useat sanat ja ilmaukset ovat siinä määrin epätyypillisiä evankelistan yleiselle tyylille, että aiemman tradition käyttö on todennäköistä.

Tutkimuksen kolmannessa osassa analysoitiin juutalaisten ja varhaiskristittyjen, joita tässä tutkimuksessa kutsutaan Kristus-uskoviksi, välistä konfliktia mm. sellaisten sosiaalitieteellisten käsitteiden kuten symboliuniversumi ja sosiaalinen muistaminen avulla sekä analysoitiin konfliktin kuvausta Apostolien teoissa ja Paavalin kirjeissä. Tutkimuksessa ehdotettiin, että konflikti alkoi kehittyä jo Jeesus-liikkeen alkuvaiheissa Galileassa ja että se kärjistyi myöhemmin Jerusalemissa synnyttäen vihamielisyyttä Jeesuksen seuraajien ja olevien juutalaisten johtajien välille. Yllämainittujen lähteiden kriittinen analyysi osoitti että vihamielisyys aktualisoitui avoimina konflikteina 30–70 jKr. Tämän tutkimuksen kysymyksenasettelun näkökohdasta katsottuna on merkillepantavaa, että sopiva konteksti poleemisen kertomuksen syntyyn vartijoista Jeesuksen haudalla voidaan osoittaa lähes mistä tahansa ajankohdasta kyseiseltä ajanjaksolta.

Neljännessä osassa tarkasteltiin erilaisia teorioita koskien traditiota Jeesuksen tyhjästä haudasta. Todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi osoittautui näkemys, jonka mukaan joukko naisia kävi Jeesuksen haudalla ja havaitsi sen tyhjäksi.

Varsinaisen vartijakertomuksen analyysissa tutkittiin tavallisia dialogimalleja kriittisesti ja hylättiin ne liian yksiulotteisina. Tutkimuksessa ehdotettiin, että varkaussyytöksen esittivät juutalaiset johtajat välittömästi Kristus-uskovien väitettyä Jeesuksen nousseen kuolleista. Eri vaihtoehtojen kriittisen arvioinnin jälkeen osoittautui, että vartijat kertomukseen esittelivät alun perin juutalaiset johtajat. Kristillinen kertomus vartijoista haudoilla muodostui sen jälkeen reaktiona tähän syytökseen.

KIRJAN RESEPTIOSTA
Väitöskirja on luonnollisesti normaalia tarkemman kritiikin ja arvioinnin kohteena. Tässä tapauksessa esitarkastajien näkökulmat ja arviot erosivat toisistaan varsin paljon ja ohjaajani kommentit jonkin verran näistä molemmista. Opponentti puolestaan esitti hänkin melko lailla näistä eroavia huomioita. Tämä on tyypillistä tieteessä eikä sinänsä millään tavalla poikkeuksellista. Ohjaajaani lukuun ottamatta kristinuskon varhaishistoriaa rekonstruoivan osion roolia kirjassa ei oikein ymmärretty. Tämä olisi kannattanut metatasolla avata vielä eksplisiittisemmin eli suorasanaisemmin. Kysymys ei ollut, ainakaan pelkästään, siitä, että kommentaattorit eivät olisi hyväksyneet tätä rekonstruktiota, koska toisella esitarkastajista on hyvin samanlainen näkemys aiheesta. Skeptisyyteni galilealaisten Q-yhteisöjen rekonstruktioita kohtaan herätti ymmärrettävästi ”vastarintaa” niissä, jotka ajattelevat asiasta eri tavalla. Kyseenalaisena pidin toistuvaa väitettä, jonka mukaan käsittelyni oli sekä liian suppea että liian laaja. Eli osa kommentaattoreista väitti, ihan oikein, minun raapaisevan syvän ja suuren kysymyksen pintaa. Tämä on totta, mutta tuntuu oudolta, että muutaman lähdeviitteen heittäminen olisi jotenkin parempi ja tieteellisesti kestävämpi ratkaisu. Nyt yritin kuitenkin nostaa argumentit esiin epämääräisessä ”tutkijoiden enemmistö sitä tai tätä” viitteiden sijasta. Tähän näkökulmaan olen törmännyt matkan varrella useinkin. Näennäisenemmistön mielipiteeseen nojaudutaan parin viitteen avulla ja tutkimusta jatketaan täysillä. Mitä sitten, jos enemmistö ei olekaan enemmistö ja mielipide ei pohjaudukaan argumentteihin?

