Ilmestyskirja-palsta: Miksi pyhiltä kysytään kestävyyttä ja uskoa?

Vanha kirkkoraamattu kääntää Johanneksen ohjeen pedon valloittamille uskoville jakeessa 13:10 seuraavasti: "Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko." Tämän jakeen perusteella uskovien tulee pitää mielessään eräänlainen lex talionis-periaate, eli jokainen väkivaltaan turvautunut saa lopulta itsekin samalla mitalla. Tämä on lohduttavaa pyhille, joiden ei oleteta turvautuvan aseisiin edes äärimmäisen sortovallan ja ahdistuksen edessä.

Uudessa kirkkoraamatussa teksti on kuitenkin toisenlainen: "Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa." Mistä moinen muutos ja mikä on tällaisen tekstin sanoma maailmanhistorian suurimman hirmuvaltiaan valtaan joutuneille uskoville?

Lupauksen perijät

Uuden testamentin kristittyinä meille on tuttu Paavalin Galatalaiskirjeen argumentti, jonka mukaan Siinailla tehty liitto oli tilapäinen järjestely siihen saakka, kunnes Kristus tuli (Gal. 3 & 4). Meidän esikuvamme on siis Abraham ja se liitto, jonka Jahve teki hänen kanssaan, eikä myöhemmin tehty lakiliitto voi kumota tuota aikaisempaa, lupaukselle ja uskolle perustunutta liittoa.

Samassa yhteydessä Paavali argumentoi, että Abrahamille ja hänen siemenelleen annettu lupaus ei tarkoita "jälkeläisiä" - mikä viittaisi moneen jälkeläiseen - vaan "jälkeläistä", joka viittaa vain yhteen jälkeläiseen, Kristukseen. Tässä yhteydessä hän myös lainaa kappaleen Vanhaa testamenttia: "Ja sinun siemenellesi" (3:16). Lainaus viittaa todennäköisimmin 1. Moos. luvun 12 (joka muodostaa teologisen pohjan Abrahamin kanssa tehdy[i]lle liito[i]lle) jakeeseen 7:

Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun siemenellesi minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli ilmestynyt hänelle.

Maan teologia 3: Viimeiset teesit

Tämä on kolmas osa maan teologiaa käsittelevää kirjoitusta, joka pohtii Israel-teologiaa arvioiden samalla kuluneena vuonna julkaistua teosta The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context.

KRISTUS ON LAIN LOPPU JA VT:N TÄYTTYMYS – MUTTA MITÄ SE TARKOITTAA?

Kirjan lopussa Uuden testamentin professori Peter Walker tekee kokoavia huomioita keskustelusta. Uusi testamentti osoittaa, että Israelin Messiaana Jeesus tuli täyttämään Abrahamille ja Daavidille tehdyt liitot. Keskeinen ongelma liittyy kuitenkin siihen, mitä ”täyttäminen” tarkoittaa. Ovatko liitot ja lupaukset entisellä tavallaan voimassa senkin jälkeen, kun Jeesus on täyttänyt ne? Vai täyttääkö Jeesus liitot tavalla, joka tuo lupausten alkuperäisen, ”kirjaimellis-konkreettisen” muodon päätökseensä, ja liitot toteutuvat nyt hieman eri tavalla kuin Vt:n alkuperäisestä näkökulmasta saattoi odottaa?

Kommenttipalsta: Ensin usko, sitten kaste

Esa Hyvönen kirjoitti artikkelissaan "Ensin usko, sitten kaste" (RV-lehti 45), että

"UT:n esimerkkien valossa kastetta edeltää evankeliumin julistaminen, uskon syntyminen ja parannuksen teko. - - Kristillisen elämän alkuun liittyvät pelastuksen lahjat, kuten vanhurskauttaminen tai Pyhän Hengen osallisuus, vastaanotetaan "uskossa kuulemisen" kautta. Raamatussa kasteen ei siis voida nähdä välittävän pelastuksen lahjoja. Perustellumpaa on ajatella, että kaste vahvistaa ja tunnustaa näiden lahjojen jo olemassa olevan merktiyksen. Näin kaste itsessään ei pelasta, vaan toimii uskontunnustuksena jo tapahtuneesta."

Liberaaliteologian allikko helluntaiherätyksessä

Juha Ahvio on kirjoittanut vastineen RV:ssä ja Eksegeettisellä safarilla kirjoittamiini kirja-arvosteluihin. Vastine on sujuvasti ja viihdyttävästi (enkä tarkoita tällä sarkastisesti koomista) kirjoitettu ja avaa toivottavasti maailmaa hyödyttävän keskustelun aiheesta liberaaliteologia ja Suomen Siion.

En lähde yksilöidysti vastaamaan vastineen jokaiseen teesiin ja kommenttiin. Ahvion pamfletti oli kirjoitettu på pamfletiska ja minä vastasin på pamfletiska. Kun tästä tyylilajista siirrytään till dialogiska, on tehtävä kiteytyksiä ja keskityttävä pääkohtiin. Kokemus on osoittanut, että liian moniteesisen keskustelun käyminen hajoaa käsiin. Muista kohdista voidaan keskustella eri foorumeilla sitä mukaan, kun ne koetaan tarpeelliseksi. Kommentoin tässä siis lähinnä ongelman ydintä eli sitä osiota, johon Ahvio tarttuu kirjoittaessaan: