Kirjaesittely: The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification

Gordon Nickel, The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification (Bruton Gate, 2015), 493 sivua.

Tällä sivustolla ollaan jo parinkymmenen vuoden ajan käsitelty monipuolisesti raamattututkimuksen hedelmiä. Yksi aihe, josta ei kuitenkaan ole käytännössä lainkaan postauksia, on kristinuskon ja islamin tai Raamatun ja Koraanin välinen suhde. Kuten jokainen näihin aiheisiin perehtynyt varsin nopeasti huomaa, erittäin monet raamatuntutkimuksen kannalta tärkeät aiheet kuten vaikkapa tekstikritiikki, evankeliumien historiallinen luotettavuus tai kristologia ovat islamin ja kristinuskon välisessä dialogissa usein massiivisen köydenvedon kohteena. Toisin sanoen tyypillisen muslimikritiikin mukaan Raamatun teksti on turmeltunut, kun taas Koraani on säilynyt läpi historian täydellisesti (=tekstikritiikki), Uuden testamentin evankeliumeihin ei voi luottaa (=tekstien historiallinen luotettavuus) ja todellinen Jeesus-kuva löytyy Koraanista, ei Uudesta testamentista (=kristologia). Ikävä kyllä monet raamatuntutkijat eivät ole lainkaan perillä niistä väitteistä, joita muslimit yleensä Raamatusta heittelevät, kun taas muslimit ovat usein hyvin heikosti perillä uusimman tekstikriittisen työn tuloksista, liittyen sekä Raamattuun että Koraaniin. 

Room. 9:20-23: ”vihan ja laupeuden astiat” (Jason Staples)

Johdanto

Roomalaiskirjettä on monin paikoin hankala tulkita. Tämä pätee erityisesti sen lukuun 9 ja erityisesti sen jakeisiin 20-23. Paavali nimittäin puhuu ”vihan astioista” ja ”laupeuden astioista” ja juuri tämä tekstimassa on toiminut monille ihmisille selvänä osoituksena predestinaatiosta, siitä, että Jumala on jo ennen ihmisten syntymää yksinkertaisesti määrännyt heidät joko pelastukseen tai tuhoon. Lisäksi monet ajattelevat, että Paavalin mukaan Jumala voi tehdä näin…koska Hän on Jumala.

Tämä teksti esittelee toisenlaisen ja paremman tulkinnan näistä jakeista. Kuten tulemme huomaamaan, erityisesti jakeen 22 kohdalla käännöksissä ollaan tehty monia kummallisia valintoja. Sen sijaan, että Paavali puhuisi siitä, miten Jumala mielivaltaisesti valitsisi ihmisiä tuhoon tai kirkkauteen, Paavali painottaa Jumalaa kärsivällisenä savenvalajana, joka reagoi hyvin aktiivisesti ja kärsivällisesti ihmisten tahdonvapauteen ja heidän synteihinsä; jos savi ei halua taipua Hänen hyvien suunnitelmiensa mukaiseksi, Hän pyrkii löytämään muita tapoja käyttää näitä jästipäitä omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Asia saa lisävaloa, kun (a) teksti luetaan tiukemmin Israel-kertomusta vasten ja (b) arvostaen sitä, mitä Vanha testamentti sanoo Jumalasta savenvalajana. 

Olivatko evankeliumit alunperin nimettömiä?

JOHDANTO

Parhaimmat tietolähteet Jeesuksesta ovat Uuden testamentin neljä evankeliumia. Ne on tunnettu läpi historian Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kirjoittamiksi teoksiksi. Uuden testamentin tutkimuksessa on kuitenkin painottunut hyvin vahvasti näkemys, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä eli nimettömiä. Sen lisäksi, että evankeliumit itsessään eivät missään nimeä niiden kirjoittajaa, väitteen mukaan evankeliumeihin tulleet otsikot ”Evankeliumi X:n mukaan” on paljon myöhäisempi innovaatio (ja joka ei välttämättä kerro totuutta evankeliumin kirjoittajasta).