Redaktiokriittinen analyysini sai ensimmäiseltä esitarkastajalta varsin myönteisen palautteen ja toinenkin tarkastaja vakuuttui lopputuloksesta, vaikka esitti proseduurin vaiheista kriittisiä huomioita. Kukaan kommentaattori ei kiistänyt johtopäätöstä, jonka mukaan Matteus käytti lähdettä. Sen sijaan esitarkastajista toinen ja myöhemmin opponenttini ihmetteli, miksen käsittele Matteuksen yhteisön sosiologiaa lainkaan. Saldarini, Overman, Luomanen, Stanton, Sim jne. jäävät hienoine malleineen paitsioon. Kukaan kommentaattoreista ei kuitenkaan esittänyt vasta-argumentteja sosiologista tekstin lukemista vastaan esittämiini näkökohtiin. Esitarkastaja Byrskog on kyllä tämän hetken tutkimuksessa ehkä nimekkäin sosiologisen lukemisen kriitikko joten hän ei ymmärrettävästi valittanut näiden rekonstruktioiden hylkäämisestää. Olen edelleen erittäin skeptinen näiden tekstien perusteella tehtävien Sitz im Leben katedraalien pystytyksen suhteen. Lisäksi aiheenani oli kyseisen kertomuksen historia, mikä redaktiokriittisen analyysin osoittamana sijoittuu esi-matteukselliseen ajanjaksoon. Nyt tarkastelin jaksoa 30-60 jKr. kertomuksen synty-ympäristönä ja huomauttaisin, että tästä jaksosta on aikalaisdokumentteja (Paavalin kirjeet) ja myös teos (Apt), joka selvästi väittää kuvaavansa tuota jaksoa. En jaksa innostua siitä, että kuvitteellisten yhteisöjen analysoimisen pitäisi mennä olemassa olevien lähteiden tutkimisen edelle tieteellisessä historiantutkimuksessa.

Varsinkin opponenttini tarttui suullisen tradition välittämisen malleihin, joiden kolme pääsuuntausta esittelin aitouskriteerien käsittelyn yhteydessä. Hän katsoi minun nojautuvan yhtäältä Bauckhamin ja toisaalta Wrightin ja Dunnin malleihin. Tämä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen ole totta ja varsinainen tutkimani kertomus ei ole näitä Jeesus-traditioita, joihin kyseiset mallit kohdentuvat. Käsittelin asiaa pohtiessani väitettä ”Jeesus ei voinut ennustaa ylösnousemustaan”. Käsitykseni ja johtopäätökseni mukaan tätä väitettä ei voida perustella paremmin kuin sen negaatiotakaan l. ”Jeesus ennusti ylösnousemuksensa”. Jostakin syystä, ja tämä ongelma näkyi taannoin professori Christopher M. Tuckettin kommentoidessa tätä lukuani eräässä seminaarissa, monien on vaikea ymmärtää epäautenttisuuskriteerin toteutumattomuuden merkitystä. Se ei nimittäin vielä tee kohdasta aitoa, vaan siirtää sen ns. harmaalle alueelle. Kohta voi olla kriteeripelissä epäaito, harmaata aluetta tai aito.

Sinänsä mielenkiintoista oli kommentti: ”Nyt Kankaanniemi käsittelee aihetta, josta voitaisiin sinänsä kirjoittaa kokonaisia väitöskirjoja”. Tämä väite on mielestäni perin omituinen. Kuka voi kirjoittaa väitöskirjan ottamatta huomioon aiheita, joista sinänsä voidaan tehdä väitöskirjoja? Nyt kun avasin verrattain perusteellisesti metodologisia kysymyksiä, se nähdäänkin ongelmana, kun monissa teoksissa asiat ohitetaan muutamalla puolihuolimattomalla lähdeviitteellä. Koska olin pyrkinyt selkeästi perustelemaan, miksi kyseisiä seikkoja käsittelen, en edes katso aiheiden jollakin tavalla ajautuneen aihealueen ulkopuolelle.

