Maan teologia 3: Viimeiset teesit

Tämä on kolmas osa maan teologiaa käsittelevää kirjoitusta, joka pohtii Israel-teologiaa arvioiden samalla kuluneena vuonna julkaistua teosta The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context.

KRISTUS ON LAIN LOPPU JA VT:N TÄYTTYMYS – MUTTA MITÄ SE TARKOITTAA?

Kirjan lopussa Uuden testamentin professori Peter Walker tekee kokoavia huomioita keskustelusta. Uusi testamentti osoittaa, että Israelin Messiaana Jeesus tuli täyttämään Abrahamille ja Daavidille tehdyt liitot. Keskeinen ongelma liittyy kuitenkin siihen, mitä ”täyttäminen” tarkoittaa. Ovatko liitot ja lupaukset entisellä tavallaan voimassa senkin jälkeen, kun Jeesus on täyttänyt ne? Vai täyttääkö Jeesus liitot tavalla, joka tuo lupausten alkuperäisen, ”kirjaimellis-konkreettisen” muodon päätökseensä, ja liitot toteutuvat nyt hieman eri tavalla kuin Vt:n alkuperäisestä näkökulmasta saattoi odottaa?

Kommenttipalsta: Ensin usko, sitten kaste

Esa Hyvönen kirjoitti artikkelissaan "Ensin usko, sitten kaste" (RV-lehti 45), että

"UT:n esimerkkien valossa kastetta edeltää evankeliumin julistaminen, uskon syntyminen ja parannuksen teko. - - Kristillisen elämän alkuun liittyvät pelastuksen lahjat, kuten vanhurskauttaminen tai Pyhän Hengen osallisuus, vastaanotetaan "uskossa kuulemisen" kautta. Raamatussa kasteen ei siis voida nähdä välittävän pelastuksen lahjoja. Perustellumpaa on ajatella, että kaste vahvistaa ja tunnustaa näiden lahjojen jo olemassa olevan merktiyksen. Näin kaste itsessään ei pelasta, vaan toimii uskontunnustuksena jo tapahtuneesta."

Liberaaliteologian allikko helluntaiherätyksessä

Juha Ahvio on kirjoittanut vastineen RV:ssä ja Eksegeettisellä safarilla kirjoittamiini kirja-arvosteluihin. Vastine on sujuvasti ja viihdyttävästi (enkä tarkoita tällä sarkastisesti koomista) kirjoitettu ja avaa toivottavasti maailmaa hyödyttävän keskustelun aiheesta liberaaliteologia ja Suomen Siion.

En lähde yksilöidysti vastaamaan vastineen jokaiseen teesiin ja kommenttiin. Ahvion pamfletti oli kirjoitettu på pamfletiska ja minä vastasin på pamfletiska. Kun tästä tyylilajista siirrytään till dialogiska, on tehtävä kiteytyksiä ja keskityttävä pääkohtiin. Kokemus on osoittanut, että liian moniteesisen keskustelun käyminen hajoaa käsiin. Muista kohdista voidaan keskustella eri foorumeilla sitä mukaan, kun ne koetaan tarpeelliseksi. Kommentoin tässä siis lähinnä ongelman ydintä eli sitä osiota, johon Ahvio tarttuu kirjoittaessaan:

Maan teologia 2: Sionismin kritiikki ja "kristillinen palestianismi"

Tämä on toinen osa maan teologiaa käsittelevää kirjoitusta, jossa arvioidaan kuluneena vuonna julkaistua teosta The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context.

UUDEN LIITON ISRAEL ON KRISTUKSEEN USKOVAT

Ensimmäisessä osassa käsitellyn sionistisen ja dispensationalistisen raamatuntulkinnan vastustajat (joita kutsuttakoon vaikka ”sionismikriittisiksi”) katsovat, etteivät sionistien näkemykset ota riittävästi huomioon Ut:n näkökulmaa ja sitä, kuinka siinä Vt:n lupaukset katsotaan täytetyiksi Jeesuksessa. Ut:n ensisijaisuus kristityille johtuu siitä, että Raamatun ilmoitus etenee progressiivisesti (valo lisääntyy sitä mukaa kun ovea raotetaan enemmän). Vanhan liiton tekstit tulee siksi tulkita Kristus-tapahtuman ja Uuden testamentin ilmoituksen valossa, kuten varhaiset kristityt tekivät.

Mitä tällainen näkökulma tarkoittaa Genesiksen maa-lupauksen ja ”Israelin” kannalta? Uusi testamentti katsoo Vanhaa sen uskomuksen lävitse, että monet keskeiset Vanhan liiton lupaukset ovat tulleet täytetyiksi Jeesuksessa. Sionismikriitikot katsovat, että täytetyksi tulee myös lupaus maa-alueesta. Esimerkkeinä tästä vedotaan muun muassa edellä esitettyyn Paavalin tulkintaan Abrahamille annetuista lupauksista (esim. Room. 4:13), Jeesuksen tapaan suunnata aikansa juutalaisten odotukset poliittisesta messiaasta ja Israelin autonomian ennalleenasettamisesta kohti (ilmeisen ”hengellistä” tai ”tuonpuoleista”) Jumalan valtakuntaa konkreettisen valtakunnan sijasta, sekä esimerkiksi heprealaiskirjeen käsitykseen ”tuonpuoleisesta” luvatusta maasta.

Kirja-arvio: Minne menet Suomen Siion?

AJATUKSIA AHVION KIRJAN ÄÄRELTÄ - MINNE MENET SUOMEN SIION?

Lukukokemus

Yhtenä perjantaina graduseminaarissa eräs oppilas esitteli dosentti Juha Ahvion uutta kirjaa Minne menet Suomen Siion? (Kuva ja Sana, 2012) lukien sieltä valikoituja katkelmia. Tästä kiinnostuneena marssin maanantaina ruokatunnilla Aikamedian myymälään, ostin kirjan ja ehdin lukea sen ruokatunnin ja seuraavan luentotauon aikana. Kirja on siis helppolukuinen ja kävellessä luettavissa, joten se ehkä kannattaa lukea. Ulkoinen muoto on joustava ja kätevä, joten teoksen voi kätkeä hirvijahdissa saappaan varteen tai teipata zumbatunnilla vesipulloon. Tämä on ehdottoman myönteistä kirjassa kuin kirjassa.

Maan teologia 1: The Land Cries Out

Munayer, Salim ja Loden, Lisa (toim.) The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context. Eugene, OR: Cascade. 2012.

Pyhän maan asukkaille maan teologia ei ole tyhjää spekulaatiota. Sillä, miten uskovat Lähi-idässä ja muualla ymmärtävät Jumalan Abrahamille antamien lupausten nykymerkityksen, voi olla elämää tai kuolemaa synnyttävä vaikutus.

Messiaanisten juutalaisten ja palestiinalaiskristittyjen lisäksi muun muassa Israelia lobbaavat kristilliset sionistiset järjestöt sekä toisaalta palestiinalaisten oikeuksia ajavat kristityt perustelevat kaikki näkemyksensä Raamatulla. Konfliktiin liittyvä tunnelataus saa osapuolet helposti sulkemaan silmänsä toisen näkökulmalta. Siksi keskustelu vaatii huolellista hermeneuttista ja eksegeettistä tarkastelua.

Vuosien 1996 ja 2000 välillä joukko messiaanisten juutalaisten sekä (enimmäkseen evankelisten) arabikristittyjen edustajia, kuten järjestöjohtajia ja teologeja, kokoontui yhteen neljään otteeseen keskustelemaan maan teologiaa koskevista erimielisyyksistään. Keskustelujen pohjalta julkaistiin teos, jonka uudistettu ja laajennettu versio The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context julkaistiin tämän vuoden alussa. Tässä kirjan esittelyssä tuon mukaan aiheen ympärillä vellonutta keskustelua myös laajemmin. Julkaisen tekstin kolmessa osassa.

Ilmestyskirja-palsta: Viimeisen pasuunan soidessa

Jumala esitetään Raamatun alkuhetkiltä asti maailman kuninkaana, mutta hänen näkyvä, lopullinen hallintansa jää Vanhan testamentin päättyessä vielä tulevaisuuden toivoksi. Evankeliumeissa otetaan ratkaiseva askel kohti tätä päämäärää, kun lihaksi tullut Jumala kruunataan kuninkaaksi Golgatalla, mutta vieläkään kaikki eivät tunnusta hänet herrauttaan eivätkä alistu hänen hallintansa alle. Tämä ei kuitenkaan ole asioiden lopullinen tila, vaan ennen pitkää Herra tulee ja ottaa näkyvän kuninkuuden maailmassa.

Ilmestyskirja-palsta: Johannes ulosmittaajana

Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan. (Ilm. 11:1-2)

Yleisesti suositun tulkinnan mukaan tämä Johanneksen suorittama mittaus tarkoittaa sitä, että Jumala varjelee seurakuntaa (joita mitattava pyhäkkö ja sen ulkopuolella olevat palvojat ja alttari symboloivat) hengellisesti, mutta siitä huolimatta seurakunta joutuu kärsimään fyysisesti (jota puolestaan kansojen polkema esipiha symboloi). Nämä kaksi viattoman näköistä jaetta pitävät kuitenkin sisällään muutamia merkittäviä kielellisiä että tulkinnallisia haasteita, jotka asettavat tämän näkemyksen kyseenalaiseksi.

Ilmestyskirja-palsta: Aika on (melkein) lopussa

Vanhan raamatunkäännöksen lukijoita on joskus ihmetyttänyt Ilmestyskirjan 10. luvusta löytyvä kohta, jossa enkeli vannoo Johannekselle, "ettei enää ole oleva aikaa". Tämä hieman epäselvä sanamuoto ei tarkoita sitä, että aika lakkaa olemasta, vaan sitä, että tietty aika on tullut päätökseensä. Uuden kirkkoraamatun käyttämä ilmaus, "aika on lopussa", onkin tässä hieman parempi. Avainkysymys kuitenkin on se, mistä ajasta oikein on kysymys.

Ilmestyskirja-palsta: Pienen kirjakäärön arvoitus

Ilmestyskirjan tutkijoiden kesken käydään debattia siitä, onko taivaasta lasketuvan enkelin kädessä oleva pieni kirjakäärö (10:2) sama kuin luvun viisi iso kirjakäärö — ja jos ei ole, niin mistä pienessä käärössä on kysymys. Osa tutkijoista on vakuuttunut sekä kieliopillisten että kontekstuaalisten seikkojen viittaavan kahteen eri kääröön. Viime aikoina enemmistö tuntuu kuitenkin kääntyneen sille kannalle, että kirjakääröjen väliset erot ovat selitettävissä ja kyseessä on joko yksi ja sama käärö tai ainakin kaksi kääröä liittyvät erittäin kiinteästi toisiinsa.

Kirja-arvio: The Jesus Scandals – Why He Shocked His Comtemporaries (and Still Shocks Today)

Instone-Brewer, David,
The Jesus Scandals: Why He Shocked His Contemporaries (and Still Shocks Today)
(Oxford: Monarch Books, 2012), 191 sivua.

David Instone-Brewer (DIB) on englantilainen pastori ja ensimmäisen vuosisadan juutalaisten traditioiden johtava tutkija. Hän on myös yksi niistä maailmanluokan evankelisista tutkijoista, jotka ymmärtävät - ja osaavat - jakaa työnsä hedelmiä myös akateemisten norsunluutornien ulkopuolella eläville tavallisille ihmisille. The Jesus Scandals on erinomainen esimerkki siitä, mitä teologisen tutkimuksen popularisointi parhaimmillaan voi olla.

Teoksen aiheena ovat skandaalit, joita liittyy Jeesuksen elämään, hänen ystäviinsä ja hänen opetuksiinsa. Vaikka Jeesuksen historiallisuutta ei kukaan vakavasti otettava tiedemies nykypäivänä enää kyseenalaistakaan, moni silti epäilee, että Ut:ssa on paljon alkuseurakunnan sepittämiä, vailla historiallista pohjaa olevia tekstijaksoja. Tästä syystä evankeliumeista löytyvät skandaalit ovat hedelmällinen tutkimuskohde: ne tuskin ovat keksittyjä, sillä ne asettavat Jeesuksen, opetuslapset ja alkuseurakunnan usein hyvin kiusalliseen valoon. Skandaalit siis osaltaan vahvistavat evankeliumien ja niiden sanoman aitoutta.

Ilmestyskirja-palsta: Sinetit, torvet, maljat ja rekapitulaatio

Moni Ilmestyskirjan lukija on kiinnittänyt huomiota siihen, että kertomuksessa esiintyy joitakin samankaltaisia jaksoja tai tapahtumia. Näissä tekstikohdissa on nähty sen verran samankaltaisuutta, että on ajateltu niiden pohjimmiltaan kuvaavan samaa asiaa, mutta vain eri perspektiiveistä. Tätä rekapitulaatioteorian nimellä tunnettua lähestymistapaa on sovellettu erityisesti kolmen septetin eli sinettien, torvien ja maljojen muodostamaan kokonaisuuteen.

Ilmestyskirja-palsta: Ensimmäinen ratsastaja

Ilmestyskirjan kuudennessa luvussa Johannes näkee neljä hevosta ratsastajineen (6:1-8). Toisen, kolmannen ja neljännen hevosen ratsastajat edustavat selkeästi vahingollisia voimia, mutta ensimmäisestä on erilaisia tulkintoja. Edustaako voittamaan lähtenyt valkoinen ratsastaja Messiasta tai evankeliumin voittokulkua - vai mistä on kysymys?

Seurakunta Israelin eskatologisen temppelin lupausten täyttymyksen alkuunsaattajana? (2 Kor. 6:16-18)

Joskus ihmiset, jotka haluavat erottaa selvästi Israelin ja Uuden testamentin seurakunnan vetoavat Raamatun ”kirjaimellisen” tulkinnan periaatteeseen. ”Lupaukset, jotka on annettu Israelille, tulevat täyttymään Israelin kansan joukossa” on periaate, jota joskus kuulee toistettavan.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle, että ”niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä (Kristuksessa) “on.”” Mitä nämä VT:n lupaukset ovat?

Ilmestyskirja-palsta: Nikolaiittojen oppi

Ilmestyskirjan toisessa luvussa viitataan kahdesti (2:6, 15) ryhmään nimeltä "nikolaiitat", joka on aiheuttanut ongelmia eri Vähän-Aasian seurakunnissa. Heidän toimintansa ja opetuksensa tuomitaan jyrkästi, mutta niiden tarkka sisältö jää nykylukijalle epäselväksi. Keitä nikolaiitat olivat ja miksi Jeesuksella on heistä vain pahaa sanottavaa?

Ilmestyskirja-palsta: Toisto teologisena tehokeinona

Ilmestyskirja on taitavasti kirjoitettu dokumentti, joka kätkee sisäänsä yhtä ja toista. Monet tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Johannes on mieltynyt tiettyihin lukuihin ja että hän usein toistaa samoja fraaseja, joissa kuitenkin esiintyy pientä vaihtelua. Nämä tehokeinot kuljettavat tarinaa eteenpäin, auttavat kuulijaa seuraamaan tekstin juonta ja yhdistämään eri tapahtumia toisiinsa, lisäävät taiteellista vaikutelmaa - ja joskus saattavat jopa korostaa jotain teologista näkökohtaa.

Ilmestyskirja-palsta: Salaperäinen puhuja

Siinä missä uskonpuhdistuksen aikana Jeesusta ei meinannut millään löytyä Ilmestyskirjasta, tämän päivän lukijat tuntuvat löytävän viittauksia häneen enemmän kuin niitä oikeasti onkaan. Yksi esimerkki tästä on salaperäinen ääni, jonka Johannes kuulee jakeissa 1:11 ja 4:1. Teksti ei suoraan sano, kuka puhuja on, mutta Jeesuksen sanat punaisella tekstillä osoittavat raamatut paljastavat kääntäjien näkemyksen asiasta. Johanneksen kirjoitustavan lähempi tarkastelu kuitenkin viittaa siihen, että puhuja on joku muu.

Ilmestyskirja-palsta: Mottojakeen monet ulottuvuudet

Ilmestyskirjan alussa, heti tervehdyksen jälkeen, löytyy kirjan motoksikin luonnehdittu jae:
"Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen." (1:7)
Tämä tuttu jae on mielenkiintoinen useammallakin tavalla, mikäli sitä pysähtyy hetkeksi pohtimaan.

Käytännöllistä raamattuteologiaa

Miten saat seurakuntalaisesi kiinnostumaan raamatunluvusta?

Ilmestyskirja-palsta: Ilmestystä etsimässä

Monia tutkijoita on askarruttanut se, mitä Ilmestyskirjan alussa oleva fraasi Ἀποκάλυψις Ἰησοῦ Χριστοῦ ("Jeesuksen Kristuksen ilmestys") kertoo itse kirjasta. Useimmiten ajatellaan, että ἀποκάλυψις ("paljastus", "ilmestys") joko toimii kirjallisuuslajin tunnisteena - Ilmestyskirja on "apokalypsi" - tai muuten vain viittaa Johanneksen kirjoittamaan dokumenttiin kokonaisuutena. On kuitenkin hyviä syitä epäillä, että Johannes käyttää termiä ihan muuhun tarkoitukseen.

Kommenttipalsta: Esa Hyvösen Foibe-tulkinta

Esa Hyvönen kirjoittaa Ristin Voiton mielipiteet-palstalla (RV 2/2012) seuraavasti: "Paavali käskee Timoteus-kirjeessä, että seurakuntapalvelijan tulee olla yhden vaimon mies (1 Tim. 3:12), mutta vastoin tätä käskyä hän suosittelee Roomalaiskirjeessä (Room. 16:1) Rooman seurakunnalle Kenkrean seurakunnan naispuolista seurakuntapalvelijaa Foibea. Miksi Paavali sitoo Efeson seurakunnan kohdalla sekä vanhimman että seurakuntapalvelijan tehtävän sukupuoleen, mutta Roomassa ja Kenkreassa sama asia näyttäytyy aivan toisessa valossa?"

Helvetin kärsimysten ikuisuus Ilmestyskirjassa

Silloin tällöin huomaa oman eksegeettisen kiinnostuksensa olevan "hieman" etäällä niistä raamattukysymyksistä, jotka oikeasti pohdituttavat riviseurakuntalaista. Hiljattain luulin keskustelevani pelkästä kärsimyksen ongelmasta, mutta keskustelukumppanini varsinainen ongelma olikin ikuisen kärsimyksen ongelma. Tajusin oman eksgeettisen kuten teologisenkin tietämykseni helvetistä olevan lähellä nollaa. Aika järisyttävää, sikäli mikäli about-oikeaoppisina kristittyinä uskomme sen todella olevan jokaista ei-uskovaa yhtä lähellä kuin töölöläisen katon reunalla keikkuvan jääpuikon päiväkävelyään tekevän mummon päätä.

Ilmestyskirja-palsta

Akateemisen raamatuntutkimuksen luonteeseen kuuluu se, että kestää yleensä pitkään, ennen kuin uusiin tutkimustuloksiin, tulkintoihin tai teeseihin reagoidaan. Väitöskirjansa parissa askartelevat opiskelijat luonnollisesti tutustuvat viimeisimpiin aihetta käsitteleviin julkaisuihin, mutta muutoin saattaa helposti kestää 5-10 vuotta, ennen kuin yksikään tutkija tarttuu toisen tutkijan löydöksiin.

Kun sitten ruvetaan puhumaan siitä ajasta, joka kuluu ennen kuin raamatuntutkimuksen hyvät hedelmät päätyvät akateemisista norsunluutorneista tavallisen kirkkokansan käyttöön, ollaankin äkkiä hyvin isoissa luvuissa (huonojen hedelmien levityksestähän yleensä vastaa sekulaari media). Joidenkin asioiden kohdalla tuntuu, että akateemisesta raamatuntutkimuksesta ei johda minkäänlaista polkua ruohonjuuritason raamatunlukuun, kun taas toisissa tapauksissa saattaa kulua useita vuosikymmeniä, ennen kuin kaikkien eksegeettien tietämät asiat päätyvät suuren yleisön tietoisuuteen. Se, että kirkon ja akatemian välillä on suuri eksegeettinen kuilu, ei aina ole kirkon etu.

Kieliasultaan moitteeton ja muutenkin virheetön käännös?

Sivustolla www.kotimaa24.fi on kirjoitus, jossa emeritusprofessori Tapani Harviainen arvioi nykyistä kirkkoraamattua. Hänen mukaansa "kielellisiä moitteita ei ole ilmaantunut" eikä "asiavirheitä ole löytynyt".

Mielenkiintoisia väitteitä, varsinkin kun kieliasu on aikanaan saanut kritiikkiä mm. Kielikellossa, puhumattakaan monista käännösratkaisuista, jotka eri foorumeilla on moneen kertaan asetettu nimenomaan asiasisällöltään kyseenalaiseksi.

Mitä mieltä itse olet, onko Harviainen oikeassa vai ei?

Fil. 3:17 - Paavalin seuraajia vai kanssamatkijoita?

Filippiläiskirjettä lukiessani huomioni kiinnittyi jakeen 3:17 alussa olevaan kehotukseen: συμμιμηται μου γινεσθε, joka on suomennettu "olkaa minun seuraajiani" (-38) tai "noudattakaa minun antamaani esimerkkiä" (-92). Suomennos olisi luonteva, mikäli Paavali olisi sanonut μιμηται μου γινεσθε (ks. 1 Kor. 4:16, 11:1; vrt. Ef. 5:1; 1 Tess. 1:6, 2:14), mutta kaikki leksikot tuntuvat antavan sanalle συμμιμητης merkityksen "fellow imitator; one who joins others as an imitator". Tässä nimenomaisessa kohdassa Paavali siis näyttäisi kehottavan lukijoitaan liittymään hänen rinnalleen (yhdessä muiden kanssa) Messiasta seuraamaan/imitoimaan.

Vai keksiikö joku jonkun selityksen, miksi tuo συμ-alku olisi tässä tapauksessa käännöksen kannalta merkityksetön?

Kuinka ματαιότης (mataioteis) tulisi kääntää Room. 8:20a kohdassa ja mitä merkitystä sillä on?

Paavalin kuvaus luomakunnan (ἡ κτίσις) alistamisesta Roomalaiskirjeen 8. luvussa lienee hänen kommentaarinsa Gen. 3:17-18 tapahtumista. Ei ainoastaan ihminen, mutta myös luomakunta on alistettu (todennäköisesti Jumalan toimesta, vaikka Paavali ei sitä sanokaan selvästi) synnin ja katoavaisuuden/ turhuuden alle.

Viimeisimmät suomenkieliset käännökset kääntävät Room. 8:20a seuraavanlaisesti: • 33/38 käännös: ” sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle” • 92 käännös: ”kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen” • Raamattu Kansalle- käännös: ” ”luomakunta on näet alistettu katoavaisuuden valtaan” • Kreikka (Nestle): τῇ γὰρ ματαιότητι ἡ κτίσις ὑπετάγη (kaikki viisi tarkistamaani englanninkielistä UT:a puhuu ”futility, vain” tai muita turhuuteen liittyviä sanoja käyttäen.)

Paavali, Uuden testamentin ja Septuaginta kirjoittajat (ja ymmärtääkseni myös muut antiikin kreikkalaiset) eivät kuitenkaan missään näytä käyttävän sanaa ymmärryksessä: ”katoava.”

Kirja-arvio: The Conversion of the Nations in Revelation

McNicol, Allan J.,
The Conversion of the Nations in Revelation
(London: T&T Clark, 2011), xvii + 155 sivua.

Kuinka on selitettävissä se, että Karitsa näyttäisi voittavan ja tuhoavan kansat Ilmestyskirjan luvussa 19, mutta kaksi lukua myöhemmin ne mainitaan jälleen uuden Jerusalemin kuvauksen yhteydessä? McNicolin monografia keskittyy tämän jännitteen ratkaisuun ja kertoo samalla, miksi "kansojen kääntymys" -teema on ylipäätään mukana Ilmestyskirjassa.

Kirjoittaja aloittaa kritisoimalla joitakin aikaisempia teorioita: kansat kääntyvät seurakunnan kärsivän seurakunnan uhrautuvan todistuksen kautta ennen paruusiaa; heidän kohtaloonsa liittyvä jännite on pääasiassa retorinen ja on tarkoitettu toimimaan kehotuksena seurakuntalaisille oikeaan asenteeseen ja toimintaan; tai loppujen lopuksi "kansat" koostuvatkin siitä multietnisestä uskollisesta jäännöksestä, jonka Kristus on lunastanut kaikista kansoista (luvut 1 ja 6). Omaa näkemystään McNicol pohjustaa analysoimalla kansojen roolia Ilmestyskirjassa ensin luvun 19 taisteluun asti (luku 2) ja sen jälkeen jälkeen luvuissa 20-22 (luku 3). Tätä seuraa "kansojen kääntymys / pyhiinvaellus [Siioniin]" -teeman tarkastelu Vanhassa testamentissa ja muutamissa toisen temppelin ajan juutalaisissa kirjoituksissa (luku 4).