Asia on kuitenkin huomattavan paljon monitahoisempi ja siihen liittyy ikävän paljon vääriä käsityksiä. Cambridgen yliopistossa Uuden testamentin ja varhaisen kristinuskon professorina nykyään toimivan Simon Gathercolen artikkeli vuodelta 2018 tuo tähän aiheeseen uudenlaista näkökulmaa. Gathercole pyrkii argumentoimaan kahta väitettä: 

1. Teoksen anonyymisyyttä ei voida määritellä vain toteamalla ”teoksessa ei koskaan mainita sen kirjoittajaa nimeltä”. —> Näin ollen väite, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä, koska niissä ei mainita kirjoittajan nimeä, on kestämätön. 
2. Vaikka evankeliumien otsikot olemassaolevissa käsikirjoituksissa saattavatkin olla toissijaisia, tämä ei tarkoita sitä, etteikö teoksen kirjoittajan nimeä voitaisi tietää muilla tavoilla. —> On olemassa ainakin kolme erillistä tapaa, joiden perusteella me tiedämme evankeliumiin alun perin liitetyt nimet. 

Kirja-arvio: On the Resurrection: Refutations

Gary R. Habermas, On the Resurrection: Refutations, volume 2 (B&H Academic, 2024), 882 sivua.

Johdanto

Alusta saakka Jeesuksen ristinkuolemalle, tyhjälle haudalle ja ylösnousemusilmestyksille on esitetty vaihtoehtoisia teorioita. Pelkästään evankeliumeja lukemalla käy ilmi, miten jotkut epäilivät Jeesuksen ruumiin tulleen varastetuksi (Matt. 27:62-66) tai puutarhuri oli siirtänyt ruumin haudasta jonnekin muualle (Joh. 20:13-16). Pilatus taas ihmetteli, miten Jeesus saattoi kuolla ristille niin nopeasti ja hän halusi tarkistuttaa Jeesuksen kuoleman sadanpäämiehen kautta (Mark. 15:43-45). Opetuslapset luulivat naisten puhuvan hölynpölyä, kun he väittivät Jeesuksen haudan löytyneen tyhjänä (Luuk. 24:11) ja kun he itse näkivät Jeesuksen ensimmäisen kerran, he luulivat häntä aaveeksi (Luuk. 24:36-40). Vuosisatojen kuluessa Jeesuksen ylösnousemukselle onkin haettu ties kuinka monta vaihtoehtoista tulkintaa.

Arvio sarjasta "Korvausteologian vaikutukset kristinuskon historiassa" 3/3

Tämä on tekstisarjani kolmas osa, ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä. 

JAKSO 4: KORVAUSTEOLOGIAN KESKEISIMMÄT OPIT 

4.1 Hesekiel 37 

Tässä jaksossa sukelletaan lyhyesti mm. Hesekielin kirjan klassiseen lukuun 37, josta Närhi toteaa, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunut historiassa. Hesekielin kuvaamaa pakkosiirtolaisuuden päättymistä ei siis ole vielä tapahtunut. Hesekielin näyssä kuvattu ”hauta”, josta kansa nousee, on Närhen mukaan ”holokaustin hauta”. Näin ollen Närhen mukaan luvun lupaukset toteutuvat nähtävästi vasta 1900-2000-luvulla. Hänen mukaansa ”Hesekielin järjestys on realisoitunut meidän silmiemme edessä, lopullinen suuri Hengen vuodatus on vielä edessä”. Olen joskus näyttänytkin tätä jaksoa oppilailleni Hesekielin kirjaa käsiteltäessä, jotta he ovat saaneet kokemuksen siitä, miten eri tavalla tekstiä seurakunnissamme luetaan. Olen sitten pyytänyt heitä lukemaan luvun sisällön tarkasti ja katsomaan, toimiiko tällainen logiikka vai ei. En ole vielä keksinyt, miten Hesekielin lukua voisi lukea mitenkään muuten kuin olettamalla, että ennen kuin Daavid-kuningas voi nousta esiin ja ennen kuin Jumala voi tehdä kansansa kanssa uuden liiton, pakkosiirtolaisuuden täytyy ensin päättyä. Erityisen oudoksi asian tekee se, että jaksossa 6 Närhi painottaa aika vahvasti sitä, että meidän pitäisi ottaa tosi vakavasti profeettojen kuvaama asioiden tapahtumajärjestys. Jokainen voi (a) jakson 4 katsomalla ja (b) Hesekielin luvun 37 lukemalla melko helposti huomata, että Närhi ei tässä seuraa omaa neuvoaan, vaan rikkoon Hesekielin antaman tapahtumajärjestyksen. On olemassa parempi tapa lukea tätä lukua ja olen esitellyt sitä tarkemmin (Saarela 2022b).