Opponentin mielestä luku viisi eli tyhjä hauta –kertomuksen alkuperää käsittelevä luku oli koko kirjan paras. Tämä oli sikäli merkittävää, että opponentti (dosentti Matti Myllykoski) oli luvussa kritiikin kohteena ja on itse varsin hyvin perillä aiheesta. Luvusta on pääpiirteittäinen popularisoitu versio kirjassa A.D. 30. Kun joku taannoin kysyi minulta itseltäni väitöskirjani antia, totesin sen olevan loppujen lopuksi ehkä tuo luku viisi. Se, että Myllykoski oli samaa mieltä, vahvisti tätä näkemystäni. Tarkennettakoon sen verran, että Myllykoski ei loppulaulun aikana rientänyt kyynelehtien alttarille ”tekemään parannusta joukkohautateoriastaan”. Hyvältä tuntui erityisesti se, että Myllykoski sanoi, että häntä oli kohdeltu luvussa reilusti.

Varsinaista johtopäätöstä vartijakertomuksesta ei kommentoinut kuin toinen esitarkastajista. Samuel Byrskog toteaa esitarkastuslausunnossaan: ”Som helhet betraktat ger Kankaanniemis manus tre viktiga bidrag till forskningen. (a) Det ger oss en grundlig genomgång av en episod som tidigare inte behandlats med samma detalj-rikedom. (b) Det visar genom disciplinerad och konsekvent användning av redaktionskritik på att tidigare redaktionskritisk forskning inte i tillräcklig grad prövat sina egna förutsättningar och argument. (c) Det presenterar ett nytt möjligt scenario för episodens uppkomst och utveckling och lanserar med goda argument som en framtida diskussionspunkt möjligheten att hänvisningen till vakterna introducerades av judiska opponenter till den begynnande uppståndelsetron för att legitimera att lärjungarna stulit Jesu kropp från graven.”

Yleisvaikutelmaksi itselleni jäi, että esittämäni varsinaiset argumentit kestivät hyvin kritiikkiä ja katson niiden olevan edelleen perusteltavia ja mielekkäitä. Kirjan kokonaisesitys ja rakenne olivat sen sijaan ontuvia ja tietyllä tavalla hajanaisia. Adhdtuottamistavalleni ominaisesti kirjan yleisasu muistuttaa poikani Manun tekemiä joululahjapaketteja – tuote on paperilla peitetty ja osoite tiedossa mutta taideteollisen pääsykokeissa ei vedonlyöntikertoimet ole parhaasta päästä.

PROSESSISTA YLEENSÄ
Tämä minibiograafinen osio toimikoon samalla tuleville doktorand-sukupolville ”älä tee näin –ohjeistona”. Aikatauluni oli aivan liian nopea ja koska tein melkein koko aika samalla töitä, yhtä ja toista jäi hiomatta. Aloitin väitöskirjaprosessin toukokuussa 2007. Ensimmäiset 7 kuukautta lueskelin apurahoituksella kuin apina ja kirjoitin perusteellisen tekstin, jota ei lopulta tullut lainkaan väitöskirjaan. Tästä eteenpäin sain apurahaa 3 kuukautta joka vuosi (2008, 2009, 2010) mutta taloustilanteeni vuoksi jouduin nämä apurahakuukaudetkin tekemään varsin paljon töitä. Nyt tämän ”apurahojen väärinkäytöksen” voi tunnustaa, koska Stiftelsen tuskin enää lähettää takaisinperintälaskua ja toisaalta olin Åbo Akademille varsin halpa ja taloudellisesti (joskaan en valitettavasti ehkä tieteellisesti) tuottoisa tohtori.

Koska tammikuussa 2008 aloitin varsinaisesti nykymuotoisen kirjan kirjoittamisen, koko prosessi oli enemmän tai vähemmän töiden ohessa runnottua late-night-showta. Tarinan opetus: jos teet väitöskirjaa, niin tee sitä päätyönäsi ja olosuhteet varmistettuna. Kirjoitin samaan aikaan kaksi kirjaa ja pahvilaatikollisen epämääräistasoisia lehtiartikkeleita, mikä ei sekään kaikessa kiinnostavuudessaan ole täysin järkevän ihmisen touhua. Yksi asia kerralla olisi kova sana tutkimustouhuissakin. Loppuvaihe meni täysin eläimelliseksi, kun tiedekunta esitti toiveen, että väittelisin vielä vuoden 2010 puolella. Tein esimerkiksi kirjan taiton B5-formaatille istuessani päivän Ison Kirjan johtokunnan ja hallituksen kokouksessa. (Puolustuksena työetiikkaa epäileville viittaan siihen, että ihmiset virkkaavat ja kutovat keskustellessa, tai pelaavat matopeliä) Lopulta ehdin 4 tuntia ennen deadlinea jakaa painetut kirjat byrokratian määräämiin paikkoihin ja väitellä ennen vuoden vaihtumista.

Åbo Akademin Teologiska fakultetenin VT-UT-Judaistiikka –siipi on hyvä paikka tehdä väitöskirjaa ja suosittelen pakkoruotsin ajoittaisesta puristavuudesta huolimatta Näytä kaikki Piilota kaikkipaikkaa muillekin. Ohjaajani professori Syreeni omistautui työlleni hienosti ja esitti varsin hyviä näkemyksiä matkan varrella. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut heti 2007 neuvotella tarkemmin Karin kanssa projektista. Aloittamiseni sattui professorivaihdoksen käymistilanteeseen ja lähdin runnomaan hommaa tyrwääläisellä jästipäisyydellä yksin, mikä osittain selittää hiukan hankalasti aukeavan logiikan ja sekavuuden kirjassa. Mielenkiintoisena vaikuttajana tässä oli myös dosentti Tom Holmén, joka on pyörittänyt alusta asti The Historical Jesus Workshop- tutkijaryhmää. Tom on ollut juuri sopiva mentori minunlaiselleni doktorandille. Kansainväliset tutkijat lukevat, ja aiheesta, Tom maailman terävimmän kärjen Jeesus-tutkijoihin ja sikäli tällainen talkootuki on ollut ainutlaatuista. Koominen karhunpalvelus tässä ehkä oli se, että metodologisten kysymysten jatkuva pohtiminen tutkijaryhmässämme loi minulle illuusion, että kaikki automaattisesti ymmärtävät nämä metodologiset kysymyksenasettelut. Näin esitin ne metatasolla liian suppeasti.

Ehkä ainoat asiat, joista palaute syksyn käsikirjoitusvaiheessa oli yhtenäisen positiivista olivat argumentointitapa ja kieli. Eli kaikki olivat sitä mieltä, että tekstini englanti on hyvää. Tähän euforiaan tuudittautuneena jäin pahaan juji-gatameen ottelun viimeisessä erässä. Åbo Akademissa oleva itsenäinen yksikkö Centret för Språk och Kommunikation hylkäsi tekstini kielitarkastuksessa. Olin siinä käsityksessä, että kielitarkastus on yhtä kuin oikoluku enkä jaksanut edes käydä itse läpi tekstiäni kielen puolesta. Hirvittävällä kiireellä etsittiin native-speakeria oikolukemaan tekstiäni ja Lorna Koskela runnoi sen sellaiseen kuntoon, että kakkostarkastus läpäistiin itsetunto kolhiintuneena mutta kuitenkin. Doktorandin kannattaisi käydä ensin itse pari kolme kertaa teksti läpi kieliasun osalta ja sen jälkeen tunkea se native-tarkastajalle. Mainittakoon, että sekoilemiseni oikoluvun ja kielentarkastuksen merkitysten välillä oli oma mokani, asian olisi voinut selvittää kysymällä asiaa.

Pääasiassa Åbo Akademin eri palvelujen virkailijat ovat kuin suoraan aurinkoisen asiakaspalvelun kurssilta. Omat suosikkini ovat Åbo Akademin teologisen kirjaston hoitaja Airi Forsell ja Åbo Akademi Förlagetin sihteeri Inger Hassel. Heissä toteutuu vuorisaarnan opetus ”jos joku pyytää sinua virstan matkalle, kuljen hänen kanssaan kaksi”.

Opponentin tilanne oli lähtökohtaisesti aika eksoottinen. Yhtäkkinen pyyntö, hirveä kiire ja väitöstilaisuus tapaninpäivän jälkeisenä päivänä. Dosentti Matti Myllykoski suostui tiedekunnan pyyntöön ja niinpä väitöstilaisuudesta tuli ”Matti & Matti show”. Matti M totesi heti kättelyssä, ettei hänellä ole tarkoitus tapella, nujertaa respondenttia tai voittaa jotakin kilpalaulantaa. Tämä ei ollut vain sanahelinää vaan osoittautui todeksi. Minusta tilanne oli monelta osaa mielenkiintoinen. Olemme molemmat pöyhineet Jeesuksen hautausta ja hautaa päätyen melko lailla erilaisiin johtopäätöksiin. Muutenkin monessa johdanto-opillisessa ratkaisussa olemme eri linjoilla. Viihdyin kuitenkin erinomaisesti Myllykosken kanssa ja jo hänen ehdottaessaan pukukoodin alinta versiota (ei frakkeja), totesin, että tässä on ”todellinen tyrwääläinen, jossa ei vilppiä ole”. [Traditiohistoriallisesti juonnan tämän piirteen dosentti Myllykoskessa hänen Vammalassa asumiinsa vuosiin, jolloin hän lienee omaksunut tämän heimomme nuivan asenteen tärkeilevää pukeutumista kohtaan]. Myllykoski kertoi kaikki kysymyksensä etukäteen edellisenä iltana antaakseen minulle väittelijänä mahdollisuuden valmistautua niihin. Poikkeuksellisen hieno asenne opponentilta! Itse väittely olikin mukava juttelutuokio, jossa liitelimme pakkoruotsin siivin metodologisten kysymysten ympärillä. Melkoinen kielifakiiri Myllykoski on, koska ruotsi on hänelle 5. paras kieli eikä opponointi kyseisellä kielellä tuottanut mitään ongelmia. Olemme aiemmin puolin ja toisin kommentoineet toistemme julkaisuja ja varmaan niin teemme jatkossakin.

…JA HELLUNTAILAINEN TOHTORI –MYSTEERI
Helluntailainen doktorand on mitä ilmeisesti vielä 2000-luvun Suomessa melkoinen kummajainen. Osittain tässä seikkailussa nousi esille melko kummallisia käsityksiä omituisesta lahkostamme. Tämä on tietysti hyvin subjektiivista arviota, johon voi sekoittua omia virheellisiä tulkintoja, mutta joka tapauksessa aika objektiiviselta ne ”tuntuvat”. Osalle tutkijaympyröissä on ollut ilmeisen vaikea tajuta, että en esimerkiksi pyri osoittamaan vartijakertomusta historialliseksi. Taustalla on ehkä ajatus fundamentalistisesta lahkopapista, joka hakee apologetiikkaan aineksia. Tämä asenne otti suoraan sanottuna päähän, eli se, että toistuvasti huomasin, ettei tekstiäni ole luettu eikä argumenttejani analysoitu, vaan päätelmät oli tehty ”rotuennakkoluulojen pohjalta”. Kirjaan A.D. 30 kirjoittamani artikkeli ”tutkimuksen taustavirtoja” kumpusi osittain näistä kokemuksista.

Kohtuuttomalta tämä tuntuu erityisesti, jos epäilyn esittäjänä on luterilaisen pappisvihkimyksen ottanut henkilö. Samalla on tietysti itsekin todettava, että lähdemme aina jostakin ”sosiaalisesta lokaatiosta” liikkeelle enkä voi kiistää, etteikö lahkolainen identiteettini vaikuttaisi ajatteluuni. Silmässäni kieppuva hirsi ei kuitenkaan ole tuumaakaan suurempi kuin jossakin ylevämmän objektiivisuuden harhassa liitävillä sekulaareilla tai osaveljilläni.